Kisakausi on alkanut – missä treenikausi oli? Talvella on tullut ammuskeltua maasta jonkin verran, mutta hevosen kanssa ja varsinkin radalla treeni on jäänyt todella vähäiseksi. Silti kisat, kansainvälisetkin kisat, lähestyvät uhkaavasti.
Postal Match Jatilassa 13.5.2018
Kevään ensimmäinen (tai onhan niitä ollut pitkin talvea, mutta Suomessa ensimmäinen) Postal Match oli toukokuun kisa. Tänä vuonna tähän Postaliin on osallistunut jo ihan ennätysmäärä suomalaisia ja kisaa on järjestetty eri talleillakin ennätysmäärä! Itse olin mukana järjestämässä Postalia Mäntsälään tutulle Jatilan tallille. Kisasin tietysti myös itse.
Ratsukseni valitsin tämän nopean ex-ravuritamma Barbin, jolla en ollut koskaan ennen mennyt. Barbi meni rataa noin kahdeksaan sekunttiin. Viimeisillä laukoilla hän vähän väsyi jo ja meni yhdeksään sekuntiin.
Kilpailun ensimmäiset kaksi laukkaa minulla meni Barbin laukkaan tottumiseen. Entisen ravurin, joka on vasta noin vuosi sitten oppinut laukkaamaan, laukka ei ollut tasaisin mahdollinen. Jalat vispasivat niin, että vaikka nopeus lopulta oli "vain" kahdeksan sekuntia, se tuntui vielä nopeammalta. Kahden kisalaukan jälkeen aloin jo tottua laukkaan. Ampumisesta vaan ei vieläkään tullut mitään. Vetoni olivat alkuun lyhyitä. Tajusin seuraavalle kierrokselle pidentää vetoani, mutta en silti osunut. Tajusin ampuvani liian aikaisin, ja nopealla hevosella liian aikaisin ammuttu nuoli sinkoaa onnellisena oikealta ohi. Kaksi viimeistä kierrosta olin jo kiusallisen tietoinen kaikista virheistäni. Yritin sitkeästi päättää, että nyt osun! Kuitenkin jokaisen taulun kohdalla olin täysin varma osumisestani laukka-askeleen verran liian aikaisin, ja nuoli meni oikealta ohi. Kertaakaan en raaskinut odottaa vielä yhtä askelta, sillä tuntui, että osumisen hetki oli NYT. Olisi vaan kannattanut ottaa "riski" ja odottaa.... Olisin saattanut jopa osua. Viimeisellä laukallani olin jo vähän luovuttanut. Vaikka saisin silloin osuman jokaiseen tauluun, ei minulle oikeastaa ole väliä saanko yhden pisteen tai kymmenen pistettä. Koen kuitenkin, ettei kumpikaan ole minun tasoiseni suoritus.
Kuvat: Mia Purho
Perjantaitreenit Hertsby Stallgårdissa 18.5.2018
Plörinäksi menneen Postal Matchin jälkeen tuntui todella tärkeältä päästä uudelleen radalle. Ilmoittauduin Annin kanssa Sipooseen Hertsby Stallgårdin perjantaitreeniin. Vielä perjantaina lähtömme aikaankaan emme olleet varmoja mistä saamme auton lähtöä varten, mutta niin vain asioilla on tapana järjestyä ja pääsimme treeniin.
Treenissä oli ammuttavana sekaisin korealaisia tauluja ja unkarilaisia tauluja. Radalla mentiin ensin muutamaan kertaan käynnissä ja sitten laukassa. Tässä kuvassa yritän osua unkarilaiseen front shotiin heti lähtöportilta. Koska en osu, näytän sormeani taululle. Sääli, että se on etusormi.
Lähempää ammutut nuolet osuivat melko kivasti unkarilaiseen tauluun. Ratsunani oli sama ihana Romina-tamma kuin Christophin unkarilaisen radan kurssilla. Tällä kertaa Romina oli hieman hitaampi.
Ammuttavana oli myös korealaisia tauluja yksi radan alussa ja yksi radan lopussa. Osuin niihin paremmin kuin Postal Matchissa, mutta edelleen olisi toivomisen varaa.
Ajatuksia alkavasta kisakaudesta
Surkeasti mennyt Postal Match kummittelee vähän takaraivossani. Viime keväänä tähän aikaan treenit olivat hyvässä vauhdissa, enkä oikeastaan ole nyt sen huonompi kuin viime vuonna tähän aikaan (jotenkin se talvi nyt vaan nollaa kaikki taidot) – myös viime vuonna toukokuun postali meni huonosti. Kuitenkin kisakausi tärkeine kisoineen on nyt ajoissa. Viime vuonna tärkeät kisat eli SM-kisat olivat vasta elokuussa ja Puolan GP-kisat syyskuussa. Minulla oli koko kesä aikaa treenata! Nyt Suomesta on suunnilleen juuri sulaneet lumet ja pohjat alkavat olla kunnossa, ja Ranskan GP-kisat ovat jo parin viikon päästä! Sitä ennen kilpaillaan Puolassa vähän pienemmissä kilpailuissa, jotka eivät ole aivan niin tärkeät, mutta olisihan se nyt p*rseestä maksaa itsensä kipeäksi ulkomaan kisoista ja mennä ampumaan niihin yksi piste.
Sunnyn kanssa treenit ovat menneet mukavasti, mutta pohja on ollut ongelmana täälläkin. Peltotie on Sunnyn vanhoille jaloille jo liian kova ja rata puolestaan välillä liiankin pehmeä. Eero on kuitenkin tehnyt upeaa työtä ja väsännyt unkarilaisen radan harjoiteltavaksi tänne Turkuunkin. Missä välissä kävi niin, että olen treenannut pelkkää unkarilaista ja korealainen menee huonosti? Viime vuonna tilanne oli täysin päinvastainen. Mutta kyllä me se unkarilainenkin vielä söhlättyä saadaan – Puolan kisassa kisataan ensin korealainen! Kuinka näppärä tapa unohtaa unkarilaisen hyvä meno ja sekoittaa itsensä täysin.
Tulipojan kanssa on treenattu jousiammuntaa suhteellisen vähän. Olemme nyt keskittyneet lähinnä koulukiemuroihin ja jopa jo hypänneet pientä estettä. Maanantaina väsäsin kentälle yhden korealaisen fronshotin. Kenttä toki ei ole läheskään sama asia kuin rata, mutta sain taulun sentään oikealle etäisyydelle ja korkeudelle.
Tilannettani sekoittaa myös nuolivalinnat. Olen nyt ampunut kaksilla erilaisilla nuolilla, uusilla superkevyillä ja vanhoilla tutuilla. En tiedä enää yhtään, miten kummatkaan osuvat tauluun.
Tunnin päästä lähden lentokentälle kohti Puolan kilpailua. Kilpailijoita on alle 20, joista valtaosa on puolalaisia mestareita. Meitä suomalaisiakin lähtee ihan kelpo edustus – neljä naista! En osaa sanoa mitä odotan tältä kisalta. Toisaalta tietysti odotan todella paljon, koska olen menossa ulkomaille ja lompakkoni tulee olemaan minulle aika vihainen jos mokaan, mutta tämän kevään treenin ja rutiinin puuttumisen vuoksi pitäisi ehkä osata olla itselleen vähän lempeämpi. En ole asettanut tietoisesti itselleni mitään tavoitetta, koska en tiedä mihin tällä hetkellä pystyn ja mikä on realistinen tavoite. Silti tiedän, että jos tulen takaisin Suomeen ilman ainoatakaan gradingia (ja mieluummin parempaa kuin HA1), olen pettynyt.
