Marras- ja joulukuu ovat leikkimielisten kisojen kulta-aikaa. Harmillisen monessa paikassa radat alkavat antaa periksi vallitseville sääolosuhteille joko jatkuvan sateen tai aikaisin koittavan pimeyden vuoksi, mutta ratsastuskentät ovat pääsääntöisesti yhä kuivia ja valaistuja. Hännilän tilan harjoituskilpailuissa nautittiin täydellisestä marraskuisesta kisasäästä.
Kisarata oli rakennettu kentälle ja rajattu ulkopuolelta langalla, sisäpuolelta puomein. Tauluista sai osumapisteiden lisäksi pisteitä sen mukaan, oliko ne ampunut laukassa, ravissa vai käynnissä. Harjoituskisa oli siis suunniteltu niin, että aloittelijatkin voisivat osallistua. Pidin tästä askellajikohtaisesta pisteytyksestä kovasti, sillä vaikka minulle jo ESRAJA:n kisoista hyvinkin tuttu ESRAJA special -rata on myös suunniteltu niin, että mikä tahansa askellaji kelpaa, jättää se silti kävelevät hieman eriarvoiseen asemaan kuin laukkaavat, sillä aikabonukset ovat merkittävässä osassa. Tämä rata oli helppo toteuttaa myös toimihenkilöiden kannalta, sillä aikaa ei tarvinnut mitata ja tulokset oli nopea laskea kisan jälkeen.
Ratsunani oli pieni ja pyöreä suomenhevostamma Poppe. Olen mennyt Poppella kerran aikaisemmin, kun tutustuimme Hännilän tilan ratsuihin pitämiämme polttareita varten. Poppe on herkkä, mutta kuuliainen ja reipas tamma.
ESRAJA special -rataa kisatessani takerrun usein liikaa siihen, että haluaisin laukata ja suuri osa keskittymisestäni menee hevosen askellajiin. Tässä kilpailussa päätin keskittyä ampumiseen ja mennä siinä askellajissa, mikä Poppelta helpoiten tulisi. Laukka oli toivottavaa, mutta päätin etten lähtisi vaatimaan sitä enää, jos päätyisimme radalle ravissa. Tämä oli oikein hyvä päätös. Harjoituslaukkamme meni ravissa ja ajattelin siksi mennä suorituksenikin ravissa. Ensimmäiselle kierrokselle nousikin sitten yllättäen laukka. Ammuin tyytyväisenä laukasta. Toiselle ja kolmannelle kierrokselle päädyin ravissa ja yritin ravin pompotuksesta huolimatta keskittyä ampumiseen. Parhaimmat osumapisteeni sain laukkakierroksella, mutta silti onnistuin suorittamaan koko kisan ilman ainoatakaan ohi mennyttä nuolta. Kaikki osuivat tauluun!
Osumistani en todellakaan voi kiittää hyvää tekniikkaa, vaan pikemminkin lähellä olleita tauluja ja hyvää tuuria. Kisakaudellani vaihdoin jousta vähän joka välissä, enkä ehtinyt saada kunnollista tuntumaa mihinkään jouseen. SM-kisojen jälkeen olen pitänyt melko pitkän treenitauon ja se vähäinenkin tuntuma tähän jouseen on taas kadonnut. Vetopituuteni on lyhentynyt olemattomiin. Toisaalta onneksi linja on suora, mikä riitti osumaan, mutta ei tarkkuuteen. Monet osumistani oli yksi tai kaksi pistettä, joten tarkkuudessa olisi parantamisen varaa. Jos taulut olisivat olleet yhtään kauempana, olisivat osumani olleet huteja.
Suoriuduin sijalle 2/7 ja olen oikein tyytyväinen!
Syksyn pimeys ja kylmyys koittaa, ja alkaa olla aika myöntää kisakauden olevan lopuillaan. Kaikkiin tavoitteisiini en päässyt, mikä harmittaa edelleen. Toisaalta kisakauteen kuului myös hyviä hetkiä ja saavutuksia. Syksyn tullen on pitänyt keskittyä lähinnä kouluun, mutta aikaa on ollut myös ahkeran treenaamisen sijaan rennolle puuhastelulle.
Tulipojan syyshetkiä
SM-kisojen korealainen rata jäi harmittamaan niin paljon (lähinnä siksi, että jäin 1,43 pisteen päähän koko kauden tavoitteestani), että haaveilin tekeväni kyseisen radan vielä Tulin kanssa kotipellolla. Elo-syyskuun Postal Match olisikin sopivasti ollut Korean23, ja useampaan kertaan kävin asettelemassa taulut oikeille paikoilleen ja värväsin itselleni porukkaa avuksi ajanottoon ja nuoltenkeruuseen. Sääherrat olivat kuitenkin jatkuvasti toista mieltä ja rata pysyi liian märkänä ja mutaisena laukkaamiseen. Tulin kanssa tahkottiin rataa ja ammuttiin tauluja moneen kertaan käynnissä, jotta ratatyöskentely muuttuisi rutiiniksi ja Tuli muistaisi käytöstavat laukassakin. Tulikoe (hehe) jäi kuitenkin suorittamatta ja laukat laukkaamatta. Haaveilin suorituksesta vielä lokakuussakin, vaikka se ei silloin enää ollut postal-kisana. Suoritus jäi kuitenkin tekemättä.
Korealaisen radan suoritukseni Tulin kanssa olisi vaatinut pakkasta ja lunta. Kohtalo ei kuitenkaan ole lainkaan puolellani tässä asiassa, sillä vaikka sitä lunta nyt tulisikin, on Tuli ainakin hetken poissa pelistä kisasuoritusten suhteen. Poloinen alkoi lokakuun lopulla sairastella ja on nyt kevyellä liikunalla, joka ei sisällä laukkaa. Tulin vointi on nyt jo paljon parempi (koputan puuta), mutta ratatouhut ja laukat unohdetaan nyt hetkeksi. Kentällä voimme treenata käynnissä ja ravissa.
Tallille tuli kesällä uusi poni nimeltä Arttu. Tuli on luovuttanut Arttu-ponille lauman johtajuuden ja ollut paljon rauhallisempi ja rennompi. En ole hetkeen edes pudonnut selästä, koska Tuli on jättänyt yllättävät paniikkipyllyliikeet vähemmälle (koputellaas puuta tähänkin väliin). Arttu-ponin myötä Tuli on tullut myös hellyydenkipeämmäksi ja jopa vähän mustasukkaiseksi. Tuli saattaa tulla minua portille vastaan tai vähintäänkin vilkuilee kauempaa, että olisikohan hänen vuoronsa tulla leikkimään.
Ensiesittelyssä Arttu-poni
Arttu-poni tuli kesällä tallille Virosta. Ehdin ratsastaakin sen kanssa kerran ja poni oli aivan unelma! Sitten otettiinkin kunnolla takapakkia ja poni alkoi lingota porukkaa pois selästään. Selkäännousua harjoiteltiin uudelleen ja pääsimme jo onnistuneesti käyntiin asti. Valitettavasti videolle ei tallentunut sitä kertaa, kun otimme uudelleen takapakkia ja en vain pudonnut vaan lensin Artun kyydistä. Selkäännousun jälkeen Arttu nousi kuin hissi ja laskeuduimme eri paikkoihin. Pakaraparkani on edelleen kipeä. Muuten Arttu on oikein ihana ja sosiaalinen poni ja 5-vuotiaaksi yllättävän hyvä laumansa johtaja.
Muita syksyn hetkiä
Syksyllä treenit ovat jääneet hieman vähemmälle varsinkin Sunny-tamman ollessa edelleen toipilaana todetun jännevamman takia. Syksyn aikana kävin kerran Islanninhevostalli Sydänkaviossa treenaamassa ihanalla issikkaruuna-Toparilla. Topar oli kiltti poni, mutta sitä piti jonkin verran patistella pysymään laukassa. Treenissä JOKAINEN nuoleni osui pistealueelle, vaikka vetopituuteni saisi edelleen olla hieman pidempi – osumat voisivat olla vielä hieman tarkempia! Kisakaudella todella moni ratsuni oli potkittavaa mallia ja laukasta tai vauhdista piti muistuttaa jatkuvasti. Se häiritsi ampumistani kisasuorituksissa valtavasti, mutta näköjään treenitilanteessa osaan potkia ja ampua yhtä aikaa. Osaisinpa kisoissakin...
Sydänkavion lisäksi toimintaa on alkanut löytyä myös lähialueilta, sillä Alvan tallilla Raisiossa on ryhdytty opettamaan hevosia lajin pariin. Itse olen käynyt auttamssa puuhassa nyt muutamaan kertaan ja olen täysin rakastunut Prinssi-poniin. Ensimmäisellä jousiammuntakerrallaan poni jo osoitti olevansa oikein hyvä lajiin. Toisella kerralla intoa oli vähän liikaa ja peppukin lensi kertaalleen, mutta innokkaasta ponista on paljon mukavampi lähteä työstämään jousiammuntaratsua kuin pelokkaasta. Toivottavasti Prinssi-ponistakin kuullaan vielä! Alvan tallilla on myös mahtava 90-metrinen hiekkapohjainen rata, toivottavasti sinne saadaan jatkossa toimintaa enemmänkin!
Kaikenkaikkiaan syksy on ollut oikein mukava. Puuttuva grading-tulos korealaiselta radalta kaivelee lähes pakkomielteen lailla, mutta pian on hyväksyttävä tosiasiat ja antauduttava syksylle. Syksy, ja varsinkin talvi, tarkoittaa kelien puitteissa vähemmän hevostreeniä, mutta toisaalta pian alkaa myös pikkujoulukisakausi! Intoa seuraavankin kisakauden suunnitteluun olisi jo, mutta valitettavasti juuri mitään päivämääriä ei ole vielä tullut julki. Haaveissa olisi kuitenkin viettää aktiivinen kisakausi ensi kesänäkin.
Tein viime sunnuntaina ekskursion estekilpailuiden maailmaan osallistumalla Ratsutila Cavalierin harjoituskilpailuihin. Kokemukseni siellä sai minut miettimään sitä, kuinka esteratsastus voi olla tukena ratsastusjousiammunnan oppimiseen.
Isommat ratsastusjousiammuntakilpailut (GP, MM ym.) koostuvat kolmesta osakokeesta eli korealaisesta, unkarilaisesta ja puolalaisesta radasta. Sanotaan, että näistä korealainen rata on kuin kenttäratsastuksen esteratsastuskoe, unkarilainen kouluratsastuskoe ja puolalainen maastoestekoe. Voin ymmärtää ajatuksen tämän taustalla. Korealainen rata vaatii pitkälti hyvää rytmiä ja tarkkaa ajoitusta. Unkarilainen rata vaatii toistoa ja pitkäjänteisyyttä. Puolalainen rata mittaa paitsi ampumataidot myös ratsastustaidon sekä suunnitelmallisuutta ja suurten kokonaisuuksien hallintaa.
Minä tein esteradalla täsmälleen samat virheet kuin teen toistuvasti korealaisella radalla. Puhun nyt kahdesta eri lajista, joita yhdistää yllättävän moni asia. Korealaisella radalla minun ei tule hypätä minkään yli, mutta maalit ovat silti verrattavissa esteisiin ja samankaltaisilla virheillä on samankaltainen vaikutus suoritukseen.
Korealaisen radan osakokeita voi olla erilaisia. Tauluja voi olla yksi, kaksi, kolme tai viisi. Usein Suomen radoilla kolme taulua on maksimi, mitä voimme täällä suorittaa tai harjoitella, sillä taulujen määrän kasvaessa myös rata pitenee, eikä Suomessa ole juurikaan tarpeeksi pitkiä ratoja vakituisessa harjoitus- tai kilpailukäytössä. Käyn säännöllisesti ratsastustunneilla ja ryhmäni painottuu esteisiin. Tunneilla esteitä kuitenkin harvemmin hypätään pidempää kuin kolmen esteen rataa, sillä aikaa pitää riittää jokaiselle tuntilaiselle ja kentälle pitää esteiden lisäksi mahtua kaikki tunnin ratsukot. Kisatilanteessa maalitauluja ja esteitä onkin yhtäkkiä enemmän, miten suhtautua?
Taulukko tämän kauden serial shot -kierroksista.
Korealaisella viiden taulun radalla ehdottomasti yleisin tapani suoriutua on se, että ammun kolme ensimmäistä taulua, ja sitten neljäs ja viides menevät ohi. Tämä tapahtuu riippumatta siitä, millainen nopeus hevosella on ollut. Toisaalta korealaisella radalla kolmeen peräkkäiseen tauluun osumisesta saa kolme lisäpistettä ja usein asetan itselleni tavoitteeksi osua ainakin kolmeen peräkkäiseen, ja se riittää. Mutta viidestä peräkkäisestä taulusta saisi viisi lisäpistettä – miksi ihmeessä tyytyä kolmeen? Miksi kolme riittää, kun voisin pyrkiä viiteen?
Esteradalla hyppäsin kolme ensimmäistä estettä (toiselle tuli pudotus, siitä lisää myöhemmin) ja neljännellä hevonen kielsi. Videolta näkee, ettei kielto ollut kovin dramaattinen, hevosta ei vain ratsastettu esteelle loppuun asti ja se kuin huomaamatta luiskahti esteestä ohi. Täsmälleen sama siis tapahtui esteillä kuin jousiammunnassa. Minä tyydyin kolmeen, vaikka tehtävää oli vielä jäljellä. En ratsastanut hevosta esteelle enkä ohjannut nuoltani tauluun.
Olen treenannut kolmeen maalitauluun ampumista. Minä osaan sen. Miksi neljäs ja viides taulu olisivat erilaisia? Osuin jo kolmeen, kyllähän tämä neljäskin nyt osuu. Virhe onkin liika luottaminen. Onnistumalla kolmesti jätän neljännen tuurin varaan. Ammuinko nuoleni tauluun asti vai viskasinko sen vain vähän sinne päin? Ratsastinko hevosen esteelle asti, vai ohjasinko vain vähän sinne päin? Meniko nuoli ohi taulun tai hevonen ohi esteen? Molemmat tulee ohjata loppuun asti myös neljännen kerran, vaikka kolme kertaa olisikin jo onnistunut. Luottamus hevoseen tai nuoleen on toki positiivista, mutta pelkän luottamisen varaan suoritusta ei voi rakentaa, vaan vaivaa pitää nähdä myös ihan itse. Taulukosta huomaa, että neljäs nuoli on osunut satunnaisesti tauluun silloin, kun jotain on mennyt pieleen jo aiemmin eikä liikaa luottoa hyvään tuuriin ole syntynyt. Hyvin alkaneet kierrokset puolestaan päättyvät nolliin neljännen taulun kohdalla.
Hevonen pudottaa esteen. Mitä tapahtui? Sain hevosen esteelle, mutta jokin meni silti pieleen. Rikkoutuiko rytmi, kompastuiko hevonen, hyppäsinkö itse ennen hevosta?
Nuoli osuu yhden pisteen alueelle. Mitä tapahtui? Sain nuolen tauluun, mutta jokin meni silti pieleen. Rikkoituiko rytmi, epäonnistuiko nokitus, ammuinko liian aikaisin?
Edessä on radan viimeinen maalitaulu. Joko maaliviiva ahdistaa? Vilkaisinko sinne päin vai keskityinkö maalitauluun? Olen selvinnyt radan tähän asti, eiköhän tuo viimeinenkin osu! Ohi meni! Ohjasinko nuolen tauluun asti, oliko vetoni kunnollinen, annoinko nuolelle edes lähtökohtaisesti tilaisuutta osua tauluun?
Edessä on radan viimeinen este. Ohjaanko hevosen esteelle, vai luotanko siihen että se menee? Onhan se mennyt radan jo tähän asti. Ohi meni! En ohjannut. Tiesinkö edes, missä viimeinen este oli? Suunnittelinko, miten sinne mennään? Tällä esteradalla minä tiesin kyllä mikä on viimeinen este, mutta unohdin täysin miten sinne mennään. Kaarteen jyrkkyys yllätti minut ja valtavalla päättäväisyydellä Veeti olisi ehkä vielä löytänyt tiensä esteelle, mutta heräsin liian myöhään sitä päättäväisyyttä toteuttamaan. Kuului kaksi vihellystä ja radasta tuli hylkäys.
Viiden maalitaulun radalla ei ole viittä mahdollisuutta, vaan on yksi mahdollisuus viisi kertaa. Yhdeksän esteen radalla ei ole yhdeksää mahdollisuutta, vaan on yksi mahdollisuus yhdeksän kertaa. Tulee hallita kokonaisuus, mutta jokaiseen palaseen on keskityttävä yksi kerrallaan. Nuoli ei osu neljänteen tauluun, koska kolme edellistäkin osuivat, vaan nuoli osuu neljänteen tauluun vain jos sen ampuu siihen. Hevonen hyppää neljännen esteen vain jos sen ohjaa sille, ei siksi että se meni yli jo kolmesta muustakin.
Suoritukseni
harjoituskilpailuiden esteradalla ei ollut malliesimerkki, mutta
tässäpä malliesimerkki virheiden tiedostamisesta ja toivottavasti niistä
oppimisesta. Nämä opit pitäisi vain muistaa vielä seuraavankin kerran
kun ratsastaa esteitä tai korealaista rataa. Keskity, ratsasta, tähtää
ja suunnittele. Hallitse kokonaisuus, mutta keskity yhteen kerrallaan. Älä jätä kesken, vaan tee loppuun asti oli kyse sitten hypystä, tiestä, tähtäyksestä, vedosta tai suorituksesta ylipäätään.
Ratsastusjousiammunnan SM-kisat kilpailtiin tänä vuonna Salossa. Rata rakentui Ratsastuskeskus Tehon ratsastuskentälle viistoon ja ongelmia tuotti viereiset pyörätiet. Ratsunani oli jo viime vuoden SM-kisoista ja kauden treeneistä tuttu ihana Sunny. Sää ei tällä kertaa ollut suotuisa ja varsinkin korealaisella radalla saimme vettä niskaamme paljonkin. Onneksi Sunny ei ole mikään prinsessa eikä sade haitannut häntä vähääkään. Muita vastoinkäymisiä meillä sitten olikin...
Korealainen rata
Valitettavan harvoin minulla on tilaisuus kilpailla hevosella, jolla olen saanut myös treenata vakituisesti. Otin korealaiselle tavoitteeksi HA2-graden ja sijoittumisen 10 parhaan joukkoon. Aivan realistinen tavoite, sillä tähän ylsimme viime vuonnakin ja treenitkin ovat menneet hyvin.
Kisaratana oli Korean23, eli ensin mentiin kolme laukkaa double shotia ja sitten kolme laukkaa triple shotia. Kisa alkoi harjoituslaukalla ja sain molemmat nuolet tauluun. Ensimmäinen kisalaukka alkoi täysosumalla, jes! Toinenkin nuoli osui tauluun. Sitten pakka vähän levisi, enkä voi sanoa kahdesta muusta double shot kierroksesta oikeastaan mitään hyvää. Sunnya aavistuksen ihmetytti toimitsijakulman takaa ilmestyvä yleisö ja se liikkui vähän epätasaisesti. Toisella kierroksellani sain vain back shotin tauluun enkä järin hyville pisteille. Kolmas laukka oli nollalaukka, sillä vaikka back shot jälleen osui tauluun, ei se osunut pistealueelle. Perhana!
Rata vaihtui triple shotiin ja ammuin ensimmäiseen tauluun neljä pistettä. Sitten kaiuttimista kuului, että radan takana on pyöräilijöitä. Menin hämilleni, enkä ollut varma tuliko minun keskeyttää ampuminen vai ei. Suunnilleen kahdessa sekunnissa ehdin käydä kaikki vaihtoehdot läpi: "En ammu enää, vaadin uusintakierroksen. Ammun sittenkin, en saa uusinnasta kuitenkaan samoja pisteitä!" Nokitin siis sittenkin ja huitaisin nuolen päin taulua noin neljä metriä taulun jälkeen – yksi piste, onneksi! Kolmaskin nuoli löysi tauluun. Triple shot jatkui sujuvasti ja osuminen tuntui helpolta. Ihan viimeinen nuoli oli sitten kuitenkin taas tyrittävä ja ammuttava taulun yläreunaan noin 1 cm päähän pistealueesta, perhana!
Sunnyn vauhti yllätti minut. Viime vuoden SM-kisoissa Sunny meni 90 metriä noin 11 sekuntiin. Kotona se on nyt treenikaudella ollut hitaampi, mutta minulla oli luja usko siihen, että se vieraassa paikassa löytäisi itseensä taas vauhtia. En suoritukseni aikana muista kuulleeni aikojamme, vaikka ne kuulutettiinkin jokaisen kierroksen jälkeen. Olin keskittynyt muuhun. Sunnyn laukka ei kuitenkaan tuntunut hitaalta, joten sain keskityttyä ampumiseen hevosen hoputtamisen sijaan. Aikapisteitä vain tuli huomattavasti vähemmän kuin kuvittelin, sillä Sunny meni noin 13 sekuntiin.
Vetokäteni on yhä linjalla (eikä hakemassa seuraavaa nuolta) eikä jousikäsikään ole vispannut!
Ampumiseeni olen tyytyväinen. Sain hyviä osumia ja ammuin vain neljä kertaa ohi – niistäkin kaksi oli taulussa, mutta ei pisteillä. Ärsyttävän vähän kuitenkin jäi puuttumaan tavoitteestani: HA2-grade jäi 1,43 pisteen päähän ja emme yltäneet 10 parhaan joukkoon, sillä sijoituin yhdenneksitoista. En halua solvata itseäni liiaksi pieleen menneistä double shoteista – ne eivät ole koko kautena menneet kovin sujuvasti. Mitä tapahtui viimeisellä kierroksella viimeisen taulun kohdalla? Miksi se nuoli ei osunut? Ehkä jokin henkinen helpotus ihan kivasti menneestä korealaisesta iski liian aikaisin ja viimeinen nuoli tuli jätettyä hyvän tuurin varaan. Entä olisiko neljäs kierros mennyt paremmin, jos en olisi hämääntynyt pyöräilijäkuulutuksesta? Kaikkea tätä voi toki jossitella, mutta pisteitäni se jossittelu ei enää nosta.
Pisteet: 43,57, HA1 (HA2-graden raja on 45 pistettä)
Sijoitus: 11/24
Unkarilainen rata
Sunnyn omistaja Eero kisasi Sunnylla myös. Minun lähtövuoroni oli aamupäivällä ja Eeron iltapäivällä. Eeroa oli hänen korealaisen ratansa jälkeen suositeltu kylmäämään Sunnyn jalat, sillä se näytti hivenen ontuvan. Teimme työtä käskettyä. Unkarilaiselle radalle lähdin hieman ristiriitaisin tuntein. Toisaalta olin kovin innoissani, sillä unkarilainen rata on suosikkini ja olisi ihanaa kisata se täydellisellä Sunnylla. Toisaalta tiesin, että jos Sunny oli ontunut lauantaina iltapäivällä, ei se maagisesti tule kuntoon pelkällä jalkojen kylmäämisellä ja se luultavasti ontuisi sunnuntainakin. Yritin lämmitellä Sunnyn erityisen huolellisesti. Lisäksi kolmesta harjoituslaukasta yhden otin ravilla ja toisen ampuen. Kolmannen jätin väliin ja vain kävelin Sunnyn kanssa kunnes kisavuoromme koitti.
Ammuin ensimmäisen front shotin, joka meni täpärästi vasemmalta ohi. Toinen front shot osui kahden pisteen alueelle, side shot kolmen pisteen alueelle. Back shotia varten otin vahingossa viinestä kaksi nuolta, mutta kylmän rauhallisesti heitin toisen pois ja ammuin vielä – kaksi pistettä!
Eero tuli luokseni ja kehotti vielä hieman ravailemaan Sunnyn kanssa, sillä tuomari oli taas kiinnittänyt huomiota epäpuhtaaseen askellukseen radan lopussa jarruttaessamme. Totesimme, että oikeaan kierrokseen ravatessa Sunny todellakin ontuu. Radan loppukurvi oli oikeaan kierrokseen ja jarruttaessamme laukan ravin kautta käyntiin ontuminen tuli tuomarillekin esille, vaikka laukassa ja käynnissä ontuminen piti todella haluta nähdä, jotta sen huomasi. Meidät kuulutettiin vielä toiselle kierrokselle ja lähdimme radalle, mutta tiesin sen jo olevan viimeinen kierroksemme. Viimeisen kierroksen kirouskin tuli jo tälle toiselle kierrokselle, sillä en saanut yhtäkään nuolta pistealueelle. Toisaalta ajatukseni oli enemmän Sunnyssa ja sen liikkumisen tunnustelussa ja sielu ampumiselta puuttui jo täysin. Samalla ampumisessa oli pientä epätoivoa, sillä toisaalta halusin saada vielä edes hieman paremmat pisteet, eikä epätoivo auta osumiseen. Vaikka ensimmäinen kierroksemme oli huikea, ei vain yhden kierroksen pisteillä menestytä kisoissa, joissa kaikki muut tekevät kuusi kierrosta.
Pisteet: 11,14
Sijoitus: 20/23
Sunny on kivusta huolimatta laukannut korvat hörössä – se niin tykkää tästä hommasta!
On sanomattakin selvää, että harmittaa todella paljon. Erityisesti harmittaa se, etten päässyt tekemään suosikkirataani loppuun ihanan Sunnyn kanssa – se olisi voinut mennä todella hyvin! Lisäksi harmittaa tietysti hevosen puolesta ja hevosen omistajan puolesta – Eero ei päässyt edes aloittamaan unkarilaista rataa ja toki ontuvasta hevosesta on huolta ja murhetta kisan jälkeenkin. Sunny on myös ollut tämän (ja myös viime) kauden paras treeniheppani. Olen päässyt treenaamaan säännöllisesti hyvällä hevosella hyvällä radalla, ja se on ollut todella arvokasta treeniä. Miten käy nyt?
Kokonaiskisan sijoitus: 15/24
Toivotaan, että Sunny tulee kuntoon. Haluaisin suorittaa vielä syyskuun Postal Matchin ja alun perin olin ajatellut tekeväni sen Sunnyn kanssa. Nyt suunnitelmat pitänee tehdä hieman uudelleen. Erityisen paljon harmittaa, jos kisakauteni päättyi nyt näihin kilpailuihin. Syyskuuni on melko kiireinen eikä matkustelu toiseen kaupunkiin postalia varten välttämättä tule kysymykseen. Ratsuvaihtoehdoiksi ei jää juuri muita kuin Tuli.
Kisakauteni yksi tavoite oli saada kasaan HA2-kokonaisgrade, joka on edelleen yhdestä korealaisen tuloksesta kiinni (tulee olla kaksi samantasoista suoritusta korealaiselta ja kaksi unkarilaiselta). Toinen tavoitteeni oli saada ainakin yksi HA3 tai parempi grading. Sain HA3-gradingin Ruotsista, joten se tavoite tuli saavutettua! Tämän vuoden tulokset vaikuttavat ensi vuoden maajoukkuevalintoihin, ja myös niiden takia harmittaa pieleen mennyt SM-kisa. Taso alkaa jo olla melko korkea ja ensisijaisesti karsinnassa vaikuttavat grading-suoritukset. Jos monella on samansuuruinen grade, heidän välillään ratkaisevaa on SM-kisatulos. Nyt SM-kisatulokseni on huono muusta kuin minusta johtuvasta syystä. Toisaalta suoriutumiseni Ranskassa GP-kisoissa ei sekään ollut kovin vahvaa, joten ehkä on vain elettävä sen kanssa, että saatan karsiutua pois maajoukkuepaikoilta. Onneksi kilpailla voi muutenkin kuin maajoukkueessa.
Loppukevennykseksi vielä kuvia keppihevosratsastusjousiammunnan SM-kisoista, joihin osallistuin lauantaina Hepo Bratwurst frá Lettutorstain kanssa. Olin luokkani viimeinen (raskas työhevonen ei ollut kovin vauhdikas), mutta ainakin oli hauskaa!
Tämän kilpailun bongasin IHAA:n kalenterista jo alkukeväästä. Kilpailu löysi tiensä sieltä myös omaan kalenteriini ja järjestin kesäsuunnitelmani hyvissä ajoin niin, että tänne minä lähden – ja olipa hyvä, että lähdin! Alkukeväästä ja vielä alkukesästäkin näytti siltä, että meitä olisi tulossa Suomesta sankka joukko, mutta lopulta matkaan lähti vain neljä suomalaista. Loput kilpailijoista olivat ruotsalaisia, vaikka kisa oli avoin myös muille kansalaisuuksille.
Ratsukseni valikoitui ihanaakin ihanampi Glöd-tamma, joka oli ratsuvaihtoehtonani heinäkuussakin, mutta jota en silloin valinnut. Myönnän, että jäin heinäkuun kisan jälkeen hieman jossittelemaan, että mitäpä jos olisin kuitenkin valinnut silloin Glödin, ja olin enemmän kuin onnellinen siitä, että sain toisen tilaisuuden. Glöd oli täydellinen kisaratsu. Se osasi ottaa lunkisti odottaessaan vuoroaan, mutta radalla se kulki reippaasti tai oikein reippaasti – riippuen mitä siltä pyysi!
Korealainen rata
Lauantaina kilpailtiin korealainen rata. Molemmilla harjoituslaukoilla missasin front shotin, mutta osuin backshotiin ihan hyville pisteille. Sitten alkoivat kisalaukat. Glödin vauhti oli hieman epätasaista. Rataa mentiin pitkän matkaa suoraan ennen aikaportteja, ja Glöd lähti radan alusta hyvin liikkeelle, mutta hidasti porttien kohdalla. Kun sitä pyysi eteenpäin, se otti muutaman askeleen lujempaa ja hidasti sitten taas. Missä vika? Muuttuvan rytmin takia minun oli hankalaa ajoittaa ampumistani ja aloitinkin sitten kisan komeasti kahdella nollakierroksella – kylläpä harmitti! Pian ymmärsin, että vaihteleva vauhti johtui Glödin hevoskaveri Freyan sijainnista. Jos Glöd lähti radalle tietämättä missä Freya oli, hidasti se vauhtiaan Freyan kohdalla. Asia korjaantui kun pyysin Riikkaa, joka Freyalla ratsasti, tulemaan kanssani radan alkuun niin, että lähdimme aina Freyan luota. Glöd tiesi tällöin missä Freya oli ja vauhti pysyi tasaisena. Ampumiseni ei kuitenkaan parantunut juurikaan.
Triple shotilla osuin molemmilla kierroksilla ensimmäiseen ja viimeiseen tauluun ja vain hyvin pienille pisteille. Onneksi sentään osuin kahteen tauluun, joten sain molemmilta kierroksilta pikkuisten osumapisteiden lisäksi vauhtibonukset. Sain pakan kasaan vasta serial shotia varten. Maltoin odottaa, että olin mennyt aavistuksen taulun ohi ja ammuin vasta sitten. Osuin kolmeen ensimmäiseen tauluun – sain jopa yhden tiikerin! Neljäs taulu meni ohi, mutta korjasin ja osuin vielä viidenteen tauluun! Jäin ilman viiden taulun taulubonusta (jos osuu kaikkiin viiteen, saa viisi lisäpistettä), mutta sentään sain bonuksen kolmesta peräkkäisestä taulusta ja vielä yhden osuman siihen lisäksi, jee! Viimeisellä kierroksella aloitin jälleen vahvasti osumalla kolmeen ensimmäiseen tauluun. Sitten muistin ampuneeni edellisellä kierroksella neljännen taulun ohi, ja menin typeränä ajattelemaan kesken radan, että "tämä meni äsken ohi", ja sehän meni taas ohi! Toisin kuin edellisellä kierroksella, nyt en tsempannut enää viimeiselle taululle vaan osuma jäi viimeiseltäkin taululta saamatta.
Harmittaa vähän. Koko kesän olen ollut tuomittu hitaisiin kisaratsuihin ja nyt kerrankin, kun poni oli TÄYDELLINEN, olin itse aivan surkea. Analysoin suoritustani videoilta ja huomasin jousikäteni vispailevan milloin ylös, milloin alas ja milloin sivulle. Onko ihmekään, jos en osu? Treenasimme torstaina maasta käsin unkarilaista ja pitkän matkan back shotia ampuessani osuin pari kertaa todella kipeästi jänteellä kyynärpäähäni. Lopetin treenin, kun huomasin varovani kättäni ja sen aiheuttavan virheliikkeitä. Luulin unohtaneeni tämän kipuvirheilyn jo lauantaina, mutta ehkä sillä kuitenkin oli vielä osuutta asiaan? Käteni ei muutenkaan ole niin vakaa kuin sen pitäisi olla, mutta yleensä osun silti edes välttävästi. Ampumiseni oli myös melko hutaistua ja osaksi syytän siitä pinttyneen tapani lisäksi satulaa. Satula oli ponin omistajan itse tekemä "jousiammuntasatula" ja minulla kesti aikani oppia pitämään siitä. Oloni tuntui melko huteralta, sillä se ohjasi jalkani melko taakse, mutta yläkroppani melko eteen. Jos poni olisi tehnyt yhdenkin äkkijarrutuksen tai -käännöksen, olisin luultavasti laskeutunut naamalleni. En tuntenut oloani ampuessa kovin tasapainoiseksi. Samasta syystä jätin lauantaina puolalaisen radan kilpailematta. Puolalaisen radan sai kilpailla halutessaan eikä se vaikuttanut kokonaiskilpailun tulokseen. Halusin säästää kisaratsuni energiaa enkä halunnut kupsahtaa satulasta nurin vauhdikkaassa kaarteessa – kokeilin sitä jo Ranskassa. Surkeasta alusta ja pienistä osumapisteistä huolimatta tulokseni oli tältä korealaiselta ratatyypiltä tämän kesän paras. Vauhti on todella merkittävä asia, sillä hitaammilla hevosilla olen ampunut paremmin ja ollut silti hyvin samankaltaisissa pistelukemissa.
Pisteet: 45,220
Grading: HA1
Sijoitus: 9/12
Unkarilainen rata
Ennen Ruotsiin lähtöä olin Mihai Cozmein valmennuksessa. Lainasin valmennukseen Carla-ponia, sillä Tulin kanssa valmennus olisi ollut enemmän eloonjäämistaistoa kuin minkään oppimista. Carla oli vauhdikas noin 11-sekuntinen ratsu ja antoi sopivasti itseluottamusta nopealla ratsulla kisaamiseen. Heinäkuussahan valitsin Geiserin Glödin sijaan, sillä takaraivossa oli kuitenkin pieni pelko siitä, että minun käy kuten toukokuun postalissa enkä osu nopean ratsun kanssa mihinkään. Treeni Carlan kanssa antoi itseluottamusta paitsi nopealle hevoselle myös unkarilaiseen rataan. Mihain opit unkarilaista ajatellen olivat hyvin pitkälti samanlaisia kuin olen itsenäisestikin treenatessani pähkäillyt, joten opit oli helppo sisäistää ja sain tukea ja itseluottamusta omiin ajatuksiini ja jo luomiini strategioihin. Kuitenkin unkarilaista pääsee treenaamaan verrattain melko harvoin (vaikka Sunny-hepan kotiradalla on nykyään unkarilainen, sen ampumista rytmittää enemmän puut kuin ampujan oma suunnitelma, ja Tulin kotiradalla on nykyään unkarilainen, mutta sen ampumista rytmittää Tulin balettiliikkeet) ja tämänhetkinen strategiani toimii hyvin nimenomaan keskinopeilla hevosilla. Hitaampien kanssa tulisi vain ampua enemmän, mutta tällä hetkellä oikea ampumiskohta on minulle vielä melko tarkka – pystyn joko ampumaan muutaman nuolen hyvin tai monta osuen vain taulujen väleihin. Mihai laski valmennuksesta minulle arvioidun pistetuloksen ja sain 107,32 pistettä! Vieläpä yksi kierroksista oli sellainen, etten ampunut kolmea nuolta, joten aikapisteet jäivät saamatta. Jos olisin ampunut sillä kierroksella sen kolmannenkin nuolen, olisin saanut 116,42 pistettä! Vau! Odotin nyt unkarilaisen kisasuoritusta varovaisen innostuneena.
Suomalaiset pärjäsivät kisassa tosi hyvin. Maria vei korealaisen radan voiton ja Riikka puolalaisen. Kyllähän unkarilaisen radan voitto pitäisi sitten sekin mennä suomalaiselle? Mieleeni hiipi pieni ajatus, että kyllähän sen pitäisi olla mahdollista. Voisinko minä voittaa unkarilaisen radan? Pidin kuitenkin mieleni kurissa ja päätin suhtautua unkarilaiseen rataan ilman tällaisia paineistavia odotuksia. On aika raskas ajatus lähteä kisaan tavoitteenaan voittaa se, joten otin tavoiteekseni pärjätä suunnilleen yhtä hyvin kuin valmennuksessa. Tiesin tämän realistiseksi tavoitteeksi, sillä olinhan jo kerran sen saavuttanut!
Unkarilaisella radalla moni nuoli löysi tiensä tauluihin. Näistä valitettavasti läheskään kaikki eivät olleet pistealueilla. Ammuin paljon taulujen kulmia ja alareunoja. Lisäksi ammuin kauimmaisen front shotin kahdesti ensimmäisen taulun yli suoraan viimeisen taulun takapuolelle – tämä on kyllä jo sellainen temppu, että siitä pitäisi kyllä saada ainakin 10 pistettä! Taktiikkani oli ampua jokaisella kierroksella 4-5 nuolta. Ensimmäisen ammuin vähän lähtöporttien jälkeen, sitten yhden jokaiseen tauluun sopivassa rytmissä ja lopuksi vielä yhden luckyshotin läheltä maaliportteja. Viimeisen nuolen jätin ampumatta niillä kierroksilla, joilla sain osuman kolmeen tauluun ja pyysin vain Glödiä menemään loppumatkan hieman lujempaa.
Unkarilaisella radalla opin arvostamaan Glödin satulaa. Sain pidettyä itseni melko pystyssä ja unkarilaiseen tauluun oli siksi helppo tähdätä. Satulassa pääsi myös hyvin kääntymään front ja back shoteja ajatellen. Vähän ehkä sittenkin harmittaa, etten kisannut puolalaista rataa – satulaanhan piti vain tottua!
Sopiva suhde osuma- ja aikapisteitä kerrytti pistesaldoni yli sadan pisteen! Saavutin siis tavoitteeni – ammuin suunnilleen samoin kuin valmennuksessa! Valmennuksessa tosin ammuin sen kriittiset 6 pistettä enemmän, että valmennuksen grading-taso olisi ollut HA4, mutta kisasuorituksen oli "vain" HA3. Valmennuksesta en saanut virallista grading-tasoa, sillä taulujen osumat oli taulupaperien puuttuessa vain Mihain arvioita. Sen sijaan kisan gradind on ihan oikea, ja minä todella sain yhden koko kesän tavoitteistani täytettyä – sain HA3-gradingin! Voittoa radalta ei tullut, mutta eipä tuo hopeakaan ole häpeä. Kultaa meni Glödin omistajalle, jota en kuulemma olisi muutenkaan saanut päihittää, sillä ei olisi reilua voittaa häntä hänen hevosellaan. Hopea oli siis oikein hyvä!
Unkarilaisen TOP-3!
Muut suomalaiset seurasivat pistetilannetta IHAA:n nettijärjestelmästä ja heti viimeisen kierrokseni jälkeen sain tietää sijoittuneeni toiseksi. Samalla hetkellä tunsin pientä kutinaa vasemmassa korvassani ja huitaisin sitä. Sormieni väliin jäi ampiainen, joka ehti raapaista minua piikillään korvaan – kiitti hei! Universumi halusi sanoa, että vaikka nyt voitatkin hopeaa, älä anna sen nousta hattuun.
Pisteet: 101,190
Grading: HA3
Sijoitus 2/12
Voittoisa Suomi-tiimi!
Kokonaiskisassa taistelin itseni sijalle 6/12. Korealaisen huono sijoitus ja unkarilaisen hyvä sijoitus saivat minut ansaittuun puoliväliin. Kisa oli todella mukava kokemus, ruotsalaiset olivat jälleen oikein vieraanvaraisia. Kisa oli pieni, yhteishenki lämmin ja illanvietot äänekkäit. Erityistä kiitosta täytyy antaa ratajärjestelyistä. Nuolet kerättiin jokaisen kierroksen jälkeen putkitelineeseen, josta ne oli helppo ottaa itse. En joutunut suoritukseni aikana pyytämään mitään keneltäkään. Halutessani saatoin jutella jollekin tai heittää läppää taulun taakse osuneista nuolistani, mutta kaikki "perustarpeet" oli tyydytetty – huomasin tämän olevan aika suuri tekijä oman kisafiilikseni, hyväntuulisuuteni ja keskittymiseni kannalta. En joutunut stressaamaan siitä saanko nuolia lisää tai onko niitä vielä tarpeeksi tallella.
Sunnuntai-illalla lähdimme vielä järjestävän perheen tyttären, Saijan ja ponien kanssa maastoon. Ratsukseni sain tämän 185-senttisen Chapplin-ponin.
ESRAJA:n seuramestaruudet järjestettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Kisa syntyi omasta aloitteestani ja sai heti kannatusta ESRAJA:n hallituksen taholla. Päävastuu järjestämisestä oli minulla itselläni, mutta onnekseni taustajoukoissa oli muitakin. Kilpailu oli mahdollista suorittaa heinäkuun ajan itsenäisesti ns. etäsuorituksena, tai suorituksen saattoi tulla tekemään viralliseen kisaviikonloppuun 28.-29.7. Hersby Stallgårdeniin. Itse tein paitsi olosuhteiden pakosta myös käytännön syistä suoritukseni kisaviikonloppuna. Minun kun olisi todennäköisesti pitänyt olla paikalla joka tapauksessa. Kilpailu oli järjestetty niin, että Hertsbyn hevosella kilpailevien tuli olla paikalla koko viikonloppu, vaikka omat suoritukset sijoittuivat samalle päivälle. Tämä mahdollisti sen, että saimme toimitsijoita kilpailua varten, mutta kilpailijat saisivat silti keskittyä rauhassa myös omaan suoritukseensa. Lauantaina juoksin siis itse toimitsijana. Hyvästä suunnitelmasta huolimatta toimitsijoita oli alimiehitys ja jouduin itse juoksemaan kirjurin ja nuolenkerääjän toimen välillä. Lauantain jälkeen oli todella sellainen olo, että urheilua oli harrastettu. Muutamat kyykyt tuli tehtyä rata-aitojen ali.
Korealainen rata
Oma kilpailuvuoroni oli sunnuntaina ja kilpailu alkoi korealaisella radalla. Kilpailtava rata oli korean 123, eli kahdella laukalla ammuttiin yhteen tauluun, seuraavat kaksi kahteen tauluun ja lopuksi kaksi kierrosta kolmeen tauluun.
Minulla oli vaikeuksia päästä kilpailufiilikseen, sillä järjestäjän paineet eivät tahtoneet väistyä. Onneksi sain itselleni sunnuntaiksi aivan loistavan sijaisen, joka hoiti kunnialla kirjurin hommat ja muut järjestelyt, ja pyöritti kisaa onnistuneesti (kiitos Enni!). Parin kierroksen jälkeen uskalsin jo suunnata keskittymiseni kisaan, mutta havahduttuani siihen, etten ole suorittanut kahta ensimmäistä kierrosta kovin vahvasti, sain hirveän taulupaniikin. Aloin siis hosua ja räiskiä nuolia niin lyhyin ja kauhein vedoin, että en usko ampuneeni yhtä huonosti sitten vuoden 2016 SM-kisojen... Kolmas ja neljäs kierros, eli double shotit, menivät siis todella surkeasti. Sain vain yhden osuman ja yksi back shotiin ampumani nuoli kimposi pois, sillä ammuin sen liian lerpusti ja liian aikaisin (nuoli saapui taululle niin viistosti, ettei jaksanut lävistää taulua).
Viidennelle kierrokselle Romina-ratsuni ei olisi halunnut lähteä lainkaan. Kiersimme ratsastuskentän (jonka kulmasta rata lähtee) muutaman kerran ravissa, teimme parit äkilliset suunnanvaihdot juuri ennen radalle menoa ja lopulta lähdimme parin perkeleen saattamana radalle. Sopivasti sisuuntuessani unohdin taulupaniikkini ja sain osuman jokaiseen kolmeen tauluun. Viimeisellä kierroksella jouduin taas taistelemaan Rominan kanssa radalle menemisestä, mutta saatuani sen radalle se toimi moitteetta. Ensimmäinen nuoleni kuitenkin kimposi taulusta pois ja pieni taulupaniikki iski jälleen. Seuraavista tauluista sain yhden pisteen kummastakin. Voi jo arvata, että kokonaispisteet jäivät tällä suorituksella hyvin vähäisiksi.
Pisteet: 23,14 (ei gradingia)
Sijoitus: 6/23
Unkarilainen rata
Iltapäivällä vuorossa oli unkarilainen rata, josta olen alkanut pitää korealaista enemmän. Taulupaniikilta on helppo välttyä, sillä vaikka joku nuoli ei osuisikaan, voi aina yrittää uudelleen! Pääsin jo paremmin kisafiiliksiin, mutta jouduin jo toiselle harjoituslaukalle pyytämään itselleni TALUTTAJAN, jotta pääsimme Rominan kanssa radalle. Radalla Romina toimi tasaisen täydellisesti, mutta tyttöjä nyt vain joskus kiukuttaa, ja Romina oli tällä kertaa päättänyt, että radalle meno ei todellakaan huvita. Korealaisen suorituksellani sain sen sentään radalle parilla perkeleellä ja päättäväisyydellä, mutta nyt nekään eivät auttaneet. Kun sain apulaisen saattamaan meidät radan alkuun, laukka nousi joka kerta ja vauhti oli melko tasainen 14 sekuntia.
Unkarilaista suoritin huomattavasti paremmalla fiiliksellä kuin korealaista. Sain kahdella kierroksella kolme nuolta tauluun! Laskeskelin päässäni pisteitä suorituksen aikana (tätä ei todellakaan saisi tehdä) ja tajusin olevani melko lähellä HA3-gradingia. Viimeisellä kierroksella taulupaniikki palasi. Ensimmäinen nuoli ei osunut – hätäännyin eikä seuraavakaan osunut. Pelkkä back shot ei nyt riittäisi, enkä saanut sitäkään tauluun! Viimeisestä kierroksestani tuli siis nollakierros – enpä ole niitäkään ampunut unkarilaisella radalla sitten viime kesän... Jäin yhdeksän pisteen päähän HA3-gradingista. Ne yhdeksän pistettä olisin hyvinkin voinut saada sillä viimeisellä kierroksella, jos olisin keskittynyt ampumiseen panikoimisen sijaan. Harmittaa!
Pisteet: 48,03 (HA2)
Sijoitus 4/23
Kokonaiskisa
Korean 123 -rata tuntui olevan vaikea monelle. Vaikka en ole tyytyväinen tuloksiini (olisihan sitä nyt pitänyt yltää edes gradingeille!), sijoituin hyvin kuudenneksi. Pisteeni ja sijoitukseni unkarilaisella nosti minua vahvemmin kokonaiskisassa ja lopulta sijoituin viidenneksi! Täytyy sanoa, että huonon korealaisen jälkeen en osannut aavistaa tätä, vaikka toki kuskatessani laatikollista palkintoja (kiitos niiden hankkimisesta Annille!) Turusta Sipooseen, toivoin niistä edes jonkun palaavan kanssani Turkuun.
Toivottavasti seuramestaruuksista saadaan jokavuotinen perinne! Kisoja ei ole ilman järjestäjiä, ja järjestäjät usein kisaavat itsekin. Itse en ainakaan lähtisi järjestämään tällaista tapahtumaa, ellen saisi siitä itselleni sen, että saan itsekin kilpailla. Toisaalta järjestäjän ja kilpailijan asemassa oleminen on hankalaa. Onneksi olen tänä vuonna kiertänyt jo useammat kilpailut, joihin olen saanut vain saapua kilpailijana ilman järjestäjän paineita. Tässä huomasi hyvin sen, että järjestäjyys on hieman pois suorituksesta. Samalla ehkä kilpailijuus on hieman pois järjestäjyydestä. Pitäisi tehdä reiluja ratkaisuja ja päätöksiä. Aikatauluissa, lähtölistoissa, lähtöryhmissä, ongelmatilanteissa, kaikessa tulisi ajatella reiluutta ja tasavertaisuutta, mutta samalla on jatkuvasti kyseenalaistettava itseään. Olenhan päättänyt tämän nyt näin, koska se on kaikille reiluinta, enkä koska se hyödyttää minua itseäni? Itsensä jatkuva kyseenalaistaminen on rankkaa! Koen kuitenkin, että onnistuin tekemään aikataulut ja lähtölistat kaikkien toiveita noudattaen. Päätin välillä myös omaa etuani vastaan, jos tilanne sen vaati (esimerkiksi en suostunut ottamaan pistettä korealaisella pois kimmonneesta nuolesta, vaikka ajanottaja uskoikin nähneensä mihin se osui). Yksi minusta riippumaton ongelmatilannekin tuli, kun FITA80-tauluja ei ollutkaan tallilla kolmea, vaan ainoastaan kaksi! Asetimme pienemmän taulun hieman lähemmäs rataa, jolloin pienempään tauluun ampuvat saivat tasoitusta taulun etäisyydellä. Toisaalta opin tästä sen, että jatkossa otan taulupaperit kotoa mukaan, vaikka niitä pitäisikin olla tallilla valmiina.
Kaiken kaikkiaan kisan järjestäminen oli aikaa vievä ja rankka projekti, mutta toisaalta fiilis on positiivinen. Voin kyllä järjestää jotain toistekin. Suuremmaksi onnistumisekseni koen sen, että kisat menivät kunnialla läpi ja saivat positiivista palautetta, kuin sijoittumiseni viidenneksi. En lopulta ole täysin tyytyväinen tuloksiini (tai unkarilaiseen voisin olla, ellen olisi ampunut sitä typerää nollakierrosta) ja vaikka olen iloinen viidennestä sijasta, en koe saavuttaneeni sillä mitään kovin suurta. Suurempi saavutus oli järjestää nämä kilpailut.
Pienessä Kilin kaupungissa sijaitsi kiva kotitalli, jonka yllättävänkin hulppeissa tiloissa järjestettiin Kils Träffen -kilpailu. Kilpailuun oli ruotsalaisten lisäksi kutsuttu kolme suomalaista, ja ruotsalaisistakin Ruotsin joukkuetta edusti kolme kilpailijaa. Tarkoituksena oli siis kilpailla Suomi vs. Ruotsi -maaottelu.
Kansainvälisiin kilpailuihin tuntuu aina olevan tunkua. Suomalaiset ovat pääasiassa todella aktiivisia ja innokkaita lähtemään ulkomaan kisoihin, mutta jostain syystä tähän kisaan halukkaita osallistujia oli melko vähän. Niinpä itsekin päädyin lähtemään reissuun, vaikka aluksi ajattelin jalosti antavani kisapaikan jollekin, jolta kansainvälinen kisakokemus vielä puuttuu. Saimme kasaan kivan kolmen naisen porukan ja matkustimme yhdessä laivalla Tukholmaan ja ajoimme kohti Kiliä.
Saavuttuamme meille näytettiin majoituspaikkamme, hevoset ja saimme hetken hengähtää, nukkua päiväunet ja käydä syömässä keskustassa (joka koostui lähinnä yhdestä jopa niin leveästä kadusta, että kaksi autoa saattoi ajaa toisiaan vastaan ilman ongelmaa, sekä pienemmistä kaduista, jotka olivat poikkeuksetta "syrjäkatuja"). Illemmalla testasimme tulevia kisaratsujamme. Saimme valita kahdesta issikasta, Glöd-tammasta ja Geiser-ruunasta. Glöd oli jo parikymppinen vanha konkari ja Geiser vasta kuusivuotias. Kilpailun järjestäjä osoitti suurenmoista vieraanvaraisuutta antamalla meidän valita ratsumme ensin, ja hän kisaisi sitten sillä joka jää meiltä yli. Hevosiahan siis oli kaksi, meitä kolme, ja molemmille hevosille otettiin kaksi ratsastajaa.
Geiser, minä ja unkarilainen rata
Testasin Geiser-ruunaa ja rakastuin siihen heti. Ruuna oli herkkä ja kuuliainen, eikä nuoresta iästään huolimatta pelännyt mitään. Testilaukoilla se meni 99 metriä noin 15 sekuntiin ja ajattelin sen olevan todella hyvä, sillä en joutunut pyytämään ruunaa lainkaan. Kisalaukoilla se varmasti menisi lujempaa, jos vähän hoputtaisin sitä. Pidin Geiseristä niin kovasti, etten halunnut edes testata Glöd-tammaa, joka meni hieman lujempaa, mutta joka kuulemma muuttuu kärsimättömäksi alussa. Minulle on melko tärkeää, että hevonen malttaa odottaa radalle menoa ja saan itse rauhoituttua ja keskityttyä ennen jokaista kisalaukkaa. Geiser vaikutti siltä, etten joudu tappelemaan sen kanssa.
Unkarilainen rata
Lauantaina kilpailtiin unkarilainen rata. Ensimmäinen kisalaukkamme oli 16 sekuntia, mutta sen jälkeen vauhti yllättäen hyytyi ja hyytyi. Omistajakin sanoi, ettei Geiser ole koskaan mennyt yhtä hitaasti. Liekö sitten helle ja paarmat hänet uuvuttanut. Suuri osa kisalaukoista mentiin 17-18 sekuntiin, mikä on unkarilaiselle ihan sallittu vauhti, mutta nuolia pitäisi kyllä sitten saada tauluun enemmän kuin yksi tai kaksi. Olin luonut itselleni taktiikan ajatellen noin 15 sekuntista hevosta ja yhtäkkiä olinkin hieman hukassa. Yritin laukoillani vähän vuorotellen ampua joko mahdollisimman monta nuolta tai mahdollisimman hyvin. Kumpikaan ei oikein sujunut. Mahdollisimman monesta nuolesta ei ole mitään hyötyä, jos niistä mikään ei osu, ja hyvin ammutut kolmekaan (+ lucky shotit radan alussa ja lopussa) ei oikein riitä, jos vauhti on hidas. Hevosen hidas vauhti olisi vielä ollut totuteltavissa, mutta ongelmia tuotti piirre, johon ei useinkaan törmää muiden kuin issikoiden kanssa: laukka meinasi tipahtaa töltille aivan minä hetkenä hyvänsä! Välissä otimmekin yksittäisiä tölttiaskeleita, ja hevosen komentelu takaisin laukkaan vei hieman keskittymistä ampumiselta. Onneksi poni oli herkkä ja usein pieni kevyt pohje riitti nostamaan laukan uudelleen. Jouduin kuitenkin olemaan melko tarkkana ja keskittymään poniin todella paljon ampumista enemmän. Harmi!
Taistelin itseni unkarilaisella kuitenkin sijalle 12/23 pistein 61,36. Grading-tasolla suoritukseni oli HA1 ja tunnustan, etten ole valtavan tyytyväinen. Kuitenkin olosuhteisiin nähden suoriuduin ihan hyvin. Ranskankin kisassa minulla oli hidas poni, jota jouduin hoputtamaan, mutta sen laukkaamisesta en joutunut olemaan huolissani. Tulokseni on melko samanmoinen nyt kuin silloin, vaikka jouduin keskittymään poniin nyt vielä enemmän kuin Ranskassa.
Korealainen rata
Korealainen rata kilpailtiin sunnuntaina. Olin ensimmäisessä ryhmässä ja toivoin ponini aamun viileydessä ja muutenkin lauantaita pilvisemmässä säässä keräävän vähän energiaa. Lisäksi pyysin Glödin ratsastajaa odottamaan meitä radan päässä, josko odottava tuttu kaveri saisi Geiseriinkin hieman vauhtia. Omistajan ohjeilla ratsastin ponin myös hieman lyhyemmäksi ja ennen rataa kokosin sen askelluksen hieman ompelukonemaiseksi tikitikiksi, josta se lähti laukkaan hyvällä energialla. Vieläkään se ei mennyt lujaa, mutta en joutunut olemaan huolissani laukan vaihtumisesta töltiksi (paitsi aivan radan lopussa, sillä poni tiesi tarkalleen missä 90 m rata loppui, mutta halusin alusta asti ratsastaa sitä 150 m radan porteille asti saadakseni sen sinne myös viimeisillä kierroksilla). Pysyimme ponin kanssa muutaman desimaalin heitoilla aikarajan molemmin puolin. Ammuin hienosti pelkkä nelosia, tai no pari kertaa myös ohi, mutta lähinnä nelosia. Olin todella tyytyväinen paitsi itseeni myös poniin. Triple shotit meiltä meni todella hyvin. Rata vaihdettiin viiden taulun multiple shotia varten, ja sitten huomattin, että triple shotilla taulujen etäisyys oli väärä! Double shotista oli epähuomiossa siirrytty triple shotiin vain laittamalla uusi taulu kahden taulun väliin, vaikka taulujen etäisyyttä tulisi myös muuttaa. Kisaryhmälleni tarjottiin mahdollisuutta uusia rata. Monella oli (sattuneesta syystä) ollut ongelmia nokittaa keskimmäiseen tauluun ja suoritukset olivat menneet huonommin, joten he ilomielin tarttuivat uusintamahdollisuuteen. Minä puolestani olin hitaalla ponillani saanut juuri itselleni sopivan ammuntarytmin, kun taulut olivat liian lähekkäin. En halunnut uusia omia ratojani, sillä vaikka teoriassa olisi mahdollista saada vieläkin paremmat pisteet, en alkanut leikkiä upporikasta ja rutiköyhää, vaan pidin ilomielin jo saamani pisteet.
Ryhmän viiden muun ratsastaessa triple shotia uudelleen jouduin odottamaan ponini kanssa noin vartin. Olin nähnyt kovan vaivan ratsastaessani ponin hieman "tikitikiksi" ja saadakseni siihen hieman vauhtia. En voinut pitää samaa menoa yllä varttia, kun radalle ei ollut sillä välin mitään asiaa. Niinpä poni vähän uuvahti, ja luuli meidän jo lopettaneen. Multiple shot jatkui heti, kun muut olivat saaneet triple shotinsa uusittua. Tuntui samalta kuin olisi aloittanut kokonaan uuden suorituksen kylmiltään, ja niinhän se käytännössä olikin. Oma draivini oli jo täysin hukassa, poni ei enää kokenut suurta halua mennä radalle tai radalla, ja olin jo unohtanut miten niitä nelosia ammutaankaan. Kisaa ennen mennään aina harjoituslaukat, mutta nyt jouduin käytännössä aloittamaan uuden suorituksen täysin kylmiltään. Ensimmäisellä multiple shotilla osuin sentään kolmeen ensimmäiseen tauluun. Tämän jälkeen tajusin, että poni menee todella hiljaa ja yritin hieman patistella sitä sillä seurauksella, että sohlasin neljännen taulun. Viidennelle taululle oli jo täysi työ pitää ponia laukassa, sillä ponin mielestä rata loppui jo 40 metriä sitten. Ei siis tullut osumaa viidenteenkään tauluun. Tässä kohtaa viimeistään oma mielentilani romahti ja hyvä kisafiilis muttui turhautumiseksi, suruksi ja pettymykseksi. Viimeiselle kierrokselle lähdin jo vähän valmiiksi luovuttaneena. Yritin potkia poniin vauhtia, mutta oikeastaan en enää edes välittänyt kulkeeko se vai ei, olin joka tapauksessa jo menettänyt HA2-graden, jota olin lähtenyt tavoittelemaan. Osuin viimeisellä kierroksella vain kahteen tauluun, joista yllätyksekseni toinen oli viimeiseen tauluun, jonka luulin olevan meiltä täysin poissa pelistä, koska en ehtisi ampua sitä hyvin huolehtiessani laukasta. Tosin nytkin se osui vain tuurilla ja olen varma, että vetoni näytti hirveältä...
Olin korealaisen jälkeen todella pettynyt. Toki virheet ovat inhimillisiä ja niitä sattuu, eikä virhe ollut varsinaisesti se, että taulut jäivät liian lähelle toisiaan, vaan virhe oli se, miten sen jälkeen toimittiin. Toki on ymmärrettävää, että kun virhe tapahtuu ja huomataan, on vaikea ajatella pikaisesti kaikille sopivin suunnitelma ja ensimmäisenä tulee mieleen vain, että annetaan kisaajille mahdollisuus uusia – ja se on oikein! Kuitenkin ehkäpä paras ratkaisu olisi ollut kilpailla multiple shot normaalisti triplen jälkeen (taulutkin oli jo ehditty siirtää multiplea varten!) ja uusijat olisivat sitten voineet lopuksi uusia triple shotinsa. Näin se, joka ei halua uusia, ei joutuisi odottamaan kohtuuttoman kauan. Tietysti tämä järjestely tuli itsellenikin mieleen vasta suorituksen jälkeen, enkä siis osannut ehdottaa sitä itsekään siinä tilanteessa. Uusintamahdollisuuden antaminen vääränlaisen kisaradan kilpailleille on ehdottomasti reilua, mutta ongelmia tulee siinä vaiheessa, kun kaikki eivät haluakaan. Mitään ylimääräistä ongelmallista taukoahan ei olisi tullut, jos minäkin olisin halunnut uusia triple shotini. Nyt minua tavallaan rankaistiin (en sano, että kisajärjestäjä rankaisi, mutta jokin jousiammuntakarma) siitä, että osasin sopeutua poikkeavaan taulujen etäisyyteen ja suoriuduin siitä hyvin. Toinen mahdollinen reilu ratkaisu olisi ehkä ollut antaa minulle yksi harjoituslaukka vielä ennen multiple shotia niin, etten joutuisi aivan kylmiltään takaisin kisasuoritukseen, mutta tällainen ylimääräinen harjoituslaukka taitaa olla IHAA:n sääntöjen vastainen.
Sain korealaiselta 44,86 pistettä ja sijoituin sijalle 12/23. Grade-taso oli tässäkin HA1. Tämä toki on tältä vuodelta paras korealaisen tulokseni, mutta erityisesti minua harmittaa se, että jos olisin voinut jatkaa multiple shotille samalla draivilla kuin aiemmat kierrokset, olisin hyvin todennäköisesti voinut saada HA2-graden, joka minulta vielä korealaiselta radalta puuttuu saadakseni virallisen tasoluokituksen.
Kokonaiskilpailussa olin 13/23. Lienee turhaa sanoa, mutta sanon kuitenkin, että Ruotsi voitti.
Pientä mittausvirhettä ja siitä aiheutunutta surua lukuunottamatta kisat olivat todella onnistuneet. Kukaan ei pudonnut ja kaikki meni muutenkin hyvin. Aikataulu sujui, ruokaa oli riittävästi tarjolla ja majoituskin oli erittäin hyvin järjestetty. Nukuimme asuntoautossa, joka oli sijoitettu katoksen alle varjoon ja viileni yöksi juuri sopivasti. Käytössämme oli asuntoautossa jopa oma suihku ja vessa! Kisajärjestäjät ja muukin porukka oli erittäin vieraanvaraista ja ystävällistä, ja vaikka ymmärränkin ruotsia melko hyvin, kenellekään ei ollut ongelmaa puhua kanssani myös englanniksi. Kisojen juonto vaihdettiin heti englanniksi, jos yksikään meistä suomalaisista oli katsomassa tai kilpailevassa ryhmässä, vaikka "varsågod och rid" sekä pisteet (eli numerot), olisivat olleet helposti ymmärrettävissä ruotsiksikin. Parhaimpina hetkinä kielitaidot yhdistyivät ja sönkötimme kaikki yhdessä ruotsia ja englantia sekaisin.
Tämän viikon oli tarkoitus olla tehotreeniviikko. Ajatus siitä syntyi oikeastaan ihan vahingossa, kun olin haalinut kalenteriini useita treenimahdollisuuksia ja päätin sitten tästä innostuneena varata treeniaikaa myös kaikkiin jäljelle jääneisiin päiviin. Suunnitelmani ei sitten aivan toteutunutkaan, mutta on tässä onneksi silti jonkin verran saatu treenattua.
Treenit Sunnyn kanssa
Maanantaina kävin treenaamassa Sunnyn kanssa. Treenasin korealaista angled tripleä ja perus-tripleä. Treeni sujui hyvin, nuolet menivät pääasiassa tauluun, vaikka taulun keskikohta olikin hukassa. Yritin keskittyä erityisesti siihen, että ampuisin vasta hieman taulun jälkeen enkä liian aikaisin, mikä minulla on tällä kaudella ollut suurena paheena. Osumat olivat parempia, kun maltoin odottaa. Tästä treenistä ei valitettavasti ole video- tai kuvamateriaalia.
Tiistaina kävin treenaamassa Tulipojan kanssa, ja Sunnyn kanssa treenit jatkuivat keskiviikkona.
Laskin tässä treenissä myös pisteeni. Menin kolme kertaa korealaisen angled triplen ja kolme kertaa unkarilaisen. Korealaisen radan suoritus ei ole suoraan verrannollinen mihinkään IHAA:n korealaiseen rataan, mutta joko K23 tai K233 rataan verraten suoritukseni olisi jo pelkästään kolmella laukalla HA1-gradingin tasoa, ja normaalistihan laukkoja on suorituksessa kuusi, mutta taulujen määrä vaihtelee. Sain kolmelta laukalta 33 pistettä – vielä kolme laukkaa lisää ja suoritukseni olisi todennäköisesti HA2-tasoa.
Unkarilaisen treenisuoritus on paremmin verrattavissa IHAA:n pistetaulukkoon, sillä unkarilainen laukataan kuusi kertaa ja taulu pysyy samassa kohtaa. Minä menin kolme laukkaa, joten kertomalla pisteeni kahdella pääsen keskimääräiseen kuuden laukan tulokseen. Tulos olisi HA1-tasoa. Toki se voisi olla korkeampi, jos olisin sattumalta niillä tekemättä jääneillä laukoillani tykittänyt nuolia tauluun enemmän kuin yhden joka kierroksella. Sunny meni rataa noin 14 sekuntiin ja olisin hyvin voinut ampua esimerkiksi viisi nuolta. Kuitenkaan rata ei ole aivan täydellinen unkarilainen, sillä ensimmäistä nuolta on mahdotonta saada tauluun (paitsi etäisyyden myös) puun takia, ja vaikka taulun takana onkin nuoliverkko, vetää takana oleva ryteikkö tehokkaasti nuolia puoleensa, eikä minulla ole juuri nyt varaa hukata ainoatakaan nuolta. Päätin siis ampua radalla vain kolmesti välttääkseni hukkuvat nuolet. Kisasuorituksissa olen saanut keskimäärin kaksi nuolta tauluun, nyt sain aina vain yhden...
Pisteidenlaskutreenin ajatuksena oli mitata tämänhetkistä tasoa. Samalla tuli todettua, että olen tähän asti ampunut kisoissa suunnilleen samaa tasoa kuin treeneissäkin. Olen siis melko hyvin saanut jännitykseni kasaan enkä ole kisoissa merkittävästi alisuoriutunut treeneihin nähden. Toki joskus on parempia ja joskus huonompia tuloksia kaikesta huolimatta.
Tehotreeniviikkoni lepopäivä oli torstai, mutta silloinkin tein pyörälenkin toiselle puolen Turkua hakemaan ostamiani nokkeja ja kärkiä. Perjantaina oli tarkoitus lähteä Hertsbyhyn, mutta treeni jouduttiin perumaan. Lauantaina treenasin Tulin kanssa – en tosin ampunut sillä en saanut ketään apukädeksi. Ammuin sitten kuitenkin maasta.
Sunnuntaina treeni Sunnyn kanssa jatkui. Paarmat saivat Sunnyn hieman hermostuneeksi ja vauhti oli keskiviikon treeniä riehakkaampi. Unkarilaisella tuli jo hieman kiire ampua hyviksi havaitsemistani kohdista ja hutaisu näkyi tuloksissa. Taulu ehkä napsui, mutta ei juurikaan pistelueelle. Toisaalta sentään viimeisellä kierroksellani sain kaksi nuolta ihan pistealueelle asti, "vau".
Kun ei tämän nyt aivan tältä pitäisi näyttää...
Kuvassa unkarilainen taulu kahden kierroksen jälkeen. Punaisella merkatut ovat auttamatta poissa pistealueelta, oranssit saattaisivat nippa nappa osua kahden pisteen alueelle, jos taulussa olisi unkarilaisen radan pistesektori FITA-paperin sijaan... Mutta ei se jossittelu paljoa lohduta... Lopuksi menin vielä kierroksen korealaista ja osuin jälleen kaikkiin, jopa ihan hyville pisteille.
Treenit Tulipojan kanssa
Tulin eli Pömmelin kanssa puuhailen edelleen, mutta kuva- ja videomateriaali on ollut täällä blogin puolella vähäistä. Minulla on harvemmin ketään mukana videoimassa ja kameran asentaminen kentänlaidalle on oma vaivansa, eikä useinkaan sen vaivan arvoista.
Kesäkuun lopulla kävimme Tulin kanssa peltoradalla. Emme ole käyneet pellolla talven jälkeen. Mihai Cozmei piti meille tunnin, ja mukaan tuli tällä kertaa kaksi melko ripeää tammaa: Carla ja Netta. Ajattelin, että on hyväkin mennä pellolle heppaseurassa, sillä Tuli on usein rohkeampi porukassa. Tällä kertaa ongelma ei ollutkaan pelkopyllyilevässä ruunassa, vaan siinä että ripeät tammat sai Tulinkin vähän sekaisin. Radalla se toimi pääasiassa nätisti, mutta ampuessa se ampaisi aina lujempaa ja radan loppuessa se yritti ryöstää kotiin. Lopputulos olikin, etten saanut juuri ammuttua ja yksi laukoistamme päättyi pieneen pellolla suoritettuun rodeoonkin. Tuli teki yllättävän uukkarin oikealle rata-aidan loppuessa. Pysyin kyydissä vielä käännöksen verran, mutta meno jatkui suurina loikkina pitkin pitkää heinikkoa. Lopulta tajusin, että vaikka kuinka yritin saada jalkojani eteenpäin, ne vain vähitellen valuivat taaemmas ja taaemmas ja lopuksi lepatin Tulin selässä mahallani pitäen harjasta kiinni. Sitten mätkähdinkin alas. Harmillisesti tästä ei ole videota. Nousin takaisin kyytiin (etsittyäni irronneen jalustimen pellosta) ja treeni siirtyi muutaman ratayrityksen jälkeen kentälle, jossa Tuli jo käyttäytyikin oikein hyvin, pääsin ampumaankin ja osumiakin tuli.
Tämän viikon tiistaina sain Veran avukseni ja ammuin Tulin kanssa kentällä. Ammuin kentän sivulla kaksi nuolta – frontin ja siden, mutta en osunut frontiin silloin kertaakaan. Keskittymiseni oli liikaa Tulissa, kaarteessa, seuraavassa taulussa ja kiireessä. Kun lopuksi päätin ampua pelkän frontin, osuin. Pitäisi kyllä pystyä keskittymään yhteen tauluun kerrallaan ja silti ampua useampia... Mihain tunnilla onnistuin kyllä useammalla kierroksella ampumaan molemmat nuolet tauluun, vaikka pääni humisi putoamisen jäljiltä...
Lauantaina treenasin Tulin kanssa ratsastushuovalla. Se on vähän kuin menisi ilman satulaa, mutta jalustimilla. Jalustimille ei kuitenkaan voi laskea painoa kovin paljoa. Treeni oli hyvä vatsalihas- ja tasapainotreeni ja Tuli liikkui hienosti. Yritin virittää puhelimeni kuvaamaan meitä kentän aidan päältä, mutta lopputulos oli melko huono.
Lauantaina ammuin vielä maasta ja pyrin kitkemään virheitäni. Etenkin tämän uuden jouseni kanssa (tai ehken vain huomannut samaa virhettä vanhan kanssa) jousikäteni on alkanut heilahtamaan päästön yhteydessä rankasti vasemmalle (tai osumista päätellen oikean kautta vasemmalle) ja se tietysti heittää nuolenikin mihin sattuu. Jos todella keskityn pitämään käteni paikallaan, saan ihan kelvollisia osumia kunhan vetokäden päästö on puhdas. Vetokäteni puolestaan edelleen hakeutuu etsimään seuraavaa nuolta ennen kuin edellinenkään on lähtenyt. Tuntuu mahdottomalta saada nämä molemmat kädet kuriin – se on joko tai! Hevosen selässä nämä virheet tietysti vain korostuvat. Molemmat kädet toteuttavat ongelmiaan ja veto on vielä lyhytkin...
Ensi viikonloppuna olen kilpailemassa Ruotsissa ihanilla issikoilla. Haaveenani oli vielä maanantaina käydä Lohjalla issikkatallilla treenaamassa, mutta sekin treeni peruuntui helteen vuoksi. Suomi on kyllä hankala maa harrastaa – aina on joko liikaa mutaa, liian kova maa, liian märkä maa, liian kylmä tai LIIAN KUUMA. Argh.
