Ratsastusjousiammunnan SM-kilpailut 9.-11.8.2019

ja tarina sahatavarasataman takana

© Vilma Ignatius Photography

SM-kilpailu on kotimaan kisakauden odotetuin kisa. Toisaalta ei valitettavasti ole väärin sanoa, että se on myös ainoa kotimaan kisa, jossa on isompien kisojen tuntua. Tallin pihalla järjestetyt postal matchit, grading-suoritukset ja pikkukisat ovat hauskoja nekin, mutta eivät ne vedä vertoja tapahtumalle, johon lähes koko Suomen harrastajat kerääntyvät yhteen ja ottavat toisistaan mittaa. Kisapaikkana oli Harjun oppimiskeskuksen upeat puitteet, joskin monelle melko kaukainen sijainti aiheutti haasteita osallistumiselle. Itsekin olin muutamaa vaihtoehtoa kartoitettuani päättänyt, ettei minua nähdä SM-kilpailuissa, ellen onnistu saamaan lainahevosta kisapaikalta. Harjun hevosia oli tarjolla rajoitettu määrä, ja ne jaettiin Suomen rankingin parhaimmille. Minun onnekseni muutama minua parempi ilmoittautui kisaan omalla hevosella, joten minulle tarjoutui tämä äärimmäisen täydellinen ja paras kisaratsu Harjun Murmeli. 

Murmeli on suokkitamma, joka pitää ruoasta, mutta tietää milloin tehdään töitä. Murmeli oli reipas ja meni radalla oikein sopivaa vauhtia. Se oli helposti hoputettavissa nopeammaksi ja toisaalta myös hidastettavissa rauhallisemmaksi. Erityisen paljon pidin Murmelin kärsivällisyydestä odottaa omaa vuoroaan, mutta lähtöluvan saatuaan radalle lähdettiin omalla moottorilla ja motivaatiolla. Harjussa on kevään mittaan käynyt lähiseudun ratsastusjousiampujia kouluttamassa Harjun hevosia lajiin SM-kisaa varten, ja he ovat kyllä tehneet aivan mielettömän hyvää työtä. En tiedä, olenko koskaan ratsastanut kisoissa näin hyvällä hevosella. Olen ratsastanut hyvillä hevosilla, mutta tämähän oli ihan paras! Murmelin kanssa on muutenkin Harjussa ratsastettu varmaankin aina todella nätisti, sillä tamman työmotivaatio oli oikein hyvä. Se teki mielellään ja oli aina valmiina! 

Kilpailu oli kolmipäiväinen ja koostui korealaisesta, unkarilaisesta ja puolalaisesta radasta. Edellisenä viikonloppuna olin käynyt Anna Minkkisen valmennuksessa ja saanut muutamia hyviä työkaluja etenkin korealaisen radan treeniin. Arki-iltojen ratoksi harjoittelin vielä Annan oppeja soveltaen maasta käsin itselleni taktiikan, jolla pitäisin taulupaniikkini loitolla. Valmennuksissa kokeilin sanoa esimerkiksi ratsuni nimen tai "odota" ennen nuolen päästöä, jolloin ehtisin ehkä tähtäämään hieman kauemmin ja paniikkihosuminen jäisi pois. Ongelmia tosin tuottaa myös epäpuhdas päästö ja vetokäsi, joka heti päästön jälkeen tipahtaa alas hakemaan seuraavaa nuolta. Siihen ei pelkkä "Ebony" riitä. Sitä paitsi "Ebony" ja "odota" ovat melko lyhyitä sanoja, eikä minun rytmitajuuni sovi sanoa ensin ja päästää sitten. Nuoli lähti aina viimeisen tavun aikana. Pitäisi siis keksiä sana, joka on riittävän pitkä siihen, että voin vielä sanan jatkuessa päästää nuolen lähtemään, mutta ehdin silti myös pitää vedossa jonkin aikaa. Lisäksi sanan tulisi opastaa vetokättäni puhtaampaan päästöön. 

SAHATAVARASATAMA 

Korealaisella radalla tärkeintä on odottaa sopivaa ampumiskohtaa. Siihen "sahatavarasatama" ei auta, mutta kun sopiva ampumiskohta on käsillä, pahimman paniikin välttää hassulla sanalla. Usein ammun korealaisella aivan liian aikaisin, tai jos jään odottamaan sopivampaa hetkeä, panikoin ja hosun, enkä siksi osu. Sanan pitää olla helppo sanoa ja siinä pitää olla hyvä rytmi. Niinpä kaksikirjaimisista tavuista koostuva sana, jossa joka toinen kirjain on A, on täydellinen! Sanan positiivisiin puoliin lukeutuu myös se, ettei siinä oikeastaan ole tässä kontekstissa mitään järkeä ja toisaalta se kuulostaa hieman loitsulta. Sopivan absurdia pitämään paniikin poissa! Ajatukseni oli, että aloitan sanan kun olen täydessä vedossa, tavulla "ra" saan päästää ja tavulla "ma" saan ottaa uuden nuolen hyvän ja puhtaan päästön jälkeen. Maasta käsin harjoitellessa tämä toimi todella hyvin ja osumatarkkuuteni parani merkittävästi. 

Korealainen rata 

Olin harjoitellut, olin luonut taktiikan, olin valmistautunut, mutta olin luovuttanut. Tavoitteeni tälle kaudelle oli positiivisuus. En silti päässyt irti pakkomielteestäni saada HA2-grading korealaiselta. Tosin, nyt tarvitsisin saman tason suorituksia jo kaksi, koska ensimmäinen HA2-gradingini korealaiselta menee vanhaksi. Koko tähänastinen kausi on ollut HA1-tasoa tai sitäkin alempaa. En odottanut korealaiselta huipputulosta SM-kisoissakaan. Tavoitteeni oli olla itselleni lempeä, keskittyä ja olla laskematta pisteitä päässäni kesken suorituksen. 

Korealainen alkoi tavalliseen tapaan inhokillani double shotilla. Ensimmäisen nuolen ammuin mielestäni ihan hyvällä keskittymisellä, mutta toisen nuolen ammuin liian aikaisin. Se jäi keskikohdan linjalle, mutta taulun pisteettömään reunaan vasemmalle. Myös toisella kierroksella ammuin vain taulun reunoja. Olin miettinyt sahatavarasatamaa vain päässäni, koska minua oikeastaan hieman hävetti huudella sitä ääneen yleisön edessä. Kolmannelle kierrokselle päätin, että saan korkeintaan hullun kieli-intoilijan maineen, jos huutelen hassua sanaani ääneen. Sana tuotti tulosta ja huvitti yleisöä. Jatkoin suorituksen loppuun samalla taktiikalla. Viimeisellä taululla ehdin valitettavasti ajatella, että "tämä on viimeinen, vielä tämä" ja vaikka sahatavarasatama oli käytössä, hosuin ja ammuin keskikohdan linjalle taulun alaosaan pisteiden ulkopuolelle, heh. Edes sahatavarasataman kanssa tekniikkani ei ollut aivan yhtä hyvä kuin maasta ammuttuna, eikä päästö tullut aina puhtaasti, vaan käteni lähti liian aikaisin hakemaan seuraavaa nuolta. Sana kuitenkin piti turhan paniikin ja hosumisen poissa. Hieman epäpuhtaastikin päästetyt nuolet sentään löysivät tiensä tauluun edes joillekin pisteille. Sahatavarasatama auttoi minua ampumaan ennätykseni korealaiselta radalta, sillä HA2 tuli saavutettua kevyesti, enkä jäänyt kovin kauas HA3-arvostakaan! Tämän päivän jälkeen en vihannut korealaista enää aivan yhtä paljon kuin ennen. Sijoituin sijalle 7/22. Enpä arvannut pärjääväni korealaisella näin hyvin. 

Unkarilainen rata

Unkarilainen rata on suosikkini. Siinä olen pärjännyt mukavasti ilman sahatavarasatamaakin. Annan valmennuksessa viikkoa aiemmin ammuin Ebony-hepan kanssa 66,56 pistettä. 67 pistettä olisi HA4:n raja. Ammuin tuon tuloksen ilman sahatavarasatamaa. Myös Ruotsin Kilsträffenissä ammuin HA3-tuloksen ilman sahatavarasatamaa. Kysymys kuuluukin, pitäisikö sitä nyt käyttää vai olla käyttämättä? 

Ensimmäisen harjoituskierroksen koitin mennä ilman sahatavarasatamaa. Toisella kokeilin sahatavarasataman kanssa ja ammuttuani monta hyvää osumaa taktiikkani oli valittu. Kisa alkoi lupaavasti kierroksella, jolla sain kaksi hyvää osumaa front shotiin melko läheltä taulurykelmää (lähtöporteilta ammuttu meni ohi). Neljännen nuolen kanssa tuli hieman kiire, mutta ihmeellisesti viides nuoli osui maaliporteilta ammuttuna keskelle! Riemastuin hieman liikaa ja seuraavat kierrokset oli hosumista. Yritin olla itselleni lempeä, mutta se koitui kohtalokseni. Ammuin myös Ebonyn kanssa valmennuksessa yhden nollakierroksen ja sain silti ennätystuloksen. Aloitin kisan lohdutellen itseäni, että en halua ampua nollakierroksia, mutta minulla on siihen varaa, se ei haittaa. Kolmannen kierroksen jälkeen, kun olin ampunut kaksi melko heikkoa kierrosta, totesin itselleni, että enää ei olisi varaa siihen nollakierrokseen, joten sieltähän se heti tuli. Sain kyllä kolme tai neljäkin nuolta taulupakan kulmiin, mutta yksikään niistä ei ollut pisteillä. Keräsin itseni ja tsemppasin viimeisiin kierroksiin. Viidennelläkin kierroksella ammuin paljon taulun kulmia, mutt sentään kaksi nuolista ylsi pisteillekin. Viimeisellä kierroksella ylsin taas sille tasolle, jolle haluaisin. Suoritus jäi vain tasolle HA2 ja soimasin itseäni jonkin verran tuosta nollakierroksesta. Hosuin sillä kierroksella aivan liikaa. Toisaalta, olihan tämä toiseksi paras suoritukseni tältä kuuden laukan unkarilaiselta, joten ei tämä aivan surkea ollut. Ei aivan niin hyvä kuin valmennuksessa, mutta ei aivan surkeakaan. Sijoituin unkarilaisella sijalle 11/22. Jotenkin ironista, että sijoituin korealaisella paljon paremmin, vaikka pidän unkarilaisesta paljon enemmän. 

Puolalainen rata 

Puolalaista rataa ei ole koskaan aikaisemmin ollut SM-kisoissa tai Suomen kisoissa ylipäätään. Kyseessä oli siis sekä monelle ratsastajalle että hevoselle uusi kokemus. Puolalainen rata on hauskinta ikinä, mutta toisaalta hieman jännittävää hevosella, jota ei oikeastaan juuri tunne. Yleensä ulkomaankisoissa voi rauhoitella itseään ajatellen, että sentään hevonen on mennyt puolalaista joskus ennenkin, se on kokeneempi kuin minä. Mitä Harjun Murmeli sanoisi 3D-karhusta omalla kotikentällään?! Onhan Murmeli mennyt joskus kenttää, joten sillä olisi ehkä jokin haju siitä, mitä ollaan tekemässä. Tosin se saattaisi menno kovaa ja zoomailla esteille, joita ei ole tarkoitus hypätä... Jännitin puolalaista melko paljon. Olin ampunut sitä unissanikin jo ennen unkarilaista rataa (ehkä siksi ammuin vain kulmia unkarilaisella, puolalaisella nekin olisivat kelvanneet, kun unkarilaisen taululaatikko tuotiin pitkän matkan tauluksi). 

Kävimme näyttämässä 3D-taulut hevosille hyvissä ajoin jo perjantai-iltana. Lauantaina Murmelin toinen ratsastaja oli käynyt laukkaamassa radan Murmelin kanssa läpi ja lupaili, että Murmeli toimii hienosti, mutta menee melko kovaa. Rata käveltiin kisaryhmän kesken kerran ennen omaa suoritusta, joten rata oli ainakin näytetty hevosille. 

Radalle lähtiessä Murmeli säikkyi hieman rahisevaa kaiutinta, vaikka oli normaalisti melko peloton. Toki se varmaan aisti minun jännittyneisyyteni ja kaiuttimen rohina vaikutti pätevältä pelon aiheelta, sitähän se ratsastajakin tässä varmaan jännittää. Menin radalle käynnissä ja menetin siinä jonkin verran aikapisteitä, mutta toisaalta ehdin hieman hengittää ja kerätä itseni. Ensimmäisen kaarteen otin ravissa ja nostin sitten vasta laukan ja aloin ampua. Ensimmäistä taulua, 3D-peuraa, en siis ampunut ensimmäisellä kierroksella lainkaan. Osuin kolmeen tauluun peräkkäin ja vaikka minulla oli kiire, kaikki tuntui melko helpolta. Pitkän matkan taulun lähestyessä unohduin hetkeksi vain matkustamaan ja nauttimaan siitä, ettei ollutkaan kiire. Kun olin aikeissa ampua, kentän valotolppa olikin tiellä, joten ammuin vasta sen jälkeen hieman hätäisesti. Heti tämän jälkeen kiirehdin hidastamaan, jotta pääsimme portista ratsastuskentälle. Kentällä oli taas hetki aikaa vain matkustaa, kunnes vastaan tuli 3D-kettu. Osuin siihen! Pienen ketun jälkeen karhu tuntui helpolta, sehän on niin suuri! Arvioin väärin, karhu ei ollutkaan helppo, joten en osunut siihen. Ammuin hieman kiireesti ja paniikilla kaukana olevan pienen kanin ja unohdin, että kentällä on myös down shot, eli maassa oleva taulu, josta olisi ehkä saanut helpot pisteet. Ratsastuskentältä piti poistua melko tiukassa kaarteessa ja keskityin taas saamaan vauhtia pois sen verran, että pääsemme kaarteen turvallisesti. Kaarteessa olevan taulun jätin ampumatta. Seuraavana olisi ollut off side shot, jolle kyllä nokitin valmiiksi, mutta jouseni jäi kiinni Murmelin harjaan ja ohjaamisen puutteessa ajauduin taulusta hieman kauas, joten päätin panostaa seuraavaan, joka sekin oli maassa oleva taulu. Odotin hyvällä maltilla ja sain down shotista hyvät pisteet. Viimeisenä ammuttiin susitaulu, johon siihenkin osuin hyville pisteille. Ensimmäisellä kierroksellani olin kiireestä huolimatta melko maltillinen ja olin kierroksen jälkeen todella innoissani ja riemastunut. Silti jännitti vähän mennä toiselle kierrokselle.

Toiselle kierrokselle lähdin myös käynnissä ja ravissa, mutta otin laukan hieman aikaisemmin ja ammuin jo radan ensimmäisen taulun, 3D-peuran. Osuin todella lähelle vitaalialuetta, josta olisi saanut vielä hieman enemmän pisteitä, mutta olin tyytyväinen jo pelkästään osumisestakin. Pienen ylämäen jälkeen Murmeli lähti yllättäen hieman mutkittelemaan. Se ei tehnyt sitä edellisellä kierroksella ja jouduin ohjaamaan sitä kiireisessä kohdassa hieman enemmän kuin olisin halunnut. Ehdin kuitenkin ampua yhden tiikerin siitä huolimatta. Tällä kertaa yritin pitkän matkan tauluun kahta nuolta. Ne eivät kuulemma jääneet kauas, mutta eivät kuitenkaan osuneet. Kettuun tiesin osuvani, koska osuin jo edellisellä kerralla. Tietenkään nuoli ei osu mihinkään vain siksi, että se osui aiemminkin, mutta tietty varmuus esti paniikin. Karhuun tein saman virheen kuin edellisellä kierroksella. Luulin sen olevan helppo, joten ammuin huonosti. Päätin jättää pienen ja kaukana olevan kanin väliin ja ampua sen sijaan down shotin. Tämä oli hyvä päätös. Kentältä poistuessamme jätin taas kaarteessa olevan taulun ja off siden pois ja yritin keskittyä down shotiin. Ammuin kuitenkin down shotin hitusen liian aikaisin ja se osui tauluun, mutta ei pistealueelle. Viimeisenä ollut susi kärsi viimeisen taulun kirouksesta ja ammuin sen huonosti ja lyhyellä vedolla, joten se ei osunut. Toinen kierros ei siis ollut aivan yhtä hyvä kuin ensimmäinen, mutta sain kasaan aikapisteisiin tarvittavat osumat. Aikapisteitä olisimme varmasti saaneet paljon enemmän, jos olisin ottanut laukan jo aivan radan alusta, mutta en kadu päätöstäni ottaa hieman aikaa hengittää. 

Puolalainen oli todella hauska, mutta vaativa. Taulut olivat sääntöjen mukaisilla etäisyyksillä toisistaan, mutta siitä huolimatta radan rytmitys oli vaativa. Ajoittain piti ampua monta taulua hyvin nopealla rytmillä ja vielä ohjata hevostakin, ja ajoittain olisin hyvin voinut ehtiä ampua jotakin, mutta ei ollut mitään ammuttavaa. Puolalainen meni odotettua paremmin, sain 53,675 pistettä ja sijoitun sijalle 8/22. 

Kilpailussa oli mukana maailman huippu Mihai Cozmei, joka ei romanialaisuutensa vuoksi voinut kilpailla Suomen mestaruudesta. Näin ollen kaikilla ratatyypeillä oli 22 kilpailijaa, mutta Suomen mestaruuden kokonaiskilpailussa sijoituin sijalle 8/21 (ja Mihai mukaan laskettuna sijalle 9/22). 

Vuonna 2017 sijoituin SM-kisassa yhdeksänneksi. Viime vuotta ei oikein voi laskea, sillä Sunnyn ontumisen takia unkarilaisen radan suoritus jäi kesken. Mukavaa huomata, että vaikka Suomen taso on noussut valtavasti, on omakin tasoni pysynyt suunnilleen kehityksen mukana! Olen tyytyväinen sijoitukseeni! Minua ei yhtään hävetä hävitä sille kärkijoukolle, joka sijoittui minua paremmin. Taso alkaa olla Suomessakin aika kova!

Kilsträffen-kilpailu 20.-21.7.2019

© Jennie Johansson

Alkavan kevään merkki on se, että pitkän talven jälkeen ratsastusjousiampujat alkavat innolla selailla nettiä ja etsiä kilpailumahdollisuuksia, joilla täyttää omaa kalenteriaan. Yleensä parasta tulosta saa, kun uskaltaa kaivaa IHAA:n kalenterin (joka ei tänä vuonna edes päivittynyt) ja Facebookin lisäksi eri maiden maakohtaisia kalentereita. Itse eksyin Ruotsin ratsastusjousiammuntakisakalenteriin eräänä tammikuisena yönä ja ilmottauduin heti Kilsträffen-kisaan. Kisat olivat teoriassa avoimet, mutta Ruotsin kisoissa harvemmin on lainahevosia. Tunsin kuitenkin kisajärjestäjän, Janin, jo viime vuodelta ja kyselin mahdollisuutta ratsastaa jollakin hänen hevosistaan. Tämä sopi, ja merkitsin kisan kalenteriini. Samalla tiedustelin mahdollisuutta ottaa kaksi ystävää mukaan, jos heillekin riittäisi hevosia. Tämäkin sopi. Tammikuusta heinäkuuhun on kuitenkin pitkä aika, ja paljon ehtii sattumaan ja tapahtumaan.

Geysir Kilsträffen-kisassa 2018

Huhtikuussa sain Janilta surullisen viestin, että ihana ja ehkä maailman suloisin Geysir-poni oli jouduttu tapaturman vuoksi lopettamaan. Näin ollen kisahevosiakaan ei nyt olisi tarjolla kolmelle. Jan lupasi vielä huudella muilta kisaajilta, josko jonkun hevonen joutaisi lainaksi, mutta valmistauduimme jo siihen, että kisareissu olisi osaltamme peruttu. Töihin ei esitetty vapaatoiveita kisaviikonlopulle, koska kisaan ei todennäköisesti lähdettäisi.

Toukokuussa saimme varovaista vihreää valoa, että toinen ruotsalainen lajin harrastaja voisi lainata kisoihin hevosta. Ilmoitin heti töihin, että tarvitsen kisaviikonlopun vapaaksi, ja se järjestyi. Muut kisakaverini eivät olleet yhtä onnekkaita, eikä töistä herunutkaan enää vapaata. Joutuisinkin siis ehkä matkustamaan yksin. Pidin tätä mahdollisena, mutta kalliina ajatuksena. Laivalla kun pääsee Itämeren yli samaan hintaan, oli sitten yksi tai useampi matkustaja. Samoin bensa maksaa aina saman verran, oli autossa sitten yksi tai useampi matkustaja. Olisi siis mukavaa saada joku jakamaan kuluja. Lopulta löysinkin seurakseni Veran, jolle tämä olisi ensimmäinen kansainvälinen kisamatka.

Minä saisin ratsukseni Janin issikkatamman Freyan. Vera saisi lainata hevosta toiselta kisaajalta, jonka traileriin mahtuisi oman kisahepan lisäksi vielä toinenkin ratsu. Kisapäivät olivat lauantai ja sunnuntai, ja Veran ratsun kerrottiin olevan paikalla vasta lauantaiaamuna. Ei siis olisi varsinaisesti järkeä tulla paikalle jo perjantaiksi testaamaan hevosia. Itse olisin toki voinut testata Freyan jo perjantaina, mutta kalliiden iltalaivojen ja Veran hevosen saapumisajan puitteissa varasimme edullisemman päivälaivan. Saapuisimme kisapaikalle myöhään perjantai-iltana.

Kisan lähestyessä myös tämä Veralle luvattu lainahevonen sairastui, sekä sen varalla ollut varahevonen. Lisäksi vielä heidän naapurinsakin hevonen, jota lähes aina saa lainata, oli juuri tuona kyseisenä kisaviikonloppuna treffeillä orin kanssa. Pohdin siis jälleen lähtöä yksin. Jan laittoi meille viestiä, että matkoja ei tarvitse kuitenkaan enää perua, sillä yksi kisaaja voi vielä jakaa oman ratsunsa, jos mitään muuta ei löydy. Niinpä lähdimme matkaan.

Taluttelua ja tutustumista © Ulf Zetterlund

En ehtinyt tutustua kisahevoseeni etukäteen, kuten kisoissa on yleensä tapana. Olin toisaalta siitä onnekas, että viimevuotisten kisareissujeni myötä olin nähnyt Freyan aikaisemmin kaksissakin kisoissa. Lisäksi ehdin nähdä, kun Daniel ratsasti Freyalla minua ennen. Olin siis Freyan toinen ratsastaja. Olin Freyan kanssa valmis hieman liiankin aikaisin ennen omaa suoritustani. Meitä edeltävä kisaryhmä oli vasta ehtinyt aloittaa, kun jo saavuin varustettuna ja valmiina lähemmäs rataa. Oli oikeastaan hyvä, että olin niin aikaisin valmis. Ehdin aloittaa lämmittelyn ja hevoseen tutustumisen maasta käsin ennen selkään nousua. Taluttelin Freyaa ja pyysin sitä seuraamaan ja pysähtymään kanssani, hyvin yksinkertainen tehtävä, mutta tehokas. Freya tarkkaili kovasti hevoskaverinsa Glödin liikkeitä, mutta melko pian sain sen keskittymään minuun ja olemaan minun kanssani. Tuli aika nousta selkään ja valmistautua suoritukseen.

Meillä on sama ilme! © Ulf Zetterlund

Unkarilainen rata

Olin tyytyväinen, että unkarilainen rata kilpailtiin ensin. Kolme harjoituskierrosta ja yhdeksän kisakierrosta – ehtisin kyllä varmasti tottua kisaratsuuni. En asettanut itselleni kovin kummoisia odotuksia. Harjoituskierroksilla ammuin todella upeasti pelkkiä nelosia ja kolmosia, ja useampaakin nuolta tauluun. Ehdin riemuita hieman liikaa. Ensimmäiset kolme kierrosta meni mielestäni melko huonosti. Jos osuu tauluun vain yhden nuolen, pitäisi siitä sentään saada enemmän kuin kaksi pistettä. Tulistuin hieman ja päätin pystyä parempaan. Pystyinkin. Viimeiseen neljään kierrokseeni olen oikein tyytyväinen. Olipa onni, että tällä unkarilaisella mentiin yhdeksän kierrosta. Jos tämä olisi ollut se kuuden kierroksen unkarilainen, en olisi päässyt vauhtiin lainkaan!

Siltä varalta, että tottumattomalla silmällä on vaikeuksia ymmärtää tätä taulukkoa, unkarilaisella on siis kolme maalitaulua, ja jokaisesta niihin osuvasta nuolesta saa pisteitä. En kuitenkaan ole saanut viimeiseltä taululta ensimmäisestä  maalista 322 pistettä, vaan olen osunut siihen kolmella nuolella saaden pisteet 3+2+2. Tämä on myös ennätyskierrokseni siinä mielessä, että en ole koskaan aikaisemmin saanut yhdellä kierroksella neljää nuolta tauluun. Seitsemännen kierroksen ensimmäiseen tauluun ammuttu neljä pistettä on muuten ammuttu jo lähtöportilta, eli melko kaukaa! Tällä suorituksella ansaitsin jo toisen HA3-tason gradingin unkarilaiselta. Ensimmäinen vastaava on viime vuodelta, sekin Ruotsista Janin hevosella (Glöd-tamma). On ne Janin hevoset aika upeita!

Ruotsissa taso on todella korkea, joten vaikka unkarilainen meni hyvin, sijoitukseni oli 11/20.  

Korealainen rata

Hyvin menneen unkarilaisen jälkeen korealaiselle kerääntyi hieman lisäpaineita. Kärkisijoja tämän tason kilpailuissa ei edes hätyytelty, mutta olisihan se mukavaa ampua korealaisella edes suunnilleen samantasoisesti kuin unkarilaisella. Korealaisesta on kasvanut minulle melkoinen mörkö jo viime vuonna, eikä sen mörköys ole tällä kaudella juuri vähentynyt. Erityisesti inhoan double shotia.

Pelkästään ohi ammuttujen harjoituskierrosten jälkeen tsemppasin hyvin ja ensimmäisellä kisakierroksellani osuin molempiin tauluihin. Sitä ei tapahdu double shotilla usein (ja siksi vihaankin sitä). Tästä hämmentyneenä ammuinkin toisella kierroksella nollat, tätä tapahtuu huomattavasti useammin.

Triple shot on toinen inhokkini, etenkin tämä versio, jossa ensimmäinen taulu ammutaan etuviistoon, yksi sivulle ja kolmas takaviistoon (se versio, jossa ammutaan kolme taulua sivulle, on ihan jees). Ensimmäinen taulu meni kummallakin kierroksella ohi, sillä ammuin sen aivan liian aikaisin varmistaakseni hyvän osuman keskimmäiseen tauluun, joka siis on sivulle ammuttava ja siksi "helppo". Back shotit puolestaan osuivat ihmeen hyvin.

Serial shotille, eli viiden taulun radalle keräsin vielä lisää paineita. Niiltähän voisi kerätä kasaan ihan kunnon pistepotin ja pelastaa vielä koko pelin. Tosin se ei onnistu, jos ehtii ajatella näin. Korealaisen suurin ongelmani on myös se, että alan kierrosten välissä laskea pisteitäni ja pohtia, paljonko vielä tarvitsen. Niitä tarvittuja pisteitä ei todellakaan tule tällä metodilla. Ammuin ensimmäiseen tauluun vitosen ja hämmennyin. Tämäkin on ongelma. Pitäisi unohtaa jo se edellinen ja keskittyä seuraavaan. Ei se nuoli osu seuraavaan tauluun siksi, että edellinenkin osui! Kierroksen jälkeen ruoskin itseäni siitä, etten osunut kolmeen peräkkäiseen ja bonuksetkin siis jäivät saamatta. Mutta hei, onneksi viimeisellä kierroksella voin vielä osua kaikkiin ja saada hurjan pistepotin!! No ei todellakaan. Paineet kasvoivat, paniikki iski. Melko lupaavan kolmen pisteen osuman jälkeen ammuin kaikki nuolet taulun vasempaan reunaan pistealueen ulkopuolelle, paitsi viimeisen, jonka senkin ammuin vasempaan reunaan, mutta nipin napin pisteelle. Paniikin takia ammuin kaikki liian aikaisin.

Korealaiselta opinkin jotain. Ehkäpä pääasiassa sen, että jotain tälle asialle täytyy tehdä. Sain hieman potkua taulupaniikkini työstämiseen ja siitä selviytymiseen. Eniten tämä korealaisen vaikeus on päässäni kuin siinä, että korealainen olisi oikeasti mahdoton. Ylsin rimaa hipoen tasolle HA1, mutta en ole tyytyväinen. Tuntuu, että tuon HA1 saan aina hullusta sähläyksestä ja paniikista riippumatta, ja olisi mukavaa joskus vihdoin nähdä, mihin pystyisin jos en sähläisi ja panikoisi. Korealaisella päädyin sijalle 17/20.

Korealainen meni sen verran surkeasti verrattuna kisan yleiseen tasoon, että vaikka unkarilaisella en ollut aivan superhuono, oli sijoitukseni kokonaiskisassakin 17/20.

GoProni oli päällä ja videoi kyllä kummatkin kisasuoritukseni, mutta koska mitään muuta videomateriaalia kisasta ei tullut, oli pelkkä GoPro-materiaali niin tylsää, etten lopulta jaksanut editoida niistä koostevideota. Onneksi paikalla oli taitavia valokuvaajia! Ruotsissa on aina ilo kisata mahtavan porukan, sujuvien järjestelyiden, kannustavan ilmapiirin ja lyhyen matkan takia. Toivon jo kovasti pääseväni Ruotsiin ensi vuonnakin, mutta saa nähdä millainen tuuri silloin on lainahevosten suhteen!

World Cup & European GP -kilpailu, Unkari

Tämän vuoden ekat kisat ulkomailla on nyt kisattu! Kisapaikkana oli Némethy Akadémia Unkarin Pomázissa. 

Saavuimme Pomáziin myöhään tiistai-iltana. Ennakkoon varattu taksi haki meidät lentokentältä ja kuljetti hotellillemme. Pian hotelliin saavuttuamme tajusimme, ettei paikka oikeastaan ollut hotelli lainkaan, vaan jokin uskonnollinen yhteisö, joka tarjosi myös majoituspalveluita. Alun perin meidät oli kyllä tarkoitus majoittaa hotelliin, mutta hotelli olikin täynnä. "Herran huoneeksi" ristimämme rakennus soveltui kuitenkin nukkumiseen – meillä oli huone, jossa oli riittävästi sänkyjä, peittoja ja tyynyjä. Huoneen ovea ei kuitenkaan saanut lukkoon, joten kannoin koko viikon kaikkea arvokkaana pidettävää, esimerkiksi passiani, takkini rintataskussa. Vaikka toisaalta, kukapa nyt Herran huoneesta mitään varastaisi!

Keskiviikkona meidät haettiin hotellilta kisapaikalle syömään aamupalaa ja suorittamaan hevosvalintaa. Sääherrat eivät olleet keskiviikkona puolellamme. Kenties nämä pakanalliset ystäväni olivat loukkaantuneet siitä, että vietin yöni toisenlaisen Herran huomassa. Hevosvalintojen aikaan rankkasade kasteli kaiken ja muutti maan äkkiä kuravelliksi. Katselin toinen toistaan suurempia hevosia, joista mikään ei näyttänyt tulevalta kisahevoseltani. Kaipasin jotakin näppärän kokoista ratsua tasaisin askellajein. Puolalaista rataa varten myös nopea käännettävyys olisi etu. Valtamerialuksen kokoista hevosta on hankalampi kääntää, kun laivan miehistöä tulisi tiedottaa kaksi minuuttia ennen – enkä sitä paitsi tiedä kumpi puoli on paapuuri ja kumpi tyyrpuuri. 

Pian päädyin pieneen poniin nimeltä Dolfi. Toinen suomalainen, Nuppu, oli jo valinnut sen kisaratsukseen ja suositteli sitä. Olin nähnyt ponin vain tarhassa, mutta luotin Nupun sanaan siitä, että poni olisi todella kiva. Rankkasade viivytti hevosvalintoja ja suuntasimme lounaalle. Lounaan jälkeen oli vielä mahdollista testata ratsuja, mutta mukavuudenhaluisena ja rajallisesti vaihtovaatteita pakanneena päätin olla sopivasti prinsessa, enkä mennyt sateeseen testaamaan ponia. Luotin siihen, että ehtisin tutustua poniin lämmitellessäni korealaista rataa varten. 

Korealainen rata 

Torstaina kilpailtiin korealainen rata. Ehdin ottaa ponin kanssa käyntiä ja vain hieman ravia ennen oman ryhmäni aloittamista. Ensimmäinen laukka ponin kanssa olikin jo kilpailun ensimmäinen harjoituslaukka. Radan hiekka oli syvää ja päätin mennä ensimmäisen laukan hoputtamatta ponia lainkaan. Aika oli noin 17 sekuntia, joten vauhtia tarvittaisiin lisää. Sain hoputettua ponin noin 13-sekuntiseen aikaan. Olisin halunnut mennä vielä hieman lujempaa, mutta syvässä hiekassa ja itseni hieman suureksi tuntien en raaskinut pyytää ponilta enempää. Yllätyksenä, tai ehkä lähinnä tottumisen puutteena, minulle tuli se, että vaikka poni laukkasi melko hidasta vauhtia, lyhyt askelpituus aiheutti kiireen tunteen ampumiseen. Siitä on aikaa, kun olen viimeksi istunut tällaisen pienen ponin kyydissä. 

Korealainen rata ei pisteiden osalta mennyt juurikaan paremmin kuin viime vuoden suoritukset. Jäin jälleen HA1-tasolle, vaikka mahdollisuudet parempaan olivat olemassa. Vetoni oli todella lyhyt jo ennen kisaa, eikä asiaa varsinaisesti helpottanut se, että olin saanut toisen olkapääni kipeäksi kantamalla käsimatkatavaroitani. Myös lyhyt poniaskel kannusti lyhyeen vetoon, sillä minun oli vaikea löytää sopivaa rytmiä ampumiseeni. Toisaalta osun aivan hyvin lyhyelläkin vedolla, kunhan keskityn riittävästi. Pidemmän päälle haluan kyllä saada vetoni kuntoon ja tarkkuuden paranemaan, mutta kisasuoritus ei ole tämänkaltaisten muutosten paikka.

Vaikka pisteet olivat melko samat kuin viime vuoden suorituksissa, joissain asioissa koin myös kehittyneeni. Osuin kummallakin double shot -kierroksella ainakin yhteen tauluun – viime vuonna vedin tästä usein nollat. Triple oli edelleen hieman hakemista. En onnistunut keskittymään yhteen tauluun kerrallaan, vaan panikoin jo vähän valmiiksi seuraavaa. Suurin kehitys on kuitenkin tapahtunut siinä, että sain toiseksi viimeisellä kierroksellani osuman kaikkiin serial shotin viiteen tauluun! Neljännen taulun paniikki ei iskenyt! Myös viimeisellä kierroksellani osuin neljänteen tauluun, vaikka mokasin ensimmäisen ja kolmannen. Ajauduin viimeisellä kierroksella hieman lähelle radan aitaa, eikä ratatolppien keilailu jalalla varsinaisesti auttanut keskittymiseen. 

Puolalainen rata 

Puolalainen rata oli alun perin tarkoitus kilpailla ensimmäisenä kisapäivänä, mutta rankkasateen takia rata oli vielä torstaina liian liukas. Niinpä puolalaisen radan vuoro oli perjantaina. Unkarin maaperä oli erikoinen – se kastui sateessa heti mutaiseksi, mutta toisaalta kuivui auringon paistaessa aivan hetkessä. Perjantaina vain yksi kohta radasta oli kurainen ja turvallisuussyistä sääntöihin tehtiin pieni poikkeusjärjestely. Radalle oli pakko ottaa pätkä ravia, ja jos siinä epäonnistui, joutui tekemään ylimääräisen lenkin saaden mittavasti aikasakkoa. Mielestäni tämä pakollinen ravisiirtymä oli todella hyvä. Se takasi paitsi turvallisuuden, mittasi myös ratsastustaitoja ja hevosenhallintaa, jotka ovat puolalaisella radalla melko tärkeässä osassa. Minä kilpailin vasta kymmenennessä ryhmässä iltapäivällä ja pakollinen ravipätkä oli ehtinyt kuivua, mutta sama sääntö päti tietysti kaikille ratsukoille. 

Puolalainen rata oli sopivan haastava, mutta ei liian vaikea. Oikeastaan vaikein juttu radassa oli todella lähellä olevat taulut. Taulujen ollessa aivan radan vieressä, oli kunnolliseen vetoon todella vaikea keskittyä, ja aivan liian lyhyt veto jäi päälle. Vetoni on normaalistikin lyhyt, mutta ei sentään aivan niin lyhyt kuin tällä puolalaisella radalla! Rata oli niin pitkä, että se ratsastettiin vain kerran. Kierros meni kuitenkin vähän tutustumiseksi, eikä minulla ollut täyttä luottoa poniini eikä ampumiseeni. Jäi sellainen olo, että toinen kierros olisi mennyt huomattavasti paremmin, jos sellaisen olisi saanut ratsastaa. Poni toimi täydellisesti, minulla ei ole mitään moitteen sanaa. Poni antoi täydelliset mahdollisuudet menestyä, mutta koska olin itse aivan turistina radalla ja keskityin enemmän poniin kuin ampumiseen, ei osumia juuri tullut. Poni pysyi jopa aikarajassa ja saimme hieman aikapisteitä! Tällä kertaa pääsin myös ylittämään maaliviivan ponini kanssa, enkä tutustunut maaperään kuten Ranskassa. Silti sain tästä suorituksesta vähemmän pisteitä kuin Ranskassa! Puolalaisen radan suoritukseeni voi tutustua tarkemmin tältä videolta, johon olen höpissyt myös kommenttiraidan. 

Unkarilainen rata 

Lauantaina oli jäljellä unkarilainen rata. Olisin oikeastaan halunnut kilpailla unkarilaisen radan ensin ja korealaisen viimeiseksi, mutta tällaisia valintoja ei valitettavasti kisaajana saa tehdä. Suunnitelmani unkarilaisen radan suorittamiseen oli häilyvä. Antaisinko Dolfin mennä hitaasti ja tykittäisin nuolia mahdollisimman paljon, vai pyytäisinkö ponilta hieman enemmän vauhtia ja ampuisin muutaman nuolen tarkasti ja hyvin? Unkarilaisen radan hiekka ei ollut yhtä syvää kuin korealaisella, joten suunnitelmakseni päätyi ponin hoputtaminen ja muutama keskitytty nuoli.

Dolfi oli selvästi unkarilaisten kouluttama ratsastusjousiammuntaratsu. Korealaisella radalla sain hoputettua sen 13-sekuntiseen vauhtiin ja ajattelin saman riittävän loistavasti unkarilaiselle, mutta Dolfi suostui menemään kanssani noin 16-sekuntisia laukkoja. Unkarilaiset ratsastavat unkarilaista rataa hitaasti ja ampuvat paljon – ja pärjäävät todella hyvin! Siksi he myös opettavat hevosilleen, että unkarilaisella mennään hitaasti ja korealaisella lujempaa. Vaikka yritin hoputtaa Dolfia, vastauksena oli "hei, tää on unkarilainen!" eikä vauhtia tullut. Kisasuoritukseni osui myös päivän helteisimpään aikaan ja Dolfi oli kovasti halukas lähtemään kotiin. 

Harjoituskierroksillani osuin yhden tai kaksi nuolta tauluun. Ensimmäisellä kisakierroksellani päätin vielä yrittää ampua mahdollisimman monta nuolta vauhdista piittaamatta, ja lopputuloksena oli nollakierros. Kaikki nuoleni osuivat taulujen kulmiin ja väleihin. Palasin siis alkuperäiseen suunnitelmaani, että yritän ampua muutaman nuolen hyvin. Suurimmalla osalla kierroksista osuin kaksi nuolta tauluun – sekin on edistystä viime vuoteen! Sen sijaan kolmen osuman kierroksia tuli vain yksi – ja se olikin viimeinen kierros. Viimeisellä kierroksellani päätin ampua ensimmäisen nuolen hieman lähempää, sillä ehtisin kyllä silti ampua front shotin vielä uudelleenkin. Lähestyessäni maalitornia olin näkevinäni yhden nuolistani aivan keskellä taulua ja jäin hämmentyneenä tuijottamaan sitä: Onko siinä nuoli vai ei? Sitten muistin, että oli siinä nuoli tai ei, minun tulisi ampua lisää. Sain toisenkin osuman frontiin. Sitten vielä neljä pistettä keskimmäisestä taulusta! Kaikkien kierrosten olisi pitänyt olla tällaisia!

Unkarilainen rata oli myös rytmin kannalta hankala. Olin jo paremmin tottunut ponin pieneen laukka-askeleeseen, eikä se enää juurikaan haitannut. Sen sijaan 16-sekuntiseen laukkaan oli hankalaa löytää sopivat kohdat ampumiseen. Nollakierrokseksi päättyneen ensimmäisen kierrokseni jäljiltä halusin ampua huolellisemmin tarkoista paikoista, jotta saisin nuoleni varmasti tauluun enkä niiden väliin. Jouduin kuitenkin aina joko hieman odottelemaan sopivaa hetkeä tai kiirehtimään siihen. Sähläsin myös nokituksen kanssa varsinkin back shoteissa. En ikinä sählää nokituksessa, miksi nyt sähläsin?! 

Pisteiden kannalta unkarilainenkaan rata ei ole viime vuodesta juuri kehittynyt. Myöskään mentaalipuoli ei ollut samalla tavalla kasassa kuin viime vuonna tai nyt korealaisella radalla. Unkarilaisen yhdeksän kisalaukkaa tuntuivat ikuisuudelta ja mieliala laski jokaisen kierroksen jälkeen. Olen kuitenkin iloinen, että viimeisellä kierroksella sain ensimmäisen ampumani nuolen kaukaa aivan keskelle taulua. Viimeinen kierros antoi hieman toivoa tulevaan. 

Kotiläksyksi 

Kuten kaikki varmasti arvaavat, kisasta jäi kotiläksyksi vedon pidentäminen. Tilaukseen meni kevyempi jousi. Jaksan kyllä vetää nykyistänikin, mutta ehkä saan vetoni paremmin kuntoon, jos treenaan välissä hieman kevyemmällä. Juuri, kun pari postausta aiemmin herättelin toiveita, että voisin suorittaa tämän kauden yhdellä jousella... Heh! Jousi on sentään muuten samanlainen kuin nykyinen, vain hieman kevyempi. Uskon, että tässä tapauksessa uudesta jousesta on enemmän hyötyä kuin haittaa. 

Palasimme Suomeen vasta maanantaina iltalennolla, joten ehdimme olla päivän kuunteluoppilaina Wojtek Osieckin ja Ali Ghoorchianin kursseilla. Wojtekin kurssilta sain hyviä ideoita sekä maasta-ammunnan että oman istuntani treenaamiseen, en malta odottaa, että pääsen taas kunnolla treenaamaan (kevyemmällä jousellani)! 

Korealainen rata: 49,965 | HA1 | 40/57
Puolalainen rata: 19,553 | 41/55
Unkarilainen rata: 66,729 | HA1 | 48/57

Kokonaiskisa 46/57

Kisakausi 2019

Talvi on ohi ja on aika valmistautua uuteen kisakauteen. Blogi on ollut talven ajan hiljainen. Talveen on kuitenkin mahtunut treeniä, leikkimielisiä kisoja, onnistumisia ja epäonnistumisia. Kirjoittaminen on jäänyt vähemmälle jo opiskelukiireidenkin takia, mutta jokunen Youtube-video talvenkin jutuista on syntynyt. Nyt onkin sitten vuorossa melko pitkä päivitys, joka kokoaa yhteen talven ajatuksia sekä alkavaan kauteen valmistautumista. 

Talven harjoituskisat

Talven aikana kilpailin muutamissa harjoituskilpailuissa menestyen oikein hyvin ja todella huonosti. Oikein hyvin menestyin ESRAJA:n pikkujoulukisoissa, joissa sain ratsastaa ihanalla Rominalla ja yllätyksekseni ammuin todella monta täysosumaa sijoittuen ensimmäiseksi. 

Radalla oli tauluja melko tiheästi, joten päätin tehdä suoritukseni ravissa. Tämä olikin selvästi voittajan valinta, sillä kolmen parhaan joukkoon sijoittuneet olivat kaikki valinneet askellajikseen ravin. Ravissa kaikki taulut ehti ampua huolellisesti, mutta aikapisteitäkään ei jäänyt puuttumaan. 

Loput talven kisoista eivät sujuneet yhtä mallikkaasti. Kaikkia näitä yhdisti hevosen puuttuminen, eli kisat kilpailtiin maasta-ammuntakisoina. Ensimmäisenä vuorossa oli Artemiksen divarikisa sekä Sherwoodin iloisten veikkojen Ratsujousiampujan II kiusaus. Nämä kisat olivat samana päivänä Helsingissä, ja samalla reissulla kannatti tietysti osallistua molempiin – vai kannattiko? Kyseessä oli melkoinen ammuntamaratoni ja keskittymiskykyni oli todella heikko. Syy, miksi rakastan ratsastusjousiammuntaa, on nimenomaan se hetki kun olen radalla hevosen kanssa kahdestaan. Paikalla on yleisöä, toimihenkilöitä, muita kisaajia, mutta suorituksen aikana olen kaksin ratsuni kanssa. Keskittyminen on aivan erilaista kuin silloin, kun ympärillä on muita ihmisiä, jotka hekin ampuvat samaan aikaan ja taulusta kuuluva ihana napsahdus ei pääosin olekaan oma. 

Artemiksen divarikisa ammuttiin 60-senttiseen FITA-tauluun 18 metrin etäisyydeltä. Voisi oikeastaan sanoa, etten osunut mihinkään. 28 pisteellä sijoituin viimeiseksi. Ratsujousiampujan II kiusaus meni huonosti viime vuonnakin. Tavoitteeni oli, että nyt menisi paremmin. No, menihän se paremmin, mutta ei silti hyvin. Viime vuonna sain 122 pistettä ja nyt 126 pistettä. Sijoituin toiseksi viimeiseksi. 

Kolmas epäonnistumiseni maasta-ammuntakisoissa oli Cupidon nuoli -kisassa helmikuussa. Kisa järjestettiin Raisiossa sisähallillamme (kyllä, ihanaa, meillä oli talvella lämmin treenitila!) ja sisälsi hauskoja tehtäviä. Kisa oli todella hauska, mutta taaskaan en voi kehua osumillani. Tai oikeastaan ammuin ihan hyvin kaikki erikoistehtävät, mutta ihan tavallisilla tauluilla mokailin enkä osannut yhtään tähdätä. Sijoituin tässäkin viimeiseksi. 

Toisaalta talvi on nimenomaan tekniikan hiomisen ja muuttamisen aikaa, enkä aio ruoskia itseäni näistä huonoista maasta-ammuntakisan tuloksista. Osaltaan huonoihin suorituksiin vaikutti huono keskittymiskyky, kun en ollutkaan radalla kaksin ratsuni kanssa vaan kaikkien muiden kilpailijoiden keskellä. Ennen kisoja ei tulisi muuttaa mitään ja juuri siksi talvi on muutosten aikaa. En tiennyt, miten tauluun osutaan, koska tekniikkani oli murroksessa. 

Teknistä pohdintaa 

Talvi on muutosten aikaa, mutta aikaa ei ollut riittävästi. Olen todella kiitollinen treeniporukallemme, jonka ansiosta saimme järjestettyä lämpimän sisähallin treenikäyttöömme talveksi. Oli ihanaa käydä kerran viikossa ampumassa porukalla, mutta treenit olivat usein yhteistä hauskanpitoa ja leikkimielistä kisaamista. Se on erittäin tervetullutta treeniä, mutta sen ohelle olisin tarvinnut aikaa ihan vain itseni ja jouseni kanssa. Olin vain liian prinsessa treenatakseni enää yksin ulkona kylmässä, kun oli mahdollisuus treenata lämpimässä ja yhdessä. Treenaaminen vain kerran viikossa kuitenkin ainoastaan pitää taitoa yllä, eikä varsinaisesti kehitä sitä. Onhan sekin parempi kuin ei mitään. Muutin joitakin asioita tekniikastani, mutta kevät tuli yllättäen, eikä tekniikkani ole vieläkään täysin vakiintunut. 

Viime kesänä katkennut jouseni aiheutti monenlaisia ongelmia tekniikkaani. Aikoinani aloitin liian aikaisin ampumaan liian nopeasti ja vetopituuteni jäi lyhyeksi. Tein todella suuren työn opetellessani uutta vetopituutta ja punaisen jouseni ("Punapupun") kanssa vetoni oli usein jo melko kelvollinen. Se kuitenkin katkesi kesken kisakauden, 10 minuuttia ennen yhden kilpailun alkamista, ja siirryin lennosta Living Arrow -jouseen. En ehtinyt tutustua Living Arrow -jouseen kisakauden aikana juurikaan. Huomasin, että osuin sen kanssa välttävästi jo pelkästään lyhyellä räiskäisyvedolla, ja tämä tekniikka jäi kisakaudeksi käyttöön – ei ollut aikaa opetella parempaa. Nyt korjaan menneen kesän mädäntyneitä hedelmiä. Vetoni on lyhyt räiskäisy ja edessä on taas kova työ saada veto kuntoon. En vain tiedä, milloin tuo työ tehdään, kun se jäi talvella tekemättä ja taas alkaa kisakausi. 

Living Arrow -jousi on dynaaminen ja vahva jousi, mutta oma kisajousi tulisi tuntea paremmin. Minulla ei ollut aikaa tutustua omaani. Ikävöin edelleen Punapupua ja ostinkin viime kesänä sen korvaajaksi Alibow'n turkkilaistyylisen jousen. Se on melko samanlainen kuin Punapupu, mutta ei kuitenkaan. Oli jousi sitten mikä tahansa, en voi suositella, että käyttää kolmea eri jousta yhden kisakauden aikana. Tämä kausi mennään toivottavasti Alibow'n kanssa alusta loppuun. Veto tulee todennäköisesti olemaan tämänkin kauden ajan lyhyt. Ensi talveksi jää sitten kotitehtäväksi se kova työ, jonka aikoinaan tein Punapupun kanssa. 

Kauden aloitus: unkarilainen rata

Tämän kauden ensimmäiset kisat on jo käyty! Olen käynyt radalla tänä vuonna tasan yhtä monta kertaa kuin olen kilpaillut. Okei, Ratsutila Cavalieriin saatiin talven ajaksi hieman pidempi rata, mutta sekään ei ollut pohjaltaan laukkakuntoinen kuin osan ajasta, ja taulut sijoitettiin hieman normaalia lähemmäs, jotta kaikki nuolet eivät hukkuisi lumihankeen. Olenkin siis treenannut pääasiassa käynnissä, ravissa ja ratsastuskentällä. Toisaalta olemalla riittävän luova, voi näinkin saada ihan hyvää ja tehokasta treeniä. 

Unkarilaisen radan treeniä varten kehitin kaksi eri tapaa. Korkea maalitorni kentän päädyssä oli ehkäpä parempi, mutta hevoselle pitäisi muistaa kertoa, mitä sen on määrä tehdä. Heh. Tulipoika ei ollut ihan varma, mistä mihin hänen tulisi laukata, enkä minä saanut juurikaan keskityttyä ampumiseen. Toinen treeni-idea on kenties hieman perinteisempi ja asettelin kolme taulua hieman unkarilaisen radan taulujen tapaan keskelle kenttää. Minun tuli kuitenkin kiire niiden ampumisessa. No, tulipahan kokeiltua. 

Unkarilaisen radan postal match käytiin Sipoossa Hertsby Stallgårdissa 21.4. ja ratsunani oli taas ihana Romina. Romina meni ensimmäisen lämmittelylaukan noin 13 sekuntiin. Seuraavalla harjoituslaukalla olisi saanut ampua, mutta Romina päättikin spurtata radan seitsemään sekuntiin. Valitettavasti tästä kisasuorituksesta ei ole kuva- tai videomateriaalia. Asensin kyllä GoPron kypärääni, mutta tuon harjoituslaukan jälkeen ajattelin, etten edes laita kameraa päälle. Suorituksessani tulisi tuskin olemaan mitään ikuistettavaa. Romina kuitenkin rauhottui tämän yhden spurttilaukan jälkeen ja kaikki kisalaukat meni mukavasti noin 15 sekuntiin. Ensimmäisen kisalaukan tosin käytin vauhdin määrittelemiseen ja jätin kokonaan ampumatta. Seuraavilla laukoilla jo yritin vähän ampuakin, mutta omaan ampumiseeni jäi hätä, epävarmuus ja kiire, vaikka hevonen toimikin jo loistavasti. 

Pistetaulukkoa katsoessani olen kuitenkin osunut ihan hyvin. Rominan vauhti vain on ollut jo sellainen, että tuossa vauhdissa olisi jo pitänyt saada useampikin nuoli tauluun. Backshotia en totta puhuakseni edes tosissani yrittänyt, sillä Rominan spurtti sai minut epävarmaksi ja haluttomaksi kääntymään satulassa riittävästi taaksepäin. Kaksi nollakierrosta kuuden kierroksen kisassa ei kuitenkaan koskaan lupaa hyvää lopputulosta. Mutta pääsinpähän radalle! 

Kauden aloitus: korealainen rata 

Hyh, korealainen rata. Tein siitä viime vuonna itselleni melkoisen mörön. Aloitin kauden ampumalla YHDEN pisteen toukokuun postal matchissa, haaveilin HA2-gradingista jopa pakonomaisesti ja lopulta suoritin korealaista aina hirveissä paineissa ja stressissä. Yritin vielä marraskuussakin Poppe-hepalla Sauvossa suorittaa gradingin ja ammuin niin surkeasti ja hosuen, että sain vain puolet HA1-gradingiin vaadittavista pisteistä – ei siis lähelläkään HA2-gradingia. 

Korealaista olen päässyt treenaamaan Ratsutila Cavalierin talviradalla sekä kentällä. Touko-kesäkuun postal matchissa on lisäksi off side shot, joten harjoittelin hieman sitäkin pitkästä aikaa. Rauni-ponin kanssa treenasin single shotia ja off side shotia, sillä pidin niitä suurimpina heikkouksinani. Sitä paitsi single shotin treeni on aina tehokasta – jos ampuu jokaisen taulun kuin se olisi single shot, saattaa jopa osua johonkin. Ainakin, jos ei stressaa liikaa vaan keskittyy maltillisesti.  

Koitti toukokuu ja EMAC:in kesänaloituskurssi. Mihai Cozmei valmensi kurssilaisia tulevaan postal matchiin. Ammuimme maasta eri suuntia ja lauantaina treenasimme heppojen kanssa kentällä. Ihana Sintti-tamma oli vauhdikas ja sen laukka oli haastava. Askel oli pitkä, korkea ja pomputtava. Kentälle rakennetulla radalla se ehti ottaa noin kolme askelta ja oli jo perillä. Kentän kulmaan tehtiin kunnon ABS-jarrutus. Sain Sintin vauhdistakin ammuttua yhden tai jopa kaksi nuolta, mutta osuin surkeasti – taas oli kiire ja hätä. 

Sunnuntain kisaan en lähtenyt valtavan suurin odotuksin. Tavoitteeni oli pitää Sintti hallinnassa ja pysyä itse kyydissä. Sintti yllätti minut menemällä radalla ensimmäisen harjoituslaukkamme 17 sekuntiin! Sehän oli hidas! Kisalaukat aloitimme noin 14 sekunnin vauhdissa. Olisin kaivannut hieman nopeampaa vauhtia, mutta lauantain kaahotuksen jäljiltä olin hieman arka pyytämään. Lopulta Sintti lämpeni vähän ja alkoi itse tarjota noin 10-sekuntista laukkaa. 10 sekuntia on täydellinen vauhti! Vauhdin kiihtyminen toisaalta hieman sekoitti omaa suoritustani, enkä aina osannut arvioida, miten paljon minulla on aikaa taulujen välissä. Tämäkin kertoo lähinnä rutiinin puutteesta. Radalla kun ei tosiaan ole tullut treenattua.

K123-radalla sain suurimman pistesaldoni viimeiseltä eli kuudennelta laukalta, kun 10 sekunnin vauhdissa sain osuman kaikkiin kolmeen tauluun. Muilla kierroksilla ammuin paljon nuolia taulujen reunoihin – vielä jos ne saisi pistealueille, suoritukseni olisi voinut olla oikeinkin hyvä! 

K123-radan jälkeen ratsastettiin vielä Eocha triple, jossa oli myös Raunin kanssa harjoittelemani off side shot. Harmikseni off side shot kuitenkin päätettiin laittaa maan tasalle. Tätä perusteltiin turvallisuussyin, sillä korkeammalla sijaitseva taulu tarkoittaisi myös korkeammalla lentäviä hutinuolia – ymmärrettävää sinänsä. Toisaalta minun fysiikkani ei mitenkään riitä ymmärtämään, miten ihmeessä pystyy ampumaan paitsi väärälle puolelle, vieläpä maahan... Harmittaa vähän, sillä olisin 10-sekunnin-Sintilläkin ehtinyt kyllä ampua vielä off side shotin, mutta koska se ei ollut harjoittelemani off side, enkä ole koskaan ampunut 165-senttiseltä hevoselta väärälle puolelle maahan, päätin jättää kokeilematta. 

Voin oikeastaan kiittää viimeistä K123-kierrostani sekä Sintin vauhtia siitä, että lopulta sijoituin EMACin kesken kisassa toiseksi. Kyseessähän oli postal match ja tulokset lähetetään vielä kansainväliseen tuloslistaan. Siellä en usko komeilevani kovin korkeilla sijoilla, mutta HA1 kauden ekalta korealaiselta on jo parempi kuin viime vuoden vastaava! 

Kisakauden 2019 tavoitteet

Viime vuonna asetin itselleni tavoitteita. Osaan pääsin, osasta tuli huonolla tavalla pakkomielle. Pääsin varovaiseen tavoitteeseeni saada HA3-tason grading – sain sen! Toinen tavoitteeni oli nostaa kokonaisgrading HA2-tasolle, jota varten tarvitsin kipeästi HA2-tason gradingin korealaiselta. Tavoite ei vaikuttanut mahdottomalta, mutta vähitellen kisakauden edetessä alkoi vaikuttaa epätoivoisemmalta ja epätoivoisemmalta. Lopulta kisasin rataa aina huonolla fiiliksellä, kovissa paineissa ja itseäni ruoskien. Huonoihin tuloksiin vaikuttivat jonkin verran myös hitaat hevoset tai syvä muta, jossa hitaalla hepalla ei ollut mahdollistakaan päästä yhtään kovempaa. Aikamiinukset söivät osumapisteitä joskus rankastikin. Kuitenkin minulla oli myös useita mahdollisuuksia saada suoritus kasaan myös keskinopealla hevosella, mutta turha itseni ruoskiminen ja paineet pilasivat nekin mahdollisuudet. 

Jos tänä vuonna haluan HA2-kokonaisgradingin, tulee minun saada jo kaksi HA2-tason gradingia korealaiselta, sillä se ensimmäinenkin minulla jo oleva vanhenee elokuussa (suoritusten gradingit ovat voimassa 2 vuotta). Kokonaisgradingilla olisi väliä esimerkiksi ensi vuoden maajoukkuejakoja tehdessä ja todennäköisesti SM-kisaan osallistumista ajatellen. Tänä vuonna SM-kisat ovat Harjussa, ja lainahevoset jaetaan todennäköisesti rankingin parhaille. Jos en yllä rankingiin, en saa lainahevosta. Turusta asti on vaikeaa kuljettaa kisahevosta – varsinkin, kun ei ole hevosta jota kuljettaa. Tästä huolimatta tällä kisakaudella yksi ja ainut tavoitteeni on positiivisuus. Sen avulla toki toivon yltäväni myös hyviin suorituksiin, mutta tänä vuonna yritän ruoskia itseäni hieman vähemmän. Pitää tietysti treenata, mutta pakkomielle gradingeihin ei todennäköisesti johda mihinkään. 

Positiivisuustavoitettani aion ylläpitää pohtimalla jokaisesta suorituksestani aina vähintään yhden positiivisen asian. Unkarilaisen postalissa se oli se, että 7 sekunnin harjoituslaukasta huolimatta sain tsempattua kisan aikana ja ammuin joitakin osumia. Korealaisessa postalissa olen melko tyytyväinen vasemman käteni toimintaan. 

© Mira Lehmusvaara

Vasen käteni oli mielestäni hyvin linjassa kohti maalitaulua ja piti saman linjan myös  hetken ampumisen jälkeen. 

© Tiia Aarnio

Käden tulisi saattaa nuoli tauluun asti. Jousi saa "heilahtaa" ja tehdä niin sanotun khatran, mutta käden ei pitäisi sen takia heilahtaa radikaalisti ylös, alas tai sivuun. Tämäkin ongelma minulla on joskus ollut. Nyt tuntui, että pääsääntöisesti jousikäteni oli melko vakaa.

© Tiia Aarnio

Tämä kuva näyttää ihan siltä, kuin koko veto olisi ollut pitkä ja linjassa. Todennäköisesti vetoni on kuitenkin ollut lyhyt, mutta käteni on päästössä jatkanut oikeaa linjaa. Sekin on positiivista. Vielä kun saisi sen vedon hieman pidemmäksi, niin tarkkuuskin voisi olla parempi – saisi ne nuolet sieltä taulun reunasta pistealueelle. 

Kauden 2019 kisat

Kaipa tähän samaan pitkään jaaritteluun voi vielä paljastaa, mihin kisoihin tieni tänä vuonna vie. Ensimmäiset kansainväliset kisat koittavat jo noin viikon päästä Unkarissa. Kisat ovat Euroopan GP-sarjan ensimmäinen osakilpailu. Kilpailen yksilökisaajana ja edustan toki Suomea, mutta suoritukseni ei vaikuta Suomen GP-kisan sijoitukseen, eli en ole GP-joukkueessa. 

Sitten vietetäänkin kesä Suomessa treenaten ja osallistuen kotimaan kisoihin. Seuraavat ulkomaankisat koittavat vasta syksyllä. Syyskuussa suuntana on Puola ja EM-kisat. Paikka on jo tuttu Sypniewo-hotelli ja koko joukkueemme aikomus on myös osallistua treenileirille ennen kisaa. Odotan tätä matkaa jo innolla!

Kisakausi jatkuu vielä lokakuussa ja suuntaan Ranskaan GP-kilpailun kolmanteen osakilpailuun. Tässä kisassa olen joukkueessakin ja suoritukseni vaikuttaa siis myös Suomen sijoitukseen. Onneksi näihin on aikaa treenata!

Hännilän harjoituskilpailut 4.11.2018

Marras- ja joulukuu ovat leikkimielisten kisojen kulta-aikaa. Harmillisen monessa paikassa radat alkavat antaa periksi vallitseville sääolosuhteille joko jatkuvan sateen tai aikaisin koittavan pimeyden vuoksi, mutta ratsastuskentät ovat pääsääntöisesti yhä kuivia ja valaistuja. Hännilän tilan harjoituskilpailuissa nautittiin täydellisestä marraskuisesta kisasäästä. 

Kisarata oli rakennettu kentälle ja rajattu ulkopuolelta langalla, sisäpuolelta puomein. Tauluista sai osumapisteiden lisäksi pisteitä sen mukaan, oliko ne ampunut laukassa, ravissa vai käynnissä. Harjoituskisa oli siis suunniteltu niin, että aloittelijatkin voisivat osallistua. Pidin tästä askellajikohtaisesta pisteytyksestä kovasti, sillä vaikka minulle jo ESRAJA:n kisoista hyvinkin tuttu ESRAJA special -rata on myös suunniteltu niin, että mikä tahansa askellaji kelpaa, jättää se silti kävelevät hieman eriarvoiseen asemaan kuin laukkaavat, sillä aikabonukset ovat merkittävässä osassa. Tämä rata oli helppo toteuttaa myös toimihenkilöiden kannalta, sillä aikaa ei tarvinnut mitata ja tulokset oli nopea laskea kisan jälkeen. 

Ratsunani oli pieni ja pyöreä suomenhevostamma Poppe. Olen mennyt Poppella kerran aikaisemmin, kun tutustuimme Hännilän tilan ratsuihin pitämiämme polttareita varten. Poppe on herkkä, mutta kuuliainen ja reipas tamma. 

ESRAJA special -rataa kisatessani takerrun usein liikaa siihen, että haluaisin laukata ja suuri osa keskittymisestäni menee hevosen askellajiin. Tässä kilpailussa päätin keskittyä ampumiseen ja mennä siinä askellajissa, mikä Poppelta helpoiten tulisi. Laukka oli toivottavaa, mutta päätin etten lähtisi vaatimaan sitä enää, jos päätyisimme radalle ravissa. Tämä oli oikein hyvä päätös. Harjoituslaukkamme meni ravissa ja ajattelin siksi mennä suorituksenikin ravissa. Ensimmäiselle kierrokselle nousikin sitten yllättäen laukka. Ammuin tyytyväisenä laukasta. Toiselle ja kolmannelle kierrokselle päädyin ravissa ja yritin ravin pompotuksesta huolimatta keskittyä ampumiseen. Parhaimmat osumapisteeni sain laukkakierroksella, mutta silti onnistuin suorittamaan koko kisan ilman ainoatakaan ohi mennyttä nuolta. Kaikki osuivat tauluun!

Osumistani en todellakaan voi kiittää hyvää tekniikkaa, vaan pikemminkin lähellä olleita tauluja ja hyvää tuuria. Kisakaudellani vaihdoin jousta vähän joka välissä, enkä ehtinyt saada kunnollista tuntumaa mihinkään jouseen. SM-kisojen jälkeen olen pitänyt melko pitkän treenitauon ja se vähäinenkin tuntuma tähän jouseen on taas kadonnut. Vetopituuteni on lyhentynyt olemattomiin. Toisaalta onneksi linja on suora, mikä riitti osumaan, mutta ei tarkkuuteen. Monet osumistani oli yksi tai kaksi pistettä, joten tarkkuudessa olisi parantamisen varaa. Jos taulut olisivat olleet yhtään kauempana, olisivat osumani olleet huteja. 

Suoriuduin sijalle 2/7 ja olen oikein tyytyväinen!

Kuva: Nina Kärkänen 

Syyshetkiä

Syksyn pimeys ja kylmyys koittaa, ja alkaa olla aika myöntää kisakauden olevan lopuillaan. Kaikkiin tavoitteisiini en päässyt, mikä harmittaa edelleen. Toisaalta kisakauteen kuului myös hyviä hetkiä ja saavutuksia. Syksyn tullen on pitänyt keskittyä lähinnä kouluun, mutta aikaa on ollut myös ahkeran treenaamisen sijaan rennolle puuhastelulle. 

Tulipojan syyshetkiä

SM-kisojen korealainen rata jäi harmittamaan niin paljon (lähinnä siksi, että jäin 1,43 pisteen päähän koko kauden tavoitteestani), että haaveilin tekeväni kyseisen radan vielä Tulin kanssa kotipellolla. Elo-syyskuun Postal Match olisikin sopivasti ollut Korean23, ja useampaan kertaan kävin asettelemassa taulut oikeille paikoilleen ja värväsin itselleni porukkaa avuksi ajanottoon ja nuoltenkeruuseen. Sääherrat olivat kuitenkin jatkuvasti toista mieltä ja rata pysyi liian märkänä ja mutaisena laukkaamiseen. Tulin kanssa tahkottiin rataa ja ammuttiin tauluja moneen kertaan käynnissä, jotta ratatyöskentely muuttuisi rutiiniksi ja Tuli muistaisi käytöstavat laukassakin. Tulikoe (hehe) jäi kuitenkin suorittamatta ja laukat laukkaamatta. Haaveilin suorituksesta vielä lokakuussakin, vaikka se ei silloin enää ollut postal-kisana. Suoritus jäi kuitenkin tekemättä. 

Korealaisen radan suoritukseni Tulin kanssa olisi vaatinut pakkasta ja lunta. Kohtalo ei kuitenkaan ole lainkaan puolellani tässä asiassa, sillä vaikka sitä lunta nyt tulisikin, on Tuli ainakin hetken poissa pelistä kisasuoritusten suhteen. Poloinen alkoi lokakuun lopulla sairastella ja on nyt kevyellä liikunalla, joka ei sisällä laukkaa. Tulin vointi on nyt jo paljon parempi (koputan puuta), mutta ratatouhut ja laukat unohdetaan nyt hetkeksi. Kentällä voimme treenata käynnissä ja ravissa. 

Tallille tuli kesällä uusi poni nimeltä Arttu. Tuli on luovuttanut Arttu-ponille lauman johtajuuden ja ollut paljon rauhallisempi ja rennompi. En ole hetkeen edes pudonnut selästä, koska Tuli on jättänyt yllättävät paniikkipyllyliikeet vähemmälle (koputellaas puuta tähänkin väliin). Arttu-ponin myötä Tuli on tullut myös hellyydenkipeämmäksi ja jopa vähän mustasukkaiseksi. Tuli saattaa tulla minua portille vastaan tai vähintäänkin vilkuilee kauempaa, että olisikohan hänen vuoronsa tulla leikkimään. 

Ensiesittelyssä Arttu-poni

Arttu-poni tuli kesällä tallille Virosta. Ehdin ratsastaakin sen kanssa kerran ja poni oli aivan unelma! Sitten otettiinkin kunnolla takapakkia ja poni alkoi lingota porukkaa pois selästään. Selkäännousua harjoiteltiin uudelleen ja pääsimme jo onnistuneesti käyntiin asti. Valitettavasti videolle ei tallentunut sitä kertaa, kun otimme uudelleen takapakkia ja en vain pudonnut vaan lensin Artun kyydistä. Selkäännousun jälkeen Arttu nousi kuin hissi ja laskeuduimme eri paikkoihin. Pakaraparkani on edelleen kipeä. Muuten Arttu on oikein ihana ja sosiaalinen poni ja 5-vuotiaaksi yllättävän hyvä laumansa johtaja. 

Muita syksyn hetkiä 

Syksyllä treenit ovat jääneet hieman vähemmälle varsinkin Sunny-tamman ollessa edelleen toipilaana todetun jännevamman takia. Syksyn aikana kävin kerran Islanninhevostalli Sydänkaviossa treenaamassa ihanalla issikkaruuna-Toparilla. Topar oli kiltti poni, mutta sitä piti jonkin verran patistella pysymään laukassa. Treenissä JOKAINEN nuoleni osui pistealueelle, vaikka vetopituuteni saisi edelleen olla hieman pidempi – osumat voisivat olla vielä hieman tarkempia! Kisakaudella todella moni ratsuni oli potkittavaa mallia ja laukasta tai vauhdista piti muistuttaa jatkuvasti. Se häiritsi ampumistani kisasuorituksissa valtavasti, mutta näköjään treenitilanteessa osaan potkia ja ampua yhtä aikaa. Osaisinpa kisoissakin... 

Sydänkavion lisäksi toimintaa on alkanut löytyä myös lähialueilta, sillä Alvan tallilla Raisiossa on ryhdytty opettamaan hevosia lajin pariin. Itse olen käynyt auttamssa puuhassa nyt muutamaan kertaan ja olen täysin rakastunut Prinssi-poniin. Ensimmäisellä jousiammuntakerrallaan poni jo osoitti olevansa oikein hyvä lajiin. Toisella kerralla intoa oli vähän liikaa ja peppukin lensi kertaalleen, mutta innokkaasta ponista on paljon mukavampi lähteä työstämään jousiammuntaratsua kuin pelokkaasta. Toivottavasti Prinssi-ponistakin kuullaan vielä! Alvan tallilla on myös mahtava 90-metrinen hiekkapohjainen rata, toivottavasti sinne saadaan jatkossa toimintaa enemmänkin! 

Kaikenkaikkiaan syksy on ollut oikein mukava. Puuttuva grading-tulos korealaiselta radalta kaivelee lähes pakkomielteen lailla, mutta pian on hyväksyttävä tosiasiat ja antauduttava syksylle. Syksy, ja varsinkin talvi, tarkoittaa kelien puitteissa vähemmän hevostreeniä, mutta toisaalta pian alkaa myös pikkujoulukisakausi! Intoa seuraavankin kisakauden suunnitteluun olisi jo, mutta valitettavasti juuri mitään päivämääriä ei ole vielä tullut julki. Haaveissa olisi kuitenkin viettää aktiivinen kisakausi ensi kesänäkin.