Lokakuun kisakoosteet

Lokakuun kisakoosteet "jätän tämän vain tähän" -tyyppisesti. Videoissa on kommenttiraidat, joten en katso tarpeelliseksi höpistä tämän enempää.

GP-kilpailut Ranskassa 2019 



Kansainväliset kilpailut Puolassa 

Ratsastusjousiammunnan EM-kilpailut & treenileiri 9/2019

Ensimmäinen kansainvälinen ratsastusjousiammuntakilpailuni oli syksyllä 2017 GP-sarjan kolmas osakilpailu Puolassa Hotel Sypniewossa. Nyt kaksi vuotta myöhemmin palasin samalle kisapaikalle EM-kilpailuun. Myös kaksi vuotta sitten kilpailua edelsi kolmen päivän treenileiri Anna Sterczynskan ja Wojtec Osieckin ohjauksessa. Niin myös tällä kertaa. 

Maanantai 

Maanantai alkoi maasta ampumisella maneesissa. Teimme harjoituksia, jotka haastoivat erilaisiin rytmeihin, malttamiseen ja hyvään tekniikkaan. Teimme myös paljon taulupaniikkia ehkäiseviä treenejä, jotka etenkin itselleni olivat oikein hyödyllisiä. Olen opetellut taulupaniikistani pois enemmän tai vähemmän koko kesän ja Youtube-videoiden inspiroimana kehittänyt itselleni joitakin hyviä harjoituksia. Nyt sain niitä lisää ja osa Wojtecin harjoituksista oli itse asiassa hyvinkin samankaltaisia, kuin joita olin jo itseksenikin tehnyt. Opetus oli johdonmukaista ja sopivan haastavaa. Treeniohjelma oli kaikille sama, mutta Wojtec huomioi hyvin eritasoiset ampujat ja tuntui aidosti kiinnostuneelta kunkin tekniikasta ja sen kehittämisestä. 

Lounaan jälkeen pääsimme hevosten selkään ja suoraan radalle. Kaksi vuotta sitten vietimme paljon aikaa myös ratsastuskentällä, mutta nyt pääsimme heti radalle. Hevoset jaettiin lähinnä sen mukaan, kuka sattui olemaan jonossa seuraavana ja minkä hevosen varusteet Annalle osui käteen. Minä sain harmaan konikponin Kordialin, jota olin jo aiemmilla Puolan-matkoillani ja Facebookissa katsellut mahdollisesti mukavaksi kisaratsuksi. Hevoset olivat matkustaneet Sypniewoon edeltävänä päivänä ja olivat vielä hieman jännittyneitä uudesta paikasta. Kordial ei halunnut seistä paikallaan, vaan oli tyytyväisempi kävellessä. Hetken lämmittelyn jälkeen rataa sai alkaa mennä ravissa, mutta Anna sanoi minulle jo ennen ensimmäistä yritystämme, että Kordial ei todennäköisesti halua ravata radalla, ja voin antaa sen laukata. Radan alkuun päästyämme Kordial ampaisikin radalle ja vauhtia riitti. Muutaman kierroksen jälkeen saimme jousikamat mukaamme ja ampumistreeni alkoi. Jatkoimme yhä taulupaniikkia ehkäisevien harjoitusten parissa. Laukkasimme rataa pitäen jousta täydessä vedossa koko radan ajan. Sitten aloimme ampua single shotia, eli yhtä taulua. Single shotkin tuli ampua niin, että heti nokituksen jälkeen tuli vetää ja olla sitten vedossa taulun ohitukseen asti, jolloin taulun sai ampua. Single shotista jatkettiin double shotiin ja vielä angled triple shotiin, jossa siis ensimmäinen taulu oli viistosti eteenpäin ja viimeinen viistosti taaksepäin. Taulut oli aseteltu korealaisen radan perussäännöistä poiketen hieman etäämmäs toisistaan, jotta jokaista taulua ennen ehti myös minun supernopealla ponillakin pysymään vedossa mahdollisimman pitkään ennen taulun ampumista. Vetoni tuntui hyvältä ja näytti kuvissa hyvältä. Kuitenkaan osumilla en voi juuri kehua. Jotenkin siinä omaa vetoani miettiessäni taulujen sijainti oli toisarvoista, enkä oikeastaan keskittynyt muuhun kuin vetoon. Päästin nuolen suunnilleen taulun kohdalla varsinaisesti lainkaan tähtäämättä. Toisaalta eipähän ollut taulupaniikkiakaan. 

Kordial maanantain treenissä.

Tiistai

Sateisen sään vuoksi aamulla jatkettiin maneesissa maasta-ammuntatreenein. Teimme muutamia yhteisiä harjoituksia ja lopulta hieman itsenäisempää treeniä, jossa sai itse valita, mitä tehtyä harjoitusta haluaa harjoitella lisää. Treeni lopetettiin leikkimieliseen kilpailuun, jossa Suomen tiimi yhdellä saksalaisella vahvistuksella voitti kaikki arvosteluluokat. Tehtävä oli nelihenkinen viesti, jossa pisteitä sai vuoroin nopeudesta, osumista tai tyylistä, tai kaikista kolmesta. Tiimimme osoittautui vahvaksi kaikilla osa-alueilla!

Vanha tuttu Granda-tamma

Lounaan jälkeen sade taukosi ja pääsimme hevosten kanssa treenaamaan. Koska maanantaina olin saanut nauttia Kordialin nopeasta vauhdista, määrättiin minulle tiistaiksi hitaampi ratsu, jotta voisin varmasti keskittyä tekniikkaani rauhassa. Sain ratsukseni Grandan, joka on minulle jo viime vuodelta tuttu. Ratsastin sen kanssa viime kesänä Kawalkadan kisoissa kesäkuun alussa, enkä voi sanoa hevosen kuuluvan suosikkeihini, mutta hevonen varmasti tarjoaisi hidasta laukkaa ja aikaa keskittymiseen... Siirryimmekin lämmittelyn jälkeen suoraan puolalaiselle radalle. Granda taisi olla laumansa johtajatamma, koska muutaman laumanjäsenen jättäminen tarhaan ja poistuminen puolalaiselle radalle oli Grandalle kova pala. Wojtec yritti selittää tulevia harjoitteita ja puolalaisella radalla tarvittavia taitoja, ja Granda huusi keuhkojensa täydeltä Wojtecin päälle ikävöidessään puuttuvaa osaa laumastaan. Seisominen ei ollut Grandan mieleen, mutta käveleminenkään ei ollut kivaa. Kaikkein mieluiten Granda olisi peruutellut muiden hevosten päälle. Tosi kivaa. Granda ei halunnut odottaa vuoroaan rauhassa, mutta kun oli meidän vuoromme liikkua, oli hänellä myös kiire takaisin odottamaan. Lähes aina, kun yritin irrottaa käteni ohjista nokittaakseni tai ampuakseni, Granda kääntyi ympäri muiden hevosten luo tai jäi köyrimään paikoilleen. Tosi kivaa. Puolalaista rataa oli siis tätä treeniä varten aidattu vasta osittain ja suurin osa treenistä tehtiin avoimella radalla, mikä mahdollisti tamman sinkoilun haluamiinsa suuntiin.

Tässä kuvassa Granda ärsyyntyy liian lähelle tulevasta toisesta hevosesta, mutta kuva kyllä summaa melko hyvin Grandan liikkeet koko treenin ajalta. 

Keskiviikko

Keskiviikkoaamun treeni jatkui Grandan kanssa, sillä Anna ja Wojtec yhä halusivat minun treenaavan radalla hitaammalla ratsulla. Otin kyllä ihan mielelläni vastaan hitaan ratsun treeniä ajatellen. Eilinen puolalaisen treeni ei varsinaisesti ollut auttanut tekniikan kehittymiseen, ja suoralla ja aidatulla radalla Granda toimisi varmasti oikein hyvin. Tässä treenissä Anna oli Wojtecia suuremmassa osassa, ja vaikka pidin todella paljon Wojtecin taulupaniikkia ehkäisevistä harjoituksista, Annan valmennus tuntui enemmän kisaan valmentavalta ja jokainen sai yksilöllisiä ohjeita seuraavaa kierrostaan varten. Osuin Grandan kanssa unkarilaiseen tauluun oikein hyvin, vaikka hevoseni ollessa kovasti tottumaani korkeampi nuolet menivät aluksi taulun yli. Sopiva rauha ja tähtäys kuitenkin löytyi ja nuolet löysivät tiensä unkarilaiseen tauluun. Unkarilaisen treenin päätteeksi sain kuitenkin kuulla, että menemme treenin lopuksi vielä käymään puolalaisella. Olin jo luullut pääseväni vähällä... 

 

Grandan mielipuuhaa puolalaisella oli edelleen muiden päälle peruuttaminen ja Wojtecin päälle huutaminen, mutta ylimääräiset köyryt ja U-käännökset sentään olivat jääneet eiliseen. Itselläni oli silti vielä hieman luottamuspulaa Grandaa kohtaan ja ammuin aluksi todella hätäisesti ja lyhyellä vedolla – täysin vastoin sitä, mitä oli harjoiteltu jo kokonaiset kaksi päivää. Vähitellen uskalsin kuitenki keskittyä jo ampumiseenkin ja Granda oli ärsyttävä vain omaa vuoroamme odotellessa. Treenikierrostemme aikana Granda oli jo ihan mukava, mutta odottamisesta emme kumpikaan pitäneet.  

Keskiviikkoiltapäivänä sain jälleen ratsastaa Kordialilla, jota olin jo tiistaina pyytänyt kisaratsukseni. Ohjelma oli suunnilleen sama kuin aamulla. Aloitimme unkarilaisella radalla ja siirryimme sitten puolalaiselle. Teimme aluksi taas muutamia Wojtecin harjoitteita taulupaniikkia vastaan. Yksi suosikkini oli radan ratsastaminen täydessä vedossa silmät kiinni siihen asti, että Wojtec antoi luvan avata silmät, etsiä näkökenttään sopiva taulu ja ampua siihen. Unkarilaisen treenin lopuksi tehtävänämme oli ampua viisi nuolta hyvällä rytmillä pysähtymättä odottelemaan turhia. Radan lähtöportteja ei ollut vielä merkitty ja aloitin ampumisen lähes aina aivan liian aikaisin. Näin ollen viidestä nuolesta olin yleensä ampunut jo kolme ennen kuin olin lähelläkään unkarilaisen taulutornia. Neljännen nuolen kohdalla jouduinkin miettimään, ammunko senkin vielä fronttina vai jo sidenä. Lienee turhaa mainitakaan, että osumia ei juuri tullut... Treeni ei varsinaisesti kasvattanut itseluottamustani kilpailua ajatellen. 

Tämänkin treenin jälkeen menimme vielä käymään puolalaisella, joka tällä kertaa oli valmiiksi aidattu. Joitakin taulujen paikkojakin oli jo merkitty, mutta ei kaikkia. Saimme laukata radan läpi ja halutessamme ampua muutamaa valittua kohdetta. Täysin valmista rataa siis emme olisi sääntöjenkään puitteissa saaneet ratsastaa ja ampua, mutta muutamaa kohdetta sai ampua ja reitti oli sama kuin kisassa. Päätin vain ratsastaa radan Kordialin kanssa ja kokeilla irrottaa ohjista sopivissa väleissä. Kordial toimi todella hienosti. 

Hymyni onnistuneen ponivalinnan ja puolalaisen radan harjoituksen jälkeen.

Torstaina Kordial sai pitää vapaapäivän, kun muut kisaajat saapuivat paikalle ja testasivat kisaratsujaan. Kordial oli jo varattu minulle ja Miralle. 

EM-kilpailut 13.-15.9.2019  

Kilpailu oli jaettu kolmeen sarjaan: juniorit, nuoret ja seniorit. Itse ratsastin senioreissa (vaikka minä olen kyllä nuori.....!). Kilpailu alkoi unkarilaisella radalla. Keskiviikkona unkarilaisen treeni Grandan kanssa oli mennyt ihan mukavasti, mutta Kordialin kanssa en ollut osunut juuri mihinkään. Lähdin suoritukseeni lähinnä katsomaan, mitä tulee. En odottanut oikeastaan mitään. Päätin taktiikakseni yrittää ampua viisi nuolta jokaisella kierroksella ja tavoitteeni oli vain ampua kauniisti, keskittyä ja malttaa. Vaikka olen joskus kerran saanut unkarilaisella radalla neljäkin nuolta pisteille, päätin etten voi lähtökohtaisesti lähteä yrittämään sitä. Yritän vain ampua jokaisen nuolen hyvällä keskittymisellä. Aivan tähän tavoitteeseeni en päässyt, sillä muutamat back shotit olivat varsin hutaistuja, mutta muuten suoritus meni melko hyvin. Sain useimmilla kierroksilla kaksi nuolta pisteille. Lisäksi saimme mukavasti aikapisteitä. Erityisen iloinen olen siitä, että myös niillä kierroksilla, joilla osuin vain yhden nuolen, sain kuitenkin kolme pistettä kahden sijaan. Sekin kertoo jotain siitä, että olen ainakin hieman malttavaisemmin tähdännyt kuin aiemmin. Kisapääni pysyi melko hyvin kasassa ja suoritin melko tasaisesti jokaisella kierroksella. En kokenut vastaavaa notkahdusta kuin SM-kisassa enkä toisaalta hurjaa loppuparannusta kuten Kilsträffenissä. Päädyinkin ampumaan uuden ennätykseni, 106,5 pistettä ja siten HA4-arvoisen suorituksen! Jipii!

Korealainen rata on ollut kompastuskiveni jo viime vuodesta. Onnistuin grading-tavoitteluissani luomaan itselleni niin kovan paniikin korealaista kohtaan, että sitä ongelmaa on nyt puitu koko tämä vuosi. SM-kisoissa vihdoin pääsin korealaisesta jyvälle sahatavarasataman avustuksella. Myöhemmin ammuin Krulla-ponin kanssa grading-suorituksen ja sain toisen HA2-arvoisen suorituksen (senkin sahatavarasamalla), joten kokonaisgradingini nousi HA2-tasolle. Tavoite saavutettu! Pahimpaan paniikkiin onkin auttanut sahatavarasataman lisäksi nimenomaan tuo tavoitellun grading-arvon saavuttaminen. Nyt kun minun ei enää tarvitse tuloslähtöisesti lähteä hakemaan nimenomaan HA2-tasoista suoritusta, voin olla itselleni taas armollisempi. Unkarilaisella radalla sijoituin seniorisarjan kymmenenneksi ja se toisaalta loi hieman paineita korealaiselle. Olisi sääli pudota kokonaistuloksissa kovin alas nyt, kun olin jo aloittanut melko lupaavasti. Toisaalta yritin puhua itselleni järkeä sillä, että kyse on melko kovatasoisesta kilpailusta ja on ihan ok olla olematta paras. Jos nyt edes HA1 tulisi ammuttua näissä kisoissa, niin voisin ainakin sanoa suorittaneeni omalla tasollani – tai siis ainakin sillä tasolla, jolle lähes aina yllän. Tavoitteeni oli lähinnä olla alisuoriutumatta valtavan rankasti. 

Korealaisen radan kolme ensimmäistä kierrosta meni oikein mukavasti. Kisapääni oli pysynyt melko hyvin kasassa siihen asti, kunnes se ehti ajatella sen pienen ja pilaavan ajatuksen, että olen suoritukseni puolivälissä ja olen suorittanut aika hyvin, tästähän voisi jopa tulla ihan tuloksia! Neljännellä kierroksella ammuin ensimmäisestä taulusta neljä pistettä ja kisapääni huusi taas hurraata. Sen seurauksena loput kaksi nuolta siltä kierrokselta menivätkin ohi ja siinä samassa jäi aikapisteetkin saamatta. Moitin kisapäätäni liiasta hurrailusta ja kokosin itseni seuraavalle kierrokselle. Tarkoitukseni olisi vähitellen oppia sahatavarasataman käytöstä pois, sillä kyseessä on enemmänkin hetkellinen apukeino kuin ikuinen ratkaisu. Tähän asti olin suorittanut ilman sitä, mutta koska neljäs kierros ei mennyt kuten toivoin, pieni paniikki heräsi. Välttääkseni paniikin otin sahatavarasataman jälleen käyttöön kahdelle viimeiselle kierrokselle. Lisäbonukset jäivät serial shotilta saamatta, sillä pitäisi joko osua kolmeen peräkkäiseen tauluun tai kaikkiin viiteen tauluun, enkä pystynyt tähän. Toisaalta ponini meni tässä vaiheessa jo niin vauhdikkaasti, että saimme aivan kiitettävästi aikapisteitä. 

Suoritukseni oli lopulta HA2-tasoinen eikä jäänyt kuin kolmen pisteen päähän SM-kisoissa tekemästäni ennätyksestäni, joten mokailusta huolimatta suoritus oli tavoitteideni mukainen – en ainakaan alisuoriutunut rankasti. Toisaalta taulubonusten puuttuminen ja ns. "väärien" taulujen ohi ampuminen hieman kismittää. Muutamien taulubonuksien myötä suoritus olisi voinut olla vielä paljon parempi. Vaikka en hävinnyt omalle ennätykselleni kuin kolme pistettä, mokailin huomattavasti enemmän kuin SM-kisoissa. Mahdollisuus olisi siis ollut parempaankin, mutta tässä rypeminen lienee turhaa. Suoritin kuitenkin kunnialla omalla tasollani, kuten toivoin. 

Puolalaiselle radalle oli keskiviikkoisen läpiratsastuksemme jälkeen lisätty este. Kävimme Miran kanssa Miran korealaisen radan suorituksen jälkeen testaamassa, hyppääkö ponimme sen. Poni hyppäsi varmajalkaisesti. Minä en kuitenkaan ole ennen hypännyt ja ampunut. Viime vuonna Ranskassakin päätin ampua ensin ja hypätä sitten. Hyppäämisestä saa kuitenkin lisäpisteitä, joten sikäli se on kannattavaa. Lisäpisteet toki edellyttävät, että samalla osuu tauluun. Pelkästä hyppäämisestä lisäpisteitä ei tule. 

Lähdin puolalaiselle radalle melko luottavaisin mielin. Minua jännitti kyllä, mutta ponini oli kiva. En ollut etukäteen päättänyt, hyppäänkö vai en. Puolalaisella radalla este on aina mahdollista kiertää, mutta tällöin etäisyys tauluun on hieman pidempi ja aikaakin saattaa kiertoreitistä riippuen mennä hieman enemmän. Este tuli pian kaarteen jälkeen ja olin päättänyt, että hyppään esteen jos se osuu tiellemme, mutta jos poni osuu kaarteen ulkoreunaan, en ala korjaamaan sitä esteen reitille. Tiemme osui kaarteen sisäreunaan ja vei esteen yli. Hyppääminen ja ampuminen tuntui yllättävän helpolta! Toki este ei ollut kovin suuri. 

Radan ehdottomasti haastavin osa oli kaarre, joka kulki vuoroaan odottavien ratsukoiden vierestä ja josta puuttui ulkokaarteen nauha. Nauha oli tietysti jätetty pois tarkoituksella lisäämään radan haastavuutta. Olin laukannut radan jo kerran ponini kanssa ilman ongelmia, joten luotin siihen hieman liikaa. Olin juuri aikeissa nokittaa nuolen seuraavaa taulua varten, kun huomasinkin olevani aivan väärässä paikassa. Ponini oli karannut ylämäkeen muiden hevosten luo. Avoimella alueella tällaista karkailua ei vielä lasketa radalta poistumiseksi, joten minun tuli vain saada poni takaisin reitille ja voisin jatkaa suoritustani. Aikamiinuksia tästä kiepistä kuitenkin tuli runsaasti. 

Seuraavalla kierroksella olin jo varautunut ponin karkausyritykseen ja aloin jo hyvissä ajoin huomauttaa ponille ulkoavuin, että tästä kaarteesta ei olla menossa oikealle. Ponin tahto oli kuitenkin minun apujani vahvempi ja se jyräsi jälleen itsensä mäkeä ylös muiden luo. Tällä kertaa ponin pakottaminen takaisin reitille vei hieman kauemmin, mutta päättyi kuitenkin minun tahtoni voittoon. Minua ei varsinaisesti harmita se, että poni karkasi muiden luo, mutta minua harmittaa se, että se teki sen kaksi kertaa! Toisella kerralla olisi selvästi pitänyt olla vielä paljon tomerampi. Mira saikin oman suorituksensa koittaessa ponin pysymään radalla pyytäessään ponin raviin juuri ennen tätä vaikeaa kohtaa. Mira ehti reagoida nopeammin eikä poni ollut aivan yhtä vahva päätöksissään ravissa kuin laukassa. Mittavista aikamiinuksistani huolimatta osuin puolalaisella radalla aika hyvin ja pistesaldokin jäi lopulta plussan puolelle. Hieman tässäkin toki jossittelee, että jos osumapisteet olivat 72 ja aikamiinusten jälkeen pisteitä jäi vain 50, kuinka hyvin olisinkaan pärjännyt, jos nuo miinukset olisivat jääneet ottamatta... 

Kaiken kaikkiaan suoriuduin kyllä koko kilpailusta odottamaani paremmin. EM-kisa on oikein hyvä paikka ampua oma ennätys unkarilaiselta radalta. Korealainen rata meni paremmin kuin valtaosa tämän ja viime kauden korealaisilta, vaikka ei ollutkaan se paras mahdollinen. Puolalaisella pysyin ponini selässä ja sain hyviä osumia. Kokonaistuloksissa olin sijalla 13. Olen oikein tyytyväinen. Olen myös todella iloinen siitä, että minulla ylipäätään oli mahdollisuus osallistua EM-kisoihin Suomen edustajana. Se on kunnia! 

Kawalkada Open Competition

Kansainväliset kilpailut Puolassa 

31.5.–3.6.2018

Ranskan GP-kisat lähestyvät uhkaavasti ja Suomesta on vasta lumet sulaneet – mikäs siis parempi päätös kuin lähteä Puolaan lämmittelykisoihin. Treeniä on ollut melko vähän mutta onneksi se on ollut sitäkin laadukkaampaa. On ollut kurssia ja ratatreeniä, ja lyhyessä ajassa olen saanut talven treenitauon jäljiltä itseni suunnilleen samaan taitotasoon kuin viime syksynä – rutiini vain edelleen hieman puuttuu.

 Meitä lähti Puolan kilpailuun Suomesta kiva pikku porukka. Autokulut saatiin jaettua neljän kesken ja vuokra-autoksi tajuttiin tällä kertaa ottaa pienen rengasrikkoisen Skodan (syksyllä Puolan kisassa vuokra-autoasiat eivät menneet aivan putkeen) sijaan suuri ja sielukas Lexus. Matka Gdanskista kisapaikalle sujui mukavasti, vaikka jo perinteiseen tapaan ajoimme Puolan pikkuteillä harhaan ja kiertelimme metsikössä etsien majoituspaikkaamme. Kilpailupaikkana oli aluksi tarkoitus olla jo tuttu Sypniewo, jossa GP-kisat kilpailtiin viime vuonna, mutta luultavasti vähäisen osallistujamäärän vuoksi kisapaikka siirtyi pieneen kylään nimeltä Murowana Goslina, Kawalkadan tallille. Ajomatkaa Gdanskista (jonne halpojen lentojen toivossa lensimme) tuli hieman enemmän ja mukava auto oli entistäkin tärkeämpi. 

Torstaiaamu koitti ja ajoimme hotelliltamme tallille. Hevoset oli jaettu alustavasti valmiiksi ja minulle annettiin testattavaksi suurensuuri puoliveritamma Granda. Granda oli 14-vuotias, kokenut ja pomminvarma jousiammuntaratsu, mutta myös valitettavan hidas. Osa hevosista oli minulle tuttuja jo syksyn Puolan kisasta (vaikka paikka oli eri, osa hevosista oli samoja) ja olin ehtinyt jo haaveilemaan parista hevosesta. Yksi haavehevoseni oli harmaa konik-poni, jota kisatiimiläiseni Enni sai kokeilla ensin ja tykästyi siihen. Niinpä minulle jäi vaihtoehdoksi Granda tai Granda. Kisaajilla oli kaikki oikeus ilmaista mikäli ei ole tyytyväinen kokeilemaansa hevoseen, mutta koska hevoset olivat minulle jo entuudestaan tuttuja, ei muutkaan vaihtoehdot oikein viehättäneet, eikä niitä juuri ollutkaan. Toinen mahdollinen kisaratsu olisi ollut kotiinpäin ryöstävä pikkuponi – ei kiitos. Tunsin lievää hevoskateutta Ennin ponista, mutta hitauttaan lukuunottamatta Grandassa ei ollut muita vikoja. Pitäisi vain ampua todella hyvin, sillä aikapisteitä ei olisi luvassa. 

Korealainen rata kilpailtiin vielä torstaina iltapäivällä. Hevoset valittuamme ja testattuamme saimme pitkän tovin hengailla tallilla, syödä lounasta, paahtua kuumudessa ja saatiinpa yksi poliisitapauskin. Jotenkin kummasti keskelle Puolan maaseutua tallille ilmestyi joko helteestä tai jostain aineista päänsä pehmeäksi saanut Patrickia etsivä henkilö. En tiedä löytyikö Patrickia koskaan, mutta etsinnät jatkuivat poliisiauton kyydissä.

Iltapäivään sijoittuvassa kisasuorituksessa oli hyvät ja huonot puolensa. Hyvä puoli oli se, että lounas oli jo syöty ja nälkäkiukkuni pysyi hallinnassa. Huono puoli oli se, että pitkään paahtavassa helteessä itseään kuivattaneena olo oli melko väsynyt jo ennen hitaan hevosen patisteluakin. Ensimmäinen harjoituslaukkamme oli 17 sekuntia. Aikaraja oli 14 sekuntia ja jokaisesta ylittävästä sekunnista lähti yksi piste. Onneksi se oli vasta harjoituslaukka! Seuraavalla harjoituslaukalla läpsin hevosta jousella pepulle ja sain ajan tiivistettyä 15 sekuntiin. Edelleen aikarajan väärällä puolella! Kisasuorituksissa hevosen patistelu jatkui. Grandan reaktio pohkeisiin oli hännän pyöräytys. Se ei nopeuttanut vauhtiaan, se vain pyöräytti häntäänsä. Kiitti! Kuin ihmeen kaupalla emme kuitenkaan saaneet jokaiselta laukaltamme miinusta, vaan saimme myös muutaman aikapistedesimaalin! 

Voisi luulla, että hitaalla hevosella voi keskittyä ampumiseen ja ampua todella hyvin. Mutta ei. Rytmiä ei löytynyt ja taulun kohdalla räiskäisin jonkin huonon lerppunuolen vähän sinne päin, ja yritin taas patistella ratsuani. Taulujen välillä saatoin joutua odottamaan kaksikin sekuntia valmiiksi nokitettuna, koska hevonen ei vain edennyt taululle asti yhtä nopeasti kuin mihin olisin ollut valmis. Olisin mielelläni vaihtanut nuo odottelusekunnit aikapisteisiin. Yksin hitaan hevosen vika huono suoritukseni ei kuitenkaan ollut – olisin voinut ampua paljon paremmin. Melkein hävettää kuinka lyhyeltä ja hutaistulta vetoni näyttää videoilla. Osutut nuoletkin taisivat mennä tauluun asti vain tuurilla. Saadut aikamiinukset eivät olleet niin suuria, etteikö Granda-tammallakin olisi voinut pärjätä ihan hyvin. Minulla oli syksylläkin Puolassa hidas hevonen, mutta silloin ammuin paremmin. Suoritukseni jälkeen olin aivan varma, etteivät pisteeni riittäisi edes HA1-gradingiin, mutta ihmeellisesti olin kuin olinkin taistellut itselleni kyseiseen gradingiin vaadittavat 40 pistettä (ja jopa 0,53 pistettä yli)!

Perjantaina kisatulle unkarilaiselle radalle Granda-tamman nopeus sopi jo paremmin. Edelleen aikapisteitä suuremmassa osassa olivat osumapisteet, mutta koska radan aikaraja oli nyt 20 sekuntia, ei aikamiinusta tarvinnut suuresti pelätä. Jälleen ensimmäinen harjoituslaukkamme oli liian hidas, mutta sen jälkeen menimme tasaisesti noin 16 sekunnin aikoja. Taitoni eivät vieläkään riitä osumaan tauluun jo lähtöportilta, mutta hitaamman hevosen vahvuus olikin tällä radalla se, että ehdin lähempänä maalitaulupömpeliä ampua kolme nuolta ihan mahdollisen matkan päästä. Osuin useimmilla laukoillani kahteen tauluun. Edelleen kolmeen tauluun osuminen yhdellä laukalla jäi vähän haaveeksi, mutta hitaan hevosen ansiosta ehdin nokittaa niin, että minulla oli edes mahdollisuus yrittää ampumista suunnilleen järkevän matkan päästä. 

Tavoitteeni unkarilaisella radalla oli saada edes kerran osuma kaikkiin kolmeen tauluun ja hiljaisesti toivoin myös HA2-gradingia – en vain ollut varma riittävätkö taitoni siihen aivan vielä. Täysin pieleen mennyt toukokuun postal match (josta sain yhden pisteen) kummittelee edelleen vähän mielessä... Ensimmäinen tavoitteeni täyttyi jo toisella kisalaukalla. Osuin ensin keskimmäiseen tauluun, sitten ensimmäiseen tauluun ja lopuksi viimeiseen tauluun. Onneksi järjestyksellä ei ole väliä! Kuitenkin huvituin tästä kierroksen aikana itse niin, että meinasin tuuletuksiltani unohtaa ampua nuolen vielä maaliportilta. Unkarilaisella radalla on ammuttava vähintään kolme nuolta saadakseen aikapisteet, joten viimeinen nuoli ei sinänsä ollut merkittävä, mutta aina tietysti kannattaa kokeilla. Kaikki osumapisteet kuitenkin lasketaan! Todennäköisesti en osu enää kaukaa maaliportilta, mutta jättämällä yrittämättä se nuoli ei ainakaan lennä tauluun. 

Postalin jäljiltä olin vähän huolissani – kannattaako sitä nyt Puolaan asti lähteä ampumaan jokaiselta radalta yksi piste – mutta tämän unkarilaisen radan suorituksen jälkeen voin sanoa, että kannatti lähteä! Tämä oli paras unkarilaisen radan suoritukseni tähän asti! Sain 79,93 pistettä ja täytin myös hiljaisemman tavoitteeni – pisteeni riittivät HA2-gradingiin! Lisäksi sijoituinkin ihan hyvin, vaikka lähtökohta tässä kisassa oli se, että puolalaiset vievät kärkisijat ja me suomalaiset pidämme joka tapauksessa perää. Olin kahdeksastatoista kilpailijasta yhdeksäs tällä radalla! 

Lauantaina ja sunnuntaina kisattiin puolalaiset radat. Kilpailin elämäni ensimmäisen puolalaisen syksyllä Puolassa ja tuntui mahtavalta, että nyt niitä sai kisata kokonaiset kaksi kappaletta. Suomessa puolalaista rataa on vaikea toteuttaa ja sitä voi treenata lähinnä osissa taulutyyppi kerrallaan. Ranskan GP-kisaakin ajatellen oli oikein hyvä päätös tulla Puolaan virkistämään muistia. Tätä tämä laji vähän on – harjoitellaan kilpailuissa. 

Puolalaisella radalla Granda oli oikein unelma. Hidas se oli edelleen ja aikamiinusta tuli jonkin verran, mutta enemmän syyteltävää on omassa ampumisessani. Granda eteni hitaasti, mutta tasaisen varmasti. Se tiputti raviin vain pariin kertaan ja nosti laukan uudelleen melkein heti. Pysyimme siis lähes koko ajan laukassa ja aina kun jossain oli taulu, se oli mahdollista ampua (ravissa ammuttaviahan ei siis lasketa, joten on aika tärkeä piirre hevosessa, että laukka pysyy yllä). Puolalaisella radalla hevosta tulee myös ohjata tavallista enemmän ja Granda kääntyi kuin ajatuksen voimalla. Kunhan varmisti vähän ennen risteystä kevyin avuin, että Granda on tietoinen haluamastani suunnasta, se meni sinne täysin mukisematta. 

Lauantaina kisatun puolalaisen radan osumat olivat vähäisiä ja pieniä. Sain ammuttua joitakin ykkösiä. Ammuin joitain tauluja jopa moneen kertaan niiden tullessa radalla uudelleen vastaan, mutta ammuin aina ohi. Keskityin enemmän hevosen ohjaamiseen ja sorruin vähän samaan kuin korealaisella radallakin – hutaisin nuolia tauluja kohti hevosen hoputtamisen ohessa. Keskittyminen ampumiseen oli olematonta. Osumapisteeni olivat 22, mutta aikamiinusten johdosta lopulliset pisteet olivat 13,138. 

Sunnuntain radalla päätin keskittyä ensisijaisesti ampumiseen. Tämä kostautuikin heti alkuun sillä, että ajatuksen voimalla toimiva Granda kääntyi risteyksessä väärään suuntaan oletettuani sen menevän suoraan jos en muuta pyydä. Suunnitelma olisikin ehkä toiminut, ellen olisi juuri risteyksen kohdalla ajatellut "tässä on muuten tuo risteys".... Väärään suuntaan kääntyminen oli oma mokani ja johti massiivisiin aikamiinuksiin. Jo muutenkin hitaalla hevosella tällaisiin mokiin ei todellakaan olisi varaa. Kuitenkin ammuin kierroksella kaksi täysosumaa, muutaman pienemmän osuman ja jopa kymmenen pisteen arvoisen pitkän matkan taulun, joka oli noin 40 metrin päässä. Yksi ja ainoa tavoitteeni sunnuntain radalla olikin saada osuma pitkän matkan tauluun, sillä se oli nyt normaalia helpompi. Taulua ammuttiin lievään alamäkeen ja taulu oli vieläpä maassa, joten nuoli ylsi siihen helpommin kuin kauas ja korkealle sijoitettuun tauluun. Toisella kierroksella en ampunut enää aivan yhtä hyvin, sillä väärästä suunnasta pelästyneenä keskityin taas enemmän hevosen ohjaamiseen. Silti ammuin paremmin kuin lauantain puolalaisella. Osumapisteeni olivat sunnuntain puolalaisella 48 pistettä, mutta hevosen hitauden ja oman suuntamokani myötä aikapisteitä väheni todella rajusti. Kokonaispisteeni olivat 26,09. 

© Klaudia Ziomko

Puolan kilpailu oli loistava aloitus kisakaudelle. Monessa asiassa pitää vielä parantaa. Ampumiseen pitää keskittyä, pitää löytää rutiinia ja rytmiä, mutta ei syksyiset taitoni ole mihinkään kadonneet kunhan kaivan ne taas esiin. Veto täytyy pitää pitkänä, vaikka kuinka tuntuisi että nuoli osuisi lyhyemmälläkin vedolla tauluun – ei se osu, se todettiin jo toukokuun postalissa! Tietysti haluaisin olla tänä vuonna parempi kuin viime vuonna. Nyt kuitenkin eletään vasta kesäkuun alkua ja tässä on koko kesä aikaa treenata! Viime vuonna olin hyvässä kisatikissä vasta elokuussa. Toisaalta nyt harmillisesti tärkein kilpailu osuu jo kesäkuuhun. Ennen Ranskan GP-kisaa onkin vielä treenattava niin aktiivisesti kuin suinkin ehdin, mutta tämä Puolan kilpailu oli kyllä äärimmäisen hyödyllinen alkulämmittely. Kokonaissijoitukseni kaikki ratatyypit huomioiden oli 12/18.

Helteellä on hyvä ottaa ratsastushousut välillä pois ja liihotella suunnittelemassani Suomi-hameessa.

Terveisiä Puolasta!

Puolan GP-kisat on nyt kisattu! Takana on huippu treenileiri, onnistuneet kisat ja karisseet kilot (jotka tosin ovat Suomeen palattua jo tulleet takaisinkin)!

Lensimme Turusta Gdanskiin sunnuntaina, vuokrasimme auton ja ajoimme pieneen Margonin-nimiseen kylään. Navigaattorimme väitti ajoajaksi 3,5 tuntia, mutta mepäs teimmekin matkan pitkän kaavan kautta. Lähdimme Gdanskista ajamaan viideltä ja yhden renkaanvaihdon ja useamman mutkittelevan pikkutien ja harhaan ajetun käännöksen jälkeen saavuimme perille vasta puolilta öin. Maanantaina heräsimme – emme kovin virkeinä, mutta valmiina treenaamaan!

Workshop with Anna Sterczyńska & Wojtek Osiecki

Ei välttämättä ole kovin hyvä idea osallistua kurssille juuri ennen kisaa. Tai sitten on. Tai sitten ei ole. En ole vieläkään aivan päättänyt. Kurssi oli mahtava, mutta ennen kisoja ei pitäisi muuttaa mitään. Olisi kuitenkin aika hölmöä mennä kurssille ja aktiivisesti yrittää olla oppimatta sieltä mitään?! Opin paljon uutta ja tajusin ampumisestani paljon muutakin kuin "pidempi veto, vedä pidemmälle, vedä vedä vedä!". Totta puhuakseni, minulle ei kertaakaan sanottu liian lyhyestä vetopituudesta! Tai sitten tekniikassani on niin paljon hiottavaa, ettei vielä päästy edes siihen asti, että voisi huomauttaa vetopituudesta. Pitkä veto on siis toki edelleen tärkeä, sitä en missään nimessä kiellä. Kuitenkin olen jo pitkään ollut sitä mieltä, että vetoni on kuvien ja videoiden perusteella ihan riittävä, mutta tähtäys on pielessä jostain muusta syystä. Miksi saan taulusta aina vain 2 pistettä? Miksi osun aina taulun reunoille? 

Point to the target!

Minua on vetopituuden pidentämisessä auttanut ajatus siitä, että jousikäteni työntää ja vetokäteni vetää. Tällöin jousen paino ei jää pelkästään vetokäden vastuulle, ja sitä paitsi vetokäsi on jo valmiiksi lähempänä maksimivedon sijaintia: Helppoa ja nopeaa! Kuitenkin olen lisännyt tähän työntö-veto-ajatukseen jonkun oman heilautuksen, ja nostan jousen aina ylös ja nuoleni osoittaa taivasta. Tästä sitten lähden jännittämään jousta ja samalla liikuttamaan tähtäystäni alaspäin. Mikä onkaan se kohta, jossa oikeasti tähtään? Milloin nuoli lähtee, mihin se päätyy? No, milloin sattuu ja minne sattuu. Heilauttaessani jousta yläkautta saatan saada nuolen lähtemään liian aikaisin tai liian myöhään. Nuoli menee liian ylös tai liian alas. Aina taulun alareunaan tai yläreunaan. Ei pistealueelle. Tai siihen kahteen pisteeseen. Hurraa...

Please remember the little stop!

Ali Ghoorchian haluaisi ammuntaani pienen stopin, kun jousi on täydessä vedossa. Se varmasti auttaisi tähtäysongelmaani, sillä sen aikana ehkä tulisi tarkistettua, etten päästä nuolta kesken epämääräisen jousenheilutukseni. Kuitenkin se stoppaus on tuntunut niin kovinkovinkovin vaikealta. Silloin veto jää lyhyeksi, tai veto on hyvä, mutta jousikäsi siirtää itseään siinä odottelun aikana ja nuoli sinkoaa taas mihin sattuu. 

Kurssilla harjoiteltiin olemaan hidas. Hyvin hidas. Stoppi mukana. Ja vasta nyt tajusin, että se stoppi on merkityksellinen oman lihasmuistin takia! Aloitin aikanaan liian aikaisin olemaan nopea, ja vetopituuteni jäi lyhyeksi. Lihakseni eivät koskaan oppineet, miltä täysi veto tuntuu. Tämän virheen korjaaminen on vienyt nyt pian puolitoista vuotta, eli lähes koko sen ajan mitä olen jousiammuntaa ylipäätän harjoitellut. Mutta nyt olen hoksannut. Stoppi on lihaksilleni. Wojtek neuvoi, että kunhan lihakseni tietävät mitä teen, mikä on täysi veto ja mistä asennosta nuoli osuu tauluun, voin jättää stopin poiskin. Tähän kuitenkin liittyy pieni ehto. Point to the target! Sitä nuolta ei nosteta sinne taivaisiin nokituksen jälkeen ja lasketa alas vasta taulun kohdalla. Nuolen kanssa tulee lähestyä taulua kuin seipään kanssa. Ei kuten miekan. Nuolen kärjen tulee tähdätä taulua koko ajan. Ei se riitä, että vain tuijotan taulua intensiivisesti. Nuoli on se, joka sinne tauluun pitää saada. Pelkällä katseella ei tapeta. 

Selwina-tamma, ensimmäinen päivä, aamu

Kurssin tärkein anti taisi itselleni olla tämä "nuoli on keihäs, ei miekka" -ajatus. Toiseksi eniten pidin siitä, että vihdoinkin unkarilaista rataa pääsi harjoittelemaan (vaikka Wojtekin mielestä unkarilainen on niin helppo, että sitä voi ampua vain lämmittelyksi) ja siitä, että hevoset vaihtuivat workshopin aikana useasti. Ensimmäisenä päivänä aamulla jaoimme Miran kanssa Annan Selwina-tamman, jonka satula vain lykättiin käsiimme "tämä on teille". Tamma oli mukavan rauhallinen, mutta kuitenkin laukkasi patistelematta. Oman nössöyteni tuntien olisin varmaankin toivonut Selwinaa aina koko loppu viikon ajaksi, ellei olisi ollut alusta asti selvää, että hevosia vaihdellaan. Mukavuudenhaluinen puoleni tietysti tyytyisi heti siihen, mikä tuntui mukavalta. 

Czarownik-ori, ensimmäinen päivä, iltapäivä

Maanantaina lounaan jälkeen oli taas aika mennä ratsastamaan. Annan hevoset menivät nopeimmille ja meille lopuille luvattiin sirkushevosia. Sirkushevosia?! Kävelimme toiselle laitumelle ja meiltä kysyttiin, minkä hevosen kukakin haluaa. Emme tienneet hevosista mitään, emme olleet edes nähneet niitä aiemmin. Minulle oli sinäänsä aivan sama. Mukanani oli aloittelijoita ja ajattelin, että he saavat valita ensin. Minä tyydyn siihen, mikä minulle jää. Aloittelijatkaan tosin eivät tienneet hevosista mitään eivätkä hekään osanneet valita. Lopulta meitä käskettiin valitsemaan se satula, jolla haluaisimme mennä. Mahtavaa! Valitsin syvän armeijasatulan ja sain tämän sympaattisen Czarownik-orin. Nimi kuulemma tarkoittaa taikatemppua tai jotakin "hokkus pokkus" -tyylistä. Treenasimme kentällä ja ihastuin tähän oriin oikein kovasti. 

Czarownik oli hauskan värinen, mutta ilmeeltään jatkuvasti vähän epäluuloinen.

Tiistaina aamulla jaettiin taas hevosia. Annan hevosista aloitettiin, ja koska ajattelin pointtina olevan ratsastaa joka kerta eri hevosella, hihkaisin kirjavan Boston-ruunan kohdalla, että minulle! Boston oli mennyt edellisenä päivänä tasaista ja rauhallista laukkaa, vaikka muuten vaikutti vähän laiskalta. En kuitenkaan ehtinyt viettää Bostonin selässä kovinkaan pitkää hetkeä: meistä ei saatu edes kuvaa! 

Czarownik-herra riitaantui ratsastajansa kanssa, nousi pystyyn, kaatui ja pudotti ratsastajan selästään. Että sellainen sirkushevonen... "Bea, you liked this horse, would you like to change?" En oikeastaan ollut kovin tyytyväinen tahmeaan Bostoniin, ja olin maanantai-illalla ylistänyt Czarownikia niin maasta taivaisiin, etten kehdannut, enkä edes halunnut, kieltäytyä hevosvaihtokaupasta. Ei se minulle eilen ollut mikään hirviö, enköhän minä pärjää. Boston-ruuna siis vaihtui Czarownikiin. Tällä kertaa treenasimme radalla unkarilaista rataa. Czarownik kiskoi menemään melkoista vauhtia! Kuulemma hevosen vauhti olisi säädettävissä, jos lähtisi radalle ohjat kädessä ja määräisi vauhdin ennen kuin päästää ohjista irti. En välttämättä ole tästä aivan samaa mieltä. Sääli, ettei meistä otettu kuvia, videoita tai aikaa. Olen melko varma, että menimme pari kertaa 90 m radan seitsemään tai jopa kuuteen sekuntiin. Minulle tarjottiin myös mahdollisuutta vielä vaihtaa hevosta, mutta en oikeastaan halunnut. Oli todella vaikeaa ampua hitaasti ja keskittyen (mikä oli sen treenin tarkoitus) supernopean hevosen selästä, mutta väitän sen olleen treeninä silti äärimmäisen hyödyllistä: Seuraavan kerran kun menen keskinopean hevosen kyytiin, minulla on kaikki maailman aika taulujen välissä! Sitä paitsi, sain kiito-Czarownikiltakin ammuttua unkarilaisella radalla kolme nuolta osuen keskimmäiseen tauluun!

Täysin ongelmitta en minäkään Czarownik-herran kanssa pärjännyt. Yksi laukka alkoi kiihdytyksellä, jatkui kiihdytyksellä, jatkui vielä kiihdytyksellä ja päättyi äkkijarrutukseen ja pysähtyi kuin seinään. Minä en pysähtynyt aivan yhtä nopeasti, vaan kellahdin sievästi kaulan yli maahan. Tai oikeastaan jäin pysähtyneen hevosen kyljelle roikkumaan pää alaspäin ja mietin, että tästä on kyllä helpompi mätkähtää alas kuin punnertaa takaisin satulaan. 

Ratatreenin jälkeen menimme vielä kentälle. Kenttää mentiin yksi kerrallaan ympäri. Menin kerran ampumatta harjoituslaukan tarkistaakseni, että emme mene kenttää kaarteineen siihen samaiseen kuuteen sekuntiin kuten teimme radalla. Emme menneet. Seuraavalla kierroksella sitten ammuinkin muutaman nuolen, kunnes Czarownik kiihdytti kaarteeseen, muttei sitten kääntynytkään kulman mukaan vasemmalle vaan teki äkkiuukkarin oikealle ja jäi kulmaan hengailemaan. Minäkin jäin. Minä tosin otin hengailun vähän vakavammin ja asettauduin sitten ihan kunnolla hengailuasemiin pitkäkseni maahan. Minä siis putosin taas. MITÄ?! KENTÄLLÄ?! Taisin löysätä jotakin tasapainolihastani siirryttyämme radalta kentälle. "Enhän minä täällä kentällä enää voi pudota, ihan turha lihas tämä, whumps, oho!"

Lounaalla Mira kertoi tammasta, jolla hän oli ratsastanut sillä välin kun minä olin treenannut vikellystä Charownikilta. Mira pohti, että voisi haluta kisata testaamallaan Laguna-tammalla, ja minä pyysin sitten oitis Annalta, josko minäkin voisin kokeilla Lagunaa. Käytännön syistä olisi kivaa jakaa kisahevonen Miran kanssa, jos olisimme molemmat tyytyväisiä. 

Laguna, toinen päivä, iltapäivä

Lagunan kanssa treenasin tiistai-illalla vain kentällä. Wojtek piti meille valmennuksen, jossa kopittelimme palloa ja heittelimme sitä kohti maalitaulua. Se olikin vaikeampaa, kuin voisi luulla! Laguna laukkasi tasaisen reippaasti kenttää ympäri. Aluksi minulla kesti tottua Lagunan satulaan, jossa jalustimet tuntuivat olevan todella edessä. Kuitenkin valmennuksen mittaan aloin löytää tasapainoani ja istuntani tuntui hetkittäin jo hyvältä ja helpolta. Backshoteissa takapuoleni edelleen heilahtaa helposti satulaan, sillä jalat karkaavat liian eteen. 

Keskiviikkona minun oli tarkoitus jakaa Miran kanssa pieni maantiekiitäjäponi Maui, joka oli ärsyttävän läheisriippuvainen yhtä hevoskaveriaan kohtaan. Siis todella, ponimus ei pysynyt käsissä lainkaan, jos oli tietyn metrimäärän etäisyydellä kaveristaan. Kaverin mennessä radalle ensin, Maui ryösti mukaan. Tai kääntyi kesken radan ympäri, jos huomasi kaverin jo siirtyneen takaisin alkuun. Siitä on valtavasti aikaa, kun olen ylipäätään mennyt niin pienellä ponilla. Minua ärsytti jo vähän valmiiksi se, että joutuisin pitelemään ryöstöaltista ponia aloillaan. Jotain sitten tapahtuikin, ja ratsastajia vaihdettaessa poni siirtyi kentälle jonkun ratsuksi, ja minun, jonka oli määrä olla ratatreenissä, annettiin valita jokin muu hevonen. Vaihtoehtoina oli Boston, Lampart-ori, sekä hevonen, jonka olin nähnyt tähän mennessä vain kiukuttelevan kaikkialla muualla kuin radalla (ilmeisesti paikallaan seisominen ei ollut tämänkään hevosen mieleen). Bostonia olin jo testannut, ja olin jo valmiiksi ärsyyntynyt ajatuksesta, että joutuisin kovastikin neuvottelemaan ponin kanssa odottelusta, en siis valinnut kiukkuheppaakaan. Lampart-ori puolestaan oli mennyt nopean tasaisesti edellisellä ratsastajalla ja vaikutti kokeilun arvoiselta. 

Lampart-ori, kolmas päivä

Ihastuin tähän peppiheppaan oikein kovasti! Vauhti oli reipas ja säädeltävissä. Ori olisi mennyt lujempaa tai hitaampaa, jos olisin pyytänyt. Pyytämättä se meni tasaista noin 12-sekunnin laukkaa. Olin ilmoittanut Annalle, että haluan kisoihin Lagunan, mutta tämä ori sai minut vähän horjuttamaan päätöstäni. Torstaiaamulla kävinkin kysymässä, joko joku nappasi tämän kisaratsukseen, ja tottakai parhaat viedään päältä, enkä voinut enää vaihtaa. Laguna oli kuitenkin hyvä vaihtoehto sekin, sen kanssa vain oli varmuudella tiedossa aikamiinusta korealaisella radalla. Aikamiinukset oli nyt kuitenkin hyväksyttävä. Enemmän minua olisi harmittanut, jos en olisi edes käynyt kysymässä vaihtoa tähän oriin. 

Laguna, puolalaisen radan testaus

Keskiviikkona kävimme vielä tutustumassa puolalaiseen rataan. Saimme laukata sen läpi. Taulut eivät vielä olleet paikallaan. Tauluttakin koelaukka oli oikein tervetullut. Ensin yritin vaihtaa laukkaa joka kaarroksessa, mutta sitten tajusin että jos yritän laukanvaihtoja, en ehdi ampumaan missään välissä. Mikään kaarre ei kuitenkaan ollut niin jyrkkä, etteikö sitä pääsisi vastalaukassakin. Ja no, totta puhuakseni en ole edes varma osaako Laguna oikeaa laukkaa. Sillä tunnutaan menevän pelkkää vasenta. 

Torstai oli kisoja valmistava treenipäivä. Ne, jotka eivät vielä tienneet kisahevosiaan, saivat treenata. Mekin olisimme saaneet, mutta kävimme vain tutustumassa vielä puolalaiseen rataan ja annoimme sitten Lagunalle vapaapäivän. Sitä paitsi torstaina satoi. 

Hotellissa ruokaa sai vain kolmesti päivässä. Aamupalan (leipää, muroja, jogurttia ja hedelmiä), lounaan (keitto ja pääruoka) ja iltapalan (aina pelkkää leipää). Torstai illalla oli tarkoitus pitää kisainfo klo 19. Suomi-tiimimme suunnitteli menevänsä pizzalle infon jälkeen. Todellisuus iski rankasti, kun kisainfo olikin myöhässä ja jouduin tyytymään hotellin iltapalaleipiin, vaikka olin jo hetken elänyt pizzaunelmaa.

GP 3rd Stage in Poland

Perjantaina kisattiin korealainen rata ja Sypniewo special. Mira oli lähtölistassa ennen minua. Minä kisasin viidennessä ryhmässä, Mira jo toisessa. Avustin Miraa varusteissa ja kuvasin videoita. Fiilis oli mitä mainioin. Kuitenkin unohdin sitten sen tärkeimmän, nimittäin syömisen. Tässä kohtaa viikkoa vain kolme kertaa päivässä syöminen rinnastettuna 3-5 tunnin ratsastuksiin per päivä alkoi vaatia veronsa. Kun tuli nälkä, tuli todella kova nälkä. Oman suoritukseni koittaessa olin nälkäinen ja vihainen. Minä muutun nälkäisenä hyvin kiukkuiseksi! En ollut pahalla tuulella siksi, ettei korealainen rata mennyt odotusteni mukaan, vaan suoritukseni meni huonosti koska olin pahalla tuulella. Yksi tavoitteeni oli osua jokaiseen tauluun, se kun on koti-Suomessa tuntunut viime aikoina niin kovin helpolta. Nyt ärsyynnyin valtavasti, kun minulta menikin nuolia ohi. Toisaalta taas ammuin kuudella laukallani yhteensä neljä kertaa tiikeriin ja lisäksi nelosia ja kolmosia, mutta siinä missä ohi ampuminen kiukutti kamalasti, tiikerit eivät tuntuneet missään. Ei tuntunut hyvältä, koska no siihenhän niiden nuolten kuuluisikin osua. Kaikkien nuolten pitäisi osua tiikeriin! Hitaan Lagunan aikamiinukset olivat tiedossa. Olisihan se tietysti ollut kivaa saada ajasta pisteitä eikä päinvastoin luopua niistä, mutta Lagunan hitaus ei kiukuttanut. Enemmän kiukutti juuri se, että miksen nyt osu yhtään mihinkään. Jälkikäteen tarkasteltuna olen oikeastaan ampunut aika hyvin. Sain 50 osumapistettä huolimatta siitä, että ammuin vähän liian monta kertaa ohi. Oikeastaan enää harmittaa vain se, että jäin vain parin pisteen päähän grading HA2-sijasta. Nyt sain vain grading HA1. Jos olisin osunut vielä edes yhteen tauluun hyville pisteille, olisin saanut HA2-gradingin. Perhana! 
Sijoituin sijalle 16/29 pistein 53,884 

(Grading HA2 tarvittavat pisteet: 56).

Perjantai-illalla kisattiin vielä Sypniewo Special -rata, jossa oli kahdeksan maalia, front ja back shotia. Niistä tuli osua kolmeen, joista vähintään yksi front ja yksi back. Ei siis voinut ampua vain pelkkää front shotia. Jos osui alle kolmeen tauluun, ei saanut pisteitä lainkaan... Aikaraja oli 20 sekuntia, mikä oli aivan naurettavan vähän niinkin pitkältä radalta. Saimme Lagunan kanssa jälleen aikamiinuksia. Rata mentiin kolme kertaa. Ensimmäinen ja viimeinen laukka minulla jäi täysin nollille, mutta keskimmäisellä onnistuin osumaan kolmeen tauluun ja yhteen mittauskartioon (Sääli, ettei siitä saanut pisteitä. Se oli hieno osuma täysin keskellä kartiota!). Tämä rata ei mennyt muillakaan järin mallikkaasti, joten alhaisista pisteistäni huolimatta 

sijoituin sijalle 12/26 pistein 7,641

Unkarilaiselta radalta lähdin hakemaan HA1-gradingia. Tai no en tietysti olisi pannut pahakseni paremmastakaan gradingista, mutta tavoitteeni oli HA1 ja ei nollalaukkoja. Noh.. Grading tuli, mutta niin tuli yksi nollalaukkakin! Kuitenkin onnistuin osumaan yhdellä laukalla kahteenkin tauluun. Tähän mennessä unkarilainen rata on mennyt joka laukalla joko yhdellä osumalla, tai ei osumilla lainkaan, joten parempaa kohti ollaan menossa. Fiiliskin oli parempi kuin korealaisella radalla, sillä tällä kertaa muistin ottaa evästä mukaan! Harmittaa oikeastaan vain se yksi nollalaukka. Ja olisihan sitä voinut useasta ammutusta nuolesta koittaa osua vähän enemmän, mutta askel kerrallaan. Unkarilaista kun pääsee niin huonosti harjoittelemaan Suomessa. 

Sijoituin sijalle 22/28 pistein 65,380

Laguna ja minä puolalaisella radalla

Sunnuntaina kisattiin puolalainen rata. Se oli elämäni ensimmäinen puolalainen, joten juuri mitään ennakkotavoitteita ei ollut. Haaveenani oli pystyä ampumaan edes jokunen nuoli ja olisi toki ihan kivaa johonkin osuakin, mutta ei paineita! Taas ennen kisasuoritustani tunsin alkavan nälän ja kiukun saapuvan, mutta onneksi puolalainen rata oli niin hauska, että kiukku laantui! Puolalaisella radalla olin todella tyytyväinen Lagunaan. Sillä on rutkasti enemmän kokemusta puolalaiselta radalta kuin minulla. Se laukkasi nätisti kaikki kaarteet, vastalaukassa, mutta laukkasi. Eikä se edes yrittänyt kovinkaan kovasti kääntyä risteyksessä liian aikaisin kotiinpäin, vaikka ensimmäisillä harjoituslaukoilla workshop-päivinä se vähän sellaista ehdottikin. Minä sain ammuttua nuolia ihan kiitettävään tahtiin, vaikka osumia nyt aina voisi olla enemmänkin. Kuitenkin olen melko ylpeä siitä, että kyseessä oli ensimmäinen puolalainen ratani ja silti 

sijoituin sijalle 10/26 pistein 64,765!

Kokonaiskilpailussa sijoituin sijalle 12/29! 

Edustimme tosiaan itsemme lisäksi Suomen joukkuetta. Joukkueemme voitti tässä osakilpailussa Iso-Britannian jokaisella ratatyypillä. Tämä oli kuitenkin vain yksi kolmesta kilpailusta, joten GP-kisan kokonaistuloksissa jäimme lopulta viimeisiksi, mutta paljosta se ei ollut kiinni! Arvatkaas muuten mitä! Lampart-orilla oli lopulta kuitenkin vain yksi ratsastaja. Se, joka ehti viedä sen käsistäni, ratsasti vain korealaisen radan ja vetäytyi sitten kilpailuista selkäongelmien takia. Mutta puolalaisella radalla Laguna oli niin super, ettei minua enää harmita yhtään, etten saanut Lampartia. 

Puolan osakilpailun tulokset

Koko GP-kisan tulokset