Kiinni kirimistä ja maastoilua

Oih, olempa ollut laiska kirjoittamaan! Tässä kirjoittamattomassa välissä olen jumppaillut Tulin kanssa maasta ja selästä. Tuli pääsi tekemään temppurataa agilityradan tyyliin, vaikkakin juoksin itse mukana ja hypin esteet ja menin puomit ja pujottelut Tulin kanssa. Sainpahan jumpattua vähän itseänikin. 

Onnistuneen treenin huomaa Tulin ryhdistyneestä asennosta. Laitumelta tulee usein haettua löllyvä pallo, mutta treenin jälkeen Tuli sentään yrittää vähän vetää mahaa sisään! 

Viime perjantaina teimme Tulin kanssa ensimmäisen yhteisen maastoretken! Tämä maastoretki tehtiin koko lauman voimin. Tuli sai kulkea keskellä, jotta hänellä oli luotto siihen, että jos hirmumörkö iskee edestä tai takaa, on Tulilla aikaa paeta sillä aikaa kun edeltäjää syödään. Ilmeisesti suurin ongelma Tulin kanssa maastoilussa on kiire kotiin: Jos yksikään laumanjäsen hirnuu kotona, eikä Tuli enää näe tätä, tulee kiire! Nyt kuitenkin koko lauma oli mukana, joten tätä ongelmaa ei ollut, ainakaan poispäin mennessä. Kotimatkalla Tuli alkoi olla kiireisempi. 

Retki huipentui merenrantaan, mahtavat maastoreitit! Tähän asti Tuli oli oikein nätisti. Rannassa hän uskaltautui tutkimaan vettä siinä missä tammaystävätkin, mutta kyllästyi tammojaan nopeammin vedessä loiskimiseen ja olisi halunnut jo lähteä kotiin. Tulissa oli vähän pitelemistä, mutta onneksi hän aina mukisematta kääntyi pyydettäessä takaisin nenä kohti merta eikä kotimatkaa, kunnes tytötkin olivat valmiita lähtemään kotiin päin. 

Kotimatkalla Tuli päätti kerran singahtaa vauhdilla tammojen ohi suoraan kohti autotietä. Onneksi heppanen oli sen verran kuulolla, että sain hänet käännettyä edes laukkaamaan autotien suuntaisesti tien viertä eikä suoraan vauhdilla tien yli! Onneksi autoja ei liikkunut juuri silloin, kyydissä pysymisessä ei ollut ongelmia ja Tuli pysähtyi varsin nopeasti. Vähän ehti toki pulssi nousta! 

Tämän jälkeen Tulin hermoja koeteltiin kun tammat kakkivat pyörätielle. Oli tultava alas ja potkittava kikkareet pois asfaltilta. Tällainen pysähtyminen ei ollut Tulin mieleen. Onneksi hän tyytyi vain steppailemaan edestakaisin kärsimättömänä. Sitten saavuimmekin jo lähemmäs kotipeltoja ja ojia! Kotoa poispäin mennessä Tuli nätisti käveli kaikkien ojien yli, mutta kun kotiinpäin mennessä vastaan tuli alaspäin hypättävä oja, jonka jälkeen aukesi idyllinen laukkapelto, Tuli päätti vetää riemuksi, hypätä, jatkaa laukalla ja päästellä parit pukit. Putosin! Taas! Näemmä otan nyt kiinni kaikki ne putoamiset, jotka olen vuoden ajan välttänyt. Pukkikin oli niin pieni, että melkein hävetti tulla sellaisesta alas, mutta onneksi Tuli pysähtyi viereeni, minuun ei sattunut (yhtään!) ja matka jatkui. Oikeasti, en ole ehkä ikinä tullut alas yhtä pehmeästi, tuntui aivan delfiiniltä joka vain sutjakkaasti pulahtaa veteen – tai tässä tapauksessa peltoon! Voisi kuitenkin olla ottamatta tätä lentelemistä tavaksi. 

Saavuimme sille tutulle kotipellolle, jossa olemme Tulin kanssa ratsastelleet. Tässä kohtaa puhti loppui ja Tuli käveli vain hiiiitaaasti kaikkein perimmäisenä (ei välittänyt edes siitä, jos takaa hiipii monsteri eikä kukaan ole ruokalistalla ennen Tulia!). Pellolle on nyt rakennettu jousiammuntarata ja Kata ehdotti, että laukkaisimme sen pari kertaa rauhallisella, pukittomalla laukalla. No, nyt kun kotiin oli päästy, Tulilla ei ollut enää kiire mihinkään ja laukka ei noussut. Ei millään! Mutta hienot ravit saatiin. 

Huomenna olen taas menossa leikittämään Tulia ja Mira on tulossa mukaan. Suuri suunnitelmani vie meidät pellolle jousiampumaan. Saa nähdä kuinka käy (ja saa nähdä milloin saan aikaiseksi siitä kirjoittaa)! Tuleeko pukkeja vai putoanko taas? Pelkääkö Tuli maalitauluja, jotka pitävät jo tutusta patjamaalista poikkeavaa ääntä? Maalitaulut ajattelin esitellä Tulille perusteellisesti, mutta pukkeihin en pysty vaikuttamaan! 

(Maastokuvat © Kata, kenttäkuvat © Minä)