Mainiota suomenhevosen päivää kaikille!
Kävin tässä välissä viikon reissulla Irlannissa, joten Tuli ja minä emme ole tavanneet hetkeen. Kyllä hän osoitti jotenkin etäisesti muistavansa sen punapään, joka hänen laitumensa lähistölle tuli pyörimään. Kävelin ensin kerran laitumen ohi tarkistamassa, että pelto ei ole liian märkä ratsastusta varten. Ei ollut. Kävelin takaisin viemään pellolle pari harjaa, suitset, kaulanarun ja jakkaran. Sitten kävelin hakemaan Tulia. Koko tämän edestakaisen marssimisen ajan Tuli tarkkaili minua ja käveli paristi aidan viertä rinnallakin. Vastaan portille hän ei kuitenkaan tullut.
Eilen kävimme siis Tulin kanssa pellolla kävelemässä ja ravailemassa ilman satulaa ja kaulanarun kanssa. Meillä oli suitsetkin varuilta, koska osasin arvata paksun suomenhevosen pään eksyvän välillä syömään. Kaulanarun kera sitä ei houkutella sieltä ylös aivan yhtä helposti kuin suitsien. Myös Tulin motivaatiopulasta johtuvaa suunnanvaihtoa ja siitä kiistelemistä varten laitoin suitset, sillä niillä ohjaa tarpeen vaatiessa kuitenkin tehokkaammin. En ole itse koskaan aiemmin mennyt kaulanarulla enkä ole itseasiassa varma onko Tulikaan mennyt. Mutta ajattelin, ettei se voi kovin vaikeata olla ja eihän se ollutkaan. Kunhan saadaan Tuli taas kulkemaan tottelevaisemmin toivottuun suuntaan ja saadaan liikenteen kannalta hiljainen päivä, voisi narua kokeilla kentällä ilman suitsiakin.
Tulilla ei ollut motivaation kanssa eilen mitään ongelmaa. Ehkä pikemminkin päin vastoin. Vähän hän oli kanssani eri mieltä kuljettavasta suunnasta, mutta ei siksi ettei häntä olisi huvittanut työskennellä, vaan siksi, että oli oikeasti eri mieltä siitä mihin mennään. Minä olisin mielelläni ratsastanut pellon laitumenpuoleisessa päässä lähellä Tulin tammoja, mutta Tulia kiinnosti kävellä ihan pellon päähän asti! Pidin ihan hyvänä merkkinä sitä, että hän oli minun kanssani valmis kävelemään tammoistaan niinkin kauas (kuvasta näkyy, että pelto jatkuu aika pitkään edessä, ja kuvakin on otettu vähän ennen pellon puoliväliä). Välillä Tuli jäi kaulalihakset pinkeinä tuijottamaan erinäisiin suuntiin, koska tutkimusmatka oli niin jännittävä, mutta hänellä oli silti niin kivaa että halusi mennä pellon päähän asti. Päätyyn päästyään ja siellä hetken tutkittuaan ei ollut pulmaa tulla takaisinpäin. Ihailtavaa Tulissa oli eilen myös se, että vaikka välillä jossain oli jotain jännää, hän otti itse aikaa tilanteen arvioimiseen eikä vain päättänyt poistua äkisti paikalta.
Tänään puolestaan otin Tulin hoitokatokseen satuloitavaksi. Hän sai lipittää suola- ja kivennäiskiviä harjauksen ja satuloinnin ajan. Olin kovin ylpeä Tulista jo tässä vaiheessa, sillä tarpeeksi lipitettyään hän jäi vain paikalleen seisomaan. Joskus hän on nimittäin bongannut myös läheisen ruohotupsun. Sitten talutin Tulin pellolle ja nousin kyytiin. Alkuun Tuli kulki ja kääntyi kuin ajatus, ainakin niin kauan kuin minulla oli jokin ajatus. Saatoin paristi haaveilla ihan omiani! Muutama pienempi kääntämispulma meille tuli, mutta ne meni nopeasti ohi. Yksi isompikin lapa edellä puskeminen tapahtui, mutta sillä päästiin raipan (en yleensä käytä Tulilla raippaa, mutta otin tänään varuiksi juuri tätä varten, on kuitenkin kivampi läiskäistä hellästi siihen missä ongelma on kuin yrittää repiä suusta ja potkia, kun perus istunta-avut eivät riitäkään) ja kevyen kettuilun avulla. Tuli tarjosi lapa edellä möyrimistä takaosakäännöksen tapaan. Käskin hänen sitten mennä siten ympäri niin monta kertaa, että se oli Tulinkin mielestä niin älytöntä, että hän oli kiitollinen minun pyytäessäni jotakin muuta suuntaa. Toimi!
Tänään menimme laukassakin, sillä pelto oli vielä eilistäkin kuivempi ja parempi pohjainen. Ja koska laitoin tänään satulan ja sain (helpommin) nostettua pyllyni ylös vauhtihuimaa varten. Annoin Tulille vähän ohjaa ja kysyin huvittaisiko häntä mennä vielä lujempaa. Huvitti kyllä. Menimme muutaman kerran laukkaa todella lujaa, ainakin Tulin mittakaavassa, ja ehkä muidenkin. Tulikin innostui, ei tainnut jätkä edes itse tietää pääsevänsä niin lujaa. Kentällähän hän ei tällaista vauhtia uskalla mennä, koska aita tulee vastaan! Nyt Tuli oli niin innoissaan, että sanottuani sanan "Nami", joka tarkoittaa naksutuskoulutuksellisesti sitä, että hän on tehnyt jotain oikein ja saa palkkion, Tuli sanoi vain takaisin että "ei nyt kun mä laukkaan!" Normaalisti nami-ilmoitus saa Tulin pysähtymään varsin ripeästi namia odottamaan. Nyt vauhdikas laukka kiinnosti paljon enemmän, ja hyvä niin!
Menimme monta hienoa vauhdikasta laukkapätkää. Yksi laukka päättyi harmillisesti, kun Tuli innostuksissaan unohti, ettei ratsastaja pysy kyydissä jos takapää alkaa loikkia omiaan. Tuli ei koskaan ole ilkeä, mutta pelästyessään voi pukittaa. Minulle hän tekee pelästyessään varsin armollisia poistumisia, mutta innostuminen onkin sitten eri juttu! Mutta ei voi pieni ponipoika muistaa kaikkea kun on niin kivaa! Pyllyltä tuli siis riemuloikka ja sen seurauksena mätkähdin kyljelleni maahan. Tuli jäi vähän hölmistyneenä katsomaan. Hän oli tosin niinkin ritarillinen, että katsoi minun pääsevän ylös eikä alkanut syömään vaikka vieressä oli oikein houkutteleva ruohotupsu. Nousin takaisin kyytiin ja menimme vielä yhden, hieman rauhallisemman laukkapätkän ja aloimme sen jälkeen lopetella. Kävelimme tuokion ja tulin alas (ja huomasin puhelimeni pudonneen jonnekin). Huijasin Tulia kantamaan itse satulansa lähemmäs tallia viemällä hänet pellolta kentälle, jossa päästin hänet irti ja annoin piehtaroida. Vein Tulin takaisin laitumelle ja lähdin etsimään pellolta kännykkääni. En tiedä putosiko se siinä yhteydessä kun putosin itsekin, vaiko jo aiemmin, mutta se löytyi siitä kohtaa peltoa, jota olin tasaisimman pohjan tähden pitänyt laukkasuoran kohtana. Onneksi en ollut ratsastanut puhelimen yli ja se oli ehjä! Tuli katseli laitumeltaan uteliaana, että mitä etsin. Hän yritti korvat kovasti hörössä nähdä mitä minä pusikosta oikein kaivelen, jäikö minulla kenties jalka matkanvarrelle kun putosin. Löydettyäni puhelimen huikkasin Tulille että "löysin ja ehjä on!" ja näytin puhelintani. Tuli sanoi "pörr" ja jatkoi laidunpuuhastelujaan. On se sitten fiksu kaveri!
Polveen taitaa tulla mustelma ja selkä ja niska ovat vähän jumissa. Ne voivat tosin olla jumissa siksikin, että tänään alkoi taas opiskelut ja oli syksyn ensimmäiset luennot. Liian paljon istumista tänään!
Huomennakin olen menossa katsomaan Tulia. Ajattelin palata taas kentälle tutkailemaan, josko motivaatio olisi parantunut. En vain tiedä tehdäkö maasta vai selästä. Tai ehkä sekä että.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti