Mira tuli taas mukaani tallille. Kenttä on edelleen jäinen ja jään päälle on satanut lunta. Se ei siis ole vieläkään sopiva muuhun kuin kävelyyn. Pelto on kuitenkin todella hyvä nyt. Päätin ottaa Tulin sinne jousitreeniin.
Tuli oli vähän haluton menemään kujalle. Muualla hän olisi kyllä mennyt mielellään vauhdikkaasti, mutta kujaa ennen neuvottelimme usein siitä, mitä tehdään. Kerran jouduin tyytymään hyväksi havaitsemaani tapaan antaa Tulille vähän periksi. Enkä tarkoita niin, ettei tarvitsisi työskennellä ollenkaan. Jos Tuli haluaa väkisin puskea, ei kulje eteenpäin vaan pyörii epämääräisesti, hirvittävän varma tapa on ottaa Tuli haluamalleen pienenpienelle takaosakäännösympyrälle ja tehdä sitä viidestä kymmeneen kierrosta. Tämän jälkeen voikin ehdottaa jotain muuta. Tuli on yleensä suostuvainen taas kuuntelemaan minua huomattuaan, ettei se hänen mielessään ollut idea ollutkaan niin kivaa tehtävää.
Tässä videossa näkyy hyvin alkutappelu. Itse asiassa olin saanut Tulin tässä jo kujalle ja olin aikeissa palkita häntä näkkärillä, mutta nami jäi saamatta, sillä välittömästi pyytäessäni pysähtymään herkunantoon, alkoi peruuttelu ja pyörintä. Lähdimmekin sitten vain suosiolla liikkeelle. Lopussa taas Tuli saa jonkin hölmöilykohtauksen... Olemme viimeksi olleet peltoradalla ampumassa harjoituskisoissa marraskuussa, jolloin Tuli pelästyi radalla ja otti kaikki loput ratalaukkansa loppuspurtilla. Nyt hän ei pelästynyt mitään, mutta selkeästi loppuspurtti on jäänyt mieleen. Tuli oli alkuun vähän tahmea laukkaamaankin, ja nyt kun laukka alkoi pysyä yllä, osasin vähän aavistellakin loppujännää. Ammuin hutaisten. Miksi?! Jos tiesin, että loppujännä tulee vasta lopuksi, olisin hyvin voinut keskittyä ampumiseen radan alkuvaiheessa.
 |
| Ammuttu liian aikaisin, mutta osumana ihan hyvä! |
Talvivaatetus vaikeuttaa tekniikkaani. Joko vetopituus on liian lyhyt, tai vetopituus on ihan kunnossa, mutta kaulahuivin takia vetokäteni on 20 cm irti naamastani, jolloin tähtäys ei enää ole kovin onnistunutta. Jos käteni on laukaisuhetkellä ollut todella tuossa, missä se nyt kuvassa on, niin en ole kovinkaan iloinen!
Sain ihan mukavasti osumia, vaikka kaikki eivät ihan keskelle osuneetkaan. Ammuin tänään vain mukaviin vaahtomuovitauluihin, en niin kammottaviin Finnfoam-tauluihin, joista lähtee hevosia syövä paholaisääni!
Lopuksi jäimme kentälle ampumaan maasta uuteen ristinollatauluun, joka ei minun koti-insinööritaidoilla pysynytkään pystyssä.
Mira sanoi, ettei hän aivan turhaan ole opiskellut itseään ihan oikeaksi insinööriksi, ja väsäsi pikaisesti tauluun lisää tukea.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti