Rästi-info ja videopaljous

Aikoihin ei taas ole tapahtunut mitään kovin kummallisen jännittävää, joten blogin päivittäminen on tuntunut hivenen turhalta. Tulin kanssa olemme treenailleet minun tasapainoani ilman satulaa. Tulin ravi on kyllä edelleen vaan niin mahdoton istuttava. Cavalierin ratsastustunnilla tosin opin keskiviikkona uuden istuntajutun, joka todennäköisesti olisi tässä(kin) asiassa suuresti avuksi. Viime viikonloppuna ja alkuviikosta en vain vielä osannut sitä. 

Ilman satulaa -treenaus jäi nyt viimeksi siihen, että päätin ottaa Tulin kanssa laukannostoja käynnistä. Ravista en kehtaa niitä häneltä edes pyytää, sillä jos minä pompin siellä kuin 4-vuotias synttäreillään pomppulinnassa, on Tulin varmastikin kovin epämiellyttävä nostaa laukkaa. Lisäksi minulla on ollut ongelmia nimenomaan laukannostossa. Itse laukka ei enää ole tasapainollisesti vaikea, mutta juuri nostohetkellä keikun kummallisesti. Tosin yhdellä laukalla tein ehkä kaikkien aikojen noloimman putoamiseni. Tuli päätti äkkiseltään vaihtaa hivenen suuntaa laukassa ja lähdin vain liukumaan jalka edellä alas. Tuli on niin paksu, ettei istuinluun osuminen selkärankaan jarruta menoa, vaan kerran kun lähtee liukumaan sivulle, niin se on menoa sitten. 

Ratsastin Tulin tarhan pellolla, koska kentän pohja oli kova ja jäässä. Oli minun onneni, että lauman tammat eivät hoksanneet pääsevänsä pellolle metsätarhasta (portti pellolle on auki vain pakkaskeleillä). Ratsastuksen lopuksi päätin saattaa Tulin portista metsään, jotta herrapolo ei kokisi jääneensä ihan yksin. Tässä vaiheessa tytöt tajusivat portin olevan auki, ja siitä vasta riemu syntyi. Alma (kuvassa keskellä) otti kaiken ilon irti ja pomppi ja juoksi. Tuli teki vain sivistyneen kierroksen ravissa, mutta jos olisin ollut selässä tämän riemun alkaessa, olisi Tulin meno voinut olla toinenkin. 

Tuli teki vain rauhallisen ravikierroksen ja suuntasi sitten minun luokseni tarkistamaan, että minullakin oli varmasti kivaa, vaikken riehunutkaan jengin mukana. 


Torstaina harjoittelin Tulin selästä jousiammuntaa ihan yksikseni. Oli kovin näppärää, että nuolenkerääjä puuttui, sillä nyt tauluun oli pakko osua. Pari nuolta tosin pomppasivat maan kautta tauluun hutaistun ampumisen jälkeen. Maa oli niin kova, etten saanut siihen pikatikkuja kujan merkiksi, eikä Tulia juuri huvittanut pysyä uralla. Ampuminen jäi siis välillä kokonaan väliin tai tuli hutaistua, koska piti vapauttaa kädet hevosen ohjaamiseen. Ammuin vain käynnistä ja ravista, sillä pohja oli niin kova. Yritin keskittyä nimenomaan ampumisasentoon, sillä jokin suuri tarkoitus tällekin hitaiden askellajien treenille oli keksittävä. Tuli ihmetteli, että mitäs tämä tällainen jousiammunta on, ettei yhtään saa laukata, ja tarjosi itse kahdesti laukkaa. Lopputreenistä radanpuoleinen ura oli alkanut antaa Tulin hokeille sen verran periksi ja pehmennyt, että uskalsin ottaa siihen yhdet laukkapätkät molempiin suuntiin Tulin toivomuksesta. 


Tiistai on minun ja Miran maasta-ammuntapäivä. Tässä pientä koostetta parista tiistaista. 

Kun lumi on sulanut, maa on likainen, eikä hevosta ole saatavilla, on leikittävä itse heppaa. Video on varsin pimeä, eikä ampumisestani näe juuri mitään, mutta näkyy siellä sentään loikkiva nainen. Se on melkein yhtä hauskaa kuin loikkiva ja jousiampuva nainen. Kyseessä on siis "Aina ei oo heppaa" -treenisarjan kolmas osa. Toisena osana näimme pulkkailujousiammuntaa ja ensimmäinen osa on kesältä ennen blogiajanlaskun alkua, laitanpa senkin nyt tähän. 

Keväällä, kun asfaltti ei ole täynnä lehtiä ja muita roskia, treenaus käy rullaluistimilta. Tässä tekniikkani toki on kovin huono, eikä tämä extremeurheilu lainkaan paranna sitä. Osumia sentään tulee. 

Ratsastusjousiammunta on hauska laji, sillä hepattomaankin treenaukseen vain oma luovuus on rajana. Tällaisten pölöilytreenien jälkeen toki kannattaa ampua maasta myös ihan normaalisti ja keskittyä nimenomaan tekniikkaan. Rullaluistelu, pulkkailu ja ihmislaukkailu toki kehittävät ampumisajoitusta ja liikkeestä ampumista, mutta pelkästään sitä treenaamalla saa kyllä äkkiä ampumisestaan hutaistua, joka etenkin minulla näkyy vetopituuden lyhenemisenä. 

Nyt saimmekin tällä viikolla taas hivenen lunta. Harjoittelimme viime tiistaina tavalliseen tapaamme kerrostalon pihalla. Videon perusteella olen edelleen aavistuksen huolissani vetopituudestani, mutta myös kathrastani. Kathra on siis tuo liike, jonka teen jousella päästettyäni jänteestä. Se on veltto heilautus, sen pitäisi olla tarkempi. Osumia sentään tulee, joten en usko kathrani olevan haitaksi, mutta tuollaisena siitä ei kyllä ole mitään hyötyäkään.

Otimme myös meidän molempien ajat. Ammuimme kahdeksan nuolta. Tässä oma tulokseni. Tähdätkäämme parempaan, mutta ei hosutumpaan!

Huomenna suuntaan Jatilan tallin pikkujoulukisoihin! SM-kisoihin tavoitteeni oli, etten olisi aivan viimeinen ja että osuisin tauluun edes kerran. Sama tavoite lienee nyt ihan hyvä. Tosin, Iranin-matkan ja muun treenailun jälkeen tavoitetta voisi nostaakin. Mitäpä jos tavoitteeni olisikin, etten ole aivan viimeinen ja osuisin jokaisella laukalla edes kerran? Tavoitteisiin voisi ehkä lisätä myös SM-kisoissa ja Iranissa olleen tavoitteen pysyä hevosen selässä.