Talvihupia!

Sunnuntaina harjoittelimme Miran kanssa jousiammuntaa pulkasta. Todella mainio keino treenata vauhdista silloin, kun hevosta ei ole saatavilla, mutta lunta on. 

Kuvista oli mukavaa huomata, että vetopituuteni onkin edelleen ihan hyvä, vaikka ammun nopeasti enkä pidä jousta täydessä vedossa kovin kauaa. Nopeus ei toki haittaa, mikäli tekniikka on oikein ja tuloksetkin puhuvat puolestaan. En ampunut kertaakaan ohi! 

Meillä oli molemmilla viisi nuolta, jotka ammuimme vuorotellen. Kymmenen laskun jälkeen taulu valokuvattiin ja otettiin uusi kierros. Taulu näytti jokaisen kierroksen jälkeen suunnilleen tältä! Oranssit ovat Miran, punavalkeat minun. Tämä kuva taitaa tosin olla otettu kesken kierroksen. Minä olen ampunut vasta neljä ja Mira kolme nuolta.

Mirankin vetopituus ja tekniikka alkaa olla melko hyvä! Kävimme myös viime viikolla Mihain yksityistunnilla yhdessä ja siitä oli varmasti Miralle paljon hyötyä! Oli jo aikakin päästä minun opeistani mestarin oppiin! Tunnilla oli kyllä vaikeaa taas keskittyä moneen kehitystä vaativaan asiaan yhtä aikaa, mutta itsenäisessä treenauksessa voikin sitten miettiä asioita enemmän yksi kerrallaan. Tunnin etu onkin lähinnä se, että tietää mihin keskittyä ja miten. Suurempi työ on useimmiten tehtävä opetuksen jälkeen itsekseen. 

Maanantaina menin Tulin kanssa kentällä lampaankarvasatulalla. Maanantaina sää oli vielä oikein hyvä ja kentällä pystyi laukkailemaankin. Tämä satula oli kovin mukava! Se on vähän kuin menisi ilman satulaa, mutta se on kuitenkin hieman tukena. Lähinnä ehkä siinä, että se ei ole yhtä liukas kuin paljas selkä. Voin myös kuvitella sen mukavaksi lisäksi hevoselle, jolla on kovin ulkoneva selkäranka. Tulilla nyt toki ei ole sitä ongelmaa, hänet on pehmustettu joka suunnasta!

Käynnissä satula oli ehdottomasti maailman mukavin asia. Myös laukassa tämä oli mukava, mutta Tulin ravissa minulla oli pahoja tasapaino-ongelmia. Lähinnä siksi, että Tuli todella nostaa takajalkojaan, mikä on hieno asia, mutta voi jestas kuinka se pompottaa! Normaalin satulan kanssa pompotusta pääsee jalustimien varaan hieman pakoon, mutta ilman satulaa ja lampaankarvalla se pompotus olisi vain kestettävä. Tulia ei onneksi haitannut minun pompinta ja heilunta, kunhan nameja herui tavalliseen tapaan kaikesta siitä, mistä hän on niitä tottunut saamaan. Tänään menin Cavalierin ratsastustunnilla Rauni-ponilla ilman satulaa ja oli mukavaa huomata, että kyllä minä siellä ravissakin pysyn ilman satulaa. Se on vain se Tulin ravi joka on vaikea. Mutta jatkamme treenaamista! 

Tuli tuntuu myös hivenen laihtuneen! Onhan hän edelleen paksu, mutta luulen ettei hän tämän pienemmäksi tulekaan menneisyydessä koetun vatsahaavan ja venyneen mahalaukun takia. Mutta onpahan aina mukavaa mennä ilman satulaa! Ei mene oma häntäluu ihan heti hepan selkärangasta läpi!

Harjoituskilpailut

Pidimme perjantaina pienet harjoituskilpailut tallin peltoradalla. Tulilla kilpaili minun lisäkseni toinenkin kilpailija. Siispä ensimmäistä kertaa Tulin jousiratsukäytökseen luotettiin niin, että otettiin selkään minun jälkeeni Tulille aivan vieras henkilö. 

 Menimme 90 metrin matkan neljästi ja kolme parasta laukkaa laskettiin tuloksiin. Matkalla oli viisi maalia ja niin moneen sai ampua kuin ehti. Maalit olivat 50x50 cm eivätkä mitään perinteisiä ratatauluja. Tauluissa oli punainen keskusta johon ampumisesta sai neljä pistettä ja muualle tauluun osumisesta sai 2 pistettä. 

 Ensimmäisellä laukalla ammuin kerran ja myös osuin sen kerran. Laukka alkoi hieman tahmeasti metsään poistumisella ja pystyin keskittymään ampumiseen vasta radan loppusuoralla. Toisella laukalla Tuli oli hieman ripeämpi, mutta muuten tottelevaisempi ja sain ammuttua (ja osuttua) kahdesti. Sääli vain, että toinen ammuttu nuoli oli aivan radan viimeiseen maaliin ja Tuli kaiketi luuli ampumisen jo olevan siinä kohtaa ohi, sillä herraparka pelästyi maalitaulusta tullutta ääntä niin kamalasti, että paikalta poistuttiin isolla pukkilaukalla. 

Enhän minä siellä sitten kyydissä pysynyt. Ilmat meni pihalle ja haukoin henkeäni hyvän aikaa ennen hengityksen tasaantumista. Muuten en loukannut lainkaan, vaikka kuvastakin näkee hyvin mielenkiintoisen alastuloasennon. Onneksi osaan pudota. En todellakaan ole aina se tasapainoisin ja itsevarmoin ratsastaja, mutta putoamista en pelkää ja sen osaan. Ei pidä jäädä hevoseen roikkumaan ja alas pitäisi vain tumpsahtaa kaikki lihakset rentona. Näin välttää loukkaantumiset suurimmassa osin tapauksia. 

Palasin selkään ja laukkaan lähdettiin pukkilaukan sijaan innokkailla loikilla. Loikkiminen ei haittaa tasapainoani. Pukittaminen on eri juttu, varsinkin siinä mittakaavassa, jota Tuli harrastaa. Jos pitää jo valmiiksi seistä pienessä etukenossa jalustimilla ja heittoliike tulee takaa, satulasta lähtee melko sujuvasti liikkeelle... Puhumattakaan siitä, että tasapainoni ei oikeasti ole vauhdikkaalla hevosella se paras mahdollinen.

Tällä laukalla Tulilla oli vauhtia. En ollut aivan varma oliko Tuli innoissaan vai kauhuissaan, joten jätin ampumatta. Tämä taisi olla Tulin nopeusennätys, hän pääsi 90 metrin radan 9,78 sekuntiin! Normaalinopeus hänellä on yleensä radalla noin 15 sekuntia. Tällä kertaa hän tosin meni enimmät laukkansa noin 12 sekuntiin. 

Jäljellä oli enää neljäs laukka, jonka Tuli meni taas reippaasti, mutta edeltävää rauhallisemmin noin 12 sekuntiin. Tällä kertaa olisi hyvin voinut ampua, mutta jätin varmuuden vuoksi ampumatta. Tulille oli tarkoitus tulla toinen ampuja ja halusin omalta osaltani lopettaa rauhalliseen ja onnistuneeseen laukkaan sekä minun että Tulin osalta. Olin kuitenkin tyytyväinen jo siihen, että pelästymisestään huolimatta Tuli tuntui innokkaalta ja kaikki ampumani nuolet olivat osuneet. Tuli ei enää hypähdellyt edes radan loppupäässä viimeisellä maalilla ja koin Tulin valmiiksi siirtymään minun käsistäni seuraavalle rohkealle ratsastajalle. 

Toinen ratsastaja keksi tekniikan, jossa hän ampui vielä viimeistäkin taulua, otti sen jälkeen välittömästi ohjat käteen ja antoi Tulin kiihdytellä radan päässä, mutta pukittamaan se ei enää päässyt kun ohjat olivat käsissä. En oikein tiedä, miksi kaikki muut maalit oli Tulille ihan okei, mutta viimeinen pelotti. Luulen että Tuli ei tosiaan ollut enää radan loppupäässä varautunut siihen, että sielläkin ammutaan ja saattaa kuulua kolahdus. Tuli oli muuten kuitenkin toisen ratsastajan kanssa oikein hienosti ja olin sekä hepasta että ratsastajasta kovin ylpeä! Uskoinkin, että Tulilla voi hyvin ampua laukassa joku muukin kuin minä. Ja tällähän kertaa pukit osuivat minulle eikä vierailevalle ratsastajalle! Tuli piti tasaisen vauhdin toisen ratsastajan kanssa jokaisella laukalla, loppumetrien kiihdyttelyä lukuunottamatta. Tuli ei pukittanut (koska ratsastaja oli ripeä käsistään) ja osoitti olevansa oikein kelpo jousiratsu muillekin kuin minulle! Hyvä Tuli!

Sijoituin kolmanneksi. Ensimmäisenä oli luonnollisesti Mihai Cozmei. Toisena oli Tulin toinen ratsastaja vain pisteen erolla minuun! Jos olisin ampunut kolmannella ja etenkin neljännellä laukalla ja osunut, olisi kakkosen paikka voinut olla minunkin. Kolmas sija on kuitenkin oikein hyvä, etenkin huomioiden sen, että ammuin vain kahdella laukalla, mutta ne nuolet jotka ammuin, osuivat! Olin oikein tyytyväinen sekä Tuliin, itseeni, että Tulin toiseen ratsastajaan! Jipii! Mukana kisaamassa olivat myös Iranin reissulla mukana olleet Kata, Nina ja Anni. Katan ratsu olisi ollut valmis palaamaan kotiin Mihain tultua selästä alas, joten hevosenhallinnalliset pulmat haittasivat ampumista. Ninan ja Annin hevoset taas menivät 90 metrin radan kuuteen tai jopa viiteen sekuntiin, ja siinä vauhdissa en kyllä ihmettele enää yhtään, jos jokunen nuoli menee taulusta ohi. Huhhuh! Oli kuitenkin oikein mukavat harjoituskilpailut!

Kaikista kuvista kiitos Kerttu Uoti!

Pakkanen, pimeys, pelko ja pelto

Lauantaina saavuin tallille suosimaani kellonaikaa myöhemmin ja oli jo pimeää kun kiipesin Tulipojan selkään. Kentällä on todella hyvä valo, mutta se ei riitä valaisemaan kentän ympärillä olevaa aluetta ja näin ollen Tulia arvelutti kaikki aidan toisella puolen. 

Halusin mennä ilman satulaa, koska en ole aikoihin mennyt ja koska pakkasella on mukava lämmitellä pyllyään hevosen selkää vasten. Heti alkuun Tulipoika oli haluton menemään kentän toiseen päähän, koska se on niin lähellä pimeää ja pelottavaa metsää. Poika myös ehdotti, että voisi kävellä kaksinkertaisella nopeudella jos pääsisi siten aikaisemmin pois. Tämä ei käynyt. Otin Tulin pääty-ympyrälle, jolla pyörimme käynnissä ja pätkittäin ravissa minun lauleskellessa rauhoittavasti. Sitten suurensin vähitellen ympyrää ovaaliksi. Tuli alkoi rohkaistua, kunnes sitten tien katuvalot alkoivat syttyä. Eihän Tuli lamppua pelkää, mutta kävimme suunnilleen tämän keskustelun: 

Tuli: "Hei, taivas vilkkuu!"

Minä: "Joo, ne on nuo lamput."

Tuli: "Niin mutta tuolla vilkkuu taivas!"

Minä: "Niin, se on se lamppu joka syttyy."

Tuli: "En mä nää mitään lamppua! Taivas vilkkuu! TÄÄ EI VOI OLLA NORMAALIA!"

Kentän vieressä olevat lamput siis syttyivät vähitellen, mutta kauempana, metsikön taakse jäävä lamppu etsi täyttä valotehoaan vilkkumalla pitkän aikaa. Tämä sai pimenevän illan taivaan vilkkumaan liilana ja mustana. Tuli ei arvostanut!

Kun lamppu vihdoin syttyi täyteen tehoonsa ja jäi kiltisti palamaan tasaisella valolla, Tuli rauhottui taas hetkeksi. Pian hän jännittyi taas. Enkä tiennyt mistä syystä. Nyt Tuli tuntui hyväksyvän vain kentän porttipäädyn turvalliseksi alueeksi, eikä ollut sielläkään halukas menemään lähelle aitaa. Päätin tulla alas selästä tässä vaiheessa ihan omin avuin, sillä seuraavassa hetkessä olisin todenäköisesti tullut kivuliaammin alas enkä omasta tahdostani. Tuli yritti kyllä olla kovin rohkea. Hän seisoi pitkään analysoimassa tilannetta, yritti sitten kahdesti poistua paikalta, mutta koska hän oli kiinni enkä lähtenyt mukaan, hän seisahtui taas pian ja jatkoi tilanteen arviointia. Sitten hän päästi laivan sumutorvea muistuttavan varoitusäänen lähenevälle vaaralle "Mene pois, tai muuten!!"ja kentän metsäpäädystä tuli esiin Rouva Rusakko. Rouva Rusakko tuli paikalle aivan muina jäniksinä, loikki kentän poikki ja katosi toiseen pusikkoon. Tuli seurasi Rusakon menoa silmä tarkkana. Kävimme sitten vaihtamassa kentän laidalla suitset riimuun ja kävelimme vielä yhteisvoimin koko kenttää ympäri. Yritin aistia Tulista, että missä päin hän milloinkin koki jotakin pelottavaa olevan ja tarjouduin kävelemään suojelevasti edellä. Tuli kuitenkin sanoi, ettei oikein tiennyt mikä nyt enää pelottaa ja missä, mutta on kiva kun on toinenkin uhri maassa. Se monsteri voi sitten syödä ensin minut ja Tuli ehtii sillä välin pakenemaan. Kovin ritarillista..... Lopulta Tuli käveli kanssani ihan irrallaan ympäri kenttää pää rennosti alhaalla. Vein heppasen takaisin pimeään tarhaansa. 

Jäin tallille yöksi, sillä vietimme kekrijuhlaa ja nautin muutaman viinilasin. Aamulla lähdin Tulin kanssa ratsastamaan paremmalla valolla. Laitoin satulan, menin kentältä selkään ja ratsastin sitten Tulin pellolle. Tällä kertaa eri pellolle kuin normaalisti. Tallilla on yksi pelto tien vieressä ja sen takana metsän vieressä toinen pelto, jolla jousiammuntaratakin sijaitsee. Nyt jäimme lähempänä tietä sijaitsevalle pellolle. Sunnuntaiaamun liikenne kun on melko olematonta. 

Menimme aikamme käynnissä ja ravailimme sitten pikkuisen. Tuli tarjosi heti parasta raviaan! Saimme kumpaankin suuntaan parit rauhalliset laukkapätkät ja tämän jälkeen Tuli koki liikkuneensa tarpeeksi ja alkoi ehdotella pellolta poistumista. Neuvottelimme asiasta jonkin aikaa, kunnes Tuli taas suostui viipymään pellolla hyvän hetken. Otimme vielä vähän ravia, mutta pääasiassa kävelimme. Laukkaa en enää pyytänyt, sillä kotoa poispäin mennessä aurinko häikäisi silmiäni ja kotiinpäin laukkaamista en halunnut pellolta poistumisesta haaveilevalle pukkilaukkaponiinille enää edes ehdottaa. Ehkä kymmenen minuutin jälkeen Tuli ehdotti taas poistumista ja tällä kertaa neuvotteluun meni vähän kauemmin. Sain hänet kuitenkin vielä aina pellon toiseen päähän, vaikka kotipäädyssä pitikin aina uudelleen neuvotella. Lopulta olin itsekin suostuvainen lähtemään pellolta, mutta ihan testiksi ohjasin Tulin vielä poispäin muutamaa metriä ennen poistumiskulmaa. Tuli kääntyi mukisematta ja sai palkkioksi sen, että poistuimme pellolta. Kuitenkin, opettaakseni herralle jotakin, päätin viedä sen vielä kentälle. Ehkä hän lakkaa puskemasta pois pellolta, jos ymmärtää ettei se ole sama asia kuin työskentelyn lopettaminen. Pyysin kentällä vielä ravia ja ihan vain laukannostoja. Kentän pohja oli vähän kova ja muhkurainen ja yritin nostaa laukat vain tasaisimpiin kohtiin ja pitää pätkät lyhyinä. Näin Tuli joutui töihin hetkeksi vielä peltoilun jälkeenkin ja pääsi tarhaan sitten kun olimme yhtä mieltä lopettamisesta. 

Jäin vielä hetkeksi ampumaan jousella maasta tallin pihaan. Olin huolissani Iranissa löytyneestä ja Suomessa jälleen karanneesta vetopituudestani, mutta tänään ammuinkin melko hyvin. Keskittyminen oli parempaa kuin asuintaloni pihassa, jossa naapurien lapset leikkivät, pelaavat ja utelevat. Eivät he nuolisateen alle onneksi tule, mutta jotenkin se siitä varmuuden vuoksi varuillaanolo kyllä syö keskittymistä. Tänään suurin osa ampumisista oli melko hyviä ja osumatarkkuuskin vaihtelevasti todella hyvä, melko hyvä tai "oho, nyt mokasin sen ja sen asian". Lopulta ampuminen alkoi tuntua niissä lihaksissa joissa pitääkin ja päätin lopetella ennen kuin ne väsyvät liikaa ja alan korvaamaan kyseisten lihasten käyttöä muilla lihaksilla, jolloin ampuisin jälleen väärin. Ehkä tämä tästä vielä!