Postal Match ja tekniikkatakapakki

Postal Match Isossakyrössä 20.5.2017

Team Turku pakkasi perjantai-iltana tavaransa ja suuntasi auton kohti Ylistaroa ja Isoakyröä. Yövyimme Ratsastuskoulu Kipinän leirimökissä – siinä samassa, jossa minä yövyin viime SM-kisoissa. Kipinältä lainasimme myös hevosia lauantain kilpailua varten.  

Ennen kilpailuja ei pitäisi koskaan muuttaa mitään. Vaikka olisikin jotain pielessä, radikaaleja muutoksia pitäisi tehdä vasta kisojen jälkeen. Noh, minähän en tällaisia puheita ota vakavasti, joten ostin tiistaina uuden jousen. Tarkkaan suunniteltu aikomushan oli ampua uudella jousella vasta kisojen jälkeen, mutta onko joku muka joskus onnistunut ostamaan uuden jousen ja olemaan kokeilematta sitä heti?! Ei varmasti. Vanha lerpahtanut Kaya-jouseni on varmaankin enää noin 25 paunan luokkaa, ja uudella 40-paunaisella Csermak Parthian-jousella kaikki nuolet meni ensimmäisiä kertoja testatessa taulun yli. Olen ilmeisesti tottunut kompensoimaan lerpahtanutta Kayaani, joten tähtäsin tarpeettoman ylös. Maasta ampuminen alkoi uuden jousen, jonka nimesin Punapupuksi, kanssa jo sujua, mutta selästä pääsin kokeilemaan Punapupua vain yksissä Sunnyn kanssa treenatuissa treeneissä, enkä kovin hyvällä menestyksellä. Sen sijaan sitä edeltävät treenit Sunnyn tai Tulin ja Kayan kanssa on mennyt hirmuisen hyvin. Lopulta päätin kuitenkin, että on aivan samantekevää ammunko ohi uuden vai vanhan jouseni kanssa. Päätin siis ottaa kisaan Punapupun. Olisiko kisat menneet paremmin vanhan jouseni kanssa? Ehkäpä, mutta turha sitä on jälkikäteen jossitella. 

Reissu oli monella tapaa paluu viime vuoden SM-kisoihin. Yövyin samassa mökissä ja tekniikkanikin taantui silloisen tekniikkani tasolle. Vetopituuteni jää herkästi lyhyeksi, mutta NÄIN lyhyt se ei ole ollut sitten SM-kisojen. 

Uusi jousi on tosiaan vanhaa vahvempi. Alaspäin roikkuvat käsivarteni jaksavat kyllä vetää sitä, kunhan teen sen oikein. Analysoituani tekemistäni kuvien ja videoiden perusteella havaitsin palanneeni siihen, että suoristan ensin vasemman käden ja alan sitten oikealla vetää. Tämä on jäänyt minulle tavaksi ylitaipuvan kyynärnivelen takia. On helpompi miettiä vasen käsi oikeaan asentoon ja pitää se siinä, jos sen tekee ensin. Kuitenkin oikean käden on raskasta jännittää jousi ihan omin avuin. Olenkin yrittänyt nyt opetella siihen, että lähden vasemmalla kädellä työntämään jousta samalla kun oikea vetää. Näin jousen jännitys on molempien käsien vastuulla. Tämä jäi kyllä pois kisasuorituksesta ja se näkyy vetopituudessa. Toisaalta vasen käteni on suunnilleen oikein nyt, kun olen suoristanut sen ensin. Suora väsen käsi ei kuitenkaan hirveästi lohduta, jos nuolet lentelevät minne sattuu, koska oikea käsi on pölö.

Siis ihan oikeasti, tässäkö kohtaa päästin jänteestä?!

Treenasimme Annin ja Miran kanssa Kipinän maneesissa perjantai-illalla ja vielä lauantaiaamunakin. Vetokäden peukaloni ei ole aikoihin kipeytynyt, joten en ole käyttänyt siinä mitään suojaa. Nyt kuitenkin olisi pitänyt. Lauantaiaamuna peukaloni iho alkoi aristaa jo niin paljon, että vaikka kuinka olisin halunnut vetää pidemmälle ja pitää jousta vedossa hetken ennen päästämistä, peukaloni lakkasi tottelemasta ja päästi jänteestä ihan omia aikojaan. Tämä oli tietysti hirmuisen lupaavaa päivän kilpailua ajatellen.....

Toivon todella, että tämä kuva on otettu kesken vedon, mutta pahoin pelkään, että tämä on olevinaan minun täysi vetoni!

Olen puhunut blogissani paljon kisajännityksestä ja alisuoriutumisesta. Tälläkin kertaa väitän alisuoriutuneeni, mutta yllättäen en jännityksen takia. Minua jännitti hieman kun saavuimme kisapaikalle. Kilpailijat oli jaettu kahteen ryhmään ja minä ratsastin vasta toisessa. Ensimmäisen ryhmän ajan kuvasin videoita ja keräsin ja ojentelin nuolia. En jännittänyt. 

Ryhmien välissä oli pieni tauko, jotta hevoset saivat levätä. Minua jännitti hieman, kun laitoin Crespoa kuntoon ennen kilpailusuoritustani. Suurin jännitys kuitenkin laantui kun kiipesin selkään. Ensimmäisestä ryhmästä yksi ratsastaja joutui keskeyttämään kilpailun, koska rauhalliseksi mielletty hevonen ei sitten vieraassa paikassa ja talven jäljiltä ollutkaan rauhallinen. Minun viimeisetkin jännityksen rippeet laantuivat, kun jo toinen kilpailija joutui keskeyttämään hevospulmien takia jo alkulämmittelyn aikana. Omat ongelmani tuntuivat pieniltä; allani oli varma ja Annin kanssa rauhallisesti mennyt hevonen. Turha jännittää. Olisin kuitenkin kaivannut edes pientä jännitystä. Jännityksen laannuttua tilalle tuli eräänlainen välinpitämättömyys enkä löytänyt keskittymiskykyäni lainkaan. Keskittymiskykyyni vaikutti sekin, että ensimmäinen nuoleni osui. Siitä seurasi liian itsevarma olo. Itsevarmuus sitten kuitenkin laantui hyvin äkkiä ja muuttui turhautumiseksi, kun se osuminen ei sitten enää ollutkaan niin helppoa. Sentään osumani paranivat! Ensimmäinen osumani oli yhden pisteen osuma. Toinen kahden pisteen ja kolmas kolmen pisteen. Olisinpa vain osunut useammin! 

Korean 3 shot -radalla onnistuin vahingossa kummallakin kerralla ottamaan viimeiselle taululle viinestä kaksi nuolta kerralla. Minulla siis ylipäätään oli viinessä aina vain tarvittavat nuolet sekä yksi varanuoli, mutta otinpa sitten käteeni sen varanuolenkin. Ensimmäisellä kerralla huomasin mokani vasta, kun molemmat nuolet olivat poissa viinistä ja kädessäni. Siinä ei paljoa ehtinyt ajatella. Toisesta piti päästä eroon. Heitin sen sitten pois. Yritin olla osumatta sillä hevoseen ja heittää sen tarpeeksi kauas, mutta ei niin kauas, että se osuisi radan oikealla puolella oleviin ihmisiin. Onneksi juuri siinä kohden rataa ei ollut ketään muutenkaan! Sain jopa vielä ammuttua nuolen, tosin osumatta. Toisella kierroksella kävi sama juttu, mutta huomasin virheeni ajoissa ja sain jätettyä ekstranuolen vielä viineeni. Kuitenkin jotkut pasmat siinä menivät sekaisin, ja kolmas nuoli jäi kokonaan ampumatta.

En missään tapauksessa syytä hevosta omista huonoista osumistani, mutta osaltaan myös hevosen temppuilut haittasivat keskittymistäni. Oikeastaan harmittaa, että annoin sen häiritä niin kovasti. Näin Crespon tekevän jo Annin kanssa pieniä loikkia ja pään viskomista. Se oli minunkin kohdallani täysin odotettavissa. Kuitenkin Crespo jätti temppuilunsa tälle tasolle, mitään isompaa loikkaa tai pukkia ei tullut, eikä nämä pienet hassuttelut häirinnyt tasapainoani. Kuitenkin se, että Tulin kanssa olen tottunut reagoimaan pieniinkin pomppuihin siten, että on välittömästi otettava ohjat käteen, sillä muuten tulee isompi loikka, vaikutti esimerkiksi nokittamiseen. En aina ehtinyt nokittaa, sillä jouduin välillä varmuuden vuoksi tarttumaan ohjista. Tai ammuin hutaisten ollakseni valmiudessa tarvittaessa tarttumaan ohjiin. Turhaa varmistelua, mutta minkäs teet. En syytä hevosta huonoista osumista, sillä vika oli enemmän minussa. Olisin hyvin voinut pienistä loikista huolimatta vetää kunnon vetoja ja ampua rauhassa. Minuun on vain niin kovin syvälle rakennettu se varovaisuus, mitä Tulin kanssa kannattaa noudattaa. Kaikenkaikkiaan kuitenkin pidin Cresposta oikein kovasti ja tulimme hyvin juttuun. Crespo oli rauhallinen ja lähti laukkaan vasta pyynnöstä ja hidasti radan lopussa, vaikka jarrutusmatkaa maaliviivan jälkeen olikin melko vähän. Pään viskomisestaan huolimatta Crespo nousi yhdeksi tähänastisista suosikeistani! 

Kokonaispisteeni jäivät vähäisiksi, mutta ylsivät silti kolmanteen sijaan. Ensimmäinen (eli Anni) sai 49,09 pistettä. Siihen nähden omat pisteeni 9,41 ovat vähäiset. Kilpailijoita oli kaikenkaikkiaan kahdeksan, joista kaksi joutui harmillisesti keskeyttämään. Postal Match on kansainvälinen kilpailu, joka käydään osakilpailuina joiden tulokset lähetetään IHAA:lle. Yhdeksän pistettäni tulee kansainvälisellä tasolla olemaan aivan naurettavat. Olen iloinen kolmannesta sijasta, mutta olisihan sitä silti voinut ampua edes muutaman pisteen enemmän. Kisa oli kuitenkin treenin kannalta todella hyödyllinen: Tiedän mitä kehittää ja miten!

Vaikka Suomen kisassa sijoituinkin kolmanneksi, kansainvälinen sijoitukseni oli 66/90.

Kuvista kiitos: Anni ja Tero
Videoista kiitos: Mira ja Anni