Jatilan sunnuntaitreeni 22.1.2017

Viime viikon sunnuntaina (22.1.2017) suuntasimme neljän ratsastusjousiampujanaisen voimalla Mäntsälään Jatilan tallin sunnuntaitreeneihin. Ammuimme ensin maasta ja huomasin oman tähtäykseni parantuneen. Sitten jakauduimme kahteen ryhmään ja lähdimme varustamaan hevosia. Minä sain jo pikkujoulukisoista tutuksi tulleen Zirkonin. Zirkonilla oli nyt enemmän vauhtia kuin kisoissa ja minä osuin paremmin. Istuntani tosin on aivan hirveä. Pompin satulassa jokaisella askeleella?! Päättelin videosta, etten taida nousta satulasta tarpeeksi ylös, ja onhan se nyt vaikeaa pysyä paikallaan tuollaisessa puoliseisovassa ja puoli-istuvassa asennossa.. Tämä menee kyllä nyt jatkotreeniin! 

Zirkon tosiaan oli viime kertaista vauhdikkaampi, eikä kääntyilevä pää enää häirinnyt minua yhtä lailla kuin kisoissa, sillä nyt olin asiasta jo tietoisempi. Kuitenkin maneesin päätyyn ratsastaessa poniini oli tahmeampi kuin päädystä kavereiden luo mennessä (ihan ymmärrettävää). Zirkon ei missään vaiheessa mennyt mitenkään liian kovaa, mutta pienikin kaasutus ja äkillinen vauhdinmuutos toisen kaarteen jälkeen aiheutti pientä hosumista etenkin kolmannen maalin kohdalla. Videoista kaasutusta tuskin edes huomaa. Toivoisin että istunnan parantuessa parantuisi sekin, kuinka helposti keskittymiseni herpaantuu. 

Ampumiseni ei kuitenkaan näytä enää yhtä hirveältä kuin nyt esimerkiksi pikkujoulukisojen videolla. Edistystä on siis kuitenkin tapahtunut, ja vaikka solvaankin itseäni pomppivasta ratsastuksestani, olen melko tyytyväinen ampumiseeni. 

Videoista kiitos Annille!

Eilen, eli lauantaina, olin Mihain jousiammuntatunnilla Miran kanssa. Testasimme, kumpi on hallitseva silmämme ja onko tähtäämisemme enemmän internal vai external. Omani on external, eli vasen silmäni on hieman hallitsevampi ja tähtäämiseni tulisi tapahtua vasenta kättä pitkin. Sääli vain, ettei vasemman käteni kyynärpää osaa käyttäytyä lainkaan! Sitten taas kun keskityin vasempaan käteen, alkoi oikea tehdä omiaan... Sain kuitenkin hyviä vinkkejä kummankin käden hallintaan ja tekniikan parantamiseen. Pitänee alkaa käydä Mihain oppilaana vähän säännöllisemmin! Jäimme Miran kanssa vielä hetkeksi ampumaan tunnin päätyttyä ja olin melko tyytyväinen osumiini! Jee!

Lampaankarvajousiammuntaa

Tänään halusin treenata jousiammuntaa selästä, sillä Mira tuli apulaisekseni. Toisaalta halusin myös ratsastaa lampaankarvasatulalla, sillä kenttä oli vihdoin hyvässä laukkaamiskunnossa ja olen pellolla vähän arempi ratsastamaan ilman kunnon satulaa (lähinnä siksi, että jos Tuli päättääkin hankkiutua minusta eroon, tie kotiin vie autotien yli). Päädyin kompromissiin, jossa ratsastan alkuun ihan perusjuttuja lampaankarvalla ja käyn askellajit läpi. Sitten kokeilen, sujuisiko jousiammuntakin. 

Testasin laukat molempiin  suuntiin ennen jousihommien aloittamista. Olin melko tyytyväinen tasapainooni!

Jousi tuli mukaan kuvioihin ensin käynnissä ja sitten ravissa. Kun olin ampunut ravista pari kertaa ja osunut, annoin Tulin suosiolla laukata, sillä hän kovin omatoimisesti oli nostamassa laukkaa (ihanaa, että hän taas innostui!) 

Vähän ravissa oli jännittävää yrittää pysyä kyydissä, kuten ilmekin ehkä kertoo. On melko lailla pompottavaa! Tosin nykyään pompin jo melko vähän Tulin hienossakin ravissa, tai ainakin pysyn kyydissä ja pystyn ohjaamaan pompotuksesta huolimatta. Alkaa joku lihas pikkuhiljaa heräillä.

Pahimpia ongelmiani selästä ampumisessa on turha kiirehtiminen, sekä istunta (tai siis seisonta). Kumpaakaan tämä treeni ei ehkä varsinaisesti auttanut, sillä lampaankarvasatulassa ei ole jalustimia joilla seistä, ja päädyin ampumaan vähän hutaisten ihan varmuuden vuoksi ollakseni valmis tulevaan (joka on jotain niinkin hurjaa kuin kentän toinen pää ja suoraan laukkaaminen...) Kuitenkin tasapaino pysyi ihan hyvin ja hieman paremmalla itseluottamuksella voisi ampuminenkin näyttää paremmalta. Jos se onnistuu näin, ei pitäisi olla suurempia ongelmia enää satulan kanssa. 

Sunnuntaina olin Jatilan tallin jousiammuntatreeneissä. Keräsimme Turun suunnalta porukan ja menimme yhdellä kyydillä. Ratsastin taas Zirkon-poniinilla. Teen tästä varmaankin oman päivityksensä, kunhan saan jostain käsiini jotain video- tai kuvamateriaalia. Sellaista käsitääkseni on. 

Little Red Ridinghood

Minä ja Tuli pukeuduimme fiinisti valokuvaustuokiota varten. Suunnitelmanamme oli kuvata taidekuvia ulkotulien tuikkiessa, mutta aurinkoa vaivasi tänään jokin. Mikähän siinä on, ettei se näyttäydy koko talvena, ja sitten yhtenä päivänä kun haaveilemme hämärästä, mutta ei valtavan pimeästä, aurinko paistaa eikä meinaa edes laskea lainkaan! Muutimme siis taiteilusuunnitelmaa ja menimme pellolle treenaamaan fiineinä. 

Pellolla oli hieno usva!

Treenasimme ihan radalla. En ampunut oikeasti, sillä tämän päivän tarkoitus oli saada hyviä kuvia ja samalla opettaa Tulia tulemaan radalle rauhallisesti ja poistumaan rauhallisesti. Väittäisin, että homma alkoi sujua! Tuli yksi pölöilyhetki, jonka taas tarpeeksi tapeltuani ratkaisin Tulin pyörityskikalla. Sen jälkeen aloin palkata radalle tulemisesta. Menimme myös useimmiten radalle ravissa, otin käynnin radan alussa ja nostin laukan käynnistä. Laukka pysyi hienosti yllä, eikä yhtään pölöilykohtausta tullut radan loppuun! Itsellenikin teki hyvää vain vetää jousta ilman aikomusta ampua. Jos vetopituuteni pysyisi nyt paremmin tuollaisena kuin kuvassa ja jos en hosuisi ampuessani, voisin olla joskus jopa ihan hyvä tässä hommassa.

Kuvauksia varten askartelin itselleni punamustan ratsastusviitan ja Tulille ihan omat soturihevoshapsukkeet Iranin tyyliin! Punainen mekkohan minulla olikin jo valmiiksi. 

Päivän riemua lisäsi se, että Tuli antautui miehisestä kunniastaan ja hörisi minulle tullessani hakemaan häntä portilta! Niin ei ole koskaan aiemmin tapahtunut. Taisi olla mukavaa lähteä laittautuneen tytön matkaan. 

Kaikista kuvista kiitos Katariinalle!

Pitkästä aikaa peltotreeniä

Mira tuli taas mukaani tallille. Kenttä on edelleen jäinen ja jään päälle on satanut lunta. Se ei siis ole vieläkään sopiva muuhun kuin kävelyyn. Pelto on kuitenkin todella hyvä nyt. Päätin ottaa Tulin sinne jousitreeniin. 

Tuli oli vähän haluton menemään kujalle. Muualla hän olisi kyllä mennyt mielellään vauhdikkaasti, mutta kujaa ennen neuvottelimme usein siitä, mitä tehdään. Kerran jouduin tyytymään hyväksi havaitsemaani tapaan antaa Tulille vähän periksi. Enkä tarkoita niin, ettei tarvitsisi työskennellä ollenkaan. Jos Tuli haluaa väkisin puskea, ei kulje eteenpäin vaan pyörii epämääräisesti, hirvittävän varma tapa on ottaa Tuli haluamalleen pienenpienelle takaosakäännösympyrälle ja tehdä sitä viidestä kymmeneen kierrosta. Tämän jälkeen voikin ehdottaa jotain muuta. Tuli on yleensä suostuvainen taas kuuntelemaan minua huomattuaan, ettei se hänen mielessään ollut idea ollutkaan niin kivaa tehtävää. 

Tässä videossa näkyy hyvin alkutappelu. Itse asiassa olin saanut Tulin tässä jo kujalle ja olin aikeissa palkita häntä näkkärillä, mutta nami jäi saamatta, sillä välittömästi pyytäessäni pysähtymään herkunantoon, alkoi peruuttelu ja pyörintä. Lähdimmekin sitten vain suosiolla liikkeelle. Lopussa taas Tuli saa jonkin hölmöilykohtauksen... Olemme viimeksi olleet peltoradalla ampumassa harjoituskisoissa marraskuussa, jolloin Tuli pelästyi radalla ja otti kaikki loput ratalaukkansa loppuspurtilla. Nyt hän ei pelästynyt mitään, mutta selkeästi loppuspurtti on jäänyt mieleen. Tuli oli alkuun vähän tahmea laukkaamaankin, ja nyt kun laukka alkoi pysyä yllä, osasin vähän aavistellakin loppujännää. Ammuin hutaisten. Miksi?! Jos tiesin, että loppujännä tulee vasta lopuksi, olisin hyvin voinut keskittyä ampumiseen radan alkuvaiheessa.

Ammuttu liian aikaisin, mutta osumana ihan hyvä!

Talvivaatetus vaikeuttaa tekniikkaani. Joko vetopituus on liian lyhyt, tai vetopituus on ihan kunnossa, mutta kaulahuivin takia vetokäteni on 20 cm irti naamastani, jolloin tähtäys ei enää ole kovin onnistunutta. Jos käteni on laukaisuhetkellä ollut todella tuossa, missä se nyt kuvassa on, niin en ole kovinkaan iloinen! 

Sain ihan mukavasti osumia, vaikka kaikki eivät ihan keskelle osuneetkaan. Ammuin tänään vain mukaviin vaahtomuovitauluihin, en niin kammottaviin Finnfoam-tauluihin, joista lähtee hevosia syövä paholaisääni!

Lopuksi jäimme kentälle ampumaan maasta uuteen ristinollatauluun, joka ei minun koti-insinööritaidoilla pysynytkään pystyssä. 

Mira sanoi, ettei hän aivan turhaan ole opiskellut itseään ihan oikeaksi insinööriksi, ja väsäsi pikaisesti tauluun lisää tukea. 

Pulkkailutreeniä

Saimme taas lunta maahan ja kävimme treenaamassa pulkalla. Oma pulkkani jäi Levi-reissun ja hajonneen auton myötä Rovaniemelle, mutta onneksi Mirallakin on pulkka. 

Tällä kertaa  suuntasimme hieman jyrkempään ja leveämpään mäkeen kuin viimeksi. Kuitenkin suunnittelemamme mäki oli havaittu hyväksi mäeksi muidenkin toimesta. Jäimme sitten vähän syrjemmäs laskemaan mäestä, jossa piti väistää joko tolppaa tai autoa, se oli hankalaa! Ihanasti meidät tultiin kuitenkin kutsumaan parempaan mäkeen. Pienellä järjestelyllä ja laskujen välisellä kommunikaatiolla mahduimme hyvin parinkin lapsiperheen kanssa turvallisesti samaan mäkeen vaarallisesta harrastuksesta huolimatta. Suuri lämmin kiitos muille pulkkailijoille!