Terveisiä Puolasta!

Puolan GP-kisat on nyt kisattu! Takana on huippu treenileiri, onnistuneet kisat ja karisseet kilot (jotka tosin ovat Suomeen palattua jo tulleet takaisinkin)!

Lensimme Turusta Gdanskiin sunnuntaina, vuokrasimme auton ja ajoimme pieneen Margonin-nimiseen kylään. Navigaattorimme väitti ajoajaksi 3,5 tuntia, mutta mepäs teimmekin matkan pitkän kaavan kautta. Lähdimme Gdanskista ajamaan viideltä ja yhden renkaanvaihdon ja useamman mutkittelevan pikkutien ja harhaan ajetun käännöksen jälkeen saavuimme perille vasta puolilta öin. Maanantaina heräsimme – emme kovin virkeinä, mutta valmiina treenaamaan!

Workshop with Anna Sterczyńska & Wojtek Osiecki

Ei välttämättä ole kovin hyvä idea osallistua kurssille juuri ennen kisaa. Tai sitten on. Tai sitten ei ole. En ole vieläkään aivan päättänyt. Kurssi oli mahtava, mutta ennen kisoja ei pitäisi muuttaa mitään. Olisi kuitenkin aika hölmöä mennä kurssille ja aktiivisesti yrittää olla oppimatta sieltä mitään?! Opin paljon uutta ja tajusin ampumisestani paljon muutakin kuin "pidempi veto, vedä pidemmälle, vedä vedä vedä!". Totta puhuakseni, minulle ei kertaakaan sanottu liian lyhyestä vetopituudesta! Tai sitten tekniikassani on niin paljon hiottavaa, ettei vielä päästy edes siihen asti, että voisi huomauttaa vetopituudesta. Pitkä veto on siis toki edelleen tärkeä, sitä en missään nimessä kiellä. Kuitenkin olen jo pitkään ollut sitä mieltä, että vetoni on kuvien ja videoiden perusteella ihan riittävä, mutta tähtäys on pielessä jostain muusta syystä. Miksi saan taulusta aina vain 2 pistettä? Miksi osun aina taulun reunoille? 

Point to the target!

Minua on vetopituuden pidentämisessä auttanut ajatus siitä, että jousikäteni työntää ja vetokäteni vetää. Tällöin jousen paino ei jää pelkästään vetokäden vastuulle, ja sitä paitsi vetokäsi on jo valmiiksi lähempänä maksimivedon sijaintia: Helppoa ja nopeaa! Kuitenkin olen lisännyt tähän työntö-veto-ajatukseen jonkun oman heilautuksen, ja nostan jousen aina ylös ja nuoleni osoittaa taivasta. Tästä sitten lähden jännittämään jousta ja samalla liikuttamaan tähtäystäni alaspäin. Mikä onkaan se kohta, jossa oikeasti tähtään? Milloin nuoli lähtee, mihin se päätyy? No, milloin sattuu ja minne sattuu. Heilauttaessani jousta yläkautta saatan saada nuolen lähtemään liian aikaisin tai liian myöhään. Nuoli menee liian ylös tai liian alas. Aina taulun alareunaan tai yläreunaan. Ei pistealueelle. Tai siihen kahteen pisteeseen. Hurraa...

Please remember the little stop!

Ali Ghoorchian haluaisi ammuntaani pienen stopin, kun jousi on täydessä vedossa. Se varmasti auttaisi tähtäysongelmaani, sillä sen aikana ehkä tulisi tarkistettua, etten päästä nuolta kesken epämääräisen jousenheilutukseni. Kuitenkin se stoppaus on tuntunut niin kovinkovinkovin vaikealta. Silloin veto jää lyhyeksi, tai veto on hyvä, mutta jousikäsi siirtää itseään siinä odottelun aikana ja nuoli sinkoaa taas mihin sattuu. 

Kurssilla harjoiteltiin olemaan hidas. Hyvin hidas. Stoppi mukana. Ja vasta nyt tajusin, että se stoppi on merkityksellinen oman lihasmuistin takia! Aloitin aikanaan liian aikaisin olemaan nopea, ja vetopituuteni jäi lyhyeksi. Lihakseni eivät koskaan oppineet, miltä täysi veto tuntuu. Tämän virheen korjaaminen on vienyt nyt pian puolitoista vuotta, eli lähes koko sen ajan mitä olen jousiammuntaa ylipäätän harjoitellut. Mutta nyt olen hoksannut. Stoppi on lihaksilleni. Wojtek neuvoi, että kunhan lihakseni tietävät mitä teen, mikä on täysi veto ja mistä asennosta nuoli osuu tauluun, voin jättää stopin poiskin. Tähän kuitenkin liittyy pieni ehto. Point to the target! Sitä nuolta ei nosteta sinne taivaisiin nokituksen jälkeen ja lasketa alas vasta taulun kohdalla. Nuolen kanssa tulee lähestyä taulua kuin seipään kanssa. Ei kuten miekan. Nuolen kärjen tulee tähdätä taulua koko ajan. Ei se riitä, että vain tuijotan taulua intensiivisesti. Nuoli on se, joka sinne tauluun pitää saada. Pelkällä katseella ei tapeta. 

Selwina-tamma, ensimmäinen päivä, aamu

Kurssin tärkein anti taisi itselleni olla tämä "nuoli on keihäs, ei miekka" -ajatus. Toiseksi eniten pidin siitä, että vihdoinkin unkarilaista rataa pääsi harjoittelemaan (vaikka Wojtekin mielestä unkarilainen on niin helppo, että sitä voi ampua vain lämmittelyksi) ja siitä, että hevoset vaihtuivat workshopin aikana useasti. Ensimmäisenä päivänä aamulla jaoimme Miran kanssa Annan Selwina-tamman, jonka satula vain lykättiin käsiimme "tämä on teille". Tamma oli mukavan rauhallinen, mutta kuitenkin laukkasi patistelematta. Oman nössöyteni tuntien olisin varmaankin toivonut Selwinaa aina koko loppu viikon ajaksi, ellei olisi ollut alusta asti selvää, että hevosia vaihdellaan. Mukavuudenhaluinen puoleni tietysti tyytyisi heti siihen, mikä tuntui mukavalta. 

Czarownik-ori, ensimmäinen päivä, iltapäivä

Maanantaina lounaan jälkeen oli taas aika mennä ratsastamaan. Annan hevoset menivät nopeimmille ja meille lopuille luvattiin sirkushevosia. Sirkushevosia?! Kävelimme toiselle laitumelle ja meiltä kysyttiin, minkä hevosen kukakin haluaa. Emme tienneet hevosista mitään, emme olleet edes nähneet niitä aiemmin. Minulle oli sinäänsä aivan sama. Mukanani oli aloittelijoita ja ajattelin, että he saavat valita ensin. Minä tyydyn siihen, mikä minulle jää. Aloittelijatkaan tosin eivät tienneet hevosista mitään eivätkä hekään osanneet valita. Lopulta meitä käskettiin valitsemaan se satula, jolla haluaisimme mennä. Mahtavaa! Valitsin syvän armeijasatulan ja sain tämän sympaattisen Czarownik-orin. Nimi kuulemma tarkoittaa taikatemppua tai jotakin "hokkus pokkus" -tyylistä. Treenasimme kentällä ja ihastuin tähän oriin oikein kovasti. 

Czarownik oli hauskan värinen, mutta ilmeeltään jatkuvasti vähän epäluuloinen.

Tiistaina aamulla jaettiin taas hevosia. Annan hevosista aloitettiin, ja koska ajattelin pointtina olevan ratsastaa joka kerta eri hevosella, hihkaisin kirjavan Boston-ruunan kohdalla, että minulle! Boston oli mennyt edellisenä päivänä tasaista ja rauhallista laukkaa, vaikka muuten vaikutti vähän laiskalta. En kuitenkaan ehtinyt viettää Bostonin selässä kovinkaan pitkää hetkeä: meistä ei saatu edes kuvaa! 

Czarownik-herra riitaantui ratsastajansa kanssa, nousi pystyyn, kaatui ja pudotti ratsastajan selästään. Että sellainen sirkushevonen... "Bea, you liked this horse, would you like to change?" En oikeastaan ollut kovin tyytyväinen tahmeaan Bostoniin, ja olin maanantai-illalla ylistänyt Czarownikia niin maasta taivaisiin, etten kehdannut, enkä edes halunnut, kieltäytyä hevosvaihtokaupasta. Ei se minulle eilen ollut mikään hirviö, enköhän minä pärjää. Boston-ruuna siis vaihtui Czarownikiin. Tällä kertaa treenasimme radalla unkarilaista rataa. Czarownik kiskoi menemään melkoista vauhtia! Kuulemma hevosen vauhti olisi säädettävissä, jos lähtisi radalle ohjat kädessä ja määräisi vauhdin ennen kuin päästää ohjista irti. En välttämättä ole tästä aivan samaa mieltä. Sääli, ettei meistä otettu kuvia, videoita tai aikaa. Olen melko varma, että menimme pari kertaa 90 m radan seitsemään tai jopa kuuteen sekuntiin. Minulle tarjottiin myös mahdollisuutta vielä vaihtaa hevosta, mutta en oikeastaan halunnut. Oli todella vaikeaa ampua hitaasti ja keskittyen (mikä oli sen treenin tarkoitus) supernopean hevosen selästä, mutta väitän sen olleen treeninä silti äärimmäisen hyödyllistä: Seuraavan kerran kun menen keskinopean hevosen kyytiin, minulla on kaikki maailman aika taulujen välissä! Sitä paitsi, sain kiito-Czarownikiltakin ammuttua unkarilaisella radalla kolme nuolta osuen keskimmäiseen tauluun!

Täysin ongelmitta en minäkään Czarownik-herran kanssa pärjännyt. Yksi laukka alkoi kiihdytyksellä, jatkui kiihdytyksellä, jatkui vielä kiihdytyksellä ja päättyi äkkijarrutukseen ja pysähtyi kuin seinään. Minä en pysähtynyt aivan yhtä nopeasti, vaan kellahdin sievästi kaulan yli maahan. Tai oikeastaan jäin pysähtyneen hevosen kyljelle roikkumaan pää alaspäin ja mietin, että tästä on kyllä helpompi mätkähtää alas kuin punnertaa takaisin satulaan. 

Ratatreenin jälkeen menimme vielä kentälle. Kenttää mentiin yksi kerrallaan ympäri. Menin kerran ampumatta harjoituslaukan tarkistaakseni, että emme mene kenttää kaarteineen siihen samaiseen kuuteen sekuntiin kuten teimme radalla. Emme menneet. Seuraavalla kierroksella sitten ammuinkin muutaman nuolen, kunnes Czarownik kiihdytti kaarteeseen, muttei sitten kääntynytkään kulman mukaan vasemmalle vaan teki äkkiuukkarin oikealle ja jäi kulmaan hengailemaan. Minäkin jäin. Minä tosin otin hengailun vähän vakavammin ja asettauduin sitten ihan kunnolla hengailuasemiin pitkäkseni maahan. Minä siis putosin taas. MITÄ?! KENTÄLLÄ?! Taisin löysätä jotakin tasapainolihastani siirryttyämme radalta kentälle. "Enhän minä täällä kentällä enää voi pudota, ihan turha lihas tämä, whumps, oho!"

Lounaalla Mira kertoi tammasta, jolla hän oli ratsastanut sillä välin kun minä olin treenannut vikellystä Charownikilta. Mira pohti, että voisi haluta kisata testaamallaan Laguna-tammalla, ja minä pyysin sitten oitis Annalta, josko minäkin voisin kokeilla Lagunaa. Käytännön syistä olisi kivaa jakaa kisahevonen Miran kanssa, jos olisimme molemmat tyytyväisiä. 

Laguna, toinen päivä, iltapäivä

Lagunan kanssa treenasin tiistai-illalla vain kentällä. Wojtek piti meille valmennuksen, jossa kopittelimme palloa ja heittelimme sitä kohti maalitaulua. Se olikin vaikeampaa, kuin voisi luulla! Laguna laukkasi tasaisen reippaasti kenttää ympäri. Aluksi minulla kesti tottua Lagunan satulaan, jossa jalustimet tuntuivat olevan todella edessä. Kuitenkin valmennuksen mittaan aloin löytää tasapainoani ja istuntani tuntui hetkittäin jo hyvältä ja helpolta. Backshoteissa takapuoleni edelleen heilahtaa helposti satulaan, sillä jalat karkaavat liian eteen. 

Keskiviikkona minun oli tarkoitus jakaa Miran kanssa pieni maantiekiitäjäponi Maui, joka oli ärsyttävän läheisriippuvainen yhtä hevoskaveriaan kohtaan. Siis todella, ponimus ei pysynyt käsissä lainkaan, jos oli tietyn metrimäärän etäisyydellä kaveristaan. Kaverin mennessä radalle ensin, Maui ryösti mukaan. Tai kääntyi kesken radan ympäri, jos huomasi kaverin jo siirtyneen takaisin alkuun. Siitä on valtavasti aikaa, kun olen ylipäätään mennyt niin pienellä ponilla. Minua ärsytti jo vähän valmiiksi se, että joutuisin pitelemään ryöstöaltista ponia aloillaan. Jotain sitten tapahtuikin, ja ratsastajia vaihdettaessa poni siirtyi kentälle jonkun ratsuksi, ja minun, jonka oli määrä olla ratatreenissä, annettiin valita jokin muu hevonen. Vaihtoehtoina oli Boston, Lampart-ori, sekä hevonen, jonka olin nähnyt tähän mennessä vain kiukuttelevan kaikkialla muualla kuin radalla (ilmeisesti paikallaan seisominen ei ollut tämänkään hevosen mieleen). Bostonia olin jo testannut, ja olin jo valmiiksi ärsyyntynyt ajatuksesta, että joutuisin kovastikin neuvottelemaan ponin kanssa odottelusta, en siis valinnut kiukkuheppaakaan. Lampart-ori puolestaan oli mennyt nopean tasaisesti edellisellä ratsastajalla ja vaikutti kokeilun arvoiselta. 

Lampart-ori, kolmas päivä

Ihastuin tähän peppiheppaan oikein kovasti! Vauhti oli reipas ja säädeltävissä. Ori olisi mennyt lujempaa tai hitaampaa, jos olisin pyytänyt. Pyytämättä se meni tasaista noin 12-sekunnin laukkaa. Olin ilmoittanut Annalle, että haluan kisoihin Lagunan, mutta tämä ori sai minut vähän horjuttamaan päätöstäni. Torstaiaamulla kävinkin kysymässä, joko joku nappasi tämän kisaratsukseen, ja tottakai parhaat viedään päältä, enkä voinut enää vaihtaa. Laguna oli kuitenkin hyvä vaihtoehto sekin, sen kanssa vain oli varmuudella tiedossa aikamiinusta korealaisella radalla. Aikamiinukset oli nyt kuitenkin hyväksyttävä. Enemmän minua olisi harmittanut, jos en olisi edes käynyt kysymässä vaihtoa tähän oriin. 

Laguna, puolalaisen radan testaus

Keskiviikkona kävimme vielä tutustumassa puolalaiseen rataan. Saimme laukata sen läpi. Taulut eivät vielä olleet paikallaan. Tauluttakin koelaukka oli oikein tervetullut. Ensin yritin vaihtaa laukkaa joka kaarroksessa, mutta sitten tajusin että jos yritän laukanvaihtoja, en ehdi ampumaan missään välissä. Mikään kaarre ei kuitenkaan ollut niin jyrkkä, etteikö sitä pääsisi vastalaukassakin. Ja no, totta puhuakseni en ole edes varma osaako Laguna oikeaa laukkaa. Sillä tunnutaan menevän pelkkää vasenta. 

Torstai oli kisoja valmistava treenipäivä. Ne, jotka eivät vielä tienneet kisahevosiaan, saivat treenata. Mekin olisimme saaneet, mutta kävimme vain tutustumassa vielä puolalaiseen rataan ja annoimme sitten Lagunalle vapaapäivän. Sitä paitsi torstaina satoi. 

Hotellissa ruokaa sai vain kolmesti päivässä. Aamupalan (leipää, muroja, jogurttia ja hedelmiä), lounaan (keitto ja pääruoka) ja iltapalan (aina pelkkää leipää). Torstai illalla oli tarkoitus pitää kisainfo klo 19. Suomi-tiimimme suunnitteli menevänsä pizzalle infon jälkeen. Todellisuus iski rankasti, kun kisainfo olikin myöhässä ja jouduin tyytymään hotellin iltapalaleipiin, vaikka olin jo hetken elänyt pizzaunelmaa.

GP 3rd Stage in Poland

Perjantaina kisattiin korealainen rata ja Sypniewo special. Mira oli lähtölistassa ennen minua. Minä kisasin viidennessä ryhmässä, Mira jo toisessa. Avustin Miraa varusteissa ja kuvasin videoita. Fiilis oli mitä mainioin. Kuitenkin unohdin sitten sen tärkeimmän, nimittäin syömisen. Tässä kohtaa viikkoa vain kolme kertaa päivässä syöminen rinnastettuna 3-5 tunnin ratsastuksiin per päivä alkoi vaatia veronsa. Kun tuli nälkä, tuli todella kova nälkä. Oman suoritukseni koittaessa olin nälkäinen ja vihainen. Minä muutun nälkäisenä hyvin kiukkuiseksi! En ollut pahalla tuulella siksi, ettei korealainen rata mennyt odotusteni mukaan, vaan suoritukseni meni huonosti koska olin pahalla tuulella. Yksi tavoitteeni oli osua jokaiseen tauluun, se kun on koti-Suomessa tuntunut viime aikoina niin kovin helpolta. Nyt ärsyynnyin valtavasti, kun minulta menikin nuolia ohi. Toisaalta taas ammuin kuudella laukallani yhteensä neljä kertaa tiikeriin ja lisäksi nelosia ja kolmosia, mutta siinä missä ohi ampuminen kiukutti kamalasti, tiikerit eivät tuntuneet missään. Ei tuntunut hyvältä, koska no siihenhän niiden nuolten kuuluisikin osua. Kaikkien nuolten pitäisi osua tiikeriin! Hitaan Lagunan aikamiinukset olivat tiedossa. Olisihan se tietysti ollut kivaa saada ajasta pisteitä eikä päinvastoin luopua niistä, mutta Lagunan hitaus ei kiukuttanut. Enemmän kiukutti juuri se, että miksen nyt osu yhtään mihinkään. Jälkikäteen tarkasteltuna olen oikeastaan ampunut aika hyvin. Sain 50 osumapistettä huolimatta siitä, että ammuin vähän liian monta kertaa ohi. Oikeastaan enää harmittaa vain se, että jäin vain parin pisteen päähän grading HA2-sijasta. Nyt sain vain grading HA1. Jos olisin osunut vielä edes yhteen tauluun hyville pisteille, olisin saanut HA2-gradingin. Perhana! 
Sijoituin sijalle 16/29 pistein 53,884 

(Grading HA2 tarvittavat pisteet: 56).

Perjantai-illalla kisattiin vielä Sypniewo Special -rata, jossa oli kahdeksan maalia, front ja back shotia. Niistä tuli osua kolmeen, joista vähintään yksi front ja yksi back. Ei siis voinut ampua vain pelkkää front shotia. Jos osui alle kolmeen tauluun, ei saanut pisteitä lainkaan... Aikaraja oli 20 sekuntia, mikä oli aivan naurettavan vähän niinkin pitkältä radalta. Saimme Lagunan kanssa jälleen aikamiinuksia. Rata mentiin kolme kertaa. Ensimmäinen ja viimeinen laukka minulla jäi täysin nollille, mutta keskimmäisellä onnistuin osumaan kolmeen tauluun ja yhteen mittauskartioon (Sääli, ettei siitä saanut pisteitä. Se oli hieno osuma täysin keskellä kartiota!). Tämä rata ei mennyt muillakaan järin mallikkaasti, joten alhaisista pisteistäni huolimatta 

sijoituin sijalle 12/26 pistein 7,641

Unkarilaiselta radalta lähdin hakemaan HA1-gradingia. Tai no en tietysti olisi pannut pahakseni paremmastakaan gradingista, mutta tavoitteeni oli HA1 ja ei nollalaukkoja. Noh.. Grading tuli, mutta niin tuli yksi nollalaukkakin! Kuitenkin onnistuin osumaan yhdellä laukalla kahteenkin tauluun. Tähän mennessä unkarilainen rata on mennyt joka laukalla joko yhdellä osumalla, tai ei osumilla lainkaan, joten parempaa kohti ollaan menossa. Fiiliskin oli parempi kuin korealaisella radalla, sillä tällä kertaa muistin ottaa evästä mukaan! Harmittaa oikeastaan vain se yksi nollalaukka. Ja olisihan sitä voinut useasta ammutusta nuolesta koittaa osua vähän enemmän, mutta askel kerrallaan. Unkarilaista kun pääsee niin huonosti harjoittelemaan Suomessa. 

Sijoituin sijalle 22/28 pistein 65,380

Laguna ja minä puolalaisella radalla

Sunnuntaina kisattiin puolalainen rata. Se oli elämäni ensimmäinen puolalainen, joten juuri mitään ennakkotavoitteita ei ollut. Haaveenani oli pystyä ampumaan edes jokunen nuoli ja olisi toki ihan kivaa johonkin osuakin, mutta ei paineita! Taas ennen kisasuoritustani tunsin alkavan nälän ja kiukun saapuvan, mutta onneksi puolalainen rata oli niin hauska, että kiukku laantui! Puolalaisella radalla olin todella tyytyväinen Lagunaan. Sillä on rutkasti enemmän kokemusta puolalaiselta radalta kuin minulla. Se laukkasi nätisti kaikki kaarteet, vastalaukassa, mutta laukkasi. Eikä se edes yrittänyt kovinkaan kovasti kääntyä risteyksessä liian aikaisin kotiinpäin, vaikka ensimmäisillä harjoituslaukoilla workshop-päivinä se vähän sellaista ehdottikin. Minä sain ammuttua nuolia ihan kiitettävään tahtiin, vaikka osumia nyt aina voisi olla enemmänkin. Kuitenkin olen melko ylpeä siitä, että kyseessä oli ensimmäinen puolalainen ratani ja silti 

sijoituin sijalle 10/26 pistein 64,765!

Kokonaiskilpailussa sijoituin sijalle 12/29! 

Edustimme tosiaan itsemme lisäksi Suomen joukkuetta. Joukkueemme voitti tässä osakilpailussa Iso-Britannian jokaisella ratatyypillä. Tämä oli kuitenkin vain yksi kolmesta kilpailusta, joten GP-kisan kokonaistuloksissa jäimme lopulta viimeisiksi, mutta paljosta se ei ollut kiinni! Arvatkaas muuten mitä! Lampart-orilla oli lopulta kuitenkin vain yksi ratsastaja. Se, joka ehti viedä sen käsistäni, ratsasti vain korealaisen radan ja vetäytyi sitten kilpailuista selkäongelmien takia. Mutta puolalaisella radalla Laguna oli niin super, ettei minua enää harmita yhtään, etten saanut Lampartia. 

Puolan osakilpailun tulokset

Koko GP-kisan tulokset