ESRAJA:n pikkujoulukilpailut

ESRAJA:n eli Etelä-Suomen Ratsujousiampujat Ry:n pikkujoulukilpailut Jatilan tallilla Mäntsälässä 4.12.2016

Lähdimme Miran kanssa Turusta ajamaan kahdeksalta aamulla ja saavuimme Mäntsälään Jatilan tallille vähän kymmenen jälkeen. Mira tuli minulle seuraeläimeksi ja kuvaajaksi, eikä yllytyksistäni huolimatta lähtenyt kisaajaksi. Kisat olivat kuitenkin hyvin matalan kynnyksen kisat ja tehty sopimaan kaikentasoisille ratsastusjousiampujille. 

Rata oli maneesin reunoilla ja sen varrella oli viisi taulua. Taulut sai yleisestä ratsasastusjousiammuntakilpailusäännöstä (huh, mikä sana) poiketen ampua mistä tahansa askellajista tai vaikka paikaltaan. Oma tavoitteeni oli ampua ainakin kolme nuolta ja osua jokaisella kierroksella ainakin kerran. Tämä tavoite tavallaan täyttyi, vaikkakaan en ensimmäisellä kierroksellani osunut pistealueelle. Tauluun sentään kuitenkin, ja koska en sen tarkemmin tavoitteessani määritellyt mihin minun on taulusta osuttava, katson tavoitteeni täyttyneeksi. Haaveilin meneväni kaikki kierrokset laukassa siitä huolimatta, että jokainen askellaji kelvattiin. Hevoseen tuli kuitenkin jonkin verran kiinnittää huomiota ja laukkaan pakottaminen vei huomiota ampumiseltani, joten tyydyin etenkin viimeisellä kierroksella jo pelkkään raviin. 

Heppa Zirkonilla oli myös huvittava tapa katsoa mitä tapahtuu. Se ei siis kytännyt maaleja peloissaan, vaan sellaisella opetushevosmaisella uteliaisuudella: "No osuukos tämä täti noihin tauluihin?" Tämäkin hieman häiritsi omaa ampumistani, sillä vaikka Zirkon ei ollut kääntymässä mihinkään, olin vähän koko ajan valmistautunut siihen, että jos poni kääntykin, olen valmiina ohjaamaan! Niinpä sorruin ampumaan aivan liian hutaistusti. Vetopituuskin oli käytännössä todella naurettava. Tästä syytän paitsi hosumistani myös talvivaatetusta. Minulla oli päälläni pitkähihainen, kaksi paksua villapaitaa, fleecetakki ja karvaliivi, ja olo oli melkoisen topattu. Tämä toppaus lienee pulmallinen kevääseen asti. Toivon mukaan vetopituushommat helpottuvat pakkasten helpottaessa. Iranilainen valmentaja Ali olisi kyllä ampunut minut, jos olisi nähnyt vetopituuteni.

Myös istunnalleni on tapahtunut jotakin Iranin jälkeen. Muuta kun jousiammuntaa treenatessani pyrin olemaan puristamatta polvillani. Pyrin samaan kisoissa, sillä Zirkon ei ollut valtavan laukkahaluinen ja polvilla puristaminen ei varmasti olisi auttanut asiaa. Enkä vain enää pysy kevyessä istunnassa. Esteistunnassa pysyisin paremmin, mutta se ei ole jousiammuntaan se ideaalein. Niinpä pönötän pylly satulassa. Harmillista, kuinka nopeasti Iranin opit katoavat kun ei pääse yhtä säännöllisesti treenaamaan. Ammun Miran kanssa maasta kerran viikossa ja käyn ratsastamassa Tulin kanssa 2-3 kertaa viikossa, mutta haluan tehdä muutakin Tulin kanssa kuin ampua. Lisäksi kentän pohja on ollut pitkään liian kova kunnolliseen treeniin ja pellolle en viitsi lähteä ampumaan yksikseni ilman nuoltenkerääjää ja ambulanssinsoittajaa :D 

Kisoissa oli myös pukukilpailu, jonka tähden pukeuduin tonttumaisesti. Itse olin asustuksessani tyytyväisin joulusukkaan, jonka askartelin viineni päälle. Vedin siis nuolia joulusukasta enkä nuoliviinestä! Voittoa tällä asulla ei tullut, mutta asuvoitto meni kyllä oikeaan osoitteeseen. 

Tässä pieni videokooste. Kisoissa oli kyllä aivan mahtava tunnelma, kuten SM-kisoissakin oli. On ihan mahtavaa, että tässä lajissa kaikki kannustavat toisiaan ja kilpailutilanteesta huolimatta kaikki ovat iloisia myös muiden menestyksestä. Kukaan ei toivo, että muilla menisi nuolet ohi. Aina voi itse laittaa paremmaksi, mutta onhan se mukavampi voittaa hyvässä kisassa hyviä "vastustajia" vastaan hyvässä hengessä! Kisoissa jaettiin myös kunniapalkintoja mitä erinäisimmistä syistä. Itse sain kunniamaininnan taktisesta pysähdyksestäni juuri ennen maaliviivaa, josta ammuin vielä yhden nuolen. Sääli, ettei se osunut, sillä hosuin senkin. Virallisissa kisoissahan näin ei voisi tehdä, sillä pisteitä saa vain laukasta ammutuista nuolista, mutta sen mukaan kisataan, millaiset säännöt on laitettu ;) 

Oli kyllä mahtava päivä! Pitkästä ajomatkasta huolimatta onnistuin käyttämään bensaan "vain" 30 euroa, joka kannusti ehkä menemään toistekin! Jatilan tallilla myös treenataan säännöllisesti, ja joskus voisinkin mennä treeneihin sinne. Joka viikko on todellakin liikaa niin lompakollisesti, ajallisesti että autollisestikin, mutta josko silloin tällöin! 

Kuvista kiitos Nuppu Siro, videopätkistä kiitos Miralle!

------

Tänään kävin ratsastamassa Tulin kanssa. Ratsastin taas tarhassa, sillä Pinkki-poni oli maastossa, eikä Almaa voinut jättää yksin tarhaan. Lisäksi kentän pohja on edelleenkin aivan liian kova, tällä kertaa jopa ravaamiseen. Tarhassa uskalsin vähän ravaillakin. Tuli myös tarjosi laukkaa kerran, mutta  taisi itsekin todeta pohjan liian kovaksi sille, sillä ei tarjonnut toiste vaikka kiitin nätisti. En siis myöskään pyytänyt laukkaa enempää. Ratsastin lampaankarvasatulalla ja huomasin keskiviikkona opitun istuntajutun todella auttavan Tulin ravissa pysymiseen. Lampaankarvassa oli tällä kertaa myös se etu, että ehdin vähän ajatella istuntaani pompotuksesta huolimatta. Lampaankarvasatulan takakaari esti sen, etten jokaisella pomppauksella päädy aina vähän taaemmas hevosen selällä, vaan pysyin paikallani ja sain etsittyä käyttööni ne lihakset, joilla Tulin ravissa pystyi istumaan. Jipii!