Jousiammuntaa Tulilta

Tuli oli sunnuntaina vielä pötköllään pihatossa kun tulin hakemaan häntä. Sentään hän nousi oikein sutjakkaasti ylös ilmoitettuani, että olen hakemassa häntä leikkimään. Talutin Tulin hoitokatokseen ja huomasin, että häntä laahaa jo maata. Katan on ollut tarkoitus leikata sitä, mutta se on niin helppoa unohtaa! Äitini oli mukana tutustumassa Tuliin eikä äitini ole hevosten suhteen kovinkaan kokenut. Hän ei ollut kovin innoissaan kun pyysin häntä vahtimaan Tulia sen aikaa, kun kävisin itse tallissa etsimässä saksia. No, saksia ei äkkiseltään löytynyt ja kuulin Tulin tekevän tuhmuuksia ulkona, joten palasin kiireesti tyhjin käsin. Olin laittanut Tulin hoitokatokseen kiinni vain yhdellä narulla (joskus laitan kahdella molemmin puolin), sillä yleensä hän pysyy paikallaan aivan hyvin. Nyt herra kuitenkin näki tilaisuutensa tulleen ja päätti tulla katoksesta ulos sen verran kuin narun päässä pääsi tulemaan. Tuupin Tulin takaisin paikalleen ja pyysin seisomaan, mutta koska hän sai kerran lähteä katoksesta ilman seurauksia (äitini vain väisti), hän yritti sitä nyt jatkuvasti. En ole aikoihin joutunut korottamaan ääntäni Tulille. Yleensä sellainen sivistynyt paheksuminen riittää kielloksi, mutta nyt jouduin sanomaan paristi vähän kovemmin. Eihän Tuli ole yhtään ilkeä ikinä, mutta käyttää kyllä hyväkseen ihmisten pelkoa tai osaamattomuutta. Päädyin nyrhimään Tulin häntää äitini kynsisaksilla sen verran, ettei Tuli vahingossa astu sen päälle.

Tuli pyöri säätäessäni jalustimia.

Siirryimme kentälle. Herra ei olisi seissyt hetkeäkään. Hän osaa kyllä kävellä vierellä ja pysähtyä kun minäkin pysähdyn, mutta nyt ei vain huvittanut. Yhtään. Muutaman pyörähdyksen jälkeen pääsin selkään ja Tulin energisyys oli jo positiivista ja helpompi kanavoida työskentelyyn eikä sähläämiseen. Häsläävää hevosta on vaikea pyytää vain seisomaan, sillä energiaa olisi johonkin muuhun. Kun sitten päästiin liikkeelle niin Tuli ei ehkä saanut tehdä aivan mitä halusi, mutta sentään minulla oli ehdottaa korvikkeeksi jotakin muuta kuin seisomista. Tuli oli kyllä varsin kummallisella päällä. Hän ei ollut mitenkään tavattoman vauhdikas, mutta menohaluja oli kuitenkin. Toisin kuin estetunnilla, Tulille sopi tänään käynti, ravi ja laukka ihan mikä vain, kunhan seisomaan ei joutunut. Edes namit eivät kelvanneet! Se oli jopa vähän huolestuttavaa, puhummehan kuitenkin Tulista. Tulin naksutinsana on "nami" ja Tuli osaa sen kuultuaan pysähtyä odottamaan namia. Meille on ennenkin käynyt niin, ettei Tuli innostuessaan välitä namista vaan jatkaa laukkaamista, mutta tämä meni jo uusiin ulottuvuuksiin. Pysähtymistä piti todella pyytää, pieni kehotus ei riittänyt, ja sittenkin Tuli odotti namia niin lyhyen aikaa, että harvoin ehdin sitä hänelle antaa ennen kuin herra olikin taas kävelemässä. Välillä hän ei pysähtynyt lainkaan. Ja paristi ehdin antaa hänelle namin huulille, mutta Tuli ei ottanut sitä suuhunsa! Samaa näkkäriä kuin parilla edellisellä kerralla, ja hyvin se on aiemmin kelvannut! Ostin vieläpä "Kunto" -nimistä näkkäriä fitness-miehelle! Mutta ei! Toisaalta namien kelpaamattomuus ei haitannut menoa. Tuli nosti silti nätisti laukan ennen radan alkua ja laukkasi joskus koko suoran, joskus vähemmän. Jostain syystä se radan laukkaaminen oli Tulille tahmeaa, mutta radan jälkeen hän olisi kyllä laukannut vaikka koko kentän ympäri. Ampumiseen keskittyminen oli melko vaikeaa kun piti keskittyä siihen, että Tuli pysyy laukassa. Vedot jäivät taas melko lyhyiksi. Iranissa hevoseen ei tarvinnut radalla kiinnittää mitään huomiota ja kaikki keskittyminen pysyi ampumisessa. Osuin kuitenkin melko hyvin. Välillä kiirehdin taas ampumaan liian aikaisin, ehkä toiveenani ehtiä ampumaan ennen laukan hyytymistä.

Loppua kohden laukka alkoi jo pysyä yllä, vaikka vähän tahmeaa vielä olikin.

Laukan alkaessa sujumaan pyrin myös keskittymään paremmin vetopituuteen ja ampumiskohtaan. Kuitenkaan äitini ei saanut yhtään kuvaa itse vetovaiheesta laukassa. Alkutunnin ravissa ampumisesta on yksi hyvin säälittävällä vedolla varustettu kuva, jota en nyt laita tänne itseäni nolaamaan.

Tullessani selästä alas Tuli vasta oudostuikin! Hän seisoi ensin hetken riiputtamassa miehisiä ruumiinosiaan, kuten aina ratsastuksen jälkeen. Sitten hän etsi sopivan kohdan ja piehtaroi, kuten usein ratsastuksen jälkeen. Mutta sitten herra alkoi kävelyttää itse itseään ja käveli kenttällä edestakaisin. Ihan vapaaehtoisesti. Kun kysyin mennäänkö tarhaan ja tulin riimun ja narun kanssa kohti, Tuli sanoi että ei mennä. "Kävellään vielä! Ja vielä! Nyt voisin tulla tarhaan, eiku... en tuukaan vielä.. Kävelen vielä! Ja vielä!"... Lopulta herra tuli luokseni. Ei halunnut pysähtyä mutta sain puettua riimun herran kävellessä vierelläni. Vein Tulin tarhaan, jossa hän meni heti pihattoon ehkä jatkamaan keskeytyneitä päiväuniaan. Menin hakemaan heinää ja heittelin sitten päiväheinät aidan yli nautittavaksi. Ne kyllä kelpasivat Tulillekin! Mikä lienee nameissa ollut vikana?!

Tuli kävelyttämässä itse itseään.

Tulin haluttomuus pysähtymiseen ja itsensä kävelyttäminen vaikutti mahdolliselta mahakivulta, mutta se tuntui toisaalta hullulta, kun hän oli kuitenkin yhteistyöhaluinen ratsastaa. Jos minulla olisi maha kipeä, en varmasti juoksisi jonkun toisen pyynnöstä yhtään. Tuli oli haluton vain nameihin ja seisomiseen, kaikki muu kävi. Mutta ei tuo ole Tulilta lainkaan normaalia! Tuli tosin myös kakkasi kahdesti. Kerran kun olin selässä vasta aloittelemassa ja kerran kun olin tullut selästä alas. Yleensä Tuli käy vessassa ennen kuin haen hänet töihin, mutta toisaalta nyt herätin hänet päiväunilta ja hän ei kerennyt vessaan. Mutta jos ruuansulatus toimii, niin ei se maha ainakaan kovin kipeä voi olla, eihän? Äitini otti valokuvia kaikesta. Myös Tulin kakkaamisesta. Ja lähikuvan siitä syntyneestä läjästä. En kuitenkaan laita sellaisia kuvia tähän. Riittää, että puhun blogissani julkisesti hevosenkakasta.

Ratsastaessa Tuli oli tahmeaa laukkaa lukuunottamatta oikein yhteistyöhaluinen. Tässä hän näyttää jopa ihan siltä kuin vähän hymyilisi, vaikka ratsastaja puuhaakin jotain kummallista.

Päädyin lopulta siihen tulokseen, että Tulin tammat ovat tarhassa kertoneet Tulin olevan liian paksu, ja hän oli nyt omatoimisesti päättänyt alkaa laihdutuskuurille. En varmaankaan liikuttanut häntä kentällä hänen omaan kuntosuunnitelmaansa laskemaansa määrää, joten hän teki vielä itsekseen parit kuntokävelyt. Nameja hänen tietysti teki kovasti mieli, mutta jos mielii laihtua niin ei voi loputtomasti mässäillä, niinpä hän pitkin hampain jätti namit ottamatta. 

"Mutta Bea, en mä tahdo taikaisin tarhaan, tytöt haukkuu mua läskiksi!"

 (Kuvista kiitos äidilleni!)