Ratsastusjousiammunnan SM-kisat
12.-13.8.2017
Kylläpäs vierähti aikaa ennen kuin sain toimeksi kirjoittaa SM-kisakuulumisia, mutta tässä niitä nyt tulee.
Kisat olivat kaksipäiväiset, mutta kisaajat hevosineen saapuivat paikalle jo perjantaina totuttamaan hevosia rataan (ja sen vieressä eleleviin kotieläinpuiston epäilyttäviin asukkaisiin). Sunny-parka oli viety kauas ystävästään Inkkarista, mutta toisin kuin kotonaan Sunny ei vieraassa paikassa Inkkaria juuri kaipaillut. Kotieläinpuiston lampaat, varsinkin ne kaikkein pienimmät vauvalampaat arveluttivat aluksi vähän, eikä paikallaan seisominen kuulunut Sunnyn osaamisalueeseen lainkaan. Tunnusmusiikikseni valikoitui Ulta Bran Laulu asioista, kun aloin taas jo liiankin tuttuun tapaani lauleskella pitääkseni hengitykseni tasaisena ja sitä kautta hevosenkin rauhallisempana. Lopulta Sunny käyttäytyi oikein hienosti ja vein sen treenin jälkeen talliin oikein hyvillä mielin valmiina kilpailuun. Laulaminen minulle jäi päälle koko kisan ajaksi, mutta se piti jännityksen oikein hyvin aisoissa ja kerrankin tuntuu, että ammuin kisoissa oikeasti oman tasoni arvoisesti enkä alisuoritunut minkään kipsilukkojännityksen takia!
Kilpailu alkoi lauantaiaamuna unkarilaisella radalla, jossa ensimmäistä taulua voi alkaa ampua hyvin kaukaa – kuten kuvan ilmeestäkin näkyy, niin kaukaa, ettei sinne asti oikein edes näe (saati osu). Unkarilaisella radalla nuolia voi ampua niin monta kuin ehtii ja kaikki osumat lasketaan. Päätin kuitenkin, että ammun joka tapauksessa vain aikabonuksiin vaadittavat kolme nuolta ja keskityn erityisesti keskimmäiseen tauluun. Front shotin kanssa olisi voinut odottaa myöhemmäskin ja ampua sen lähempää, mutta pelkäsin mokaavani nokituksessa keskimmäiselle taululle jos jättäisin ensimmäisen taulun ampumisen liian myöhäiseksi. Osumia tuli paljonkin, mutta aivan liian usein pistealueen ulkopuolelle! Perhana! Minulle toisaalta oli saavutus jo sekin, että sain taulun napsahtamaan kerran front shotissa ja kerran back shotissa, vaikkakaan nuoli ei napsahtanut pisteille asti. Kaikki pisteeni haalin keskimmäisestä taulusta ja aikabonuksista. Keskimmäiseenkin tauluun olisi kyllä kannattanut osua useammin... Laukkoja oli kuusi, joista kolme meni nollapistein. Toisaalta unkarilaista rataa on hirveän vaikea treenata kotona, jos ei halua joko hukata nuoliaan tai osua niillä kohteisiin, joihin ei välttämättä kannattaisi.
Lauantai jatkui suomalaisen radan parissa. Suomalaiselta radalta päällimmäiseksi jäi mieleen se, kuinka tärkeää minulle voisi olla harjoitella myös rytmin menettämistä, tai lähinnä sitä, ettei sen menettäminen vaikuta ampumiseen. Suomalaisella radalla ensimmäinen taulu on maassa ja olin aikeissa ampua sitä, mutta Sunny vähän kyttäsi taulua ja väisti sitä viime hetkellä. Toisaalta videolta katsottuani olisin kyllä voinut koittaa ampua sitä silti... Mutta on helppoa olla jälkiviisas. Toinen taulu tuli ammuttua liian aikaisin ja huonolla tekniikalla, koska ensimmäisen maalin yllättävä ampumatta jättäminen sekoitti rytmini. Hevonen tulee ratsastaa kujaan ja kolmas taulu sijaitsee aivan kujan alussa. Siinä pitää oikeastaan valita, että yrittääkö ampua taulua vai varmistaako hevosen kujaanmenon. Itse yritin molempia. Sain hevosen kujaan ja yritin ampua kolmostaulun backshottina, mutta kiirehdin, koska taulu ei kuitenkaan ollut back shot asennossa, vaan selvä side shot. Sitäkin muuten voisi harjoitella... Side shotiksi asetellun taulun ampumista backshottina. Voi tulla tilanteita, joissa kyseinen taito olisi hyödyllinen. Ja onhan minulla teoriassa back shot -taito, mutta tässä pitäisi saada kuntoon se mentaalipuoli, että tässäkin pitää ampua keskittyen ja hyvällä tekniikalla, vaikka taulu menikin ohi jo kauan sitten.
Neljäs taulu on front shot, johon luulin osuneeni, mutta lopulliset pisteet saatuani selvisi, että olin taas napsauttanut nuoleni pistealueen ulkopuolelle. Viidennen taulun – back shotin – sen sijaan ammuin kahden pisteen alueelle. Nappasin nuolen nuolenpitäjältä, mutta en saanutkaan nuolta nokitettua sujuvasti (minä, joka en melkein koskaan mokaa nokituksessa?!), joten kuudes taulu jäi ampumatta kokonaan. Seitsemännen taulun ampumisen tuhosi taas nokituspulmista johtunut rytmin katoaminen. Kahdeksas taulu oli jälleen maassa, ja Sunny siirtyikin raviin juuri sen kohdalla. Olisi siis ollut aivan turhaa ampua, koska ravista ammuttuja osumia ei lasketa. Suomalainen rata on todella kiva, mutta valtavan vaikea. Lisäksi: Kenellä on kotona ravirata, jotta sitä voisi harjoitella?!
Lauantai-iltana oli tarkoitus nauttia leirielämästä ja grillata. Sääherrat olivat hieman toista mieltä. Vaikka perjantain ja lauantain välinen yö nukuttiinkin tyytyväisinä teltassa etanoiden keskellä, siirryimme Miran kanssa majoitusmökin keittiön lattialle lauantain ja sunnuntain väliseksi yöksi.
Sunnuntaina oli vuorossa vain korealainen rata. Luotin omaan korealaisosaamiseeni vielä aamulla todella vankasti. Kisasin itse viimeisessä ryhmässä ja ehdin nähdä melko paljon muiden suorituksia joko yksittäisiä laukkoja tai koko suorituksen. Siinä kohtaa tajusin, että muutkin vetävät korealaisella valtavan hyvin. Ehkä minun taitoni eivät olekaan riittävät?! Taso oli huomattavasti korkeampi kuin viime vuonna (tosin myös minä olen onneksi kehittynyt viime vuodesta) enkä osannutkaan enää oikein arvioida omaa suorituskykyäni. Onko realistista ottaa tavoitteeksi, etten saa yhtään nollalaukkaa, tai onko realistista ottaa tavoitteeksi osua jokaiseen tauluun?
Korealainen alkoi kahdella kierroksella single shotia. Olipa tavoitteeni sitten kumpi hyvänsä, nyt olisi pakko osua, ja minähän osuin! Seuraavana vuorossa oli kaksi kierrosta double shottia ja osuttuani ensimmäisellä niistä molempiin tauluihin, vahvistin tavoitteekseni sen, että haluan osua jokaisella laukallani jokaiseen tauluun. Toisellakin double shot kierroksella osuin molempiin tauluihin, vaikka back shotissa kävikin noin sekunnin myöhästyminen nokitusongelman takia (taas?!). Siirryimme serial shottiin, jossa tauluja oli viisi. Tässä kohtaa mokasin, sillä lähestyimme koko kilpailun viimeisiä laukkoja. Paineet kasvoivat. Ja päätin olla antamatta niiden kasvaa ja rauhoittelin itseäni: Älä ota paineita, sulla on tässä viisi mahdollisuutta! Tällä kierroksella osuinkin sitten vain kahteen tauluun! Koko kisan viimeiselle kierrokselle tajusin mistä serial shotissa on kyse:
Ei ole viittä mahdollisuutta – on yksi mahdollisuus viisi kertaa!
Kisojen viimeisellä laukallani osuin jokaiseen viiteen tauluun. Sain jopa yhden tiikerin eli viiden pisteen osuman ja yhden neljän pisteen osuman! Loput osuivat bravuurilleni eli kahden pisteen alueille.
Sijoitukseni olivat seuraavat:
Unkarilainen rata: 26,4 pistettä, sija 15/26
Suomalainen rata: 6 pistettä, sija 9/24
Korealainen rata: 52,5 pistettä, sija 6/26 (+ Grading HA2)
Kokonaiskisan sijoitus: 9/26
Täytyy tunnustaa, että en osannut odottaa sijoittuvani TOP-10 joukkoon ja olen kyllä valtavan iloinen! Sunny oli tasainen ja käyttäytyi todella nätisti. Korealaisella radalla häntä alkoi vähän harmittaa viimeiseksi lähtijäksi jääminen, mutta hän oli silti hallinnassa. Radat hän meni 10-12 sekuntiin, joka oli melko hyvä vauhti. Korealaisella tuntui, että Sunny olisi voinut mennä hieman lujempaakin ja olisin silti ehtinyt nokittaa taulujen välissä ongelmitta, mutta en hennonnut pyytää väsyneeltä Sunnylta enempää. Lisäksi olin todennut jo suomalaisella radalla, ettei rytmin sotkeminen ole ampumiselleni hyvä idea. En siis ottanut turhia riskejä ja pyytänyt nopeuteen muutoksia kesken radan. Sunny kuitenkin laukkasi jokaisen laukan tasaista vauhtia alusta loppuun. Tämän parempaa kisahevosta en olisi voinut toivoa enkä saada! Kiitos tuhannesti Eerolle, että sain lainata Sunnya!
Tässä vielä videokooste koko suorituksestani.
Kuvista kiitos: Fanni Snellman
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti