keskiviikko 18. syyskuuta 2019

Ratsastusjousiammunnan EM-kilpailut & treenileiri 9/2019

Ensimmäinen kansainvälinen ratsastusjousiammuntakilpailuni oli syksyllä 2017 GP-sarjan kolmas osakilpailu Puolassa Hotel Sypniewossa. Nyt kaksi vuotta myöhemmin palasin samalle kisapaikalle EM-kilpailuun. Myös kaksi vuotta sitten kilpailua edelsi kolmen päivän treenileiri Anna Sterczynskan ja Wojtec Osieckin ohjauksessa. Niin myös tällä kertaa. 

Maanantai 

Maanantai alkoi maasta ampumisella maneesissa. Teimme harjoituksia, jotka haastoivat erilaisiin rytmeihin, malttamiseen ja hyvään tekniikkaan. Teimme myös paljon taulupaniikkia ehkäiseviä treenejä, jotka etenkin itselleni olivat oikein hyödyllisiä. Olen opetellut taulupaniikistani pois enemmän tai vähemmän koko kesän ja Youtube-videoiden inspiroimana kehittänyt itselleni joitakin hyviä harjoituksia. Nyt sain niitä lisää ja osa Wojtecin harjoituksista oli itse asiassa hyvinkin samankaltaisia, kuin joita olin jo itseksenikin tehnyt. Opetus oli johdonmukaista ja sopivan haastavaa. Treeniohjelma oli kaikille sama, mutta Wojtec huomioi hyvin eritasoiset ampujat ja tuntui aidosti kiinnostuneelta kunkin tekniikasta ja sen kehittämisestä. 

Lounaan jälkeen pääsimme hevosten selkään ja suoraan radalle. Kaksi vuotta sitten vietimme paljon aikaa myös ratsastuskentällä, mutta nyt pääsimme heti radalle. Hevoset jaettiin lähinnä sen mukaan, kuka sattui olemaan jonossa seuraavana ja minkä hevosen varusteet Annalle osui käteen. Minä sain harmaan konikponin Kordialin, jota olin jo aiemmilla Puolan-matkoillani ja Facebookissa katsellut mahdollisesti mukavaksi kisaratsuksi. Hevoset olivat matkustaneet Sypniewoon edeltävänä päivänä ja olivat vielä hieman jännittyneitä uudesta paikasta. Kordial ei halunnut seistä paikallaan, vaan oli tyytyväisempi kävellessä. Hetken lämmittelyn jälkeen rataa sai alkaa mennä ravissa, mutta Anna sanoi minulle jo ennen ensimmäistä yritystämme, että Kordial ei todennäköisesti halua ravata radalla, ja voin antaa sen laukata. Radan alkuun päästyämme Kordial ampaisikin radalle ja vauhtia riitti. Muutaman kierroksen jälkeen saimme jousikamat mukaamme ja ampumistreeni alkoi. Jatkoimme yhä taulupaniikkia ehkäisevien harjoitusten parissa. Laukkasimme rataa pitäen jousta täydessä vedossa koko radan ajan. Sitten aloimme ampua single shotia, eli yhtä taulua. Single shotkin tuli ampua niin, että heti nokituksen jälkeen tuli vetää ja olla sitten vedossa taulun ohitukseen asti, jolloin taulun sai ampua. Single shotista jatkettiin double shotiin ja vielä angled triple shotiin, jossa siis ensimmäinen taulu oli viistosti eteenpäin ja viimeinen viistosti taaksepäin. Taulut oli aseteltu korealaisen radan perussäännöistä poiketen hieman etäämmäs toisistaan, jotta jokaista taulua ennen ehti myös minun supernopealla ponillakin pysymään vedossa mahdollisimman pitkään ennen taulun ampumista. Vetoni tuntui hyvältä ja näytti kuvissa hyvältä. Kuitenkaan osumilla en voi juuri kehua. Jotenkin siinä omaa vetoani miettiessäni taulujen sijainti oli toisarvoista, enkä oikeastaan keskittynyt muuhun kuin vetoon. Päästin nuolen suunnilleen taulun kohdalla varsinaisesti lainkaan tähtäämättä. Toisaalta eipähän ollut taulupaniikkiakaan. 

Kordial maanantain treenissä.

Tiistai

Sateisen sään vuoksi aamulla jatkettiin maneesissa maasta-ammuntatreenein. Teimme muutamia yhteisiä harjoituksia ja lopulta hieman itsenäisempää treeniä, jossa sai itse valita, mitä tehtyä harjoitusta haluaa harjoitella lisää. Treeni lopetettiin leikkimieliseen kilpailuun, jossa Suomen tiimi yhdellä saksalaisella vahvistuksella voitti kaikki arvosteluluokat. Tehtävä oli nelihenkinen viesti, jossa pisteitä sai vuoroin nopeudesta, osumista tai tyylistä, tai kaikista kolmesta. Tiimimme osoittautui vahvaksi kaikilla osa-alueilla!

Vanha tuttu Granda-tamma

Lounaan jälkeen sade taukosi ja pääsimme hevosten kanssa treenaamaan. Koska maanantaina olin saanut nauttia Kordialin nopeasta vauhdista, määrättiin minulle tiistaiksi hitaampi ratsu, jotta voisin varmasti keskittyä tekniikkaani rauhassa. Sain ratsukseni Grandan, joka on minulle jo viime vuodelta tuttu. Ratsastin sen kanssa viime kesänä Kawalkadan kisoissa kesäkuun alussa, enkä voi sanoa hevosen kuuluvan suosikkeihini, mutta hevonen varmasti tarjoaisi hidasta laukkaa ja aikaa keskittymiseen... Siirryimmekin lämmittelyn jälkeen suoraan puolalaiselle radalle. Granda taisi olla laumansa johtajatamma, koska muutaman laumanjäsenen jättäminen tarhaan ja poistuminen puolalaiselle radalle oli Grandalle kova pala. Wojtec yritti selittää tulevia harjoitteita ja puolalaisella radalla tarvittavia taitoja, ja Granda huusi keuhkojensa täydeltä Wojtecin päälle ikävöidessään puuttuvaa osaa laumastaan. Seisominen ei ollut Grandan mieleen, mutta käveleminenkään ei ollut kivaa. Kaikkein mieluiten Granda olisi peruutellut muiden hevosten päälle. Tosi kivaa. Granda ei halunnut odottaa vuoroaan rauhassa, mutta kun oli meidän vuoromme liikkua, oli hänellä myös kiire takaisin odottamaan. Lähes aina, kun yritin irrottaa käteni ohjista nokittaakseni tai ampuakseni, Granda kääntyi ympäri muiden hevosten luo tai jäi köyrimään paikoilleen. Tosi kivaa. Puolalaista rataa oli siis tätä treeniä varten aidattu vasta osittain ja suurin osa treenistä tehtiin avoimella radalla, mikä mahdollisti tamman sinkoilun haluamiinsa suuntiin.

Tässä kuvassa Granda ärsyyntyy liian lähelle tulevasta toisesta hevosesta, mutta kuva kyllä summaa melko hyvin Grandan liikkeet koko treenin ajalta. 

Keskiviikko

Keskiviikkoaamun treeni jatkui Grandan kanssa, sillä Anna ja Wojtec yhä halusivat minun treenaavan radalla hitaammalla ratsulla. Otin kyllä ihan mielelläni vastaan hitaan ratsun treeniä ajatellen. Eilinen puolalaisen treeni ei varsinaisesti ollut auttanut tekniikan kehittymiseen, ja suoralla ja aidatulla radalla Granda toimisi varmasti oikein hyvin. Tässä treenissä Anna oli Wojtecia suuremmassa osassa, ja vaikka pidin todella paljon Wojtecin taulupaniikkia ehkäisevistä harjoituksista, Annan valmennus tuntui enemmän kisaan valmentavalta ja jokainen sai yksilöllisiä ohjeita seuraavaa kierrostaan varten. Osuin Grandan kanssa unkarilaiseen tauluun oikein hyvin, vaikka hevoseni ollessa kovasti tottumaani korkeampi nuolet menivät aluksi taulun yli. Sopiva rauha ja tähtäys kuitenkin löytyi ja nuolet löysivät tiensä unkarilaiseen tauluun. Unkarilaisen treenin päätteeksi sain kuitenkin kuulla, että menemme treenin lopuksi vielä käymään puolalaisella. Olin jo luullut pääseväni vähällä... 

 
Grandan mielipuuhaa puolalaisella oli edelleen muiden päälle peruuttaminen ja Wojtecin päälle huutaminen, mutta ylimääräiset köyryt ja U-käännökset sentään olivat jääneet eiliseen. Itselläni oli silti vielä hieman luottamuspulaa Grandaa kohtaan ja ammuin aluksi todella hätäisesti ja lyhyellä vedolla – täysin vastoin sitä, mitä oli harjoiteltu jo kokonaiset kaksi päivää. Vähitellen uskalsin kuitenki keskittyä jo ampumiseenkin ja Granda oli ärsyttävä vain omaa vuoroamme odotellessa. Treenikierrostemme aikana Granda oli jo ihan mukava, mutta odottamisesta emme kumpikaan pitäneet.  


Keskiviikkoiltapäivänä sain jälleen ratsastaa Kordialilla, jota olin jo tiistaina pyytänyt kisaratsukseni. Ohjelma oli suunnilleen sama kuin aamulla. Aloitimme unkarilaisella radalla ja siirryimme sitten puolalaiselle. Teimme aluksi taas muutamia Wojtecin harjoitteita taulupaniikkia vastaan. Yksi suosikkini oli radan ratsastaminen täydessä vedossa silmät kiinni siihen asti, että Wojtec antoi luvan avata silmät, etsiä näkökenttään sopiva taulu ja ampua siihen. Unkarilaisen treenin lopuksi tehtävänämme oli ampua viisi nuolta hyvällä rytmillä pysähtymättä odottelemaan turhia. Radan lähtöportteja ei ollut vielä merkitty ja aloitin ampumisen lähes aina aivan liian aikaisin. Näin ollen viidestä nuolesta olin yleensä ampunut jo kolme ennen kuin olin lähelläkään unkarilaisen taulutornia. Neljännen nuolen kohdalla jouduinkin miettimään, ammunko senkin vielä fronttina vai jo sidenä. Lienee turhaa mainitakaan, että osumia ei juuri tullut... Treeni ei varsinaisesti kasvattanut itseluottamustani kilpailua ajatellen. 


Tämänkin treenin jälkeen menimme vielä käymään puolalaisella, joka tällä kertaa oli valmiiksi aidattu. Joitakin taulujen paikkojakin oli jo merkitty, mutta ei kaikkia. Saimme laukata radan läpi ja halutessamme ampua muutamaa valittua kohdetta. Täysin valmista rataa siis emme olisi sääntöjenkään puitteissa saaneet ratsastaa ja ampua, mutta muutamaa kohdetta sai ampua ja reitti oli sama kuin kisassa. Päätin vain ratsastaa radan Kordialin kanssa ja kokeilla irrottaa ohjista sopivissa väleissä. Kordial toimi todella hienosti. 

Hymyni onnistuneen ponivalinnan ja puolalaisen radan harjoituksen jälkeen.
Torstaina Kordial sai pitää vapaapäivän, kun muut kisaajat saapuivat paikalle ja testasivat kisaratsujaan. Kordial oli jo varattu minulle ja Miralle. 


EM-kilpailut 13.-15.9.2019  

Kilpailu oli jaettu kolmeen sarjaan: juniorit, nuoret ja seniorit. Itse ratsastin senioreissa (vaikka minä olen kyllä nuori.....!). Kilpailu alkoi unkarilaisella radalla. Keskiviikkona unkarilaisen treeni Grandan kanssa oli mennyt ihan mukavasti, mutta Kordialin kanssa en ollut osunut juuri mihinkään. Lähdin suoritukseeni lähinnä katsomaan, mitä tulee. En odottanut oikeastaan mitään. Päätin taktiikakseni yrittää ampua viisi nuolta jokaisella kierroksella ja tavoitteeni oli vain ampua kauniisti, keskittyä ja malttaa. Vaikka olen joskus kerran saanut unkarilaisella radalla neljäkin nuolta pisteille, päätin etten voi lähtökohtaisesti lähteä yrittämään sitä. Yritän vain ampua jokaisen nuolen hyvällä keskittymisellä. Aivan tähän tavoitteeseeni en päässyt, sillä muutamat back shotit olivat varsin hutaistuja, mutta muuten suoritus meni melko hyvin. Sain useimmilla kierroksilla kaksi nuolta pisteille. Lisäksi saimme mukavasti aikapisteitä. Erityisen iloinen olen siitä, että myös niillä kierroksilla, joilla osuin vain yhden nuolen, sain kuitenkin kolme pistettä kahden sijaan. Sekin kertoo jotain siitä, että olen ainakin hieman malttavaisemmin tähdännyt kuin aiemmin. Kisapääni pysyi melko hyvin kasassa ja suoritin melko tasaisesti jokaisella kierroksella. En kokenut vastaavaa notkahdusta kuin SM-kisassa enkä toisaalta hurjaa loppuparannusta kuten Kilsträffenissä. Päädyinkin ampumaan uuden ennätykseni, 106,5 pistettä ja siten HA4-arvoisen suorituksen! Jipii!


Korealainen rata on ollut kompastuskiveni jo viime vuodesta. Onnistuin grading-tavoitteluissani luomaan itselleni niin kovan paniikin korealaista kohtaan, että sitä ongelmaa on nyt puitu koko tämä vuosi. SM-kisoissa vihdoin pääsin korealaisesta jyvälle sahatavarasataman avustuksella. Myöhemmin ammuin Krulla-ponin kanssa grading-suorituksen ja sain toisen HA2-arvoisen suorituksen (senkin sahatavarasamalla), joten kokonaisgradingini nousi HA2-tasolle. Tavoite saavutettu! Pahimpaan paniikkiin onkin auttanut sahatavarasataman lisäksi nimenomaan tuo tavoitellun grading-arvon saavuttaminen. Nyt kun minun ei enää tarvitse tuloslähtöisesti lähteä hakemaan nimenomaan HA2-tasoista suoritusta, voin olla itselleni taas armollisempi. Unkarilaisella radalla sijoituin seniorisarjan kymmenenneksi ja se toisaalta loi hieman paineita korealaiselle. Olisi sääli pudota kokonaistuloksissa kovin alas nyt, kun olin jo aloittanut melko lupaavasti. Toisaalta yritin puhua itselleni järkeä sillä, että kyse on melko kovatasoisesta kilpailusta ja on ihan ok olla olematta paras. Jos nyt edes HA1 tulisi ammuttua näissä kisoissa, niin voisin ainakin sanoa suorittaneeni omalla tasollani – tai siis ainakin sillä tasolla, jolle lähes aina yllän. Tavoitteeni oli lähinnä olla alisuoriutumatta valtavan rankasti. 

Korealaisen radan kolme ensimmäistä kierrosta meni oikein mukavasti. Kisapääni oli pysynyt melko hyvin kasassa siihen asti, kunnes se ehti ajatella sen pienen ja pilaavan ajatuksen, että olen suoritukseni puolivälissä ja olen suorittanut aika hyvin, tästähän voisi jopa tulla ihan tuloksia! Neljännellä kierroksella ammuin ensimmäisestä taulusta neljä pistettä ja kisapääni huusi taas hurraata. Sen seurauksena loput kaksi nuolta siltä kierrokselta menivätkin ohi ja siinä samassa jäi aikapisteetkin saamatta. Moitin kisapäätäni liiasta hurrailusta ja kokosin itseni seuraavalle kierrokselle. Tarkoitukseni olisi vähitellen oppia sahatavarasataman käytöstä pois, sillä kyseessä on enemmänkin hetkellinen apukeino kuin ikuinen ratkaisu. Tähän asti olin suorittanut ilman sitä, mutta koska neljäs kierros ei mennyt kuten toivoin, pieni paniikki heräsi. Välttääkseni paniikin otin sahatavarasataman jälleen käyttöön kahdelle viimeiselle kierrokselle. Lisäbonukset jäivät serial shotilta saamatta, sillä pitäisi joko osua kolmeen peräkkäiseen tauluun tai kaikkiin viiteen tauluun, enkä pystynyt tähän. Toisaalta ponini meni tässä vaiheessa jo niin vauhdikkaasti, että saimme aivan kiitettävästi aikapisteitä. 


Suoritukseni oli lopulta HA2-tasoinen eikä jäänyt kuin kolmen pisteen päähän SM-kisoissa tekemästäni ennätyksestäni, joten mokailusta huolimatta suoritus oli tavoitteideni mukainen – en ainakaan alisuoriutunut rankasti. Toisaalta taulubonusten puuttuminen ja ns. "väärien" taulujen ohi ampuminen hieman kismittää. Muutamien taulubonuksien myötä suoritus olisi voinut olla vielä paljon parempi. Vaikka en hävinnyt omalle ennätykselleni kuin kolme pistettä, mokailin huomattavasti enemmän kuin SM-kisoissa. Mahdollisuus olisi siis ollut parempaankin, mutta tässä rypeminen lienee turhaa. Suoritin kuitenkin kunnialla omalla tasollani, kuten toivoin. 

Puolalaiselle radalle oli keskiviikkoisen läpiratsastuksemme jälkeen lisätty este. Kävimme Miran kanssa Miran korealaisen radan suorituksen jälkeen testaamassa, hyppääkö ponimme sen. Poni hyppäsi varmajalkaisesti. Minä en kuitenkaan ole ennen hypännyt ja ampunut. Viime vuonna Ranskassakin päätin ampua ensin ja hypätä sitten. Hyppäämisestä saa kuitenkin lisäpisteitä, joten sikäli se on kannattavaa. Lisäpisteet toki edellyttävät, että samalla osuu tauluun. Pelkästä hyppäämisestä lisäpisteitä ei tule. 

Lähdin puolalaiselle radalle melko luottavaisin mielin. Minua jännitti kyllä, mutta ponini oli kiva. En ollut etukäteen päättänyt, hyppäänkö vai en. Puolalaisella radalla este on aina mahdollista kiertää, mutta tällöin etäisyys tauluun on hieman pidempi ja aikaakin saattaa kiertoreitistä riippuen mennä hieman enemmän. Este tuli pian kaarteen jälkeen ja olin päättänyt, että hyppään esteen jos se osuu tiellemme, mutta jos poni osuu kaarteen ulkoreunaan, en ala korjaamaan sitä esteen reitille. Tiemme osui kaarteen sisäreunaan ja vei esteen yli. Hyppääminen ja ampuminen tuntui yllättävän helpolta! Toki este ei ollut kovin suuri. 

Radan ehdottomasti haastavin osa oli kaarre, joka kulki vuoroaan odottavien ratsukoiden vierestä ja josta puuttui ulkokaarteen nauha. Nauha oli tietysti jätetty pois tarkoituksella lisäämään radan haastavuutta. Olin laukannut radan jo kerran ponini kanssa ilman ongelmia, joten luotin siihen hieman liikaa. Olin juuri aikeissa nokittaa nuolen seuraavaa taulua varten, kun huomasinkin olevani aivan väärässä paikassa. Ponini oli karannut ylämäkeen muiden hevosten luo. Avoimella alueella tällaista karkailua ei vielä lasketa radalta poistumiseksi, joten minun tuli vain saada poni takaisin reitille ja voisin jatkaa suoritustani. Aikamiinuksia tästä kiepistä kuitenkin tuli runsaasti. 

Seuraavalla kierroksella olin jo varautunut ponin karkausyritykseen ja aloin jo hyvissä ajoin huomauttaa ponille ulkoavuin, että tästä kaarteesta ei olla menossa oikealle. Ponin tahto oli kuitenkin minun apujani vahvempi ja se jyräsi jälleen itsensä mäkeä ylös muiden luo. Tällä kertaa ponin pakottaminen takaisin reitille vei hieman kauemmin, mutta päättyi kuitenkin minun tahtoni voittoon. Minua ei varsinaisesti harmita se, että poni karkasi muiden luo, mutta minua harmittaa se, että se teki sen kaksi kertaa! Toisella kerralla olisi selvästi pitänyt olla vielä paljon tomerampi. Mira saikin oman suorituksensa koittaessa ponin pysymään radalla pyytäessään ponin raviin juuri ennen tätä vaikeaa kohtaa. Mira ehti reagoida nopeammin eikä poni ollut aivan yhtä vahva päätöksissään ravissa kuin laukassa. Mittavista aikamiinuksistani huolimatta osuin puolalaisella radalla aika hyvin ja pistesaldokin jäi lopulta plussan puolelle. Hieman tässäkin toki jossittelee, että jos osumapisteet olivat 72 ja aikamiinusten jälkeen pisteitä jäi vain 50, kuinka hyvin olisinkaan pärjännyt, jos nuo miinukset olisivat jääneet ottamatta... 


Kaiken kaikkiaan suoriuduin kyllä koko kilpailusta odottamaani paremmin. EM-kisa on oikein hyvä paikka ampua oma ennätys unkarilaiselta radalta. Korealainen rata meni paremmin kuin valtaosa tämän ja viime kauden korealaisilta, vaikka ei ollutkaan se paras mahdollinen. Puolalaisella pysyin ponini selässä ja sain hyviä osumia. Kokonaistuloksissa olin sijalla 13. Olen oikein tyytyväinen. Olen myös todella iloinen siitä, että minulla ylipäätään oli mahdollisuus osallistua EM-kisoihin Suomen edustajana. Se on kunnia! 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti