World Cup & European GP -kilpailu, Unkari

Tämän vuoden ekat kisat ulkomailla on nyt kisattu! Kisapaikkana oli Némethy Akadémia Unkarin Pomázissa. 

Saavuimme Pomáziin myöhään tiistai-iltana. Ennakkoon varattu taksi haki meidät lentokentältä ja kuljetti hotellillemme. Pian hotelliin saavuttuamme tajusimme, ettei paikka oikeastaan ollut hotelli lainkaan, vaan jokin uskonnollinen yhteisö, joka tarjosi myös majoituspalveluita. Alun perin meidät oli kyllä tarkoitus majoittaa hotelliin, mutta hotelli olikin täynnä. "Herran huoneeksi" ristimämme rakennus soveltui kuitenkin nukkumiseen – meillä oli huone, jossa oli riittävästi sänkyjä, peittoja ja tyynyjä. Huoneen ovea ei kuitenkaan saanut lukkoon, joten kannoin koko viikon kaikkea arvokkaana pidettävää, esimerkiksi passiani, takkini rintataskussa. Vaikka toisaalta, kukapa nyt Herran huoneesta mitään varastaisi!

Keskiviikkona meidät haettiin hotellilta kisapaikalle syömään aamupalaa ja suorittamaan hevosvalintaa. Sääherrat eivät olleet keskiviikkona puolellamme. Kenties nämä pakanalliset ystäväni olivat loukkaantuneet siitä, että vietin yöni toisenlaisen Herran huomassa. Hevosvalintojen aikaan rankkasade kasteli kaiken ja muutti maan äkkiä kuravelliksi. Katselin toinen toistaan suurempia hevosia, joista mikään ei näyttänyt tulevalta kisahevoseltani. Kaipasin jotakin näppärän kokoista ratsua tasaisin askellajein. Puolalaista rataa varten myös nopea käännettävyys olisi etu. Valtamerialuksen kokoista hevosta on hankalampi kääntää, kun laivan miehistöä tulisi tiedottaa kaksi minuuttia ennen – enkä sitä paitsi tiedä kumpi puoli on paapuuri ja kumpi tyyrpuuri. 

Pian päädyin pieneen poniin nimeltä Dolfi. Toinen suomalainen, Nuppu, oli jo valinnut sen kisaratsukseen ja suositteli sitä. Olin nähnyt ponin vain tarhassa, mutta luotin Nupun sanaan siitä, että poni olisi todella kiva. Rankkasade viivytti hevosvalintoja ja suuntasimme lounaalle. Lounaan jälkeen oli vielä mahdollista testata ratsuja, mutta mukavuudenhaluisena ja rajallisesti vaihtovaatteita pakanneena päätin olla sopivasti prinsessa, enkä mennyt sateeseen testaamaan ponia. Luotin siihen, että ehtisin tutustua poniin lämmitellessäni korealaista rataa varten. 

Korealainen rata 

Torstaina kilpailtiin korealainen rata. Ehdin ottaa ponin kanssa käyntiä ja vain hieman ravia ennen oman ryhmäni aloittamista. Ensimmäinen laukka ponin kanssa olikin jo kilpailun ensimmäinen harjoituslaukka. Radan hiekka oli syvää ja päätin mennä ensimmäisen laukan hoputtamatta ponia lainkaan. Aika oli noin 17 sekuntia, joten vauhtia tarvittaisiin lisää. Sain hoputettua ponin noin 13-sekuntiseen aikaan. Olisin halunnut mennä vielä hieman lujempaa, mutta syvässä hiekassa ja itseni hieman suureksi tuntien en raaskinut pyytää ponilta enempää. Yllätyksenä, tai ehkä lähinnä tottumisen puutteena, minulle tuli se, että vaikka poni laukkasi melko hidasta vauhtia, lyhyt askelpituus aiheutti kiireen tunteen ampumiseen. Siitä on aikaa, kun olen viimeksi istunut tällaisen pienen ponin kyydissä. 

Korealainen rata ei pisteiden osalta mennyt juurikaan paremmin kuin viime vuoden suoritukset. Jäin jälleen HA1-tasolle, vaikka mahdollisuudet parempaan olivat olemassa. Vetoni oli todella lyhyt jo ennen kisaa, eikä asiaa varsinaisesti helpottanut se, että olin saanut toisen olkapääni kipeäksi kantamalla käsimatkatavaroitani. Myös lyhyt poniaskel kannusti lyhyeen vetoon, sillä minun oli vaikea löytää sopivaa rytmiä ampumiseeni. Toisaalta osun aivan hyvin lyhyelläkin vedolla, kunhan keskityn riittävästi. Pidemmän päälle haluan kyllä saada vetoni kuntoon ja tarkkuuden paranemaan, mutta kisasuoritus ei ole tämänkaltaisten muutosten paikka.

Vaikka pisteet olivat melko samat kuin viime vuoden suorituksissa, joissain asioissa koin myös kehittyneeni. Osuin kummallakin double shot -kierroksella ainakin yhteen tauluun – viime vuonna vedin tästä usein nollat. Triple oli edelleen hieman hakemista. En onnistunut keskittymään yhteen tauluun kerrallaan, vaan panikoin jo vähän valmiiksi seuraavaa. Suurin kehitys on kuitenkin tapahtunut siinä, että sain toiseksi viimeisellä kierroksellani osuman kaikkiin serial shotin viiteen tauluun! Neljännen taulun paniikki ei iskenyt! Myös viimeisellä kierroksellani osuin neljänteen tauluun, vaikka mokasin ensimmäisen ja kolmannen. Ajauduin viimeisellä kierroksella hieman lähelle radan aitaa, eikä ratatolppien keilailu jalalla varsinaisesti auttanut keskittymiseen. 

Puolalainen rata 

Puolalainen rata oli alun perin tarkoitus kilpailla ensimmäisenä kisapäivänä, mutta rankkasateen takia rata oli vielä torstaina liian liukas. Niinpä puolalaisen radan vuoro oli perjantaina. Unkarin maaperä oli erikoinen – se kastui sateessa heti mutaiseksi, mutta toisaalta kuivui auringon paistaessa aivan hetkessä. Perjantaina vain yksi kohta radasta oli kurainen ja turvallisuussyistä sääntöihin tehtiin pieni poikkeusjärjestely. Radalle oli pakko ottaa pätkä ravia, ja jos siinä epäonnistui, joutui tekemään ylimääräisen lenkin saaden mittavasti aikasakkoa. Mielestäni tämä pakollinen ravisiirtymä oli todella hyvä. Se takasi paitsi turvallisuuden, mittasi myös ratsastustaitoja ja hevosenhallintaa, jotka ovat puolalaisella radalla melko tärkeässä osassa. Minä kilpailin vasta kymmenennessä ryhmässä iltapäivällä ja pakollinen ravipätkä oli ehtinyt kuivua, mutta sama sääntö päti tietysti kaikille ratsukoille. 

Puolalainen rata oli sopivan haastava, mutta ei liian vaikea. Oikeastaan vaikein juttu radassa oli todella lähellä olevat taulut. Taulujen ollessa aivan radan vieressä, oli kunnolliseen vetoon todella vaikea keskittyä, ja aivan liian lyhyt veto jäi päälle. Vetoni on normaalistikin lyhyt, mutta ei sentään aivan niin lyhyt kuin tällä puolalaisella radalla! Rata oli niin pitkä, että se ratsastettiin vain kerran. Kierros meni kuitenkin vähän tutustumiseksi, eikä minulla ollut täyttä luottoa poniini eikä ampumiseeni. Jäi sellainen olo, että toinen kierros olisi mennyt huomattavasti paremmin, jos sellaisen olisi saanut ratsastaa. Poni toimi täydellisesti, minulla ei ole mitään moitteen sanaa. Poni antoi täydelliset mahdollisuudet menestyä, mutta koska olin itse aivan turistina radalla ja keskityin enemmän poniin kuin ampumiseen, ei osumia juuri tullut. Poni pysyi jopa aikarajassa ja saimme hieman aikapisteitä! Tällä kertaa pääsin myös ylittämään maaliviivan ponini kanssa, enkä tutustunut maaperään kuten Ranskassa. Silti sain tästä suorituksesta vähemmän pisteitä kuin Ranskassa! Puolalaisen radan suoritukseeni voi tutustua tarkemmin tältä videolta, johon olen höpissyt myös kommenttiraidan. 

Unkarilainen rata 

Lauantaina oli jäljellä unkarilainen rata. Olisin oikeastaan halunnut kilpailla unkarilaisen radan ensin ja korealaisen viimeiseksi, mutta tällaisia valintoja ei valitettavasti kisaajana saa tehdä. Suunnitelmani unkarilaisen radan suorittamiseen oli häilyvä. Antaisinko Dolfin mennä hitaasti ja tykittäisin nuolia mahdollisimman paljon, vai pyytäisinkö ponilta hieman enemmän vauhtia ja ampuisin muutaman nuolen tarkasti ja hyvin? Unkarilaisen radan hiekka ei ollut yhtä syvää kuin korealaisella, joten suunnitelmakseni päätyi ponin hoputtaminen ja muutama keskitytty nuoli.

Dolfi oli selvästi unkarilaisten kouluttama ratsastusjousiammuntaratsu. Korealaisella radalla sain hoputettua sen 13-sekuntiseen vauhtiin ja ajattelin saman riittävän loistavasti unkarilaiselle, mutta Dolfi suostui menemään kanssani noin 16-sekuntisia laukkoja. Unkarilaiset ratsastavat unkarilaista rataa hitaasti ja ampuvat paljon – ja pärjäävät todella hyvin! Siksi he myös opettavat hevosilleen, että unkarilaisella mennään hitaasti ja korealaisella lujempaa. Vaikka yritin hoputtaa Dolfia, vastauksena oli "hei, tää on unkarilainen!" eikä vauhtia tullut. Kisasuoritukseni osui myös päivän helteisimpään aikaan ja Dolfi oli kovasti halukas lähtemään kotiin. 

Harjoituskierroksillani osuin yhden tai kaksi nuolta tauluun. Ensimmäisellä kisakierroksellani päätin vielä yrittää ampua mahdollisimman monta nuolta vauhdista piittaamatta, ja lopputuloksena oli nollakierros. Kaikki nuoleni osuivat taulujen kulmiin ja väleihin. Palasin siis alkuperäiseen suunnitelmaani, että yritän ampua muutaman nuolen hyvin. Suurimmalla osalla kierroksista osuin kaksi nuolta tauluun – sekin on edistystä viime vuoteen! Sen sijaan kolmen osuman kierroksia tuli vain yksi – ja se olikin viimeinen kierros. Viimeisellä kierroksellani päätin ampua ensimmäisen nuolen hieman lähempää, sillä ehtisin kyllä silti ampua front shotin vielä uudelleenkin. Lähestyessäni maalitornia olin näkevinäni yhden nuolistani aivan keskellä taulua ja jäin hämmentyneenä tuijottamaan sitä: Onko siinä nuoli vai ei? Sitten muistin, että oli siinä nuoli tai ei, minun tulisi ampua lisää. Sain toisenkin osuman frontiin. Sitten vielä neljä pistettä keskimmäisestä taulusta! Kaikkien kierrosten olisi pitänyt olla tällaisia!

Unkarilainen rata oli myös rytmin kannalta hankala. Olin jo paremmin tottunut ponin pieneen laukka-askeleeseen, eikä se enää juurikaan haitannut. Sen sijaan 16-sekuntiseen laukkaan oli hankalaa löytää sopivat kohdat ampumiseen. Nollakierrokseksi päättyneen ensimmäisen kierrokseni jäljiltä halusin ampua huolellisemmin tarkoista paikoista, jotta saisin nuoleni varmasti tauluun enkä niiden väliin. Jouduin kuitenkin aina joko hieman odottelemaan sopivaa hetkeä tai kiirehtimään siihen. Sähläsin myös nokituksen kanssa varsinkin back shoteissa. En ikinä sählää nokituksessa, miksi nyt sähläsin?! 

Pisteiden kannalta unkarilainenkaan rata ei ole viime vuodesta juuri kehittynyt. Myöskään mentaalipuoli ei ollut samalla tavalla kasassa kuin viime vuonna tai nyt korealaisella radalla. Unkarilaisen yhdeksän kisalaukkaa tuntuivat ikuisuudelta ja mieliala laski jokaisen kierroksen jälkeen. Olen kuitenkin iloinen, että viimeisellä kierroksella sain ensimmäisen ampumani nuolen kaukaa aivan keskelle taulua. Viimeinen kierros antoi hieman toivoa tulevaan. 

Kotiläksyksi 

Kuten kaikki varmasti arvaavat, kisasta jäi kotiläksyksi vedon pidentäminen. Tilaukseen meni kevyempi jousi. Jaksan kyllä vetää nykyistänikin, mutta ehkä saan vetoni paremmin kuntoon, jos treenaan välissä hieman kevyemmällä. Juuri, kun pari postausta aiemmin herättelin toiveita, että voisin suorittaa tämän kauden yhdellä jousella... Heh! Jousi on sentään muuten samanlainen kuin nykyinen, vain hieman kevyempi. Uskon, että tässä tapauksessa uudesta jousesta on enemmän hyötyä kuin haittaa. 

Palasimme Suomeen vasta maanantaina iltalennolla, joten ehdimme olla päivän kuunteluoppilaina Wojtek Osieckin ja Ali Ghoorchianin kursseilla. Wojtekin kurssilta sain hyviä ideoita sekä maasta-ammunnan että oman istuntani treenaamiseen, en malta odottaa, että pääsen taas kunnolla treenaamaan (kevyemmällä jousellani)! 

Korealainen rata: 49,965 | HA1 | 40/57
Puolalainen rata: 19,553 | 41/55
Unkarilainen rata: 66,729 | HA1 | 48/57

Kokonaiskisa 46/57

Kisakausi 2019

Talvi on ohi ja on aika valmistautua uuteen kisakauteen. Blogi on ollut talven ajan hiljainen. Talveen on kuitenkin mahtunut treeniä, leikkimielisiä kisoja, onnistumisia ja epäonnistumisia. Kirjoittaminen on jäänyt vähemmälle jo opiskelukiireidenkin takia, mutta jokunen Youtube-video talvenkin jutuista on syntynyt. Nyt onkin sitten vuorossa melko pitkä päivitys, joka kokoaa yhteen talven ajatuksia sekä alkavaan kauteen valmistautumista. 

Talven harjoituskisat

Talven aikana kilpailin muutamissa harjoituskilpailuissa menestyen oikein hyvin ja todella huonosti. Oikein hyvin menestyin ESRAJA:n pikkujoulukisoissa, joissa sain ratsastaa ihanalla Rominalla ja yllätyksekseni ammuin todella monta täysosumaa sijoittuen ensimmäiseksi. 

Radalla oli tauluja melko tiheästi, joten päätin tehdä suoritukseni ravissa. Tämä olikin selvästi voittajan valinta, sillä kolmen parhaan joukkoon sijoittuneet olivat kaikki valinneet askellajikseen ravin. Ravissa kaikki taulut ehti ampua huolellisesti, mutta aikapisteitäkään ei jäänyt puuttumaan. 

Loput talven kisoista eivät sujuneet yhtä mallikkaasti. Kaikkia näitä yhdisti hevosen puuttuminen, eli kisat kilpailtiin maasta-ammuntakisoina. Ensimmäisenä vuorossa oli Artemiksen divarikisa sekä Sherwoodin iloisten veikkojen Ratsujousiampujan II kiusaus. Nämä kisat olivat samana päivänä Helsingissä, ja samalla reissulla kannatti tietysti osallistua molempiin – vai kannattiko? Kyseessä oli melkoinen ammuntamaratoni ja keskittymiskykyni oli todella heikko. Syy, miksi rakastan ratsastusjousiammuntaa, on nimenomaan se hetki kun olen radalla hevosen kanssa kahdestaan. Paikalla on yleisöä, toimihenkilöitä, muita kisaajia, mutta suorituksen aikana olen kaksin ratsuni kanssa. Keskittyminen on aivan erilaista kuin silloin, kun ympärillä on muita ihmisiä, jotka hekin ampuvat samaan aikaan ja taulusta kuuluva ihana napsahdus ei pääosin olekaan oma. 

Artemiksen divarikisa ammuttiin 60-senttiseen FITA-tauluun 18 metrin etäisyydeltä. Voisi oikeastaan sanoa, etten osunut mihinkään. 28 pisteellä sijoituin viimeiseksi. Ratsujousiampujan II kiusaus meni huonosti viime vuonnakin. Tavoitteeni oli, että nyt menisi paremmin. No, menihän se paremmin, mutta ei silti hyvin. Viime vuonna sain 122 pistettä ja nyt 126 pistettä. Sijoituin toiseksi viimeiseksi. 

Kolmas epäonnistumiseni maasta-ammuntakisoissa oli Cupidon nuoli -kisassa helmikuussa. Kisa järjestettiin Raisiossa sisähallillamme (kyllä, ihanaa, meillä oli talvella lämmin treenitila!) ja sisälsi hauskoja tehtäviä. Kisa oli todella hauska, mutta taaskaan en voi kehua osumillani. Tai oikeastaan ammuin ihan hyvin kaikki erikoistehtävät, mutta ihan tavallisilla tauluilla mokailin enkä osannut yhtään tähdätä. Sijoituin tässäkin viimeiseksi. 

Toisaalta talvi on nimenomaan tekniikan hiomisen ja muuttamisen aikaa, enkä aio ruoskia itseäni näistä huonoista maasta-ammuntakisan tuloksista. Osaltaan huonoihin suorituksiin vaikutti huono keskittymiskyky, kun en ollutkaan radalla kaksin ratsuni kanssa vaan kaikkien muiden kilpailijoiden keskellä. Ennen kisoja ei tulisi muuttaa mitään ja juuri siksi talvi on muutosten aikaa. En tiennyt, miten tauluun osutaan, koska tekniikkani oli murroksessa. 

Teknistä pohdintaa 

Talvi on muutosten aikaa, mutta aikaa ei ollut riittävästi. Olen todella kiitollinen treeniporukallemme, jonka ansiosta saimme järjestettyä lämpimän sisähallin treenikäyttöömme talveksi. Oli ihanaa käydä kerran viikossa ampumassa porukalla, mutta treenit olivat usein yhteistä hauskanpitoa ja leikkimielistä kisaamista. Se on erittäin tervetullutta treeniä, mutta sen ohelle olisin tarvinnut aikaa ihan vain itseni ja jouseni kanssa. Olin vain liian prinsessa treenatakseni enää yksin ulkona kylmässä, kun oli mahdollisuus treenata lämpimässä ja yhdessä. Treenaaminen vain kerran viikossa kuitenkin ainoastaan pitää taitoa yllä, eikä varsinaisesti kehitä sitä. Onhan sekin parempi kuin ei mitään. Muutin joitakin asioita tekniikastani, mutta kevät tuli yllättäen, eikä tekniikkani ole vieläkään täysin vakiintunut. 

Viime kesänä katkennut jouseni aiheutti monenlaisia ongelmia tekniikkaani. Aikoinani aloitin liian aikaisin ampumaan liian nopeasti ja vetopituuteni jäi lyhyeksi. Tein todella suuren työn opetellessani uutta vetopituutta ja punaisen jouseni ("Punapupun") kanssa vetoni oli usein jo melko kelvollinen. Se kuitenkin katkesi kesken kisakauden, 10 minuuttia ennen yhden kilpailun alkamista, ja siirryin lennosta Living Arrow -jouseen. En ehtinyt tutustua Living Arrow -jouseen kisakauden aikana juurikaan. Huomasin, että osuin sen kanssa välttävästi jo pelkästään lyhyellä räiskäisyvedolla, ja tämä tekniikka jäi kisakaudeksi käyttöön – ei ollut aikaa opetella parempaa. Nyt korjaan menneen kesän mädäntyneitä hedelmiä. Vetoni on lyhyt räiskäisy ja edessä on taas kova työ saada veto kuntoon. En vain tiedä, milloin tuo työ tehdään, kun se jäi talvella tekemättä ja taas alkaa kisakausi. 

Living Arrow -jousi on dynaaminen ja vahva jousi, mutta oma kisajousi tulisi tuntea paremmin. Minulla ei ollut aikaa tutustua omaani. Ikävöin edelleen Punapupua ja ostinkin viime kesänä sen korvaajaksi Alibow'n turkkilaistyylisen jousen. Se on melko samanlainen kuin Punapupu, mutta ei kuitenkaan. Oli jousi sitten mikä tahansa, en voi suositella, että käyttää kolmea eri jousta yhden kisakauden aikana. Tämä kausi mennään toivottavasti Alibow'n kanssa alusta loppuun. Veto tulee todennäköisesti olemaan tämänkin kauden ajan lyhyt. Ensi talveksi jää sitten kotitehtäväksi se kova työ, jonka aikoinaan tein Punapupun kanssa. 

Kauden aloitus: unkarilainen rata

Tämän kauden ensimmäiset kisat on jo käyty! Olen käynyt radalla tänä vuonna tasan yhtä monta kertaa kuin olen kilpaillut. Okei, Ratsutila Cavalieriin saatiin talven ajaksi hieman pidempi rata, mutta sekään ei ollut pohjaltaan laukkakuntoinen kuin osan ajasta, ja taulut sijoitettiin hieman normaalia lähemmäs, jotta kaikki nuolet eivät hukkuisi lumihankeen. Olenkin siis treenannut pääasiassa käynnissä, ravissa ja ratsastuskentällä. Toisaalta olemalla riittävän luova, voi näinkin saada ihan hyvää ja tehokasta treeniä. 

Unkarilaisen radan treeniä varten kehitin kaksi eri tapaa. Korkea maalitorni kentän päädyssä oli ehkäpä parempi, mutta hevoselle pitäisi muistaa kertoa, mitä sen on määrä tehdä. Heh. Tulipoika ei ollut ihan varma, mistä mihin hänen tulisi laukata, enkä minä saanut juurikaan keskityttyä ampumiseen. Toinen treeni-idea on kenties hieman perinteisempi ja asettelin kolme taulua hieman unkarilaisen radan taulujen tapaan keskelle kenttää. Minun tuli kuitenkin kiire niiden ampumisessa. No, tulipahan kokeiltua. 

Unkarilaisen radan postal match käytiin Sipoossa Hertsby Stallgårdissa 21.4. ja ratsunani oli taas ihana Romina. Romina meni ensimmäisen lämmittelylaukan noin 13 sekuntiin. Seuraavalla harjoituslaukalla olisi saanut ampua, mutta Romina päättikin spurtata radan seitsemään sekuntiin. Valitettavasti tästä kisasuorituksesta ei ole kuva- tai videomateriaalia. Asensin kyllä GoPron kypärääni, mutta tuon harjoituslaukan jälkeen ajattelin, etten edes laita kameraa päälle. Suorituksessani tulisi tuskin olemaan mitään ikuistettavaa. Romina kuitenkin rauhottui tämän yhden spurttilaukan jälkeen ja kaikki kisalaukat meni mukavasti noin 15 sekuntiin. Ensimmäisen kisalaukan tosin käytin vauhdin määrittelemiseen ja jätin kokonaan ampumatta. Seuraavilla laukoilla jo yritin vähän ampuakin, mutta omaan ampumiseeni jäi hätä, epävarmuus ja kiire, vaikka hevonen toimikin jo loistavasti. 

Pistetaulukkoa katsoessani olen kuitenkin osunut ihan hyvin. Rominan vauhti vain on ollut jo sellainen, että tuossa vauhdissa olisi jo pitänyt saada useampikin nuoli tauluun. Backshotia en totta puhuakseni edes tosissani yrittänyt, sillä Rominan spurtti sai minut epävarmaksi ja haluttomaksi kääntymään satulassa riittävästi taaksepäin. Kaksi nollakierrosta kuuden kierroksen kisassa ei kuitenkaan koskaan lupaa hyvää lopputulosta. Mutta pääsinpähän radalle! 

Kauden aloitus: korealainen rata 

Hyh, korealainen rata. Tein siitä viime vuonna itselleni melkoisen mörön. Aloitin kauden ampumalla YHDEN pisteen toukokuun postal matchissa, haaveilin HA2-gradingista jopa pakonomaisesti ja lopulta suoritin korealaista aina hirveissä paineissa ja stressissä. Yritin vielä marraskuussakin Poppe-hepalla Sauvossa suorittaa gradingin ja ammuin niin surkeasti ja hosuen, että sain vain puolet HA1-gradingiin vaadittavista pisteistä – ei siis lähelläkään HA2-gradingia. 

Korealaista olen päässyt treenaamaan Ratsutila Cavalierin talviradalla sekä kentällä. Touko-kesäkuun postal matchissa on lisäksi off side shot, joten harjoittelin hieman sitäkin pitkästä aikaa. Rauni-ponin kanssa treenasin single shotia ja off side shotia, sillä pidin niitä suurimpina heikkouksinani. Sitä paitsi single shotin treeni on aina tehokasta – jos ampuu jokaisen taulun kuin se olisi single shot, saattaa jopa osua johonkin. Ainakin, jos ei stressaa liikaa vaan keskittyy maltillisesti.  

Koitti toukokuu ja EMAC:in kesänaloituskurssi. Mihai Cozmei valmensi kurssilaisia tulevaan postal matchiin. Ammuimme maasta eri suuntia ja lauantaina treenasimme heppojen kanssa kentällä. Ihana Sintti-tamma oli vauhdikas ja sen laukka oli haastava. Askel oli pitkä, korkea ja pomputtava. Kentälle rakennetulla radalla se ehti ottaa noin kolme askelta ja oli jo perillä. Kentän kulmaan tehtiin kunnon ABS-jarrutus. Sain Sintin vauhdistakin ammuttua yhden tai jopa kaksi nuolta, mutta osuin surkeasti – taas oli kiire ja hätä. 

Sunnuntain kisaan en lähtenyt valtavan suurin odotuksin. Tavoitteeni oli pitää Sintti hallinnassa ja pysyä itse kyydissä. Sintti yllätti minut menemällä radalla ensimmäisen harjoituslaukkamme 17 sekuntiin! Sehän oli hidas! Kisalaukat aloitimme noin 14 sekunnin vauhdissa. Olisin kaivannut hieman nopeampaa vauhtia, mutta lauantain kaahotuksen jäljiltä olin hieman arka pyytämään. Lopulta Sintti lämpeni vähän ja alkoi itse tarjota noin 10-sekuntista laukkaa. 10 sekuntia on täydellinen vauhti! Vauhdin kiihtyminen toisaalta hieman sekoitti omaa suoritustani, enkä aina osannut arvioida, miten paljon minulla on aikaa taulujen välissä. Tämäkin kertoo lähinnä rutiinin puutteesta. Radalla kun ei tosiaan ole tullut treenattua.

K123-radalla sain suurimman pistesaldoni viimeiseltä eli kuudennelta laukalta, kun 10 sekunnin vauhdissa sain osuman kaikkiin kolmeen tauluun. Muilla kierroksilla ammuin paljon nuolia taulujen reunoihin – vielä jos ne saisi pistealueille, suoritukseni olisi voinut olla oikeinkin hyvä! 

K123-radan jälkeen ratsastettiin vielä Eocha triple, jossa oli myös Raunin kanssa harjoittelemani off side shot. Harmikseni off side shot kuitenkin päätettiin laittaa maan tasalle. Tätä perusteltiin turvallisuussyin, sillä korkeammalla sijaitseva taulu tarkoittaisi myös korkeammalla lentäviä hutinuolia – ymmärrettävää sinänsä. Toisaalta minun fysiikkani ei mitenkään riitä ymmärtämään, miten ihmeessä pystyy ampumaan paitsi väärälle puolelle, vieläpä maahan... Harmittaa vähän, sillä olisin 10-sekunnin-Sintilläkin ehtinyt kyllä ampua vielä off side shotin, mutta koska se ei ollut harjoittelemani off side, enkä ole koskaan ampunut 165-senttiseltä hevoselta väärälle puolelle maahan, päätin jättää kokeilematta. 

Voin oikeastaan kiittää viimeistä K123-kierrostani sekä Sintin vauhtia siitä, että lopulta sijoituin EMACin kesken kisassa toiseksi. Kyseessähän oli postal match ja tulokset lähetetään vielä kansainväliseen tuloslistaan. Siellä en usko komeilevani kovin korkeilla sijoilla, mutta HA1 kauden ekalta korealaiselta on jo parempi kuin viime vuoden vastaava! 

Kisakauden 2019 tavoitteet

Viime vuonna asetin itselleni tavoitteita. Osaan pääsin, osasta tuli huonolla tavalla pakkomielle. Pääsin varovaiseen tavoitteeseeni saada HA3-tason grading – sain sen! Toinen tavoitteeni oli nostaa kokonaisgrading HA2-tasolle, jota varten tarvitsin kipeästi HA2-tason gradingin korealaiselta. Tavoite ei vaikuttanut mahdottomalta, mutta vähitellen kisakauden edetessä alkoi vaikuttaa epätoivoisemmalta ja epätoivoisemmalta. Lopulta kisasin rataa aina huonolla fiiliksellä, kovissa paineissa ja itseäni ruoskien. Huonoihin tuloksiin vaikuttivat jonkin verran myös hitaat hevoset tai syvä muta, jossa hitaalla hepalla ei ollut mahdollistakaan päästä yhtään kovempaa. Aikamiinukset söivät osumapisteitä joskus rankastikin. Kuitenkin minulla oli myös useita mahdollisuuksia saada suoritus kasaan myös keskinopealla hevosella, mutta turha itseni ruoskiminen ja paineet pilasivat nekin mahdollisuudet. 

Jos tänä vuonna haluan HA2-kokonaisgradingin, tulee minun saada jo kaksi HA2-tason gradingia korealaiselta, sillä se ensimmäinenkin minulla jo oleva vanhenee elokuussa (suoritusten gradingit ovat voimassa 2 vuotta). Kokonaisgradingilla olisi väliä esimerkiksi ensi vuoden maajoukkuejakoja tehdessä ja todennäköisesti SM-kisaan osallistumista ajatellen. Tänä vuonna SM-kisat ovat Harjussa, ja lainahevoset jaetaan todennäköisesti rankingin parhaille. Jos en yllä rankingiin, en saa lainahevosta. Turusta asti on vaikeaa kuljettaa kisahevosta – varsinkin, kun ei ole hevosta jota kuljettaa. Tästä huolimatta tällä kisakaudella yksi ja ainut tavoitteeni on positiivisuus. Sen avulla toki toivon yltäväni myös hyviin suorituksiin, mutta tänä vuonna yritän ruoskia itseäni hieman vähemmän. Pitää tietysti treenata, mutta pakkomielle gradingeihin ei todennäköisesti johda mihinkään. 

Positiivisuustavoitettani aion ylläpitää pohtimalla jokaisesta suorituksestani aina vähintään yhden positiivisen asian. Unkarilaisen postalissa se oli se, että 7 sekunnin harjoituslaukasta huolimatta sain tsempattua kisan aikana ja ammuin joitakin osumia. Korealaisessa postalissa olen melko tyytyväinen vasemman käteni toimintaan. 

© Mira Lehmusvaara

Vasen käteni oli mielestäni hyvin linjassa kohti maalitaulua ja piti saman linjan myös  hetken ampumisen jälkeen. 

© Tiia Aarnio

Käden tulisi saattaa nuoli tauluun asti. Jousi saa "heilahtaa" ja tehdä niin sanotun khatran, mutta käden ei pitäisi sen takia heilahtaa radikaalisti ylös, alas tai sivuun. Tämäkin ongelma minulla on joskus ollut. Nyt tuntui, että pääsääntöisesti jousikäteni oli melko vakaa.

© Tiia Aarnio

Tämä kuva näyttää ihan siltä, kuin koko veto olisi ollut pitkä ja linjassa. Todennäköisesti vetoni on kuitenkin ollut lyhyt, mutta käteni on päästössä jatkanut oikeaa linjaa. Sekin on positiivista. Vielä kun saisi sen vedon hieman pidemmäksi, niin tarkkuuskin voisi olla parempi – saisi ne nuolet sieltä taulun reunasta pistealueelle. 

Kauden 2019 kisat

Kaipa tähän samaan pitkään jaaritteluun voi vielä paljastaa, mihin kisoihin tieni tänä vuonna vie. Ensimmäiset kansainväliset kisat koittavat jo noin viikon päästä Unkarissa. Kisat ovat Euroopan GP-sarjan ensimmäinen osakilpailu. Kilpailen yksilökisaajana ja edustan toki Suomea, mutta suoritukseni ei vaikuta Suomen GP-kisan sijoitukseen, eli en ole GP-joukkueessa. 

Sitten vietetäänkin kesä Suomessa treenaten ja osallistuen kotimaan kisoihin. Seuraavat ulkomaankisat koittavat vasta syksyllä. Syyskuussa suuntana on Puola ja EM-kisat. Paikka on jo tuttu Sypniewo-hotelli ja koko joukkueemme aikomus on myös osallistua treenileirille ennen kisaa. Odotan tätä matkaa jo innolla!

Kisakausi jatkuu vielä lokakuussa ja suuntaan Ranskaan GP-kilpailun kolmanteen osakilpailuun. Tässä kisassa olen joukkueessakin ja suoritukseni vaikuttaa siis myös Suomen sijoitukseen. Onneksi näihin on aikaa treenata!