tiistai 28. helmikuuta 2017

Tulin vauhtipäivä


Moi! Tytöllä on vähän flunssaa. Se siis antoi mun kirjoittaa blogiin tällä kertaa. Itse se makaa sängyssä ja rohisee. Sillä oli kyllä vähän flunssaa jo eilen, mutta se tuli silti leikkimään mun kanssa. Mulla oli tosi paljon virtaa ja Tyttö koitti kanavoida sitä ihan vääriin juttuihin, kuten pohkeenväistöön. 

Siis oikeesti, onko mitään tylsempää?
Sain ravaillakin, mutta Tyttö ei palkinnut mua mun hienosta ravista, koska ei kuulemma pysy siellä kyydissä lampaankarvasatulalla, ja oli tarkoitus keskittyä tänään johonkin muuhun! Pyh!
Se ravaileminen oli ihan kivaa, kunnes Tyttö alkoi sitten pyytää taas sitä tyhmää pohkeenväistöä!
Sitten Tyttö sentään jo tajus kysyä, että laukattaisko vähän...
Vähän?! Laukataan paljon!
Ja laukataan lisää!
Tytölle jäi edelleen mysteeriksi, että pelästyinkö mä vai innostuinko mä. Otin muutaman koikkaloikan ja ihan vähän heitin peppua, ja Tyttö mätkähti lumeen! Ihme tyyppi! Itse päätin puhista sitten vielä pitkän aika järkyttyneenä pusikolle, koska siellä ehkä oli jotain tai sitten ei. Ainakin piti naamioida se hassuttelu pelästymiseksi kaiken varalta!
Tässä hyvä vinkki kaikille heppakamuilleni: Jos ratsastuksesta ei tule tarpeeksi nameja ja nälkä ehtii yllättää, heittäkää ratsastaja alas, niin saatte ainakin uuden selkäännousunamin! Katsokaa kuitenkin, ettei se loukkaa siinä pudotessaan. Pitää heittää se alas niin, että se pystyy vielä kiipeämään takaisin kyytiin.

Nojoo, mä tosiaan vähän viipotin. Sain laukata vielä senkin jälkeen kun Tyttö oli kerran pudonnut. Olin sitten jo ihan nätisti ja rauhallinen. Sitten Tyttö anto mulle ohjaa ja sano että mun pitää KÄVELLÄ! Kuvitelkaa, KÄVELLÄ! Mun piti kävellä niin kauan, etten enää puuskuttanut. Tuolla lumessa juokseminen oli aika raskasta, mutta kyllä se nyt silti kävelemisen voittaa. Mikähän siinäkin oli, että piti mennä kentälle vaikka pellolla olisi ollut paljon enemmän tilaa viipottaa... Ihan hölmöjä nuo ihmiset pyyntöineen.


Hölmöistä pyynnöistä puheen ollen! Tyttö koittaa opettaa mulle jotain outoa temppua. En oo vielä ihan varma mitä pitäisi tehdä. Suuhun pitää ottaa jotain epämääräisiä juttuja, mut kuitenki herkkua saa sitten kun sen ottaa pois suusta. Välillä Tyttö pistää juttuja maahan, ja vaikka alan potkia niitä kuten palloakin, niin Tyttö ei ole tyytyväinen! Saisi olla kyllä selkeempi pyynnöissään. On se silti ihan kiva Tyttö, sillä on nameja. 

Kuulemisiin!

Ylhäisin terveisin
Kreivi Tupeerius

sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Laskiaiskisat 26.2.2017

Leikkimieliset ratsastusjousiammuntakilpailut maasta ampuen

Kisojen oli alunperin tarkoitus sisältää kaksi luokkaa: hepalla ja ilman. Kuitenkin ratsastettu luokka jätettiin vaihtelevien kelien ja sairastelevan hevosen takia väliin. Flunssakausi oli velottanut osallistujiakin ja meitä  osallistui lopulta vain kolme. 

Kilpailussa paras asu palkittiin erikseen, joten kasasin tällä kertaa tällaisen asukokonaisuuden. Oikeastaan asukilpailussa helpotti ratsastusluokan poisjääminen. Tuo helma ei olisi hevosen selkään ehkä sopinut. 

Suurta panostusta en ehtinyt asuni eteen tekemään (tai siis kaapista kaivamista ja yhdistelemistä suurempaa), mutta tällaisen nahkalerpakekoristeen sain aikaan. 


Rata mentiin neljästi ja kolme parasta suoritusta laskettiin. Tarkoitus oli kulkea lähtöpisteestä maaliin 20 sekunnissa ja ampua noin 16 metrin päässä oleviin kahteen maaliin. Maalin keskiosaan osumisesta sai kolme pistettä ja minne tahansa muualle maaliin osumisesta yhden pisteen. Video taitaa olla viimeiseltä kierrokselta, jossa ammuin kaksi nuolta keskelle tauluihin. Ylipäätään muuten hosuin vähän ja taulut tuntuivat kovinkovinkovin kaukaisilta. Miraa lainatakseni, se osuminen ei olisi niin hankalaa, mutta kun ei yllä noin kauas!

Kumpaakin kyynärpäätäni vaivasi jännittyneisyys. Vasen ylitaipuu ja käteni ei ole suora (jolloin en osu sinne minne tähtään) ja oikea kyynärpääni on hivenen liian korkealla. Mutta laitettakoon tällä kertaa kisajännityksen piikkiin!


Mira voitti minut yhdellä pisteellä! Viimeksikin hävisin edeltäjälleni yhdellä pisteellä! Minä ammuin yhden pisteen Miraa enemmän, mutta Mira oli nopeampi ja ylsi aikabonuksilla voittoon. Mira sijoittui siis ensimmäiseksi, minä toiseksi ja Eero kolmanneksi. Kilpailu oli hirmu tasaväkinen ja antoi aineksia ja ideoita treenaamiseen! Ja voitinhan minä sen pukukilpailun sentään :P

torstai 23. helmikuuta 2017

Trampoliinijousiammuntaa


Sarjassamme Aina ei oo heppaa, sit pitää olla luova, tai oikeammin Joskus ois heppa, mut sää ei suosi tällä kertaa trampoliiniammuntaa tallin vintillä. On kunnon tekniikantuhoamisleikki tämä! Vetopituudelle ei tosin videon hidastusten perusteella käynyt ihan niin huonosti kuin miltä ampuessa tuntui, mutta moni muu asia kyllä meni pieleen. Ja tähtääminen oli kovin, kovin vaikeaa. Tai ei se tähtääminen, mutta osuminen!

Treenasimme tänään Miran kanssa tallin vintillä sekä leikkimielellä että tosissaan. Keskityimme sekä tekniikkaan että nopeuteen. Mittasimme myös ammunta-aikamme jälleen. Ammuin joulukuun alussa kahdeksan nuolta 22,76 sekunnissa. Tänään mittaustulos ei ollut merkittävästi muuttunut. Tänään ammuin kahdeksan nuolta 22,48 sekunnissa. Otimme ajan kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla pääsin samaan aikaan, mutta hosuin ja osuin vain taulun reunoille. Toisella kerralla päätin hyväksyä vähän huonomman ajan ja koittaa osua paremmin. En tee nopeudella mitään, jos en osu tauluun! Yllättäen pääsin tähtäämiseen keskittyessäni lähes samaan aikaan kuin nopeuteen keskittymällä. Tiedämme siis, kumpaan keskittyminen on tärkeämpää...

Välissä hulluttelimme vähän, teimme yhden tekniikkamietintäammunnan sekä yhden nopeusammunnan. Nopeusammunnan jälkeen oli tarkoitus ottaa vielä lopuksi niin kutsuttu "hyvän mielen ammunta", eli rauhallinen omaan tahtiin ampuminen kunnes on tyytyväinen tuloksiin. Itse olin kuitenkin tyytyväinen jo nopeusammuntaani ja päätin jättää treenin tällä kertaa tämän näköiseen maaliin:

Myönnän kyllä, että ammuimme melko läheltä, ettemme tuhoaisi vintin seinää :P

sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Luistelujousiammuntaa


Paras ajankohta luisteluun on tietysti viikon lämpimin päivä. Paikkana paras on tietysti lainehtiva ja auringonpaisteessa pehmennyt jää, jonka alla on hiekkaa. Välineistönä parhaat ovat juuri teroitetut luistimet, koska mikä pointti olisi mennä pilaamaan ne huonolle jäälle, jos ne olisivat jo valmiiksi pilalla?

En hei oikeasti ole huono luistelemaan. Harrastin lapsena taitoluistelua ja osaan kyllä sirklaukset ja pörkläykset ja pulkkaliu'un, mutta kun jää tökkii niin se tökkii! Nyt keskittymisestä oli ehkä 80% luistelussa ja ampumiselle jäi vain 20%. Ehkä joskus uudelleen paremmalla jäällä. Toisaalta huonolla jäällä vältimme muut luistelijat ja saimme koko kentän ihan itsellemme.

tiistai 14. helmikuuta 2017

Kirikiri kuulumiset kiinni!

Ompas ollut kiire! Tulia olen ehtinyt moikkaamaan, mutta siitä kirjoittaminen on ollut toissijaisena aikataulutuksessani. Tässä pieni kuvaoksennus tammikuun viimeiseltä päivältä:

Tulin kanssa neuvoteltiin taas siitä, mennäänkö radalle lainkaan!
Ravailtiin pari kertaa ihan rennosti radalla
Kyllä Tuliponilla askel nousee!
Laukat menivät taas vähän kouluttamiseksi
Muutama nuoli saatiin ammuttuakin!
Vähän laukkaa vielä toiseen suuntaan
Ei se jousirata ole ainoa paikka missä joutuu hommiin! (Katsokaa kuinka solakka Tuli on!)
"Huijui, puskamörkö!"
Vielä yksi laukka, jotta kuvaaja saa kuvan vielä huvittavasta laukannostosta! Ylös ja eteen!

Viime viikolla Tuli pääsi pellolle tammaystävänsä Alman kanssa. Poniinit ovat aina niin iloisia kun pääsevät yhdessä töihin. Varsinkin nyt, kun kaverukset asuvat tallilla enää vain kahdestaan ja toinen jää aina yksin toisen lähtiessä hommiin. 

Tänään Alma-poloinen piti jättää pienen heinäannoksen kera yksikseen tarhaan. Onneksi tamma alkaa olla jo sinut sen kanssa. Tuli tulee kuitenkin aina takaisin! Kävimme pellolla lampaankarvasatulan kanssa. Tuli oli vähän kyttäilevä, mutta sellaisella fiksulla tavalla ja ennemmin pysähtyi katsomaan ja kysymään minulta huolenaiheitaan, eikä suoraan päättänyt sinkoilla paikalta. Kävelimme pitkään, jotta sain mielestäni riittävän monta rentoutumispörinää ja sitten aloimme ravailemaan. Ravaillessa Tuli sitten viimeistään rentoutui ja kyttäili ympärilleen jo huomattavasti vähemmän. Luottoni Tuliin ja itseeni on taas parempi ja uskalsin ottaa pellollekin muutamat laukat lampaankarvasatulan kanssa. Tulin innokkuudesta päätellin odotin vauhtilaukkaa, mutta saimmekin oikein kivoja ja keskittyneitä fiksuja laukkapätkiä, joiden loppumista tosin sai odottaa. Tuli pysähtyi vasta sitten kun laukasta luvattiin nannaa, eikä välttämättä sittenkään aivan heti! On se hauska olento. Pysähtymisvaikeuksista huolimatta Tuli oli ihan hyvin kuulolla ja pysyi käsissä. Laukka oli ihan fiksua, eikä innostuminen ole rankaistavaa. Kai se tässä joskus pysähtyy!