Lauantaina saavuin tallille suosimaani kellonaikaa myöhemmin ja oli jo pimeää kun kiipesin Tulipojan selkään. Kentällä on todella hyvä valo, mutta se ei riitä valaisemaan kentän ympärillä olevaa aluetta ja näin ollen Tulia arvelutti kaikki aidan toisella puolen.
Halusin mennä ilman satulaa, koska en ole aikoihin mennyt ja koska pakkasella on mukava lämmitellä pyllyään hevosen selkää vasten. Heti alkuun Tulipoika oli haluton menemään kentän toiseen päähän, koska se on niin lähellä pimeää ja pelottavaa metsää. Poika myös ehdotti, että voisi kävellä kaksinkertaisella nopeudella jos pääsisi siten aikaisemmin pois. Tämä ei käynyt. Otin Tulin pääty-ympyrälle, jolla pyörimme käynnissä ja pätkittäin ravissa minun lauleskellessa rauhoittavasti. Sitten suurensin vähitellen ympyrää ovaaliksi. Tuli alkoi rohkaistua, kunnes sitten tien katuvalot alkoivat syttyä. Eihän Tuli lamppua pelkää, mutta kävimme suunnilleen tämän keskustelun:
Tuli: "Hei, taivas vilkkuu!"
Minä: "Joo, ne on nuo lamput."
Tuli: "Niin mutta tuolla vilkkuu taivas!"
Minä: "Niin, se on se lamppu joka syttyy."
Tuli: "En mä nää mitään lamppua! Taivas vilkkuu! TÄÄ EI VOI OLLA NORMAALIA!"
Kentän vieressä olevat lamput siis syttyivät vähitellen, mutta kauempana, metsikön taakse jäävä lamppu etsi täyttä valotehoaan vilkkumalla pitkän aikaa. Tämä sai pimenevän illan taivaan vilkkumaan liilana ja mustana. Tuli ei arvostanut!
Kun lamppu vihdoin syttyi täyteen tehoonsa ja jäi kiltisti palamaan tasaisella valolla, Tuli rauhottui taas hetkeksi. Pian hän jännittyi taas. Enkä tiennyt mistä syystä. Nyt Tuli tuntui hyväksyvän vain kentän porttipäädyn turvalliseksi alueeksi, eikä ollut sielläkään halukas menemään lähelle aitaa. Päätin tulla alas selästä tässä vaiheessa ihan omin avuin, sillä seuraavassa hetkessä olisin todenäköisesti tullut kivuliaammin alas enkä omasta tahdostani. Tuli yritti kyllä olla kovin rohkea. Hän seisoi pitkään analysoimassa tilannetta, yritti sitten kahdesti poistua paikalta, mutta koska hän oli kiinni enkä lähtenyt mukaan, hän seisahtui taas pian ja jatkoi tilanteen arviointia. Sitten hän päästi laivan sumutorvea muistuttavan varoitusäänen lähenevälle vaaralle "Mene pois, tai muuten!!"ja kentän metsäpäädystä tuli esiin Rouva Rusakko. Rouva Rusakko tuli paikalle aivan muina jäniksinä, loikki kentän poikki ja katosi toiseen pusikkoon. Tuli seurasi Rusakon menoa silmä tarkkana. Kävimme sitten vaihtamassa kentän laidalla suitset riimuun ja kävelimme vielä yhteisvoimin koko kenttää ympäri. Yritin aistia Tulista, että missä päin hän milloinkin koki jotakin pelottavaa olevan ja tarjouduin kävelemään suojelevasti edellä. Tuli kuitenkin sanoi, ettei oikein tiennyt mikä nyt enää pelottaa ja missä, mutta on kiva kun on toinenkin uhri maassa. Se monsteri voi sitten syödä ensin minut ja Tuli ehtii sillä välin pakenemaan. Kovin ritarillista..... Lopulta Tuli käveli kanssani ihan irrallaan ympäri kenttää pää rennosti alhaalla. Vein heppasen takaisin pimeään tarhaansa.
Jäin tallille yöksi, sillä vietimme kekrijuhlaa ja nautin muutaman viinilasin. Aamulla lähdin Tulin kanssa ratsastamaan paremmalla valolla. Laitoin satulan, menin kentältä selkään ja ratsastin sitten Tulin pellolle. Tällä kertaa eri pellolle kuin normaalisti. Tallilla on yksi pelto tien vieressä ja sen takana metsän vieressä toinen pelto, jolla jousiammuntaratakin sijaitsee. Nyt jäimme lähempänä tietä sijaitsevalle pellolle. Sunnuntaiaamun liikenne kun on melko olematonta.
Menimme aikamme käynnissä ja ravailimme sitten pikkuisen. Tuli tarjosi heti parasta raviaan! Saimme kumpaankin suuntaan parit rauhalliset laukkapätkät ja tämän jälkeen Tuli koki liikkuneensa tarpeeksi ja alkoi ehdotella pellolta poistumista. Neuvottelimme asiasta jonkin aikaa, kunnes Tuli taas suostui viipymään pellolla hyvän hetken. Otimme vielä vähän ravia, mutta pääasiassa kävelimme. Laukkaa en enää pyytänyt, sillä kotoa poispäin mennessä aurinko häikäisi silmiäni ja kotiinpäin laukkaamista en halunnut pellolta poistumisesta haaveilevalle pukkilaukkaponiinille enää edes ehdottaa. Ehkä kymmenen minuutin jälkeen Tuli ehdotti taas poistumista ja tällä kertaa neuvotteluun meni vähän kauemmin. Sain hänet kuitenkin vielä aina pellon toiseen päähän, vaikka kotipäädyssä pitikin aina uudelleen neuvotella. Lopulta olin itsekin suostuvainen lähtemään pellolta, mutta ihan testiksi ohjasin Tulin vielä poispäin muutamaa metriä ennen poistumiskulmaa. Tuli kääntyi mukisematta ja sai palkkioksi sen, että poistuimme pellolta. Kuitenkin, opettaakseni herralle jotakin, päätin viedä sen vielä kentälle. Ehkä hän lakkaa puskemasta pois pellolta, jos ymmärtää ettei se ole sama asia kuin työskentelyn lopettaminen. Pyysin kentällä vielä ravia ja ihan vain laukannostoja. Kentän pohja oli vähän kova ja muhkurainen ja yritin nostaa laukat vain tasaisimpiin kohtiin ja pitää pätkät lyhyinä. Näin Tuli joutui töihin hetkeksi vielä peltoilun jälkeenkin ja pääsi tarhaan sitten kun olimme yhtä mieltä lopettamisesta.
Jäin vielä hetkeksi ampumaan jousella maasta tallin pihaan. Olin huolissani Iranissa löytyneestä ja Suomessa jälleen karanneesta vetopituudestani, mutta tänään ammuinkin melko hyvin. Keskittyminen oli parempaa kuin asuintaloni pihassa, jossa naapurien lapset leikkivät, pelaavat ja utelevat. Eivät he nuolisateen alle onneksi tule, mutta jotenkin se siitä varmuuden vuoksi varuillaanolo kyllä syö keskittymistä. Tänään suurin osa ampumisista oli melko hyviä ja osumatarkkuuskin vaihtelevasti todella hyvä, melko hyvä tai "oho, nyt mokasin sen ja sen asian". Lopulta ampuminen alkoi tuntua niissä lihaksissa joissa pitääkin ja päätin lopetella ennen kuin ne väsyvät liikaa ja alan korvaamaan kyseisten lihasten käyttöä muilla lihaksilla, jolloin ampuisin jälleen väärin. Ehkä tämä tästä vielä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti