tiistai 24. syyskuuta 2019

Ajatuksia esteistä ja maalitauluista II


Viime vuonna osallistuin Ratsutila Cavalierin harjoitusestekilpailuihin Veeti-nimisellä suomenhevosella. Oivalsin tekeväni esteradalla täysin samat virheet kuin ratsastusjousiammuntaradalla. Tästä jäikin hyvä kotiläksy talveksi ja opiskeltavaa etenkin kisapään hallintaan.

Tänä vuonna kisakauteni ei pääty vielä, sillä edessä on vielä kilpailut Ranskassa ja Puolassa, mutta pienenä välipalana harjoitusestekilpailut olivat oikein makoisat tänäkin vuonna. Aivan yhtä rajuja oivalluksia en tällä kertaa saanut, mutta opettavainen kokemus esterata oli joka tapauksessa. 

"Rataan saa tulla tutustumaan kävellen"

Puolalainen rata on ratsastusjousiammuntakilpailuissa hieman kenttäratsastuksen maastoestekokeeseen verrattavissa oleva pidempi rata, jossa tauluja voi olla missä tahansa, miten monta tahansa ja millaisella reitillä tahansa. Toki esteitä ei ole ainakaan yhtä paljon kuin maastoesteradalla, tai vaikka olisikin, niitä ei ole pakko hypätä. Puolalaiseen rataan saa tavanomaisesti käydä tutustumassa kävellen jo edeltävänä iltana. Tapanani on ottaa videolle koko rata ja jutella siihen suunnitelmani. Voin jo valmiiksi pohtia, missä kohtaa ohjaan hevosta enemmän vasemmalle, missä yritän hieman hidastaa tai kiihdyttää, minkä taulun mahdollisesti jätän ampumatta tai missä kohtaa ammun minkäkin taulun. Ehdin suunnitella ja opetella suunnitelmani. Voin katsoa videoni vielä monta kertaa ennen kisasuoritustani.

Esterataan pääsee tutustumaan hieman ennen oman luokan alkamista. Tutustuessani rataan yritän ensin kiireesti muistaa, missä järjestyksessä esteet ylipäätään tulisi hypätä. Tämän jälkeen tulisi vielä huomioida, millaisella tiellä esteelle kannattaa ratsastaa, missä pitää vaihtaa laukka. Joku laskee ehkä askeleitakin esteiden välillä, mutta tähän ei aivokapasiteetti enää riitä. Kunhan laukka tuntuu hyvältä suhteessa esteen etäisyyteen, niin eiköhän se siitä... Mikä se esteiden järjestys taas olikaan?

Miltä tuntuu?

Olen käynyt Ratsutila Cavalierissa estepainotteisilla ratsastustunneilla jo useamman vuoden. Talvikaudella esteet jäävät pois, kun kentän kunto ei salli hyppäämistä ja samoin kesällä hyppyihin tulee taukoa hevosten kesäloman takia. Kuitenkin keväät ja syksyt ovat aktiivista hyppyaikaa. Kiinnostukseni ei ole välttämättä koskaan hypätä mitään suurempia esteitä, ja nykyään esteet ovatkin treeniohjelmassani nimenomaan ratsastusjousiammunnan tueksi, vaikka olenkin hypännyt kauemmin kuin ampunut jousella.

Puolan treenileirillä ennen EM-kisoja havaitsin itsestäni piirteen, joka on minulle tuttu jo esteratsastuksesta, mutta josta olen esteiden osalta jo hieman oppinut pois. Treenileirin ensimmäisenä päivänä tehtävänämme oli ratsastaa rataa jännittäen jousta liioitellun kauan ennen ampumista. Silmäni kääntyivät sisäänpäin ja yritin tarkastella sitä, miltä minä näytän. Onko vetoni nyt hyvä? Onko kyynärpääni alhaalla tai ylhäällä? Onko jousikäteni suora? Onko olkapääni lukossa vai rentona? Maalitaulu läheni ja päästin nuolen matkaan, mutta nuoli ei löytänyt tauluun. Olin niin keskittynyt tarkastelemaan itseäni, etten enää nähnyt, missä maalitaulu oli.

Vastaavaa on ollut estetunneilla. "Kantapäät alas! Suorista hevonen! Taivuta kaarteessa! Kanna kädet! Katso, missä on seuraava este!" Pahimmillaan olen ratsastanut esteen ohi uudelleen ja uudelleen vain, koska ajatuksissani olen kääntynyt katsomaan itseäni ja sitä, katsonko minä esteelle sen sijaan, että oikeasti katsoisin esteelle. Älytöntä! Oppiessani hieman paremmin tuntemaan, mitä ratsuni ja oma kehoni tekevät, olen päässyt vähemmällä itseni tuijottamisella, ja huomioni on riittänyt myös esimerkiksi oikeasti sen esteen ja sopivan tien katsomiseen. Sen sijaan, että nykyään yrittäisin esteillä kääntää silmäni itseeni, yritän vain tuntea hevoseni ja itseni. Harjoitteluun on ehkäpä mennyt jokunen vuosi, mutta jotain on opittukin.

Esteradalla Liptonin kanssa en laskenut askeleita esteiden välissä. Keskityin puhtaasti siihen, että muistaisin, mikä este tulee seuraavaksi. Lisäksi yritin tuntea, että laukkamme on sellainen, jolla pääsemme esteestä yli. Ensimmäisen esteen jälkeen teimme kaarteen vastalaukassa. Unohdin vaihtaa laukan, mutta minusta tuntui tasapainoiselta ja hyvältä, joten seuraavan esteen ylittämisessä ei ollut pulmaa. Laukkakin vaihtui tämän jälkeen aina esteen päällä, mistä olen iloinen! Viidennen esteen jälkeen kaarre oli odotettua haastavampi. Rataa kävellessä olin huomannut, että kuudennelta esteeltä seitsemännelle tie on melko haastava ja kaarre jyrkkä, mutta edellinen kaarre jäi tämän kaarteen varjoon. En hoksannut ajoissa, että sekin on haastava. Valitsemani uusi lähestyminen ei myöskään ollut kovin hyvä ja tajusin sen jo tehdessäni sitä. Ei muuten tule siinä rataa kävellessä mieleen suunnitella myös niitä katastrofiratkaisujen teitä! Kuudennelle esteelle pitäisi päästä uudelleen, mutta yhtään järkevää vaihtoehtoa ei tule enää mieleen, ja kun jo olin huonolla tiellä menossa kohti estettä, oli vähän myöhäistä vaihtaa. Lähestyin kuudetta estettä hieman vinosti ja tajutessani, että vaikka pääsisimmekin siitä vielä puhtaasti yli, tulee valitsemani tie tuottamaan hirveitä hankaluuksia seuraavassa kaarteessa, kun meidän pitäisi vielä osua sille seitsemännellekin esteelle jyrkän kaarteen jälkeen. Hätäohjasin Liptonia hieman paremmalle tielle vielä noin metriä ennen estettä, jonka seurauksena puomi tipahti.

Pienestä ohjausvirheestä ja uudesta navigoinnista huolimatta rata tuntui melko helpolta. Lipton ei ole vielä kovin kokenut hyppääjä, mutta tuntui että autoimme toisiamme varsin hyvin. Totta puhuakseni uskoin, että pudotuksia olisi tullut enemmänkin, mutta ei tullut. Valopilkkuna tulevaan koen sen, että en kertaakaan "poistunut kehostani" katselemaan omaa tekemistäni, vaan pidin katseeni radassa, seuraavassa esteessä ja keskityin pienistä haasteista huolimatta. Vielä muutama vuosi sitten olisin ehkä päätynyt menemään kuudennesta esteestä ohi uudelleen ja uudelleen... Ehkä muutaman vuoden päästä pystyn myös ampumaan kauniilla vedolla katsoen maalitaulua ja osuen siihen sen sijaan, että yritän katsoa omilla silmilläni omaa tekniikkaani ja vetoani. Kunhan lihasmuistiini jää, miltä kaunis ja hyvä veto tuntuu, ei minun enää tarvitse sillä hetkellä tietää, miltä se näyttää. Silloin tiedän myös, missä maalitaulu on ja miten siihen osutaan.

keskiviikko 18. syyskuuta 2019

Ratsastusjousiammunnan EM-kilpailut & treenileiri 9/2019

Ensimmäinen kansainvälinen ratsastusjousiammuntakilpailuni oli syksyllä 2017 GP-sarjan kolmas osakilpailu Puolassa Hotel Sypniewossa. Nyt kaksi vuotta myöhemmin palasin samalle kisapaikalle EM-kilpailuun. Myös kaksi vuotta sitten kilpailua edelsi kolmen päivän treenileiri Anna Sterczynskan ja Wojtec Osieckin ohjauksessa. Niin myös tällä kertaa. 

Maanantai 

Maanantai alkoi maasta ampumisella maneesissa. Teimme harjoituksia, jotka haastoivat erilaisiin rytmeihin, malttamiseen ja hyvään tekniikkaan. Teimme myös paljon taulupaniikkia ehkäiseviä treenejä, jotka etenkin itselleni olivat oikein hyödyllisiä. Olen opetellut taulupaniikistani pois enemmän tai vähemmän koko kesän ja Youtube-videoiden inspiroimana kehittänyt itselleni joitakin hyviä harjoituksia. Nyt sain niitä lisää ja osa Wojtecin harjoituksista oli itse asiassa hyvinkin samankaltaisia, kuin joita olin jo itseksenikin tehnyt. Opetus oli johdonmukaista ja sopivan haastavaa. Treeniohjelma oli kaikille sama, mutta Wojtec huomioi hyvin eritasoiset ampujat ja tuntui aidosti kiinnostuneelta kunkin tekniikasta ja sen kehittämisestä. 

Lounaan jälkeen pääsimme hevosten selkään ja suoraan radalle. Kaksi vuotta sitten vietimme paljon aikaa myös ratsastuskentällä, mutta nyt pääsimme heti radalle. Hevoset jaettiin lähinnä sen mukaan, kuka sattui olemaan jonossa seuraavana ja minkä hevosen varusteet Annalle osui käteen. Minä sain harmaan konikponin Kordialin, jota olin jo aiemmilla Puolan-matkoillani ja Facebookissa katsellut mahdollisesti mukavaksi kisaratsuksi. Hevoset olivat matkustaneet Sypniewoon edeltävänä päivänä ja olivat vielä hieman jännittyneitä uudesta paikasta. Kordial ei halunnut seistä paikallaan, vaan oli tyytyväisempi kävellessä. Hetken lämmittelyn jälkeen rataa sai alkaa mennä ravissa, mutta Anna sanoi minulle jo ennen ensimmäistä yritystämme, että Kordial ei todennäköisesti halua ravata radalla, ja voin antaa sen laukata. Radan alkuun päästyämme Kordial ampaisikin radalle ja vauhtia riitti. Muutaman kierroksen jälkeen saimme jousikamat mukaamme ja ampumistreeni alkoi. Jatkoimme yhä taulupaniikkia ehkäisevien harjoitusten parissa. Laukkasimme rataa pitäen jousta täydessä vedossa koko radan ajan. Sitten aloimme ampua single shotia, eli yhtä taulua. Single shotkin tuli ampua niin, että heti nokituksen jälkeen tuli vetää ja olla sitten vedossa taulun ohitukseen asti, jolloin taulun sai ampua. Single shotista jatkettiin double shotiin ja vielä angled triple shotiin, jossa siis ensimmäinen taulu oli viistosti eteenpäin ja viimeinen viistosti taaksepäin. Taulut oli aseteltu korealaisen radan perussäännöistä poiketen hieman etäämmäs toisistaan, jotta jokaista taulua ennen ehti myös minun supernopealla ponillakin pysymään vedossa mahdollisimman pitkään ennen taulun ampumista. Vetoni tuntui hyvältä ja näytti kuvissa hyvältä. Kuitenkaan osumilla en voi juuri kehua. Jotenkin siinä omaa vetoani miettiessäni taulujen sijainti oli toisarvoista, enkä oikeastaan keskittynyt muuhun kuin vetoon. Päästin nuolen suunnilleen taulun kohdalla varsinaisesti lainkaan tähtäämättä. Toisaalta eipähän ollut taulupaniikkiakaan. 

Kordial maanantain treenissä.

Tiistai

Sateisen sään vuoksi aamulla jatkettiin maneesissa maasta-ammuntatreenein. Teimme muutamia yhteisiä harjoituksia ja lopulta hieman itsenäisempää treeniä, jossa sai itse valita, mitä tehtyä harjoitusta haluaa harjoitella lisää. Treeni lopetettiin leikkimieliseen kilpailuun, jossa Suomen tiimi yhdellä saksalaisella vahvistuksella voitti kaikki arvosteluluokat. Tehtävä oli nelihenkinen viesti, jossa pisteitä sai vuoroin nopeudesta, osumista tai tyylistä, tai kaikista kolmesta. Tiimimme osoittautui vahvaksi kaikilla osa-alueilla!

Vanha tuttu Granda-tamma

Lounaan jälkeen sade taukosi ja pääsimme hevosten kanssa treenaamaan. Koska maanantaina olin saanut nauttia Kordialin nopeasta vauhdista, määrättiin minulle tiistaiksi hitaampi ratsu, jotta voisin varmasti keskittyä tekniikkaani rauhassa. Sain ratsukseni Grandan, joka on minulle jo viime vuodelta tuttu. Ratsastin sen kanssa viime kesänä Kawalkadan kisoissa kesäkuun alussa, enkä voi sanoa hevosen kuuluvan suosikkeihini, mutta hevonen varmasti tarjoaisi hidasta laukkaa ja aikaa keskittymiseen... Siirryimmekin lämmittelyn jälkeen suoraan puolalaiselle radalle. Granda taisi olla laumansa johtajatamma, koska muutaman laumanjäsenen jättäminen tarhaan ja poistuminen puolalaiselle radalle oli Grandalle kova pala. Wojtec yritti selittää tulevia harjoitteita ja puolalaisella radalla tarvittavia taitoja, ja Granda huusi keuhkojensa täydeltä Wojtecin päälle ikävöidessään puuttuvaa osaa laumastaan. Seisominen ei ollut Grandan mieleen, mutta käveleminenkään ei ollut kivaa. Kaikkein mieluiten Granda olisi peruutellut muiden hevosten päälle. Tosi kivaa. Granda ei halunnut odottaa vuoroaan rauhassa, mutta kun oli meidän vuoromme liikkua, oli hänellä myös kiire takaisin odottamaan. Lähes aina, kun yritin irrottaa käteni ohjista nokittaakseni tai ampuakseni, Granda kääntyi ympäri muiden hevosten luo tai jäi köyrimään paikoilleen. Tosi kivaa. Puolalaista rataa oli siis tätä treeniä varten aidattu vasta osittain ja suurin osa treenistä tehtiin avoimella radalla, mikä mahdollisti tamman sinkoilun haluamiinsa suuntiin.

Tässä kuvassa Granda ärsyyntyy liian lähelle tulevasta toisesta hevosesta, mutta kuva kyllä summaa melko hyvin Grandan liikkeet koko treenin ajalta. 

Keskiviikko

Keskiviikkoaamun treeni jatkui Grandan kanssa, sillä Anna ja Wojtec yhä halusivat minun treenaavan radalla hitaammalla ratsulla. Otin kyllä ihan mielelläni vastaan hitaan ratsun treeniä ajatellen. Eilinen puolalaisen treeni ei varsinaisesti ollut auttanut tekniikan kehittymiseen, ja suoralla ja aidatulla radalla Granda toimisi varmasti oikein hyvin. Tässä treenissä Anna oli Wojtecia suuremmassa osassa, ja vaikka pidin todella paljon Wojtecin taulupaniikkia ehkäisevistä harjoituksista, Annan valmennus tuntui enemmän kisaan valmentavalta ja jokainen sai yksilöllisiä ohjeita seuraavaa kierrostaan varten. Osuin Grandan kanssa unkarilaiseen tauluun oikein hyvin, vaikka hevoseni ollessa kovasti tottumaani korkeampi nuolet menivät aluksi taulun yli. Sopiva rauha ja tähtäys kuitenkin löytyi ja nuolet löysivät tiensä unkarilaiseen tauluun. Unkarilaisen treenin päätteeksi sain kuitenkin kuulla, että menemme treenin lopuksi vielä käymään puolalaisella. Olin jo luullut pääseväni vähällä... 

 
Grandan mielipuuhaa puolalaisella oli edelleen muiden päälle peruuttaminen ja Wojtecin päälle huutaminen, mutta ylimääräiset köyryt ja U-käännökset sentään olivat jääneet eiliseen. Itselläni oli silti vielä hieman luottamuspulaa Grandaa kohtaan ja ammuin aluksi todella hätäisesti ja lyhyellä vedolla – täysin vastoin sitä, mitä oli harjoiteltu jo kokonaiset kaksi päivää. Vähitellen uskalsin kuitenki keskittyä jo ampumiseenkin ja Granda oli ärsyttävä vain omaa vuoroamme odotellessa. Treenikierrostemme aikana Granda oli jo ihan mukava, mutta odottamisesta emme kumpikaan pitäneet.  


Keskiviikkoiltapäivänä sain jälleen ratsastaa Kordialilla, jota olin jo tiistaina pyytänyt kisaratsukseni. Ohjelma oli suunnilleen sama kuin aamulla. Aloitimme unkarilaisella radalla ja siirryimme sitten puolalaiselle. Teimme aluksi taas muutamia Wojtecin harjoitteita taulupaniikkia vastaan. Yksi suosikkini oli radan ratsastaminen täydessä vedossa silmät kiinni siihen asti, että Wojtec antoi luvan avata silmät, etsiä näkökenttään sopiva taulu ja ampua siihen. Unkarilaisen treenin lopuksi tehtävänämme oli ampua viisi nuolta hyvällä rytmillä pysähtymättä odottelemaan turhia. Radan lähtöportteja ei ollut vielä merkitty ja aloitin ampumisen lähes aina aivan liian aikaisin. Näin ollen viidestä nuolesta olin yleensä ampunut jo kolme ennen kuin olin lähelläkään unkarilaisen taulutornia. Neljännen nuolen kohdalla jouduinkin miettimään, ammunko senkin vielä fronttina vai jo sidenä. Lienee turhaa mainitakaan, että osumia ei juuri tullut... Treeni ei varsinaisesti kasvattanut itseluottamustani kilpailua ajatellen. 


Tämänkin treenin jälkeen menimme vielä käymään puolalaisella, joka tällä kertaa oli valmiiksi aidattu. Joitakin taulujen paikkojakin oli jo merkitty, mutta ei kaikkia. Saimme laukata radan läpi ja halutessamme ampua muutamaa valittua kohdetta. Täysin valmista rataa siis emme olisi sääntöjenkään puitteissa saaneet ratsastaa ja ampua, mutta muutamaa kohdetta sai ampua ja reitti oli sama kuin kisassa. Päätin vain ratsastaa radan Kordialin kanssa ja kokeilla irrottaa ohjista sopivissa väleissä. Kordial toimi todella hienosti. 

Hymyni onnistuneen ponivalinnan ja puolalaisen radan harjoituksen jälkeen.
Torstaina Kordial sai pitää vapaapäivän, kun muut kisaajat saapuivat paikalle ja testasivat kisaratsujaan. Kordial oli jo varattu minulle ja Miralle. 


EM-kilpailut 13.-15.9.2019  

Kilpailu oli jaettu kolmeen sarjaan: juniorit, nuoret ja seniorit. Itse ratsastin senioreissa (vaikka minä olen kyllä nuori.....!). Kilpailu alkoi unkarilaisella radalla. Keskiviikkona unkarilaisen treeni Grandan kanssa oli mennyt ihan mukavasti, mutta Kordialin kanssa en ollut osunut juuri mihinkään. Lähdin suoritukseeni lähinnä katsomaan, mitä tulee. En odottanut oikeastaan mitään. Päätin taktiikakseni yrittää ampua viisi nuolta jokaisella kierroksella ja tavoitteeni oli vain ampua kauniisti, keskittyä ja malttaa. Vaikka olen joskus kerran saanut unkarilaisella radalla neljäkin nuolta pisteille, päätin etten voi lähtökohtaisesti lähteä yrittämään sitä. Yritän vain ampua jokaisen nuolen hyvällä keskittymisellä. Aivan tähän tavoitteeseeni en päässyt, sillä muutamat back shotit olivat varsin hutaistuja, mutta muuten suoritus meni melko hyvin. Sain useimmilla kierroksilla kaksi nuolta pisteille. Lisäksi saimme mukavasti aikapisteitä. Erityisen iloinen olen siitä, että myös niillä kierroksilla, joilla osuin vain yhden nuolen, sain kuitenkin kolme pistettä kahden sijaan. Sekin kertoo jotain siitä, että olen ainakin hieman malttavaisemmin tähdännyt kuin aiemmin. Kisapääni pysyi melko hyvin kasassa ja suoritin melko tasaisesti jokaisella kierroksella. En kokenut vastaavaa notkahdusta kuin SM-kisassa enkä toisaalta hurjaa loppuparannusta kuten Kilsträffenissä. Päädyinkin ampumaan uuden ennätykseni, 106,5 pistettä ja siten HA4-arvoisen suorituksen! Jipii!


Korealainen rata on ollut kompastuskiveni jo viime vuodesta. Onnistuin grading-tavoitteluissani luomaan itselleni niin kovan paniikin korealaista kohtaan, että sitä ongelmaa on nyt puitu koko tämä vuosi. SM-kisoissa vihdoin pääsin korealaisesta jyvälle sahatavarasataman avustuksella. Myöhemmin ammuin Krulla-ponin kanssa grading-suorituksen ja sain toisen HA2-arvoisen suorituksen (senkin sahatavarasamalla), joten kokonaisgradingini nousi HA2-tasolle. Tavoite saavutettu! Pahimpaan paniikkiin onkin auttanut sahatavarasataman lisäksi nimenomaan tuo tavoitellun grading-arvon saavuttaminen. Nyt kun minun ei enää tarvitse tuloslähtöisesti lähteä hakemaan nimenomaan HA2-tasoista suoritusta, voin olla itselleni taas armollisempi. Unkarilaisella radalla sijoituin seniorisarjan kymmenenneksi ja se toisaalta loi hieman paineita korealaiselle. Olisi sääli pudota kokonaistuloksissa kovin alas nyt, kun olin jo aloittanut melko lupaavasti. Toisaalta yritin puhua itselleni järkeä sillä, että kyse on melko kovatasoisesta kilpailusta ja on ihan ok olla olematta paras. Jos nyt edes HA1 tulisi ammuttua näissä kisoissa, niin voisin ainakin sanoa suorittaneeni omalla tasollani – tai siis ainakin sillä tasolla, jolle lähes aina yllän. Tavoitteeni oli lähinnä olla alisuoriutumatta valtavan rankasti. 

Korealaisen radan kolme ensimmäistä kierrosta meni oikein mukavasti. Kisapääni oli pysynyt melko hyvin kasassa siihen asti, kunnes se ehti ajatella sen pienen ja pilaavan ajatuksen, että olen suoritukseni puolivälissä ja olen suorittanut aika hyvin, tästähän voisi jopa tulla ihan tuloksia! Neljännellä kierroksella ammuin ensimmäisestä taulusta neljä pistettä ja kisapääni huusi taas hurraata. Sen seurauksena loput kaksi nuolta siltä kierrokselta menivätkin ohi ja siinä samassa jäi aikapisteetkin saamatta. Moitin kisapäätäni liiasta hurrailusta ja kokosin itseni seuraavalle kierrokselle. Tarkoitukseni olisi vähitellen oppia sahatavarasataman käytöstä pois, sillä kyseessä on enemmänkin hetkellinen apukeino kuin ikuinen ratkaisu. Tähän asti olin suorittanut ilman sitä, mutta koska neljäs kierros ei mennyt kuten toivoin, pieni paniikki heräsi. Välttääkseni paniikin otin sahatavarasataman jälleen käyttöön kahdelle viimeiselle kierrokselle. Lisäbonukset jäivät serial shotilta saamatta, sillä pitäisi joko osua kolmeen peräkkäiseen tauluun tai kaikkiin viiteen tauluun, enkä pystynyt tähän. Toisaalta ponini meni tässä vaiheessa jo niin vauhdikkaasti, että saimme aivan kiitettävästi aikapisteitä. 


Suoritukseni oli lopulta HA2-tasoinen eikä jäänyt kuin kolmen pisteen päähän SM-kisoissa tekemästäni ennätyksestäni, joten mokailusta huolimatta suoritus oli tavoitteideni mukainen – en ainakaan alisuoriutunut rankasti. Toisaalta taulubonusten puuttuminen ja ns. "väärien" taulujen ohi ampuminen hieman kismittää. Muutamien taulubonuksien myötä suoritus olisi voinut olla vielä paljon parempi. Vaikka en hävinnyt omalle ennätykselleni kuin kolme pistettä, mokailin huomattavasti enemmän kuin SM-kisoissa. Mahdollisuus olisi siis ollut parempaankin, mutta tässä rypeminen lienee turhaa. Suoritin kuitenkin kunnialla omalla tasollani, kuten toivoin. 

Puolalaiselle radalle oli keskiviikkoisen läpiratsastuksemme jälkeen lisätty este. Kävimme Miran kanssa Miran korealaisen radan suorituksen jälkeen testaamassa, hyppääkö ponimme sen. Poni hyppäsi varmajalkaisesti. Minä en kuitenkaan ole ennen hypännyt ja ampunut. Viime vuonna Ranskassakin päätin ampua ensin ja hypätä sitten. Hyppäämisestä saa kuitenkin lisäpisteitä, joten sikäli se on kannattavaa. Lisäpisteet toki edellyttävät, että samalla osuu tauluun. Pelkästä hyppäämisestä lisäpisteitä ei tule. 

Lähdin puolalaiselle radalle melko luottavaisin mielin. Minua jännitti kyllä, mutta ponini oli kiva. En ollut etukäteen päättänyt, hyppäänkö vai en. Puolalaisella radalla este on aina mahdollista kiertää, mutta tällöin etäisyys tauluun on hieman pidempi ja aikaakin saattaa kiertoreitistä riippuen mennä hieman enemmän. Este tuli pian kaarteen jälkeen ja olin päättänyt, että hyppään esteen jos se osuu tiellemme, mutta jos poni osuu kaarteen ulkoreunaan, en ala korjaamaan sitä esteen reitille. Tiemme osui kaarteen sisäreunaan ja vei esteen yli. Hyppääminen ja ampuminen tuntui yllättävän helpolta! Toki este ei ollut kovin suuri. 

Radan ehdottomasti haastavin osa oli kaarre, joka kulki vuoroaan odottavien ratsukoiden vierestä ja josta puuttui ulkokaarteen nauha. Nauha oli tietysti jätetty pois tarkoituksella lisäämään radan haastavuutta. Olin laukannut radan jo kerran ponini kanssa ilman ongelmia, joten luotin siihen hieman liikaa. Olin juuri aikeissa nokittaa nuolen seuraavaa taulua varten, kun huomasinkin olevani aivan väärässä paikassa. Ponini oli karannut ylämäkeen muiden hevosten luo. Avoimella alueella tällaista karkailua ei vielä lasketa radalta poistumiseksi, joten minun tuli vain saada poni takaisin reitille ja voisin jatkaa suoritustani. Aikamiinuksia tästä kiepistä kuitenkin tuli runsaasti. 

Seuraavalla kierroksella olin jo varautunut ponin karkausyritykseen ja aloin jo hyvissä ajoin huomauttaa ponille ulkoavuin, että tästä kaarteesta ei olla menossa oikealle. Ponin tahto oli kuitenkin minun apujani vahvempi ja se jyräsi jälleen itsensä mäkeä ylös muiden luo. Tällä kertaa ponin pakottaminen takaisin reitille vei hieman kauemmin, mutta päättyi kuitenkin minun tahtoni voittoon. Minua ei varsinaisesti harmita se, että poni karkasi muiden luo, mutta minua harmittaa se, että se teki sen kaksi kertaa! Toisella kerralla olisi selvästi pitänyt olla vielä paljon tomerampi. Mira saikin oman suorituksensa koittaessa ponin pysymään radalla pyytäessään ponin raviin juuri ennen tätä vaikeaa kohtaa. Mira ehti reagoida nopeammin eikä poni ollut aivan yhtä vahva päätöksissään ravissa kuin laukassa. Mittavista aikamiinuksistani huolimatta osuin puolalaisella radalla aika hyvin ja pistesaldokin jäi lopulta plussan puolelle. Hieman tässäkin toki jossittelee, että jos osumapisteet olivat 72 ja aikamiinusten jälkeen pisteitä jäi vain 50, kuinka hyvin olisinkaan pärjännyt, jos nuo miinukset olisivat jääneet ottamatta... 


Kaiken kaikkiaan suoriuduin kyllä koko kilpailusta odottamaani paremmin. EM-kisa on oikein hyvä paikka ampua oma ennätys unkarilaiselta radalta. Korealainen rata meni paremmin kuin valtaosa tämän ja viime kauden korealaisilta, vaikka ei ollutkaan se paras mahdollinen. Puolalaisella pysyin ponini selässä ja sain hyviä osumia. Kokonaistuloksissa olin sijalla 13. Olen oikein tyytyväinen. Olen myös todella iloinen siitä, että minulla ylipäätään oli mahdollisuus osallistua EM-kisoihin Suomen edustajana. Se on kunnia! 


maanantai 12. elokuuta 2019

Ratsastusjousiammunnan SM-kilpailut 9.-11.8.2019

ja tarina sahatavarasataman takana








© Vilma Ignatius Photography
SM-kilpailu on kotimaan kisakauden odotetuin kisa. Toisaalta ei valitettavasti ole väärin sanoa, että se on myös ainoa kotimaan kisa, jossa on isompien kisojen tuntua. Tallin pihalla järjestetyt postal matchit, grading-suoritukset ja pikkukisat ovat hauskoja nekin, mutta eivät ne vedä vertoja tapahtumalle, johon lähes koko Suomen harrastajat kerääntyvät yhteen ja ottavat toisistaan mittaa. Kisapaikkana oli Harjun oppimiskeskuksen upeat puitteet, joskin monelle melko kaukainen sijainti aiheutti haasteita osallistumiselle. Itsekin olin muutamaa vaihtoehtoa kartoitettuani päättänyt, ettei minua nähdä SM-kilpailuissa, ellen onnistu saamaan lainahevosta kisapaikalta. Harjun hevosia oli tarjolla rajoitettu määrä, ja ne jaettiin Suomen rankingin parhaimmille. Minun onnekseni muutama minua parempi ilmoittautui kisaan omalla hevosella, joten minulle tarjoutui tämä äärimmäisen täydellinen ja paras kisaratsu Harjun Murmeli. 

Murmeli on suokkitamma, joka pitää ruoasta, mutta tietää milloin tehdään töitä. Murmeli oli reipas ja meni radalla oikein sopivaa vauhtia. Se oli helposti hoputettavissa nopeammaksi ja toisaalta myös hidastettavissa rauhallisemmaksi. Erityisen paljon pidin Murmelin kärsivällisyydestä odottaa omaa vuoroaan, mutta lähtöluvan saatuaan radalle lähdettiin omalla moottorilla ja motivaatiolla. Harjussa on kevään mittaan käynyt lähiseudun ratsastusjousiampujia kouluttamassa Harjun hevosia lajiin SM-kisaa varten, ja he ovat kyllä tehneet aivan mielettömän hyvää työtä. En tiedä, olenko koskaan ratsastanut kisoissa näin hyvällä hevosella. Olen ratsastanut hyvillä hevosilla, mutta tämähän oli ihan paras! Murmelin kanssa on muutenkin Harjussa ratsastettu varmaankin aina todella nätisti, sillä tamman työmotivaatio oli oikein hyvä. Se teki mielellään ja oli aina valmiina! 

Kilpailu oli kolmipäiväinen ja koostui korealaisesta, unkarilaisesta ja puolalaisesta radasta. Edellisenä viikonloppuna olin käynyt Anna Minkkisen valmennuksessa ja saanut muutamia hyviä työkaluja etenkin korealaisen radan treeniin. Arki-iltojen ratoksi harjoittelin vielä Annan oppeja soveltaen maasta käsin itselleni taktiikan, jolla pitäisin taulupaniikkini loitolla. Valmennuksissa kokeilin sanoa esimerkiksi ratsuni nimen tai "odota" ennen nuolen päästöä, jolloin ehtisin ehkä tähtäämään hieman kauemmin ja paniikkihosuminen jäisi pois. Ongelmia tosin tuottaa myös epäpuhdas päästö ja vetokäsi, joka heti päästön jälkeen tipahtaa alas hakemaan seuraavaa nuolta. Siihen ei pelkkä "Ebony" riitä. Sitä paitsi "Ebony" ja "odota" ovat melko lyhyitä sanoja, eikä minun rytmitajuuni sovi sanoa ensin ja päästää sitten. Nuoli lähti aina viimeisen tavun aikana. Pitäisi siis keksiä sana, joka on riittävän pitkä siihen, että voin vielä sanan jatkuessa päästää nuolen lähtemään, mutta ehdin silti myös pitää vedossa jonkin aikaa. Lisäksi sanan tulisi opastaa vetokättäni puhtaampaan päästöön. 

SAHATAVARASATAMA 

Korealaisella radalla tärkeintä on odottaa sopivaa ampumiskohtaa. Siihen "sahatavarasatama" ei auta, mutta kun sopiva ampumiskohta on käsillä, pahimman paniikin välttää hassulla sanalla. Usein ammun korealaisella aivan liian aikaisin, tai jos jään odottamaan sopivampaa hetkeä, panikoin ja hosun, enkä siksi osu. Sanan pitää olla helppo sanoa ja siinä pitää olla hyvä rytmi. Niinpä kaksikirjaimisista tavuista koostuva sana, jossa joka toinen kirjain on A, on täydellinen! Sanan positiivisiin puoliin lukeutuu myös se, ettei siinä oikeastaan ole tässä kontekstissa mitään järkeä ja toisaalta se kuulostaa hieman loitsulta. Sopivan absurdia pitämään paniikin poissa! Ajatukseni oli, että aloitan sanan kun olen täydessä vedossa, tavulla "ra" saan päästää ja tavulla "ma" saan ottaa uuden nuolen hyvän ja puhtaan päästön jälkeen. Maasta käsin harjoitellessa tämä toimi todella hyvin ja osumatarkkuuteni parani merkittävästi. 


Korealainen rata 

Olin harjoitellut, olin luonut taktiikan, olin valmistautunut, mutta olin luovuttanut. Tavoitteeni tälle kaudelle oli positiivisuus. En silti päässyt irti pakkomielteestäni saada HA2-grading korealaiselta. Tosin, nyt tarvitsisin saman tason suorituksia jo kaksi, koska ensimmäinen HA2-gradingini korealaiselta menee vanhaksi. Koko tähänastinen kausi on ollut HA1-tasoa tai sitäkin alempaa. En odottanut korealaiselta huipputulosta SM-kisoissakaan. Tavoitteeni oli olla itselleni lempeä, keskittyä ja olla laskematta pisteitä päässäni kesken suorituksen. 


Korealainen alkoi tavalliseen tapaan inhokillani double shotilla. Ensimmäisen nuolen ammuin mielestäni ihan hyvällä keskittymisellä, mutta toisen nuolen ammuin liian aikaisin. Se jäi keskikohdan linjalle, mutta taulun pisteettömään reunaan vasemmalle. Myös toisella kierroksella ammuin vain taulun reunoja. Olin miettinyt sahatavarasatamaa vain päässäni, koska minua oikeastaan hieman hävetti huudella sitä ääneen yleisön edessä. Kolmannelle kierrokselle päätin, että saan korkeintaan hullun kieli-intoilijan maineen, jos huutelen hassua sanaani ääneen. Sana tuotti tulosta ja huvitti yleisöä. Jatkoin suorituksen loppuun samalla taktiikalla. Viimeisellä taululla ehdin valitettavasti ajatella, että "tämä on viimeinen, vielä tämä" ja vaikka sahatavarasatama oli käytössä, hosuin ja ammuin keskikohdan linjalle taulun alaosaan pisteiden ulkopuolelle, heh. Edes sahatavarasataman kanssa tekniikkani ei ollut aivan yhtä hyvä kuin maasta ammuttuna, eikä päästö tullut aina puhtaasti, vaan käteni lähti liian aikaisin hakemaan seuraavaa nuolta. Sana kuitenkin piti turhan paniikin ja hosumisen poissa. Hieman epäpuhtaastikin päästetyt nuolet sentään löysivät tiensä tauluun edes joillekin pisteille. Sahatavarasatama auttoi minua ampumaan ennätykseni korealaiselta radalta, sillä HA2 tuli saavutettua kevyesti, enkä jäänyt kovin kauas HA3-arvostakaan! Tämän päivän jälkeen en vihannut korealaista enää aivan yhtä paljon kuin ennen. Sijoituin sijalle 7/22. Enpä arvannut pärjääväni korealaisella näin hyvin. 


Unkarilainen rata

Unkarilainen rata on suosikkini. Siinä olen pärjännyt mukavasti ilman sahatavarasatamaakin. Annan valmennuksessa viikkoa aiemmin ammuin Ebony-hepan kanssa 66,56 pistettä. 67 pistettä olisi HA4:n raja. Ammuin tuon tuloksen ilman sahatavarasatamaa. Myös Ruotsin Kilsträffenissä ammuin HA3-tuloksen ilman sahatavarasatamaa. Kysymys kuuluukin, pitäisikö sitä nyt käyttää vai olla käyttämättä? 


Ensimmäisen harjoituskierroksen koitin mennä ilman sahatavarasatamaa. Toisella kokeilin sahatavarasataman kanssa ja ammuttuani monta hyvää osumaa taktiikkani oli valittu. Kisa alkoi lupaavasti kierroksella, jolla sain kaksi hyvää osumaa front shotiin melko läheltä taulurykelmää (lähtöporteilta ammuttu meni ohi). Neljännen nuolen kanssa tuli hieman kiire, mutta ihmeellisesti viides nuoli osui maaliporteilta ammuttuna keskelle! Riemastuin hieman liikaa ja seuraavat kierrokset oli hosumista. Yritin olla itselleni lempeä, mutta se koitui kohtalokseni. Ammuin myös Ebonyn kanssa valmennuksessa yhden nollakierroksen ja sain silti ennätystuloksen. Aloitin kisan lohdutellen itseäni, että en halua ampua nollakierroksia, mutta minulla on siihen varaa, se ei haittaa. Kolmannen kierroksen jälkeen, kun olin ampunut kaksi melko heikkoa kierrosta, totesin itselleni, että enää ei olisi varaa siihen nollakierrokseen, joten sieltähän se heti tuli. Sain kyllä kolme tai neljäkin nuolta taulupakan kulmiin, mutta yksikään niistä ei ollut pisteillä. Keräsin itseni ja tsemppasin viimeisiin kierroksiin. Viidennelläkin kierroksella ammuin paljon taulun kulmia, mutt sentään kaksi nuolista ylsi pisteillekin. Viimeisellä kierroksella ylsin taas sille tasolle, jolle haluaisin. Suoritus jäi vain tasolle HA2 ja soimasin itseäni jonkin verran tuosta nollakierroksesta. Hosuin sillä kierroksella aivan liikaa. Toisaalta, olihan tämä toiseksi paras suoritukseni tältä kuuden laukan unkarilaiselta, joten ei tämä aivan surkea ollut. Ei aivan niin hyvä kuin valmennuksessa, mutta ei aivan surkeakaan. Sijoituin unkarilaisella sijalle 11/22. Jotenkin ironista, että sijoituin korealaisella paljon paremmin, vaikka pidän unkarilaisesta paljon enemmän. 


Puolalainen rata 

Puolalaista rataa ei ole koskaan aikaisemmin ollut SM-kisoissa tai Suomen kisoissa ylipäätään. Kyseessä oli siis sekä monelle ratsastajalle että hevoselle uusi kokemus. Puolalainen rata on hauskinta ikinä, mutta toisaalta hieman jännittävää hevosella, jota ei oikeastaan juuri tunne. Yleensä ulkomaankisoissa voi rauhoitella itseään ajatellen, että sentään hevonen on mennyt puolalaista joskus ennenkin, se on kokeneempi kuin minä. Mitä Harjun Murmeli sanoisi 3D-karhusta omalla kotikentällään?! Onhan Murmeli mennyt joskus kenttää, joten sillä olisi ehkä jokin haju siitä, mitä ollaan tekemässä. Tosin se saattaisi menno kovaa ja zoomailla esteille, joita ei ole tarkoitus hypätä... Jännitin puolalaista melko paljon. Olin ampunut sitä unissanikin jo ennen unkarilaista rataa (ehkä siksi ammuin vain kulmia unkarilaisella, puolalaisella nekin olisivat kelvanneet, kun unkarilaisen taululaatikko tuotiin pitkän matkan tauluksi). 

Kävimme näyttämässä 3D-taulut hevosille hyvissä ajoin jo perjantai-iltana. Lauantaina Murmelin toinen ratsastaja oli käynyt laukkaamassa radan Murmelin kanssa läpi ja lupaili, että Murmeli toimii hienosti, mutta menee melko kovaa. Rata käveltiin kisaryhmän kesken kerran ennen omaa suoritusta, joten rata oli ainakin näytetty hevosille. 

Radalle lähtiessä Murmeli säikkyi hieman rahisevaa kaiutinta, vaikka oli normaalisti melko peloton. Toki se varmaan aisti minun jännittyneisyyteni ja kaiuttimen rohina vaikutti pätevältä pelon aiheelta, sitähän se ratsastajakin tässä varmaan jännittää. Menin radalle käynnissä ja menetin siinä jonkin verran aikapisteitä, mutta toisaalta ehdin hieman hengittää ja kerätä itseni. Ensimmäisen kaarteen otin ravissa ja nostin sitten vasta laukan ja aloin ampua. Ensimmäistä taulua, 3D-peuraa, en siis ampunut ensimmäisellä kierroksella lainkaan. Osuin kolmeen tauluun peräkkäin ja vaikka minulla oli kiire, kaikki tuntui melko helpolta. Pitkän matkan taulun lähestyessä unohduin hetkeksi vain matkustamaan ja nauttimaan siitä, ettei ollutkaan kiire. Kun olin aikeissa ampua, kentän valotolppa olikin tiellä, joten ammuin vasta sen jälkeen hieman hätäisesti. Heti tämän jälkeen kiirehdin hidastamaan, jotta pääsimme portista ratsastuskentälle. Kentällä oli taas hetki aikaa vain matkustaa, kunnes vastaan tuli 3D-kettu. Osuin siihen! Pienen ketun jälkeen karhu tuntui helpolta, sehän on niin suuri! Arvioin väärin, karhu ei ollutkaan helppo, joten en osunut siihen. Ammuin hieman kiireesti ja paniikilla kaukana olevan pienen kanin ja unohdin, että kentällä on myös down shot, eli maassa oleva taulu, josta olisi ehkä saanut helpot pisteet. Ratsastuskentältä piti poistua melko tiukassa kaarteessa ja keskityin taas saamaan vauhtia pois sen verran, että pääsemme kaarteen turvallisesti. Kaarteessa olevan taulun jätin ampumatta. Seuraavana olisi ollut off side shot, jolle kyllä nokitin valmiiksi, mutta jouseni jäi kiinni Murmelin harjaan ja ohjaamisen puutteessa ajauduin taulusta hieman kauas, joten päätin panostaa seuraavaan, joka sekin oli maassa oleva taulu. Odotin hyvällä maltilla ja sain down shotista hyvät pisteet. Viimeisenä ammuttiin susitaulu, johon siihenkin osuin hyville pisteille. Ensimmäisellä kierroksellani olin kiireestä huolimatta melko maltillinen ja olin kierroksen jälkeen todella innoissani ja riemastunut. Silti jännitti vähän mennä toiselle kierrokselle.


Toiselle kierrokselle lähdin myös käynnissä ja ravissa, mutta otin laukan hieman aikaisemmin ja ammuin jo radan ensimmäisen taulun, 3D-peuran. Osuin todella lähelle vitaalialuetta, josta olisi saanut vielä hieman enemmän pisteitä, mutta olin tyytyväinen jo pelkästään osumisestakin. Pienen ylämäen jälkeen Murmeli lähti yllättäen hieman mutkittelemaan. Se ei tehnyt sitä edellisellä kierroksella ja jouduin ohjaamaan sitä kiireisessä kohdassa hieman enemmän kuin olisin halunnut. Ehdin kuitenkin ampua yhden tiikerin siitä huolimatta. Tällä kertaa yritin pitkän matkan tauluun kahta nuolta. Ne eivät kuulemma jääneet kauas, mutta eivät kuitenkaan osuneet. Kettuun tiesin osuvani, koska osuin jo edellisellä kerralla. Tietenkään nuoli ei osu mihinkään vain siksi, että se osui aiemminkin, mutta tietty varmuus esti paniikin. Karhuun tein saman virheen kuin edellisellä kierroksella. Luulin sen olevan helppo, joten ammuin huonosti. Päätin jättää pienen ja kaukana olevan kanin väliin ja ampua sen sijaan down shotin. Tämä oli hyvä päätös. Kentältä poistuessamme jätin taas kaarteessa olevan taulun ja off siden pois ja yritin keskittyä down shotiin. Ammuin kuitenkin down shotin hitusen liian aikaisin ja se osui tauluun, mutta ei pistealueelle. Viimeisenä ollut susi kärsi viimeisen taulun kirouksesta ja ammuin sen huonosti ja lyhyellä vedolla, joten se ei osunut. Toinen kierros ei siis ollut aivan yhtä hyvä kuin ensimmäinen, mutta sain kasaan aikapisteisiin tarvittavat osumat. Aikapisteitä olisimme varmasti saaneet paljon enemmän, jos olisin ottanut laukan jo aivan radan alusta, mutta en kadu päätöstäni ottaa hieman aikaa hengittää. 

Puolalainen oli todella hauska, mutta vaativa. Taulut olivat sääntöjen mukaisilla etäisyyksillä toisistaan, mutta siitä huolimatta radan rytmitys oli vaativa. Ajoittain piti ampua monta taulua hyvin nopealla rytmillä ja vielä ohjata hevostakin, ja ajoittain olisin hyvin voinut ehtiä ampua jotakin, mutta ei ollut mitään ammuttavaa. Puolalainen meni odotettua paremmin, sain 53,675 pistettä ja sijoitun sijalle 8/22. 


Kilpailussa oli mukana maailman huippu Mihai Cozmei, joka ei romanialaisuutensa vuoksi voinut kilpailla Suomen mestaruudesta. Näin ollen kaikilla ratatyypeillä oli 22 kilpailijaa, mutta Suomen mestaruuden kokonaiskilpailussa sijoituin sijalle 8/21 (ja Mihai mukaan laskettuna sijalle 9/22). 

Vuonna 2017 sijoituin SM-kisassa yhdeksänneksi. Viime vuotta ei oikein voi laskea, sillä Sunnyn ontumisen takia unkarilaisen radan suoritus jäi kesken. Mukavaa huomata, että vaikka Suomen taso on noussut valtavasti, on omakin tasoni pysynyt suunnilleen kehityksen mukana! Olen tyytyväinen sijoitukseeni! Minua ei yhtään hävetä hävitä sille kärkijoukolle, joka sijoittui minua paremmin. Taso alkaa olla Suomessakin aika kova!

maanantai 22. heinäkuuta 2019

Kilsträffen-kilpailu 20.-21.7.2019

© Jennie Johansson
Alkavan kevään merkki on se, että pitkän talven jälkeen ratsastusjousiampujat alkavat innolla selailla nettiä ja etsiä kilpailumahdollisuuksia, joilla täyttää omaa kalenteriaan. Yleensä parasta tulosta saa, kun uskaltaa kaivaa IHAA:n kalenterin (joka ei tänä vuonna edes päivittynyt) ja Facebookin lisäksi eri maiden maakohtaisia kalentereita. Itse eksyin Ruotsin ratsastusjousiammuntakisakalenteriin eräänä tammikuisena yönä ja ilmottauduin heti Kilsträffen-kisaan. Kisat olivat teoriassa avoimet, mutta Ruotsin kisoissa harvemmin on lainahevosia. Tunsin kuitenkin kisajärjestäjän, Janin, jo viime vuodelta ja kyselin mahdollisuutta ratsastaa jollakin hänen hevosistaan. Tämä sopi, ja merkitsin kisan kalenteriini. Samalla tiedustelin mahdollisuutta ottaa kaksi ystävää mukaan, jos heillekin riittäisi hevosia. Tämäkin sopi. Tammikuusta heinäkuuhun on kuitenkin pitkä aika, ja paljon ehtii sattumaan ja tapahtumaan.

Geysir Kilsträffen-kisassa 2018
Huhtikuussa sain Janilta surullisen viestin, että ihana ja ehkä maailman suloisin Geysir-poni oli jouduttu tapaturman vuoksi lopettamaan. Näin ollen kisahevosiakaan ei nyt olisi tarjolla kolmelle. Jan lupasi vielä huudella muilta kisaajilta, josko jonkun hevonen joutaisi lainaksi, mutta valmistauduimme jo siihen, että kisareissu olisi osaltamme peruttu. Töihin ei esitetty vapaatoiveita kisaviikonlopulle, koska kisaan ei todennäköisesti lähdettäisi.

Toukokuussa saimme varovaista vihreää valoa, että toinen ruotsalainen lajin harrastaja voisi lainata kisoihin hevosta. Ilmoitin heti töihin, että tarvitsen kisaviikonlopun vapaaksi, ja se järjestyi. Muut kisakaverini eivät olleet yhtä onnekkaita, eikä töistä herunutkaan enää vapaata. Joutuisinkin siis ehkä matkustamaan yksin. Pidin tätä mahdollisena, mutta kalliina ajatuksena. Laivalla kun pääsee Itämeren yli samaan hintaan, oli sitten yksi tai useampi matkustaja. Samoin bensa maksaa aina saman verran, oli autossa sitten yksi tai useampi matkustaja. Olisi siis mukavaa saada joku jakamaan kuluja. Lopulta löysinkin seurakseni Veran, jolle tämä olisi ensimmäinen kansainvälinen kisamatka.

Minä saisin ratsukseni Janin issikkatamman Freyan. Vera saisi lainata hevosta toiselta kisaajalta, jonka traileriin mahtuisi oman kisahepan lisäksi vielä toinenkin ratsu. Kisapäivät olivat lauantai ja sunnuntai, ja Veran ratsun kerrottiin olevan paikalla vasta lauantaiaamuna. Ei siis olisi varsinaisesti järkeä tulla paikalle jo perjantaiksi testaamaan hevosia. Itse olisin toki voinut testata Freyan jo perjantaina, mutta kalliiden iltalaivojen ja Veran hevosen saapumisajan puitteissa varasimme edullisemman päivälaivan. Saapuisimme kisapaikalle myöhään perjantai-iltana.

Kisan lähestyessä myös tämä Veralle luvattu lainahevonen sairastui, sekä sen varalla ollut varahevonen. Lisäksi vielä heidän naapurinsakin hevonen, jota lähes aina saa lainata, oli juuri tuona kyseisenä kisaviikonloppuna treffeillä orin kanssa. Pohdin siis jälleen lähtöä yksin. Jan laittoi meille viestiä, että matkoja ei tarvitse kuitenkaan enää perua, sillä yksi kisaaja voi vielä jakaa oman ratsunsa, jos mitään muuta ei löydy. Niinpä lähdimme matkaan.

Taluttelua ja tutustumista © Ulf Zetterlund
En ehtinyt tutustua kisahevoseeni etukäteen, kuten kisoissa on yleensä tapana. Olin toisaalta siitä onnekas, että viimevuotisten kisareissujeni myötä olin nähnyt Freyan aikaisemmin kaksissakin kisoissa. Lisäksi ehdin nähdä, kun Daniel ratsasti Freyalla minua ennen. Olin siis Freyan toinen ratsastaja. Olin Freyan kanssa valmis hieman liiankin aikaisin ennen omaa suoritustani. Meitä edeltävä kisaryhmä oli vasta ehtinyt aloittaa, kun jo saavuin varustettuna ja valmiina lähemmäs rataa. Oli oikeastaan hyvä, että olin niin aikaisin valmis. Ehdin aloittaa lämmittelyn ja hevoseen tutustumisen maasta käsin ennen selkään nousua. Taluttelin Freyaa ja pyysin sitä seuraamaan ja pysähtymään kanssani, hyvin yksinkertainen tehtävä, mutta tehokas. Freya tarkkaili kovasti hevoskaverinsa Glödin liikkeitä, mutta melko pian sain sen keskittymään minuun ja olemaan minun kanssani. Tuli aika nousta selkään ja valmistautua suoritukseen.

Meillä on sama ilme! © Ulf Zetterlund

Unkarilainen rata

Olin tyytyväinen, että unkarilainen rata kilpailtiin ensin. Kolme harjoituskierrosta ja yhdeksän kisakierrosta – ehtisin kyllä varmasti tottua kisaratsuuni. En asettanut itselleni kovin kummoisia odotuksia. Harjoituskierroksilla ammuin todella upeasti pelkkiä nelosia ja kolmosia, ja useampaakin nuolta tauluun. Ehdin riemuita hieman liikaa. Ensimmäiset kolme kierrosta meni mielestäni melko huonosti. Jos osuu tauluun vain yhden nuolen, pitäisi siitä sentään saada enemmän kuin kaksi pistettä. Tulistuin hieman ja päätin pystyä parempaan. Pystyinkin. Viimeiseen neljään kierrokseeni olen oikein tyytyväinen. Olipa onni, että tällä unkarilaisella mentiin yhdeksän kierrosta. Jos tämä olisi ollut se kuuden kierroksen unkarilainen, en olisi päässyt vauhtiin lainkaan!

Siltä varalta, että tottumattomalla silmällä on vaikeuksia ymmärtää tätä taulukkoa, unkarilaisella on siis kolme maalitaulua, ja jokaisesta niihin osuvasta nuolesta saa pisteitä. En kuitenkaan ole saanut viimeiseltä taululta ensimmäisestä  maalista 322 pistettä, vaan olen osunut siihen kolmella nuolella saaden pisteet 3+2+2. Tämä on myös ennätyskierrokseni siinä mielessä, että en ole koskaan aikaisemmin saanut yhdellä kierroksella neljää nuolta tauluun. Seitsemännen kierroksen ensimmäiseen tauluun ammuttu neljä pistettä on muuten ammuttu jo lähtöportilta, eli melko kaukaa! Tällä suorituksella ansaitsin jo toisen HA3-tason gradingin unkarilaiselta. Ensimmäinen vastaava on viime vuodelta, sekin Ruotsista Janin hevosella (Glöd-tamma). On ne Janin hevoset aika upeita!

Ruotsissa taso on todella korkea, joten vaikka unkarilainen meni hyvin, sijoitukseni oli 11/20.  


Korealainen rata

Hyvin menneen unkarilaisen jälkeen korealaiselle kerääntyi hieman lisäpaineita. Kärkisijoja tämän tason kilpailuissa ei edes hätyytelty, mutta olisihan se mukavaa ampua korealaisella edes suunnilleen samantasoisesti kuin unkarilaisella. Korealaisesta on kasvanut minulle melkoinen mörkö jo viime vuonna, eikä sen mörköys ole tällä kaudella juuri vähentynyt. Erityisesti inhoan double shotia.

Pelkästään ohi ammuttujen harjoituskierrosten jälkeen tsemppasin hyvin ja ensimmäisellä kisakierroksellani osuin molempiin tauluihin. Sitä ei tapahdu double shotilla usein (ja siksi vihaankin sitä). Tästä hämmentyneenä ammuinkin toisella kierroksella nollat, tätä tapahtuu huomattavasti useammin.

Triple shot on toinen inhokkini, etenkin tämä versio, jossa ensimmäinen taulu ammutaan etuviistoon, yksi sivulle ja kolmas takaviistoon (se versio, jossa ammutaan kolme taulua sivulle, on ihan jees). Ensimmäinen taulu meni kummallakin kierroksella ohi, sillä ammuin sen aivan liian aikaisin varmistaakseni hyvän osuman keskimmäiseen tauluun, joka siis on sivulle ammuttava ja siksi "helppo". Back shotit puolestaan osuivat ihmeen hyvin.

Serial shotille, eli viiden taulun radalle keräsin vielä lisää paineita. Niiltähän voisi kerätä kasaan ihan kunnon pistepotin ja pelastaa vielä koko pelin. Tosin se ei onnistu, jos ehtii ajatella näin. Korealaisen suurin ongelmani on myös se, että alan kierrosten välissä laskea pisteitäni ja pohtia, paljonko vielä tarvitsen. Niitä tarvittuja pisteitä ei todellakaan tule tällä metodilla. Ammuin ensimmäiseen tauluun vitosen ja hämmennyin. Tämäkin on ongelma. Pitäisi unohtaa jo se edellinen ja keskittyä seuraavaan. Ei se nuoli osu seuraavaan tauluun siksi, että edellinenkin osui! Kierroksen jälkeen ruoskin itseäni siitä, etten osunut kolmeen peräkkäiseen ja bonuksetkin siis jäivät saamatta. Mutta hei, onneksi viimeisellä kierroksella voin vielä osua kaikkiin ja saada hurjan pistepotin!! No ei todellakaan. Paineet kasvoivat, paniikki iski. Melko lupaavan kolmen pisteen osuman jälkeen ammuin kaikki nuolet taulun vasempaan reunaan pistealueen ulkopuolelle, paitsi viimeisen, jonka senkin ammuin vasempaan reunaan, mutta nipin napin pisteelle. Paniikin takia ammuin kaikki liian aikaisin.


Korealaiselta opinkin jotain. Ehkäpä pääasiassa sen, että jotain tälle asialle täytyy tehdä. Sain hieman potkua taulupaniikkini työstämiseen ja siitä selviytymiseen. Eniten tämä korealaisen vaikeus on päässäni kuin siinä, että korealainen olisi oikeasti mahdoton. Ylsin rimaa hipoen tasolle HA1, mutta en ole tyytyväinen. Tuntuu, että tuon HA1 saan aina hullusta sähläyksestä ja paniikista riippumatta, ja olisi mukavaa joskus vihdoin nähdä, mihin pystyisin jos en sähläisi ja panikoisi. Korealaisella päädyin sijalle 17/20.

Korealainen meni sen verran surkeasti verrattuna kisan yleiseen tasoon, että vaikka unkarilaisella en ollut aivan superhuono, oli sijoitukseni kokonaiskisassakin 17/20.

GoProni oli päällä ja videoi kyllä kummatkin kisasuoritukseni, mutta koska mitään muuta videomateriaalia kisasta ei tullut, oli pelkkä GoPro-materiaali niin tylsää, etten lopulta jaksanut editoida niistä koostevideota. Onneksi paikalla oli taitavia valokuvaajia! Ruotsissa on aina ilo kisata mahtavan porukan, sujuvien järjestelyiden, kannustavan ilmapiirin ja lyhyen matkan takia. Toivon jo kovasti pääseväni Ruotsiin ensi vuonnakin, mutta saa nähdä millainen tuuri silloin on lainahevosten suhteen!

perjantai 24. toukokuuta 2019

World Cup & European GP -kilpailu, Unkari



Tämän vuoden ekat kisat ulkomailla on nyt kisattu! Kisapaikkana oli Némethy Akadémia Unkarin Pomázissa. 

Saavuimme Pomáziin myöhään tiistai-iltana. Ennakkoon varattu taksi haki meidät lentokentältä ja kuljetti hotellillemme. Pian hotelliin saavuttuamme tajusimme, ettei paikka oikeastaan ollut hotelli lainkaan, vaan jokin uskonnollinen yhteisö, joka tarjosi myös majoituspalveluita. Alun perin meidät oli kyllä tarkoitus majoittaa hotelliin, mutta hotelli olikin täynnä. "Herran huoneeksi" ristimämme rakennus soveltui kuitenkin nukkumiseen – meillä oli huone, jossa oli riittävästi sänkyjä, peittoja ja tyynyjä. Huoneen ovea ei kuitenkaan saanut lukkoon, joten kannoin koko viikon kaikkea arvokkaana pidettävää, esimerkiksi passiani, takkini rintataskussa. Vaikka toisaalta, kukapa nyt Herran huoneesta mitään varastaisi!

Keskiviikkona meidät haettiin hotellilta kisapaikalle syömään aamupalaa ja suorittamaan hevosvalintaa. Sääherrat eivät olleet keskiviikkona puolellamme. Kenties nämä pakanalliset ystäväni olivat loukkaantuneet siitä, että vietin yöni toisenlaisen Herran huomassa. Hevosvalintojen aikaan rankkasade kasteli kaiken ja muutti maan äkkiä kuravelliksi. Katselin toinen toistaan suurempia hevosia, joista mikään ei näyttänyt tulevalta kisahevoseltani. Kaipasin jotakin näppärän kokoista ratsua tasaisin askellajein. Puolalaista rataa varten myös nopea käännettävyys olisi etu. Valtamerialuksen kokoista hevosta on hankalampi kääntää, kun laivan miehistöä tulisi tiedottaa kaksi minuuttia ennen – enkä sitä paitsi tiedä kumpi puoli on paapuuri ja kumpi tyyrpuuri. 

Pian päädyin pieneen poniin nimeltä Dolfi. Toinen suomalainen, Nuppu, oli jo valinnut sen kisaratsukseen ja suositteli sitä. Olin nähnyt ponin vain tarhassa, mutta luotin Nupun sanaan siitä, että poni olisi todella kiva. Rankkasade viivytti hevosvalintoja ja suuntasimme lounaalle. Lounaan jälkeen oli vielä mahdollista testata ratsuja, mutta mukavuudenhaluisena ja rajallisesti vaihtovaatteita pakanneena päätin olla sopivasti prinsessa, enkä mennyt sateeseen testaamaan ponia. Luotin siihen, että ehtisin tutustua poniin lämmitellessäni korealaista rataa varten. 


Korealainen rata 

Torstaina kilpailtiin korealainen rata. Ehdin ottaa ponin kanssa käyntiä ja vain hieman ravia ennen oman ryhmäni aloittamista. Ensimmäinen laukka ponin kanssa olikin jo kilpailun ensimmäinen harjoituslaukka. Radan hiekka oli syvää ja päätin mennä ensimmäisen laukan hoputtamatta ponia lainkaan. Aika oli noin 17 sekuntia, joten vauhtia tarvittaisiin lisää. Sain hoputettua ponin noin 13-sekuntiseen aikaan. Olisin halunnut mennä vielä hieman lujempaa, mutta syvässä hiekassa ja itseni hieman suureksi tuntien en raaskinut pyytää ponilta enempää. Yllätyksenä, tai ehkä lähinnä tottumisen puutteena, minulle tuli se, että vaikka poni laukkasi melko hidasta vauhtia, lyhyt askelpituus aiheutti kiireen tunteen ampumiseen. Siitä on aikaa, kun olen viimeksi istunut tällaisen pienen ponin kyydissä. 

Korealainen rata ei pisteiden osalta mennyt juurikaan paremmin kuin viime vuoden suoritukset. Jäin jälleen HA1-tasolle, vaikka mahdollisuudet parempaan olivat olemassa. Vetoni oli todella lyhyt jo ennen kisaa, eikä asiaa varsinaisesti helpottanut se, että olin saanut toisen olkapääni kipeäksi kantamalla käsimatkatavaroitani. Myös lyhyt poniaskel kannusti lyhyeen vetoon, sillä minun oli vaikea löytää sopivaa rytmiä ampumiseeni. Toisaalta osun aivan hyvin lyhyelläkin vedolla, kunhan keskityn riittävästi. Pidemmän päälle haluan kyllä saada vetoni kuntoon ja tarkkuuden paranemaan, mutta kisasuoritus ei ole tämänkaltaisten muutosten paikka.

Vaikka pisteet olivat melko samat kuin viime vuoden suorituksissa, joissain asioissa koin myös kehittyneeni. Osuin kummallakin double shot -kierroksella ainakin yhteen tauluun – viime vuonna vedin tästä usein nollat. Triple oli edelleen hieman hakemista. En onnistunut keskittymään yhteen tauluun kerrallaan, vaan panikoin jo vähän valmiiksi seuraavaa. Suurin kehitys on kuitenkin tapahtunut siinä, että sain toiseksi viimeisellä kierroksellani osuman kaikkiin serial shotin viiteen tauluun! Neljännen taulun paniikki ei iskenyt! Myös viimeisellä kierroksellani osuin neljänteen tauluun, vaikka mokasin ensimmäisen ja kolmannen. Ajauduin viimeisellä kierroksella hieman lähelle radan aitaa, eikä ratatolppien keilailu jalalla varsinaisesti auttanut keskittymiseen. 


Puolalainen rata 

Puolalainen rata oli alun perin tarkoitus kilpailla ensimmäisenä kisapäivänä, mutta rankkasateen takia rata oli vielä torstaina liian liukas. Niinpä puolalaisen radan vuoro oli perjantaina. Unkarin maaperä oli erikoinen – se kastui sateessa heti mutaiseksi, mutta toisaalta kuivui auringon paistaessa aivan hetkessä. Perjantaina vain yksi kohta radasta oli kurainen ja turvallisuussyistä sääntöihin tehtiin pieni poikkeusjärjestely. Radalle oli pakko ottaa pätkä ravia, ja jos siinä epäonnistui, joutui tekemään ylimääräisen lenkin saaden mittavasti aikasakkoa. Mielestäni tämä pakollinen ravisiirtymä oli todella hyvä. Se takasi paitsi turvallisuuden, mittasi myös ratsastustaitoja ja hevosenhallintaa, jotka ovat puolalaisella radalla melko tärkeässä osassa. Minä kilpailin vasta kymmenennessä ryhmässä iltapäivällä ja pakollinen ravipätkä oli ehtinyt kuivua, mutta sama sääntö päti tietysti kaikille ratsukoille. 

Puolalainen rata oli sopivan haastava, mutta ei liian vaikea. Oikeastaan vaikein juttu radassa oli todella lähellä olevat taulut. Taulujen ollessa aivan radan vieressä, oli kunnolliseen vetoon todella vaikea keskittyä, ja aivan liian lyhyt veto jäi päälle. Vetoni on normaalistikin lyhyt, mutta ei sentään aivan niin lyhyt kuin tällä puolalaisella radalla! Rata oli niin pitkä, että se ratsastettiin vain kerran. Kierros meni kuitenkin vähän tutustumiseksi, eikä minulla ollut täyttä luottoa poniini eikä ampumiseeni. Jäi sellainen olo, että toinen kierros olisi mennyt huomattavasti paremmin, jos sellaisen olisi saanut ratsastaa. Poni toimi täydellisesti, minulla ei ole mitään moitteen sanaa. Poni antoi täydelliset mahdollisuudet menestyä, mutta koska olin itse aivan turistina radalla ja keskityin enemmän poniin kuin ampumiseen, ei osumia juuri tullut. Poni pysyi jopa aikarajassa ja saimme hieman aikapisteitä! Tällä kertaa pääsin myös ylittämään maaliviivan ponini kanssa, enkä tutustunut maaperään kuten Ranskassa. Silti sain tästä suorituksesta vähemmän pisteitä kuin Ranskassa! Puolalaisen radan suoritukseeni voi tutustua tarkemmin tältä videolta, johon olen höpissyt myös kommenttiraidan. 


Unkarilainen rata 

Lauantaina oli jäljellä unkarilainen rata. Olisin oikeastaan halunnut kilpailla unkarilaisen radan ensin ja korealaisen viimeiseksi, mutta tällaisia valintoja ei valitettavasti kisaajana saa tehdä. Suunnitelmani unkarilaisen radan suorittamiseen oli häilyvä. Antaisinko Dolfin mennä hitaasti ja tykittäisin nuolia mahdollisimman paljon, vai pyytäisinkö ponilta hieman enemmän vauhtia ja ampuisin muutaman nuolen tarkasti ja hyvin? Unkarilaisen radan hiekka ei ollut yhtä syvää kuin korealaisella, joten suunnitelmakseni päätyi ponin hoputtaminen ja muutama keskitytty nuoli.

Dolfi oli selvästi unkarilaisten kouluttama ratsastusjousiammuntaratsu. Korealaisella radalla sain hoputettua sen 13-sekuntiseen vauhtiin ja ajattelin saman riittävän loistavasti unkarilaiselle, mutta Dolfi suostui menemään kanssani noin 16-sekuntisia laukkoja. Unkarilaiset ratsastavat unkarilaista rataa hitaasti ja ampuvat paljon – ja pärjäävät todella hyvin! Siksi he myös opettavat hevosilleen, että unkarilaisella mennään hitaasti ja korealaisella lujempaa. Vaikka yritin hoputtaa Dolfia, vastauksena oli "hei, tää on unkarilainen!" eikä vauhtia tullut. Kisasuoritukseni osui myös päivän helteisimpään aikaan ja Dolfi oli kovasti halukas lähtemään kotiin. 

Harjoituskierroksillani osuin yhden tai kaksi nuolta tauluun. Ensimmäisellä kisakierroksellani päätin vielä yrittää ampua mahdollisimman monta nuolta vauhdista piittaamatta, ja lopputuloksena oli nollakierros. Kaikki nuoleni osuivat taulujen kulmiin ja väleihin. Palasin siis alkuperäiseen suunnitelmaani, että yritän ampua muutaman nuolen hyvin. Suurimmalla osalla kierroksista osuin kaksi nuolta tauluun – sekin on edistystä viime vuoteen! Sen sijaan kolmen osuman kierroksia tuli vain yksi – ja se olikin viimeinen kierros. Viimeisellä kierroksellani päätin ampua ensimmäisen nuolen hieman lähempää, sillä ehtisin kyllä silti ampua front shotin vielä uudelleenkin. Lähestyessäni maalitornia olin näkevinäni yhden nuolistani aivan keskellä taulua ja jäin hämmentyneenä tuijottamaan sitä: Onko siinä nuoli vai ei? Sitten muistin, että oli siinä nuoli tai ei, minun tulisi ampua lisää. Sain toisenkin osuman frontiin. Sitten vielä neljä pistettä keskimmäisestä taulusta! Kaikkien kierrosten olisi pitänyt olla tällaisia!

Unkarilainen rata oli myös rytmin kannalta hankala. Olin jo paremmin tottunut ponin pieneen laukka-askeleeseen, eikä se enää juurikaan haitannut. Sen sijaan 16-sekuntiseen laukkaan oli hankalaa löytää sopivat kohdat ampumiseen. Nollakierrokseksi päättyneen ensimmäisen kierrokseni jäljiltä halusin ampua huolellisemmin tarkoista paikoista, jotta saisin nuoleni varmasti tauluun enkä niiden väliin. Jouduin kuitenkin aina joko hieman odottelemaan sopivaa hetkeä tai kiirehtimään siihen. Sähläsin myös nokituksen kanssa varsinkin back shoteissa. En ikinä sählää nokituksessa, miksi nyt sähläsin?! 

Pisteiden kannalta unkarilainenkaan rata ei ole viime vuodesta juuri kehittynyt. Myöskään mentaalipuoli ei ollut samalla tavalla kasassa kuin viime vuonna tai nyt korealaisella radalla. Unkarilaisen yhdeksän kisalaukkaa tuntuivat ikuisuudelta ja mieliala laski jokaisen kierroksen jälkeen. Olen kuitenkin iloinen, että viimeisellä kierroksella sain ensimmäisen ampumani nuolen kaukaa aivan keskelle taulua. Viimeinen kierros antoi hieman toivoa tulevaan. 



Kotiläksyksi 

Kuten kaikki varmasti arvaavat, kisasta jäi kotiläksyksi vedon pidentäminen. Tilaukseen meni kevyempi jousi. Jaksan kyllä vetää nykyistänikin, mutta ehkä saan vetoni paremmin kuntoon, jos treenaan välissä hieman kevyemmällä. Juuri, kun pari postausta aiemmin herättelin toiveita, että voisin suorittaa tämän kauden yhdellä jousella... Heh! Jousi on sentään muuten samanlainen kuin nykyinen, vain hieman kevyempi. Uskon, että tässä tapauksessa uudesta jousesta on enemmän hyötyä kuin haittaa. 

Palasimme Suomeen vasta maanantaina iltalennolla, joten ehdimme olla päivän kuunteluoppilaina Wojtek Osieckin ja Ali Ghoorchianin kursseilla. Wojtekin kurssilta sain hyviä ideoita sekä maasta-ammunnan että oman istuntani treenaamiseen, en malta odottaa, että pääsen taas kunnolla treenaamaan (kevyemmällä jousellani)! 


Korealainen rata: 49,965 | HA1 | 40/57
Puolalainen rata: 19,553 | 41/55
Unkarilainen rata: 66,729 | HA1 | 48/57
Kokonaiskisa 46/57