Ota, päästä, vilkuta!

Kisakausi alkaa olla – tai jopa on – ohi ja on aika laatia talven treenisuunnitelmia. Vielä toistaiseksi kenttä on Tulin luona mainiossa kunnossa, mutta sen sijaan Sunnyn kanssa treenit on pitänyt jo mutaisen pohjan takia siirtää peltotielle. Valitettavasti ei mene enää montaakaan kuukautta, kun jäämme pohjien suhteen täysin kelien armoille ja jousiammuntatreenit hevosen kanssa jäävät vähemmälle. Siksi talvi onkin hyvää aikaa miettiä, korjata ja muuttaa omaa tekniikkaa. 

ETAT:in treeneissä tänään Mira näytti minulle lauantaina Mihain tunnilla kokeilemaansa persialaista otetta. Siinä jänteen paino tulee peukalon sijaan keskisormelle ja nimettömälle. Etusormi ja peukalo tukevat nuolta. Minua on pitkään kiinnostanut kokeilla tätä, mutta en ole missään vaiheessa suunnitellut muuttavani otettani persialaiseksi. Kuitenkin ensimmäinen kokeilu veikin sille tielleen. Ammuin koko treenin ajan persialaisella otteella peukalo-otteen sijaan. Nokittaminen sujui yllättävän helposti huolimatta siitä, että melko merkittävä osa sormien jänteelle asettamisesta muuttui. Persialainen tuntui todella luonnolliselta, aivan kuin olisin aina ampunut niin! Toki vielä kannattaa treenata tätä ahkerasti ennen kuin siirryn hevosen selkään tämän otteen kanssa, saati että menisin kisoihin nokittamaan kiireessä! Itse ampumista tämä ei juuri muuttanut. 

Persialaisen otteen etu tuntui minulle olevan puhtaampi laukaisu. En ole ennen tätä oikeastaan edes hoksannut, kuinka suuri merkitys peukalo-otteessa onkaan laukaisun puhtaudella. Jos peukalo jää yhtään kiinni jänteeseen, jänne pyörähtää ja nuoli saattaa vaihtaa suuntaa. Ei dramaattisesti, mutta juuri ne ärsyttävät 15 senttimetriä. Tuntuu mahdottomalta saada tauluun nippua, vaikka tekniikka olisikin muuten aina sama! Jänne irtoaa peukaloltani aina eri tavalla, joten nuoli lähtee aina eri tavalla. Tämäkin varmasti olisi treenattavissa, mutta mitä sitä turhia, kun ongelma ratkeaa otteen vaihtamisella?

Aloimme treenissä miettiä persialaisen otteen irtipäästövaihetta. Miten jänteestä oikeastaan kuuluisi päästää irti? Ali Ghoorchian opettaa peukalo-otteen päästön niin, että vetokättä pitäisi kääntää päästön yhteydessä. Ehkäpä tämä kääntö puuttuu minulta, jonka takia peukaloni takertuu jänteeseen? Mutta onko tämä kääntö tarpeellinen myös persialaisessa otteessa? 

Peukalo pitää kiinni jänteen vasemmalta puolen. Sen sijaan persialaisessa otteessa keskisormi ja nimetön pitävät jänteestä kiinni oikealta puolelta. Tämä kaiketi vaikuttaa käännön tarpeellisuuteen ja suuntaan..? Kokeilin ampuessani erilaisia päästöjä. Kokeilin vain rentouttaa sormeni. Lisäksi koitin lisätä päästöön käden käännön. Seuraavaksi kuvakaappauksia videolta:

1. kuva, veto

2. kuva, rentoutuneet sormet ja nuolen lähtö

3. kuva, minulle luontainen käden liikkeen jatkuvuus

Minulle luontevalta tuntuisi vain rentouttaa sormet. Vetokäteni liikahtaa samalla hieman taaksepäin. Kokeilin kuitenkin lisätä päästöön "vilkutuksen". 

1. kuva, veto

2. kuva, rentoutuneet sormet ja nuolen lähtö

3. kuva, minulle luonnollinen kädenliike puskee läpi ja päästö näyttää samalta kuin aiemminkin.

4. kuva, yritys lisätä jokin kädenheilautus loppuun

Vilkutukseni onnistui välillä paremmin, välillä huonommin. Yhteistä kaikissa yrityksissäni oli kuitenkin se, että vilkutus tapahtui joka kerta minulle luonnollisen käden liikkeen jälkeen. Eli käteni hakeutui sormet rentona hieman taaksepäin ja vilkutti vasta sen jälkeen. Jos yritin aikaistaa vilkutusta, tuntui, että sormeni jäivät jänteeseen ja nuoli lennähti spiraalimaisella lentoradalla tauluun. Ei sen aivan niin kuuluisi mennä? Mikäli teen kädellä vilkutusliikkeen joka tapauksessa vasta tehtyäni minulle luontevalla tavalla, mitä merkitystä sillä heilautuksella enää on? Eikö se ole nuolen jo kauan sitten lähdettyä aivan turha liike? Vai tuleeko nuolelle jotenkin parempi mieli, jos sille vilkuttaa, ja näin ollen se lentää kiltisti keskelle taulua? Sain hyviä osumia kyllä sekä vilkutuksella että ilman. Näillä puheilla siis sanoisin kyllä, että jättäisin kädenheilautuksen pois. Pitänee tosin itsekin vielä mennä Mihain tunnille varmistamaan asia. 

Talven tekniikanhiontaa varten olen ottanut myös projektiksi laskea hieman vetokäteni paikkaa. Ennen olen vetänyt suunnilleen suuni korkeudelle, mutta nyt Puolan oppien myötä yritän laskea linjaa hieman alemmas. Samalla vetopituus hieman pitenee ja tuki vedolle löytyy paremmin lavoista eikä hartioista. Tähän kuvaan olen asetellut päällekkäin sekä vanhan peukalo-otteeni että uuden persialaisen. Molempien kanssa linja tuntuisi löytyvän melko hyvin. Vaaleanpunaiset viivat ovat apuna hahmottamassa persialaista otetta ja siniset viivat peukalo-otetta. Aamun treeneissä linjan lasku vähän unohtui, kun uusi ote vei ajatuskapasiteettia, mutta illalla etsin lihaksiani ja vetolinjaani vanhalla lerppu-Kayalla kissojen viihdykkeeksi. Ampumattakin voi treentata tehokkaasti!

Tekisi mieleni kysyä, että onko teillä muilla suunnitelmia talven tekniikkatreeniä varten, mutta yllättyisin, jos joku kysymyksen täältä lukisi ja siihen vastaisi. Mutta vastaa ihmeessä, jos olet tänne asti löytänyt!

Postal Match Jatilassa 1.10.2017

Tämän kisakauden mahdollisesti viimeiset ratsain kilpailtavat jousiammuntakisat taitavat olla nyt minun osaltani kisattu. Kilpailu oli lokakuun Postal Match, jonka ratatyypiksi oli valikoitunut unkarilainen rata. Olipa mukavaa päästä vielä Puolan oppien jälkeen unkarilaisen radan kimppuun! Toisaalta hevosongelmien myötä mahdollisuudet Puolan oppien hyödyntämiselle jäivät lopulta melko vähäisiksi. Koskaan ei saisi syyttää hevosta huonoista kilpailutuloksista, mutta kohdataanpa nyt tämä fakta, että kyllähän se hevonen siinä aika isoa osaa näyttelee, ja vaikuttaahan se tuloksiinkin. Tässä lajissa nyt kuitenkin vain on hyväksyttävä se, että hevosilla – kuten meillä ihmisilläkin – on hyviä ja huonoja päiviä. Valitettavasti ihmisen ja hevosen hyvät päivät eivät aina osu yksiin.

Minun ei alunperin ollut edes tarkoitus osallistua tähän kilpailuun, jonka ESRAJA järjesti Mäntsälässä Jatilan tallilla. Olen ollut hyvin kiireinen opiskeluideni ja lähestyvän ensi-illan takia, enkä ilmoittautumisen auetessa ollut varma aikatauluistani. Viikkoa ennen kilpailun ajankohtaa kisaan kuitenkin vapautui yksi paikka ja silloin osasin jo hallita kalenteriani sen verran, että huomasin sittenkin kykeneväni osallistumaan. Koska tulin kisaan peruutuspaikalle, en voinut toivoa hevosta. Tarjolla oli arabitamma Sera. Olin jo aiemmin Jatilan treeneissä ajatellut, että Seraa voisi olla mukava kokeilla, joten se kelpasi kisaratsukseni oikein hyvin. Minulta tosin kysyttiin, haluaisinko sittenkin vielä vaihtaa Zirkoniin, sillä eräs Zirkonin varannut olisi sittenkin halunnut Seran. En halunnut vaihtaa – kunnes sitten kilpailupäivänä huomasin Sera-tamman oikut. Silloin oli jo liian myöhäistä. 

Seralla meni kaksi ratsastajaa. Minua ennen ratsastanutta kilpailijaa Sera kiidätytti supervauhtia. Sera lähti radalle hitaasti, mutta keksi sitten taulurykelmän kohdalla laittaa kaasun pohjaan. Katsellessani menoa ehdin juuri ajatella, että onneksi se ei sentään pukittele, ja taas huomattiin, ettei tällainen ajattelu kannata – pukkejahan sieltä tuli. Minä haaveilin hakevani tästä kilpailusta vielä yhden gradingin unkarilaiselta radalta, mutta tässä kohtaa heräsin todellisuuteen. Gradingia ei ole tulossa, mutta jospa nyt jokusen osuman saisi. Koitti minun aikani nousta selkään, ratsastaa harjoituslaukat ja aloittaa kisa. Normaalisti olen näissä blogikirjoituksissani analysoinut kilpailufiilistä ja suoritusta yleisesti, mutta nyt lienee tarpeellista analysoida jokainen laukka erikseen, sillä mitään yhteistä sanottavaa näistä on hyvin hankala muodostaa. 

Harjoitukset

Jouduimme kilpailun aluksi siirtämään radan reunaa kauemmas tauluista, jotta saimme etäisyydet sääntöjen mukaisiksi. Luultavasti radan sisennys oli syynä Sera-tamman eriskummalliseen käytökseen edellisellä ratsastajalla. Rata käveltiin ryhmänä ensin pariin kertaan. Seraa ei jännittänyt radalla kummemmin mikään. Myöskään ravissa hän ei reagoinut, vaikka etäisyyttä muihin hevosiin oli enemmän kuin käyntikierroksella. Harjoituslaukka ampumatta meni melko sievästi. Ampuen suoritettava harjoituslaukka puolestaan meni juuri kuten edellisenkin ratsastajan kanssa: Se alkoi hitaasti kyttäillen ja lähti villiin vauhtiin juuri vähän ennen maalitauluja. En saanut ammuttua. 

1. kisalaukka

Villin harjoituslaukan myötä yritin pyytää Seran ensimmäiselle kisalaukalle oikein nätisti. No, sepäs johti siihen, ettei laukka noussut lainkaan. Luovutin ja totesin, että eiköhän se laukka nouse viimeistään siinä kohtaa, jossa on tähän asti ampaistu täyteen vauhtiin. Ei noussut, ei ampaissut. Pyysin sitten vielä kerran, ja sainkin oikein tasaisen, hyvän ja reippaan laukan. Ammuin kolmen pisteen osuman back shotiin, jonka jälkeen keskityin vain siihen, että saan vielä ammuttua aikapisteisiin tarvittavat kaksi nuolta. Ei siis muita osumia, mutta kolme ammuttua nuolta johti aikapisteisiin, joita tosin ei tullut kovin runsaasti, sillä aikamme oli 17,34 sekuntia (aikaraja 18 sekuntia). 

2. kisalaukka

Toinen kisalaukka oli Seralta päivän parhain. Radalle päästiin laukassa, eikä tamma kiihdyttänyt kuin ehkä kahden askeleen ajan. Sain ammuttua neljä nuolta, joista kolmas osuin kahden pisteen alueelle ja neljäs osui tauluun, muttei pistealueelle. Luulen, että viimeinenkin nuoli olisi voinut mennä tauluun, mikäli en olisi hosunut. Kuitenkaan luotto Seraan ei ollut aivan huipussaan ja ammuin kaikki nuoleni ajatuksella "Nyt äkkiä ennen kuin hevonen sinkoaa!" siitäkin huolimatta, että hevonen meni sen laukan kauniisti. Aika oli 15,75 sekuntia. Juuri sellainen mukava laukka, josta voisi haalia hyvät osumapisteet ja saada vähän aikabonustakin. Tällaisia laukkoja olisin halunnut lisää!

Tässä kohtaa ehdin salaa mielessäni riemuitsemaan, että olosuhteista huolimatta olen saanut osuman molemmilla laukoillani! Ja taas huomaamme sen, ettei tällaisia pidä ajatella...

3. kisalaukka 

Ylitimme jälleen lähtöportin ravissa, mutta sain laukan aiemmin kuin ensimmäisellä kisalaukalla. Ehdin ampua front shotiin. Jos olisin todella hyvä osumaan front shotiin todella kaukaa, ei tämä Seran sinkoilu olisi haitannut mitään. Minä en kuitenkaan ole taitava ampumaan front shoteja 40 metristä. Osumaa ei tullut. Valmistautuessani ampumaan keskimmäiseen tauluun Sera lähti kovaa korkeahkon pukin saattelemana kiihdyttämään kohti maaliviivaa. Loput nuolet jäivät ampumatta. Aika oli 12,17 sekuntia. Siihen nähden, että Sera ravasi aluksi ja nosti sitten hyvin rauhallisen laukan, kiihdytti hän melkoiseen vauhtiin kesken radan.

4. kisalaukka

Neljännelle kisalaukalle pääsimme laukassa. Hyvin tahmeassa ja hitaassa laukassa, mutta laukassa silti. Ammuin front shotiin osumatta siihen. Hevonen tuntui hyvin hitaalta, mutta en uskaltanut hoputtaa, sillä vauhtia saattaisi olla luvassa joka tapauksessa. Sera kiihdytti jälleen vain muutaman askeleen verran ja palasi sitten hitaaseen laukkaan. Jatkoin ampumista, edelleen epävarmana siitä, josko spurtti vielä kuitenkin tulisi. Hosuin. Osuin kerran kahden pisteen alueelle keskimmäiseen tauluun. Maaliviivaa lähestyttäessä havahduin siihen, ettei spurttia tullut. Jonkinlainen spurtti kuitenkin pitäisi saada aikaiseksi, sillä nyt olemme olleet koko radan ajan hyvin hitaita. Aikamme jäi nippanappa alle 18 sekunnin ja sain osumapisteeni. Yliajastahan saa nolla pistettä, vaikka olisi osunut kuinka hyvin. 

5. kisalaukka 

Viideskin laukka alkoi hitaasti. Ehdin ampua ensimmäiseen tauluun kerran, jonka jälkeen Sera spurttasi jälleen. Pääsin vauhtiin mukaan ja yritin silti ampua muutaman nuolen, mutta olimme jo back shotistakin niin kaukana, että yritykseni olivat melko toivottomia. Ei osumia tältä laukalta. Aika oli 13,75 sekuntia. Jälleen huomaa, että hitaasta alusta huolimatta kirimme ajassa näillä spurteillamme. Sääli, etten osunut mihinkään. 

6. kisalaukka

Kuudenteen kisalaukkaan lähdimme melko mukavatempoisella laukalla. Sain ammuttua front shotiin kahdesti, joista jälkimmäinen napsahti tauluun, muttei tietystikään pistealueelle. Side shotin kohdalle Sera veti pienet kiihdytykset ja pikkupomput, mutta päätin etten ota kolmatta nollalaukkaa vaan heti tasapainoni palattua ammuin pikaisesti back shotiin vielä, kun se oli melko lähellä. Osuin täysosuman, neljä pistettä! Tämän jälkeen yritin vielä nokittaa ja ampua neljännenkin nuolen, mutta sohlasin ja pudotin nuolen. Kuitenkin sain ammuttua kolme, osuttua yhteen ja aika oli 15,22 sekuntia, joten aikapisteitäkin tuli muutama. 

Kaiken kaikkiaan kisa meni ihan hyvin siihen nähden, että parhaat ampumismahdollisuuteni olivat yleensä joko kaukaa front shotiin ja kaukaa back shotiin. Ampuminen side shotiin ja haaveilemani tekniikka ampua ensin läheltä frontiin ja vielä läheltä backiin oli melko lailla pois pelistä. Sera oli niin epätasainen, että jouduin rauhallisillakin kierroksilla olemaan varuillani – koskaan ei tiennyt milloin on hyvä kierros ja milloin ei. Jälkikäteen on toki helppo harmitella, että olisihan sitä voinut kakkoslaukalla ampua vähän keskittyneemmin ja osua paremmin. Neloslaukallahan minulla taas olisi ollut kaikki maailman aika ampua vaikka kuusi nuolta ja kaikki tauluun, miksi en tehnyt niin?! Ja jos kerran ampuminen onnistui spurtista huolimatta kuudennella laukalla, miksi en ampunut täysosumia myös kolmos- ja vitoslaukoilla? Ampuminen – saati osuminen – ei suju helposti, jos joutuu keskittymään ja miettimään hevosta huomattavasti enemmän kuin ampumista. Tottakai hevonen on elävä olento ja se on tässä lajissa aina läsnä – siihen tulee keskittyä. Kuitenkin sanoisin, että ideaalitilanteessa keskityt ehkä noin 80% ampumiseen ja 20% hevoseen. Nyt minulla meni täysin toisin päin. 

Unkarilaisessa tuntuu pärjäävän joko hitaalla hevosella niin, että tykittää tauluun todella monta nuolta hyville pisteille, tai nopealla hevosella aikabonusten toivossa osuen kerran, kahdesti tai kolmesti tauluun. Nyt minulla oli vuorotellen hidas ja nopea hevonen, mutta en nauttinut kummankaan hyötyä. Kuitenkin Sera vaikutti potentiaaliselta treeni- tai kisakaverilta jatkossa. En ottanut nokkiini siitä, että jonakin päivänä tammaa nyt vain saattaa ahdistaa väärään paikkaan sijoitetut pikalaiduntolpat. Toisaalta minua kuitenkin jäi vähän kaivelemaan ja harmittamaan. Kuinka hyvin olisi voinut mennä, jos olisinkin vaihtanut ratsukseni Zirkonin? Tai jos Sera olisi mennyt kaikki laukkansa tasaisesti ilman suuria pyrähdyksiä noin 15 sekuntiin? Lienee kuitenkin aivan turhaa miettiä tällaista. Ammuin kuitenkin paremmin kuin SM-kisoissa, vaikka pisteet jäivätkin puuttuvista aikabonuksista johtuen alhaisemmiksi.  Eniten tässä harmittaa se, että seuraavan kerran unkarilaista rataa pääsee tykittämään ehkäpä vasta ensi vuoden SM-kisoissa. Siihen on pitkä aika. 

Pisteet: 16,69

Sijoitus tässä kilpailussa Suomessa: 10/17

Sijoitus kansainvälisest: 90/123