Hännilän harjoituskilpailut 4.11.2018

Marras- ja joulukuu ovat leikkimielisten kisojen kulta-aikaa. Harmillisen monessa paikassa radat alkavat antaa periksi vallitseville sääolosuhteille joko jatkuvan sateen tai aikaisin koittavan pimeyden vuoksi, mutta ratsastuskentät ovat pääsääntöisesti yhä kuivia ja valaistuja. Hännilän tilan harjoituskilpailuissa nautittiin täydellisestä marraskuisesta kisasäästä. 

Kisarata oli rakennettu kentälle ja rajattu ulkopuolelta langalla, sisäpuolelta puomein. Tauluista sai osumapisteiden lisäksi pisteitä sen mukaan, oliko ne ampunut laukassa, ravissa vai käynnissä. Harjoituskisa oli siis suunniteltu niin, että aloittelijatkin voisivat osallistua. Pidin tästä askellajikohtaisesta pisteytyksestä kovasti, sillä vaikka minulle jo ESRAJA:n kisoista hyvinkin tuttu ESRAJA special -rata on myös suunniteltu niin, että mikä tahansa askellaji kelpaa, jättää se silti kävelevät hieman eriarvoiseen asemaan kuin laukkaavat, sillä aikabonukset ovat merkittävässä osassa. Tämä rata oli helppo toteuttaa myös toimihenkilöiden kannalta, sillä aikaa ei tarvinnut mitata ja tulokset oli nopea laskea kisan jälkeen. 

Ratsunani oli pieni ja pyöreä suomenhevostamma Poppe. Olen mennyt Poppella kerran aikaisemmin, kun tutustuimme Hännilän tilan ratsuihin pitämiämme polttareita varten. Poppe on herkkä, mutta kuuliainen ja reipas tamma. 

ESRAJA special -rataa kisatessani takerrun usein liikaa siihen, että haluaisin laukata ja suuri osa keskittymisestäni menee hevosen askellajiin. Tässä kilpailussa päätin keskittyä ampumiseen ja mennä siinä askellajissa, mikä Poppelta helpoiten tulisi. Laukka oli toivottavaa, mutta päätin etten lähtisi vaatimaan sitä enää, jos päätyisimme radalle ravissa. Tämä oli oikein hyvä päätös. Harjoituslaukkamme meni ravissa ja ajattelin siksi mennä suorituksenikin ravissa. Ensimmäiselle kierrokselle nousikin sitten yllättäen laukka. Ammuin tyytyväisenä laukasta. Toiselle ja kolmannelle kierrokselle päädyin ravissa ja yritin ravin pompotuksesta huolimatta keskittyä ampumiseen. Parhaimmat osumapisteeni sain laukkakierroksella, mutta silti onnistuin suorittamaan koko kisan ilman ainoatakaan ohi mennyttä nuolta. Kaikki osuivat tauluun!

Osumistani en todellakaan voi kiittää hyvää tekniikkaa, vaan pikemminkin lähellä olleita tauluja ja hyvää tuuria. Kisakaudellani vaihdoin jousta vähän joka välissä, enkä ehtinyt saada kunnollista tuntumaa mihinkään jouseen. SM-kisojen jälkeen olen pitänyt melko pitkän treenitauon ja se vähäinenkin tuntuma tähän jouseen on taas kadonnut. Vetopituuteni on lyhentynyt olemattomiin. Toisaalta onneksi linja on suora, mikä riitti osumaan, mutta ei tarkkuuteen. Monet osumistani oli yksi tai kaksi pistettä, joten tarkkuudessa olisi parantamisen varaa. Jos taulut olisivat olleet yhtään kauempana, olisivat osumani olleet huteja. 

Suoriuduin sijalle 2/7 ja olen oikein tyytyväinen!

Kuva: Nina Kärkänen 

Syyshetkiä

Syksyn pimeys ja kylmyys koittaa, ja alkaa olla aika myöntää kisakauden olevan lopuillaan. Kaikkiin tavoitteisiini en päässyt, mikä harmittaa edelleen. Toisaalta kisakauteen kuului myös hyviä hetkiä ja saavutuksia. Syksyn tullen on pitänyt keskittyä lähinnä kouluun, mutta aikaa on ollut myös ahkeran treenaamisen sijaan rennolle puuhastelulle. 

Tulipojan syyshetkiä

SM-kisojen korealainen rata jäi harmittamaan niin paljon (lähinnä siksi, että jäin 1,43 pisteen päähän koko kauden tavoitteestani), että haaveilin tekeväni kyseisen radan vielä Tulin kanssa kotipellolla. Elo-syyskuun Postal Match olisikin sopivasti ollut Korean23, ja useampaan kertaan kävin asettelemassa taulut oikeille paikoilleen ja värväsin itselleni porukkaa avuksi ajanottoon ja nuoltenkeruuseen. Sääherrat olivat kuitenkin jatkuvasti toista mieltä ja rata pysyi liian märkänä ja mutaisena laukkaamiseen. Tulin kanssa tahkottiin rataa ja ammuttiin tauluja moneen kertaan käynnissä, jotta ratatyöskentely muuttuisi rutiiniksi ja Tuli muistaisi käytöstavat laukassakin. Tulikoe (hehe) jäi kuitenkin suorittamatta ja laukat laukkaamatta. Haaveilin suorituksesta vielä lokakuussakin, vaikka se ei silloin enää ollut postal-kisana. Suoritus jäi kuitenkin tekemättä. 

Korealaisen radan suoritukseni Tulin kanssa olisi vaatinut pakkasta ja lunta. Kohtalo ei kuitenkaan ole lainkaan puolellani tässä asiassa, sillä vaikka sitä lunta nyt tulisikin, on Tuli ainakin hetken poissa pelistä kisasuoritusten suhteen. Poloinen alkoi lokakuun lopulla sairastella ja on nyt kevyellä liikunalla, joka ei sisällä laukkaa. Tulin vointi on nyt jo paljon parempi (koputan puuta), mutta ratatouhut ja laukat unohdetaan nyt hetkeksi. Kentällä voimme treenata käynnissä ja ravissa. 

Tallille tuli kesällä uusi poni nimeltä Arttu. Tuli on luovuttanut Arttu-ponille lauman johtajuuden ja ollut paljon rauhallisempi ja rennompi. En ole hetkeen edes pudonnut selästä, koska Tuli on jättänyt yllättävät paniikkipyllyliikeet vähemmälle (koputellaas puuta tähänkin väliin). Arttu-ponin myötä Tuli on tullut myös hellyydenkipeämmäksi ja jopa vähän mustasukkaiseksi. Tuli saattaa tulla minua portille vastaan tai vähintäänkin vilkuilee kauempaa, että olisikohan hänen vuoronsa tulla leikkimään. 

Ensiesittelyssä Arttu-poni

Arttu-poni tuli kesällä tallille Virosta. Ehdin ratsastaakin sen kanssa kerran ja poni oli aivan unelma! Sitten otettiinkin kunnolla takapakkia ja poni alkoi lingota porukkaa pois selästään. Selkäännousua harjoiteltiin uudelleen ja pääsimme jo onnistuneesti käyntiin asti. Valitettavasti videolle ei tallentunut sitä kertaa, kun otimme uudelleen takapakkia ja en vain pudonnut vaan lensin Artun kyydistä. Selkäännousun jälkeen Arttu nousi kuin hissi ja laskeuduimme eri paikkoihin. Pakaraparkani on edelleen kipeä. Muuten Arttu on oikein ihana ja sosiaalinen poni ja 5-vuotiaaksi yllättävän hyvä laumansa johtaja. 

Muita syksyn hetkiä 

Syksyllä treenit ovat jääneet hieman vähemmälle varsinkin Sunny-tamman ollessa edelleen toipilaana todetun jännevamman takia. Syksyn aikana kävin kerran Islanninhevostalli Sydänkaviossa treenaamassa ihanalla issikkaruuna-Toparilla. Topar oli kiltti poni, mutta sitä piti jonkin verran patistella pysymään laukassa. Treenissä JOKAINEN nuoleni osui pistealueelle, vaikka vetopituuteni saisi edelleen olla hieman pidempi – osumat voisivat olla vielä hieman tarkempia! Kisakaudella todella moni ratsuni oli potkittavaa mallia ja laukasta tai vauhdista piti muistuttaa jatkuvasti. Se häiritsi ampumistani kisasuorituksissa valtavasti, mutta näköjään treenitilanteessa osaan potkia ja ampua yhtä aikaa. Osaisinpa kisoissakin... 

Sydänkavion lisäksi toimintaa on alkanut löytyä myös lähialueilta, sillä Alvan tallilla Raisiossa on ryhdytty opettamaan hevosia lajin pariin. Itse olen käynyt auttamssa puuhassa nyt muutamaan kertaan ja olen täysin rakastunut Prinssi-poniin. Ensimmäisellä jousiammuntakerrallaan poni jo osoitti olevansa oikein hyvä lajiin. Toisella kerralla intoa oli vähän liikaa ja peppukin lensi kertaalleen, mutta innokkaasta ponista on paljon mukavampi lähteä työstämään jousiammuntaratsua kuin pelokkaasta. Toivottavasti Prinssi-ponistakin kuullaan vielä! Alvan tallilla on myös mahtava 90-metrinen hiekkapohjainen rata, toivottavasti sinne saadaan jatkossa toimintaa enemmänkin! 

Kaikenkaikkiaan syksy on ollut oikein mukava. Puuttuva grading-tulos korealaiselta radalta kaivelee lähes pakkomielteen lailla, mutta pian on hyväksyttävä tosiasiat ja antauduttava syksylle. Syksy, ja varsinkin talvi, tarkoittaa kelien puitteissa vähemmän hevostreeniä, mutta toisaalta pian alkaa myös pikkujoulukisakausi! Intoa seuraavankin kisakauden suunnitteluun olisi jo, mutta valitettavasti juuri mitään päivämääriä ei ole vielä tullut julki. Haaveissa olisi kuitenkin viettää aktiivinen kisakausi ensi kesänäkin.