ESRAJA:n Vappukisat 29.4.2017

Vappukisat ovat takana ja pienoisista ongelmista huolimatta, tai oikeastaan nimenomaan ne huomioiden, olen ihan tyytyväinen suoritukseeni. Takapuoleni ei taaskaan osannut käyttäytyä, jonka seurauksena Sierra päätyi vetämään radan melko vauhdikkaasti. Tahtomattani siis taktikointitekniikakseni muodostui se, että radan alku vedettiin vauhdilla ja lopussa hidastin käyntiin tai jopa pysähdyksiin asti ampuakseni loput aikapisteisiin tarvittavat nuolet. 

Pikkujoulukisojen tapaan radan sai siis mennä haluamassaan askellajissa. Maksimiajaksi asetettiin hitaimman radan aika, ja kaikki sitä nopeammat suoritukset saivat aikabonuksia. Hitain aika oli tällä kertaa noin minuutin luokkaa. Aikabonukset saadakseen oli kuitenkin osuttava vähintään yhteen tauluun ja ammuttava vähintään kolme nuolta. 

Oikeastaan kisasuorituksessani minua harmittaa eniten käynnissä tai paikaltaan ammutut nuolet. Ei siksi, etten haluaisi ampua kisoissa käynnistä saati paikaltaan (koska virallisissa kisoissa askellaji on aina laukka), vaan siksi, että hosuin. Kaikki laukassa ampumani nuolet osuivat. Nekin olisi voinut ampua teknisesti vieläkin paremmin, mutta  sentään ammuin ne  hosumatta nykyisen tekniikkani mukaan (joka voisi olla parempi). Käynnissä ja paikaltaan puolestaan aliarvioin taulut. Pakkohan niihin tauluihin nyt on osua kun laukastakin osuu, mutta pysähtymisen takia tuntui, että aikaa oli voitettava jostakin ja sen seurauksena ammuin surkeasti ja hosuen. Lopputuloksena siis ihan hyödytöntä ajankäyttöä. 

Edellisessä postauksessa esittelin kisa-asuni, jota Tulin kanssa jo testailimme. Sääolosuhteet kuitenkin rajoittivat pukeutumista ja kisa-asu jäi lopulta pois. Kaulakoristeen Sierralle laitoin ja kypärääni viritin kukkaseppeleen, jota puolestaan Tulin kanssa treenatessa ei vielä ollut. Kuitenkin mekko olisi ollut myrskytuulessa silmillä ja ylävartalo kaipasi lämmikettä ohutta viktoriaanistyylistä takkia paksummin.

Pyllyllä oli taas ikävä satulaan...

...jonka seurauksena Sierra meni lujaa!

Sierran mielipide pomppivasta takapuolesta: Jos ratsastajan, niin miksei minunkin!

Kuvista kiitos Miralle, videoista Annille!

 Kisojen tulokset:
1. Nuppu - Barbelinda, 165,01 pistettä
2. Anna - Barbelinda, 163,26 pistettä
3. Tino - Turre, 134,55 pistettä
4. Tanja - Sera, 130,56 pistettä
5. Mira  - Turre, 128,63 pistettä
6. Elina - Barbelinda, 102,16 pistettä
7. Riikka - Zirkon, 99,03 pistettä
8. Anni - Sera, 94,21 pistettä
9. Bea - Sierra, 84,36 pistettä
10. Niina - Sierra, 83,47 pistettä
11. Marjut - Sierra, 53,55 pistettä
12. Nina  - Turre, 51,71 pistettä
13. Iida - Sierra, 46,88 pistettä
14. Uine - Barbelinda, 27,87 pistettä
15. Enni - Zirkon, 15,78 pistettä
16. Helinä - Sera, 7,25 pistettä
17. Satu - Zirkon, 5 pistettä

Prinsessasynttärit

Mitäpä muuta sitä tekisi synttäreinään kuin pukeutuisi prinsessaksi ja lähtisi ratsastamaan? Niinpä.

 

Tulppu sai toimia tulevien Vappukisojen asukokonaisuuden kenraaliharjoitusratsuna.  Kisoista tulossa postaus myöhemmin.

Tein uuden kaulahärpäkkeen violetin värisenä. Edellisen tein letittäen neljällä, nyt päätin hienostella ja neuloin pitkän pätkän. Laitoin oikein helmiäkin. Ja lopulta se sitten päätti kiemurrella laukan liikkeessä eikä näytä yhtään niin hienolta!

Tulppu oli oikein onnellinen siitä, että synttärivieraat Kata ja Alma tulivat myös kentälle. Tuli keskittyi työntekoon oikein tarkkaavaisesti, kun ei tarvinnut yksinään olla huolissaan pelottavista puskamöröistä. Tosin yksi puskamörköhyökkäyskin koettiin, mutta sitä väistettiin kolmella loikkalaukka-askeleella, jotka sitten rauhoittuivatkin saman tien ja pystyimme jatkamaan laukassa kaikesta huolimatta. Useimmiten jännien paikkojen jälkeen Tuli rikkoo raviin tai (minun lentäessä kyydistä) pysähtyy. Nyt Tuli ja laukka rauhoittuivat itsekseen. 

Treenin oleellisin syy oli minun tasapainoni. Ammuttuamme muutamaan kertaan päädyimme tekemään tätä Titanic-harjoitusta. Tarkoitus olisi siis pitää se takapuoli irti satulasta. Näin se onnistui helposti kun siihen keskittyi. Mutta tähän kun lisää ampumisen tai hevosen ohjaamisen, niin asento helposti unohtuu. Lisää treeniä!

Haasteet:

Teron haaste: Haastan kaikki tekemään itsestään videon jossa nokitatte nuolia sokkona (katsomatta nokittamista) ja ammutte (kpl määrä vapaa). Katsokaa videolta miten pitkään teiltä menee nuoleen tarttumisesta siihen että laukaus lähtee. Ideana on, että tämä haaste tehdään muutaman kerran vuodessa ja pystytte sitten seuraamaan kehitystänne. Kiinnittäkää huomiota siihen, että nopeudesta huolimatta tekniikka pysyy kunnossa, eli ei tingitä vetopituudesta. Myöhemmin voisi tehdä kivoja vertailuja jossa useampi videonne on vierekkäin.. Toivon mukaan vanhempi minänne on nopeampi kuin nuorempi.

Vastaus Teron haasteeseen: Mulla ei oikeestaan nokittaminen ole alkukankeuden jälkeen ollut koskaan mikään ongelma. Oikein mielelläni tosin antaisin vetopituudelle pari sekuntia lisää silläkin uhalla, että olisin sitten hitaampi. Lisäksi vasen käteni käyttäytyy kuin siinä ei olisi luita lainkaan (ylitaipuva kyynärpää on aiheuttanut mulla ongelmia jo pitkään) ja vetokäden nyrkkikin jää löysäksi. Puhumattakaan tuosta jousen alasheijauksestani ennen vetoa.

To Sunny Or Not to Sunny

Kevätsää jatkuu epämääräisenä. Tallille mennessä on ihan tuurikysymys saatko niskaasi sadetta vai auringonpaistetta. Olen tässä välissä käynyt ETAT:in treeneissä ratsastamassa Sunnylla kahdesti. Ensimmäisellä kerralla niskaan tuli jäistä sadetta ja hyytävää tuulta. Toisella kertaa sää oli miellyttävämpi, vaikka edelleen kylmä ja tuulinen. 

© Mira

© Mira

Sadesään treeneissä menin vain kolme laukkaa, sillä Sunnylla ratsasti minun lisäkseni myös Mira ja Anni, ja kaikki alkoivat minun noustessani selkään olla jo melkolailla jäässä. Kaikki kolme nuoltani kuitenkin osuivat. Huolimatta siitä, että tekniikkani on järkyttävä. Näissä kuvissa näkyy Alin kurssin päivityksessä mainitsemani vasemman olkapään ongelma hyvin selkeästi. 

Tässä välissä olikin Alin kurssi ja TOIVOISIN näkeväni kuvien välillä jotain muutosta. En ole varma näenkö. 

Kyllä näen. Vasen olkapää on edelleen väärin, ja sen lisäksi oikea kyynärpääni nousee ylös. Toisaalta, jos jotain positiivista haetaan niin vetopituus ei ole pitkä, mutta on se pidempi kuin minullla hevosen selässä tavanomaisesti. 

Tällaisiin osumiin päättyivät kaksi ensimmäistä laukkaa

Seuraavaksi päätin alkaa jo nokittaa laukan aikana. Aiemmin lähdin valmiiksi nokitettuna.

Istunta ei ollut taaskaan ennen maalia mikään sysipaska.

Uppista, tällä kertaa ei sitten ammuttukaan! Taulu kaatui!

Seuraava jännityshetki olikin sitten hurja pyöräilijä ja koira!

Sitten palattiin asiaan – ja taas vasen olkapää ja oikea kyynärpää temppuilevat.

Ja pylly etsii itselleen satulan heti taulun jälkeen.

Nokitus

Melko kelpo istunta!

En edes sano, mitä tässä on vikana.

Mutta kyllä näihin osumiin kehtaa lopettaa.

Kaiken tämän tekniikkamarisemisen ja huonouskitinän jälkeen seuraava ilmoitus lienee hieman kyseenalainen: Ilmoittauduin Sunnyn kanssa lajin SM-kisoihin. Toivottavasti me molemmat pääsemme paikalle! Kaikenlaista voi kuitenkin vielä sattua. Tänä vuonna kisoihin on myös karsinta, mikäli innokkaita kilpailijoita tulee enemmän kuin voidaan ottaa. Lisäksi Sunny pitää kuljettaa paikalle hevoskaveri Inkkarin kanssa. Pidetään peukkuja pystyssä, että päästään kisaamaan ja Sunnyn ja Inkkarin kuljetus paikalle onnistuu!

Miran ottamat kuvat merkitty erikseen, loput Annin kuvaamia. Kiitos!

Ali Ghoorchianin lauantaikurssi 22.4.2017

Bend down Ali, I'm gonna shoot!

Lauantaiaamulla käynnistin auton aamulla kello seitsemän ja suuntasin nokan kohti Mäntsälää, jonne oli tarkoitus lähteä metsästämään Iranin matkan jo kadonneita oppeja valmentaja Ali Ghoorchianilta uudelleen. Halvemmaksi tulee hakea ne opit Jatilasta kuin Iranista, onpa mukavaa, että Ali saapui Suomeen!

Kuva ETAT:in treeneistä, ei Alin kurssilta. (© Anni)

Saan ihan taidokkaan vedon aikaiseksi aina, kun kamera otetaan esiin ja pidän jousta tarkoituksella jännityksessä kauan, jotta valokuvaaja saa kuvan. Jotain mystistä kuitenkin tapahtuu kun alan tositoimiin ja ammun. Tässä nimittäin veto on melko hyvä ja nuolen ja käden linja melko suora. Kurssilla Ali yritti saada vetoani pidemmäksi, siis tällaiseksi kuin tässä kuvassa. Minä osaan sen kyllä, mutta näköjään vain silloin tällöin prameilumielessä. Vetopituuttani ratkaisevammaksi ongelmaksi koitui kuitenkin vasen olkapääni. Se rikkoo suoran linjan pahasti. Tässä kuvassa sekään ei ole yhtä paha kuin normaalisti ampuessani, mutta tässäkin siinä on parantamisen varaa.  Kun vasemman olkapään sai oikealle kohdalle, oli helpompaa vetää pidemmälle ja pidellä jousta pienen stopin verran. Stoppi minulta on jäänyt usein puuttumaan siksi, että vasen käteni alkaa sen aikana keksiä omia juttujaan, koska voima ei vain riitä. Kun olkapää oli oikein, ei pitelemisessäkään ollut ongelmia. Maltti vain unohtui välillä silti. 

Ylitaipuva kyynärpääni sen sijaan aiheuttaa edelleen ongelmia. Vasen olkapääni on ajautunut ongelmakohtaan, jotta saisin vasemman kyynärpääni pois jänteen tieltä enkä löisi itseäni. Nyt, kun vasen olkapää koittaa palata oikealle paikalleen, on kyynärpää taas tunkemassa eteen. Pitäisi saada ajateltua kummatkin oikein. Ja siihen sitten vielä se vetopituus. 

Backshot

Virheiden huomaamisen lisäksi kurssilta sain myös hyödyllisen vinkin nopeuttaakseni ampumistani. Nokituksen jälkeen voin lähteä ampumaan työntämällä jousta vasemmalla kädellä ja vetämällä jännettä oikealla. Tätä ennen olen asettanut vasemman käteni suoraksi ensin ja lähtenyt sitten vetämään. Etuna on ollut se, että todella saan kyynärpääni ajateltua pois tieltä, mutta pidin silti tästä työntö-vetoajatuksesta enemmän. Se on nopeampi ja treenaa myös vasenta kättäni. Sen avulla voisin päästä eroon siitäkin, että nuolet menevät joskus helposti oikealle, koska oikea käteni on vasenta vahvempi. Tämä backshot-kuva ei nyt välttämättä ole muuten teknisesti se parhain, mutta siitä näkee, että olen alkanut vetää jousta jo ennen vasemman käteni suoristumista. On positiivista huomata, että edes joku opeista siirtyi maasta ammunnan jälkeen jo suoraan selkäänkin. Monesti kun hevosen selässä kaikki saadut opit unohtuvat. 

© Ali Ghoorchian

Seuraava kitinänaiheeni on istunta. Yllä olevassa kuvassa näytän siltä, kuin osaisinkin jotain. Tosin kyynärpääni nousee vedossa ylös. En tiennyt, että minulla on selästä ampuessa tällainenkin ongelma! Ratsastusjousiammunta on kyllä siitä hauska laji, että koskaan ei lopu kehittäminen. Jos saat jonkun virheen korjattua, varmasti löytyy uusi. Jos mahdolliset virheet loppuvat, voit aloittaa alusta! Tämä kyynärpääongelma on siis ollut minulla ennenkin ja luulin jo päässeeni siitä yli!

Läskipylly

 Ilmeisesti istuntani on kuitenkin hyvin ailahteleva. Vaikuttaa siltä, että jaksan pitää sen ensimmäiseen vetoon asti, jonka jälkeen pehva lösähtää satulaan eikä sieltä juuri sen jälkeen nouse. Tai jos nousee, niin vain väliaikaisesti paukahtaakseen satulaan uudelleen ja hoputtaakseen hevoseen lisää vauhtia tai hidastaakseen entisestään, riippuu ihan hevosesta.  Sierra otti sen nopeuskannusteena ja vedimme muutamat kunnon kiitokierrokset.

Näitä edustuskelpoisia kuvia on lähinnä vain ennen ensimmäistä maalia! (© Ali)

Ja loput ovatkin sitten tätä luokkaa. Ihme tuoli-istunta.

Täälläkin tosin saatan vielä yrittää, mutta nouseminen kunnolla ei enää sen ensimmäisen lösähdyksen jälkeen onnistu.

Lopputulemana siis jatkotreeniin menee istunta, vetopituus, vasen käsi kokonaisuudessaan ja työntö-vetoidea. Istunnan suurimmaksi ongelmaksi analysoin eteen valuvan jalan, jonka jälkeen pyllyllä ei ole enää muuta ratkaisua kuin lösähtää taakse ja alas. Siitä en ole vielä aivan varma, onko se vatsa- vai jalkalihasongelma, mutta ehkä voin alkaa treenata molempia. Jatkossa aion myös saada Alin äänen pääni sisään huutamaan: "Long, long! I have plunt arrows, I will shoot you!" Ehkäpä vetopituuteni siten pitenisi.

Kurssin jälkeen kävimme Annin, Annan ja Alin kanssa vielä syömässä persialaista ruokaa Espoossa ja lopulta ajoin Annin kanssa kotiin. Olin iloinen, että Annilla riitti juttua paluumatkaksi, eikä hän nukkunut kuten oli uhkaillut. Pysyin minäkin hereillä ja tuli tehtyä kunnolliset jälkipohdinnat, jonka takia tämä blogipäivityksen kirjoittaminen puolestaan vähän venyi ja jäi suppeaksi. Mitäs ette olleet autossa kuulemassa!

Kuvat, joiden alle en ole erikseen merkannut kuvaajaa, otti Sonja. Kiitos!

Tulpun pomput

Ehkä edustavin esteratsastusilmekuva minusta ikinä!

Tuli pääsi pitkästä aikaa hyppäämään. Viimeksihän olemme hypänneet lokakuun lopulla. Olimme kumpikin melko pahasti ruosteessa. Mikä nyt on esteistunta ja mikä jousiammuntaistunta? Mikä on sopiva jalustimen pituus, jotta jalat eivät hapota, mutta ylös on helppo nousta? Ai kamala. Tällä kertaa ongelmia tuottivat aussisatulan eri osat kuin yleensä, nimittäin polvien edessä olevat läpät. Ne kyllä antavat vähän periksi, mutta lyhyiden jalustimien kanssa päädyin varomaan niitä ja istuin satulassa hieman turhan takana. Korkea etukaari puolestaan ei juuri haitannut, sillä en hypännyt esteitä nuoliviineni kanssa. 

Viimeksi hyppäsin Tulin kanssa Katan ohjauksessa ja lämmin suositus oli napata harjasta kiinni ja mennä ennemmin liian löysän kuin liian tiukan ohjan kanssa. Tuli nimittäin suuttuu, jos suuhun jää yhtään roikkumaan hypyn aikana. Muistelin tätä ehkä hieman kirjaimellisesti, sillä ainakin alkuun heitin ohjat todella löysiksi juuri ennen estettä, ja seurauksena oli välitön ryhdittömyys. Ensi kerralla ehkä hyppään esteitä kuitenkin kunnon ohjastuntumalla, osaanhan minä myödätä, ja Tulikin ehkä oppii pitämään esteistä jos teemme sen kunnon ryhdissä, enkä jätä häntä aivan yksin juuri ennen estettä. Pehmeä tietysti pitää sieltä suusta olla, mutta se ei ole sama kuin ei ohjia lainkaan. 

Tuli on nyt saanut jousitreenien yhteydessä laukata paljon ilman ohjastuntumaa ja ollut vapaa venyttämään itseään ja laukkaamaan pitkänä. Väitän, että se on osaltaan innostanut Tulia laukkaamiseen ylipäätän, sillä hän nostaa nykyään laukkaa mielellään (myös omatoimisesti) ja on reipastunut hurjasti. Kuitenkin esteille laukkaa piti saada vähän koottua, etuosaa ylös ja ryhtiin ja takajalat kunnolla töihin. Sääli, että oivalsin tämän kunnolla vasta aivan viimeiselle esteelle, ja senkin siksi, että sitä edeltävän jyräsimme täysin. Tietysti hyvä, että oivalsin asian edes silloin. Kyllä me tästä kehitymme!

"En mä tällasta miniä vaivaudu hyppäämään, mutta jalkoja voin nostaa."

Lämmittelin yksittäisen maapuomin kanssa. Lisäksi menimme pientä ristikkoa ensin ravissa. Sittemmin siirryimme laukkaan, laukkasimme ristikkoa ja lopuksi hyppäsimme 40 cm pystyn. Aloitimme pienestä. Ehkä nämä tästä myöhemmin hieman suurenevat. 

Itse tosiaan olin ratsastajana melko ruosteessa ja hukassa. Pitäisi löytää se esteistunta pitkän talven ja jousitreenien jäljiltä. Jalustimien pituus tuntui aina liian pitkältä tai liian lyhyeltä. Ryhtiä ei löytynyt, ohjastuntumaa en uskaltanut ottaa. Voi minua, ja minä kun olen koko ikäni käynyt estetunneilla! Tuli puolestaan ei ole esteiden suurin ystävä, mutta arvostin kovasti hänen kärsivällisyyttään ja herrasmiesmäisyyttään. Yhtään ylimääräistä mielenosoitusta ei esteiden jälkeen tullut, vaikka kolisuttelimme puomeja hieman liikaa, lähestyimme väärällä askelpituudella tai olin muuten vain kuin pahainen aloittelija. Tuli hoiti tilanteen kuin kokenut ja varma opetusratsu! Onneksi tänään pääsin hyppäämään esteitä myös ihan aidolla kokeneella ja varmalla opetusratsulla Cavalier-tallilla ja löytyi sieltä vähitellen se ohjastuntuma, ryhti ja ennen kaikkea itsevarmuus. 

Toivottujen esteitä ylittävien hyppyjen lisäksi Tuli esitteli vihdoin valokuvaajana toimineelle Miralle pelästymisrodeonsa. Tällä kertaa hevosia syövänä hirvityksenä toimi kovaääninen ja liian lujaa liikkuva mopo. Ja tiedämmehän me mopot, nehän syövät hevosia! Mira on valistuksistani jo oppinut, että jos jotakin tapahtuu, ei pidä lakata kuvaamasta, sillä auttamaan ei pääse ennen tilanteen raukeamista kuitenkaan. Lopputulos oli paljon kuvia oksista, hiekasta, talosta ja kentän aidasta. Osassa kuvia näkyy myös yksittäisiä raajoja minusta tai Tulista. Kuvaaja unohti tähtäyksen, kun halusi nähdä rodeon omilla silmillään. Rodeota mentiin yli puoli kenttää. Kerran olin jo aivan varma, että putoan, mutta muistan sanoneeni itselleni kesken tilanteen, että en taatusti putoa, kun toinen jalustinkin on vielä jalassa! Yllättävän paljon sitä ehtii ajatella ja miettiä omaa toimintaansa, vaikka hevonen tai tilanne ei ole hallinnassa. Lopputuloksena se, että selvisin rodeosta putoamatta! Liitän loppuun videon, jotta tekin voitte kauhistella ratsastustani, jalkojeni asentoa ja esteistuntani löytymättömyyttä. Videon lopussa on vielä Miran ottama kuvasarja moporodeosta, nauttikaa!

Tulipoika, Tupee, Tupeerius, tupeehius!

Uusi tuttavuus

Teknisesti suunnilleen kaikki pielessä, mutta hauskaa oli!

Tänään tutustuin Sunny-nimiseen neitihevoseen. Aloitimme treenin hyppäämällä altaan syvään päätyyn kylmään veteen ja lähdimme läheiselle peltotielle. Mira sai kunnian mennä ensin, ampua käynnistä ja vähän ravailla ja laukkailla. Sitten minä hyppäsin ratsaille ja yritin jo ampuakin laukasta. Sunny on Tulia nopeampi, ja taitaakin mennä hetki taas oppia ampumaan nopeammaltakin hevoselta suunnilleen hyvin, kun se tekniikka tuntuu Tulinkin kanssa vähän ailahtelevan. Iranin reissusta alkaa olla jo liian kauan!

Ennen laukkoja minäkin ammuin muutamaan kertaan käynnistä.

"Sunny, Sunny, ei saa lähteä ennen kuin saa luvan!"

Valmistaudutaan ampumiseen!

Sunnylla on käytössä lännensatula. Enpä ole sellaisellakaan ennen mennyt, mutta se yllätti positiivisesti. Jalustimilla seisominen tuntui helpommalta kuin englantilaisessa satulassa. Syynä saattanee olla polvityynyjen puuttuminen sekä melko miellyttävä etukaari. Nuoliviinenikin toimii lännensatulan etupiikin kanssa, kunhan nostan viinettä hieman ylemmäs kuin missä pitäisin sitä englantilaisen satulan kanssa. 

Kun altaan syvästä päästä oli selvitty, uiskenneltiin rauhassa matalaan päätyyn ja siirryimme aidatulle alueelle, nurinkurista eikö? Ensin Mira ampui tarhassa ravista ja minä otin hoitaakseni loppukäynnit, kuitenkin edelleen ampuen. 

Käynnissä osuminen oli helppoa!

Ei Sunnykaan ole mikään hullun nopea, mutta Tuliin verrattuna tässä on tottumista. Sunny meni suunnilleen niin kovaa, että kilpailuissa ei jäisi ajan puolesta tappiolle, mutta aikabonuksiakaan ei kovin monesta sekunnista kertyisi.  Joka tapauksessa pidin tammasta kovasti (vaikka olen ruunaihminen henkeen ja vereen) ja odotan jo innolla seuraavaa kertaa!

Kuka varasti kevään?

Kesätreeni

Syystreeni

Talvitreeni

Kevättreeni

Mitäs sääherrat ovat nyt keksineet?! Kaikki neljä vuodenaikaa tunnissa, hurraa! Onneksi Tulin työskentelyintoa ei epämääräinen sää haitannut. Vaikka välillä oli tuulista ja sankkaa lumisadetta, ei herra silti näyttänyt pelkopyllyilyn merkkejä, vaan painoi reippaasti läpi tuulen ja tuiskun kuten hyvän suomenhevosen kuuluu. 

Minä lainasin Miran nuoliviinettä, sillä omani vaikeuttaa jalustimilla seisomista aussie-satulan korkeaan etukaareen yhdistettynä. En tosin nytkään tavan vuoksi juurikaan muistanut sieltä satulasta nousta, mutta aivan yhtä laiskasti ei tarvinnut istua kuin oman viineni kanssa. Kuitenkin Miran viine tuntui vähän pyörivän päällä kun verkkailimme oikeaan kierrokseen. Vasempaan kierrokseen se oli ihan hyvä. Tältä kerralta tosin on myös varsin mielenkiintoisia nokituskuvia, nostanko todella käteni noin ylös napatessani nuolta viinestä, vai johtuuko tämä vain vieraan viinen käytöstä? Olen hämmentynyt. Sain lainaan Mihailta hänen viineensä, joka poikkeaa hieman sekä minun että Miran viineestä, vaikka on perusidealtaan samanlainen, testailenpa sitäkin. Omaani olen ihan tyytyväinen englantilaisen satulan kanssa, mutta englantilaista satulaa ei ole aina tarjolla. 

Miran viine, joka on esteettisempi kuin omani, mutta kulkeutui helposti liian taakse oikeassa kierroksessa.

Laitoin kentälle kolme taulua ja se oli kieltämättä vähän liian kunnianhimoista. Maasta käsin ne näyttivät ihan mahdollisilta ampua, mutta Tuli tosiaan juokseekin vähän minua nopeammin. Lopuksi luovutin ensimmäisen taulun ampumisessa kokonaan ja pyrin ampumaan keskimmäiseen ja viimeiseen. Viimeinen taulu oli jo tutuksi tullut rullattu patja, jonka voi ampua monesta suunnasta. Kaksi ekaa taulua olivat radansuutaisesti ja ampumiskohta oli tarkempi. Ekan ammuin nuolten lentosuunnasta päätellen aivan liian aikaisin, sillä kiirehdin jo seuraavaa taulua varten. Vetopituudessakin olisi EDELLEEN toivomisenvaraa, plaah!

Tuli leikkii kouluratsua jousitreenin päätteeksi

Tässä vielä säätilojen innoittamana syntynyt Suomi 100 -video ;)