sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Laskiaiskisat 26.2.2017

Leikkimieliset ratsastusjousiammuntakilpailut maasta ampuen

Kisojen oli alunperin tarkoitus sisältää kaksi luokkaa: hepalla ja ilman. Kuitenkin ratsastettu luokka jätettiin vaihtelevien kelien ja sairastelevan hevosen takia väliin. Flunssakausi oli velottanut osallistujiakin ja meitä  osallistui lopulta vain kolme. 

Kilpailussa paras asu palkittiin erikseen, joten kasasin tällä kertaa tällaisen asukokonaisuuden. Oikeastaan asukilpailussa helpotti ratsastusluokan poisjääminen. Tuo helma ei olisi hevosen selkään ehkä sopinut. 

Suurta panostusta en ehtinyt asuni eteen tekemään (tai siis kaapista kaivamista ja yhdistelemistä suurempaa), mutta tällaisen nahkalerpakekoristeen sain aikaan. 


Rata mentiin neljästi ja kolme parasta suoritusta laskettiin. Tarkoitus oli kulkea lähtöpisteestä maaliin 20 sekunnissa ja ampua noin 16 metrin päässä oleviin kahteen maaliin. Maalin keskiosaan osumisesta sai kolme pistettä ja minne tahansa muualle maaliin osumisesta yhden pisteen. Video taitaa olla viimeiseltä kierrokselta, jossa ammuin kaksi nuolta keskelle tauluihin. Ylipäätään muuten hosuin vähän ja taulut tuntuivat kovinkovinkovin kaukaisilta. Miraa lainatakseni, se osuminen ei olisi niin hankalaa, mutta kun ei yllä noin kauas!

Kumpaakin kyynärpäätäni vaivasi jännittyneisyys. Vasen ylitaipuu ja käteni ei ole suora (jolloin en osu sinne minne tähtään) ja oikea kyynärpääni on hivenen liian korkealla. Mutta laitettakoon tällä kertaa kisajännityksen piikkiin!


Mira voitti minut yhdellä pisteellä! Viimeksikin hävisin edeltäjälleni yhdellä pisteellä! Minä ammuin yhden pisteen Miraa enemmän, mutta Mira oli nopeampi ja ylsi aikabonuksilla voittoon. Mira sijoittui siis ensimmäiseksi, minä toiseksi ja Eero kolmanneksi. Kilpailu oli hirmu tasaväkinen ja antoi aineksia ja ideoita treenaamiseen! Ja voitinhan minä sen pukukilpailun sentään :P

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti