Kisakausi 2019

Talvi on ohi ja on aika valmistautua uuteen kisakauteen. Blogi on ollut talven ajan hiljainen. Talveen on kuitenkin mahtunut treeniä, leikkimielisiä kisoja, onnistumisia ja epäonnistumisia. Kirjoittaminen on jäänyt vähemmälle jo opiskelukiireidenkin takia, mutta jokunen Youtube-video talvenkin jutuista on syntynyt. Nyt onkin sitten vuorossa melko pitkä päivitys, joka kokoaa yhteen talven ajatuksia sekä alkavaan kauteen valmistautumista. 

Talven harjoituskisat

Talven aikana kilpailin muutamissa harjoituskilpailuissa menestyen oikein hyvin ja todella huonosti. Oikein hyvin menestyin ESRAJA:n pikkujoulukisoissa, joissa sain ratsastaa ihanalla Rominalla ja yllätyksekseni ammuin todella monta täysosumaa sijoittuen ensimmäiseksi. 

Radalla oli tauluja melko tiheästi, joten päätin tehdä suoritukseni ravissa. Tämä olikin selvästi voittajan valinta, sillä kolmen parhaan joukkoon sijoittuneet olivat kaikki valinneet askellajikseen ravin. Ravissa kaikki taulut ehti ampua huolellisesti, mutta aikapisteitäkään ei jäänyt puuttumaan. 

Loput talven kisoista eivät sujuneet yhtä mallikkaasti. Kaikkia näitä yhdisti hevosen puuttuminen, eli kisat kilpailtiin maasta-ammuntakisoina. Ensimmäisenä vuorossa oli Artemiksen divarikisa sekä Sherwoodin iloisten veikkojen Ratsujousiampujan II kiusaus. Nämä kisat olivat samana päivänä Helsingissä, ja samalla reissulla kannatti tietysti osallistua molempiin – vai kannattiko? Kyseessä oli melkoinen ammuntamaratoni ja keskittymiskykyni oli todella heikko. Syy, miksi rakastan ratsastusjousiammuntaa, on nimenomaan se hetki kun olen radalla hevosen kanssa kahdestaan. Paikalla on yleisöä, toimihenkilöitä, muita kisaajia, mutta suorituksen aikana olen kaksin ratsuni kanssa. Keskittyminen on aivan erilaista kuin silloin, kun ympärillä on muita ihmisiä, jotka hekin ampuvat samaan aikaan ja taulusta kuuluva ihana napsahdus ei pääosin olekaan oma. 

Artemiksen divarikisa ammuttiin 60-senttiseen FITA-tauluun 18 metrin etäisyydeltä. Voisi oikeastaan sanoa, etten osunut mihinkään. 28 pisteellä sijoituin viimeiseksi. Ratsujousiampujan II kiusaus meni huonosti viime vuonnakin. Tavoitteeni oli, että nyt menisi paremmin. No, menihän se paremmin, mutta ei silti hyvin. Viime vuonna sain 122 pistettä ja nyt 126 pistettä. Sijoituin toiseksi viimeiseksi. 

Kolmas epäonnistumiseni maasta-ammuntakisoissa oli Cupidon nuoli -kisassa helmikuussa. Kisa järjestettiin Raisiossa sisähallillamme (kyllä, ihanaa, meillä oli talvella lämmin treenitila!) ja sisälsi hauskoja tehtäviä. Kisa oli todella hauska, mutta taaskaan en voi kehua osumillani. Tai oikeastaan ammuin ihan hyvin kaikki erikoistehtävät, mutta ihan tavallisilla tauluilla mokailin enkä osannut yhtään tähdätä. Sijoituin tässäkin viimeiseksi. 

Toisaalta talvi on nimenomaan tekniikan hiomisen ja muuttamisen aikaa, enkä aio ruoskia itseäni näistä huonoista maasta-ammuntakisan tuloksista. Osaltaan huonoihin suorituksiin vaikutti huono keskittymiskyky, kun en ollutkaan radalla kaksin ratsuni kanssa vaan kaikkien muiden kilpailijoiden keskellä. Ennen kisoja ei tulisi muuttaa mitään ja juuri siksi talvi on muutosten aikaa. En tiennyt, miten tauluun osutaan, koska tekniikkani oli murroksessa. 

Teknistä pohdintaa 

Talvi on muutosten aikaa, mutta aikaa ei ollut riittävästi. Olen todella kiitollinen treeniporukallemme, jonka ansiosta saimme järjestettyä lämpimän sisähallin treenikäyttöömme talveksi. Oli ihanaa käydä kerran viikossa ampumassa porukalla, mutta treenit olivat usein yhteistä hauskanpitoa ja leikkimielistä kisaamista. Se on erittäin tervetullutta treeniä, mutta sen ohelle olisin tarvinnut aikaa ihan vain itseni ja jouseni kanssa. Olin vain liian prinsessa treenatakseni enää yksin ulkona kylmässä, kun oli mahdollisuus treenata lämpimässä ja yhdessä. Treenaaminen vain kerran viikossa kuitenkin ainoastaan pitää taitoa yllä, eikä varsinaisesti kehitä sitä. Onhan sekin parempi kuin ei mitään. Muutin joitakin asioita tekniikastani, mutta kevät tuli yllättäen, eikä tekniikkani ole vieläkään täysin vakiintunut. 

Viime kesänä katkennut jouseni aiheutti monenlaisia ongelmia tekniikkaani. Aikoinani aloitin liian aikaisin ampumaan liian nopeasti ja vetopituuteni jäi lyhyeksi. Tein todella suuren työn opetellessani uutta vetopituutta ja punaisen jouseni ("Punapupun") kanssa vetoni oli usein jo melko kelvollinen. Se kuitenkin katkesi kesken kisakauden, 10 minuuttia ennen yhden kilpailun alkamista, ja siirryin lennosta Living Arrow -jouseen. En ehtinyt tutustua Living Arrow -jouseen kisakauden aikana juurikaan. Huomasin, että osuin sen kanssa välttävästi jo pelkästään lyhyellä räiskäisyvedolla, ja tämä tekniikka jäi kisakaudeksi käyttöön – ei ollut aikaa opetella parempaa. Nyt korjaan menneen kesän mädäntyneitä hedelmiä. Vetoni on lyhyt räiskäisy ja edessä on taas kova työ saada veto kuntoon. En vain tiedä, milloin tuo työ tehdään, kun se jäi talvella tekemättä ja taas alkaa kisakausi. 

Living Arrow -jousi on dynaaminen ja vahva jousi, mutta oma kisajousi tulisi tuntea paremmin. Minulla ei ollut aikaa tutustua omaani. Ikävöin edelleen Punapupua ja ostinkin viime kesänä sen korvaajaksi Alibow'n turkkilaistyylisen jousen. Se on melko samanlainen kuin Punapupu, mutta ei kuitenkaan. Oli jousi sitten mikä tahansa, en voi suositella, että käyttää kolmea eri jousta yhden kisakauden aikana. Tämä kausi mennään toivottavasti Alibow'n kanssa alusta loppuun. Veto tulee todennäköisesti olemaan tämänkin kauden ajan lyhyt. Ensi talveksi jää sitten kotitehtäväksi se kova työ, jonka aikoinaan tein Punapupun kanssa. 

Kauden aloitus: unkarilainen rata

Tämän kauden ensimmäiset kisat on jo käyty! Olen käynyt radalla tänä vuonna tasan yhtä monta kertaa kuin olen kilpaillut. Okei, Ratsutila Cavalieriin saatiin talven ajaksi hieman pidempi rata, mutta sekään ei ollut pohjaltaan laukkakuntoinen kuin osan ajasta, ja taulut sijoitettiin hieman normaalia lähemmäs, jotta kaikki nuolet eivät hukkuisi lumihankeen. Olenkin siis treenannut pääasiassa käynnissä, ravissa ja ratsastuskentällä. Toisaalta olemalla riittävän luova, voi näinkin saada ihan hyvää ja tehokasta treeniä. 

Unkarilaisen radan treeniä varten kehitin kaksi eri tapaa. Korkea maalitorni kentän päädyssä oli ehkäpä parempi, mutta hevoselle pitäisi muistaa kertoa, mitä sen on määrä tehdä. Heh. Tulipoika ei ollut ihan varma, mistä mihin hänen tulisi laukata, enkä minä saanut juurikaan keskityttyä ampumiseen. Toinen treeni-idea on kenties hieman perinteisempi ja asettelin kolme taulua hieman unkarilaisen radan taulujen tapaan keskelle kenttää. Minun tuli kuitenkin kiire niiden ampumisessa. No, tulipahan kokeiltua. 

Unkarilaisen radan postal match käytiin Sipoossa Hertsby Stallgårdissa 21.4. ja ratsunani oli taas ihana Romina. Romina meni ensimmäisen lämmittelylaukan noin 13 sekuntiin. Seuraavalla harjoituslaukalla olisi saanut ampua, mutta Romina päättikin spurtata radan seitsemään sekuntiin. Valitettavasti tästä kisasuorituksesta ei ole kuva- tai videomateriaalia. Asensin kyllä GoPron kypärääni, mutta tuon harjoituslaukan jälkeen ajattelin, etten edes laita kameraa päälle. Suorituksessani tulisi tuskin olemaan mitään ikuistettavaa. Romina kuitenkin rauhottui tämän yhden spurttilaukan jälkeen ja kaikki kisalaukat meni mukavasti noin 15 sekuntiin. Ensimmäisen kisalaukan tosin käytin vauhdin määrittelemiseen ja jätin kokonaan ampumatta. Seuraavilla laukoilla jo yritin vähän ampuakin, mutta omaan ampumiseeni jäi hätä, epävarmuus ja kiire, vaikka hevonen toimikin jo loistavasti. 

Pistetaulukkoa katsoessani olen kuitenkin osunut ihan hyvin. Rominan vauhti vain on ollut jo sellainen, että tuossa vauhdissa olisi jo pitänyt saada useampikin nuoli tauluun. Backshotia en totta puhuakseni edes tosissani yrittänyt, sillä Rominan spurtti sai minut epävarmaksi ja haluttomaksi kääntymään satulassa riittävästi taaksepäin. Kaksi nollakierrosta kuuden kierroksen kisassa ei kuitenkaan koskaan lupaa hyvää lopputulosta. Mutta pääsinpähän radalle! 

Kauden aloitus: korealainen rata 

Hyh, korealainen rata. Tein siitä viime vuonna itselleni melkoisen mörön. Aloitin kauden ampumalla YHDEN pisteen toukokuun postal matchissa, haaveilin HA2-gradingista jopa pakonomaisesti ja lopulta suoritin korealaista aina hirveissä paineissa ja stressissä. Yritin vielä marraskuussakin Poppe-hepalla Sauvossa suorittaa gradingin ja ammuin niin surkeasti ja hosuen, että sain vain puolet HA1-gradingiin vaadittavista pisteistä – ei siis lähelläkään HA2-gradingia. 

Korealaista olen päässyt treenaamaan Ratsutila Cavalierin talviradalla sekä kentällä. Touko-kesäkuun postal matchissa on lisäksi off side shot, joten harjoittelin hieman sitäkin pitkästä aikaa. Rauni-ponin kanssa treenasin single shotia ja off side shotia, sillä pidin niitä suurimpina heikkouksinani. Sitä paitsi single shotin treeni on aina tehokasta – jos ampuu jokaisen taulun kuin se olisi single shot, saattaa jopa osua johonkin. Ainakin, jos ei stressaa liikaa vaan keskittyy maltillisesti.  

Koitti toukokuu ja EMAC:in kesänaloituskurssi. Mihai Cozmei valmensi kurssilaisia tulevaan postal matchiin. Ammuimme maasta eri suuntia ja lauantaina treenasimme heppojen kanssa kentällä. Ihana Sintti-tamma oli vauhdikas ja sen laukka oli haastava. Askel oli pitkä, korkea ja pomputtava. Kentälle rakennetulla radalla se ehti ottaa noin kolme askelta ja oli jo perillä. Kentän kulmaan tehtiin kunnon ABS-jarrutus. Sain Sintin vauhdistakin ammuttua yhden tai jopa kaksi nuolta, mutta osuin surkeasti – taas oli kiire ja hätä. 

Sunnuntain kisaan en lähtenyt valtavan suurin odotuksin. Tavoitteeni oli pitää Sintti hallinnassa ja pysyä itse kyydissä. Sintti yllätti minut menemällä radalla ensimmäisen harjoituslaukkamme 17 sekuntiin! Sehän oli hidas! Kisalaukat aloitimme noin 14 sekunnin vauhdissa. Olisin kaivannut hieman nopeampaa vauhtia, mutta lauantain kaahotuksen jäljiltä olin hieman arka pyytämään. Lopulta Sintti lämpeni vähän ja alkoi itse tarjota noin 10-sekuntista laukkaa. 10 sekuntia on täydellinen vauhti! Vauhdin kiihtyminen toisaalta hieman sekoitti omaa suoritustani, enkä aina osannut arvioida, miten paljon minulla on aikaa taulujen välissä. Tämäkin kertoo lähinnä rutiinin puutteesta. Radalla kun ei tosiaan ole tullut treenattua.

K123-radalla sain suurimman pistesaldoni viimeiseltä eli kuudennelta laukalta, kun 10 sekunnin vauhdissa sain osuman kaikkiin kolmeen tauluun. Muilla kierroksilla ammuin paljon nuolia taulujen reunoihin – vielä jos ne saisi pistealueille, suoritukseni olisi voinut olla oikeinkin hyvä! 

K123-radan jälkeen ratsastettiin vielä Eocha triple, jossa oli myös Raunin kanssa harjoittelemani off side shot. Harmikseni off side shot kuitenkin päätettiin laittaa maan tasalle. Tätä perusteltiin turvallisuussyin, sillä korkeammalla sijaitseva taulu tarkoittaisi myös korkeammalla lentäviä hutinuolia – ymmärrettävää sinänsä. Toisaalta minun fysiikkani ei mitenkään riitä ymmärtämään, miten ihmeessä pystyy ampumaan paitsi väärälle puolelle, vieläpä maahan... Harmittaa vähän, sillä olisin 10-sekunnin-Sintilläkin ehtinyt kyllä ampua vielä off side shotin, mutta koska se ei ollut harjoittelemani off side, enkä ole koskaan ampunut 165-senttiseltä hevoselta väärälle puolelle maahan, päätin jättää kokeilematta. 

Voin oikeastaan kiittää viimeistä K123-kierrostani sekä Sintin vauhtia siitä, että lopulta sijoituin EMACin kesken kisassa toiseksi. Kyseessähän oli postal match ja tulokset lähetetään vielä kansainväliseen tuloslistaan. Siellä en usko komeilevani kovin korkeilla sijoilla, mutta HA1 kauden ekalta korealaiselta on jo parempi kuin viime vuoden vastaava! 

Kisakauden 2019 tavoitteet

Viime vuonna asetin itselleni tavoitteita. Osaan pääsin, osasta tuli huonolla tavalla pakkomielle. Pääsin varovaiseen tavoitteeseeni saada HA3-tason grading – sain sen! Toinen tavoitteeni oli nostaa kokonaisgrading HA2-tasolle, jota varten tarvitsin kipeästi HA2-tason gradingin korealaiselta. Tavoite ei vaikuttanut mahdottomalta, mutta vähitellen kisakauden edetessä alkoi vaikuttaa epätoivoisemmalta ja epätoivoisemmalta. Lopulta kisasin rataa aina huonolla fiiliksellä, kovissa paineissa ja itseäni ruoskien. Huonoihin tuloksiin vaikuttivat jonkin verran myös hitaat hevoset tai syvä muta, jossa hitaalla hepalla ei ollut mahdollistakaan päästä yhtään kovempaa. Aikamiinukset söivät osumapisteitä joskus rankastikin. Kuitenkin minulla oli myös useita mahdollisuuksia saada suoritus kasaan myös keskinopealla hevosella, mutta turha itseni ruoskiminen ja paineet pilasivat nekin mahdollisuudet. 

Jos tänä vuonna haluan HA2-kokonaisgradingin, tulee minun saada jo kaksi HA2-tason gradingia korealaiselta, sillä se ensimmäinenkin minulla jo oleva vanhenee elokuussa (suoritusten gradingit ovat voimassa 2 vuotta). Kokonaisgradingilla olisi väliä esimerkiksi ensi vuoden maajoukkuejakoja tehdessä ja todennäköisesti SM-kisaan osallistumista ajatellen. Tänä vuonna SM-kisat ovat Harjussa, ja lainahevoset jaetaan todennäköisesti rankingin parhaille. Jos en yllä rankingiin, en saa lainahevosta. Turusta asti on vaikeaa kuljettaa kisahevosta – varsinkin, kun ei ole hevosta jota kuljettaa. Tästä huolimatta tällä kisakaudella yksi ja ainut tavoitteeni on positiivisuus. Sen avulla toki toivon yltäväni myös hyviin suorituksiin, mutta tänä vuonna yritän ruoskia itseäni hieman vähemmän. Pitää tietysti treenata, mutta pakkomielle gradingeihin ei todennäköisesti johda mihinkään. 

Positiivisuustavoitettani aion ylläpitää pohtimalla jokaisesta suorituksestani aina vähintään yhden positiivisen asian. Unkarilaisen postalissa se oli se, että 7 sekunnin harjoituslaukasta huolimatta sain tsempattua kisan aikana ja ammuin joitakin osumia. Korealaisessa postalissa olen melko tyytyväinen vasemman käteni toimintaan. 

© Mira Lehmusvaara

Vasen käteni oli mielestäni hyvin linjassa kohti maalitaulua ja piti saman linjan myös  hetken ampumisen jälkeen. 

© Tiia Aarnio

Käden tulisi saattaa nuoli tauluun asti. Jousi saa "heilahtaa" ja tehdä niin sanotun khatran, mutta käden ei pitäisi sen takia heilahtaa radikaalisti ylös, alas tai sivuun. Tämäkin ongelma minulla on joskus ollut. Nyt tuntui, että pääsääntöisesti jousikäteni oli melko vakaa.

© Tiia Aarnio

Tämä kuva näyttää ihan siltä, kuin koko veto olisi ollut pitkä ja linjassa. Todennäköisesti vetoni on kuitenkin ollut lyhyt, mutta käteni on päästössä jatkanut oikeaa linjaa. Sekin on positiivista. Vielä kun saisi sen vedon hieman pidemmäksi, niin tarkkuuskin voisi olla parempi – saisi ne nuolet sieltä taulun reunasta pistealueelle. 

Kauden 2019 kisat

Kaipa tähän samaan pitkään jaaritteluun voi vielä paljastaa, mihin kisoihin tieni tänä vuonna vie. Ensimmäiset kansainväliset kisat koittavat jo noin viikon päästä Unkarissa. Kisat ovat Euroopan GP-sarjan ensimmäinen osakilpailu. Kilpailen yksilökisaajana ja edustan toki Suomea, mutta suoritukseni ei vaikuta Suomen GP-kisan sijoitukseen, eli en ole GP-joukkueessa. 

Sitten vietetäänkin kesä Suomessa treenaten ja osallistuen kotimaan kisoihin. Seuraavat ulkomaankisat koittavat vasta syksyllä. Syyskuussa suuntana on Puola ja EM-kisat. Paikka on jo tuttu Sypniewo-hotelli ja koko joukkueemme aikomus on myös osallistua treenileirille ennen kisaa. Odotan tätä matkaa jo innolla!

Kisakausi jatkuu vielä lokakuussa ja suuntaan Ranskaan GP-kilpailun kolmanteen osakilpailuun. Tässä kisassa olen joukkueessakin ja suoritukseni vaikuttaa siis myös Suomen sijoitukseen. Onneksi näihin on aikaa treenata!

Postal Match ja tekniikkatakapakki

Postal Match Isossakyrössä 20.5.2017

Team Turku pakkasi perjantai-iltana tavaransa ja suuntasi auton kohti Ylistaroa ja Isoakyröä. Yövyimme Ratsastuskoulu Kipinän leirimökissä – siinä samassa, jossa minä yövyin viime SM-kisoissa. Kipinältä lainasimme myös hevosia lauantain kilpailua varten.  

Ennen kilpailuja ei pitäisi koskaan muuttaa mitään. Vaikka olisikin jotain pielessä, radikaaleja muutoksia pitäisi tehdä vasta kisojen jälkeen. Noh, minähän en tällaisia puheita ota vakavasti, joten ostin tiistaina uuden jousen. Tarkkaan suunniteltu aikomushan oli ampua uudella jousella vasta kisojen jälkeen, mutta onko joku muka joskus onnistunut ostamaan uuden jousen ja olemaan kokeilematta sitä heti?! Ei varmasti. Vanha lerpahtanut Kaya-jouseni on varmaankin enää noin 25 paunan luokkaa, ja uudella 40-paunaisella Csermak Parthian-jousella kaikki nuolet meni ensimmäisiä kertoja testatessa taulun yli. Olen ilmeisesti tottunut kompensoimaan lerpahtanutta Kayaani, joten tähtäsin tarpeettoman ylös. Maasta ampuminen alkoi uuden jousen, jonka nimesin Punapupuksi, kanssa jo sujua, mutta selästä pääsin kokeilemaan Punapupua vain yksissä Sunnyn kanssa treenatuissa treeneissä, enkä kovin hyvällä menestyksellä. Sen sijaan sitä edeltävät treenit Sunnyn tai Tulin ja Kayan kanssa on mennyt hirmuisen hyvin. Lopulta päätin kuitenkin, että on aivan samantekevää ammunko ohi uuden vai vanhan jouseni kanssa. Päätin siis ottaa kisaan Punapupun. Olisiko kisat menneet paremmin vanhan jouseni kanssa? Ehkäpä, mutta turha sitä on jälkikäteen jossitella. 

Reissu oli monella tapaa paluu viime vuoden SM-kisoihin. Yövyin samassa mökissä ja tekniikkanikin taantui silloisen tekniikkani tasolle. Vetopituuteni jää herkästi lyhyeksi, mutta NÄIN lyhyt se ei ole ollut sitten SM-kisojen. 

Uusi jousi on tosiaan vanhaa vahvempi. Alaspäin roikkuvat käsivarteni jaksavat kyllä vetää sitä, kunhan teen sen oikein. Analysoituani tekemistäni kuvien ja videoiden perusteella havaitsin palanneeni siihen, että suoristan ensin vasemman käden ja alan sitten oikealla vetää. Tämä on jäänyt minulle tavaksi ylitaipuvan kyynärnivelen takia. On helpompi miettiä vasen käsi oikeaan asentoon ja pitää se siinä, jos sen tekee ensin. Kuitenkin oikean käden on raskasta jännittää jousi ihan omin avuin. Olenkin yrittänyt nyt opetella siihen, että lähden vasemmalla kädellä työntämään jousta samalla kun oikea vetää. Näin jousen jännitys on molempien käsien vastuulla. Tämä jäi kyllä pois kisasuorituksesta ja se näkyy vetopituudessa. Toisaalta vasen käteni on suunnilleen oikein nyt, kun olen suoristanut sen ensin. Suora väsen käsi ei kuitenkaan hirveästi lohduta, jos nuolet lentelevät minne sattuu, koska oikea käsi on pölö.

Siis ihan oikeasti, tässäkö kohtaa päästin jänteestä?!

Treenasimme Annin ja Miran kanssa Kipinän maneesissa perjantai-illalla ja vielä lauantaiaamunakin. Vetokäden peukaloni ei ole aikoihin kipeytynyt, joten en ole käyttänyt siinä mitään suojaa. Nyt kuitenkin olisi pitänyt. Lauantaiaamuna peukaloni iho alkoi aristaa jo niin paljon, että vaikka kuinka olisin halunnut vetää pidemmälle ja pitää jousta vedossa hetken ennen päästämistä, peukaloni lakkasi tottelemasta ja päästi jänteestä ihan omia aikojaan. Tämä oli tietysti hirmuisen lupaavaa päivän kilpailua ajatellen.....

Toivon todella, että tämä kuva on otettu kesken vedon, mutta pahoin pelkään, että tämä on olevinaan minun täysi vetoni!

Olen puhunut blogissani paljon kisajännityksestä ja alisuoriutumisesta. Tälläkin kertaa väitän alisuoriutuneeni, mutta yllättäen en jännityksen takia. Minua jännitti hieman kun saavuimme kisapaikalle. Kilpailijat oli jaettu kahteen ryhmään ja minä ratsastin vasta toisessa. Ensimmäisen ryhmän ajan kuvasin videoita ja keräsin ja ojentelin nuolia. En jännittänyt. 

Ryhmien välissä oli pieni tauko, jotta hevoset saivat levätä. Minua jännitti hieman, kun laitoin Crespoa kuntoon ennen kilpailusuoritustani. Suurin jännitys kuitenkin laantui kun kiipesin selkään. Ensimmäisestä ryhmästä yksi ratsastaja joutui keskeyttämään kilpailun, koska rauhalliseksi mielletty hevonen ei sitten vieraassa paikassa ja talven jäljiltä ollutkaan rauhallinen. Minun viimeisetkin jännityksen rippeet laantuivat, kun jo toinen kilpailija joutui keskeyttämään hevospulmien takia jo alkulämmittelyn aikana. Omat ongelmani tuntuivat pieniltä; allani oli varma ja Annin kanssa rauhallisesti mennyt hevonen. Turha jännittää. Olisin kuitenkin kaivannut edes pientä jännitystä. Jännityksen laannuttua tilalle tuli eräänlainen välinpitämättömyys enkä löytänyt keskittymiskykyäni lainkaan. Keskittymiskykyyni vaikutti sekin, että ensimmäinen nuoleni osui. Siitä seurasi liian itsevarma olo. Itsevarmuus sitten kuitenkin laantui hyvin äkkiä ja muuttui turhautumiseksi, kun se osuminen ei sitten enää ollutkaan niin helppoa. Sentään osumani paranivat! Ensimmäinen osumani oli yhden pisteen osuma. Toinen kahden pisteen ja kolmas kolmen pisteen. Olisinpa vain osunut useammin! 

Korean 3 shot -radalla onnistuin vahingossa kummallakin kerralla ottamaan viimeiselle taululle viinestä kaksi nuolta kerralla. Minulla siis ylipäätään oli viinessä aina vain tarvittavat nuolet sekä yksi varanuoli, mutta otinpa sitten käteeni sen varanuolenkin. Ensimmäisellä kerralla huomasin mokani vasta, kun molemmat nuolet olivat poissa viinistä ja kädessäni. Siinä ei paljoa ehtinyt ajatella. Toisesta piti päästä eroon. Heitin sen sitten pois. Yritin olla osumatta sillä hevoseen ja heittää sen tarpeeksi kauas, mutta ei niin kauas, että se osuisi radan oikealla puolella oleviin ihmisiin. Onneksi juuri siinä kohden rataa ei ollut ketään muutenkaan! Sain jopa vielä ammuttua nuolen, tosin osumatta. Toisella kierroksella kävi sama juttu, mutta huomasin virheeni ajoissa ja sain jätettyä ekstranuolen vielä viineeni. Kuitenkin jotkut pasmat siinä menivät sekaisin, ja kolmas nuoli jäi kokonaan ampumatta.

En missään tapauksessa syytä hevosta omista huonoista osumistani, mutta osaltaan myös hevosen temppuilut haittasivat keskittymistäni. Oikeastaan harmittaa, että annoin sen häiritä niin kovasti. Näin Crespon tekevän jo Annin kanssa pieniä loikkia ja pään viskomista. Se oli minunkin kohdallani täysin odotettavissa. Kuitenkin Crespo jätti temppuilunsa tälle tasolle, mitään isompaa loikkaa tai pukkia ei tullut, eikä nämä pienet hassuttelut häirinnyt tasapainoani. Kuitenkin se, että Tulin kanssa olen tottunut reagoimaan pieniinkin pomppuihin siten, että on välittömästi otettava ohjat käteen, sillä muuten tulee isompi loikka, vaikutti esimerkiksi nokittamiseen. En aina ehtinyt nokittaa, sillä jouduin välillä varmuuden vuoksi tarttumaan ohjista. Tai ammuin hutaisten ollakseni valmiudessa tarvittaessa tarttumaan ohjiin. Turhaa varmistelua, mutta minkäs teet. En syytä hevosta huonoista osumista, sillä vika oli enemmän minussa. Olisin hyvin voinut pienistä loikista huolimatta vetää kunnon vetoja ja ampua rauhassa. Minuun on vain niin kovin syvälle rakennettu se varovaisuus, mitä Tulin kanssa kannattaa noudattaa. Kaikenkaikkiaan kuitenkin pidin Cresposta oikein kovasti ja tulimme hyvin juttuun. Crespo oli rauhallinen ja lähti laukkaan vasta pyynnöstä ja hidasti radan lopussa, vaikka jarrutusmatkaa maaliviivan jälkeen olikin melko vähän. Pään viskomisestaan huolimatta Crespo nousi yhdeksi tähänastisista suosikeistani! 

Kokonaispisteeni jäivät vähäisiksi, mutta ylsivät silti kolmanteen sijaan. Ensimmäinen (eli Anni) sai 49,09 pistettä. Siihen nähden omat pisteeni 9,41 ovat vähäiset. Kilpailijoita oli kaikenkaikkiaan kahdeksan, joista kaksi joutui harmillisesti keskeyttämään. Postal Match on kansainvälinen kilpailu, joka käydään osakilpailuina joiden tulokset lähetetään IHAA:lle. Yhdeksän pistettäni tulee kansainvälisellä tasolla olemaan aivan naurettavat. Olen iloinen kolmannesta sijasta, mutta olisihan sitä silti voinut ampua edes muutaman pisteen enemmän. Kisa oli kuitenkin treenin kannalta todella hyödyllinen: Tiedän mitä kehittää ja miten!

Vaikka Suomen kisassa sijoituinkin kolmanneksi, kansainvälinen sijoitukseni oli 66/90.

Kuvista kiitos: Anni ja Tero
Videoista kiitos: Mira ja Anni