GP-kilpailut Ranskassa

Euroopan GP-kilpailut Ranskassa 14.–16.6.2018

Kisakauden tärkeimmät kisat tulivat ja menivät. Kisamatkalla kärsittiin muutamat vastoinkäymiset kuten junalakko, muta, liukas satula ja nuoliviinestä katkennut tukikeppi, mutta hauskaakin sentään oli. 

Olen useampaan kertaan todennut nämä GP-kilpailut kisakauteni tärkeimmiksi kisoiksi, mutta oman rakkaan jouseni katkettua kaksi päivää ennen lähtöä minun tuli asennoitua tähän kisaan hieman uudelleen. Olin edelleen lähdössä edustamaan Suomea ja oma tulokseni vaikuttaisi siihen, kuinka Suomi tulisi maakohtaisessa rankingissa pärjäämään, mutta jousen vaihtaminen lennosta juuri ennen tärkeitä kilpailuita on jotakin, jota kenenkään ei tulisi joutua kokemaan. 

Rakkaan punaisen jouseni (jonka traagisesta kuolemasta kerroin ihmisille myös kisapaikalla, ja josta huomasin vahingossa käyttäväni pronominia "she") korvaajaksi mukaani kisaan lähti jo loppusyksystä ostamani Living Arrow -jousi, joka on kyllä todella hyvä jousi, mutta joka on jäänyt punaisen jouseni varjoon omaan käteeni sopimattoman kahvan takia. Täysin nollilta minun ei siis tarvinnut kisaan lähteä – olin sentään ampunut kyseisellä jousella joskus, mutta en voi sanoa treenanneeni sillä. 

Hevoset oli esivalittu ja saimme Miran kanssa ratsuksemme Passion-nimisen rauhallisen ponitamman. Siinä, ettei ole koskaan kasvanut kovin suureksi on hyvät ja huonot puolensa. Hyvä puoli on se, että voin ratsastaa poneilla, mutta huono puoli on täsmälleen sama! Jotta lyhytjalkainen poni pääsisi lujaa, sen tulisi vispata jalkojaan huomattavasti nopeammin kuin suuren hevosen. Ponimme oli jo treeneissä hitaanlainen, mutta muuten vaikutti pomminvarmalta. Se hyppäsi pieniä esteitä (joita puolalaisella radalla oli luvassa) ja laukkasi tasaisesti ja varmasti – mutta hitaasti. Uskoimme kuitenkin vakaasti, että pienellä patistamisella saisimme sen pysymään aikarajoissa, vaikka aikapisteistä joutuisimmekin luopumaan. Poni ei ollut varsinaisesti laiska. Sen laukka oli hyvää ja pyörivää  – se vaan ei lyhytjalkaisella ponilla vielä riitä!

Korealainen rata

Kisapaikka oli valtava – korealaiselle ja unkarilaiselle radalle oli omat peltonsa, ja lisäksi löytyi vielä harjoitusrata, ratsastuskenttä ja maastoesterata, jolle puolalainen rata rakennettiin. Kaikki 60 kilpailijaa pystyttiin hajauttamaan radoille siten, että torstaina ja perjantaina osa porukasta kilpaili unkarilaisella ja toinen osa korealaisella. Minulle osui torstaille korealainen rata. 

Korealainen rata oli Event-säännöistä tuttu K235, jossa siis oli ensin kaksi taulua, sitten kolme taulua ja lopuksi viisi taulua. Jokaista taulumäärää ammuttiin kahdesti, joten kisa koostui kuudesta laukasta. Rata myös piteni taulujen lisääntyessä ja aikaraja oli ensin 14 sekuntia, sitten 18 sekuntia ja lopuksi 23 sekuntia. Pienellä ponilla oli täysi työ pysyä näissä rajoissa, eikä ainoastaan siksi, että se oli jo lähtökohtaisesti hidas. 

Vaikka kilpailusää oli pääsääntöisesti hyvä, en voi silti sanoa säiden suosineen meitä. Nuolet saatiin ammuttua poutataivaan alla, mutta ennen kilpailuja ja öisin satoi rankasti. Korealainen rata oli pellolla, joka muuttui nopeasti mudaksi. Kisajärjestäjä yritti huomioida tämän ja rataa siirrettiin joidenkin ryhmien välissä metri suuntaan tai toiseen, mutta suoritusten loppuun mennessä rata oli silti aina mutainen. Oma ryhmäni starttasi suoraan toisen ryhmän perään, eikä rataa siirretty välissä. Rata oli siis meille alusta asti mutainen. Olin ryhmäni ensimmäinen ratsukko ja ensimmäiset kolme laukkaa Passion-poni pinkoi lyhyillä jaloillaan niin lujaa kuin pääsi ja risteili radan reunalta toiselle etsien aitojen vierestä kohtaa, jossa maa vielä pitäisi kavioiden alla – ja pysyimme aikarajoissa (ainakin melkein). Suorituksen loppuun mennessä reunatkin olivat jo kuluneet, pieni poni alkoi olla mudassa rämpimisestä todella loppu, ja hitaasta ajasta saattoi tulla miinusta yli viisikin pistettä. Tunsin, kuinka poni olisi kyllä mennyt lujempaa, mutta kannustuksestani huolimatta se ei vain enää päässyt. 

Jotta poniin sai vauhtia, tuli pitää oma energiataso todella korkealla. Toteutin tätä huutelemalla "jiihaa, wuhuu, hoppa hoppa" suoritusteni aikana ja pidin samalla yleisöä hyvin viihdytettynä. Ponille ei niinkään ollut väliä huusinko vai en, mutta mennäkseen lujaa se vaati korkeaa energiatasoa ja koin itse, että se oli helpoin ylläpitää huutamalla. Olisin kyllä huomattavasti mieluummin pysynyt hiljaa ja keskittynyt ampumiseen, mutta aina ei voi valita... Ensimmäinen laukkamme jäi aikarajan alle. Toinen meni sekunnilla yli, mutta sentään vain sekunnilla! Kolmannelle laukalle lähtiessäni sain lähtöportin liputtajalta lähtöluvan (hän sen aina minulle antoi), mutta nostaessani laukkaa radan alussa minulle huudettiinkin, etten saa vielä tulla. Pysäytin ponin ja tein ahtaan uukkarin juuri ennen aikaporttia. Kun sain lähtöluvan uudelleen, olin edelleen vähän hämmentynyt ja epävarma, ja se näkyi ampumisessani. Osuin kolmesta taulusta vain yhteen. Neljännelle laukalle pääsin lähtemään taas hieman päättäväisemmällä otteella, mutta tässä kohtaa muta voitti Passionin ja vaikka sain kaksi neljän pisteen arvoista osumaa, lähti hitaasta ajasta yli neljä pistettä miinusta. Sitten rata muuttui taas ja ammuttavana oli viisi taulua. Jostain syytä jouduin odottamaan todella kauan ennen kuin sain lähtöluvan. Tarkistin myöhemmin kypäräkamerani videosta, että odotin yli kolme minuuttia radan alussa nuoli valmiina jänteellä, mutta lähtölupaa ei kuulunut. Odotus tuntui todella pitkältä, sillä mitään selkeää syytä sille ei ollut. Tässä kohtaa petti myös oma korkea energiatasoni. Muta voitti Passionin ja odottelu voitti energiatasoni. Odotellessani ehdin jo löllääntymään niin, että kun lähtölupa vihdoin myönnettiin, suoritukseni oli löysä. Aikamiinusta tuli taas runsaasti, enkä edes osunut juuri mihinkään! Viimeiselle laukalle sain vielä hieman tsempattua, mutta aikamiinukset ja pari ohi ammuttua taulua jättivät senkin kierroksen pisteet vähiin. Täytyy kuitenkin sanoa, että olen todella onnellinen siitä että kisasin korealaisen torstaina. Torstain ja perjantain välisenä yönä satoi rankasti ja rata oli perjantaina vielä hirveämpi!

Unkarilainen rata

 

Unkarilainen rata kilpailtiin perjantaina harjoitusradalla, sillä varsinainen unkarilainen kisarata kärsi sekin suurista mutavahingoista. Harjoitusrataakin äyskäröitiin ennen kilpailun alkua, mutta tämän jälkeen käytössämme oli oikein hyväpohjainen rata – tosin hieman ahtaalla lähtö- ja lopetusmatkalla. Radalla tuli myös lähes poikkeuksetta oikea laukka, sillä rata alkoi kaarteesta. Onneksi minua ei ole koskaan pahemmin kiinnostanut ammunko vasemmasta vai oikeasta laukasta, vaikka vasen mielletään helpommaksi. Laukan johtava jalka on minun ongelmistani vähäisin.

Unkarilaisella radalla minun ei tarvinnut olla aikarajasta aivan yhtä huolissani kuin korealaisella. Toisaalta korealaisella radalla yliajasta saa vain miinusta, mutta jos unkarilaisella radalla ylittää ajan, menee koko kierros nollille osumista huolimatta. Aikaraja on onneksi hitaallekin hevoselle inhimillinen 20 sekuntia. Toki kaikista aikarajan alittavista sekunneista saa pisteitä, joita olisin mielelläni vastaanottanut. 

Ammuin oman tasoni mukaisesti. Sain pääsääntöisesti kaksi nuolta tauluihin, mutta kahdella laukalla sain tauluun jopa kolme nuolta. Toisaalta myös kahdella laukalla sain vain yhden nuolen tauluun, joten keskiarvoksi jäi kaksi nuolta taulussa jokaisella kierroksella. Samanmoisia tuloksia olen ampunut nyt muutenkin. Se mikä jäi nyt puuttumaan, oli ne aikapisteet.

IHAA:n uusi nettijärjestelmä on ihana! Sieltä näkee virallisten kisojen tulokset, omat pisteensä ja taulupisteensä, jolloin oman kehittymisensä seuraaminen on tehty todella helpoksi. Sain Puolassa mielestäni hitaalla Granda-tammalla 79 pistettä, ja ylsin HA2-gradeen. Nyt ammuin vain pisteen huonommin, mutta Passion-poni oli huomattavasti hitaampi, sillä kokonaispisteet jäivät vain 66 pisteeseen ja grade HA1-tasolle. Viime syksynä kisaamassani Puolan GP-kisan unkarilaisessa olen saanut 65 pistettä, mutta ampunut paljon huonommin! Niin sitä vaan on nopeudella merkitystä... 

Myös korealaisen taulupisteitä on kiinnostavaa verrata. Syksyllä Lagunan kanssa olen ampunut todella hyvin, mutta Lagunakin oli hitaanlainen ja kokonaispisteet ovatkin lähinnä taulupisteitä ja -bonuksia. Kuvittelin ampuneeni Grandan kanssa Puolassa huonosti, mutta ylsin silti HA1-gradeen. Nyt Passionin kanssa olen ampunut paremmin, mutta kokonaispisteet ovat silti huomattavasti huonommat. 

Tykkäsin Passion-ponista todella paljon, ja tuntuu todella pahalta sälyttää huono menestys sen lyhyiden jalkojen ja runsaan mudan syyksi. Toki olisin voinut itse tykittää unkarilaisella viisi nuolta tauluun (aikaa olisi ollut) ja korealaisella olisin voinut ampua pelkkiä vitosia. Aina voi jossitella. Mutta oikeastaan jossittelu on aika turhaa. Taitoni eivät vielä riitä siihen, että saisin unkarilaisella ensimmäiset ja viimeiset nuolet ammuttua tauluun todella kaukaa, eikä niitä korealaisen tiikereitäkään metsästetä vieraalla jousella ja vähäisellä korealaisen rutiinilla (kun on nyt tullut treenattua vain sitä unkarilaista). Ehkä, vaikka kuinka tykkäisi ratsustaan, pitäisi rohkeammin vaatia tai ainakin kysyä nopeampaa vaihtoehtoa... 

Puolalainen rata 

Puolalainen rata on aina suurta hauskuutta! Suomen joukkuetta ajatellen paineet menestymisestä oli olemassa, mutta koska puolalaiselta radalta ei saa gradingeja eikä sitä erilaisten ratojen takia pysty kovin pätevästi vertaamaan aiempiin suorituksiin, paineita ei juuri ole, ellei niitä itse itselleen luo. Normaalisti yritän aina parantaa omaa tulostani ja verrata kehittymistäni vanhoihin tuloksiin, mutta koska puolalaisella radalla ei voi tätä tehdä, olen yrittänyt päättää itselleni pari mukavaa tavoitetta aina ennen puolalaiselle radalle menoa. Tällä kertaa, koska puolalainenkin rata oli todella mutainen, tavoitteeni oli pysyä hengissä ja saada osuma ainakin yhteen 3D-eläimeen. Täytin tavoitteeni! Mutta täytyy kyllä ensi kerralle lisätä tavoitteisiin myös ponin kyydissä pysyminen...

Kuva © Katariina Cozmei

Puolalainen rata alkoi todella lupaavasti. Osuin hyvin, hyppäsin maastoesteen ja ponissa tuntui olevan mukavasti vauhtia. Rata siirtyi pellolta metsään, joka oli todella mutainen. Päätin eloonjäämistavoitetta noudattaakseni ottaa metsässä suosiolla ravia ja nostaa laukan taulujen kohdalla tai turvallisissa paikoissa. Poni oli varmajalkainen ja loiskutteli läpi mudan, mutta metsässä en juurikaan päässyt ampumaan. Metsästä päästyäni ammuin osuman 3D-hirveen. Sitten suuntasin kohti toista maastoestettä, joka sekin sujui ongelmitta. Esteen jälkeen unohdin sekunniksi mihin rata jatkui, ja se sekunti oli suurin virheeni koko kilpailun aikana. Poni tiesi, että vasemmalta pääsee kotiin. Meidän kuitenkin tulisi jatkaa oikealle. Poni alkoi viedä minua vasemmalle, ja kun sain taas yhteyden päänsisäiseen karttaani ja aloin ohjata ponia oikealle, oli jo hieman liian myöhäistä. Ajauduimme kohti tötteröin rajattua maastoestehautaa, ja poni totesi ettei varmasti aio mennä tötteröistä läpi – poni meni vasemmalle ja minä oikealle. Puolalainen rata loppui siihen. Pettymystäni niellen vastaanotin ponin toimitsijalta, joka oli napannut sen kiinni, ja talutin ponin pois radalta nuoliviineni läpsyessä typerästi reittäni vasten – toisaalta olin tyytyväinen, että pudotessani kuulunut rutina tuli nuoliviinen tukikepistä eikä kaikista niistä nuolista, joita vielä siinä vaiheessa kannoin mukanani. Tulipojan kanssa on tullut harjoiteltua tuota putoamista, joten pahiten loukkaantui minun nuoliviineni. Itselleni ei tullut edes mustelmaa, mutta henkinen kolaus oli aika kova. Rata oli sujunut niin hyvin!

Kotimatkalla henkiseen kolahdukseeni puhallettiin, kun sain IHAA:lta viestin, että uudistuneiden sääntöjen mukaan voin putoamisestani huolimatta saada pisteet radan ensimmäiseltä puoliskolta. En tarkalleen tiedä, missä kohtaa oli radan puoliväli, mutta sain kuin sainkin lopulta puolalaiselta radalta 20 pistettä! Aikaani ei voitu mitata, mutta jäipähän aikamiinukset saamatta! Toki tässä kohtaa jossittelu taas alkaa – montako pistettä olisin voinut saada JOS olisin päässyt radan loppuun asti? Täytyy kuitenkin olla onnellinen siitä, ettei putoamiseni jättänytkään suoritustani täysin nollille. Sitä paitsi, jos katsoo kilpailuiden tuloslistoja, näistä kolmesta radasta sijoituin puolalaisella parhaiten (K 55/60, U 49/60, ja P 45/60). 

Yleistä pohdintaa

Rakkaan jouseni katkeaminen surettaa minua edelleen. Living arrow -jousi alkoi kuitenkin kilpailuiden edetessä tuntua tutummalta ja tutummalta, enkä esimerkiksi kärsinyt juurikaan nokitusvaikeuksista (joita voisi olla odotettavissa, kun uusi jousi on täysin eri mittasuhteissa kuin vanha) ja osumiakin tuli melko samalla tavalla kuin ennen. Videoita ja kuvia katsellessani minun on kuitenkin tehnyt muutamaan kertaan mieli lyödä itseäni otsaan aivan järkyttävän näköisen tekniikan takia. 

Vetoni on ollut lähes poikkeuksetta aivan liian lyhyt. Vetokäteni kyynärpää jäi usein liian alas ja koko käsi laskee alas nappaamaan seuraavaa nuolta jo ennen kuin on päästänyt edellisestäkään irti. 

Tässä vetokäden kyynärpää on hyvässä linjassa, mutta tämä ei todellakaan ole tarpeeksi pitkä veto. Ei todellakaan. Silti tämä nuoli osui.

 

Tällä radalla ammuttiin vain yksi nuoli, eikä lisää ole viinessäkään. Silti käteni on laskeutunut valmiiksi ottamaan seuraavaa. Tämä nuoli ei osunut, eikä ihme.

Toivon todella, että osa näistä jättimäisistä tekniikkavirheistä johtuu epävarmuudesta uuden jousen kanssa. Punaisellakin jousellani vetoni on joskus lyhyt ja ruma, mutta ei sentään kai aivan näin ruma? Lisää harjoitusta sitten vaan... ja jotta kisakausi ei loppuisi tähän, lähden heinäkuussa Ruotsiin. Tarkoitus oli alunperin jättää heinäkuun Ruotsin kisa väliin ja antaa kansainvälinen kisakokemus jollekin, jolla ei sellaista vielä ole, mutta yhtäkkiä valtaosa kiinnostuneista katosivat ja minut valittiin joukkueeseen. No, Ruotsiin on onneksi lyhyt ja edullinen matka.

ESRAJA:n kesäleiri ja Postal Match

ESRAJA:n kesäleiriä vietettiin 9.–10.6.2018 Hertsby Stallgårdissa Sipoossa. Leiriratsukseni sain jo luottoystäväksi muodostuneen Rominan, jonka kanssa treenaaminen on aina ollut mukavaa. Nyt saisin leirin huipennukseksi kokeilla myös kisaonneani Rominan kanssa.

Saavuimme Miran kanssa Sipooseen jo perjantai-iltana ja autoimme kunnostamaan myrskysäissä kärsineen unkarilaisen taulun telineen. Lauantaina loputkin leiriläiset saapuivat paikalle ja aloitimme treenit maasta ampuen. Sitten siirryimme hevosten selkään treenaamaan unkarilaista rataa, joka oli edessä myös sunnuntain kisassa. Lauantain treenit menivät vaihtelevalla menestyksellä. Taulu napsui useinkin, mutta itse huomasin nuolten olevan aina pistealueen ulkopuolella. Vähän tarkemmalla keskittymisellä osumia alkoi tulla pistealueellekin. Treeneissä ammuin vain 3–4 nuolta jokaisella laukalla. Leikin ampuvani ensimmäisen nuolen lähtöportilta ja nokitin vasta sen jälkeen. Testailin kuinka aikaisin ensimmäinen nuoli tulee ampua, jotta ehtii nokittaa ja silti ampua front shotin myös lähempää. En ampunut pitkää matkaa oikeasti, sillä en halunnut hukata nuoliani ennen kisaa (ruohikko taulun edustalla oli melko pitkää). Tällä asenteella en ehkä koskaan tule oppimaankaan pitkä matkan osumaa? Treenin jälkeen minulla oli kuitenkin ihan hyvä olo tulevista kisoista. Poni toimi täydellisesti ja vauhti oli sopiva. Minun huolekseni jäisi vain osuminen. 

Sunnuntain kisa-aamu koitti. Ensimmäisen ryhmän ajan merkitsin pisteitä ja aikoja pistelomakkeille. Annoin pestini eteenpäin ja lähdin valmistautumaan kisaan. Laitoin jouseni valmiiksi jänteelle, testasin nokituksen sujuvuuden ja jätin tavarani tallin seinän reunustalle puomikasan päälle – paikkaan, jossa ne eivät vahingossakaan joutuisi tallotuiksi. Lähdin valmistelemaan ratsuani. Palattuani jouseni luo, huomasin ettei se ollutkaan enää jänteellä. Ehkä otin sen sittenkin pois jänteeltä? No, pitää vain laittaa se uudelleen. Tartuin jouseeni, joka olikin kahtena kappaleena. En kerennyt ajatella juuri mitään. Lähdin kappaleet kädessäni etsimään muita. Minulle tarjottiin lainajousia paitsi ESRAJA:n varastoista myös ihmisten omista jousista. Testasin 35-paunaista Kayaa, mutta sen jänne oli liian paksu nokeilleni. Tulisin sohlaamaan nokituksessa pahasti, jos lainaisin sitä. Mira tarjosi lainaksi Living Arrow -joustaan, jollainen minullakin on kotona, mutta jolla en ole juurikaan ampunut. Jänne oli sopivan ohut nokeilleni ja paunamäärä suunnilleen sama kuin omassa jousessani. Sitä, kuinka ampuminen sujuisi en ehtisi testata ennen kisaa.

Nousin Rominan selkään ja yritin tulla tutuiksi jousen kanssa. Se oli suurempi kuin omani, enkä tiennyt miten sijoittaisin sen selässä niin, ettei se haittaa minua tai hevosta silloin kun en ammu. Omani ripustan yleensä olkapäälle, mutta tämä yksilö ei siinä pysynyt. Olimme leiriporukan kanssa sopineet, että harjoituslaukkoja otetaan vain yksi, jotta hevoset jaksaisivat kaikki kisakierrokset. Harjoituslaukkani aika tuli ja ammuin ensimmäiset nuoleni. Ammuin kolme nuolta ja sain ne kaikki tauluun. Kuulin vitsailua siitä, että minun tulisi vaihtaa joustani useammin. Itsekin olin vähän yllättynyt. 

Ensimmäisellä kisakierroksella luotin jouseen vähän liikaa. Ei se aivan itsekseen niitä nuolia tauluun asti saanutkaan, vaan minunkin piti tehdä jotakin. Vain yksi nuoli osui. Sittemmin ryhdistäydyin ja ammuin keskimäärin kaksi nuolta tauluun joka kierroksella. Kerran jopa kolme! Toisin kuin lauantain treeneissä, nyt yritin ampua taulua myös kauempaa, mutta tuloksetta. Kokonaispisteeni ylsivät HA2-gradeen, jonka toivoinkin saavani. Ihan hyvin lainajousella! Kokonaispisteeni olivat 53,74 ja HA3-graden raja olisi 57 pistettä. Tämä on lähimpänä HA3-gradea kuin mihin olen vielä koskaan päässyt! Ehkä minun todella pitäisi rikkoa tai vaihtaa jousta lennosta useammin? Vähän kalliiksi tulisi...

Sijoitus leirikisassa: 3/16
Sijoitus kansainvälisesti: ??

Yöllä lähdetään Ranskaan... Ilman rakasta tuttua joustani. Saa nähdä mitä siitä tulee....

Kawalkada Open Competition

Kansainväliset kilpailut Puolassa 

31.5.–3.6.2018

Ranskan GP-kisat lähestyvät uhkaavasti ja Suomesta on vasta lumet sulaneet – mikäs siis parempi päätös kuin lähteä Puolaan lämmittelykisoihin. Treeniä on ollut melko vähän mutta onneksi se on ollut sitäkin laadukkaampaa. On ollut kurssia ja ratatreeniä, ja lyhyessä ajassa olen saanut talven treenitauon jäljiltä itseni suunnilleen samaan taitotasoon kuin viime syksynä – rutiini vain edelleen hieman puuttuu.

 Meitä lähti Puolan kilpailuun Suomesta kiva pikku porukka. Autokulut saatiin jaettua neljän kesken ja vuokra-autoksi tajuttiin tällä kertaa ottaa pienen rengasrikkoisen Skodan (syksyllä Puolan kisassa vuokra-autoasiat eivät menneet aivan putkeen) sijaan suuri ja sielukas Lexus. Matka Gdanskista kisapaikalle sujui mukavasti, vaikka jo perinteiseen tapaan ajoimme Puolan pikkuteillä harhaan ja kiertelimme metsikössä etsien majoituspaikkaamme. Kilpailupaikkana oli aluksi tarkoitus olla jo tuttu Sypniewo, jossa GP-kisat kilpailtiin viime vuonna, mutta luultavasti vähäisen osallistujamäärän vuoksi kisapaikka siirtyi pieneen kylään nimeltä Murowana Goslina, Kawalkadan tallille. Ajomatkaa Gdanskista (jonne halpojen lentojen toivossa lensimme) tuli hieman enemmän ja mukava auto oli entistäkin tärkeämpi. 

Torstaiaamu koitti ja ajoimme hotelliltamme tallille. Hevoset oli jaettu alustavasti valmiiksi ja minulle annettiin testattavaksi suurensuuri puoliveritamma Granda. Granda oli 14-vuotias, kokenut ja pomminvarma jousiammuntaratsu, mutta myös valitettavan hidas. Osa hevosista oli minulle tuttuja jo syksyn Puolan kisasta (vaikka paikka oli eri, osa hevosista oli samoja) ja olin ehtinyt jo haaveilemaan parista hevosesta. Yksi haavehevoseni oli harmaa konik-poni, jota kisatiimiläiseni Enni sai kokeilla ensin ja tykästyi siihen. Niinpä minulle jäi vaihtoehdoksi Granda tai Granda. Kisaajilla oli kaikki oikeus ilmaista mikäli ei ole tyytyväinen kokeilemaansa hevoseen, mutta koska hevoset olivat minulle jo entuudestaan tuttuja, ei muutkaan vaihtoehdot oikein viehättäneet, eikä niitä juuri ollutkaan. Toinen mahdollinen kisaratsu olisi ollut kotiinpäin ryöstävä pikkuponi – ei kiitos. Tunsin lievää hevoskateutta Ennin ponista, mutta hitauttaan lukuunottamatta Grandassa ei ollut muita vikoja. Pitäisi vain ampua todella hyvin, sillä aikapisteitä ei olisi luvassa. 

Korealainen rata kilpailtiin vielä torstaina iltapäivällä. Hevoset valittuamme ja testattuamme saimme pitkän tovin hengailla tallilla, syödä lounasta, paahtua kuumudessa ja saatiinpa yksi poliisitapauskin. Jotenkin kummasti keskelle Puolan maaseutua tallille ilmestyi joko helteestä tai jostain aineista päänsä pehmeäksi saanut Patrickia etsivä henkilö. En tiedä löytyikö Patrickia koskaan, mutta etsinnät jatkuivat poliisiauton kyydissä.

Iltapäivään sijoittuvassa kisasuorituksessa oli hyvät ja huonot puolensa. Hyvä puoli oli se, että lounas oli jo syöty ja nälkäkiukkuni pysyi hallinnassa. Huono puoli oli se, että pitkään paahtavassa helteessä itseään kuivattaneena olo oli melko väsynyt jo ennen hitaan hevosen patisteluakin. Ensimmäinen harjoituslaukkamme oli 17 sekuntia. Aikaraja oli 14 sekuntia ja jokaisesta ylittävästä sekunnista lähti yksi piste. Onneksi se oli vasta harjoituslaukka! Seuraavalla harjoituslaukalla läpsin hevosta jousella pepulle ja sain ajan tiivistettyä 15 sekuntiin. Edelleen aikarajan väärällä puolella! Kisasuorituksissa hevosen patistelu jatkui. Grandan reaktio pohkeisiin oli hännän pyöräytys. Se ei nopeuttanut vauhtiaan, se vain pyöräytti häntäänsä. Kiitti! Kuin ihmeen kaupalla emme kuitenkaan saaneet jokaiselta laukaltamme miinusta, vaan saimme myös muutaman aikapistedesimaalin! 

Voisi luulla, että hitaalla hevosella voi keskittyä ampumiseen ja ampua todella hyvin. Mutta ei. Rytmiä ei löytynyt ja taulun kohdalla räiskäisin jonkin huonon lerppunuolen vähän sinne päin, ja yritin taas patistella ratsuani. Taulujen välillä saatoin joutua odottamaan kaksikin sekuntia valmiiksi nokitettuna, koska hevonen ei vain edennyt taululle asti yhtä nopeasti kuin mihin olisin ollut valmis. Olisin mielelläni vaihtanut nuo odottelusekunnit aikapisteisiin. Yksin hitaan hevosen vika huono suoritukseni ei kuitenkaan ollut – olisin voinut ampua paljon paremmin. Melkein hävettää kuinka lyhyeltä ja hutaistulta vetoni näyttää videoilla. Osutut nuoletkin taisivat mennä tauluun asti vain tuurilla. Saadut aikamiinukset eivät olleet niin suuria, etteikö Granda-tammallakin olisi voinut pärjätä ihan hyvin. Minulla oli syksylläkin Puolassa hidas hevonen, mutta silloin ammuin paremmin. Suoritukseni jälkeen olin aivan varma, etteivät pisteeni riittäisi edes HA1-gradingiin, mutta ihmeellisesti olin kuin olinkin taistellut itselleni kyseiseen gradingiin vaadittavat 40 pistettä (ja jopa 0,53 pistettä yli)!

Perjantaina kisatulle unkarilaiselle radalle Granda-tamman nopeus sopi jo paremmin. Edelleen aikapisteitä suuremmassa osassa olivat osumapisteet, mutta koska radan aikaraja oli nyt 20 sekuntia, ei aikamiinusta tarvinnut suuresti pelätä. Jälleen ensimmäinen harjoituslaukkamme oli liian hidas, mutta sen jälkeen menimme tasaisesti noin 16 sekunnin aikoja. Taitoni eivät vieläkään riitä osumaan tauluun jo lähtöportilta, mutta hitaamman hevosen vahvuus olikin tällä radalla se, että ehdin lähempänä maalitaulupömpeliä ampua kolme nuolta ihan mahdollisen matkan päästä. Osuin useimmilla laukoillani kahteen tauluun. Edelleen kolmeen tauluun osuminen yhdellä laukalla jäi vähän haaveeksi, mutta hitaan hevosen ansiosta ehdin nokittaa niin, että minulla oli edes mahdollisuus yrittää ampumista suunnilleen järkevän matkan päästä. 

Tavoitteeni unkarilaisella radalla oli saada edes kerran osuma kaikkiin kolmeen tauluun ja hiljaisesti toivoin myös HA2-gradingia – en vain ollut varma riittävätkö taitoni siihen aivan vielä. Täysin pieleen mennyt toukokuun postal match (josta sain yhden pisteen) kummittelee edelleen vähän mielessä... Ensimmäinen tavoitteeni täyttyi jo toisella kisalaukalla. Osuin ensin keskimmäiseen tauluun, sitten ensimmäiseen tauluun ja lopuksi viimeiseen tauluun. Onneksi järjestyksellä ei ole väliä! Kuitenkin huvituin tästä kierroksen aikana itse niin, että meinasin tuuletuksiltani unohtaa ampua nuolen vielä maaliportilta. Unkarilaisella radalla on ammuttava vähintään kolme nuolta saadakseen aikapisteet, joten viimeinen nuoli ei sinänsä ollut merkittävä, mutta aina tietysti kannattaa kokeilla. Kaikki osumapisteet kuitenkin lasketaan! Todennäköisesti en osu enää kaukaa maaliportilta, mutta jättämällä yrittämättä se nuoli ei ainakaan lennä tauluun. 

Postalin jäljiltä olin vähän huolissani – kannattaako sitä nyt Puolaan asti lähteä ampumaan jokaiselta radalta yksi piste – mutta tämän unkarilaisen radan suorituksen jälkeen voin sanoa, että kannatti lähteä! Tämä oli paras unkarilaisen radan suoritukseni tähän asti! Sain 79,93 pistettä ja täytin myös hiljaisemman tavoitteeni – pisteeni riittivät HA2-gradingiin! Lisäksi sijoituinkin ihan hyvin, vaikka lähtökohta tässä kisassa oli se, että puolalaiset vievät kärkisijat ja me suomalaiset pidämme joka tapauksessa perää. Olin kahdeksastatoista kilpailijasta yhdeksäs tällä radalla! 

Lauantaina ja sunnuntaina kisattiin puolalaiset radat. Kilpailin elämäni ensimmäisen puolalaisen syksyllä Puolassa ja tuntui mahtavalta, että nyt niitä sai kisata kokonaiset kaksi kappaletta. Suomessa puolalaista rataa on vaikea toteuttaa ja sitä voi treenata lähinnä osissa taulutyyppi kerrallaan. Ranskan GP-kisaakin ajatellen oli oikein hyvä päätös tulla Puolaan virkistämään muistia. Tätä tämä laji vähän on – harjoitellaan kilpailuissa. 

Puolalaisella radalla Granda oli oikein unelma. Hidas se oli edelleen ja aikamiinusta tuli jonkin verran, mutta enemmän syyteltävää on omassa ampumisessani. Granda eteni hitaasti, mutta tasaisen varmasti. Se tiputti raviin vain pariin kertaan ja nosti laukan uudelleen melkein heti. Pysyimme siis lähes koko ajan laukassa ja aina kun jossain oli taulu, se oli mahdollista ampua (ravissa ammuttaviahan ei siis lasketa, joten on aika tärkeä piirre hevosessa, että laukka pysyy yllä). Puolalaisella radalla hevosta tulee myös ohjata tavallista enemmän ja Granda kääntyi kuin ajatuksen voimalla. Kunhan varmisti vähän ennen risteystä kevyin avuin, että Granda on tietoinen haluamastani suunnasta, se meni sinne täysin mukisematta. 

Lauantaina kisatun puolalaisen radan osumat olivat vähäisiä ja pieniä. Sain ammuttua joitakin ykkösiä. Ammuin joitain tauluja jopa moneen kertaan niiden tullessa radalla uudelleen vastaan, mutta ammuin aina ohi. Keskityin enemmän hevosen ohjaamiseen ja sorruin vähän samaan kuin korealaisella radallakin – hutaisin nuolia tauluja kohti hevosen hoputtamisen ohessa. Keskittyminen ampumiseen oli olematonta. Osumapisteeni olivat 22, mutta aikamiinusten johdosta lopulliset pisteet olivat 13,138. 

Sunnuntain radalla päätin keskittyä ensisijaisesti ampumiseen. Tämä kostautuikin heti alkuun sillä, että ajatuksen voimalla toimiva Granda kääntyi risteyksessä väärään suuntaan oletettuani sen menevän suoraan jos en muuta pyydä. Suunnitelma olisikin ehkä toiminut, ellen olisi juuri risteyksen kohdalla ajatellut "tässä on muuten tuo risteys".... Väärään suuntaan kääntyminen oli oma mokani ja johti massiivisiin aikamiinuksiin. Jo muutenkin hitaalla hevosella tällaisiin mokiin ei todellakaan olisi varaa. Kuitenkin ammuin kierroksella kaksi täysosumaa, muutaman pienemmän osuman ja jopa kymmenen pisteen arvoisen pitkän matkan taulun, joka oli noin 40 metrin päässä. Yksi ja ainoa tavoitteeni sunnuntain radalla olikin saada osuma pitkän matkan tauluun, sillä se oli nyt normaalia helpompi. Taulua ammuttiin lievään alamäkeen ja taulu oli vieläpä maassa, joten nuoli ylsi siihen helpommin kuin kauas ja korkealle sijoitettuun tauluun. Toisella kierroksella en ampunut enää aivan yhtä hyvin, sillä väärästä suunnasta pelästyneenä keskityin taas enemmän hevosen ohjaamiseen. Silti ammuin paremmin kuin lauantain puolalaisella. Osumapisteeni olivat sunnuntain puolalaisella 48 pistettä, mutta hevosen hitauden ja oman suuntamokani myötä aikapisteitä väheni todella rajusti. Kokonaispisteeni olivat 26,09. 

© Klaudia Ziomko

Puolan kilpailu oli loistava aloitus kisakaudelle. Monessa asiassa pitää vielä parantaa. Ampumiseen pitää keskittyä, pitää löytää rutiinia ja rytmiä, mutta ei syksyiset taitoni ole mihinkään kadonneet kunhan kaivan ne taas esiin. Veto täytyy pitää pitkänä, vaikka kuinka tuntuisi että nuoli osuisi lyhyemmälläkin vedolla tauluun – ei se osu, se todettiin jo toukokuun postalissa! Tietysti haluaisin olla tänä vuonna parempi kuin viime vuonna. Nyt kuitenkin eletään vasta kesäkuun alkua ja tässä on koko kesä aikaa treenata! Viime vuonna olin hyvässä kisatikissä vasta elokuussa. Toisaalta nyt harmillisesti tärkein kilpailu osuu jo kesäkuuhun. Ennen Ranskan GP-kisaa onkin vielä treenattava niin aktiivisesti kuin suinkin ehdin, mutta tämä Puolan kilpailu oli kyllä äärimmäisen hyödyllinen alkulämmittely. Kokonaissijoitukseni kaikki ratatyypit huomioiden oli 12/18.

Helteellä on hyvä ottaa ratsastushousut välillä pois ja liihotella suunnittelemassani Suomi-hameessa.