Kilsträffen-kilpailu 20.-21.7.2019

© Jennie Johansson

Alkavan kevään merkki on se, että pitkän talven jälkeen ratsastusjousiampujat alkavat innolla selailla nettiä ja etsiä kilpailumahdollisuuksia, joilla täyttää omaa kalenteriaan. Yleensä parasta tulosta saa, kun uskaltaa kaivaa IHAA:n kalenterin (joka ei tänä vuonna edes päivittynyt) ja Facebookin lisäksi eri maiden maakohtaisia kalentereita. Itse eksyin Ruotsin ratsastusjousiammuntakisakalenteriin eräänä tammikuisena yönä ja ilmottauduin heti Kilsträffen-kisaan. Kisat olivat teoriassa avoimet, mutta Ruotsin kisoissa harvemmin on lainahevosia. Tunsin kuitenkin kisajärjestäjän, Janin, jo viime vuodelta ja kyselin mahdollisuutta ratsastaa jollakin hänen hevosistaan. Tämä sopi, ja merkitsin kisan kalenteriini. Samalla tiedustelin mahdollisuutta ottaa kaksi ystävää mukaan, jos heillekin riittäisi hevosia. Tämäkin sopi. Tammikuusta heinäkuuhun on kuitenkin pitkä aika, ja paljon ehtii sattumaan ja tapahtumaan.

Geysir Kilsträffen-kisassa 2018

Huhtikuussa sain Janilta surullisen viestin, että ihana ja ehkä maailman suloisin Geysir-poni oli jouduttu tapaturman vuoksi lopettamaan. Näin ollen kisahevosiakaan ei nyt olisi tarjolla kolmelle. Jan lupasi vielä huudella muilta kisaajilta, josko jonkun hevonen joutaisi lainaksi, mutta valmistauduimme jo siihen, että kisareissu olisi osaltamme peruttu. Töihin ei esitetty vapaatoiveita kisaviikonlopulle, koska kisaan ei todennäköisesti lähdettäisi.

Toukokuussa saimme varovaista vihreää valoa, että toinen ruotsalainen lajin harrastaja voisi lainata kisoihin hevosta. Ilmoitin heti töihin, että tarvitsen kisaviikonlopun vapaaksi, ja se järjestyi. Muut kisakaverini eivät olleet yhtä onnekkaita, eikä töistä herunutkaan enää vapaata. Joutuisinkin siis ehkä matkustamaan yksin. Pidin tätä mahdollisena, mutta kalliina ajatuksena. Laivalla kun pääsee Itämeren yli samaan hintaan, oli sitten yksi tai useampi matkustaja. Samoin bensa maksaa aina saman verran, oli autossa sitten yksi tai useampi matkustaja. Olisi siis mukavaa saada joku jakamaan kuluja. Lopulta löysinkin seurakseni Veran, jolle tämä olisi ensimmäinen kansainvälinen kisamatka.

Minä saisin ratsukseni Janin issikkatamman Freyan. Vera saisi lainata hevosta toiselta kisaajalta, jonka traileriin mahtuisi oman kisahepan lisäksi vielä toinenkin ratsu. Kisapäivät olivat lauantai ja sunnuntai, ja Veran ratsun kerrottiin olevan paikalla vasta lauantaiaamuna. Ei siis olisi varsinaisesti järkeä tulla paikalle jo perjantaiksi testaamaan hevosia. Itse olisin toki voinut testata Freyan jo perjantaina, mutta kalliiden iltalaivojen ja Veran hevosen saapumisajan puitteissa varasimme edullisemman päivälaivan. Saapuisimme kisapaikalle myöhään perjantai-iltana.

Kisan lähestyessä myös tämä Veralle luvattu lainahevonen sairastui, sekä sen varalla ollut varahevonen. Lisäksi vielä heidän naapurinsakin hevonen, jota lähes aina saa lainata, oli juuri tuona kyseisenä kisaviikonloppuna treffeillä orin kanssa. Pohdin siis jälleen lähtöä yksin. Jan laittoi meille viestiä, että matkoja ei tarvitse kuitenkaan enää perua, sillä yksi kisaaja voi vielä jakaa oman ratsunsa, jos mitään muuta ei löydy. Niinpä lähdimme matkaan.

Taluttelua ja tutustumista © Ulf Zetterlund

En ehtinyt tutustua kisahevoseeni etukäteen, kuten kisoissa on yleensä tapana. Olin toisaalta siitä onnekas, että viimevuotisten kisareissujeni myötä olin nähnyt Freyan aikaisemmin kaksissakin kisoissa. Lisäksi ehdin nähdä, kun Daniel ratsasti Freyalla minua ennen. Olin siis Freyan toinen ratsastaja. Olin Freyan kanssa valmis hieman liiankin aikaisin ennen omaa suoritustani. Meitä edeltävä kisaryhmä oli vasta ehtinyt aloittaa, kun jo saavuin varustettuna ja valmiina lähemmäs rataa. Oli oikeastaan hyvä, että olin niin aikaisin valmis. Ehdin aloittaa lämmittelyn ja hevoseen tutustumisen maasta käsin ennen selkään nousua. Taluttelin Freyaa ja pyysin sitä seuraamaan ja pysähtymään kanssani, hyvin yksinkertainen tehtävä, mutta tehokas. Freya tarkkaili kovasti hevoskaverinsa Glödin liikkeitä, mutta melko pian sain sen keskittymään minuun ja olemaan minun kanssani. Tuli aika nousta selkään ja valmistautua suoritukseen.

Meillä on sama ilme! © Ulf Zetterlund

Unkarilainen rata

Olin tyytyväinen, että unkarilainen rata kilpailtiin ensin. Kolme harjoituskierrosta ja yhdeksän kisakierrosta – ehtisin kyllä varmasti tottua kisaratsuuni. En asettanut itselleni kovin kummoisia odotuksia. Harjoituskierroksilla ammuin todella upeasti pelkkiä nelosia ja kolmosia, ja useampaakin nuolta tauluun. Ehdin riemuita hieman liikaa. Ensimmäiset kolme kierrosta meni mielestäni melko huonosti. Jos osuu tauluun vain yhden nuolen, pitäisi siitä sentään saada enemmän kuin kaksi pistettä. Tulistuin hieman ja päätin pystyä parempaan. Pystyinkin. Viimeiseen neljään kierrokseeni olen oikein tyytyväinen. Olipa onni, että tällä unkarilaisella mentiin yhdeksän kierrosta. Jos tämä olisi ollut se kuuden kierroksen unkarilainen, en olisi päässyt vauhtiin lainkaan!

Siltä varalta, että tottumattomalla silmällä on vaikeuksia ymmärtää tätä taulukkoa, unkarilaisella on siis kolme maalitaulua, ja jokaisesta niihin osuvasta nuolesta saa pisteitä. En kuitenkaan ole saanut viimeiseltä taululta ensimmäisestä  maalista 322 pistettä, vaan olen osunut siihen kolmella nuolella saaden pisteet 3+2+2. Tämä on myös ennätyskierrokseni siinä mielessä, että en ole koskaan aikaisemmin saanut yhdellä kierroksella neljää nuolta tauluun. Seitsemännen kierroksen ensimmäiseen tauluun ammuttu neljä pistettä on muuten ammuttu jo lähtöportilta, eli melko kaukaa! Tällä suorituksella ansaitsin jo toisen HA3-tason gradingin unkarilaiselta. Ensimmäinen vastaava on viime vuodelta, sekin Ruotsista Janin hevosella (Glöd-tamma). On ne Janin hevoset aika upeita!

Ruotsissa taso on todella korkea, joten vaikka unkarilainen meni hyvin, sijoitukseni oli 11/20.  

Korealainen rata

Hyvin menneen unkarilaisen jälkeen korealaiselle kerääntyi hieman lisäpaineita. Kärkisijoja tämän tason kilpailuissa ei edes hätyytelty, mutta olisihan se mukavaa ampua korealaisella edes suunnilleen samantasoisesti kuin unkarilaisella. Korealaisesta on kasvanut minulle melkoinen mörkö jo viime vuonna, eikä sen mörköys ole tällä kaudella juuri vähentynyt. Erityisesti inhoan double shotia.

Pelkästään ohi ammuttujen harjoituskierrosten jälkeen tsemppasin hyvin ja ensimmäisellä kisakierroksellani osuin molempiin tauluihin. Sitä ei tapahdu double shotilla usein (ja siksi vihaankin sitä). Tästä hämmentyneenä ammuinkin toisella kierroksella nollat, tätä tapahtuu huomattavasti useammin.

Triple shot on toinen inhokkini, etenkin tämä versio, jossa ensimmäinen taulu ammutaan etuviistoon, yksi sivulle ja kolmas takaviistoon (se versio, jossa ammutaan kolme taulua sivulle, on ihan jees). Ensimmäinen taulu meni kummallakin kierroksella ohi, sillä ammuin sen aivan liian aikaisin varmistaakseni hyvän osuman keskimmäiseen tauluun, joka siis on sivulle ammuttava ja siksi "helppo". Back shotit puolestaan osuivat ihmeen hyvin.

Serial shotille, eli viiden taulun radalle keräsin vielä lisää paineita. Niiltähän voisi kerätä kasaan ihan kunnon pistepotin ja pelastaa vielä koko pelin. Tosin se ei onnistu, jos ehtii ajatella näin. Korealaisen suurin ongelmani on myös se, että alan kierrosten välissä laskea pisteitäni ja pohtia, paljonko vielä tarvitsen. Niitä tarvittuja pisteitä ei todellakaan tule tällä metodilla. Ammuin ensimmäiseen tauluun vitosen ja hämmennyin. Tämäkin on ongelma. Pitäisi unohtaa jo se edellinen ja keskittyä seuraavaan. Ei se nuoli osu seuraavaan tauluun siksi, että edellinenkin osui! Kierroksen jälkeen ruoskin itseäni siitä, etten osunut kolmeen peräkkäiseen ja bonuksetkin siis jäivät saamatta. Mutta hei, onneksi viimeisellä kierroksella voin vielä osua kaikkiin ja saada hurjan pistepotin!! No ei todellakaan. Paineet kasvoivat, paniikki iski. Melko lupaavan kolmen pisteen osuman jälkeen ammuin kaikki nuolet taulun vasempaan reunaan pistealueen ulkopuolelle, paitsi viimeisen, jonka senkin ammuin vasempaan reunaan, mutta nipin napin pisteelle. Paniikin takia ammuin kaikki liian aikaisin.

Korealaiselta opinkin jotain. Ehkäpä pääasiassa sen, että jotain tälle asialle täytyy tehdä. Sain hieman potkua taulupaniikkini työstämiseen ja siitä selviytymiseen. Eniten tämä korealaisen vaikeus on päässäni kuin siinä, että korealainen olisi oikeasti mahdoton. Ylsin rimaa hipoen tasolle HA1, mutta en ole tyytyväinen. Tuntuu, että tuon HA1 saan aina hullusta sähläyksestä ja paniikista riippumatta, ja olisi mukavaa joskus vihdoin nähdä, mihin pystyisin jos en sähläisi ja panikoisi. Korealaisella päädyin sijalle 17/20.

Korealainen meni sen verran surkeasti verrattuna kisan yleiseen tasoon, että vaikka unkarilaisella en ollut aivan superhuono, oli sijoitukseni kokonaiskisassakin 17/20.

GoProni oli päällä ja videoi kyllä kummatkin kisasuoritukseni, mutta koska mitään muuta videomateriaalia kisasta ei tullut, oli pelkkä GoPro-materiaali niin tylsää, etten lopulta jaksanut editoida niistä koostevideota. Onneksi paikalla oli taitavia valokuvaajia! Ruotsissa on aina ilo kisata mahtavan porukan, sujuvien järjestelyiden, kannustavan ilmapiirin ja lyhyen matkan takia. Toivon jo kovasti pääseväni Ruotsiin ensi vuonnakin, mutta saa nähdä millainen tuuri silloin on lainahevosten suhteen!