Luottamusta etsimässä (ja löytämässä)

Tuli on ollut pitkään todella rauhallinen ja fiksu. Se ei ole hätkähtänyt sen kummemmin rekoista, pyöräilijöistä tai villeistä mopopojistakaan. Tuuli, suhisevat puskat ja jousiampuva Mihaikin ovat olleet ihan hyväksyttävää arkea. Nelli on vienyt Tulilta lauman johtajuuden ja suuri huolehtivan johtajan vastuu on pudonnut Tulin harteilta. Ehkäpä se on rauhoittanut Tulia? Luonnollisesti se, että menin nyt sanomaan näin, kumoaa hyvän onneni ensi kerralla ja lennän selästä komean pukkilaukan saattelemana. Sitä odotellessa siis!

Tulilla on reippaan tekemisen jälkeen ollut motivaatiopulaa käyntityöskentelyssä. Heti laukkojen ja ravien jälkeen käyntiin siirryttäessä Tuli on alkanut aina utelemaan, että jokos sinä muikkeli tulisist sieltä selästä alas, mennäänkö keskelle kenttää tai palataanko pellolta kotiin? Nyt Puolan kisojen jälkeen, kun jousiammuntatreeniä uskaltaa jo vähän keventää, päätin ottaa käyntityöskentelyn ja kuuliaisuuden muutaman kerran aiheeksi. 

Ensimmäisellä kerralla menin ilman satulaa, emmekä todella tehneet muuta kuin käyntijuttuja aloittaen maasta ja siirtyen sitten selkään. Keskityimme taivutuksiin, väistöihin ja tarkkuuteen. Teimme erilaisia puomitehtäviäkin. Tuli ei kertaakaan kysynyt, että joko lopetettaisiin. Tai ehkä hän ei hoksannut, että ehdimme aloittaakaan?

Toisella kertaa teimme samaa kuin ensimmäisellä, mutta lisäsin mukaan vielä ravin ja halusin tarkkoja siirtymisiä. Lopulta Tuli oli niin kuulolla, että sain sen siirtymään käyntiin ja raviin pelkästään vatsalihasten ja hengityksen avulla 3-5 askeleen välein. Tästä innostuneena ajatus suitsitta ratsastamisesta heräsi. 

Kolmannen kerran suunnitelma oli ottaa mukaan sekä suitset että kaulanaru. Jos Tuli menisi nätisti, voitaisiin suitset jättää kentän reunaan. Ongelmaksi tulikin se, etten löytänyt kaulanarua tallista. Nooh, mitä sitä turhia. Mennään sitten kokonaan ilman. Aloitimme taas maasta suitsien kanssa, sitten siirryin selkään ja testasin, että siirtymiset ja jarrut toimivat. Seuraavaksi jätinkin jo suitset pois. Ensi kerralla ratsastan siirtymät vielä vähän tarkemmiksi ennen kuin luovun suitsista. Suitsettomana jarrut tuntuivat olevan Tulilla hieman hitaanlaiset, vaikka toimivatkin. 

Ensi kerta tosiaan tulee. Ei ehkä seuraavalla minun ja Tulin tapaamiskerralla, mutta joskus. En ole koskaan aiemmin ratsastanut täysin varusteitta ja tällä kertaa tyydyin ratsastamaan vain pari kierrosta ravissa uralla. Ehkä kuitenkin pystyisimme tekemään myös enemmän? Aluksi minua jännitti päästää irti. Käteni eivät oikein tienneet mitä niiden tulisi tehdä. Nehän ovat aina kiinni joko ohjissa tai jousessa! Kuitenkin kun tähän vapauteen ja villiyteen on päästy, haluan kokeilla rajojani vielä hieman pidemmälle! Sitä paitsi, mikä on pahinta mitä voisi sattua? Tuli pelästyy ja pukittaa, minä putoan. Ainakaan Tuli ei kompastu ohjiin! Jätetään tämä leikki nyt silti vain kentän aitojen sisälle. 

Täytyy sanoa, että tämä luottamus tuntuu aika hyvältä!

(Menittekös poloiset videon klikkiotsikkoon? Tulipoika se tässä vain on nakuna. Minulla taas on varusteet ja vaatteet päällä – sori.)