Tulipoika ilman satulaa 28.12.2017
+ Mira pääsi pitkästä aikaa mukaan tallille
– Mutta kaikki kuvat näyttävät tältä, koska kamerani ei osaa
– Kamerani ei osaa, koska sää on aina suhruinen ja pimeä
– Tulipoika on jumissa, koska ei mutaisessa tarhassa juurikaan riemukseen liiku
– Laukat eivät suju, koska takapää jumittaa
+ Vaikka laukkaa piti työstää, ravi oli satulattomuudesta huolimatta yllättäen oikein helppoa istua
+ Tuli oli oikein fiksu ja rohkea, ei pelkopylly
– Joten se ylläriuukkari oli todellakin yllättävä, ja minä putosin
+ Sentään putoaminen tuli videolle!
+ Loppukäynnit päästiin kulkemaan suitsitta, eikä oloni ollut yhtään niin epävarma kuin viimeksi!
– Tuli tosin ei alkuun ollut aivan varma, seuratako selässään olevaa minua vai maassa olevaa Miraa
+ Tuli kuitenkin hoksasi, että minua kuunnellaan ja homma toimi!
Ratsujousiampujan kiusaus -kilpailu Helsingin jousiammuntahallissa 30.12.2017
Kuinka taata surkea kilpailumenestys?
- Ammu kisaa edeltävällä viikolla kolmella eri jousella
- Nuku pommiin
- Herää siihen, että kyytisi soittaa ja ilmoittaa ajaneensa kolarin (kaikki kunnossa paitsi auto!)
- Luule hetki, ettet pääse kisoihin
- Ystäväsi nopean reagoinnin takia pääse kuitenkin lähtemään kisoihin
- Hukkaa kuitenkin kisafiiliksesi täysin
- Äläkä missään nimessä keskity
– Kiusallinen tietoisuus siitä, että polveni hakeutuvat lukkoasentoon enkä jostain syystä saa tehtyä asialle mitään
– Samaan tauluun samaan aikaan ampuva kilpakumppani (haluaisin kisoissa olla yksin yhdellä taululla)
– Monen monta muuta samaan aikaan ampuvaa, huono keskittyminen
– Hukattu vetokäden hartija, joka ei vain löytänyt paikkaansa
– Täysin hukassa oleva sihti, pikkupisteet ja nollat
– Jonka jälkeen nollakierros
+ En rikkonut yhtään nuolta, vaikka taulujen takana oli kova tiiliseinä!
 |
| "Me ollaan hävitty tää peli!" |
Vaikka kisoista on näennäisesti vain paljon miinusta, oli silti oikein mukavat ja opettavaiset kisat. Konsepti oli täysin erilainen kuin ratsastusjousiammuntakisoissa ja huomasin kuinka tärkeää oikeanlainen fiilis ja keskittyminen oikeasti onkaan. Väitän, että ratsastusjousiammunnassa osaan jo melko hyvin hallita tunteeni niin, ettei edellinen kierros vaikuta seuraavaan. Näissä kisoissa kuitenkin huomasin, että mitä enemmän tuli huonoja kierroksia, sitä huonommaksi keskittymiseni meni ja luovuin toivosta, vaikka toivoa olisi vielä ollut. Toisaalta taas hyvän kierroksen jälkeen meni huonosti, koska vaivuin hetkellisesti hölmöön itsevarmuuteen.
Rakas Punapupu-jouseni on palvellut minua uskollisesti ja lähiaikoina tähtäyksenikin on ollut kelvollista kunhan saan hartiani sijoiteltua oikeaan kohtaan. Kisoissa hartiaani ei löytynyt. Samalla väitän päätäni sekoittaneen sen, että ammuin kisaa edeltävällä viikolla kolmella eri jousella. Vanhalla Kayallani, Punapupulla ja uudella vielä nimeämättömällä jousellani. Kisoissa tavoitteeni olikin ampua teknisesti hyvin, sijoituksesta välittämättä. Eniten minua harmittaakin se, että löysin hyvän tekniikan vain ajoittain ja muuten kehoni taisteli itseään vastaan. En löytänyt hartiaani oikealle paikalle, hosuin, ajauduin kummalliseen etukenoon ja polveni lukkiutuivat. Kaikesta tästä olin kiusallisen tietoinen, mutta en vain osannut tehdä asialle mitään. Itse kisaa en mielestäni jännittänyt, mutta kehoni oli kummallisessa jännityksen tilassa. Olisin halunnut pienen kisajännityksen kehoni sijaan päähäni kanavoimaan keskittymistä mutta pois häiritsemästä lihasteni toimintaa. Mutta minkäs teet!
Sijoituin sijalle 16/19 pistein 122
(Parhaimmisto sai yli 350 pistettä, että hupsista!)
Paremmalla onnella seuraavaan vuoteen ja seuraavaan jouseen!
Hyvää uutta vuotta 2018!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti