Sunnuntaina harjoittelimme Miran kanssa jousiammuntaa pulkasta. Todella mainio keino treenata vauhdista silloin, kun hevosta ei ole saatavilla, mutta lunta on.
Meillä oli molemmilla viisi nuolta, jotka ammuimme vuorotellen. Kymmenen laskun jälkeen taulu valokuvattiin ja otettiin uusi kierros. Taulu näytti jokaisen kierroksen jälkeen suunnilleen tältä! Oranssit ovat Miran, punavalkeat minun. Tämä kuva taitaa tosin olla otettu kesken kierroksen. Minä olen ampunut vasta neljä ja Mira kolme nuolta.
Mirankin vetopituus ja tekniikka alkaa olla melko hyvä! Kävimme myös viime viikolla Mihain yksityistunnilla yhdessä ja siitä oli varmasti Miralle paljon hyötyä! Oli jo aikakin päästä minun opeistani mestarin oppiin! Tunnilla oli kyllä vaikeaa taas keskittyä moneen kehitystä vaativaan asiaan yhtä aikaa, mutta itsenäisessä treenauksessa voikin sitten miettiä asioita enemmän yksi kerrallaan. Tunnin etu onkin lähinnä se, että tietää mihin keskittyä ja miten. Suurempi työ on useimmiten tehtävä opetuksen jälkeen itsekseen.
Maanantaina menin Tulin kanssa kentällä lampaankarvasatulalla. Maanantaina sää oli vielä oikein hyvä ja kentällä pystyi laukkailemaankin. Tämä satula oli kovin mukava! Se on vähän kuin menisi ilman satulaa, mutta se on kuitenkin hieman tukena. Lähinnä ehkä siinä, että se ei ole yhtä liukas kuin paljas selkä. Voin myös kuvitella sen mukavaksi lisäksi hevoselle, jolla on kovin ulkoneva selkäranka. Tulilla nyt toki ei ole sitä ongelmaa, hänet on pehmustettu joka suunnasta!
Käynnissä satula oli ehdottomasti maailman mukavin asia. Myös laukassa tämä oli mukava, mutta Tulin ravissa minulla oli pahoja tasapaino-ongelmia. Lähinnä siksi, että Tuli todella nostaa takajalkojaan, mikä on hieno asia, mutta voi jestas kuinka se pompottaa! Normaalin satulan kanssa pompotusta pääsee jalustimien varaan hieman pakoon, mutta ilman satulaa ja lampaankarvalla se pompotus olisi vain kestettävä. Tulia ei onneksi haitannut minun pompinta ja heilunta, kunhan nameja herui tavalliseen tapaan kaikesta siitä, mistä hän on niitä tottunut saamaan. Tänään menin Cavalierin ratsastustunnilla Rauni-ponilla ilman satulaa ja oli mukavaa huomata, että kyllä minä siellä ravissakin pysyn ilman satulaa. Se on vain se Tulin ravi joka on vaikea. Mutta jatkamme treenaamista!
Tuli tuntuu myös hivenen laihtuneen! Onhan hän edelleen paksu, mutta luulen ettei hän tämän pienemmäksi tulekaan menneisyydessä koetun vatsahaavan ja venyneen mahalaukun takia. Mutta onpahan aina mukavaa mennä ilman satulaa! Ei mene oma häntäluu ihan heti hepan selkärangasta läpi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti