Kisakausi 2019

Talvi on ohi ja on aika valmistautua uuteen kisakauteen. Blogi on ollut talven ajan hiljainen. Talveen on kuitenkin mahtunut treeniä, leikkimielisiä kisoja, onnistumisia ja epäonnistumisia. Kirjoittaminen on jäänyt vähemmälle jo opiskelukiireidenkin takia, mutta jokunen Youtube-video talvenkin jutuista on syntynyt. Nyt onkin sitten vuorossa melko pitkä päivitys, joka kokoaa yhteen talven ajatuksia sekä alkavaan kauteen valmistautumista. 

Talven harjoituskisat

Talven aikana kilpailin muutamissa harjoituskilpailuissa menestyen oikein hyvin ja todella huonosti. Oikein hyvin menestyin ESRAJA:n pikkujoulukisoissa, joissa sain ratsastaa ihanalla Rominalla ja yllätyksekseni ammuin todella monta täysosumaa sijoittuen ensimmäiseksi. 

Radalla oli tauluja melko tiheästi, joten päätin tehdä suoritukseni ravissa. Tämä olikin selvästi voittajan valinta, sillä kolmen parhaan joukkoon sijoittuneet olivat kaikki valinneet askellajikseen ravin. Ravissa kaikki taulut ehti ampua huolellisesti, mutta aikapisteitäkään ei jäänyt puuttumaan. 

Loput talven kisoista eivät sujuneet yhtä mallikkaasti. Kaikkia näitä yhdisti hevosen puuttuminen, eli kisat kilpailtiin maasta-ammuntakisoina. Ensimmäisenä vuorossa oli Artemiksen divarikisa sekä Sherwoodin iloisten veikkojen Ratsujousiampujan II kiusaus. Nämä kisat olivat samana päivänä Helsingissä, ja samalla reissulla kannatti tietysti osallistua molempiin – vai kannattiko? Kyseessä oli melkoinen ammuntamaratoni ja keskittymiskykyni oli todella heikko. Syy, miksi rakastan ratsastusjousiammuntaa, on nimenomaan se hetki kun olen radalla hevosen kanssa kahdestaan. Paikalla on yleisöä, toimihenkilöitä, muita kisaajia, mutta suorituksen aikana olen kaksin ratsuni kanssa. Keskittyminen on aivan erilaista kuin silloin, kun ympärillä on muita ihmisiä, jotka hekin ampuvat samaan aikaan ja taulusta kuuluva ihana napsahdus ei pääosin olekaan oma. 

Artemiksen divarikisa ammuttiin 60-senttiseen FITA-tauluun 18 metrin etäisyydeltä. Voisi oikeastaan sanoa, etten osunut mihinkään. 28 pisteellä sijoituin viimeiseksi. Ratsujousiampujan II kiusaus meni huonosti viime vuonnakin. Tavoitteeni oli, että nyt menisi paremmin. No, menihän se paremmin, mutta ei silti hyvin. Viime vuonna sain 122 pistettä ja nyt 126 pistettä. Sijoituin toiseksi viimeiseksi. 

Kolmas epäonnistumiseni maasta-ammuntakisoissa oli Cupidon nuoli -kisassa helmikuussa. Kisa järjestettiin Raisiossa sisähallillamme (kyllä, ihanaa, meillä oli talvella lämmin treenitila!) ja sisälsi hauskoja tehtäviä. Kisa oli todella hauska, mutta taaskaan en voi kehua osumillani. Tai oikeastaan ammuin ihan hyvin kaikki erikoistehtävät, mutta ihan tavallisilla tauluilla mokailin enkä osannut yhtään tähdätä. Sijoituin tässäkin viimeiseksi. 

Toisaalta talvi on nimenomaan tekniikan hiomisen ja muuttamisen aikaa, enkä aio ruoskia itseäni näistä huonoista maasta-ammuntakisan tuloksista. Osaltaan huonoihin suorituksiin vaikutti huono keskittymiskyky, kun en ollutkaan radalla kaksin ratsuni kanssa vaan kaikkien muiden kilpailijoiden keskellä. Ennen kisoja ei tulisi muuttaa mitään ja juuri siksi talvi on muutosten aikaa. En tiennyt, miten tauluun osutaan, koska tekniikkani oli murroksessa. 

Teknistä pohdintaa 

Talvi on muutosten aikaa, mutta aikaa ei ollut riittävästi. Olen todella kiitollinen treeniporukallemme, jonka ansiosta saimme järjestettyä lämpimän sisähallin treenikäyttöömme talveksi. Oli ihanaa käydä kerran viikossa ampumassa porukalla, mutta treenit olivat usein yhteistä hauskanpitoa ja leikkimielistä kisaamista. Se on erittäin tervetullutta treeniä, mutta sen ohelle olisin tarvinnut aikaa ihan vain itseni ja jouseni kanssa. Olin vain liian prinsessa treenatakseni enää yksin ulkona kylmässä, kun oli mahdollisuus treenata lämpimässä ja yhdessä. Treenaaminen vain kerran viikossa kuitenkin ainoastaan pitää taitoa yllä, eikä varsinaisesti kehitä sitä. Onhan sekin parempi kuin ei mitään. Muutin joitakin asioita tekniikastani, mutta kevät tuli yllättäen, eikä tekniikkani ole vieläkään täysin vakiintunut. 

Viime kesänä katkennut jouseni aiheutti monenlaisia ongelmia tekniikkaani. Aikoinani aloitin liian aikaisin ampumaan liian nopeasti ja vetopituuteni jäi lyhyeksi. Tein todella suuren työn opetellessani uutta vetopituutta ja punaisen jouseni ("Punapupun") kanssa vetoni oli usein jo melko kelvollinen. Se kuitenkin katkesi kesken kisakauden, 10 minuuttia ennen yhden kilpailun alkamista, ja siirryin lennosta Living Arrow -jouseen. En ehtinyt tutustua Living Arrow -jouseen kisakauden aikana juurikaan. Huomasin, että osuin sen kanssa välttävästi jo pelkästään lyhyellä räiskäisyvedolla, ja tämä tekniikka jäi kisakaudeksi käyttöön – ei ollut aikaa opetella parempaa. Nyt korjaan menneen kesän mädäntyneitä hedelmiä. Vetoni on lyhyt räiskäisy ja edessä on taas kova työ saada veto kuntoon. En vain tiedä, milloin tuo työ tehdään, kun se jäi talvella tekemättä ja taas alkaa kisakausi. 

Living Arrow -jousi on dynaaminen ja vahva jousi, mutta oma kisajousi tulisi tuntea paremmin. Minulla ei ollut aikaa tutustua omaani. Ikävöin edelleen Punapupua ja ostinkin viime kesänä sen korvaajaksi Alibow'n turkkilaistyylisen jousen. Se on melko samanlainen kuin Punapupu, mutta ei kuitenkaan. Oli jousi sitten mikä tahansa, en voi suositella, että käyttää kolmea eri jousta yhden kisakauden aikana. Tämä kausi mennään toivottavasti Alibow'n kanssa alusta loppuun. Veto tulee todennäköisesti olemaan tämänkin kauden ajan lyhyt. Ensi talveksi jää sitten kotitehtäväksi se kova työ, jonka aikoinaan tein Punapupun kanssa. 

Kauden aloitus: unkarilainen rata

Tämän kauden ensimmäiset kisat on jo käyty! Olen käynyt radalla tänä vuonna tasan yhtä monta kertaa kuin olen kilpaillut. Okei, Ratsutila Cavalieriin saatiin talven ajaksi hieman pidempi rata, mutta sekään ei ollut pohjaltaan laukkakuntoinen kuin osan ajasta, ja taulut sijoitettiin hieman normaalia lähemmäs, jotta kaikki nuolet eivät hukkuisi lumihankeen. Olenkin siis treenannut pääasiassa käynnissä, ravissa ja ratsastuskentällä. Toisaalta olemalla riittävän luova, voi näinkin saada ihan hyvää ja tehokasta treeniä. 

Unkarilaisen radan treeniä varten kehitin kaksi eri tapaa. Korkea maalitorni kentän päädyssä oli ehkäpä parempi, mutta hevoselle pitäisi muistaa kertoa, mitä sen on määrä tehdä. Heh. Tulipoika ei ollut ihan varma, mistä mihin hänen tulisi laukata, enkä minä saanut juurikaan keskityttyä ampumiseen. Toinen treeni-idea on kenties hieman perinteisempi ja asettelin kolme taulua hieman unkarilaisen radan taulujen tapaan keskelle kenttää. Minun tuli kuitenkin kiire niiden ampumisessa. No, tulipahan kokeiltua. 

Unkarilaisen radan postal match käytiin Sipoossa Hertsby Stallgårdissa 21.4. ja ratsunani oli taas ihana Romina. Romina meni ensimmäisen lämmittelylaukan noin 13 sekuntiin. Seuraavalla harjoituslaukalla olisi saanut ampua, mutta Romina päättikin spurtata radan seitsemään sekuntiin. Valitettavasti tästä kisasuorituksesta ei ole kuva- tai videomateriaalia. Asensin kyllä GoPron kypärääni, mutta tuon harjoituslaukan jälkeen ajattelin, etten edes laita kameraa päälle. Suorituksessani tulisi tuskin olemaan mitään ikuistettavaa. Romina kuitenkin rauhottui tämän yhden spurttilaukan jälkeen ja kaikki kisalaukat meni mukavasti noin 15 sekuntiin. Ensimmäisen kisalaukan tosin käytin vauhdin määrittelemiseen ja jätin kokonaan ampumatta. Seuraavilla laukoilla jo yritin vähän ampuakin, mutta omaan ampumiseeni jäi hätä, epävarmuus ja kiire, vaikka hevonen toimikin jo loistavasti. 

Pistetaulukkoa katsoessani olen kuitenkin osunut ihan hyvin. Rominan vauhti vain on ollut jo sellainen, että tuossa vauhdissa olisi jo pitänyt saada useampikin nuoli tauluun. Backshotia en totta puhuakseni edes tosissani yrittänyt, sillä Rominan spurtti sai minut epävarmaksi ja haluttomaksi kääntymään satulassa riittävästi taaksepäin. Kaksi nollakierrosta kuuden kierroksen kisassa ei kuitenkaan koskaan lupaa hyvää lopputulosta. Mutta pääsinpähän radalle! 

Kauden aloitus: korealainen rata 

Hyh, korealainen rata. Tein siitä viime vuonna itselleni melkoisen mörön. Aloitin kauden ampumalla YHDEN pisteen toukokuun postal matchissa, haaveilin HA2-gradingista jopa pakonomaisesti ja lopulta suoritin korealaista aina hirveissä paineissa ja stressissä. Yritin vielä marraskuussakin Poppe-hepalla Sauvossa suorittaa gradingin ja ammuin niin surkeasti ja hosuen, että sain vain puolet HA1-gradingiin vaadittavista pisteistä – ei siis lähelläkään HA2-gradingia. 

Korealaista olen päässyt treenaamaan Ratsutila Cavalierin talviradalla sekä kentällä. Touko-kesäkuun postal matchissa on lisäksi off side shot, joten harjoittelin hieman sitäkin pitkästä aikaa. Rauni-ponin kanssa treenasin single shotia ja off side shotia, sillä pidin niitä suurimpina heikkouksinani. Sitä paitsi single shotin treeni on aina tehokasta – jos ampuu jokaisen taulun kuin se olisi single shot, saattaa jopa osua johonkin. Ainakin, jos ei stressaa liikaa vaan keskittyy maltillisesti.  

Koitti toukokuu ja EMAC:in kesänaloituskurssi. Mihai Cozmei valmensi kurssilaisia tulevaan postal matchiin. Ammuimme maasta eri suuntia ja lauantaina treenasimme heppojen kanssa kentällä. Ihana Sintti-tamma oli vauhdikas ja sen laukka oli haastava. Askel oli pitkä, korkea ja pomputtava. Kentälle rakennetulla radalla se ehti ottaa noin kolme askelta ja oli jo perillä. Kentän kulmaan tehtiin kunnon ABS-jarrutus. Sain Sintin vauhdistakin ammuttua yhden tai jopa kaksi nuolta, mutta osuin surkeasti – taas oli kiire ja hätä. 

Sunnuntain kisaan en lähtenyt valtavan suurin odotuksin. Tavoitteeni oli pitää Sintti hallinnassa ja pysyä itse kyydissä. Sintti yllätti minut menemällä radalla ensimmäisen harjoituslaukkamme 17 sekuntiin! Sehän oli hidas! Kisalaukat aloitimme noin 14 sekunnin vauhdissa. Olisin kaivannut hieman nopeampaa vauhtia, mutta lauantain kaahotuksen jäljiltä olin hieman arka pyytämään. Lopulta Sintti lämpeni vähän ja alkoi itse tarjota noin 10-sekuntista laukkaa. 10 sekuntia on täydellinen vauhti! Vauhdin kiihtyminen toisaalta hieman sekoitti omaa suoritustani, enkä aina osannut arvioida, miten paljon minulla on aikaa taulujen välissä. Tämäkin kertoo lähinnä rutiinin puutteesta. Radalla kun ei tosiaan ole tullut treenattua.

K123-radalla sain suurimman pistesaldoni viimeiseltä eli kuudennelta laukalta, kun 10 sekunnin vauhdissa sain osuman kaikkiin kolmeen tauluun. Muilla kierroksilla ammuin paljon nuolia taulujen reunoihin – vielä jos ne saisi pistealueille, suoritukseni olisi voinut olla oikeinkin hyvä! 

K123-radan jälkeen ratsastettiin vielä Eocha triple, jossa oli myös Raunin kanssa harjoittelemani off side shot. Harmikseni off side shot kuitenkin päätettiin laittaa maan tasalle. Tätä perusteltiin turvallisuussyin, sillä korkeammalla sijaitseva taulu tarkoittaisi myös korkeammalla lentäviä hutinuolia – ymmärrettävää sinänsä. Toisaalta minun fysiikkani ei mitenkään riitä ymmärtämään, miten ihmeessä pystyy ampumaan paitsi väärälle puolelle, vieläpä maahan... Harmittaa vähän, sillä olisin 10-sekunnin-Sintilläkin ehtinyt kyllä ampua vielä off side shotin, mutta koska se ei ollut harjoittelemani off side, enkä ole koskaan ampunut 165-senttiseltä hevoselta väärälle puolelle maahan, päätin jättää kokeilematta. 

Voin oikeastaan kiittää viimeistä K123-kierrostani sekä Sintin vauhtia siitä, että lopulta sijoituin EMACin kesken kisassa toiseksi. Kyseessähän oli postal match ja tulokset lähetetään vielä kansainväliseen tuloslistaan. Siellä en usko komeilevani kovin korkeilla sijoilla, mutta HA1 kauden ekalta korealaiselta on jo parempi kuin viime vuoden vastaava! 

Kisakauden 2019 tavoitteet

Viime vuonna asetin itselleni tavoitteita. Osaan pääsin, osasta tuli huonolla tavalla pakkomielle. Pääsin varovaiseen tavoitteeseeni saada HA3-tason grading – sain sen! Toinen tavoitteeni oli nostaa kokonaisgrading HA2-tasolle, jota varten tarvitsin kipeästi HA2-tason gradingin korealaiselta. Tavoite ei vaikuttanut mahdottomalta, mutta vähitellen kisakauden edetessä alkoi vaikuttaa epätoivoisemmalta ja epätoivoisemmalta. Lopulta kisasin rataa aina huonolla fiiliksellä, kovissa paineissa ja itseäni ruoskien. Huonoihin tuloksiin vaikuttivat jonkin verran myös hitaat hevoset tai syvä muta, jossa hitaalla hepalla ei ollut mahdollistakaan päästä yhtään kovempaa. Aikamiinukset söivät osumapisteitä joskus rankastikin. Kuitenkin minulla oli myös useita mahdollisuuksia saada suoritus kasaan myös keskinopealla hevosella, mutta turha itseni ruoskiminen ja paineet pilasivat nekin mahdollisuudet. 

Jos tänä vuonna haluan HA2-kokonaisgradingin, tulee minun saada jo kaksi HA2-tason gradingia korealaiselta, sillä se ensimmäinenkin minulla jo oleva vanhenee elokuussa (suoritusten gradingit ovat voimassa 2 vuotta). Kokonaisgradingilla olisi väliä esimerkiksi ensi vuoden maajoukkuejakoja tehdessä ja todennäköisesti SM-kisaan osallistumista ajatellen. Tänä vuonna SM-kisat ovat Harjussa, ja lainahevoset jaetaan todennäköisesti rankingin parhaille. Jos en yllä rankingiin, en saa lainahevosta. Turusta asti on vaikeaa kuljettaa kisahevosta – varsinkin, kun ei ole hevosta jota kuljettaa. Tästä huolimatta tällä kisakaudella yksi ja ainut tavoitteeni on positiivisuus. Sen avulla toki toivon yltäväni myös hyviin suorituksiin, mutta tänä vuonna yritän ruoskia itseäni hieman vähemmän. Pitää tietysti treenata, mutta pakkomielle gradingeihin ei todennäköisesti johda mihinkään. 

Positiivisuustavoitettani aion ylläpitää pohtimalla jokaisesta suorituksestani aina vähintään yhden positiivisen asian. Unkarilaisen postalissa se oli se, että 7 sekunnin harjoituslaukasta huolimatta sain tsempattua kisan aikana ja ammuin joitakin osumia. Korealaisessa postalissa olen melko tyytyväinen vasemman käteni toimintaan. 

© Mira Lehmusvaara

Vasen käteni oli mielestäni hyvin linjassa kohti maalitaulua ja piti saman linjan myös  hetken ampumisen jälkeen. 

© Tiia Aarnio

Käden tulisi saattaa nuoli tauluun asti. Jousi saa "heilahtaa" ja tehdä niin sanotun khatran, mutta käden ei pitäisi sen takia heilahtaa radikaalisti ylös, alas tai sivuun. Tämäkin ongelma minulla on joskus ollut. Nyt tuntui, että pääsääntöisesti jousikäteni oli melko vakaa.

© Tiia Aarnio

Tämä kuva näyttää ihan siltä, kuin koko veto olisi ollut pitkä ja linjassa. Todennäköisesti vetoni on kuitenkin ollut lyhyt, mutta käteni on päästössä jatkanut oikeaa linjaa. Sekin on positiivista. Vielä kun saisi sen vedon hieman pidemmäksi, niin tarkkuuskin voisi olla parempi – saisi ne nuolet sieltä taulun reunasta pistealueelle. 

Kauden 2019 kisat

Kaipa tähän samaan pitkään jaaritteluun voi vielä paljastaa, mihin kisoihin tieni tänä vuonna vie. Ensimmäiset kansainväliset kisat koittavat jo noin viikon päästä Unkarissa. Kisat ovat Euroopan GP-sarjan ensimmäinen osakilpailu. Kilpailen yksilökisaajana ja edustan toki Suomea, mutta suoritukseni ei vaikuta Suomen GP-kisan sijoitukseen, eli en ole GP-joukkueessa. 

Sitten vietetäänkin kesä Suomessa treenaten ja osallistuen kotimaan kisoihin. Seuraavat ulkomaankisat koittavat vasta syksyllä. Syyskuussa suuntana on Puola ja EM-kisat. Paikka on jo tuttu Sypniewo-hotelli ja koko joukkueemme aikomus on myös osallistua treenileirille ennen kisaa. Odotan tätä matkaa jo innolla!

Kisakausi jatkuu vielä lokakuussa ja suuntaan Ranskaan GP-kilpailun kolmanteen osakilpailuun. Tässä kisassa olen joukkueessakin ja suoritukseni vaikuttaa siis myös Suomen sijoitukseen. Onneksi näihin on aikaa treenata!

Ajatuksia esteistä ja maalitauluista

Tein viime sunnuntaina ekskursion estekilpailuiden maailmaan osallistumalla Ratsutila Cavalierin harjoituskilpailuihin. Kokemukseni siellä sai minut miettimään sitä, kuinka esteratsastus voi olla tukena ratsastusjousiammunnan oppimiseen.

Isommat ratsastusjousiammuntakilpailut (GP, MM ym.) koostuvat kolmesta osakokeesta eli korealaisesta, unkarilaisesta ja puolalaisesta radasta. Sanotaan, että näistä korealainen rata on kuin kenttäratsastuksen esteratsastuskoe, unkarilainen kouluratsastuskoe ja puolalainen maastoestekoe. Voin ymmärtää ajatuksen tämän taustalla. Korealainen rata vaatii pitkälti hyvää rytmiä ja tarkkaa ajoitusta. Unkarilainen rata vaatii toistoa ja pitkäjänteisyyttä. Puolalainen rata mittaa paitsi ampumataidot myös ratsastustaidon sekä suunnitelmallisuutta ja suurten kokonaisuuksien hallintaa. 

Minä tein esteradalla täsmälleen samat virheet kuin teen toistuvasti korealaisella radalla. Puhun nyt kahdesta eri lajista, joita yhdistää yllättävän moni asia. Korealaisella radalla minun ei tule hypätä minkään yli, mutta maalit ovat silti verrattavissa esteisiin ja samankaltaisilla virheillä on samankaltainen vaikutus suoritukseen. 

Korealaisen radan osakokeita voi olla erilaisia. Tauluja voi olla yksi, kaksi, kolme tai viisi. Usein Suomen radoilla kolme taulua on maksimi, mitä voimme täällä suorittaa tai harjoitella, sillä taulujen määrän kasvaessa myös rata pitenee, eikä Suomessa ole juurikaan tarpeeksi pitkiä ratoja vakituisessa harjoitus- tai kilpailukäytössä. Käyn säännöllisesti ratsastustunneilla ja ryhmäni painottuu esteisiin. Tunneilla esteitä kuitenkin harvemmin hypätään pidempää kuin kolmen esteen rataa, sillä aikaa pitää riittää jokaiselle tuntilaiselle ja kentälle pitää esteiden lisäksi mahtua kaikki tunnin ratsukot. Kisatilanteessa maalitauluja ja esteitä onkin yhtäkkiä enemmän, miten suhtautua?

Taulukko tämän kauden serial shot -kierroksista.

Korealaisella viiden taulun radalla ehdottomasti yleisin tapani suoriutua on se, että ammun kolme ensimmäistä taulua, ja sitten neljäs ja viides menevät ohi. Tämä tapahtuu riippumatta siitä, millainen nopeus hevosella on ollut. Toisaalta korealaisella radalla kolmeen peräkkäiseen tauluun osumisesta saa kolme lisäpistettä ja usein asetan itselleni tavoitteeksi osua ainakin kolmeen peräkkäiseen, ja se riittää. Mutta viidestä peräkkäisestä taulusta saisi viisi lisäpistettä – miksi ihmeessä tyytyä kolmeen? Miksi kolme riittää, kun voisin pyrkiä viiteen?

Esteradalla hyppäsin kolme ensimmäistä estettä (toiselle tuli pudotus, siitä lisää myöhemmin) ja neljännellä hevonen kielsi. Videolta näkee, ettei kielto ollut kovin dramaattinen, hevosta ei vain ratsastettu esteelle loppuun asti ja se kuin huomaamatta luiskahti esteestä ohi. Täsmälleen sama siis tapahtui esteillä kuin jousiammunnassa. Minä tyydyin kolmeen, vaikka tehtävää oli vielä jäljellä. En ratsastanut hevosta esteelle enkä ohjannut nuoltani tauluun.

Olen treenannut kolmeen maalitauluun ampumista. Minä osaan sen. Miksi neljäs ja viides taulu olisivat erilaisia? Osuin jo kolmeen, kyllähän tämä neljäskin nyt osuu.  Virhe onkin liika luottaminen. Onnistumalla kolmesti jätän neljännen tuurin varaan. Ammuinko nuoleni tauluun asti vai viskasinko sen vain vähän sinne päin? Ratsastinko hevosen esteelle asti, vai ohjasinko vain vähän sinne päin? Meniko nuoli ohi taulun tai hevonen ohi esteen? Molemmat tulee ohjata loppuun asti myös neljännen kerran, vaikka kolme kertaa olisikin jo onnistunut. Luottamus hevoseen tai nuoleen on toki positiivista, mutta pelkän luottamisen varaan suoritusta ei voi rakentaa, vaan vaivaa pitää nähdä myös ihan itse. Taulukosta huomaa, että neljäs nuoli on osunut satunnaisesti tauluun silloin, kun jotain on mennyt pieleen jo aiemmin eikä liikaa luottoa hyvään tuuriin ole syntynyt. Hyvin alkaneet kierrokset puolestaan päättyvät nolliin neljännen taulun kohdalla.

Hevonen pudottaa esteen. Mitä tapahtui? Sain hevosen esteelle, mutta jokin meni silti pieleen. Rikkoutuiko rytmi, kompastuiko hevonen, hyppäsinkö itse ennen hevosta? 

Nuoli osuu yhden pisteen alueelle. Mitä tapahtui? Sain nuolen tauluun, mutta jokin meni silti pieleen. Rikkoituiko rytmi, epäonnistuiko nokitus, ammuinko liian aikaisin?  

Edessä on radan viimeinen maalitaulu. Joko maaliviiva ahdistaa? Vilkaisinko sinne päin vai keskityinkö maalitauluun? Olen selvinnyt radan tähän asti, eiköhän tuo viimeinenkin osu! Ohi meni! Ohjasinko nuolen tauluun asti, oliko vetoni kunnollinen, annoinko nuolelle edes lähtökohtaisesti tilaisuutta osua tauluun? 

Edessä on radan viimeinen este. Ohjaanko hevosen esteelle, vai luotanko siihen että se menee? Onhan se mennyt radan jo tähän asti. Ohi meni! En ohjannut. Tiesinkö edes, missä viimeinen este oli? Suunnittelinko, miten sinne mennään? Tällä esteradalla minä tiesin kyllä mikä on viimeinen este, mutta unohdin täysin miten sinne mennään. Kaarteen jyrkkyys yllätti minut ja valtavalla päättäväisyydellä Veeti olisi ehkä vielä löytänyt tiensä esteelle, mutta heräsin liian myöhään sitä päättäväisyyttä toteuttamaan. Kuului kaksi vihellystä ja radasta tuli hylkäys.

Viiden maalitaulun radalla ei ole viittä mahdollisuutta, vaan on yksi mahdollisuus viisi kertaa. Yhdeksän esteen radalla ei ole yhdeksää mahdollisuutta, vaan on yksi mahdollisuus yhdeksän kertaa. Tulee hallita kokonaisuus, mutta jokaiseen palaseen on keskityttävä yksi kerrallaan. Nuoli ei osu neljänteen tauluun, koska kolme edellistäkin osuivat, vaan nuoli osuu neljänteen tauluun vain jos sen ampuu siihen. Hevonen hyppää neljännen esteen vain jos sen ohjaa sille, ei siksi että se meni yli jo kolmesta muustakin. 

 

Suoritukseni harjoituskilpailuiden esteradalla ei ollut malliesimerkki, mutta tässäpä malliesimerkki virheiden tiedostamisesta ja toivottavasti niistä oppimisesta. Nämä opit pitäisi vain muistaa vielä seuraavankin kerran kun ratsastaa esteitä tai korealaista rataa. Keskity, ratsasta, tähtää ja suunnittele. Hallitse kokonaisuus, mutta keskity yhteen kerrallaan. Älä jätä kesken, vaan tee loppuun asti oli kyse sitten hypystä, tiestä, tähtäyksestä, vedosta tai suorituksesta ylipäätään. 

MaRS Ry:n Koulukilpailuharjoitukset 7.5.2017

No ei mennyt kuten harjoittelin, mutta onkos se sitten hyvä vai huono?

Veetin kanssa pitää aina muistaa tietoisesti suoristaa – aina ja koko ajan. Herra Hevoinen haluaisi aina asettua oikealle. Pitikin sitten mennä tällainen asia unohtamaan!

Sain pidettyä kisajännityksen hyvin pitkään poissa keskittymällä muiden kilpailijoiden valokuvaamiseen. Lämmittelyissä keskityin erityisesti pysähdyksiin ja hitaampaan askellajiin siirtymisiin, sillä Veetillä saattaa jarrut joskus vähän hukkua. Ja kyllähän ne siellä lämmitellessä sujui. Saatiin hyviä pysähdyksiä ihan ravistakin! Sitten kuitenkin hetkeä ennen kisasuoritusta jalkani ilmoittivat, että eivät aio toimia lainkaan. Tai oikeastaan ne eivät edes ilmoittaneet mitään. Ne vain lakkasivat toimimasta. Ne siis puutuivat ja tuntuivat kuin kipsatuilta. Tiedättekös, mikä tahansa ravi tuntuu pompottavalta, jos jalat ovat jäykät! Keskity siinä sitten johonkin taivutuksiin, kun koitat koko radan ajan muistella, että miten ihmeessä jalkoja käytetään ja miten satulassa istutaan!

Hei! Me saatiin pysähdys! Ei nyt ihan tasajaloin, mutta kuitenkin!

Laukoissa pylly alkoi pysyä oikealla paikallaan, mutta muuten en ole aivotoiminnastani ihan varma. Tähän päätyyn laukkaympyrästä tuli liian pieni (aivan kuten jo Tulin kanssa harjoittelin, tosin nyt jätimme sen putoamisen pois). 

Laukatkin vedettiin oikealle taipuneena. Tai no, oikeastaan koko rata.

Kuvien perusteella minulla alkoi olla hauskaa vasta lopputervehdyksessä.

En tehnyt huolella treenaamaani putoamista enää kisasuorituksessa, mutta muuten olisi kyllä pitänyt vetää tämä rata Veetin kanssa kuten Tulin kanssa harjoiteltiin. Stressasin niin paljon pysähdyksiä ja siirtymisiä, että ratsastin reippaan Veetin jopa laiskaksi. Olisi sitä tietysti voinut niiden pysähtymisien välissä ratsastaa hevosen kunnolla ryhtiin... Ravilisäystä emme saaneet lainkaan. Lisääpä siinä sitten, kun perä pomppii jo tavallisessakin ravissa. 

Lopputulemana pääsemme lauseeseen, jonka olen ennenkin suustani päästänyt ja sormillani kirjoittanut: Minä en ole kouluratsastaja, eikä minusta sellaista tule. Tai hyvä on, ikinä ei pidä sanoa "ei ikinä". Ehkä minusta tulee kouluratsastaja sitten, kun alan olla vanha ja raihnainen ja pelkään kaikkia vauhdikkaampia lajeja. Toivottavasti niin tosin ei käy. 

En edes lähtenyt kilpailuihin menestyäkseni kouluratsastajana, ehei en todellakaan. Miksi ihmeessä sitten pitikin jännittää NIIN paljon? Olen kisoissa aina melko toivoton alisuoriutuja, ja juuri se oli syyni lähteä näihin ratsastusseurani harjoituskilpailuihin. Jos saisin kilpailemisesta lajista riippumatta vähän arkipäiväisempää, en ehkä joutuisi niin kipsiin ja alisuoriutuisi jännityksen takia. En ole kouluratsastaja. Olen ratsastusjousiampuja ja sivutoiminen esteratsastaja, mutta hermojen ja paineensietokyvyn treenaaminen onnistuu kisoissa kuin kisoissa. Sitä paitsi, jonkunhan täytyy aina olla se viimeinen! Jätetään ne paremmat sijat niille kouluratsastajille!

Kuvista kiitos Sallalle!