Kils Träffen -kilpailu, Ruotsi 21.-22.7.2018

Pienessä Kilin kaupungissa sijaitsi kiva kotitalli, jonka yllättävänkin hulppeissa tiloissa järjestettiin Kils Träffen -kilpailu. Kilpailuun oli ruotsalaisten lisäksi kutsuttu kolme suomalaista, ja ruotsalaisistakin Ruotsin joukkuetta edusti kolme kilpailijaa. Tarkoituksena oli siis kilpailla Suomi vs. Ruotsi -maaottelu. 

Kansainvälisiin kilpailuihin tuntuu aina olevan tunkua. Suomalaiset ovat pääasiassa todella aktiivisia ja innokkaita lähtemään ulkomaan kisoihin, mutta jostain syystä tähän kisaan halukkaita osallistujia oli melko vähän. Niinpä itsekin päädyin lähtemään reissuun, vaikka aluksi ajattelin jalosti antavani kisapaikan jollekin, jolta kansainvälinen kisakokemus vielä puuttuu. Saimme kasaan kivan kolmen naisen porukan ja matkustimme yhdessä laivalla Tukholmaan ja ajoimme kohti Kiliä.

Saavuttuamme meille näytettiin majoituspaikkamme, hevoset ja saimme hetken hengähtää, nukkua päiväunet ja käydä syömässä keskustassa (joka koostui lähinnä yhdestä jopa niin leveästä kadusta, että kaksi autoa saattoi ajaa toisiaan vastaan ilman ongelmaa, sekä pienemmistä kaduista, jotka olivat poikkeuksetta "syrjäkatuja"). Illemmalla testasimme tulevia kisaratsujamme. Saimme valita kahdesta issikasta, Glöd-tammasta ja Geiser-ruunasta. Glöd oli jo parikymppinen vanha konkari ja Geiser vasta kuusivuotias. Kilpailun järjestäjä osoitti suurenmoista vieraanvaraisuutta antamalla meidän valita ratsumme ensin, ja hän kisaisi sitten sillä joka jää meiltä yli. Hevosiahan siis oli kaksi, meitä kolme, ja molemmille hevosille otettiin kaksi ratsastajaa. 

Geiser, minä ja unkarilainen rata

Testasin Geiser-ruunaa ja rakastuin siihen heti. Ruuna oli herkkä ja kuuliainen, eikä nuoresta iästään huolimatta pelännyt mitään. Testilaukoilla se meni 99 metriä noin 15 sekuntiin ja ajattelin sen olevan todella hyvä, sillä en joutunut pyytämään ruunaa lainkaan. Kisalaukoilla se varmasti menisi lujempaa, jos vähän hoputtaisin sitä. Pidin Geiseristä niin kovasti, etten halunnut edes testata Glöd-tammaa, joka meni hieman lujempaa, mutta joka kuulemma muuttuu kärsimättömäksi alussa. Minulle on melko tärkeää, että hevonen malttaa odottaa radalle menoa ja saan itse rauhoituttua ja keskityttyä ennen jokaista kisalaukkaa. Geiser vaikutti siltä, etten joudu tappelemaan sen kanssa. 

Unkarilainen rata

Lauantaina kilpailtiin unkarilainen rata. Ensimmäinen kisalaukkamme oli 16 sekuntia, mutta sen jälkeen vauhti yllättäen hyytyi ja hyytyi. Omistajakin sanoi, ettei Geiser ole koskaan mennyt yhtä hitaasti. Liekö sitten helle ja paarmat hänet uuvuttanut. Suuri osa kisalaukoista mentiin 17-18 sekuntiin, mikä on unkarilaiselle ihan sallittu vauhti, mutta nuolia pitäisi kyllä sitten saada tauluun enemmän kuin yksi tai kaksi. Olin luonut itselleni taktiikan ajatellen noin 15 sekuntista hevosta ja yhtäkkiä olinkin hieman hukassa. Yritin laukoillani vähän vuorotellen ampua joko mahdollisimman monta nuolta tai mahdollisimman hyvin. Kumpikaan ei oikein sujunut. Mahdollisimman monesta nuolesta ei ole mitään hyötyä, jos niistä mikään ei osu, ja hyvin ammutut kolmekaan (+ lucky shotit radan alussa ja lopussa) ei oikein riitä, jos vauhti on hidas. Hevosen hidas vauhti olisi vielä ollut totuteltavissa, mutta ongelmia tuotti piirre, johon ei useinkaan törmää muiden kuin issikoiden kanssa: laukka meinasi tipahtaa töltille aivan minä hetkenä hyvänsä! Välissä otimmekin yksittäisiä tölttiaskeleita, ja hevosen komentelu takaisin laukkaan vei hieman keskittymistä ampumiselta. Onneksi poni oli herkkä ja usein pieni kevyt pohje riitti nostamaan laukan uudelleen. Jouduin kuitenkin olemaan melko tarkkana ja keskittymään poniin todella paljon ampumista enemmän. Harmi! 

Taistelin itseni unkarilaisella kuitenkin sijalle 12/23 pistein 61,36. Grading-tasolla suoritukseni oli HA1 ja tunnustan, etten ole valtavan tyytyväinen. Kuitenkin olosuhteisiin nähden suoriuduin ihan hyvin. Ranskankin kisassa minulla oli hidas poni, jota jouduin hoputtamaan, mutta sen laukkaamisesta en joutunut olemaan huolissani. Tulokseni on melko samanmoinen nyt kuin silloin, vaikka jouduin keskittymään poniin nyt vielä enemmän kuin Ranskassa. 

Korealainen rata 

Korealainen rata kilpailtiin sunnuntaina. Olin ensimmäisessä ryhmässä ja toivoin ponini aamun viileydessä ja muutenkin lauantaita pilvisemmässä säässä keräävän vähän energiaa. Lisäksi pyysin Glödin ratsastajaa odottamaan meitä radan päässä, josko odottava tuttu kaveri saisi Geiseriinkin hieman vauhtia. Omistajan ohjeilla ratsastin ponin myös hieman lyhyemmäksi ja ennen rataa kokosin sen askelluksen hieman ompelukonemaiseksi tikitikiksi, josta se lähti laukkaan hyvällä energialla. Vieläkään se ei mennyt lujaa, mutta en joutunut olemaan huolissani laukan vaihtumisesta töltiksi (paitsi aivan radan lopussa, sillä poni tiesi tarkalleen missä 90 m rata loppui, mutta halusin alusta asti ratsastaa sitä 150 m radan porteille asti saadakseni sen sinne myös viimeisillä kierroksilla). Pysyimme ponin kanssa muutaman desimaalin heitoilla aikarajan molemmin puolin. Ammuin hienosti pelkkä nelosia, tai no pari kertaa myös ohi, mutta lähinnä nelosia. Olin todella tyytyväinen paitsi itseeni myös poniin. Triple shotit meiltä meni todella hyvin. Rata vaihdettiin viiden taulun multiple shotia varten, ja sitten huomattin, että triple shotilla taulujen etäisyys oli väärä! Double shotista oli epähuomiossa siirrytty triple shotiin vain laittamalla uusi taulu kahden taulun väliin, vaikka taulujen etäisyyttä tulisi myös muuttaa. Kisaryhmälleni tarjottiin mahdollisuutta uusia rata. Monella oli (sattuneesta syystä) ollut ongelmia nokittaa keskimmäiseen tauluun ja suoritukset olivat menneet huonommin, joten he ilomielin tarttuivat uusintamahdollisuuteen. Minä puolestani olin hitaalla ponillani saanut juuri itselleni sopivan ammuntarytmin, kun taulut olivat liian lähekkäin. En halunnut uusia omia ratojani, sillä vaikka teoriassa olisi mahdollista saada vieläkin paremmat pisteet, en alkanut leikkiä upporikasta ja rutiköyhää, vaan pidin ilomielin jo saamani pisteet. 

Ryhmän viiden muun ratsastaessa triple shotia uudelleen jouduin odottamaan ponini kanssa noin vartin. Olin nähnyt kovan vaivan ratsastaessani ponin hieman "tikitikiksi" ja saadakseni siihen hieman vauhtia. En voinut pitää samaa menoa yllä varttia, kun radalle ei ollut sillä välin mitään asiaa. Niinpä poni vähän uuvahti, ja luuli meidän jo lopettaneen. Multiple shot jatkui heti, kun muut olivat saaneet triple shotinsa uusittua. Tuntui samalta kuin olisi aloittanut kokonaan uuden suorituksen kylmiltään, ja niinhän se käytännössä olikin. Oma draivini oli jo täysin hukassa, poni ei enää kokenut suurta halua mennä radalle tai radalla, ja olin jo unohtanut miten niitä nelosia ammutaankaan. Kisaa ennen mennään aina harjoituslaukat, mutta nyt jouduin käytännössä aloittamaan uuden suorituksen täysin kylmiltään. Ensimmäisellä multiple shotilla osuin sentään kolmeen ensimmäiseen tauluun. Tämän jälkeen tajusin, että poni menee todella hiljaa ja yritin hieman patistella sitä sillä seurauksella, että sohlasin neljännen taulun. Viidennelle taululle oli jo täysi työ pitää ponia laukassa, sillä ponin mielestä rata loppui jo 40 metriä sitten. Ei siis tullut osumaa viidenteenkään tauluun. Tässä kohtaa viimeistään oma mielentilani romahti ja hyvä kisafiilis muttui turhautumiseksi, suruksi ja pettymykseksi. Viimeiselle kierrokselle lähdin jo vähän valmiiksi luovuttaneena. Yritin potkia poniin vauhtia, mutta oikeastaan en enää edes välittänyt kulkeeko se vai ei, olin joka tapauksessa jo menettänyt HA2-graden, jota olin lähtenyt tavoittelemaan. Osuin viimeisellä kierroksella vain kahteen tauluun, joista yllätyksekseni toinen oli viimeiseen tauluun, jonka luulin olevan meiltä täysin poissa pelistä, koska en ehtisi ampua sitä hyvin huolehtiessani laukasta. Tosin nytkin se osui vain tuurilla ja olen varma, että vetoni näytti hirveältä... 

Olin korealaisen jälkeen todella pettynyt. Toki virheet ovat inhimillisiä ja niitä sattuu, eikä virhe ollut varsinaisesti se, että taulut jäivät liian lähelle toisiaan, vaan virhe oli se, miten sen jälkeen toimittiin. Toki on ymmärrettävää, että kun virhe tapahtuu ja huomataan, on vaikea ajatella pikaisesti kaikille sopivin suunnitelma ja ensimmäisenä tulee mieleen vain, että annetaan kisaajille mahdollisuus uusia – ja se on oikein! Kuitenkin ehkäpä paras ratkaisu olisi ollut kilpailla multiple shot normaalisti triplen jälkeen (taulutkin oli jo ehditty siirtää multiplea varten!) ja uusijat olisivat sitten voineet lopuksi uusia triple shotinsa. Näin se, joka ei halua uusia, ei joutuisi odottamaan kohtuuttoman kauan. Tietysti tämä järjestely tuli itsellenikin mieleen vasta suorituksen jälkeen, enkä siis osannut ehdottaa sitä itsekään siinä tilanteessa. Uusintamahdollisuuden antaminen vääränlaisen kisaradan kilpailleille on ehdottomasti reilua, mutta ongelmia tulee siinä vaiheessa, kun kaikki eivät haluakaan. Mitään ylimääräistä ongelmallista taukoahan ei olisi tullut, jos minäkin olisin halunnut uusia triple shotini. Nyt minua tavallaan rankaistiin (en sano, että kisajärjestäjä rankaisi, mutta jokin jousiammuntakarma) siitä, että osasin sopeutua poikkeavaan taulujen etäisyyteen ja suoriuduin siitä hyvin. Toinen mahdollinen reilu ratkaisu olisi ehkä ollut antaa minulle yksi harjoituslaukka vielä ennen multiple shotia niin, etten joutuisi aivan kylmiltään takaisin kisasuoritukseen, mutta tällainen ylimääräinen harjoituslaukka taitaa olla IHAA:n sääntöjen vastainen. 

Sain korealaiselta 44,86 pistettä ja sijoituin sijalle 12/23. Grade-taso oli tässäkin HA1. Tämä toki on tältä vuodelta paras korealaisen tulokseni, mutta erityisesti minua harmittaa se, että jos olisin voinut jatkaa multiple shotille samalla draivilla kuin aiemmat kierrokset, olisin hyvin todennäköisesti voinut saada HA2-graden, joka minulta vielä korealaiselta radalta puuttuu saadakseni virallisen tasoluokituksen. 

Kokonaiskilpailussa olin 13/23. Lienee turhaa sanoa, mutta sanon kuitenkin, että Ruotsi voitti. 

Pientä mittausvirhettä ja siitä aiheutunutta surua lukuunottamatta kisat olivat todella onnistuneet. Kukaan ei pudonnut ja kaikki meni muutenkin hyvin. Aikataulu sujui, ruokaa oli riittävästi tarjolla ja majoituskin oli erittäin hyvin järjestetty. Nukuimme asuntoautossa, joka oli sijoitettu katoksen alle varjoon ja viileni yöksi juuri sopivasti. Käytössämme oli asuntoautossa jopa oma suihku ja vessa! Kisajärjestäjät ja muukin porukka oli erittäin vieraanvaraista ja ystävällistä, ja vaikka ymmärränkin ruotsia melko hyvin, kenellekään ei ollut ongelmaa puhua kanssani myös englanniksi. Kisojen juonto vaihdettiin heti englanniksi, jos yksikään meistä suomalaisista oli katsomassa tai kilpailevassa ryhmässä, vaikka "varsågod och rid" sekä pisteet (eli numerot), olisivat olleet helposti ymmärrettävissä ruotsiksikin. Parhaimpina hetkinä kielitaidot yhdistyivät ja sönkötimme kaikki yhdessä ruotsia ja englantia sekaisin.