"Kaudelle 2020 asetan tavoitteeksi positiivisuuden jatkamisen, itseni ymmärtämisen ja virheiden sallimisen. Jatkan taulupaniikkini työstämistä, opin virheistä enkä soimaa itseäni niistä. Saavutan HA3-kokonaistason. Nautin. Lähden jonnekin kivaan paikkaan kisaamaan."
Onneksi en asettanut vuodelle 2020 tämän ihmeellisempiä tavoitteita. Vuonna 2020 osasin nauraa virheilleni. Toisinaan saavuin radalta maaliin hysteerisesti kikattaen, koska en ollut kierroksen aikana osunut mihinkään. Voisi kai sanoa, että olin positiivinen. Olinko keskittynyt? Tuskin.
Vuonna 2020 sain ratsastaa ihania hevosia. Hevosia, joiden kanssa radalla oli hauskaa ja joiden kanssa sain tulla kikattaen maaliin siitä huolimatta, että ammuskelut eivät sujuneet aivan toivotulla tavalla.
Tein virheitä. Hosuin. Osasin nauraa itselleni. Kunnes joskus kiukutti ihan todella, että vaikka tiesin vetoni olleen liian lyhyt ja tekniikkani kauhea, en tehnyt seuraavalla kierroksella mitään asian korjaamiseksi. Sorruin soimaamaan itseäni. Joskus olin itselleni lempeäkin.
Saavutin HA3-kokonaistason jo huhtikuussa. Taulupaniikki alkoi olla hallinnassa ja tekniikka näytti toisinaan ihan hyvältä jopa kiireessä. Pian tämän jälkeen IHAA (International Horseback Archery Alliance) muutti grading-suorituksiin vaadittavia pisterajoja. Huhtikuussa saamani HA3-tason suoritus olikin yhtäkkiä HA4-tasoinen ja tajusin, että minulta puuttuu vain yksi samanmoinen suoritus, jotta saisin nostettua kokonaistasoni HA4-tasolle. Tadaa, taulupaniikki oli taas täällä! Kumman hyvin pystyn ampumaan hyvin, jos minun ei ole pakko ampua hyvin. Heti, kun aloin tavoitella HA4-tasoista suoritusta, suoritukseni laskivat keskimäärin HA1-tasolle. Plääh.
Huhtikuulta korona perui ensimmäisen suunnitellun ulkomaan kisareissun Puolaan. Kesäkuulta peruuntui toinen. Elokuulta peruttiin SM-kisat. Kesä kului. Joitakin kisoja saatiin järjestettyä. Pääasiassa pieniä etäkisoja. Heinäkuussa jäin ihanan kiituri-Ebonyn kanssa yhden pisteen päähän tavoittelemastani HA4-tason tuloksesta. Kyseisellä tuloksella olimme ESRAJA:n seuramestaruuskisoissa neljännellä sijalla. Ihan kiva. Mutta ei tullut palkintoja eikä tullut HA4-tason suoritusta, vaikka molemmat olivat niiiiin lähellä. Harmittihan se vähän.
Elokuussa menin kivaan paikkaan kisaamaan. Se ei ollut GP-kilpailu Saksassa, mutta se oli GP-kilpailu Jämsässä.
Elokuussa kilpailtiin myös Suomi Cup -etäkilpailu, joka ikään kuin korvasi SM-kisat olematta kuitenkaan SM-kilpailu. Kilpailun voittajaa ei siis kruunattu Suomen mestariksi.
Vuoden ainoa ruusuke ei tullut ratsastusjousiammunnasta:
IHAA:n Postal Match -kilpailut ovat tuttuja jo ihan normaaleiltakin vuosilta, mutta niitäkin tuli koronavuoden kunniaksi suoritettua muutamia:
Vuoteen mahtui paljon muutakin. Ratsastusjousiammuntavuosi 2020 oli ihan kiva koronasta huolimatta. Lokakuussa HA4-kokonaistasoon vaadittava tulos tuli suoritettua ihanan Ruusun kanssa.
Toivottavasti vuosi 2021 on vähintään yhtä hyvä! Tavoitteenani on vakiinnuttaa tekniikkani ja oppia sietämään kisapaineita niin, ettei tasoni vaihtelisi villisti HA1- ja HA4-tasojen välillä. Haluaisin suoriutua tasaisesti omalla tasollani. Toki satunnainen vaihtelu on sallittavaa jo vaikka huonon säänkin takia. Tänä vuonna en mene maajoukkueeseen. Kisailen mahdollisuuksien mukaan ihan yksilökilpailijana, mutta maajoukkueessa minut nähdään seuraavan kerran vasta sitten, kun hallitsen pääni myös silloin, kun olisi tärkeää pärjätä hyvin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti