En ole töiden takia päässyt tallille aivan niin usein kuin olisin halunnut. Kuluneen viikon olen odottanut tätä lauantaita ja pohtinut ohjelmaa minulle ja Tulille. Tänään aamulla päätin turvakaverin puuttumisesta huolimatta ampua Tulin kyydistä. Aiemmin olen siis aina pyytänyt jonkun mukaani keräämään nuolia ja tarvittaessa soittamaan ambulanssia. Nuoltenkerääjää olen tarvinnut, mutta ambulanssia onneksi en. Tuli alkaa kuitenkin olla jousiratsuna jo sen verran varma tapaus, etten usko ambulanssille olevan jouskaripäivinä tarvetta sen enempää kuin muinakaan päivinä. Käyn usein tallilla yksin, ja yhtä hyvin saatan pudota pahasti kouluvääntöpäivänä kuin jousipäivänäkin, jousi ei tunnu enää lisäävän riskiä. Turvakaverittomaan jousipäivään liittyy kuitenkin käytännön seikkoja, joita ei liity kaverittomaan kouluvääntöön. Kukaan ei ole ojentamassa minulle jousta ja nuolia selkään, eikä kukaan kerää nuolia kentältä pois jaloista, jos ammun maalin ohi.
Päätin aloittaa treenin maasta hioakseni tekniikkaani ja välttääkseni ohiampumista, kerääjää kun ei ole. Kyynärpääni alkanee sijoittua oikeille kohdille, sillä tämä oli päivän lämmittelykierroksen tulos. Eiväthän ne kaikki aivan samassa kohtaa ole, mutta ovatpahan suunnilleen maalin keskellä. Päätinkin sitten jättää lämmittelyn tähän yhteen kertaan ja ampua seuraavaksi selästä, olinhan selvästi "on fire"! Asettelin kaiken kentälle valmiiksi ja lähdin hakemaan Tulia. Hän oli onneksi leppynyt viimekertaisesta ötökkämyrkkysuihke-episodista, sillä hän tuli minua korvat hörössä vastaan jopa viisi metriä! Jouduin tosin ensin kävelemään ihan laitumen perälle asti, Tuli säästi minulta vain ne viimeiset viisi metriä.
Mainitsemani ongelman, ettei kukaan ole ojentamassa minulle tavaroitani, ratkaisin kentän aitatolppaan ripustetulla kassilla, josta yllän poimimaan tavarat selkään. Kävelytin Tulia tästä ohi mahdollisimman monesti ensin maasta ja sittemmin selästä varmistaakseni, ettei kassi ole pelottava. Tulin reaktio kassiin oli jo ensimmäisellä kerralla: "Hei älä naurata, ei kukaan pelkää pinkkiä muumikassia!" Kassille ei kuitenkaan sitten tullutkaan käyttöä, sillä tallille saapui erään toisen hevosen omistaja, joka pyysi saada jäädä katsomaan treeniämme ja pyysin häntä ojentamaan varusteet minulle selkään. Kassin läsnäolo oli uskoakseni silti eduksi; jonakin päivänä voimme tarvita sitä ja silloin se ainakin on jo Tulille tuttu!
Seuraavaksi olinkin "on fire on Fire". Ammuin yhteensä 9 kertaa. Kolme jälkimmäistä ei osunut tauluun. Yksi jäi taulun alareunaan ja kaksi lensivät aidan taa. Näille ohiampumisille syynä oli hutaistu ampuminen, sillä Tuli päätti siirtää kentän kulman kentän keskelle ja lähtikin laukkaamaan suoran linjan sijaan viistosti kohti maalia. Emme ole ennen tarvinneet kujaa, sillä Tuli on pysynyt uralla ilmankin oikein nätisti.
Ennen Tulin kiemurtelua olin itsekin yllättynyt siitä, kuinka hyvin meillä meni! Tuli oli viime kertaa laiskempi, mutta minä sain varmuutta. Eiväthän nuolet toki ole taulussa yhtä sievässä rykelmässä kuin maasta ammuttuna, mutta olen iloinen jo siitä, että yhdeksästä nuolesta kuusi osui tauluun, ja onhan siinä yksi aivan keskelläkin! SM-kisoissa allani tulee toivottavasti olemaan hevonen, jonka selästä voin keskittyä vain ampumiseen. Tulin kanssa minun on keskityttävä ampumisen lisäksi Tulin kehumiseen ja autojen huomaamiseen. Tavoitteenani SM-kisojen suhteen tosin on vaatimattomasti vain se, etten olisi aivan viimeinen. Toisaalta sinne on tulossa paljon minua pätevämpää ja enemmän ja kauemmin harjoitellutta sakkia, mutta pieni toivonsiemen heräsi tänään siitä, ettei sihtini ollut totaalisen hukassa. Kunhan saan keskittyä taulun lävistämiseen hevosen kehumisen, ohjaamisen tai varoittamisen sijaan, saatan jopa olla SM-kisakelpoinen!
Myöhemmin päivällä kävin katsomassa Turun linnan turnajaisia. Tähän lajiin minusta ei kyllä ole, eikä varmasti Tulistakaan. Mutta jousiammunta riittää meille mainiosti!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti