Jousiammuntaa pellolla

Aloitetaan hienolla syksyisellä kuvalla. Olen syksyihminen, mutta surullista syksystä tekee kesän loppuminen. Liian lyhyestä kesästä kielii ratsastajan vitivalkoinen, jo kaukaa ylivalottuva naama. Toisaalta olen aina pitänyt kalpeudestani. Rajansa kuitenkin kaikella.

Tuli pääsi jousiratsuksi peltoradalle. Aluksi otin Tulin suoraan laitumelta ennen varustamista käymään pellolla maasta käsin. (Tuli tuli minua vastaan laitumelta kun kutsuin!) Jousiammunnassa pellolla on kaksi ongelmaa: maalitaulut ovat kentällä olevaa patjaa kovaäänisempiä ja Tuli pukittelee kiitolaukassa, johon hän on taipuvaisempi pellolla kuin kentällä. Halusin näistä ongelmista edes toisen eliminoida, sillä se oli helppoa. Kävelimme maalitaulujen ohi pari kertaa, naputtelin ja tutkin niitä Tulin kulkiessa mukana. Tulia ei pahemmin kiinnostanut. Sitten otin Tulin ammuntauralle seisomaan vierelleni Miran pitelemänä, kun ammuin maasta muutaman nuolen tauluun. Tulia ei kiinnostanut vieläkään, ja hyvä niin. Pellolle päästyäni ammun ensimmäiset nuolet paikaltani ja Miran seistessä lähellä. 

Radalta ei valitettavasti ole tämänparempia kuvia. Kameran putki on liian lyhyt, aurinko oli laskemassa ja tumma hevonen tummaa metsää vasten on näillä spekseillä vaikeaa kuvattavaa. Lämmittelimme siis vähäsen laukassa. Tuli laukkasi ensimmäisen lämmittelypätkän urhoollisesti kokonaan, mutta hyvin hitaasti. Myöhemmin neuvottelimme vähän siitä, meneekö ravi laukasta vai voitaisiinko laukata uudelleen ihan koko pätkä. Ampumista tässä ei pahemmin saanut treenattua, sillä pääfokus oli siinä, että Tulilla on kivaa, mutta ei liian kivaa, ja että laukataan, eikä pikaravi käy laukasta, vaikka mentäisiinkin laukkaa lujempaa. 

En saanut laukkapätkää, jossa olisin voinut ampua molempiin maaleihin (maaleja oli siis radalla kaksi). Sillä joko ensimmäisen maalin aikana vielä neuvoteltiin askellajista tai en hennonnut ampua, sillä Tuli tuntui sittenkin vähän kyttäävän ensimmäistä maalia. Saimme kuitenkin muutaman muuten hyvän pätkän. Vauhti ei tosiaankaan ollut päätähuimaava, mutta itsekin juoksisin ennemmin kavereita kohti kuin kavereista poispäin. Tulin tammakaverit siis laiduntavat videolla näkyvien heinäpakettien takana. 

Näin päin laukattiin sitten tasapainon vuoksi treenin loppupuolella, ja tässä oli Tulin mielestä enemmän järkeä. Vauhtia olisi tähän suuntaan ollut enemmänkin, jos olisin antanut mennä. En antanut, sillä haaveilin tällä kertaa pysyväni selässä. Mentiin siis reippahasti, muttei kiitolaukassa. 

Tuli käyttäytyi nätisti ja ansaitsi paijaushetken. 

Tähän tyytyväisen näköiseen ilmeeseen lopetimme!

Vein Tulin satula selässä kentälle, jotta sain taas satulan kannettua pellolta lähemmäs tallia kantamatta sitä itse. Olen velmu. Tulia ei haitannut, sillä kentällä on mukavaa piehtaroida. 

Tuli pääsi takaisin laitumelle ja jatkoimme Miran kanssa jousitreenejä maasta. Turvallisuus ennen kaikkea ja kypärä päähän! No miksei niinkin, mutta oikeasti laitoin kypärän siksi, että SM-kisoissa moni naureskeli sitä, ettei koskaan laita kypärää maasta ampuessa ja selässä kuitenkin käyttää. Se vaikuttaa kuitenkin ampumiseen hieman. Minä päätin nyt kokeilla. Lisäksi kypärä oli hyvä apu viilenevän illan polttiaisia vastaan. 

Selästä tultuani ja vietyäni varusteet pois, huomasin Katan laittaneen minulle varoitusviestin lähistöllä kulkevasta hirvestä. Onneksi se ei tullut meitä pellolla vastaan! Olisin ehkä voinut unohtaa haaveeni pysyä tällä kertaa selässä, toisaalta olisin ehkä saanut jousella pyydettyä hirvipaistia! 

(Kuvista ja videosta kiitos Miralle!)

Kiinni kirimistä ja maastoilua

Oih, olempa ollut laiska kirjoittamaan! Tässä kirjoittamattomassa välissä olen jumppaillut Tulin kanssa maasta ja selästä. Tuli pääsi tekemään temppurataa agilityradan tyyliin, vaikkakin juoksin itse mukana ja hypin esteet ja menin puomit ja pujottelut Tulin kanssa. Sainpahan jumpattua vähän itseänikin. 

Onnistuneen treenin huomaa Tulin ryhdistyneestä asennosta. Laitumelta tulee usein haettua löllyvä pallo, mutta treenin jälkeen Tuli sentään yrittää vähän vetää mahaa sisään! 

Viime perjantaina teimme Tulin kanssa ensimmäisen yhteisen maastoretken! Tämä maastoretki tehtiin koko lauman voimin. Tuli sai kulkea keskellä, jotta hänellä oli luotto siihen, että jos hirmumörkö iskee edestä tai takaa, on Tulilla aikaa paeta sillä aikaa kun edeltäjää syödään. Ilmeisesti suurin ongelma Tulin kanssa maastoilussa on kiire kotiin: Jos yksikään laumanjäsen hirnuu kotona, eikä Tuli enää näe tätä, tulee kiire! Nyt kuitenkin koko lauma oli mukana, joten tätä ongelmaa ei ollut, ainakaan poispäin mennessä. Kotimatkalla Tuli alkoi olla kiireisempi. 

Retki huipentui merenrantaan, mahtavat maastoreitit! Tähän asti Tuli oli oikein nätisti. Rannassa hän uskaltautui tutkimaan vettä siinä missä tammaystävätkin, mutta kyllästyi tammojaan nopeammin vedessä loiskimiseen ja olisi halunnut jo lähteä kotiin. Tulissa oli vähän pitelemistä, mutta onneksi hän aina mukisematta kääntyi pyydettäessä takaisin nenä kohti merta eikä kotimatkaa, kunnes tytötkin olivat valmiita lähtemään kotiin päin. 

Kotimatkalla Tuli päätti kerran singahtaa vauhdilla tammojen ohi suoraan kohti autotietä. Onneksi heppanen oli sen verran kuulolla, että sain hänet käännettyä edes laukkaamaan autotien suuntaisesti tien viertä eikä suoraan vauhdilla tien yli! Onneksi autoja ei liikkunut juuri silloin, kyydissä pysymisessä ei ollut ongelmia ja Tuli pysähtyi varsin nopeasti. Vähän ehti toki pulssi nousta! 

Tämän jälkeen Tulin hermoja koeteltiin kun tammat kakkivat pyörätielle. Oli tultava alas ja potkittava kikkareet pois asfaltilta. Tällainen pysähtyminen ei ollut Tulin mieleen. Onneksi hän tyytyi vain steppailemaan edestakaisin kärsimättömänä. Sitten saavuimmekin jo lähemmäs kotipeltoja ja ojia! Kotoa poispäin mennessä Tuli nätisti käveli kaikkien ojien yli, mutta kun kotiinpäin mennessä vastaan tuli alaspäin hypättävä oja, jonka jälkeen aukesi idyllinen laukkapelto, Tuli päätti vetää riemuksi, hypätä, jatkaa laukalla ja päästellä parit pukit. Putosin! Taas! Näemmä otan nyt kiinni kaikki ne putoamiset, jotka olen vuoden ajan välttänyt. Pukkikin oli niin pieni, että melkein hävetti tulla sellaisesta alas, mutta onneksi Tuli pysähtyi viereeni, minuun ei sattunut (yhtään!) ja matka jatkui. Oikeasti, en ole ehkä ikinä tullut alas yhtä pehmeästi, tuntui aivan delfiiniltä joka vain sutjakkaasti pulahtaa veteen – tai tässä tapauksessa peltoon! Voisi kuitenkin olla ottamatta tätä lentelemistä tavaksi. 

Saavuimme sille tutulle kotipellolle, jossa olemme Tulin kanssa ratsastelleet. Tässä kohtaa puhti loppui ja Tuli käveli vain hiiiitaaasti kaikkein perimmäisenä (ei välittänyt edes siitä, jos takaa hiipii monsteri eikä kukaan ole ruokalistalla ennen Tulia!). Pellolle on nyt rakennettu jousiammuntarata ja Kata ehdotti, että laukkaisimme sen pari kertaa rauhallisella, pukittomalla laukalla. No, nyt kun kotiin oli päästy, Tulilla ei ollut enää kiire mihinkään ja laukka ei noussut. Ei millään! Mutta hienot ravit saatiin. 

Huomenna olen taas menossa leikittämään Tulia ja Mira on tulossa mukaan. Suuri suunnitelmani vie meidät pellolle jousiampumaan. Saa nähdä kuinka käy (ja saa nähdä milloin saan aikaiseksi siitä kirjoittaa)! Tuleeko pukkeja vai putoanko taas? Pelkääkö Tuli maalitauluja, jotka pitävät jo tutusta patjamaalista poikkeavaa ääntä? Maalitaulut ajattelin esitellä Tulille perusteellisesti, mutta pukkeihin en pysty vaikuttamaan! 

(Maastokuvat © Kata, kenttäkuvat © Minä)

Kahden päivän peltoseikkailu

Mainiota suomenhevosen päivää kaikille!

Kävin tässä välissä viikon reissulla Irlannissa, joten Tuli ja minä emme ole tavanneet hetkeen. Kyllä hän osoitti jotenkin etäisesti muistavansa sen punapään, joka hänen laitumensa lähistölle tuli pyörimään. Kävelin ensin kerran laitumen ohi tarkistamassa, että pelto ei ole liian märkä ratsastusta varten. Ei ollut. Kävelin takaisin viemään pellolle pari harjaa, suitset, kaulanarun ja jakkaran. Sitten kävelin hakemaan Tulia. Koko tämän edestakaisen marssimisen ajan Tuli tarkkaili minua ja käveli paristi aidan viertä rinnallakin. Vastaan portille hän ei kuitenkaan tullut.

Eilen kävimme siis Tulin kanssa pellolla kävelemässä ja ravailemassa ilman satulaa ja kaulanarun kanssa. Meillä oli suitsetkin varuilta, koska osasin arvata paksun suomenhevosen pään eksyvän välillä syömään. Kaulanarun kera sitä ei houkutella sieltä ylös aivan yhtä helposti kuin suitsien. Myös Tulin motivaatiopulasta johtuvaa suunnanvaihtoa ja siitä kiistelemistä varten laitoin suitset, sillä niillä ohjaa tarpeen vaatiessa kuitenkin tehokkaammin. En ole itse koskaan aiemmin mennyt kaulanarulla enkä ole itseasiassa varma onko Tulikaan mennyt. Mutta ajattelin, ettei se voi kovin vaikeata olla ja eihän se ollutkaan. Kunhan saadaan Tuli taas kulkemaan tottelevaisemmin toivottuun suuntaan ja saadaan liikenteen kannalta hiljainen päivä, voisi narua kokeilla kentällä ilman suitsiakin. 

Tulilla ei ollut motivaation kanssa eilen mitään ongelmaa. Ehkä pikemminkin päin vastoin. Vähän hän oli kanssani eri mieltä kuljettavasta suunnasta, mutta ei siksi ettei häntä olisi huvittanut työskennellä, vaan siksi, että oli oikeasti eri mieltä siitä mihin mennään. Minä olisin mielelläni ratsastanut pellon laitumenpuoleisessa päässä lähellä Tulin tammoja, mutta Tulia kiinnosti kävellä ihan pellon päähän asti! Pidin ihan hyvänä merkkinä sitä, että hän oli minun kanssani valmis kävelemään tammoistaan niinkin kauas (kuvasta näkyy, että pelto jatkuu aika pitkään edessä, ja kuvakin on otettu vähän ennen pellon puoliväliä). Välillä Tuli jäi kaulalihakset pinkeinä tuijottamaan erinäisiin suuntiin, koska tutkimusmatka oli niin jännittävä, mutta hänellä oli silti niin kivaa että halusi mennä pellon päähän asti. Päätyyn päästyään ja siellä hetken tutkittuaan ei ollut pulmaa tulla takaisinpäin. Ihailtavaa Tulissa oli eilen myös se, että vaikka välillä jossain oli jotain jännää, hän otti itse aikaa tilanteen arvioimiseen eikä vain päättänyt poistua äkisti paikalta. 

Tänään puolestaan otin Tulin hoitokatokseen satuloitavaksi. Hän sai lipittää suola- ja kivennäiskiviä harjauksen ja satuloinnin ajan. Olin kovin ylpeä Tulista jo tässä vaiheessa, sillä tarpeeksi lipitettyään hän jäi vain paikalleen seisomaan. Joskus hän on nimittäin bongannut myös läheisen ruohotupsun. Sitten talutin Tulin pellolle ja nousin kyytiin. Alkuun Tuli kulki ja kääntyi kuin ajatus, ainakin niin kauan kuin minulla oli jokin ajatus. Saatoin paristi haaveilla ihan omiani! Muutama pienempi kääntämispulma meille tuli, mutta ne meni nopeasti ohi. Yksi isompikin lapa edellä puskeminen tapahtui, mutta sillä päästiin raipan (en yleensä käytä Tulilla raippaa, mutta otin tänään varuiksi juuri tätä varten, on kuitenkin kivampi läiskäistä hellästi siihen missä ongelma on kuin yrittää repiä suusta ja potkia, kun perus istunta-avut eivät riitäkään) ja kevyen kettuilun avulla. Tuli tarjosi lapa edellä möyrimistä takaosakäännöksen tapaan. Käskin hänen sitten mennä siten ympäri niin monta kertaa, että se oli Tulinkin mielestä niin älytöntä, että hän oli kiitollinen minun pyytäessäni jotakin muuta suuntaa. Toimi!

Tänään menimme laukassakin, sillä pelto oli vielä eilistäkin kuivempi ja parempi pohjainen. Ja koska laitoin tänään satulan ja sain (helpommin) nostettua pyllyni ylös vauhtihuimaa varten. Annoin Tulille vähän ohjaa ja kysyin huvittaisiko häntä mennä vielä lujempaa. Huvitti kyllä. Menimme muutaman kerran laukkaa todella lujaa, ainakin Tulin mittakaavassa, ja ehkä muidenkin. Tulikin innostui, ei tainnut jätkä edes itse tietää pääsevänsä niin lujaa. Kentällähän hän ei tällaista vauhtia uskalla mennä, koska aita tulee vastaan! Nyt Tuli oli niin innoissaan, että sanottuani sanan "Nami", joka tarkoittaa naksutuskoulutuksellisesti sitä, että hän on tehnyt jotain oikein ja saa palkkion, Tuli sanoi vain takaisin että "ei nyt kun mä laukkaan!" Normaalisti nami-ilmoitus saa Tulin pysähtymään varsin ripeästi namia odottamaan. Nyt vauhdikas laukka kiinnosti paljon enemmän, ja hyvä niin! 

Menimme monta hienoa vauhdikasta laukkapätkää. Yksi laukka päättyi harmillisesti, kun Tuli innostuksissaan unohti, ettei ratsastaja pysy kyydissä jos takapää alkaa loikkia omiaan. Tuli ei koskaan ole ilkeä, mutta pelästyessään voi pukittaa. Minulle hän tekee pelästyessään varsin armollisia poistumisia, mutta innostuminen onkin sitten eri juttu! Mutta ei voi pieni ponipoika muistaa kaikkea kun on niin kivaa! Pyllyltä tuli siis riemuloikka ja sen seurauksena mätkähdin kyljelleni maahan. Tuli jäi vähän hölmistyneenä katsomaan. Hän oli tosin niinkin ritarillinen, että katsoi minun pääsevän ylös eikä alkanut syömään vaikka vieressä oli oikein houkutteleva ruohotupsu. Nousin takaisin kyytiin ja menimme vielä yhden, hieman rauhallisemman laukkapätkän ja aloimme sen jälkeen lopetella. Kävelimme tuokion ja tulin alas (ja huomasin puhelimeni pudonneen jonnekin). Huijasin Tulia kantamaan itse satulansa lähemmäs tallia viemällä hänet pellolta kentälle, jossa päästin hänet irti ja annoin piehtaroida. Vein Tulin takaisin laitumelle ja lähdin etsimään pellolta kännykkääni. En tiedä putosiko se siinä yhteydessä kun putosin itsekin, vaiko jo aiemmin, mutta se löytyi siitä kohtaa peltoa, jota olin tasaisimman pohjan tähden pitänyt laukkasuoran kohtana. Onneksi en ollut ratsastanut puhelimen yli ja se oli ehjä! Tuli katseli laitumeltaan uteliaana, että mitä etsin. Hän yritti korvat kovasti hörössä nähdä mitä minä pusikosta oikein kaivelen, jäikö minulla kenties jalka matkanvarrelle kun putosin. Löydettyäni puhelimen huikkasin Tulille että "löysin ja ehjä on!" ja näytin puhelintani. Tuli sanoi "pörr" ja jatkoi laidunpuuhastelujaan. On se sitten fiksu kaveri!

Polveen taitaa tulla mustelma ja selkä ja niska ovat vähän jumissa. Ne voivat tosin olla jumissa siksikin, että tänään alkoi taas opiskelut ja oli syksyn ensimmäiset luennot. Liian paljon istumista tänään!

Huomennakin olen menossa katsomaan Tulia. Ajattelin palata taas kentälle tutkailemaan, josko motivaatio olisi parantunut. En vain tiedä tehdäkö maasta vai selästä. Tai ehkä sekä että.

SM-kisat ja Tulin motivaatiopula

Tulin kanssa päätimme treenit varsin lupaavalta näyttävään maalitauluun. Joskin poikaparka kärsii motivaatiopuutteesta ja suurin osa näistä nuolista, kuten edellisenkin treenin nuolista, tuli ammuttua ravista. Tuli on ollut nyt kolmena viimeisimpänä kertana haluton työskentelemään. Puskenut päinvastaiseen suuntaan kun toivoisin ja laukkaa on joutunut tosissaan patistamaan. Kata epäili, että Tulia kyllästyttää kentällä pyöriminen. Olen menossa katsomaan Tulia taas alkuviikosta kolmena päivänä ja yritän keksiä hänelle vaihteeksi jotain mielekkäämpää. Näillä haluttomilla treenikerroilla Tuli on toiminut parhaiten olemattomalla ohjasotteella. Käytännössä niin, että ohjat ovat roikkuneet vain kaulalla. Epäilin syyksi liian kovaa kättä, mutta kuulin Tulin venkoilleen myös muille ratsastajille. Eikä hän ole ennen ohjasotteestani pahastunut, joten tuskinpa syy on minussa. Alkavalla viikolla ajattelin kuitenkin kokeilla vaihtelun vuoksi ratsastusta kaulanarulla. Laitan kyllä varuiksi vielä suitsetkin päähän. Myös pellolla haluttaisi käydä, mutta en tiedä onko se näiden sateiden jälkeen enää ratsastettavassa kunnossa. Nyt kuitenkin SM-kisoihin: 

Kävin ennen SM-kisoja Mihain yksityistunnilla ja tähtäykseni parantui huimasti. Tarkoituksenani oli treenata heti maasta ammutun tunnin jälkeen juttuja selästä, mutta tuuli oli kova ja Tuli hermoheikko. Ei tullut ampumisesta mitään, kun poniini oli kauhuissaan kaikesta. Tämän jälkeen pääsin kahdesti oikeasti ampumaan Tulin kyydistä, mutta kummallakin kerralla Tulilla oli jo mainitsemaani motivaatiopulaa. Maasta osun jo melko hyvin, mutta selästä treenaaminen jäi tosi vähäiselle. 

Perjantain treenit

Sain kisoihin ratsukseni issikkaruuna Giimirin. Toivoin keskinopeaa hevosta. Giimir oli jotakin hitaan ja keskinopean väliltä. Useimmiten hidas, mutta koska en lähtenyt kisoihin tavoittelemaan voittoa, minulle sopi vallan hyvin se, että minulla oli selässä aikaa ajatella ampumistani. 

Giimir tuntui alkuun vähän tahmealta. Lämmittelimme kentällä ja Giimirillä oli samoja piirteitä kuin motivaatiopulaisella Tulilla. Meinasi iskeä epätoivo; jospa minä olen sittenkin vain kehno ratsastaja?! Tilannetta mutkisti myös vähäinen kokemus issikoista, millä ihmeellä ponilta saa töltin sijaan ravia? Onneksi tämä ratkesi! Giimir kuitenkin yhä pysähteli itsekseen eikä tahtonut liikkeelle. Vaihdoin hetkeksi toiseen poniin Pelleen, joka toimi kentällä kanssani paremmin. Sitten siirryimme raviradalle ratatreeniin, jossa jokainen sai testailla kisaratsuaan. Pelle ryösti kaveriheppansa perään radalle ja kipitti varsin lujaa. Kyydissä pysyin, mutta siinä korvienhuminassa en olisi kyllä saanut ammuttua tauluun päinkään. Vaihdoin siis takaisin Giimiriin, jätetään ne nopeat hevoset sitten myöhempiin kisakertoihin. 

Giimir oli haluton menemään laukkakujaan, mutta aina kun sain sen sinne asti, se laukkasi varsin nätisti. Sain varmaan myös parhaat osumani perjantain harjoituslaukoilla. Olisi pitänyt jättää se osuminen kisasuorituksiin! 

Poistuessamme radalta Giimir säikähti ruohikosta pilkottavaa mustaa sähkötolppa-asiaa ja veti varsin villin U-käännöksen. Olen itsekin yllättynyt, että pysyin kyydissä. Giimirin luottamus minuun ei muutenkaan ollut aivan korkeimmasta päästä, mutta se parani kyllä kisojen aikana! Tähtäykseni sen sijaan meni päivä päivältä huonommaksi. 

Korealainen rata

Tämä rata oli suosikkini. Taulujen välissä oli riittävästi aikaa nokittamiselle ja ampumiselle ja osuinkin muutaman kerran. Saimme tosin jonkin verran aikamiinuksia, sillä menimme turhankin rauhallisesti. 

 Muutama nuoli meni kyllä myös kaukaa ohi, kuten kuva osoittaa. Lieneeköhän tämä yksi kisan aikana kadonneista nuolista?

Taisin kisata jousiammunnan sijaan ilmeratsastuksen SM-kisoissa. Onneksi paitakin on lajiin sopiva. 

Tällä radalla sain pisteitä 5,18 ja olin sijalla 19/22. Olisihan sen toki voinut paremminkin vetää. Mutta pysyin kyydissä ja osuin, enkä ollut viimeinen: Tavoite saavutettu! 

Suomalainen rata 

Lauantain sää muuttui äkisti kovin hirveäksi. Tuuli oli kova jo aamupäivällä, mutta iltapäivällä alkoi kunnon myräkkä. Pohdittiin, voiko suomalaista rataa ratsastaa lainkaan, sillä tuuli riepotteli maalitauluja ja vettä tuli välillä saavista kaataen. Sääennuste lupasi sateen laantuvan ja suomalainen rata ratsastettiin lyhennettynä versiona: Yksi harjoituslaukka ja yksi kilpailulaukka. Tuuli oli edelleen raivoisa.

Suomalaiseen rataan kuului puolikas ravirataa, jonka matkalla sijaitsi kahdeksan maalia. Harjoituslaukassa Giimir-poni lähti urheasti matkaan, mutta säikähti jo ensimmäistä maalia, joka korealaisen radan vastaisesti makasi maassa ratsastusalueella. Tästä selvisimme kuitenkin vain hetken kyttäyksellä ja pääsimme jatkamaan laukassa.  Suomalaisen radan varrella oli "putki" joka oli sama kuin korealaisella radalla käytetty laukkasuora. Tässä Giimir jopa jo hieman kiihdytti vauhtiaan, olihan kyse tutusta jutusta. Maalitaulut olivat kuitenkin eri tavalla ja Giimir hieman hätkähti sitäkin. Radan lopussa oli taas yksi taulu maassa ja maaliviivan liputtaja oli kamalin ikinä. Poni teki totaalisen stopin ennen sitä ja aikaa maaliviivan ylittämiseen kului ehkä enemmän kuin koko rataan. Toinen ratsastaja älysi onneksi tulla meitä Giimirin kaverihepalla Mumrikilla vastaan, joten pääsimme maaliviivan vihdoin ylitettyämme takaisin radan alkuun ja valmistautumaan kilpailulaukkaan.

Kilpailulaukka meni samoin kuin harjoituslaukka, paitsi että nyt poniparkaa ei huvittanut lähteä yksin tälle hurjalle radalle lainkaan. Jouduin käyttämään joustani raippana ja lopulta lähdimme parin pukin saattelemana liikkeelle. Ensimmäinen maalitaulu oli taas kamala. Korealaisen radan putkeen päästyämme Giimir taas vähän kiihdytti ja sain ammuttuakin yhden nuolen, tosin ohi. Sain ammuttua myös toiseksi viimeistä maalia, mutta sekin meni täpärästi ohi. Edessä oli taas viimeinen maali, joka makasi maassa. Ja se kamalan hurja maaliviiva! Vaikka olisinkin osunut tauluun, olisin varmasti jäänyt pistesaldossa nollille siltikin, sillä nyt vietimme maaliviivan edessä kuhnailuun aikaa vielä kauemmin kuin harjoituslaukassamme. Pääsimme sentään siitä yli. Mutta nollat tuli! Samoin tulu hyvin monelle muullekin, sillä Giimir ei ollut ainoa pelokas poniparka. Olisi ollut kiva kävellä rata kerran hepan kanssa läpi, jotta molemmat ehtisi näkemään sen. Suomalaiselta radalta meistä ei ole kuvia, sillä kamerat taisivat olla sateensuojassa. 

Unkarilainen rata 

Tämän radan minä munasin aivan täysin. Tässä suositusaika oli pidempi kuin korealaisessa, joten Giimirilläkin oli mahdollisuus aikabonuksiin aikamiinusten sijaan. Aikabonukset saadakseen radan aikana oli kuitenkin saatava ammuttua kolme nuolta. Ajattelin hyväksi taktiikaksi suhaista ensimmäisen ja viimeisen nuolen vain sinne päin, sillä niin kaukaa en osu tauluun kuitenkaan. Keskittyisin sitten keskimmäisen nuolen ampumiseen keskimmäiseen tauluun. Ja pöh! Jos päätät hutaista ekan nuolen, niin hutaiset kyllä sen seuraavankin! Huono taktiikka siis. Osuin kerran kahden pisteen sektorille ja sain vähän aikabonuksia, mutta se olikin ainoa osumani koko radalla. Opin sentään tästäkin jotain, uusi taktiikkani on jo hioutumassa! Kerroin majoituskaverilleni suoritukseni jälkeen taktiikkani huonoksi. Hänellä oli oma suoritus vielä tekemättä ja tämä menestyikin minua paremmin päätettyään keskittyä vain yhteen nuoleen per rata. Hän sai pisteitä osumista, mutta ei aikabonuksia. Pisteitä ne on aikabonuksettomatkin pisteet! Jatkossa kokeilen myös tätä. Positiivista oli kuitenkin, ettei minulla ollut juurikaan ongelmia nokittamisessa. Voisinkin ehkä tehdä jatkossa niin, että keskityn ensimmäiseen nuoleen ja ammun sitten keskityttyäni suhaisten kaksi viimeistä. Tällöin se suhaisu ei ehkä jäisi päälle siihen nuoleen, jonka osumiseen pyrkii? Tietysti vielä parempi olisi, jos osuisi jo hyvin hyvin kaukaa tauluun ja voisi ampua ne kaikki kolme lähtevää nuolta onnistuneesti tauluun. Yhdellä laukalla sain laukaistua neljä nuolta, mutta yksikään ei osunut. Kai sekin on kuitenkin saavutus, että saan 90 metrin matkalla ammuttua neljästi. Vielä kun osuisi myös! Jäin sijalle 20/22 pistein 2,77! Mutta pysyin kyydissä, osuin kerran, enkä ollut viimeinen! 

SM-kisojen kokonaistuloksissa olin toiseksi viimeinen, tosin johtuen siitä, että yksi kilpailija jätti suomalaisen radan kokonaan ratsastamatta. Olen tosin aina ollut kilpailijana sellainen "vähän sinne päin" -ratsastaja. Vedän paljon paremmin ilman kisatilannetta. Suuntasin näihin kisoihin kuitenkin nimenomaan kokemuksen ja harjoituksen takia. On ehkä hassua mennä SM-kisoihin harjoittelemaan, mutta ensi vuonna olen viisaampi! Sikäli mikäli Tulin ylläpitoon otto onnistuu, muuten minulla ei ole treeniheppaa eikä siten oikein mieltä lähteä kisaamaankaan! 

Hauskaa minulla kuitenkin oli, majotuin mukavien ihmisten kanssa ja yhteishenki oli mahtavaa! Kukaan ei myöskään nauranut minulle, vaikken ehkä ollut ihan SM-kisatasoa ja nuoliakin joutui hukkaan vain kaksi!

Giimirin kuvat © Marjo Ulvinen

Tulin kuva © Mira Lehmusvaara