Ajatuksia esteistä ja maalitauluista

Tein viime sunnuntaina ekskursion estekilpailuiden maailmaan osallistumalla Ratsutila Cavalierin harjoituskilpailuihin. Kokemukseni siellä sai minut miettimään sitä, kuinka esteratsastus voi olla tukena ratsastusjousiammunnan oppimiseen.

Isommat ratsastusjousiammuntakilpailut (GP, MM ym.) koostuvat kolmesta osakokeesta eli korealaisesta, unkarilaisesta ja puolalaisesta radasta. Sanotaan, että näistä korealainen rata on kuin kenttäratsastuksen esteratsastuskoe, unkarilainen kouluratsastuskoe ja puolalainen maastoestekoe. Voin ymmärtää ajatuksen tämän taustalla. Korealainen rata vaatii pitkälti hyvää rytmiä ja tarkkaa ajoitusta. Unkarilainen rata vaatii toistoa ja pitkäjänteisyyttä. Puolalainen rata mittaa paitsi ampumataidot myös ratsastustaidon sekä suunnitelmallisuutta ja suurten kokonaisuuksien hallintaa. 

Minä tein esteradalla täsmälleen samat virheet kuin teen toistuvasti korealaisella radalla. Puhun nyt kahdesta eri lajista, joita yhdistää yllättävän moni asia. Korealaisella radalla minun ei tule hypätä minkään yli, mutta maalit ovat silti verrattavissa esteisiin ja samankaltaisilla virheillä on samankaltainen vaikutus suoritukseen. 

Korealaisen radan osakokeita voi olla erilaisia. Tauluja voi olla yksi, kaksi, kolme tai viisi. Usein Suomen radoilla kolme taulua on maksimi, mitä voimme täällä suorittaa tai harjoitella, sillä taulujen määrän kasvaessa myös rata pitenee, eikä Suomessa ole juurikaan tarpeeksi pitkiä ratoja vakituisessa harjoitus- tai kilpailukäytössä. Käyn säännöllisesti ratsastustunneilla ja ryhmäni painottuu esteisiin. Tunneilla esteitä kuitenkin harvemmin hypätään pidempää kuin kolmen esteen rataa, sillä aikaa pitää riittää jokaiselle tuntilaiselle ja kentälle pitää esteiden lisäksi mahtua kaikki tunnin ratsukot. Kisatilanteessa maalitauluja ja esteitä onkin yhtäkkiä enemmän, miten suhtautua?

Taulukko tämän kauden serial shot -kierroksista.

Korealaisella viiden taulun radalla ehdottomasti yleisin tapani suoriutua on se, että ammun kolme ensimmäistä taulua, ja sitten neljäs ja viides menevät ohi. Tämä tapahtuu riippumatta siitä, millainen nopeus hevosella on ollut. Toisaalta korealaisella radalla kolmeen peräkkäiseen tauluun osumisesta saa kolme lisäpistettä ja usein asetan itselleni tavoitteeksi osua ainakin kolmeen peräkkäiseen, ja se riittää. Mutta viidestä peräkkäisestä taulusta saisi viisi lisäpistettä – miksi ihmeessä tyytyä kolmeen? Miksi kolme riittää, kun voisin pyrkiä viiteen?

Esteradalla hyppäsin kolme ensimmäistä estettä (toiselle tuli pudotus, siitä lisää myöhemmin) ja neljännellä hevonen kielsi. Videolta näkee, ettei kielto ollut kovin dramaattinen, hevosta ei vain ratsastettu esteelle loppuun asti ja se kuin huomaamatta luiskahti esteestä ohi. Täsmälleen sama siis tapahtui esteillä kuin jousiammunnassa. Minä tyydyin kolmeen, vaikka tehtävää oli vielä jäljellä. En ratsastanut hevosta esteelle enkä ohjannut nuoltani tauluun.

Olen treenannut kolmeen maalitauluun ampumista. Minä osaan sen. Miksi neljäs ja viides taulu olisivat erilaisia? Osuin jo kolmeen, kyllähän tämä neljäskin nyt osuu.  Virhe onkin liika luottaminen. Onnistumalla kolmesti jätän neljännen tuurin varaan. Ammuinko nuoleni tauluun asti vai viskasinko sen vain vähän sinne päin? Ratsastinko hevosen esteelle asti, vai ohjasinko vain vähän sinne päin? Meniko nuoli ohi taulun tai hevonen ohi esteen? Molemmat tulee ohjata loppuun asti myös neljännen kerran, vaikka kolme kertaa olisikin jo onnistunut. Luottamus hevoseen tai nuoleen on toki positiivista, mutta pelkän luottamisen varaan suoritusta ei voi rakentaa, vaan vaivaa pitää nähdä myös ihan itse. Taulukosta huomaa, että neljäs nuoli on osunut satunnaisesti tauluun silloin, kun jotain on mennyt pieleen jo aiemmin eikä liikaa luottoa hyvään tuuriin ole syntynyt. Hyvin alkaneet kierrokset puolestaan päättyvät nolliin neljännen taulun kohdalla.

Hevonen pudottaa esteen. Mitä tapahtui? Sain hevosen esteelle, mutta jokin meni silti pieleen. Rikkoutuiko rytmi, kompastuiko hevonen, hyppäsinkö itse ennen hevosta? 

Nuoli osuu yhden pisteen alueelle. Mitä tapahtui? Sain nuolen tauluun, mutta jokin meni silti pieleen. Rikkoituiko rytmi, epäonnistuiko nokitus, ammuinko liian aikaisin?  

Edessä on radan viimeinen maalitaulu. Joko maaliviiva ahdistaa? Vilkaisinko sinne päin vai keskityinkö maalitauluun? Olen selvinnyt radan tähän asti, eiköhän tuo viimeinenkin osu! Ohi meni! Ohjasinko nuolen tauluun asti, oliko vetoni kunnollinen, annoinko nuolelle edes lähtökohtaisesti tilaisuutta osua tauluun? 

Edessä on radan viimeinen este. Ohjaanko hevosen esteelle, vai luotanko siihen että se menee? Onhan se mennyt radan jo tähän asti. Ohi meni! En ohjannut. Tiesinkö edes, missä viimeinen este oli? Suunnittelinko, miten sinne mennään? Tällä esteradalla minä tiesin kyllä mikä on viimeinen este, mutta unohdin täysin miten sinne mennään. Kaarteen jyrkkyys yllätti minut ja valtavalla päättäväisyydellä Veeti olisi ehkä vielä löytänyt tiensä esteelle, mutta heräsin liian myöhään sitä päättäväisyyttä toteuttamaan. Kuului kaksi vihellystä ja radasta tuli hylkäys.

Viiden maalitaulun radalla ei ole viittä mahdollisuutta, vaan on yksi mahdollisuus viisi kertaa. Yhdeksän esteen radalla ei ole yhdeksää mahdollisuutta, vaan on yksi mahdollisuus yhdeksän kertaa. Tulee hallita kokonaisuus, mutta jokaiseen palaseen on keskityttävä yksi kerrallaan. Nuoli ei osu neljänteen tauluun, koska kolme edellistäkin osuivat, vaan nuoli osuu neljänteen tauluun vain jos sen ampuu siihen. Hevonen hyppää neljännen esteen vain jos sen ohjaa sille, ei siksi että se meni yli jo kolmesta muustakin. 

 

Suoritukseni harjoituskilpailuiden esteradalla ei ollut malliesimerkki, mutta tässäpä malliesimerkki virheiden tiedostamisesta ja toivottavasti niistä oppimisesta. Nämä opit pitäisi vain muistaa vielä seuraavankin kerran kun ratsastaa esteitä tai korealaista rataa. Keskity, ratsasta, tähtää ja suunnittele. Hallitse kokonaisuus, mutta keskity yhteen kerrallaan. Älä jätä kesken, vaan tee loppuun asti oli kyse sitten hypystä, tiestä, tähtäyksestä, vedosta tai suorituksesta ylipäätään.