torstai 2. tammikuuta 2020

Uusi vuosi, uusi kausi

Hyvää uutta vuotta 2020!

Viime vuoden tavoitteenani oli pysyä positiivisena. Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta täytin tämän tavoitteeni melko hyvin. Lisäksi ymmärsin, että kärsin taulupaniikista ja positiivisuuden kautta pääsin sen parantamisen jäljille. Taulupaniikin parantelu jatkuu edelleen, mutta suurin piirtein SM-kisojen aikoihin asioita alkoi loksahdella paikoilleen ja otin suuria edistysaskeleita tekniikkani parantamiseksi ja pääni kasaamiseksi. Syksyllä ja talvella olen päässyt treenaamaan hieman harvemmin kuin kesällä, mutta motivaatio on huipussaan ja vaikka torkkupeiton alla sohvalla on mukavaa, olen pyrkinyt pitämään myös treenisuunnitelmastani kiinni välillä kelejäkin uhmaten.

Tavallisesti minulla on ollut talven jälkeen aktiivisen kauden jälleen alkaessa sellainen olo, että aloitan aina keväällä nollasta. Kesällä ehdin kehittyä sen mitä ehdin, mutta seuraavana keväänä aloitan taas nollasta. Tulevan vuoden tavoitteeni on ylläpitää osaamistani myös talven aikana niin, että vaikka keväällä olisinkin vähän ruosteessa, en olisi yhtä ruosteessa kuin aikaisempina keväinä. Innostuin leikkimään hieman taulukko-ohjelmalla ja laadin kehityskäyrät kaikista niistä korealaisen ja unkarilaisen radan ratatyypeistä, jotka olen suorittanut useampaan kertaan. Jo näissäkin on nähtävissä notkahdus jokaisen vuoden alussa, jonka jälkeen taso hieman nousee ja notkahtaa sitten taas. Toki joskus tulee epäonnistumisia ja onnistumisia ihan sattumaltakin. Viime kesänä K235-radan suoritukseni lähtivät loppukaudesta lupaavaan nousuun, mutta sitten viimeinen K235-rata tipahti jälleen entiselle tasolle. Kehityskäyrät-sivulta löytyvät kaikki tekemäni kaaviot. Tässä blogipostauksessa käsittelen vain muutamia niistä.

Kävin hetkellisesti oman tasoni huipulla, josta sitten tipahdin kisajännityksen ja paineiden myötä.

Tässäkin kaaviossa näkyy, että vuoden vaihtuessa suoritus on ollut heikompaa tasoa, ja taso on noussut sitten hieman vuoden kuluessa. Kuitenkaan talvitauko ja kevätruoste eivät ole ainoita syitä huonoon menestykseen, sillä kaaviossa näkyvä huonoiten mennyt suoritus oli osumien kannalta suunnilleen samaa tasoa kuin muutkin suoritukset, mutta kurassa tarpova ponini otti paljon miinuspisteitä ajasta. Loppukauden notkahdus tapahtui ammuttuani Postal Match -kilpailussa K23-radalta HA3-tasoisen suorituksen, ja samalle tasolle halusin toki yltää seuraavissakin suorituksissa. Lisäksi harteilleni nousi maajoukkueen paino ja GP-sarjan viimeinen osakilpailu, jossa toki olisin halunnut pärjätä hyvin koko joukkueen iloksi. Paineiden takia ammuin Ranskassa puoli pistettä vaille HA2-tason. 

Vuoden viimeinen K235-suoritus oli se, jossa positiivisuustavoitteeni koki kolahduksen. Viimeinen ulkomaan kilpailu omalta osaltani oli lokakuussa Puolassa ja sain ratsastaa jo EM-kisoista tuttua Kordial-ponia. Pärjäsin kilpailussa hunt track -radalla ja unkarilaisella radalla todella hyvin, ja olin kahden päivän jälkeen kokonaiskilpailun viides. Lisäksi tietysti halusin sen HA3-tasoisen suorituksen. Paineet herättivät taulupaniikin ja suorituksen jälkeen vetäydyin tallin takapihalle itkemään vuohien kanssa. Suoritus sinänsä on ollut sitä tasoa, jota olen ennenkin suorittanut – ei siis voi oikeastaan edes sanoa, että olisin alisuoriutunut. Isku oli kuitenkin kova, kun odotukset olivat korkealla ja kuvittelin jo kehittyneeni ja päässeeni korealaisinhostani eroon. Pitkään aikaan en keksinyt tästä suorituksesta mitään positiivista ja edelleen se on vaikeaa. Korealaisinhoni kuitenkin vähän helpottui, kun rataa pääsi taas rauhassa treenaamaan ilman paineita. 


Tämän radan osalta vuosi on mukava lopettaa selvään nousuun. 

Kuten jo aiemmin mainitsin, korealaisella 23-radalla ammuin syyskuun lopussa ensimmäisen HA3-tasoisen suoritukseni korealaiselta. Unkarilaiselta radaltahan näitä jo onkin, mutta korealaiselta jo HA2-tason saavuttaminen on tuntunut haasteelliselta. Tähän suoritukseen ylsin, koska mitään paineita ei ollut. Ratsuni Trine oli lähes vasta koulutettu jousiammuntaan. Jouseen ja nuoliin se ei sanonut mitään, mutta sille jäi välillä käsijarru päälle ja oli epävarmaa, menisikö se radalle ja laukkaisiko se koko matkan. Ponin edellisellä ratsastajalla oli jonkun verran haasteita tamman kanssa ja omaan ampumiseeni liittyvät paineeni hupenivat täysin. Aivan sama, osunko mihinkään, jos jo pelkästään hepan hallinta voi olla haastavaa. Heppa kuitenkin minun suoritukseeni mennessä ymmärsi jutun jujun ja pelkästään siitä riemusta, etten joutunutkaan taistelemaan ponin kanssa, ammuin hyvin.

Tulos lähetettiin IHAA:n Postal Match -kilpailuun, mutta sekään ei lisännyt suorituspaineita, sillä tiesin tämän Trinen kanssa tehdyn suorituksen olevan minulle ainoa mahdollisuus tehdä kyseinen postal-kisa ja ajattelin, että voisin aivan hyvin olla tuloslistan loppupäässä hankalan ponini kanssa, kun toinen vaihtoehto on olla olematta tuloslistalla lainkaan. Poni ei sitten ollutkaan hankala, ja sijoituin sijalle 18/110 – paras sijoittumiseni Postal Match -kisassa tähän asti! Ja ei, en halua jatkossa aina hankalaa ponia kisasuoritukseen, mutta tämä avasi mielestäni erittäin hyvin ymmärrystä siitä, miten paljon kisapaineet vaikuttavat suoritukseen. Hankala poni asetti ihan erilaiset paineet, ja kun poni sitten olikin hallinnassa ja toimi upeasti, ei se ampuminen siinä ohella tuntunut hankalalta.

Tämän onnistuneen Postal Match -kilpailun jälkeen tosiaan kävin Ranskassa ja Puolassa kisoissa, enkä yltänyt suorituksissani samalle tasolle, vaikka tietysti toivoin sitä. HA3-tason suoritus korealaiselta postal-kisassa oli ihana yllätys, mutta reaktioni tuloksen kuultuani oli: "Voi ei!" En reagoinut näin siksi, etten olisi halunnut kyseistä tulosta, mutta kokonaisgradeen tarvitaan kaksi tulosta korealaiselta ja kaksi unkarilaiselta. Nyt minulta puuttuisi enää se toinen HA3-tulos korealaiselta, jotta kokonaistasoni nousisi myös. Kauden 2018 pilasin sillä, että tavoittelin HA2-kokonaistasosta puuttuvaa korealaisen suoritusta – onko nyt aika alkaa panikoida samalla tavalla HA3-kokonaistason toivossa?! Kaudelle 2019 tavoitteeni oli positiivisuuden lisäksi saada kasaan HA2-kokonaistaso ja onnistuin siinä. Saako tavoitteita lisätä kesken kauden, etenkään kauden loppuvaiheessa, kun suorituksen kanssa tulee jo kiire? Ehkä saa, mutta ei välttämättä kannata.

Jotain kaudesta 2018 oppineena yritin päättää, että toinen HA3-tulos korealaiselta tulee kun on tullakseen. En halua samaa paniikkia, painetta ja inhoa kuin vuonna 2018! Puolan kilpailu kuitenkin meni korealaisen osalta mönkään, koska olin jostain syystä etukäteen päättänyt, että jos se HA3-tulos tulee vielä tänä vuonna, tulee se Kordial-ponin kanssa. Soppaan lisättiin vielä hyvä menestys kisan muilta radoilta ja painetta toi se, että omaa hyvää sijoitusta tulisi puolustaa vielä hyvällä korealaisellakin. No just joo... Kuitenkin se positiivinen, mitä Puolan kisan korealaiselta radalta nyt jälkikäteen osaan sanoa on se, että sieltä kuopasta noustiin.

Tein Talli Fagerängissä muutaman kerran syksyn aikana grading-suorituksen (eli suorituksen, joka tehdään kisasääntöjen mukaisesti, mutta suoritus ei ole osa mitään kilpailua, eikä suorittajia laiteta paremmuusjärjestykseen). Suoritukset tehtiin K23-radalta ja vaikka jäin HA3-suoritukseni jälkeen kolmesti HA1-tasolle, minulla oli mukavaa. Salainen pieni toiveeni on toki edelleen jokaisella suorituskerralla saada se HA3-tason tulos, mutta olen saanut pidettyä pääni kasassa siten, että voin lähteä korealaiselle radalle vain pitämään kivaa, eikä HA1-tason suoritus ole tuntunut yhtään niin pahalta, kun sitä suorittaessa on kuitenkin ollut kivaa. Vuoden viimeisen suoritukseni tein vielä tapaninpäivänä ja silloin ammuin ilokseni HA2-tason suorituksen, joskin jäin alle kolmen pisteen päähän HA3-tasosta. Tietysti hieman kismittää, että jos edes yksi ohi ammutuista nuolista olisi osunut, voisin nyt olla kokonaistasoltani HA3-tasoa, mutta toisaalta olen todella iloinen, että sain päättää vuoden muuten onnistuneeseen suoritukseen. En ylittänyt itseäni, mutta lopetin kauden sille tasolle, jolle kauden aikana itseni harjoittelin. Ensi vuonna se HA3-tulee sitten jo helposti, eikö niin?


Tapaninpäivänä suoritin myös marras-joulukuun Postal Match -kilpailun, joka tällä kertaa oli Five Demons -niminen rata, jota en ole aikaisemmin kokeillut. 90-metrisellä radalla oli viisi maalitaulua, ja vauhdikas Krulla oli jopa liian vauhdikas. Korealaisella, jossa samalla matkalla on maksimissaan 3 taulua, Krullan 10–12-sekuntinen vauhti on aivan täydellinen, mutta vaikka en hoputtanut Krullaa nyt lainkaan, tuli tälle radalle hieman kiire. Kuitenkin oli mukavaa ampua tällaista uutta ja haastavaa rataa. Jälleen mitään paineita ei ollut, koska jälleen suoritusaikataulu oli sellainen, että joko lähetän tämän suorituksen postal-kisaan tai en lähetä mitään. En myöskään asettanut itselleni mitään odotuksia, koska en ollut mennyt rataa ennen – en tiennyt yhtään, miten tulisin pärjäämään tai miten hyvin minun pitäisi pärjätä, joten pärjäsin ihan hyvin.


Unkarilaisella radalla jokavuotinen keväinen rutiininpuutos näkyy hyvin, mutta nousujohteisuus on huomattava!

Kausi 2019 on ollut ratsastusjousiammunnan kannalta tähän mennessä paras kausi. Kärsin edelleen paljon samoista virheistä kuin aiemmin, joista suurin on huono kisapää ja toiseksi huonoin helposti lyhyeksi jäävä räiskäisyveto ja panikointi. Rikoin kuitenkin unkarilaisella radalla ennätykseni ja sain kahdesti HA4-tasoisen tuloksen. Edustin Suomea EM-kisoissa ja pärjäsin kisapäästäni huolimatta paremmin kuin odotin. Pääsin käsiksi taulupaniikkini syvimpään olemukseen ja olen työstänyt sitä onnistuneesti, vaikka se ajoittain palaakin.


Tulosten osalta olen pyörinyt jo kolme vuotta HA1- ja HA2-tason välimaastossa, mutta pelkkää tekniikkaa tarkastellen tässä on kuljettu pitkä matka ja kehitystäkin näkyy. 

Aloittaessani ratsastusjousiammunnan opetusta oli saatavissa melko vähän ja harvoin. Suosittelen lämpimästi kaikkia lajin aloittelijoita käymään säännöllisesti jonkun opettajan silmän alla – nyt opetusta saa jo helpommin ja opettajavalikoimaakin on ympäri Suomen. Se, että treenasin aloittelijana paljon yksin, johti aina vaikka millaisiin kummiin virheisiin. Saatoin saada joskus harvoin joltain jonkun vinkin, jonka sitten joko ymmärsin väärin tai joka vain lähti kehittymään väärään suuntaan, kun kukaan ei ollut enää korjaamassa sitä, eikä itse tarkalleen tiennyt, mitä on tekemässä. Katsoin paljon esimerkiksi Mihai Cozmein videoita ja aloin ampua nopeasti aivan liian varhain – koska Mihaikin ampuu nopeasti! Aloittelevalta Bealta jäi kuitenkin ymmärtämättä, että jotta voi olla nopea, pitää ensin olla hidas. Liiallinen nopeus johti lyhyeen vetoon, jonka kanssa taistelen edelleen. 

Muita ihmeellisiä virheitä on ollut kummallinen nykiminen ja kaiken painon laittaminen ampumishetkellä vasemman jalan varaan – tällaista virhettä näkyi hevosen selässä vähän vähemmän ihan siksi, että koitapa pysyä satulassa, jos heittäydyt joka kerta ampuessasi hepan vasemmalle kyljelle... Tämäkin virhe on todennäköisesti perua jostakin joltain opettajalta saadusta ryhdistäytymisvinkistä, joka sitten yksin treenatessa lähti väärään suuntaan (eli valtavasti vasemmalle). Tästä en myöskään muista tietoisesti opetelleeni pois, mutta nykiminen karsiutui kai jossain vaiheessa itsestään pois. Toki taas olisi kannattanut hakeutua useammin jonkun opettajan silmän alle, jotta olisin mahdollisesti huomannut tämän virheen aiemmin. 

Jos jousikäsi on rento ja suora, jousen tulisi "keikahtaa" hieman nuolen lähtiessä jänteeltä. Tämänkin minä opettelin väkisin ja usein jännittynyt käteni heilahti milloin mihinkin suuntaan, useimmiten alas ja vasemmalle – viskasin siis olennaisimmalla hetkellä hyvään suuntaan lähtevän nuolen aivan uudelle reitille. Tämä jousikäden vispaus on lyhyen vedon lisäksi ollut yksi pisimpään mukana kulkeneista virheistäni. Välillä veto oli lyhyt myös siksi, että vedon pidentäminen tuntui heilauttavan jousikättä entistä enemmän. 

Olen vaihtanut myös jousta lähes joka vuosi. Ikävöin edelleen toisinaan punaista joustani, jonka kanssa sain jo hetkellisesti melko hyvänkin vedon. Se kuitenkin katkesi ja vaihdoin 15 minuuttia ennen Postal Match -kilpailua lainajouseen, joka oli Living Arrow -jousi. Tällainen minua odotti kotonakin ja lähdin 2018 Ranskan GP-kilpailuun jousella, jolla en ollut ehtinyt harjoitella. Huomasin tällöin osuvani parhaiten vain räiskimällä, ja lyhyt veto palasi lyhyempänä kuin koskaan. Jousi oli minulle hieman liian raskas enkä ehtinyt tutustua siihen kunnolla ennen tärkeitä arvokisoja. En toivo kenellekään samaa kohtaloa, että jousi pitää vaihtaa näin äkillisesti ennen kisoja. 

Todettuani oman Living Arrow -jouseni liian raskaaksi, tilasin Alibow'lta vain muutamaa paunaa kevyemmän turkkilaistyylisen jousen. Tämä oli siis kaudelle 2018 jo kolmas jousi. En uskaltanut vaihtaa siihen heti sen saavuttua, koska kisakausi oli pahasti kesken, mutta SM-kisat kilpailin jo Alibow'lla. Keväällä 2019 havahduin siihen, että vetoni on edelleen toivottoman lyhyt ja tämä Alibow'kin on minulle liian raskas. Tilasin uuden samanlaisen, mutta viisi paunaa kevyempänä ja nyt vihdoin olen tyytyväinen jouseeni. Toivottavasti saan nauttia siitä koko kauden 2020! 

Kaudelle 2020 asetan tavoitteeksi positiivisuuden jatkamisen, itseni ymmärtämisen ja virheiden sallimisen. Jatkan taulupaniikkini työstämistä, opin virheistä enkä soimaa itseäni niistä. Saavutan HA3-kokonaistason. Nautin. Lähden jonnekin kivaan paikkaan kisaamaan.