Ratsastusjousiammunnan SM-kilpailut 9.-11.8.2019

ja tarina sahatavarasataman takana

© Vilma Ignatius Photography

SM-kilpailu on kotimaan kisakauden odotetuin kisa. Toisaalta ei valitettavasti ole väärin sanoa, että se on myös ainoa kotimaan kisa, jossa on isompien kisojen tuntua. Tallin pihalla järjestetyt postal matchit, grading-suoritukset ja pikkukisat ovat hauskoja nekin, mutta eivät ne vedä vertoja tapahtumalle, johon lähes koko Suomen harrastajat kerääntyvät yhteen ja ottavat toisistaan mittaa. Kisapaikkana oli Harjun oppimiskeskuksen upeat puitteet, joskin monelle melko kaukainen sijainti aiheutti haasteita osallistumiselle. Itsekin olin muutamaa vaihtoehtoa kartoitettuani päättänyt, ettei minua nähdä SM-kilpailuissa, ellen onnistu saamaan lainahevosta kisapaikalta. Harjun hevosia oli tarjolla rajoitettu määrä, ja ne jaettiin Suomen rankingin parhaimmille. Minun onnekseni muutama minua parempi ilmoittautui kisaan omalla hevosella, joten minulle tarjoutui tämä äärimmäisen täydellinen ja paras kisaratsu Harjun Murmeli. 

Murmeli on suokkitamma, joka pitää ruoasta, mutta tietää milloin tehdään töitä. Murmeli oli reipas ja meni radalla oikein sopivaa vauhtia. Se oli helposti hoputettavissa nopeammaksi ja toisaalta myös hidastettavissa rauhallisemmaksi. Erityisen paljon pidin Murmelin kärsivällisyydestä odottaa omaa vuoroaan, mutta lähtöluvan saatuaan radalle lähdettiin omalla moottorilla ja motivaatiolla. Harjussa on kevään mittaan käynyt lähiseudun ratsastusjousiampujia kouluttamassa Harjun hevosia lajiin SM-kisaa varten, ja he ovat kyllä tehneet aivan mielettömän hyvää työtä. En tiedä, olenko koskaan ratsastanut kisoissa näin hyvällä hevosella. Olen ratsastanut hyvillä hevosilla, mutta tämähän oli ihan paras! Murmelin kanssa on muutenkin Harjussa ratsastettu varmaankin aina todella nätisti, sillä tamman työmotivaatio oli oikein hyvä. Se teki mielellään ja oli aina valmiina! 

Kilpailu oli kolmipäiväinen ja koostui korealaisesta, unkarilaisesta ja puolalaisesta radasta. Edellisenä viikonloppuna olin käynyt Anna Minkkisen valmennuksessa ja saanut muutamia hyviä työkaluja etenkin korealaisen radan treeniin. Arki-iltojen ratoksi harjoittelin vielä Annan oppeja soveltaen maasta käsin itselleni taktiikan, jolla pitäisin taulupaniikkini loitolla. Valmennuksissa kokeilin sanoa esimerkiksi ratsuni nimen tai "odota" ennen nuolen päästöä, jolloin ehtisin ehkä tähtäämään hieman kauemmin ja paniikkihosuminen jäisi pois. Ongelmia tosin tuottaa myös epäpuhdas päästö ja vetokäsi, joka heti päästön jälkeen tipahtaa alas hakemaan seuraavaa nuolta. Siihen ei pelkkä "Ebony" riitä. Sitä paitsi "Ebony" ja "odota" ovat melko lyhyitä sanoja, eikä minun rytmitajuuni sovi sanoa ensin ja päästää sitten. Nuoli lähti aina viimeisen tavun aikana. Pitäisi siis keksiä sana, joka on riittävän pitkä siihen, että voin vielä sanan jatkuessa päästää nuolen lähtemään, mutta ehdin silti myös pitää vedossa jonkin aikaa. Lisäksi sanan tulisi opastaa vetokättäni puhtaampaan päästöön. 

SAHATAVARASATAMA 

Korealaisella radalla tärkeintä on odottaa sopivaa ampumiskohtaa. Siihen "sahatavarasatama" ei auta, mutta kun sopiva ampumiskohta on käsillä, pahimman paniikin välttää hassulla sanalla. Usein ammun korealaisella aivan liian aikaisin, tai jos jään odottamaan sopivampaa hetkeä, panikoin ja hosun, enkä siksi osu. Sanan pitää olla helppo sanoa ja siinä pitää olla hyvä rytmi. Niinpä kaksikirjaimisista tavuista koostuva sana, jossa joka toinen kirjain on A, on täydellinen! Sanan positiivisiin puoliin lukeutuu myös se, ettei siinä oikeastaan ole tässä kontekstissa mitään järkeä ja toisaalta se kuulostaa hieman loitsulta. Sopivan absurdia pitämään paniikin poissa! Ajatukseni oli, että aloitan sanan kun olen täydessä vedossa, tavulla "ra" saan päästää ja tavulla "ma" saan ottaa uuden nuolen hyvän ja puhtaan päästön jälkeen. Maasta käsin harjoitellessa tämä toimi todella hyvin ja osumatarkkuuteni parani merkittävästi. 

Korealainen rata 

Olin harjoitellut, olin luonut taktiikan, olin valmistautunut, mutta olin luovuttanut. Tavoitteeni tälle kaudelle oli positiivisuus. En silti päässyt irti pakkomielteestäni saada HA2-grading korealaiselta. Tosin, nyt tarvitsisin saman tason suorituksia jo kaksi, koska ensimmäinen HA2-gradingini korealaiselta menee vanhaksi. Koko tähänastinen kausi on ollut HA1-tasoa tai sitäkin alempaa. En odottanut korealaiselta huipputulosta SM-kisoissakaan. Tavoitteeni oli olla itselleni lempeä, keskittyä ja olla laskematta pisteitä päässäni kesken suorituksen. 

Korealainen alkoi tavalliseen tapaan inhokillani double shotilla. Ensimmäisen nuolen ammuin mielestäni ihan hyvällä keskittymisellä, mutta toisen nuolen ammuin liian aikaisin. Se jäi keskikohdan linjalle, mutta taulun pisteettömään reunaan vasemmalle. Myös toisella kierroksella ammuin vain taulun reunoja. Olin miettinyt sahatavarasatamaa vain päässäni, koska minua oikeastaan hieman hävetti huudella sitä ääneen yleisön edessä. Kolmannelle kierrokselle päätin, että saan korkeintaan hullun kieli-intoilijan maineen, jos huutelen hassua sanaani ääneen. Sana tuotti tulosta ja huvitti yleisöä. Jatkoin suorituksen loppuun samalla taktiikalla. Viimeisellä taululla ehdin valitettavasti ajatella, että "tämä on viimeinen, vielä tämä" ja vaikka sahatavarasatama oli käytössä, hosuin ja ammuin keskikohdan linjalle taulun alaosaan pisteiden ulkopuolelle, heh. Edes sahatavarasataman kanssa tekniikkani ei ollut aivan yhtä hyvä kuin maasta ammuttuna, eikä päästö tullut aina puhtaasti, vaan käteni lähti liian aikaisin hakemaan seuraavaa nuolta. Sana kuitenkin piti turhan paniikin ja hosumisen poissa. Hieman epäpuhtaastikin päästetyt nuolet sentään löysivät tiensä tauluun edes joillekin pisteille. Sahatavarasatama auttoi minua ampumaan ennätykseni korealaiselta radalta, sillä HA2 tuli saavutettua kevyesti, enkä jäänyt kovin kauas HA3-arvostakaan! Tämän päivän jälkeen en vihannut korealaista enää aivan yhtä paljon kuin ennen. Sijoituin sijalle 7/22. Enpä arvannut pärjääväni korealaisella näin hyvin. 

Unkarilainen rata

Unkarilainen rata on suosikkini. Siinä olen pärjännyt mukavasti ilman sahatavarasatamaakin. Annan valmennuksessa viikkoa aiemmin ammuin Ebony-hepan kanssa 66,56 pistettä. 67 pistettä olisi HA4:n raja. Ammuin tuon tuloksen ilman sahatavarasatamaa. Myös Ruotsin Kilsträffenissä ammuin HA3-tuloksen ilman sahatavarasatamaa. Kysymys kuuluukin, pitäisikö sitä nyt käyttää vai olla käyttämättä? 

Ensimmäisen harjoituskierroksen koitin mennä ilman sahatavarasatamaa. Toisella kokeilin sahatavarasataman kanssa ja ammuttuani monta hyvää osumaa taktiikkani oli valittu. Kisa alkoi lupaavasti kierroksella, jolla sain kaksi hyvää osumaa front shotiin melko läheltä taulurykelmää (lähtöporteilta ammuttu meni ohi). Neljännen nuolen kanssa tuli hieman kiire, mutta ihmeellisesti viides nuoli osui maaliporteilta ammuttuna keskelle! Riemastuin hieman liikaa ja seuraavat kierrokset oli hosumista. Yritin olla itselleni lempeä, mutta se koitui kohtalokseni. Ammuin myös Ebonyn kanssa valmennuksessa yhden nollakierroksen ja sain silti ennätystuloksen. Aloitin kisan lohdutellen itseäni, että en halua ampua nollakierroksia, mutta minulla on siihen varaa, se ei haittaa. Kolmannen kierroksen jälkeen, kun olin ampunut kaksi melko heikkoa kierrosta, totesin itselleni, että enää ei olisi varaa siihen nollakierrokseen, joten sieltähän se heti tuli. Sain kyllä kolme tai neljäkin nuolta taulupakan kulmiin, mutta yksikään niistä ei ollut pisteillä. Keräsin itseni ja tsemppasin viimeisiin kierroksiin. Viidennelläkin kierroksella ammuin paljon taulun kulmia, mutt sentään kaksi nuolista ylsi pisteillekin. Viimeisellä kierroksella ylsin taas sille tasolle, jolle haluaisin. Suoritus jäi vain tasolle HA2 ja soimasin itseäni jonkin verran tuosta nollakierroksesta. Hosuin sillä kierroksella aivan liikaa. Toisaalta, olihan tämä toiseksi paras suoritukseni tältä kuuden laukan unkarilaiselta, joten ei tämä aivan surkea ollut. Ei aivan niin hyvä kuin valmennuksessa, mutta ei aivan surkeakaan. Sijoituin unkarilaisella sijalle 11/22. Jotenkin ironista, että sijoituin korealaisella paljon paremmin, vaikka pidän unkarilaisesta paljon enemmän. 

Puolalainen rata 

Puolalaista rataa ei ole koskaan aikaisemmin ollut SM-kisoissa tai Suomen kisoissa ylipäätään. Kyseessä oli siis sekä monelle ratsastajalle että hevoselle uusi kokemus. Puolalainen rata on hauskinta ikinä, mutta toisaalta hieman jännittävää hevosella, jota ei oikeastaan juuri tunne. Yleensä ulkomaankisoissa voi rauhoitella itseään ajatellen, että sentään hevonen on mennyt puolalaista joskus ennenkin, se on kokeneempi kuin minä. Mitä Harjun Murmeli sanoisi 3D-karhusta omalla kotikentällään?! Onhan Murmeli mennyt joskus kenttää, joten sillä olisi ehkä jokin haju siitä, mitä ollaan tekemässä. Tosin se saattaisi menno kovaa ja zoomailla esteille, joita ei ole tarkoitus hypätä... Jännitin puolalaista melko paljon. Olin ampunut sitä unissanikin jo ennen unkarilaista rataa (ehkä siksi ammuin vain kulmia unkarilaisella, puolalaisella nekin olisivat kelvanneet, kun unkarilaisen taululaatikko tuotiin pitkän matkan tauluksi). 

Kävimme näyttämässä 3D-taulut hevosille hyvissä ajoin jo perjantai-iltana. Lauantaina Murmelin toinen ratsastaja oli käynyt laukkaamassa radan Murmelin kanssa läpi ja lupaili, että Murmeli toimii hienosti, mutta menee melko kovaa. Rata käveltiin kisaryhmän kesken kerran ennen omaa suoritusta, joten rata oli ainakin näytetty hevosille. 

Radalle lähtiessä Murmeli säikkyi hieman rahisevaa kaiutinta, vaikka oli normaalisti melko peloton. Toki se varmaan aisti minun jännittyneisyyteni ja kaiuttimen rohina vaikutti pätevältä pelon aiheelta, sitähän se ratsastajakin tässä varmaan jännittää. Menin radalle käynnissä ja menetin siinä jonkin verran aikapisteitä, mutta toisaalta ehdin hieman hengittää ja kerätä itseni. Ensimmäisen kaarteen otin ravissa ja nostin sitten vasta laukan ja aloin ampua. Ensimmäistä taulua, 3D-peuraa, en siis ampunut ensimmäisellä kierroksella lainkaan. Osuin kolmeen tauluun peräkkäin ja vaikka minulla oli kiire, kaikki tuntui melko helpolta. Pitkän matkan taulun lähestyessä unohduin hetkeksi vain matkustamaan ja nauttimaan siitä, ettei ollutkaan kiire. Kun olin aikeissa ampua, kentän valotolppa olikin tiellä, joten ammuin vasta sen jälkeen hieman hätäisesti. Heti tämän jälkeen kiirehdin hidastamaan, jotta pääsimme portista ratsastuskentälle. Kentällä oli taas hetki aikaa vain matkustaa, kunnes vastaan tuli 3D-kettu. Osuin siihen! Pienen ketun jälkeen karhu tuntui helpolta, sehän on niin suuri! Arvioin väärin, karhu ei ollutkaan helppo, joten en osunut siihen. Ammuin hieman kiireesti ja paniikilla kaukana olevan pienen kanin ja unohdin, että kentällä on myös down shot, eli maassa oleva taulu, josta olisi ehkä saanut helpot pisteet. Ratsastuskentältä piti poistua melko tiukassa kaarteessa ja keskityin taas saamaan vauhtia pois sen verran, että pääsemme kaarteen turvallisesti. Kaarteessa olevan taulun jätin ampumatta. Seuraavana olisi ollut off side shot, jolle kyllä nokitin valmiiksi, mutta jouseni jäi kiinni Murmelin harjaan ja ohjaamisen puutteessa ajauduin taulusta hieman kauas, joten päätin panostaa seuraavaan, joka sekin oli maassa oleva taulu. Odotin hyvällä maltilla ja sain down shotista hyvät pisteet. Viimeisenä ammuttiin susitaulu, johon siihenkin osuin hyville pisteille. Ensimmäisellä kierroksellani olin kiireestä huolimatta melko maltillinen ja olin kierroksen jälkeen todella innoissani ja riemastunut. Silti jännitti vähän mennä toiselle kierrokselle.

Toiselle kierrokselle lähdin myös käynnissä ja ravissa, mutta otin laukan hieman aikaisemmin ja ammuin jo radan ensimmäisen taulun, 3D-peuran. Osuin todella lähelle vitaalialuetta, josta olisi saanut vielä hieman enemmän pisteitä, mutta olin tyytyväinen jo pelkästään osumisestakin. Pienen ylämäen jälkeen Murmeli lähti yllättäen hieman mutkittelemaan. Se ei tehnyt sitä edellisellä kierroksella ja jouduin ohjaamaan sitä kiireisessä kohdassa hieman enemmän kuin olisin halunnut. Ehdin kuitenkin ampua yhden tiikerin siitä huolimatta. Tällä kertaa yritin pitkän matkan tauluun kahta nuolta. Ne eivät kuulemma jääneet kauas, mutta eivät kuitenkaan osuneet. Kettuun tiesin osuvani, koska osuin jo edellisellä kerralla. Tietenkään nuoli ei osu mihinkään vain siksi, että se osui aiemminkin, mutta tietty varmuus esti paniikin. Karhuun tein saman virheen kuin edellisellä kierroksella. Luulin sen olevan helppo, joten ammuin huonosti. Päätin jättää pienen ja kaukana olevan kanin väliin ja ampua sen sijaan down shotin. Tämä oli hyvä päätös. Kentältä poistuessamme jätin taas kaarteessa olevan taulun ja off siden pois ja yritin keskittyä down shotiin. Ammuin kuitenkin down shotin hitusen liian aikaisin ja se osui tauluun, mutta ei pistealueelle. Viimeisenä ollut susi kärsi viimeisen taulun kirouksesta ja ammuin sen huonosti ja lyhyellä vedolla, joten se ei osunut. Toinen kierros ei siis ollut aivan yhtä hyvä kuin ensimmäinen, mutta sain kasaan aikapisteisiin tarvittavat osumat. Aikapisteitä olisimme varmasti saaneet paljon enemmän, jos olisin ottanut laukan jo aivan radan alusta, mutta en kadu päätöstäni ottaa hieman aikaa hengittää. 

Puolalainen oli todella hauska, mutta vaativa. Taulut olivat sääntöjen mukaisilla etäisyyksillä toisistaan, mutta siitä huolimatta radan rytmitys oli vaativa. Ajoittain piti ampua monta taulua hyvin nopealla rytmillä ja vielä ohjata hevostakin, ja ajoittain olisin hyvin voinut ehtiä ampua jotakin, mutta ei ollut mitään ammuttavaa. Puolalainen meni odotettua paremmin, sain 53,675 pistettä ja sijoitun sijalle 8/22. 

Kilpailussa oli mukana maailman huippu Mihai Cozmei, joka ei romanialaisuutensa vuoksi voinut kilpailla Suomen mestaruudesta. Näin ollen kaikilla ratatyypeillä oli 22 kilpailijaa, mutta Suomen mestaruuden kokonaiskilpailussa sijoituin sijalle 8/21 (ja Mihai mukaan laskettuna sijalle 9/22). 

Vuonna 2017 sijoituin SM-kisassa yhdeksänneksi. Viime vuotta ei oikein voi laskea, sillä Sunnyn ontumisen takia unkarilaisen radan suoritus jäi kesken. Mukavaa huomata, että vaikka Suomen taso on noussut valtavasti, on omakin tasoni pysynyt suunnilleen kehityksen mukana! Olen tyytyväinen sijoitukseeni! Minua ei yhtään hävetä hävitä sille kärkijoukolle, joka sijoittui minua paremmin. Taso alkaa olla Suomessakin aika kova!