keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Jousiammuntaa pellolla


Aloitetaan hienolla syksyisellä kuvalla. Olen syksyihminen, mutta surullista syksystä tekee kesän loppuminen. Liian lyhyestä kesästä kielii ratsastajan vitivalkoinen, jo kaukaa ylivalottuva naama. Toisaalta olen aina pitänyt kalpeudestani. Rajansa kuitenkin kaikella.

Tuli pääsi jousiratsuksi peltoradalle. Aluksi otin Tulin suoraan laitumelta ennen varustamista käymään pellolla maasta käsin. (Tuli tuli minua vastaan laitumelta kun kutsuin!) Jousiammunnassa pellolla on kaksi ongelmaa: maalitaulut ovat kentällä olevaa patjaa kovaäänisempiä ja Tuli pukittelee kiitolaukassa, johon hän on taipuvaisempi pellolla kuin kentällä. Halusin näistä ongelmista edes toisen eliminoida, sillä se oli helppoa. Kävelimme maalitaulujen ohi pari kertaa, naputtelin ja tutkin niitä Tulin kulkiessa mukana. Tulia ei pahemmin kiinnostanut. Sitten otin Tulin ammuntauralle seisomaan vierelleni Miran pitelemänä, kun ammuin maasta muutaman nuolen tauluun. Tulia ei kiinnostanut vieläkään, ja hyvä niin. Pellolle päästyäni ammun ensimmäiset nuolet paikaltani ja Miran seistessä lähellä. 


Radalta ei valitettavasti ole tämänparempia kuvia. Kameran putki on liian lyhyt, aurinko oli laskemassa ja tumma hevonen tummaa metsää vasten on näillä spekseillä vaikeaa kuvattavaa. Lämmittelimme siis vähäsen laukassa. Tuli laukkasi ensimmäisen lämmittelypätkän urhoollisesti kokonaan, mutta hyvin hitaasti. Myöhemmin neuvottelimme vähän siitä, meneekö ravi laukasta vai voitaisiinko laukata uudelleen ihan koko pätkä. Ampumista tässä ei pahemmin saanut treenattua, sillä pääfokus oli siinä, että Tulilla on kivaa, mutta ei liian kivaa, ja että laukataan, eikä pikaravi käy laukasta, vaikka mentäisiinkin laukkaa lujempaa. 



En saanut laukkapätkää, jossa olisin voinut ampua molempiin maaleihin (maaleja oli siis radalla kaksi). Sillä joko ensimmäisen maalin aikana vielä neuvoteltiin askellajista tai en hennonnut ampua, sillä Tuli tuntui sittenkin vähän kyttäävän ensimmäistä maalia. Saimme kuitenkin muutaman muuten hyvän pätkän. Vauhti ei tosiaankaan ollut päätähuimaava, mutta itsekin juoksisin ennemmin kavereita kohti kuin kavereista poispäin. Tulin tammakaverit siis laiduntavat videolla näkyvien heinäpakettien takana. 

Näin päin laukattiin sitten tasapainon vuoksi treenin loppupuolella, ja tässä oli Tulin mielestä enemmän järkeä. Vauhtia olisi tähän suuntaan ollut enemmänkin, jos olisin antanut mennä. En antanut, sillä haaveilin tällä kertaa pysyväni selässä. Mentiin siis reippahasti, muttei kiitolaukassa. 

Tuli käyttäytyi nätisti ja ansaitsi paijaushetken. 

Tähän tyytyväisen näköiseen ilmeeseen lopetimme!


Vein Tulin satula selässä kentälle, jotta sain taas satulan kannettua pellolta lähemmäs tallia kantamatta sitä itse. Olen velmu. Tulia ei haitannut, sillä kentällä on mukavaa piehtaroida. 

Tuli pääsi takaisin laitumelle ja jatkoimme Miran kanssa jousitreenejä maasta. Turvallisuus ennen kaikkea ja kypärä päähän! No miksei niinkin, mutta oikeasti laitoin kypärän siksi, että SM-kisoissa moni naureskeli sitä, ettei koskaan laita kypärää maasta ampuessa ja selässä kuitenkin käyttää. Se vaikuttaa kuitenkin ampumiseen hieman. Minä päätin nyt kokeilla. Lisäksi kypärä oli hyvä apu viilenevän illan polttiaisia vastaan. 
Selästä tultuani ja vietyäni varusteet pois, huomasin Katan laittaneen minulle varoitusviestin lähistöllä kulkevasta hirvestä. Onneksi se ei tullut meitä pellolla vastaan! Olisin ehkä voinut unohtaa haaveeni pysyä tällä kertaa selässä, toisaalta olisin ehkä saanut jousella pyydettyä hirvipaistia! 

(Kuvista ja videosta kiitos Miralle!)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti