torstai 30. elokuuta 2018

Welcome to Sweden -kilpailu 18.-19.8.2018


Welcome to Sweden -kilpailu 18.-19.8.2018
Norrtälje, Ruotsi 

Tämän kilpailun bongasin IHAA:n kalenterista jo alkukeväästä. Kilpailu löysi tiensä sieltä myös omaan kalenteriini ja järjestin kesäsuunnitelmani hyvissä ajoin niin, että tänne minä lähden – ja olipa hyvä, että lähdin! Alkukeväästä ja vielä alkukesästäkin näytti siltä, että meitä olisi tulossa Suomesta sankka joukko, mutta lopulta matkaan lähti vain neljä suomalaista. Loput kilpailijoista olivat ruotsalaisia, vaikka kisa oli avoin myös muille kansalaisuuksille.

Ratsukseni valikoitui ihanaakin ihanampi Glöd-tamma, joka oli ratsuvaihtoehtonani heinäkuussakin, mutta jota en silloin valinnut. Myönnän, että jäin heinäkuun kisan jälkeen hieman jossittelemaan, että mitäpä jos olisin kuitenkin valinnut silloin Glödin, ja olin enemmän kuin onnellinen siitä, että sain toisen tilaisuuden. Glöd oli täydellinen kisaratsu. Se osasi ottaa lunkisti odottaessaan vuoroaan, mutta radalla se kulki reippaasti tai oikein reippaasti – riippuen mitä siltä pyysi! 

Korealainen rata
Lauantaina kilpailtiin korealainen rata. Molemmilla harjoituslaukoilla missasin front shotin, mutta osuin backshotiin ihan hyville pisteille. Sitten alkoivat kisalaukat. Glödin vauhti oli hieman epätasaista. Rataa mentiin pitkän matkaa suoraan ennen aikaportteja, ja Glöd lähti radan alusta hyvin liikkeelle, mutta hidasti porttien kohdalla. Kun sitä pyysi eteenpäin, se otti muutaman askeleen lujempaa ja hidasti sitten taas. Missä vika? Muuttuvan rytmin takia minun oli hankalaa ajoittaa ampumistani ja aloitinkin sitten kisan komeasti kahdella nollakierroksella – kylläpä harmitti! Pian ymmärsin, että vaihteleva vauhti johtui Glödin hevoskaveri Freyan sijainnista. Jos Glöd lähti radalle tietämättä missä Freya oli, hidasti se vauhtiaan Freyan kohdalla. Asia korjaantui kun pyysin Riikkaa, joka Freyalla ratsasti, tulemaan kanssani radan alkuun niin, että lähdimme aina Freyan luota. Glöd tiesi tällöin missä Freya oli ja vauhti pysyi tasaisena. Ampumiseni ei kuitenkaan parantunut juurikaan. 

Triple shotilla osuin molemmilla kierroksilla ensimmäiseen ja viimeiseen tauluun ja vain hyvin pienille pisteille. Onneksi sentään osuin kahteen tauluun, joten sain molemmilta kierroksilta pikkuisten osumapisteiden lisäksi vauhtibonukset. Sain pakan kasaan vasta serial shotia varten. Maltoin odottaa, että olin mennyt aavistuksen taulun ohi ja ammuin vasta sitten. Osuin kolmeen ensimmäiseen tauluun – sain jopa yhden tiikerin! Neljäs taulu meni ohi, mutta korjasin ja osuin vielä viidenteen tauluun! Jäin ilman viiden taulun taulubonusta (jos osuu kaikkiin viiteen, saa viisi lisäpistettä), mutta sentään sain bonuksen kolmesta peräkkäisestä taulusta ja vielä yhden osuman siihen lisäksi, jee! Viimeisellä kierroksella aloitin jälleen vahvasti osumalla kolmeen ensimmäiseen tauluun. Sitten muistin ampuneeni edellisellä kierroksella neljännen taulun ohi, ja menin typeränä ajattelemaan kesken radan, että "tämä meni äsken ohi", ja sehän meni taas ohi! Toisin kuin edellisellä kierroksella, nyt en tsempannut enää viimeiselle taululle vaan osuma jäi viimeiseltäkin taululta saamatta. 

Harmittaa vähän. Koko kesän olen ollut tuomittu hitaisiin kisaratsuihin ja nyt kerrankin, kun poni oli TÄYDELLINEN, olin itse aivan surkea. Analysoin suoritustani videoilta ja huomasin jousikäteni vispailevan milloin ylös, milloin alas ja milloin sivulle. Onko ihmekään, jos en osu? Treenasimme torstaina maasta käsin unkarilaista ja pitkän matkan back shotia ampuessani osuin pari kertaa todella kipeästi jänteellä kyynärpäähäni. Lopetin treenin, kun huomasin varovani kättäni ja sen aiheuttavan virheliikkeitä. Luulin unohtaneeni tämän kipuvirheilyn jo lauantaina, mutta ehkä sillä kuitenkin oli vielä osuutta asiaan? Käteni ei muutenkaan ole niin vakaa kuin sen pitäisi olla, mutta yleensä osun silti edes välttävästi. Ampumiseni oli myös melko hutaistua ja osaksi syytän siitä pinttyneen tapani lisäksi satulaa. Satula oli ponin omistajan itse tekemä "jousiammuntasatula" ja minulla kesti aikani oppia pitämään siitä. Oloni tuntui melko huteralta, sillä se ohjasi jalkani melko taakse, mutta yläkroppani melko eteen. Jos poni olisi tehnyt yhdenkin äkkijarrutuksen tai -käännöksen, olisin luultavasti laskeutunut naamalleni. En tuntenut oloani ampuessa kovin tasapainoiseksi. Samasta syystä jätin lauantaina puolalaisen radan kilpailematta. Puolalaisen radan sai kilpailla halutessaan eikä se vaikuttanut kokonaiskilpailun tulokseen. Halusin säästää kisaratsuni energiaa enkä halunnut kupsahtaa satulasta nurin vauhdikkaassa kaarteessa – kokeilin sitä jo Ranskassa. Surkeasta alusta ja pienistä osumapisteistä huolimatta tulokseni oli tältä korealaiselta ratatyypiltä tämän kesän paras. Vauhti on todella merkittävä asia, sillä hitaammilla hevosilla olen ampunut paremmin ja ollut silti hyvin samankaltaisissa pistelukemissa.
Pisteet: 45,220
Grading: HA1 
Sijoitus: 9/12


Unkarilainen rata 
Ennen Ruotsiin lähtöä olin Mihai Cozmein valmennuksessa. Lainasin valmennukseen Carla-ponia, sillä Tulin kanssa valmennus olisi ollut enemmän eloonjäämistaistoa kuin minkään oppimista. Carla oli vauhdikas noin 11-sekuntinen ratsu ja antoi sopivasti itseluottamusta nopealla ratsulla kisaamiseen. Heinäkuussahan valitsin Geiserin Glödin sijaan, sillä takaraivossa oli kuitenkin pieni pelko siitä, että minun käy kuten toukokuun postalissa enkä osu nopean ratsun kanssa mihinkään. Treeni Carlan kanssa antoi itseluottamusta paitsi nopealle hevoselle myös unkarilaiseen rataan. Mihain opit unkarilaista ajatellen olivat hyvin pitkälti samanlaisia kuin olen itsenäisestikin treenatessani pähkäillyt, joten opit oli helppo sisäistää ja sain tukea ja itseluottamusta omiin ajatuksiini ja jo luomiini strategioihin. Kuitenkin unkarilaista pääsee treenaamaan verrattain melko harvoin (vaikka Sunny-hepan kotiradalla on nykyään unkarilainen, sen ampumista rytmittää enemmän puut kuin ampujan oma suunnitelma, ja Tulin kotiradalla on nykyään unkarilainen, mutta sen ampumista rytmittää Tulin balettiliikkeet) ja tämänhetkinen strategiani toimii hyvin nimenomaan keskinopeilla hevosilla. Hitaampien kanssa tulisi vain ampua enemmän, mutta tällä hetkellä oikea ampumiskohta on minulle vielä melko tarkka – pystyn joko ampumaan muutaman nuolen hyvin tai monta osuen vain taulujen väleihin. Mihai laski valmennuksesta minulle arvioidun pistetuloksen ja sain 107,32 pistettä! Vieläpä yksi kierroksista oli sellainen, etten ampunut kolmea nuolta, joten aikapisteet jäivät saamatta. Jos olisin ampunut sillä kierroksella sen kolmannenkin nuolen, olisin saanut 116,42 pistettä! Vau! Odotin nyt unkarilaisen kisasuoritusta varovaisen innostuneena. 

Suomalaiset pärjäsivät kisassa tosi hyvin. Maria vei korealaisen radan voiton ja Riikka puolalaisen. Kyllähän unkarilaisen radan voitto pitäisi sitten sekin mennä suomalaiselle? Mieleeni hiipi pieni ajatus, että kyllähän sen pitäisi olla mahdollista. Voisinko minä voittaa unkarilaisen radan? Pidin kuitenkin mieleni kurissa ja päätin suhtautua unkarilaiseen rataan ilman tällaisia paineistavia odotuksia. On aika raskas ajatus lähteä kisaan tavoitteenaan voittaa se, joten otin tavoiteekseni pärjätä suunnilleen yhtä hyvin kuin valmennuksessa. Tiesin tämän realistiseksi tavoitteeksi, sillä olinhan jo kerran sen saavuttanut!

Unkarilaisella radalla moni nuoli löysi tiensä tauluihin. Näistä valitettavasti läheskään kaikki eivät olleet pistealueilla. Ammuin paljon taulujen kulmia ja alareunoja. Lisäksi ammuin kauimmaisen front shotin kahdesti ensimmäisen taulun yli suoraan viimeisen taulun takapuolelle – tämä on kyllä jo sellainen temppu, että siitä pitäisi kyllä saada ainakin 10 pistettä! Taktiikkani oli ampua jokaisella kierroksella 4-5 nuolta. Ensimmäisen ammuin vähän lähtöporttien jälkeen, sitten yhden jokaiseen tauluun sopivassa rytmissä ja lopuksi vielä yhden luckyshotin läheltä maaliportteja. Viimeisen nuolen jätin ampumatta niillä kierroksilla, joilla sain osuman kolmeen tauluun ja pyysin vain Glödiä menemään loppumatkan hieman lujempaa. 

Unkarilaisella radalla opin arvostamaan Glödin satulaa. Sain pidettyä itseni melko pystyssä ja unkarilaiseen tauluun oli siksi helppo tähdätä. Satulassa pääsi myös hyvin kääntymään front ja back shoteja ajatellen. Vähän ehkä sittenkin harmittaa, etten kisannut puolalaista rataa – satulaanhan piti vain tottua! 

Sopiva suhde osuma- ja aikapisteitä kerrytti pistesaldoni yli sadan pisteen! Saavutin siis tavoitteeni – ammuin suunnilleen samoin kuin valmennuksessa! Valmennuksessa tosin ammuin sen kriittiset 6 pistettä enemmän, että valmennuksen grading-taso olisi ollut HA4, mutta kisasuorituksen oli "vain" HA3. Valmennuksesta en saanut virallista grading-tasoa, sillä taulujen osumat oli taulupaperien puuttuessa vain Mihain arvioita. Sen sijaan kisan gradind on ihan oikea, ja minä todella sain yhden koko kesän tavoitteistani täytettyä – sain HA3-gradingin! Voittoa radalta ei tullut, mutta eipä tuo hopeakaan ole häpeä. Kultaa meni Glödin omistajalle, jota en kuulemma olisi muutenkaan saanut päihittää, sillä ei olisi reilua voittaa häntä hänen hevosellaan. Hopea oli siis oikein hyvä! 

Unkarilaisen TOP-3!
Muut suomalaiset seurasivat pistetilannetta IHAA:n nettijärjestelmästä ja heti viimeisen kierrokseni jälkeen sain tietää sijoittuneeni toiseksi. Samalla hetkellä tunsin pientä kutinaa vasemmassa korvassani ja huitaisin sitä. Sormieni väliin jäi ampiainen, joka ehti raapaista minua piikillään korvaan – kiitti hei! Universumi halusi sanoa, että vaikka nyt voitatkin hopeaa, älä anna sen nousta hattuun. 
Pisteet: 101,190
Grading: HA3
Sijoitus 2/12 
 
Voittoisa Suomi-tiimi!
Kokonaiskisassa taistelin itseni sijalle 6/12. Korealaisen huono sijoitus ja unkarilaisen hyvä sijoitus saivat minut ansaittuun puoliväliin. Kisa oli todella mukava kokemus, ruotsalaiset olivat jälleen oikein vieraanvaraisia. Kisa oli pieni, yhteishenki lämmin ja illanvietot äänekkäit. Erityistä kiitosta täytyy antaa ratajärjestelyistä. Nuolet kerättiin jokaisen kierroksen jälkeen putkitelineeseen, josta ne oli helppo ottaa itse. En joutunut suoritukseni aikana pyytämään mitään keneltäkään. Halutessani saatoin jutella jollekin tai heittää läppää taulun taakse osuneista nuolistani, mutta kaikki "perustarpeet" oli tyydytetty – huomasin tämän olevan aika suuri tekijä oman kisafiilikseni, hyväntuulisuuteni ja keskittymiseni kannalta. En joutunut stressaamaan siitä saanko nuolia lisää tai onko niitä vielä tarpeeksi tallella. 


Sunnuntai-illalla lähdimme vielä järjestävän perheen tyttären, Saijan ja ponien kanssa maastoon. Ratsukseni sain tämän 185-senttisen Chapplin-ponin. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti