sunnuntai 17. joulukuuta 2017

Kinkkukisat 17.12.2017

Varsinais-Suomen Jousimetsästäjien Kinkkukisat 17.12.2017

ETAT hieroo yhteistyökuvioita Varsinais-Suomen Jousimetsästäjien kanssa ja meidät kutsuttiin pienellä porukalla testaamaan uutta Turun sisähallia leikkimielisten avajaiskisojen muodossa. Kilpailuissa miehet ja naiset kilpailivat omissa luokissaan. Vaisto- ja tähtäinjouset puolestaan kisasivat sekaisin. Kuitenkin pisteytys oli hieman erilainen vaistojouselle, jotta meillä olisi edes jotain mahdollisuuksia tähtäinjousia vastaan. 


Kisa aloitettiin ampumalla 18 metrin päähän kolmen nuolen sarjat viisi kertaa. Maalitauluna oli ylimmässä kuvassa keskellä näkyvä paperi, jonka jokaiseen tauluun tuli ampua yksi nuoli. Kisoissa jokaisella oli oma taulupaperi, johon pisteetkin merkattiin. Kilpailijoita mahtui ampumaviivalle useampia, joten kilpailutilanteena kisat olivat melko rennot. Kukaan ei katsonut juuri sinua ja sinun suoritustasi, vaan ampua sai ihan omassa rauhassa. Ratsastusjousiammunnasta tuttua aikarajaakaan ei ollut, joten oma kisatavoitteeni oli malttaminen ja teknisesti hyvä ampuminen. 


Paperitaulujen jälkeen siirryttiin ampumaan 3D-eläintauluja. Paperitaulukierroksilta sain sentään jokaiselta joitain pisteitä, mutta eläinkierroksilla otin kahdesti nollakierroksen. Eläintaulukierroksella huomasin myös vähän hosuvani, mutta taas keskittyessäni ja palatessani tavoitteeseeni keskittyneestä ja hyvästä ampumisesta eläimet saivat kyytiä! Pitäisi vaan aina muistaa malttaa, myös innostuessaan ja erityisesti silloin!

Paperista 5p, sininen 8p, punainen 9p, keltainen 10p
Eläimestä 5p, vitaalialueen ulkorengas 10p, vitaalialueen sisärengas 11p
Ratsastusjousiammunnassa olen tottunut kilpailemaan niin, että naiset ja miehet ovat samassa sarjassa. Nytkin, jos itse olisin ollut päättämässä, olisin laittanut naiset ja miehet sekaisin ja jakanut sarjat jousityypin mukaan. Jousimetsästäjillä tosin lienee tapana sarjoittaa naiset ja miehet omiin sarjoihinsa ja järjestäjän sääntöjen mukaan tietysti toimitaan. Vaisto- ja tähtäinjousen eroa oli kuitenkin pyritty helpottamaan siten, että me saimme pisteitä myös taulupaperista ja eläimen kropasta, kun taas tähtäinjousella pisteitä sai vain taulun värialueilta ja eläimen vitaalialueelta. 



Naisten sarjassa oli 6 kilpailijaa. Ensimmäiseksi sijoittui, ehkä odotettavasti, sarjan ainoa tähtäinjousella ampunut. Pisteet tosin olivat hänellä sitä luokkaa, että on sitä taidettu harjoitellakin. Me vaistojousiampujat ammuimme noin sata pistettä vähemmän. Anni sijoittui toiseksi ja minä kolmanneksi.

Kokonaispisteet: 108
Sijoitus: 3/6

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti