perjantai 24. toukokuuta 2019

World Cup & European GP -kilpailu, Unkari



Tämän vuoden ekat kisat ulkomailla on nyt kisattu! Kisapaikkana oli Némethy Akadémia Unkarin Pomázissa. 

Saavuimme Pomáziin myöhään tiistai-iltana. Ennakkoon varattu taksi haki meidät lentokentältä ja kuljetti hotellillemme. Pian hotelliin saavuttuamme tajusimme, ettei paikka oikeastaan ollut hotelli lainkaan, vaan jokin uskonnollinen yhteisö, joka tarjosi myös majoituspalveluita. Alun perin meidät oli kyllä tarkoitus majoittaa hotelliin, mutta hotelli olikin täynnä. "Herran huoneeksi" ristimämme rakennus soveltui kuitenkin nukkumiseen – meillä oli huone, jossa oli riittävästi sänkyjä, peittoja ja tyynyjä. Huoneen ovea ei kuitenkaan saanut lukkoon, joten kannoin koko viikon kaikkea arvokkaana pidettävää, esimerkiksi passiani, takkini rintataskussa. Vaikka toisaalta, kukapa nyt Herran huoneesta mitään varastaisi!

Keskiviikkona meidät haettiin hotellilta kisapaikalle syömään aamupalaa ja suorittamaan hevosvalintaa. Sääherrat eivät olleet keskiviikkona puolellamme. Kenties nämä pakanalliset ystäväni olivat loukkaantuneet siitä, että vietin yöni toisenlaisen Herran huomassa. Hevosvalintojen aikaan rankkasade kasteli kaiken ja muutti maan äkkiä kuravelliksi. Katselin toinen toistaan suurempia hevosia, joista mikään ei näyttänyt tulevalta kisahevoseltani. Kaipasin jotakin näppärän kokoista ratsua tasaisin askellajein. Puolalaista rataa varten myös nopea käännettävyys olisi etu. Valtamerialuksen kokoista hevosta on hankalampi kääntää, kun laivan miehistöä tulisi tiedottaa kaksi minuuttia ennen – enkä sitä paitsi tiedä kumpi puoli on paapuuri ja kumpi tyyrpuuri. 

Pian päädyin pieneen poniin nimeltä Dolfi. Toinen suomalainen, Nuppu, oli jo valinnut sen kisaratsukseen ja suositteli sitä. Olin nähnyt ponin vain tarhassa, mutta luotin Nupun sanaan siitä, että poni olisi todella kiva. Rankkasade viivytti hevosvalintoja ja suuntasimme lounaalle. Lounaan jälkeen oli vielä mahdollista testata ratsuja, mutta mukavuudenhaluisena ja rajallisesti vaihtovaatteita pakanneena päätin olla sopivasti prinsessa, enkä mennyt sateeseen testaamaan ponia. Luotin siihen, että ehtisin tutustua poniin lämmitellessäni korealaista rataa varten. 


Korealainen rata 

Torstaina kilpailtiin korealainen rata. Ehdin ottaa ponin kanssa käyntiä ja vain hieman ravia ennen oman ryhmäni aloittamista. Ensimmäinen laukka ponin kanssa olikin jo kilpailun ensimmäinen harjoituslaukka. Radan hiekka oli syvää ja päätin mennä ensimmäisen laukan hoputtamatta ponia lainkaan. Aika oli noin 17 sekuntia, joten vauhtia tarvittaisiin lisää. Sain hoputettua ponin noin 13-sekuntiseen aikaan. Olisin halunnut mennä vielä hieman lujempaa, mutta syvässä hiekassa ja itseni hieman suureksi tuntien en raaskinut pyytää ponilta enempää. Yllätyksenä, tai ehkä lähinnä tottumisen puutteena, minulle tuli se, että vaikka poni laukkasi melko hidasta vauhtia, lyhyt askelpituus aiheutti kiireen tunteen ampumiseen. Siitä on aikaa, kun olen viimeksi istunut tällaisen pienen ponin kyydissä. 

Korealainen rata ei pisteiden osalta mennyt juurikaan paremmin kuin viime vuoden suoritukset. Jäin jälleen HA1-tasolle, vaikka mahdollisuudet parempaan olivat olemassa. Vetoni oli todella lyhyt jo ennen kisaa, eikä asiaa varsinaisesti helpottanut se, että olin saanut toisen olkapääni kipeäksi kantamalla käsimatkatavaroitani. Myös lyhyt poniaskel kannusti lyhyeen vetoon, sillä minun oli vaikea löytää sopivaa rytmiä ampumiseeni. Toisaalta osun aivan hyvin lyhyelläkin vedolla, kunhan keskityn riittävästi. Pidemmän päälle haluan kyllä saada vetoni kuntoon ja tarkkuuden paranemaan, mutta kisasuoritus ei ole tämänkaltaisten muutosten paikka.

Vaikka pisteet olivat melko samat kuin viime vuoden suorituksissa, joissain asioissa koin myös kehittyneeni. Osuin kummallakin double shot -kierroksella ainakin yhteen tauluun – viime vuonna vedin tästä usein nollat. Triple oli edelleen hieman hakemista. En onnistunut keskittymään yhteen tauluun kerrallaan, vaan panikoin jo vähän valmiiksi seuraavaa. Suurin kehitys on kuitenkin tapahtunut siinä, että sain toiseksi viimeisellä kierroksellani osuman kaikkiin serial shotin viiteen tauluun! Neljännen taulun paniikki ei iskenyt! Myös viimeisellä kierroksellani osuin neljänteen tauluun, vaikka mokasin ensimmäisen ja kolmannen. Ajauduin viimeisellä kierroksella hieman lähelle radan aitaa, eikä ratatolppien keilailu jalalla varsinaisesti auttanut keskittymiseen. 


Puolalainen rata 

Puolalainen rata oli alun perin tarkoitus kilpailla ensimmäisenä kisapäivänä, mutta rankkasateen takia rata oli vielä torstaina liian liukas. Niinpä puolalaisen radan vuoro oli perjantaina. Unkarin maaperä oli erikoinen – se kastui sateessa heti mutaiseksi, mutta toisaalta kuivui auringon paistaessa aivan hetkessä. Perjantaina vain yksi kohta radasta oli kurainen ja turvallisuussyistä sääntöihin tehtiin pieni poikkeusjärjestely. Radalle oli pakko ottaa pätkä ravia, ja jos siinä epäonnistui, joutui tekemään ylimääräisen lenkin saaden mittavasti aikasakkoa. Mielestäni tämä pakollinen ravisiirtymä oli todella hyvä. Se takasi paitsi turvallisuuden, mittasi myös ratsastustaitoja ja hevosenhallintaa, jotka ovat puolalaisella radalla melko tärkeässä osassa. Minä kilpailin vasta kymmenennessä ryhmässä iltapäivällä ja pakollinen ravipätkä oli ehtinyt kuivua, mutta sama sääntö päti tietysti kaikille ratsukoille. 

Puolalainen rata oli sopivan haastava, mutta ei liian vaikea. Oikeastaan vaikein juttu radassa oli todella lähellä olevat taulut. Taulujen ollessa aivan radan vieressä, oli kunnolliseen vetoon todella vaikea keskittyä, ja aivan liian lyhyt veto jäi päälle. Vetoni on normaalistikin lyhyt, mutta ei sentään aivan niin lyhyt kuin tällä puolalaisella radalla! Rata oli niin pitkä, että se ratsastettiin vain kerran. Kierros meni kuitenkin vähän tutustumiseksi, eikä minulla ollut täyttä luottoa poniini eikä ampumiseeni. Jäi sellainen olo, että toinen kierros olisi mennyt huomattavasti paremmin, jos sellaisen olisi saanut ratsastaa. Poni toimi täydellisesti, minulla ei ole mitään moitteen sanaa. Poni antoi täydelliset mahdollisuudet menestyä, mutta koska olin itse aivan turistina radalla ja keskityin enemmän poniin kuin ampumiseen, ei osumia juuri tullut. Poni pysyi jopa aikarajassa ja saimme hieman aikapisteitä! Tällä kertaa pääsin myös ylittämään maaliviivan ponini kanssa, enkä tutustunut maaperään kuten Ranskassa. Silti sain tästä suorituksesta vähemmän pisteitä kuin Ranskassa! Puolalaisen radan suoritukseeni voi tutustua tarkemmin tältä videolta, johon olen höpissyt myös kommenttiraidan. 


Unkarilainen rata 

Lauantaina oli jäljellä unkarilainen rata. Olisin oikeastaan halunnut kilpailla unkarilaisen radan ensin ja korealaisen viimeiseksi, mutta tällaisia valintoja ei valitettavasti kisaajana saa tehdä. Suunnitelmani unkarilaisen radan suorittamiseen oli häilyvä. Antaisinko Dolfin mennä hitaasti ja tykittäisin nuolia mahdollisimman paljon, vai pyytäisinkö ponilta hieman enemmän vauhtia ja ampuisin muutaman nuolen tarkasti ja hyvin? Unkarilaisen radan hiekka ei ollut yhtä syvää kuin korealaisella, joten suunnitelmakseni päätyi ponin hoputtaminen ja muutama keskitytty nuoli.

Dolfi oli selvästi unkarilaisten kouluttama ratsastusjousiammuntaratsu. Korealaisella radalla sain hoputettua sen 13-sekuntiseen vauhtiin ja ajattelin saman riittävän loistavasti unkarilaiselle, mutta Dolfi suostui menemään kanssani noin 16-sekuntisia laukkoja. Unkarilaiset ratsastavat unkarilaista rataa hitaasti ja ampuvat paljon – ja pärjäävät todella hyvin! Siksi he myös opettavat hevosilleen, että unkarilaisella mennään hitaasti ja korealaisella lujempaa. Vaikka yritin hoputtaa Dolfia, vastauksena oli "hei, tää on unkarilainen!" eikä vauhtia tullut. Kisasuoritukseni osui myös päivän helteisimpään aikaan ja Dolfi oli kovasti halukas lähtemään kotiin. 

Harjoituskierroksillani osuin yhden tai kaksi nuolta tauluun. Ensimmäisellä kisakierroksellani päätin vielä yrittää ampua mahdollisimman monta nuolta vauhdista piittaamatta, ja lopputuloksena oli nollakierros. Kaikki nuoleni osuivat taulujen kulmiin ja väleihin. Palasin siis alkuperäiseen suunnitelmaani, että yritän ampua muutaman nuolen hyvin. Suurimmalla osalla kierroksista osuin kaksi nuolta tauluun – sekin on edistystä viime vuoteen! Sen sijaan kolmen osuman kierroksia tuli vain yksi – ja se olikin viimeinen kierros. Viimeisellä kierroksellani päätin ampua ensimmäisen nuolen hieman lähempää, sillä ehtisin kyllä silti ampua front shotin vielä uudelleenkin. Lähestyessäni maalitornia olin näkevinäni yhden nuolistani aivan keskellä taulua ja jäin hämmentyneenä tuijottamaan sitä: Onko siinä nuoli vai ei? Sitten muistin, että oli siinä nuoli tai ei, minun tulisi ampua lisää. Sain toisenkin osuman frontiin. Sitten vielä neljä pistettä keskimmäisestä taulusta! Kaikkien kierrosten olisi pitänyt olla tällaisia!

Unkarilainen rata oli myös rytmin kannalta hankala. Olin jo paremmin tottunut ponin pieneen laukka-askeleeseen, eikä se enää juurikaan haitannut. Sen sijaan 16-sekuntiseen laukkaan oli hankalaa löytää sopivat kohdat ampumiseen. Nollakierrokseksi päättyneen ensimmäisen kierrokseni jäljiltä halusin ampua huolellisemmin tarkoista paikoista, jotta saisin nuoleni varmasti tauluun enkä niiden väliin. Jouduin kuitenkin aina joko hieman odottelemaan sopivaa hetkeä tai kiirehtimään siihen. Sähläsin myös nokituksen kanssa varsinkin back shoteissa. En ikinä sählää nokituksessa, miksi nyt sähläsin?! 

Pisteiden kannalta unkarilainenkaan rata ei ole viime vuodesta juuri kehittynyt. Myöskään mentaalipuoli ei ollut samalla tavalla kasassa kuin viime vuonna tai nyt korealaisella radalla. Unkarilaisen yhdeksän kisalaukkaa tuntuivat ikuisuudelta ja mieliala laski jokaisen kierroksen jälkeen. Olen kuitenkin iloinen, että viimeisellä kierroksella sain ensimmäisen ampumani nuolen kaukaa aivan keskelle taulua. Viimeinen kierros antoi hieman toivoa tulevaan. 



Kotiläksyksi 

Kuten kaikki varmasti arvaavat, kisasta jäi kotiläksyksi vedon pidentäminen. Tilaukseen meni kevyempi jousi. Jaksan kyllä vetää nykyistänikin, mutta ehkä saan vetoni paremmin kuntoon, jos treenaan välissä hieman kevyemmällä. Juuri, kun pari postausta aiemmin herättelin toiveita, että voisin suorittaa tämän kauden yhdellä jousella... Heh! Jousi on sentään muuten samanlainen kuin nykyinen, vain hieman kevyempi. Uskon, että tässä tapauksessa uudesta jousesta on enemmän hyötyä kuin haittaa. 

Palasimme Suomeen vasta maanantaina iltalennolla, joten ehdimme olla päivän kuunteluoppilaina Wojtek Osieckin ja Ali Ghoorchianin kursseilla. Wojtekin kurssilta sain hyviä ideoita sekä maasta-ammunnan että oman istuntani treenaamiseen, en malta odottaa, että pääsen taas kunnolla treenaamaan (kevyemmällä jousellani)! 


Korealainen rata: 49,965 | HA1 | 40/57
Puolalainen rata: 19,553 | 41/55
Unkarilainen rata: 66,729 | HA1 | 48/57
Kokonaiskisa 46/57

keskiviikko 8. toukokuuta 2019

Kisakausi 2019

Talvi on ohi ja on aika valmistautua uuteen kisakauteen. Blogi on ollut talven ajan hiljainen. Talveen on kuitenkin mahtunut treeniä, leikkimielisiä kisoja, onnistumisia ja epäonnistumisia. Kirjoittaminen on jäänyt vähemmälle jo opiskelukiireidenkin takia, mutta jokunen Youtube-video talvenkin jutuista on syntynyt. Nyt onkin sitten vuorossa melko pitkä päivitys, joka kokoaa yhteen talven ajatuksia sekä alkavaan kauteen valmistautumista. 


Talven harjoituskisat

Talven aikana kilpailin muutamissa harjoituskilpailuissa menestyen oikein hyvin ja todella huonosti. Oikein hyvin menestyin ESRAJA:n pikkujoulukisoissa, joissa sain ratsastaa ihanalla Rominalla ja yllätyksekseni ammuin todella monta täysosumaa sijoittuen ensimmäiseksi. 
Radalla oli tauluja melko tiheästi, joten päätin tehdä suoritukseni ravissa. Tämä olikin selvästi voittajan valinta, sillä kolmen parhaan joukkoon sijoittuneet olivat kaikki valinneet askellajikseen ravin. Ravissa kaikki taulut ehti ampua huolellisesti, mutta aikapisteitäkään ei jäänyt puuttumaan. 

Loput talven kisoista eivät sujuneet yhtä mallikkaasti. Kaikkia näitä yhdisti hevosen puuttuminen, eli kisat kilpailtiin maasta-ammuntakisoina. Ensimmäisenä vuorossa oli Artemiksen divarikisa sekä Sherwoodin iloisten veikkojen Ratsujousiampujan II kiusaus. Nämä kisat olivat samana päivänä Helsingissä, ja samalla reissulla kannatti tietysti osallistua molempiin – vai kannattiko? Kyseessä oli melkoinen ammuntamaratoni ja keskittymiskykyni oli todella heikko. Syy, miksi rakastan ratsastusjousiammuntaa, on nimenomaan se hetki kun olen radalla hevosen kanssa kahdestaan. Paikalla on yleisöä, toimihenkilöitä, muita kisaajia, mutta suorituksen aikana olen kaksin ratsuni kanssa. Keskittyminen on aivan erilaista kuin silloin, kun ympärillä on muita ihmisiä, jotka hekin ampuvat samaan aikaan ja taulusta kuuluva ihana napsahdus ei pääosin olekaan oma. 

Artemiksen divarikisa ammuttiin 60-senttiseen FITA-tauluun 18 metrin etäisyydeltä. Voisi oikeastaan sanoa, etten osunut mihinkään. 28 pisteellä sijoituin viimeiseksi. Ratsujousiampujan II kiusaus meni huonosti viime vuonnakin. Tavoitteeni oli, että nyt menisi paremmin. No, menihän se paremmin, mutta ei silti hyvin. Viime vuonna sain 122 pistettä ja nyt 126 pistettä. Sijoituin toiseksi viimeiseksi. 

Kolmas epäonnistumiseni maasta-ammuntakisoissa oli Cupidon nuoli -kisassa helmikuussa. Kisa järjestettiin Raisiossa sisähallillamme (kyllä, ihanaa, meillä oli talvella lämmin treenitila!) ja sisälsi hauskoja tehtäviä. Kisa oli todella hauska, mutta taaskaan en voi kehua osumillani. Tai oikeastaan ammuin ihan hyvin kaikki erikoistehtävät, mutta ihan tavallisilla tauluilla mokailin enkä osannut yhtään tähdätä. Sijoituin tässäkin viimeiseksi. 

Toisaalta talvi on nimenomaan tekniikan hiomisen ja muuttamisen aikaa, enkä aio ruoskia itseäni näistä huonoista maasta-ammuntakisan tuloksista. Osaltaan huonoihin suorituksiin vaikutti huono keskittymiskyky, kun en ollutkaan radalla kaksin ratsuni kanssa vaan kaikkien muiden kilpailijoiden keskellä. Ennen kisoja ei tulisi muuttaa mitään ja juuri siksi talvi on muutosten aikaa. En tiennyt, miten tauluun osutaan, koska tekniikkani oli murroksessa. 


Teknistä pohdintaa 

Talvi on muutosten aikaa, mutta aikaa ei ollut riittävästi. Olen todella kiitollinen treeniporukallemme, jonka ansiosta saimme järjestettyä lämpimän sisähallin treenikäyttöömme talveksi. Oli ihanaa käydä kerran viikossa ampumassa porukalla, mutta treenit olivat usein yhteistä hauskanpitoa ja leikkimielistä kisaamista. Se on erittäin tervetullutta treeniä, mutta sen ohelle olisin tarvinnut aikaa ihan vain itseni ja jouseni kanssa. Olin vain liian prinsessa treenatakseni enää yksin ulkona kylmässä, kun oli mahdollisuus treenata lämpimässä ja yhdessä. Treenaaminen vain kerran viikossa kuitenkin ainoastaan pitää taitoa yllä, eikä varsinaisesti kehitä sitä. Onhan sekin parempi kuin ei mitään. Muutin joitakin asioita tekniikastani, mutta kevät tuli yllättäen, eikä tekniikkani ole vieläkään täysin vakiintunut. 

Viime kesänä katkennut jouseni aiheutti monenlaisia ongelmia tekniikkaani. Aikoinani aloitin liian aikaisin ampumaan liian nopeasti ja vetopituuteni jäi lyhyeksi. Tein todella suuren työn opetellessani uutta vetopituutta ja punaisen jouseni ("Punapupun") kanssa vetoni oli usein jo melko kelvollinen. Se kuitenkin katkesi kesken kisakauden, 10 minuuttia ennen yhden kilpailun alkamista, ja siirryin lennosta Living Arrow -jouseen. En ehtinyt tutustua Living Arrow -jouseen kisakauden aikana juurikaan. Huomasin, että osuin sen kanssa välttävästi jo pelkästään lyhyellä räiskäisyvedolla, ja tämä tekniikka jäi kisakaudeksi käyttöön – ei ollut aikaa opetella parempaa. Nyt korjaan menneen kesän mädäntyneitä hedelmiä. Vetoni on lyhyt räiskäisy ja edessä on taas kova työ saada veto kuntoon. En vain tiedä, milloin tuo työ tehdään, kun se jäi talvella tekemättä ja taas alkaa kisakausi. 

Living Arrow -jousi on dynaaminen ja vahva jousi, mutta oma kisajousi tulisi tuntea paremmin. Minulla ei ollut aikaa tutustua omaani. Ikävöin edelleen Punapupua ja ostinkin viime kesänä sen korvaajaksi Alibow'n turkkilaistyylisen jousen. Se on melko samanlainen kuin Punapupu, mutta ei kuitenkaan. Oli jousi sitten mikä tahansa, en voi suositella, että käyttää kolmea eri jousta yhden kisakauden aikana. Tämä kausi mennään toivottavasti Alibow'n kanssa alusta loppuun. Veto tulee todennäköisesti olemaan tämänkin kauden ajan lyhyt. Ensi talveksi jää sitten kotitehtäväksi se kova työ, jonka aikoinaan tein Punapupun kanssa. 


Kauden aloitus: unkarilainen rata

Tämän kauden ensimmäiset kisat on jo käyty! Olen käynyt radalla tänä vuonna tasan yhtä monta kertaa kuin olen kilpaillut. Okei, Ratsutila Cavalieriin saatiin talven ajaksi hieman pidempi rata, mutta sekään ei ollut pohjaltaan laukkakuntoinen kuin osan ajasta, ja taulut sijoitettiin hieman normaalia lähemmäs, jotta kaikki nuolet eivät hukkuisi lumihankeen. Olenkin siis treenannut pääasiassa käynnissä, ravissa ja ratsastuskentällä. Toisaalta olemalla riittävän luova, voi näinkin saada ihan hyvää ja tehokasta treeniä. 

Unkarilaisen radan treeniä varten kehitin kaksi eri tapaa. Korkea maalitorni kentän päädyssä oli ehkäpä parempi, mutta hevoselle pitäisi muistaa kertoa, mitä sen on määrä tehdä. Heh. Tulipoika ei ollut ihan varma, mistä mihin hänen tulisi laukata, enkä minä saanut juurikaan keskityttyä ampumiseen. Toinen treeni-idea on kenties hieman perinteisempi ja asettelin kolme taulua hieman unkarilaisen radan taulujen tapaan keskelle kenttää. Minun tuli kuitenkin kiire niiden ampumisessa. No, tulipahan kokeiltua. 

Unkarilaisen radan postal match käytiin Sipoossa Hertsby Stallgårdissa 21.4. ja ratsunani oli taas ihana Romina. Romina meni ensimmäisen lämmittelylaukan noin 13 sekuntiin. Seuraavalla harjoituslaukalla olisi saanut ampua, mutta Romina päättikin spurtata radan seitsemään sekuntiin. Valitettavasti tästä kisasuorituksesta ei ole kuva- tai videomateriaalia. Asensin kyllä GoPron kypärääni, mutta tuon harjoituslaukan jälkeen ajattelin, etten edes laita kameraa päälle. Suorituksessani tulisi tuskin olemaan mitään ikuistettavaa. Romina kuitenkin rauhottui tämän yhden spurttilaukan jälkeen ja kaikki kisalaukat meni mukavasti noin 15 sekuntiin. Ensimmäisen kisalaukan tosin käytin vauhdin määrittelemiseen ja jätin kokonaan ampumatta. Seuraavilla laukoilla jo yritin vähän ampuakin, mutta omaan ampumiseeni jäi hätä, epävarmuus ja kiire, vaikka hevonen toimikin jo loistavasti. 

Pistetaulukkoa katsoessani olen kuitenkin osunut ihan hyvin. Rominan vauhti vain on ollut jo sellainen, että tuossa vauhdissa olisi jo pitänyt saada useampikin nuoli tauluun. Backshotia en totta puhuakseni edes tosissani yrittänyt, sillä Rominan spurtti sai minut epävarmaksi ja haluttomaksi kääntymään satulassa riittävästi taaksepäin. Kaksi nollakierrosta kuuden kierroksen kisassa ei kuitenkaan koskaan lupaa hyvää lopputulosta. Mutta pääsinpähän radalle! 


Kauden aloitus: korealainen rata 

Hyh, korealainen rata. Tein siitä viime vuonna itselleni melkoisen mörön. Aloitin kauden ampumalla YHDEN pisteen toukokuun postal matchissa, haaveilin HA2-gradingista jopa pakonomaisesti ja lopulta suoritin korealaista aina hirveissä paineissa ja stressissä. Yritin vielä marraskuussakin Poppe-hepalla Sauvossa suorittaa gradingin ja ammuin niin surkeasti ja hosuen, että sain vain puolet HA1-gradingiin vaadittavista pisteistä – ei siis lähelläkään HA2-gradingia. 

Korealaista olen päässyt treenaamaan Ratsutila Cavalierin talviradalla sekä kentällä. Touko-kesäkuun postal matchissa on lisäksi off side shot, joten harjoittelin hieman sitäkin pitkästä aikaa. Rauni-ponin kanssa treenasin single shotia ja off side shotia, sillä pidin niitä suurimpina heikkouksinani. Sitä paitsi single shotin treeni on aina tehokasta – jos ampuu jokaisen taulun kuin se olisi single shot, saattaa jopa osua johonkin. Ainakin, jos ei stressaa liikaa vaan keskittyy maltillisesti.  

Koitti toukokuu ja EMAC:in kesänaloituskurssi. Mihai Cozmei valmensi kurssilaisia tulevaan postal matchiin. Ammuimme maasta eri suuntia ja lauantaina treenasimme heppojen kanssa kentällä. Ihana Sintti-tamma oli vauhdikas ja sen laukka oli haastava. Askel oli pitkä, korkea ja pomputtava. Kentälle rakennetulla radalla se ehti ottaa noin kolme askelta ja oli jo perillä. Kentän kulmaan tehtiin kunnon ABS-jarrutus. Sain Sintin vauhdistakin ammuttua yhden tai jopa kaksi nuolta, mutta osuin surkeasti – taas oli kiire ja hätä. 

Sunnuntain kisaan en lähtenyt valtavan suurin odotuksin. Tavoitteeni oli pitää Sintti hallinnassa ja pysyä itse kyydissä. Sintti yllätti minut menemällä radalla ensimmäisen harjoituslaukkamme 17 sekuntiin! Sehän oli hidas! Kisalaukat aloitimme noin 14 sekunnin vauhdissa. Olisin kaivannut hieman nopeampaa vauhtia, mutta lauantain kaahotuksen jäljiltä olin hieman arka pyytämään. Lopulta Sintti lämpeni vähän ja alkoi itse tarjota noin 10-sekuntista laukkaa. 10 sekuntia on täydellinen vauhti! Vauhdin kiihtyminen toisaalta hieman sekoitti omaa suoritustani, enkä aina osannut arvioida, miten paljon minulla on aikaa taulujen välissä. Tämäkin kertoo lähinnä rutiinin puutteesta. Radalla kun ei tosiaan ole tullut treenattua.

K123-radalla sain suurimman pistesaldoni viimeiseltä eli kuudennelta laukalta, kun 10 sekunnin vauhdissa sain osuman kaikkiin kolmeen tauluun. Muilla kierroksilla ammuin paljon nuolia taulujen reunoihin – vielä jos ne saisi pistealueille, suoritukseni olisi voinut olla oikeinkin hyvä! 

K123-radan jälkeen ratsastettiin vielä Eocha triple, jossa oli myös Raunin kanssa harjoittelemani off side shot. Harmikseni off side shot kuitenkin päätettiin laittaa maan tasalle. Tätä perusteltiin turvallisuussyin, sillä korkeammalla sijaitseva taulu tarkoittaisi myös korkeammalla lentäviä hutinuolia – ymmärrettävää sinänsä. Toisaalta minun fysiikkani ei mitenkään riitä ymmärtämään, miten ihmeessä pystyy ampumaan paitsi väärälle puolelle, vieläpä maahan... Harmittaa vähän, sillä olisin 10-sekunnin-Sintilläkin ehtinyt kyllä ampua vielä off side shotin, mutta koska se ei ollut harjoittelemani off side, enkä ole koskaan ampunut 165-senttiseltä hevoselta väärälle puolelle maahan, päätin jättää kokeilematta. 

Voin oikeastaan kiittää viimeistä K123-kierrostani sekä Sintin vauhtia siitä, että lopulta sijoituin EMACin kesken kisassa toiseksi. Kyseessähän oli postal match ja tulokset lähetetään vielä kansainväliseen tuloslistaan. Siellä en usko komeilevani kovin korkeilla sijoilla, mutta HA1 kauden ekalta korealaiselta on jo parempi kuin viime vuoden vastaava! 


Kisakauden 2019 tavoitteet

Viime vuonna asetin itselleni tavoitteita. Osaan pääsin, osasta tuli huonolla tavalla pakkomielle. Pääsin varovaiseen tavoitteeseeni saada HA3-tason grading – sain sen! Toinen tavoitteeni oli nostaa kokonaisgrading HA2-tasolle, jota varten tarvitsin kipeästi HA2-tason gradingin korealaiselta. Tavoite ei vaikuttanut mahdottomalta, mutta vähitellen kisakauden edetessä alkoi vaikuttaa epätoivoisemmalta ja epätoivoisemmalta. Lopulta kisasin rataa aina huonolla fiiliksellä, kovissa paineissa ja itseäni ruoskien. Huonoihin tuloksiin vaikuttivat jonkin verran myös hitaat hevoset tai syvä muta, jossa hitaalla hepalla ei ollut mahdollistakaan päästä yhtään kovempaa. Aikamiinukset söivät osumapisteitä joskus rankastikin. Kuitenkin minulla oli myös useita mahdollisuuksia saada suoritus kasaan myös keskinopealla hevosella, mutta turha itseni ruoskiminen ja paineet pilasivat nekin mahdollisuudet. 

Jos tänä vuonna haluan HA2-kokonaisgradingin, tulee minun saada jo kaksi HA2-tason gradingia korealaiselta, sillä se ensimmäinenkin minulla jo oleva vanhenee elokuussa (suoritusten gradingit ovat voimassa 2 vuotta). Kokonaisgradingilla olisi väliä esimerkiksi ensi vuoden maajoukkuejakoja tehdessä ja todennäköisesti SM-kisaan osallistumista ajatellen. Tänä vuonna SM-kisat ovat Harjussa, ja lainahevoset jaetaan todennäköisesti rankingin parhaille. Jos en yllä rankingiin, en saa lainahevosta. Turusta asti on vaikeaa kuljettaa kisahevosta – varsinkin, kun ei ole hevosta jota kuljettaa. Tästä huolimatta tällä kisakaudella yksi ja ainut tavoitteeni on positiivisuus. Sen avulla toki toivon yltäväni myös hyviin suorituksiin, mutta tänä vuonna yritän ruoskia itseäni hieman vähemmän. Pitää tietysti treenata, mutta pakkomielle gradingeihin ei todennäköisesti johda mihinkään. 

Positiivisuustavoitettani aion ylläpitää pohtimalla jokaisesta suorituksestani aina vähintään yhden positiivisen asian. Unkarilaisen postalissa se oli se, että 7 sekunnin harjoituslaukasta huolimatta sain tsempattua kisan aikana ja ammuin joitakin osumia. Korealaisessa postalissa olen melko tyytyväinen vasemman käteni toimintaan. 

© Mira Lehmusvaara
Vasen käteni oli mielestäni hyvin linjassa kohti maalitaulua ja piti saman linjan myös  hetken ampumisen jälkeen. 


© Tiia Aarnio
Käden tulisi saattaa nuoli tauluun asti. Jousi saa "heilahtaa" ja tehdä niin sanotun khatran, mutta käden ei pitäisi sen takia heilahtaa radikaalisti ylös, alas tai sivuun. Tämäkin ongelma minulla on joskus ollut. Nyt tuntui, että pääsääntöisesti jousikäteni oli melko vakaa.


© Tiia Aarnio
Tämä kuva näyttää ihan siltä, kuin koko veto olisi ollut pitkä ja linjassa. Todennäköisesti vetoni on kuitenkin ollut lyhyt, mutta käteni on päästössä jatkanut oikeaa linjaa. Sekin on positiivista. Vielä kun saisi sen vedon hieman pidemmäksi, niin tarkkuuskin voisi olla parempi – saisi ne nuolet sieltä taulun reunasta pistealueelle. 


Kauden 2019 kisat

Kaipa tähän samaan pitkään jaaritteluun voi vielä paljastaa, mihin kisoihin tieni tänä vuonna vie. Ensimmäiset kansainväliset kisat koittavat jo noin viikon päästä Unkarissa. Kisat ovat Euroopan GP-sarjan ensimmäinen osakilpailu. Kilpailen yksilökisaajana ja edustan toki Suomea, mutta suoritukseni ei vaikuta Suomen GP-kisan sijoitukseen, eli en ole GP-joukkueessa. 

Sitten vietetäänkin kesä Suomessa treenaten ja osallistuen kotimaan kisoihin. Seuraavat ulkomaankisat koittavat vasta syksyllä. Syyskuussa suuntana on Puola ja EM-kisat. Paikka on jo tuttu Sypniewo-hotelli ja koko joukkueemme aikomus on myös osallistua treenileirille ennen kisaa. Odotan tätä matkaa jo innolla!

Kisakausi jatkuu vielä lokakuussa ja suuntaan Ranskaan GP-kilpailun kolmanteen osakilpailuun. Tässä kisassa olen joukkueessakin ja suoritukseni vaikuttaa siis myös Suomen sijoitukseen. Onneksi näihin on aikaa treenata!

sunnuntai 11. marraskuuta 2018

Hännilän harjoituskilpailut 4.11.2018

Marras- ja joulukuu ovat leikkimielisten kisojen kulta-aikaa. Harmillisen monessa paikassa radat alkavat antaa periksi vallitseville sääolosuhteille joko jatkuvan sateen tai aikaisin koittavan pimeyden vuoksi, mutta ratsastuskentät ovat pääsääntöisesti yhä kuivia ja valaistuja. Hännilän tilan harjoituskilpailuissa nautittiin täydellisestä marraskuisesta kisasäästä. 


Kisarata oli rakennettu kentälle ja rajattu ulkopuolelta langalla, sisäpuolelta puomein. Tauluista sai osumapisteiden lisäksi pisteitä sen mukaan, oliko ne ampunut laukassa, ravissa vai käynnissä. Harjoituskisa oli siis suunniteltu niin, että aloittelijatkin voisivat osallistua. Pidin tästä askellajikohtaisesta pisteytyksestä kovasti, sillä vaikka minulle jo ESRAJA:n kisoista hyvinkin tuttu ESRAJA special -rata on myös suunniteltu niin, että mikä tahansa askellaji kelpaa, jättää se silti kävelevät hieman eriarvoiseen asemaan kuin laukkaavat, sillä aikabonukset ovat merkittävässä osassa. Tämä rata oli helppo toteuttaa myös toimihenkilöiden kannalta, sillä aikaa ei tarvinnut mitata ja tulokset oli nopea laskea kisan jälkeen. 

Ratsunani oli pieni ja pyöreä suomenhevostamma Poppe. Olen mennyt Poppella kerran aikaisemmin, kun tutustuimme Hännilän tilan ratsuihin pitämiämme polttareita varten. Poppe on herkkä, mutta kuuliainen ja reipas tamma. 

ESRAJA special -rataa kisatessani takerrun usein liikaa siihen, että haluaisin laukata ja suuri osa keskittymisestäni menee hevosen askellajiin. Tässä kilpailussa päätin keskittyä ampumiseen ja mennä siinä askellajissa, mikä Poppelta helpoiten tulisi. Laukka oli toivottavaa, mutta päätin etten lähtisi vaatimaan sitä enää, jos päätyisimme radalle ravissa. Tämä oli oikein hyvä päätös. Harjoituslaukkamme meni ravissa ja ajattelin siksi mennä suorituksenikin ravissa. Ensimmäiselle kierrokselle nousikin sitten yllättäen laukka. Ammuin tyytyväisenä laukasta. Toiselle ja kolmannelle kierrokselle päädyin ravissa ja yritin ravin pompotuksesta huolimatta keskittyä ampumiseen. Parhaimmat osumapisteeni sain laukkakierroksella, mutta silti onnistuin suorittamaan koko kisan ilman ainoatakaan ohi mennyttä nuolta. Kaikki osuivat tauluun!


Osumistani en todellakaan voi kiittää hyvää tekniikkaa, vaan pikemminkin lähellä olleita tauluja ja hyvää tuuria. Kisakaudellani vaihdoin jousta vähän joka välissä, enkä ehtinyt saada kunnollista tuntumaa mihinkään jouseen. SM-kisojen jälkeen olen pitänyt melko pitkän treenitauon ja se vähäinenkin tuntuma tähän jouseen on taas kadonnut. Vetopituuteni on lyhentynyt olemattomiin. Toisaalta onneksi linja on suora, mikä riitti osumaan, mutta ei tarkkuuteen. Monet osumistani oli yksi tai kaksi pistettä, joten tarkkuudessa olisi parantamisen varaa. Jos taulut olisivat olleet yhtään kauempana, olisivat osumani olleet huteja. 

Suoriuduin sijalle 2/7 ja olen oikein tyytyväinen!


Kuva: Nina Kärkänen 

maanantai 5. marraskuuta 2018

Syyshetkiä

Syksyn pimeys ja kylmyys koittaa, ja alkaa olla aika myöntää kisakauden olevan lopuillaan. Kaikkiin tavoitteisiini en päässyt, mikä harmittaa edelleen. Toisaalta kisakauteen kuului myös hyviä hetkiä ja saavutuksia. Syksyn tullen on pitänyt keskittyä lähinnä kouluun, mutta aikaa on ollut myös ahkeran treenaamisen sijaan rennolle puuhastelulle. 

Tulipojan syyshetkiä


SM-kisojen korealainen rata jäi harmittamaan niin paljon (lähinnä siksi, että jäin 1,43 pisteen päähän koko kauden tavoitteestani), että haaveilin tekeväni kyseisen radan vielä Tulin kanssa kotipellolla. Elo-syyskuun Postal Match olisikin sopivasti ollut Korean23, ja useampaan kertaan kävin asettelemassa taulut oikeille paikoilleen ja värväsin itselleni porukkaa avuksi ajanottoon ja nuoltenkeruuseen. Sääherrat olivat kuitenkin jatkuvasti toista mieltä ja rata pysyi liian märkänä ja mutaisena laukkaamiseen. Tulin kanssa tahkottiin rataa ja ammuttiin tauluja moneen kertaan käynnissä, jotta ratatyöskentely muuttuisi rutiiniksi ja Tuli muistaisi käytöstavat laukassakin. Tulikoe (hehe) jäi kuitenkin suorittamatta ja laukat laukkaamatta. Haaveilin suorituksesta vielä lokakuussakin, vaikka se ei silloin enää ollut postal-kisana. Suoritus jäi kuitenkin tekemättä. 

Korealaisen radan suoritukseni Tulin kanssa olisi vaatinut pakkasta ja lunta. Kohtalo ei kuitenkaan ole lainkaan puolellani tässä asiassa, sillä vaikka sitä lunta nyt tulisikin, on Tuli ainakin hetken poissa pelistä kisasuoritusten suhteen. Poloinen alkoi lokakuun lopulla sairastella ja on nyt kevyellä liikunalla, joka ei sisällä laukkaa. Tulin vointi on nyt jo paljon parempi (koputan puuta), mutta ratatouhut ja laukat unohdetaan nyt hetkeksi. Kentällä voimme treenata käynnissä ja ravissa. 

Tallille tuli kesällä uusi poni nimeltä Arttu. Tuli on luovuttanut Arttu-ponille lauman johtajuuden ja ollut paljon rauhallisempi ja rennompi. En ole hetkeen edes pudonnut selästä, koska Tuli on jättänyt yllättävät paniikkipyllyliikeet vähemmälle (koputellaas puuta tähänkin väliin). Arttu-ponin myötä Tuli on tullut myös hellyydenkipeämmäksi ja jopa vähän mustasukkaiseksi. Tuli saattaa tulla minua portille vastaan tai vähintäänkin vilkuilee kauempaa, että olisikohan hänen vuoronsa tulla leikkimään. 

Ensiesittelyssä Arttu-poni


Arttu-poni tuli kesällä tallille Virosta. Ehdin ratsastaakin sen kanssa kerran ja poni oli aivan unelma! Sitten otettiinkin kunnolla takapakkia ja poni alkoi lingota porukkaa pois selästään. Selkäännousua harjoiteltiin uudelleen ja pääsimme jo onnistuneesti käyntiin asti. Valitettavasti videolle ei tallentunut sitä kertaa, kun otimme uudelleen takapakkia ja en vain pudonnut vaan lensin Artun kyydistä. Selkäännousun jälkeen Arttu nousi kuin hissi ja laskeuduimme eri paikkoihin. Pakaraparkani on edelleen kipeä. Muuten Arttu on oikein ihana ja sosiaalinen poni ja 5-vuotiaaksi yllättävän hyvä laumansa johtaja. 

Muita syksyn hetkiä 


Syksyllä treenit ovat jääneet hieman vähemmälle varsinkin Sunny-tamman ollessa edelleen toipilaana todetun jännevamman takia. Syksyn aikana kävin kerran Islanninhevostalli Sydänkaviossa treenaamassa ihanalla issikkaruuna-Toparilla. Topar oli kiltti poni, mutta sitä piti jonkin verran patistella pysymään laukassa. Treenissä JOKAINEN nuoleni osui pistealueelle, vaikka vetopituuteni saisi edelleen olla hieman pidempi – osumat voisivat olla vielä hieman tarkempia! Kisakaudella todella moni ratsuni oli potkittavaa mallia ja laukasta tai vauhdista piti muistuttaa jatkuvasti. Se häiritsi ampumistani kisasuorituksissa valtavasti, mutta näköjään treenitilanteessa osaan potkia ja ampua yhtä aikaa. Osaisinpa kisoissakin... 

Sydänkavion lisäksi toimintaa on alkanut löytyä myös lähialueilta, sillä Alvan tallilla Raisiossa on ryhdytty opettamaan hevosia lajin pariin. Itse olen käynyt auttamssa puuhassa nyt muutamaan kertaan ja olen täysin rakastunut Prinssi-poniin. Ensimmäisellä jousiammuntakerrallaan poni jo osoitti olevansa oikein hyvä lajiin. Toisella kerralla intoa oli vähän liikaa ja peppukin lensi kertaalleen, mutta innokkaasta ponista on paljon mukavampi lähteä työstämään jousiammuntaratsua kuin pelokkaasta. Toivottavasti Prinssi-ponistakin kuullaan vielä! Alvan tallilla on myös mahtava 90-metrinen hiekkapohjainen rata, toivottavasti sinne saadaan jatkossa toimintaa enemmänkin! 

Kaikenkaikkiaan syksy on ollut oikein mukava. Puuttuva grading-tulos korealaiselta radalta kaivelee lähes pakkomielteen lailla, mutta pian on hyväksyttävä tosiasiat ja antauduttava syksylle. Syksy, ja varsinkin talvi, tarkoittaa kelien puitteissa vähemmän hevostreeniä, mutta toisaalta pian alkaa myös pikkujoulukisakausi! Intoa seuraavankin kisakauden suunnitteluun olisi jo, mutta valitettavasti juuri mitään päivämääriä ei ole vielä tullut julki. Haaveissa olisi kuitenkin viettää aktiivinen kisakausi ensi kesänäkin. 

maanantai 10. syyskuuta 2018

Ajatuksia esteistä ja maalitauluista

Tein viime sunnuntaina ekskursion estekilpailuiden maailmaan osallistumalla Ratsutila Cavalierin harjoituskilpailuihin. Kokemukseni siellä sai minut miettimään sitä, kuinka esteratsastus voi olla tukena ratsastusjousiammunnan oppimiseen.

Isommat ratsastusjousiammuntakilpailut (GP, MM ym.) koostuvat kolmesta osakokeesta eli korealaisesta, unkarilaisesta ja puolalaisesta radasta. Sanotaan, että näistä korealainen rata on kuin kenttäratsastuksen esteratsastuskoe, unkarilainen kouluratsastuskoe ja puolalainen maastoestekoe. Voin ymmärtää ajatuksen tämän taustalla. Korealainen rata vaatii pitkälti hyvää rytmiä ja tarkkaa ajoitusta. Unkarilainen rata vaatii toistoa ja pitkäjänteisyyttä. Puolalainen rata mittaa paitsi ampumataidot myös ratsastustaidon sekä suunnitelmallisuutta ja suurten kokonaisuuksien hallintaa. 

Minä tein esteradalla täsmälleen samat virheet kuin teen toistuvasti korealaisella radalla. Puhun nyt kahdesta eri lajista, joita yhdistää yllättävän moni asia. Korealaisella radalla minun ei tule hypätä minkään yli, mutta maalit ovat silti verrattavissa esteisiin ja samankaltaisilla virheillä on samankaltainen vaikutus suoritukseen. 

Korealaisen radan osakokeita voi olla erilaisia. Tauluja voi olla yksi, kaksi, kolme tai viisi. Usein Suomen radoilla kolme taulua on maksimi, mitä voimme täällä suorittaa tai harjoitella, sillä taulujen määrän kasvaessa myös rata pitenee, eikä Suomessa ole juurikaan tarpeeksi pitkiä ratoja vakituisessa harjoitus- tai kilpailukäytössä. Käyn säännöllisesti ratsastustunneilla ja ryhmäni painottuu esteisiin. Tunneilla esteitä kuitenkin harvemmin hypätään pidempää kuin kolmen esteen rataa, sillä aikaa pitää riittää jokaiselle tuntilaiselle ja kentälle pitää esteiden lisäksi mahtua kaikki tunnin ratsukot. Kisatilanteessa maalitauluja ja esteitä onkin yhtäkkiä enemmän, miten suhtautua?

Taulukko tämän kauden serial shot -kierroksista.
Korealaisella viiden taulun radalla ehdottomasti yleisin tapani suoriutua on se, että ammun kolme ensimmäistä taulua, ja sitten neljäs ja viides menevät ohi. Tämä tapahtuu riippumatta siitä, millainen nopeus hevosella on ollut. Toisaalta korealaisella radalla kolmeen peräkkäiseen tauluun osumisesta saa kolme lisäpistettä ja usein asetan itselleni tavoitteeksi osua ainakin kolmeen peräkkäiseen, ja se riittää. Mutta viidestä peräkkäisestä taulusta saisi viisi lisäpistettä – miksi ihmeessä tyytyä kolmeen? Miksi kolme riittää, kun voisin pyrkiä viiteen?

Esteradalla hyppäsin kolme ensimmäistä estettä (toiselle tuli pudotus, siitä lisää myöhemmin) ja neljännellä hevonen kielsi. Videolta näkee, ettei kielto ollut kovin dramaattinen, hevosta ei vain ratsastettu esteelle loppuun asti ja se kuin huomaamatta luiskahti esteestä ohi. Täsmälleen sama siis tapahtui esteillä kuin jousiammunnassa. Minä tyydyin kolmeen, vaikka tehtävää oli vielä jäljellä. En ratsastanut hevosta esteelle enkä ohjannut nuoltani tauluun.

Olen treenannut kolmeen maalitauluun ampumista. Minä osaan sen. Miksi neljäs ja viides taulu olisivat erilaisia? Osuin jo kolmeen, kyllähän tämä neljäskin nyt osuu.  Virhe onkin liika luottaminen. Onnistumalla kolmesti jätän neljännen tuurin varaan. Ammuinko nuoleni tauluun asti vai viskasinko sen vain vähän sinne päin? Ratsastinko hevosen esteelle asti, vai ohjasinko vain vähän sinne päin? Meniko nuoli ohi taulun tai hevonen ohi esteen? Molemmat tulee ohjata loppuun asti myös neljännen kerran, vaikka kolme kertaa olisikin jo onnistunut. Luottamus hevoseen tai nuoleen on toki positiivista, mutta pelkän luottamisen varaan suoritusta ei voi rakentaa, vaan vaivaa pitää nähdä myös ihan itse. Taulukosta huomaa, että neljäs nuoli on osunut satunnaisesti tauluun silloin, kun jotain on mennyt pieleen jo aiemmin eikä liikaa luottoa hyvään tuuriin ole syntynyt. Hyvin alkaneet kierrokset puolestaan päättyvät nolliin neljännen taulun kohdalla.


Hevonen pudottaa esteen. Mitä tapahtui? Sain hevosen esteelle, mutta jokin meni silti pieleen. Rikkoutuiko rytmi, kompastuiko hevonen, hyppäsinkö itse ennen hevosta? 
Nuoli osuu yhden pisteen alueelle. Mitä tapahtui? Sain nuolen tauluun, mutta jokin meni silti pieleen. Rikkoituiko rytmi, epäonnistuiko nokitus, ammuinko liian aikaisin?  

Edessä on radan viimeinen maalitaulu. Joko maaliviiva ahdistaa? Vilkaisinko sinne päin vai keskityinkö maalitauluun? Olen selvinnyt radan tähän asti, eiköhän tuo viimeinenkin osu! Ohi meni! Ohjasinko nuolen tauluun asti, oliko vetoni kunnollinen, annoinko nuolelle edes lähtökohtaisesti tilaisuutta osua tauluun? 
Edessä on radan viimeinen este. Ohjaanko hevosen esteelle, vai luotanko siihen että se menee? Onhan se mennyt radan jo tähän asti. Ohi meni! En ohjannut. Tiesinkö edes, missä viimeinen este oli? Suunnittelinko, miten sinne mennään? Tällä esteradalla minä tiesin kyllä mikä on viimeinen este, mutta unohdin täysin miten sinne mennään. Kaarteen jyrkkyys yllätti minut ja valtavalla päättäväisyydellä Veeti olisi ehkä vielä löytänyt tiensä esteelle, mutta heräsin liian myöhään sitä päättäväisyyttä toteuttamaan. Kuului kaksi vihellystä ja radasta tuli hylkäys.

Viiden maalitaulun radalla ei ole viittä mahdollisuutta, vaan on yksi mahdollisuus viisi kertaa. Yhdeksän esteen radalla ei ole yhdeksää mahdollisuutta, vaan on yksi mahdollisuus yhdeksän kertaa. Tulee hallita kokonaisuus, mutta jokaiseen palaseen on keskityttävä yksi kerrallaan. Nuoli ei osu neljänteen tauluun, koska kolme edellistäkin osuivat, vaan nuoli osuu neljänteen tauluun vain jos sen ampuu siihen. Hevonen hyppää neljännen esteen vain jos sen ohjaa sille, ei siksi että se meni yli jo kolmesta muustakin. 

 
Suoritukseni harjoituskilpailuiden esteradalla ei ollut malliesimerkki, mutta tässäpä malliesimerkki virheiden tiedostamisesta ja toivottavasti niistä oppimisesta. Nämä opit pitäisi vain muistaa vielä seuraavankin kerran kun ratsastaa esteitä tai korealaista rataa. Keskity, ratsasta, tähtää ja suunnittele. Hallitse kokonaisuus, mutta keskity yhteen kerrallaan. Älä jätä kesken, vaan tee loppuun asti oli kyse sitten hypystä, tiestä, tähtäyksestä, vedosta tai suorituksesta ylipäätään. 

lauantai 8. syyskuuta 2018

SM-kisat 2018

Ratsastusjousiammunnan SM-kisat 1.–2.9.2018, Salo

Ratsastusjousiammunnan SM-kisat kilpailtiin tänä vuonna Salossa. Rata rakentui Ratsastuskeskus Tehon ratsastuskentälle viistoon ja ongelmia tuotti viereiset pyörätiet. Ratsunani oli jo viime vuoden SM-kisoista ja kauden treeneistä tuttu ihana Sunny. Sää ei tällä kertaa ollut suotuisa ja varsinkin korealaisella radalla saimme vettä niskaamme paljonkin. Onneksi Sunny ei ole mikään prinsessa eikä sade haitannut häntä vähääkään. Muita vastoinkäymisiä meillä sitten olikin...

Korealainen rata
Valitettavan harvoin minulla on tilaisuus kilpailla hevosella, jolla olen saanut myös treenata vakituisesti.  Otin korealaiselle tavoitteeksi HA2-graden ja sijoittumisen 10 parhaan joukkoon. Aivan realistinen tavoite, sillä tähän ylsimme viime vuonnakin ja treenitkin ovat menneet hyvin. 

Kisaratana oli Korean23, eli ensin mentiin kolme laukkaa double shotia ja sitten kolme laukkaa triple shotia. Kisa alkoi harjoituslaukalla ja sain molemmat nuolet tauluun. Ensimmäinen kisalaukka alkoi täysosumalla, jes! Toinenkin nuoli osui tauluun. Sitten pakka vähän levisi, enkä voi sanoa kahdesta muusta double shot kierroksesta oikeastaan mitään hyvää. Sunnya aavistuksen ihmetytti toimitsijakulman takaa ilmestyvä yleisö ja se liikkui vähän epätasaisesti. Toisella kierroksellani sain vain back shotin tauluun enkä järin hyville pisteille. Kolmas laukka oli nollalaukka, sillä vaikka back shot jälleen osui tauluun, ei se osunut pistealueelle. Perhana! 

Rata vaihtui triple shotiin ja ammuin ensimmäiseen tauluun neljä pistettä. Sitten kaiuttimista kuului, että radan takana on pyöräilijöitä. Menin hämilleni, enkä ollut varma tuliko minun keskeyttää ampuminen vai ei. Suunnilleen kahdessa sekunnissa ehdin käydä kaikki vaihtoehdot läpi: "En ammu enää, vaadin uusintakierroksen. Ammun sittenkin, en saa uusinnasta kuitenkaan samoja pisteitä!" Nokitin siis sittenkin ja huitaisin nuolen päin taulua noin neljä metriä taulun jälkeen – yksi piste, onneksi! Kolmaskin nuoli löysi tauluun. Triple shot jatkui sujuvasti ja osuminen tuntui helpolta. Ihan viimeinen nuoli oli sitten kuitenkin taas tyrittävä ja ammuttava taulun yläreunaan noin 1 cm päähän pistealueesta, perhana! 

Sunnyn vauhti yllätti minut. Viime vuoden SM-kisoissa Sunny meni 90 metriä noin 11 sekuntiin. Kotona se on nyt treenikaudella ollut hitaampi, mutta minulla oli luja usko siihen, että se vieraassa paikassa löytäisi itseensä taas vauhtia. En suoritukseni aikana muista kuulleeni aikojamme, vaikka ne kuulutettiinkin jokaisen kierroksen jälkeen. Olin keskittynyt muuhun. Sunnyn laukka ei kuitenkaan tuntunut hitaalta, joten sain keskityttyä ampumiseen hevosen hoputtamisen sijaan. Aikapisteitä vain tuli huomattavasti vähemmän kuin kuvittelin, sillä Sunny meni noin 13 sekuntiin.

Vetokäteni on yhä linjalla (eikä hakemassa seuraavaa nuolta) eikä jousikäsikään ole vispannut!
Ampumiseeni olen tyytyväinen. Sain hyviä osumia ja ammuin vain neljä kertaa ohi – niistäkin kaksi oli taulussa, mutta ei pisteillä. Ärsyttävän vähän kuitenkin jäi puuttumaan tavoitteestani: HA2-grade jäi 1,43 pisteen päähän ja emme yltäneet 10 parhaan joukkoon, sillä sijoituin yhdenneksitoista. En halua solvata itseäni liiaksi pieleen menneistä double shoteista – ne eivät ole koko kautena menneet kovin sujuvasti. Mitä tapahtui viimeisellä kierroksella viimeisen taulun kohdalla? Miksi se nuoli ei osunut? Ehkä jokin henkinen helpotus ihan kivasti menneestä korealaisesta iski liian aikaisin ja viimeinen nuoli tuli jätettyä hyvän tuurin varaan. Entä olisiko neljäs kierros mennyt paremmin, jos en olisi hämääntynyt pyöräilijäkuulutuksesta? Kaikkea tätä voi toki jossitella, mutta pisteitäni se jossittelu ei enää nosta. 
Pisteet: 43,57, HA1 (HA2-graden raja on 45 pistettä) 
Sijoitus: 11/24

Unkarilainen rata
Sunnyn omistaja Eero kisasi Sunnylla myös. Minun lähtövuoroni oli aamupäivällä ja Eeron iltapäivällä. Eeroa oli hänen korealaisen ratansa jälkeen suositeltu kylmäämään Sunnyn jalat, sillä se näytti hivenen ontuvan. Teimme työtä käskettyä. Unkarilaiselle radalle lähdin hieman ristiriitaisin tuntein. Toisaalta olin kovin innoissani, sillä unkarilainen rata on suosikkini ja olisi ihanaa kisata se täydellisellä Sunnylla. Toisaalta tiesin, että jos Sunny oli ontunut lauantaina iltapäivällä, ei se maagisesti tule kuntoon pelkällä jalkojen kylmäämisellä ja se luultavasti ontuisi sunnuntainakin. Yritin lämmitellä Sunnyn erityisen huolellisesti. Lisäksi kolmesta harjoituslaukasta yhden otin ravilla ja toisen ampuen. Kolmannen jätin väliin ja vain kävelin Sunnyn kanssa kunnes kisavuoromme koitti. 

Ammuin ensimmäisen front shotin, joka meni täpärästi vasemmalta ohi. Toinen front shot osui kahden pisteen alueelle, side shot kolmen pisteen alueelle. Back shotia varten otin vahingossa viinestä kaksi nuolta, mutta kylmän rauhallisesti heitin toisen pois ja ammuin vielä – kaksi pistettä! 

Eero tuli luokseni ja kehotti vielä hieman ravailemaan Sunnyn kanssa, sillä tuomari oli taas kiinnittänyt huomiota epäpuhtaaseen askellukseen radan lopussa jarruttaessamme. Totesimme, että oikeaan kierrokseen ravatessa Sunny todellakin ontuu. Radan loppukurvi oli oikeaan kierrokseen ja jarruttaessamme laukan ravin kautta käyntiin ontuminen tuli tuomarillekin esille, vaikka laukassa ja käynnissä ontuminen piti todella haluta nähdä, jotta sen huomasi. Meidät kuulutettiin vielä toiselle kierrokselle ja lähdimme radalle, mutta tiesin sen jo olevan viimeinen kierroksemme. Viimeisen kierroksen kirouskin tuli jo tälle toiselle kierrokselle, sillä en saanut yhtäkään nuolta pistealueelle. Toisaalta ajatukseni oli enemmän Sunnyssa ja sen liikkumisen tunnustelussa ja sielu ampumiselta puuttui jo täysin. Samalla ampumisessa oli pientä epätoivoa, sillä toisaalta halusin saada vielä edes hieman paremmat pisteet, eikä epätoivo auta osumiseen. Vaikka ensimmäinen kierroksemme oli huikea, ei vain yhden kierroksen pisteillä menestytä kisoissa, joissa kaikki muut tekevät kuusi kierrosta. 
Pisteet: 11,14
Sijoitus: 20/23
Sunny on kivusta huolimatta laukannut korvat hörössä – se niin tykkää tästä hommasta!
On sanomattakin selvää, että harmittaa todella paljon. Erityisesti harmittaa se, etten päässyt tekemään suosikkirataani loppuun ihanan Sunnyn kanssa – se olisi voinut mennä todella hyvin! Lisäksi harmittaa tietysti hevosen puolesta ja hevosen omistajan puolesta – Eero ei päässyt edes aloittamaan unkarilaista rataa ja toki ontuvasta hevosesta on huolta ja murhetta kisan jälkeenkin. Sunny on myös ollut tämän (ja myös viime) kauden paras treeniheppani. Olen päässyt treenaamaan säännöllisesti hyvällä hevosella hyvällä radalla, ja se on ollut todella arvokasta treeniä. Miten käy nyt? 

Kokonaiskisan sijoitus: 15/24 

Toivotaan, että Sunny tulee kuntoon. Haluaisin suorittaa vielä syyskuun Postal Matchin ja alun perin olin ajatellut tekeväni sen Sunnyn kanssa. Nyt suunnitelmat pitänee tehdä hieman uudelleen. Erityisen paljon harmittaa, jos kisakauteni päättyi nyt näihin kilpailuihin. Syyskuuni on melko kiireinen eikä matkustelu toiseen kaupunkiin postalia varten välttämättä tule kysymykseen. Ratsuvaihtoehdoiksi ei jää juuri muita kuin Tuli. 

Kisakauteni yksi tavoite oli saada kasaan HA2-kokonaisgrade, joka on edelleen yhdestä korealaisen tuloksesta kiinni (tulee olla kaksi samantasoista suoritusta korealaiselta ja kaksi unkarilaiselta). Toinen tavoitteeni oli saada ainakin yksi HA3 tai parempi grading. Sain HA3-gradingin Ruotsista, joten se tavoite tuli saavutettua! Tämän vuoden tulokset vaikuttavat ensi vuoden maajoukkuevalintoihin, ja myös niiden takia harmittaa pieleen mennyt SM-kisa. Taso alkaa jo olla melko korkea ja ensisijaisesti karsinnassa vaikuttavat grading-suoritukset. Jos monella on samansuuruinen grade, heidän välillään ratkaisevaa on SM-kisatulos. Nyt SM-kisatulokseni on huono muusta kuin minusta johtuvasta syystä. Toisaalta suoriutumiseni Ranskassa GP-kisoissa ei sekään ollut kovin vahvaa, joten ehkä on vain elettävä sen kanssa, että saatan karsiutua pois maajoukkuepaikoilta. Onneksi kilpailla voi muutenkin kuin maajoukkueessa. 



Loppukevennykseksi vielä kuvia keppihevosratsastusjousiammunnan SM-kisoista, joihin osallistuin lauantaina Hepo Bratwurst frá Lettutorstain kanssa. Olin luokkani viimeinen (raskas työhevonen ei ollut kovin vauhdikas), mutta ainakin oli hauskaa!

Kuvat: Fanni Snellman, kiitos!

torstai 30. elokuuta 2018

Welcome to Sweden -kilpailu 18.-19.8.2018


Welcome to Sweden -kilpailu 18.-19.8.2018
Norrtälje, Ruotsi 

Tämän kilpailun bongasin IHAA:n kalenterista jo alkukeväästä. Kilpailu löysi tiensä sieltä myös omaan kalenteriini ja järjestin kesäsuunnitelmani hyvissä ajoin niin, että tänne minä lähden – ja olipa hyvä, että lähdin! Alkukeväästä ja vielä alkukesästäkin näytti siltä, että meitä olisi tulossa Suomesta sankka joukko, mutta lopulta matkaan lähti vain neljä suomalaista. Loput kilpailijoista olivat ruotsalaisia, vaikka kisa oli avoin myös muille kansalaisuuksille.

Ratsukseni valikoitui ihanaakin ihanampi Glöd-tamma, joka oli ratsuvaihtoehtonani heinäkuussakin, mutta jota en silloin valinnut. Myönnän, että jäin heinäkuun kisan jälkeen hieman jossittelemaan, että mitäpä jos olisin kuitenkin valinnut silloin Glödin, ja olin enemmän kuin onnellinen siitä, että sain toisen tilaisuuden. Glöd oli täydellinen kisaratsu. Se osasi ottaa lunkisti odottaessaan vuoroaan, mutta radalla se kulki reippaasti tai oikein reippaasti – riippuen mitä siltä pyysi! 

Korealainen rata
Lauantaina kilpailtiin korealainen rata. Molemmilla harjoituslaukoilla missasin front shotin, mutta osuin backshotiin ihan hyville pisteille. Sitten alkoivat kisalaukat. Glödin vauhti oli hieman epätasaista. Rataa mentiin pitkän matkaa suoraan ennen aikaportteja, ja Glöd lähti radan alusta hyvin liikkeelle, mutta hidasti porttien kohdalla. Kun sitä pyysi eteenpäin, se otti muutaman askeleen lujempaa ja hidasti sitten taas. Missä vika? Muuttuvan rytmin takia minun oli hankalaa ajoittaa ampumistani ja aloitinkin sitten kisan komeasti kahdella nollakierroksella – kylläpä harmitti! Pian ymmärsin, että vaihteleva vauhti johtui Glödin hevoskaveri Freyan sijainnista. Jos Glöd lähti radalle tietämättä missä Freya oli, hidasti se vauhtiaan Freyan kohdalla. Asia korjaantui kun pyysin Riikkaa, joka Freyalla ratsasti, tulemaan kanssani radan alkuun niin, että lähdimme aina Freyan luota. Glöd tiesi tällöin missä Freya oli ja vauhti pysyi tasaisena. Ampumiseni ei kuitenkaan parantunut juurikaan. 

Triple shotilla osuin molemmilla kierroksilla ensimmäiseen ja viimeiseen tauluun ja vain hyvin pienille pisteille. Onneksi sentään osuin kahteen tauluun, joten sain molemmilta kierroksilta pikkuisten osumapisteiden lisäksi vauhtibonukset. Sain pakan kasaan vasta serial shotia varten. Maltoin odottaa, että olin mennyt aavistuksen taulun ohi ja ammuin vasta sitten. Osuin kolmeen ensimmäiseen tauluun – sain jopa yhden tiikerin! Neljäs taulu meni ohi, mutta korjasin ja osuin vielä viidenteen tauluun! Jäin ilman viiden taulun taulubonusta (jos osuu kaikkiin viiteen, saa viisi lisäpistettä), mutta sentään sain bonuksen kolmesta peräkkäisestä taulusta ja vielä yhden osuman siihen lisäksi, jee! Viimeisellä kierroksella aloitin jälleen vahvasti osumalla kolmeen ensimmäiseen tauluun. Sitten muistin ampuneeni edellisellä kierroksella neljännen taulun ohi, ja menin typeränä ajattelemaan kesken radan, että "tämä meni äsken ohi", ja sehän meni taas ohi! Toisin kuin edellisellä kierroksella, nyt en tsempannut enää viimeiselle taululle vaan osuma jäi viimeiseltäkin taululta saamatta. 

Harmittaa vähän. Koko kesän olen ollut tuomittu hitaisiin kisaratsuihin ja nyt kerrankin, kun poni oli TÄYDELLINEN, olin itse aivan surkea. Analysoin suoritustani videoilta ja huomasin jousikäteni vispailevan milloin ylös, milloin alas ja milloin sivulle. Onko ihmekään, jos en osu? Treenasimme torstaina maasta käsin unkarilaista ja pitkän matkan back shotia ampuessani osuin pari kertaa todella kipeästi jänteellä kyynärpäähäni. Lopetin treenin, kun huomasin varovani kättäni ja sen aiheuttavan virheliikkeitä. Luulin unohtaneeni tämän kipuvirheilyn jo lauantaina, mutta ehkä sillä kuitenkin oli vielä osuutta asiaan? Käteni ei muutenkaan ole niin vakaa kuin sen pitäisi olla, mutta yleensä osun silti edes välttävästi. Ampumiseni oli myös melko hutaistua ja osaksi syytän siitä pinttyneen tapani lisäksi satulaa. Satula oli ponin omistajan itse tekemä "jousiammuntasatula" ja minulla kesti aikani oppia pitämään siitä. Oloni tuntui melko huteralta, sillä se ohjasi jalkani melko taakse, mutta yläkroppani melko eteen. Jos poni olisi tehnyt yhdenkin äkkijarrutuksen tai -käännöksen, olisin luultavasti laskeutunut naamalleni. En tuntenut oloani ampuessa kovin tasapainoiseksi. Samasta syystä jätin lauantaina puolalaisen radan kilpailematta. Puolalaisen radan sai kilpailla halutessaan eikä se vaikuttanut kokonaiskilpailun tulokseen. Halusin säästää kisaratsuni energiaa enkä halunnut kupsahtaa satulasta nurin vauhdikkaassa kaarteessa – kokeilin sitä jo Ranskassa. Surkeasta alusta ja pienistä osumapisteistä huolimatta tulokseni oli tältä korealaiselta ratatyypiltä tämän kesän paras. Vauhti on todella merkittävä asia, sillä hitaammilla hevosilla olen ampunut paremmin ja ollut silti hyvin samankaltaisissa pistelukemissa.
Pisteet: 45,220
Grading: HA1 
Sijoitus: 9/12


Unkarilainen rata 
Ennen Ruotsiin lähtöä olin Mihai Cozmein valmennuksessa. Lainasin valmennukseen Carla-ponia, sillä Tulin kanssa valmennus olisi ollut enemmän eloonjäämistaistoa kuin minkään oppimista. Carla oli vauhdikas noin 11-sekuntinen ratsu ja antoi sopivasti itseluottamusta nopealla ratsulla kisaamiseen. Heinäkuussahan valitsin Geiserin Glödin sijaan, sillä takaraivossa oli kuitenkin pieni pelko siitä, että minun käy kuten toukokuun postalissa enkä osu nopean ratsun kanssa mihinkään. Treeni Carlan kanssa antoi itseluottamusta paitsi nopealle hevoselle myös unkarilaiseen rataan. Mihain opit unkarilaista ajatellen olivat hyvin pitkälti samanlaisia kuin olen itsenäisestikin treenatessani pähkäillyt, joten opit oli helppo sisäistää ja sain tukea ja itseluottamusta omiin ajatuksiini ja jo luomiini strategioihin. Kuitenkin unkarilaista pääsee treenaamaan verrattain melko harvoin (vaikka Sunny-hepan kotiradalla on nykyään unkarilainen, sen ampumista rytmittää enemmän puut kuin ampujan oma suunnitelma, ja Tulin kotiradalla on nykyään unkarilainen, mutta sen ampumista rytmittää Tulin balettiliikkeet) ja tämänhetkinen strategiani toimii hyvin nimenomaan keskinopeilla hevosilla. Hitaampien kanssa tulisi vain ampua enemmän, mutta tällä hetkellä oikea ampumiskohta on minulle vielä melko tarkka – pystyn joko ampumaan muutaman nuolen hyvin tai monta osuen vain taulujen väleihin. Mihai laski valmennuksesta minulle arvioidun pistetuloksen ja sain 107,32 pistettä! Vieläpä yksi kierroksista oli sellainen, etten ampunut kolmea nuolta, joten aikapisteet jäivät saamatta. Jos olisin ampunut sillä kierroksella sen kolmannenkin nuolen, olisin saanut 116,42 pistettä! Vau! Odotin nyt unkarilaisen kisasuoritusta varovaisen innostuneena. 

Suomalaiset pärjäsivät kisassa tosi hyvin. Maria vei korealaisen radan voiton ja Riikka puolalaisen. Kyllähän unkarilaisen radan voitto pitäisi sitten sekin mennä suomalaiselle? Mieleeni hiipi pieni ajatus, että kyllähän sen pitäisi olla mahdollista. Voisinko minä voittaa unkarilaisen radan? Pidin kuitenkin mieleni kurissa ja päätin suhtautua unkarilaiseen rataan ilman tällaisia paineistavia odotuksia. On aika raskas ajatus lähteä kisaan tavoitteenaan voittaa se, joten otin tavoiteekseni pärjätä suunnilleen yhtä hyvin kuin valmennuksessa. Tiesin tämän realistiseksi tavoitteeksi, sillä olinhan jo kerran sen saavuttanut!

Unkarilaisella radalla moni nuoli löysi tiensä tauluihin. Näistä valitettavasti läheskään kaikki eivät olleet pistealueilla. Ammuin paljon taulujen kulmia ja alareunoja. Lisäksi ammuin kauimmaisen front shotin kahdesti ensimmäisen taulun yli suoraan viimeisen taulun takapuolelle – tämä on kyllä jo sellainen temppu, että siitä pitäisi kyllä saada ainakin 10 pistettä! Taktiikkani oli ampua jokaisella kierroksella 4-5 nuolta. Ensimmäisen ammuin vähän lähtöporttien jälkeen, sitten yhden jokaiseen tauluun sopivassa rytmissä ja lopuksi vielä yhden luckyshotin läheltä maaliportteja. Viimeisen nuolen jätin ampumatta niillä kierroksilla, joilla sain osuman kolmeen tauluun ja pyysin vain Glödiä menemään loppumatkan hieman lujempaa. 

Unkarilaisella radalla opin arvostamaan Glödin satulaa. Sain pidettyä itseni melko pystyssä ja unkarilaiseen tauluun oli siksi helppo tähdätä. Satulassa pääsi myös hyvin kääntymään front ja back shoteja ajatellen. Vähän ehkä sittenkin harmittaa, etten kisannut puolalaista rataa – satulaanhan piti vain tottua! 

Sopiva suhde osuma- ja aikapisteitä kerrytti pistesaldoni yli sadan pisteen! Saavutin siis tavoitteeni – ammuin suunnilleen samoin kuin valmennuksessa! Valmennuksessa tosin ammuin sen kriittiset 6 pistettä enemmän, että valmennuksen grading-taso olisi ollut HA4, mutta kisasuorituksen oli "vain" HA3. Valmennuksesta en saanut virallista grading-tasoa, sillä taulujen osumat oli taulupaperien puuttuessa vain Mihain arvioita. Sen sijaan kisan gradind on ihan oikea, ja minä todella sain yhden koko kesän tavoitteistani täytettyä – sain HA3-gradingin! Voittoa radalta ei tullut, mutta eipä tuo hopeakaan ole häpeä. Kultaa meni Glödin omistajalle, jota en kuulemma olisi muutenkaan saanut päihittää, sillä ei olisi reilua voittaa häntä hänen hevosellaan. Hopea oli siis oikein hyvä! 

Unkarilaisen TOP-3!
Muut suomalaiset seurasivat pistetilannetta IHAA:n nettijärjestelmästä ja heti viimeisen kierrokseni jälkeen sain tietää sijoittuneeni toiseksi. Samalla hetkellä tunsin pientä kutinaa vasemmassa korvassani ja huitaisin sitä. Sormieni väliin jäi ampiainen, joka ehti raapaista minua piikillään korvaan – kiitti hei! Universumi halusi sanoa, että vaikka nyt voitatkin hopeaa, älä anna sen nousta hattuun. 
Pisteet: 101,190
Grading: HA3
Sijoitus 2/12 
 
Voittoisa Suomi-tiimi!
Kokonaiskisassa taistelin itseni sijalle 6/12. Korealaisen huono sijoitus ja unkarilaisen hyvä sijoitus saivat minut ansaittuun puoliväliin. Kisa oli todella mukava kokemus, ruotsalaiset olivat jälleen oikein vieraanvaraisia. Kisa oli pieni, yhteishenki lämmin ja illanvietot äänekkäit. Erityistä kiitosta täytyy antaa ratajärjestelyistä. Nuolet kerättiin jokaisen kierroksen jälkeen putkitelineeseen, josta ne oli helppo ottaa itse. En joutunut suoritukseni aikana pyytämään mitään keneltäkään. Halutessani saatoin jutella jollekin tai heittää läppää taulun taakse osuneista nuolistani, mutta kaikki "perustarpeet" oli tyydytetty – huomasin tämän olevan aika suuri tekijä oman kisafiilikseni, hyväntuulisuuteni ja keskittymiseni kannalta. En joutunut stressaamaan siitä saanko nuolia lisää tai onko niitä vielä tarpeeksi tallella. 


Sunnuntai-illalla lähdimme vielä järjestävän perheen tyttären, Saijan ja ponien kanssa maastoon. Ratsukseni sain tämän 185-senttisen Chapplin-ponin.