Mitäs sääherrat ovat nyt keksineet?! Kaikki neljä vuodenaikaa tunnissa, hurraa! Onneksi Tulin työskentelyintoa ei epämääräinen sää haitannut. Vaikka välillä oli tuulista ja sankkaa lumisadetta, ei herra silti näyttänyt pelkopyllyilyn merkkejä, vaan painoi reippaasti läpi tuulen ja tuiskun kuten hyvän suomenhevosen kuuluu.
Minä lainasin Miran nuoliviinettä, sillä omani vaikeuttaa jalustimilla seisomista aussie-satulan korkeaan etukaareen yhdistettynä. En tosin nytkään tavan vuoksi juurikaan muistanut sieltä satulasta nousta, mutta aivan yhtä laiskasti ei tarvinnut istua kuin oman viineni kanssa. Kuitenkin Miran viine tuntui vähän pyörivän päällä kun verkkailimme oikeaan kierrokseen. Vasempaan kierrokseen se oli ihan hyvä. Tältä kerralta tosin on myös varsin mielenkiintoisia nokituskuvia, nostanko todella käteni noin ylös napatessani nuolta viinestä, vai johtuuko tämä vain vieraan viinen käytöstä? Olen hämmentynyt. Sain lainaan Mihailta hänen viineensä, joka poikkeaa hieman sekä minun että Miran viineestä, vaikka on perusidealtaan samanlainen, testailenpa sitäkin. Omaani olen ihan tyytyväinen englantilaisen satulan kanssa, mutta englantilaista satulaa ei ole aina tarjolla.
Miran viine, joka on esteettisempi kuin omani, mutta kulkeutui helposti liian taakse oikeassa kierroksessa.
Laitoin kentälle kolme taulua ja se oli kieltämättä vähän liian kunnianhimoista. Maasta käsin ne näyttivät ihan mahdollisilta ampua, mutta Tuli tosiaan juokseekin vähän minua nopeammin. Lopuksi luovutin ensimmäisen taulun ampumisessa kokonaan ja pyrin ampumaan keskimmäiseen ja viimeiseen. Viimeinen taulu oli jo tutuksi tullut rullattu patja, jonka voi ampua monesta suunnasta. Kaksi ekaa taulua olivat radansuutaisesti ja ampumiskohta oli tarkempi. Ekan ammuin nuolten lentosuunnasta päätellen aivan liian aikaisin, sillä kiirehdin jo seuraavaa taulua varten. Vetopituudessakin olisi EDELLEEN toivomisenvaraa, plaah!
Tuli leikkii kouluratsua jousitreenin päätteeksi
Tässä vielä säätilojen innoittamana syntynyt Suomi 100 -video ;)
Tänään leikimme Tulin kanssa pallolla. Tuli on jo varsin taitava! Sen sijaan minä en ole kovin taitava kuvaamaan tasaista videota samalla kun leikitän Tulia.
Sää oli kummallinen. Vuorotellen paistoi aurinko tai satoi. Lisäksi oli hieman tuulista ja Tuli päätti rynnätä paikalta kolmesti palloleikin aikana (yhtäkään ryntäystä en saanut videolle). Päätin siis vielä irtojuoksuttaa Tulia hetken, sillä yleensä reipas juoksentelu saa pelottavat ja rapisevat puunlehdet ja muut vaaralliset asiat unohtumaan. Kännykästä loppui tila ja minulta videointitaito, mutta kävin vielä lopuksi selässä ilman satulaa ratsastamassa itseni kiusaksi lähinnä ravissa molempiin suuntiin.
Palmusunnuntain kisojen osallistujamäärä oli Laskiaiskisoja suurempi.
Sunnuntaina kisattiin EMAC WoW:n järjestämissä ratsastusjousiammuntaa simuloivissa maasta-ammuntakilpailuissa. Perusidea oli samankaltainen kuin Laskiaiskisoissa, mutta tällä kertaa kilpailtiin metsäradalla ja ammuttavia tauluja oli neljä. Tietyssä ajassa piti selvitä maaliviivan yli ja ennen sitä mielellään ampua muutama nuolikin.
Video ei ilmeisesti taaskaan toimi kännykällä, mutta tietokoneilevat voivat siitä nauttia.
Itselläni ampuminen oli alkuun taas vähän hätiköityä. Osa tauluista oli todella lähellä, enkä oikein osannut ottaa niitä siksi vakavasti. Toisella kierroksella nuoleni loppuivat kesken (lähdin kisaan kahdeksalla nuolella, hukkasin yhden ja toisesta hajosi nokki, eikä kuusi nuolta enää ollutkaan riittävästi) ja jouduin juoksemaan vauhdikkaasti maaliin aikapisteiden toivossa, vaikka hyvää ammunta-aikaa oli vielä jäljellä. Seuraaville kierroksille lainasin Miralta muutamaa nuolta, jotka ovat väriä lukuunottamatta samanlaisia kuin omani. Menin sitten hukkaamaan yhden Mirankin nuolen! Viimeiselle kierrokselle vasta heräsin ja näytin, että minäkin voin saada 17 pistettä yhdeltä kierrokselta. Minua paremmin sijoittuneethan nappasivat sen 17 pistettä lähes jokaiselta kierrokseltaan. Kuitenkin yksikin tällainen 17 pisteen kierros heikompien kierrosteni ohelle sai minut yltämään kolmannelle sijalle! Ei yhtään hullummin!
Kisan jälkeen löysin oman hukkuneen nuoleni, mutta en Miralta hukkaamaani. Onneksi Mira kelpuutti lahjuksena yhden minun nuolistani korvaamaan menetystään.
Kisojen tulokset ja pisteet: 1. Mikke Reinikainen 47,66 pistettä 2. Tero Ulvinen 45,34 pistettä 3. Bea Wilen 34,55 pistettä 4. Mira Lehmusvaara 30,60 pistettä 5. Sami Hottinen 21,22 pistettä 6. Anna Hottinen 19,98 pistettä 7. Raisa Mettala 15,56 pistettä 8. Eija Puisto 12,85 pistettä (Kisan ulkopuolella Katariina Cozmei 24,04 pistettä)
ETAT eli ESRAJA:n Turun alueen treenirinki toimii Turussa yhteistyössä EMAC:in aluejaosto Warriors of Westin kanssa. Yhteisenä tavoitteena on pitää aktiivisena ja kasvattaa ratsastusjousiammuntatoimintaa Turussa.
ETAT:in toiminta perustuu tällä hetkellä maasta-ammunnan viikkotreeneihin sekä hieman harvemmin tapahtuviin vierailuihin ESRAJA:n aktiivisimmalle toiminta-alueelle treenaamaan myös hevosten selästä esimerkiksi Mäntsälään Jatilan tallille.
Turun alueen treeniringin treeneihin ovat tervetulleita kaikki ratsastusjousiammunnasta kiinnostuneet. Treeneissämme ei ole varsinaista opetusta, joten suosittelemmekin käymään tällä hetkellä Raisiossa toimivan Living Arrow'n ratsastusjousiammuntatunneilla. Tuntilaisille riittää tarvittaessa myös lainajousia ja -nuolia! ETAT:in porukkakin voi auttaa ammunnassa alkuun, mutta lainakamoja on tarjolla rajoitetummin eikä meistä toistaiseksi kukaan ole oikea opettaja.
ETAT:in treeneihin voit osallistua ottamalla yhteyttä minuun tai Anniin. Löydät meidät myös Facebookista.
Olen nyt vieraillut Tulin luona paljon yksin ja ilman minkäänlaista kuvamateriaalia on tuntunut tylsältä kirjoittaa tännekään. Kenttä on ollut paitsi sula myös kuiva jo pitkään, ja olemme päässeet jo jousiampumaan laukasta pitkästä aikaa. Tuli on nyt myös päässyt etukengistään ja hokeistaan eroon, joten viime lauantaina hän pääsi myös pitkästä aikaa pallopelinkin pariin. Hän oli varsin taitava!
Ammuntakauden aloitin Tulin kanssa itsekseni torstaina, ilman nuoltenkerääjää. Raippateline on kuulkaas hyvä apu, siihen saa lisänuolia, joihin yltää helposti selästä käsin! Lisäksi joitakin nuolia sain kerättyä taulusta takaisin viineeni selästä käsin, mutta maahan menneet olivat auttamatta maassa, Tuli kun ei vielä täysin hallitse nuolten nostamista ja minulle ojentamista, vaikka kehittyykin tempussa kovasti. Yksin ampuessani unohdin ottaa satulan ja suitsien väliin "turvanauhan", mutta minähän en minkään narun takia ala suunnitelmiani vaihtamaan. En varsinkaan, kun Tuli oli tuulisesta säästä huolimatta innokkaan ja urhean oloinen. Laitoin sitten ohjat vain solmuun ja annoin niiden olla kaulalla vapaana. Tuli oli luottamukseni arvoinen.
Eilen Mira tuli pitkästä aikaa mukaani ja sain kuvamateriaalia tännekin jaettavaksi. Tuli oli superinnokas. Kata oli kuulemma palkinnut häntä edeltävänä päivänä laukannostoista maasta käsin, ja tulos oli huomattava. Yleensä Tuli tarjoaa innokkaimpina päivinään laukkaa ravattuaan jonkin aikaa, mutta nyt hän nosti laukan jo kun pyysin vasta ravia. Ravasimme hieman, mutta muuten treeni oli todella laukkapainotteinen. Molempiin suuntiin. Vasenkin laukka sujui nyt hirveän hyvin. Ampumiset tein vain kerran käynnistä ja loput laukasta.
Tavallinen enkkusatula tosiaan lähtee (vai lähti jo?) korjaukseen ja nyt olemme testailleet aussie-satulaa. Hirmuisen mukava vehje, mutta sopii hieman huonosti yhteen nuoliviineni kanssa. Minun nuoleni ovat ratsastaessa melko sylissä, ja satulan etukaari tulee vastaan jos yritän nostaa takapuoltani satulasta. Niinpä olen vain laiskasti istunut satulassa ja ampunut. Huomaan tämän johtavan helposti taantumiseen vanhaan "tekniikkaani" jossa vetopituus on säälittävän lyhyt. Käytän vetäessä koko kehoni jäntevyyttä ja voimaa avuksi, ja istuessa on niin laiska olo, ettei sellaista jäntevyyttä kropasta löydy. Vaikka tiedostan lyhyen vetopituuden tässä, on sitä vaikea lähteä korjaamaan, sillä kehoni kuvittelee olevansa maksimivedossa aikaisemmin kuin milloin se oikeasti on. Vetopituus on siis lyhyt, mutta kroppa sanoo että tässä on nyt maksimi ja tämän pidemmälle ei mene. Toki menisi, jos vetäisi vaan, mutta selässä ehtii miettiä tällaisia aika vähän. Selityksiä, selityksiä.
Osuminen oli sentään parempaa eilen kuin ampuessani yksin viime torstaina. Tällä kertaa ehdin miettiä vasemman käteni suoristamista, mutta en sitä vetopituutta. Torstaina en tainnut miettiä mitään. Ehkä ensi kerralla koitan miettiä kumpaakin kättäni.
Videota treenistä. Tämä ei ilmeisesti jostain syystä toimi puhelimella, mutta tietokoneella pitäisi näkyä. Lopussa on "aina ei oo heppaa" -loppukevennys ja hepaton sovellus unkarilaisesta radasta, jossa pitää ampua kolme nuolta ja ammuttavaa on etuviistossa, sivulla ja takaviistossa.
Tuli alkaa hoksata nostotempun. Hän itseasiassa osaakin sen jo, mutta temppu vaatii vielä paljon hienosäätöä. En esimerkiksi voi vielä käskeä kovinkaan tomerasti Tulia nostamaan, koska se muuttuu silloin raipan potkimiseksi. Pitää vain odottaa ja tuijottaa raippaa päättäväisesti, niin Tuli sitten joskus sen minulle ehkä poimii. Myös irtipäästämisessä on vielä treenattavaa. Joko hän päästää sen ennen kuin minulla on siitä otetta tai ei irrota siitä lainkaan. Temppuun pitää siis vielä lisätä selkeä käsky (olen ahkerasti hokenut "nosta" tempun aikana, mutta noh..) sekä selkeä irrottaminen ja minulle ojentaminen, jos olen jossain muualla kuin Tulin edessä. Tarkoitus kuitenkin olisi viedä tämä homma selkään asti, jolloin ei riitä jos nuolen vain nostaa, vaan minun pitää vielä ylettyä ottamaan se Tulilta. Voi olla, että pääsisin helpommalla jos vain opettelisin itse olemaan ampumatta ohi.
Möykkyvaroitus!
"Mä täs vaan testailen, et miltä maailma näyttäis jos oisin shetlanninponi."
KEVÄT! Kenttä on täysin sula ja lähes kuiva! Viime tiistaina hajonnut satula lähtee korjattavaksi Tanskaan, joten lauantaina ratsastin lampaankarvasatulan kera. Kevään innoittamana menimme puomeja.
Vasen laukka kaipasi taas enemmän viilausta, kovaa tahtoa ja pyhää henkeä, kun taas oikea sujui nätisti rullaten ja pysyi yllä vaikka minkämoisissa kaarteissa. Tulin ravissa pysyin jo melko hyvin silloin kun tarkoituksenikin oli ravata ja keskittymiseni pysyi siinä. Laukannostojen välille tuli etenkin hankalaan vasempaan suuntaan välillä pomppuravia, johon vatsalihakseni eivät sopeutuneet niiden haaveillessa tasaisesta laukasta. Vielä kun hallitsisi ne vatsalihakset myös tällaisissa välitilanteissa niin se laukkakin ehkä sujuisi paremmin...
Puomit olivat hieman venähtäneellä ympyrällä, jota ei kuitenkaan voinut vielä aivan sanoa soikioksi. Tykkään asetella puomit näin, sillä silloin niitä voi mennä sekä ympyrällä että yksittäin.
Jatilan sunnuntaitreeni 12.3.2017 ja muita jousijuttuja
Suuntasimme taas pitkästä aikaa kolmen naisen voimin Jatilan tallille Mäntsälään. Tällä kertaa toivoin alleni kirjavaa hevosherraa nimeltä Sierra. Tykästyin häneen kovasti!
Ostin uusia nuolia ja pääsin testaamaan niitä lauantaina maasta käsin. Suurin osa lauantaina käyttämistäni nuolista oli edelleen vanhoja Aftermath-nuoliani, mutta otin lauantaina mukaani pari uutta testatakseni niitä. Nokit tuntuivat aika kivalta enkä ehkä aiokaan vaihtaa näiden nokkeja (ellen sitten sitä mukaan kun niitä mahdollisesti hajoaa). Nuolet ovat pidempiä kuin vanhat nuoleni ja halusin testata niitä vielä ennen lyhentämispäätöstä. Lauantaina olin uusiin nuoliini kovin tyytyväinen. Ne tuntuivat suuren osan ajasta tietävän tehtävänsä ja suuntasivat keskelle taulua vanhojen nuolten harhaillessa. Nämä on ammuttu noin 10 m päästä.
Sunnuntaina mukanani Jatilassa oli yksi lyhennetty uusi nuoli, kolme pitkää uutta ja neljä vanhaa nuolta. Hevosen selästä en tällä kertaa huomannut kummempia eroja nuolten välillä. Aloitimme käynnistä ja ammuimme jonossa neljään samalla suoralla olevaan tauluun. Tämän jälkeen uudistimme rataa hieman ja aloimme mennä yksitellen ravissa. Muistin ja osasin seistä jalustimilla käynnissä. Ravissa päädyin keventämään taulujen välissä, mutta pyrin nousemaan jalustimille ampumisen ajaksi. Laukka puolestaan nousi hieman nihkeästi ja söi keskittymistä niin, että aivan totaalisesti unohdin miettiä omaa asentoani ampuessa. Olisin halunnut mennä vielä yhden laukan, jotta olisin voinut miettiä vielä sekä ampumista että asentoani. Kun oivallus Sierran laukkavenkoilusta oli saatu, olisi ehkä ollut mahdollista keskittyä olennaiseen. Aika kuitenkin loppui kesken.
Radan ensimmäinen maali oli front shot, joka tuntuu tällä hetkellä äärimmäisen vaikealta. Taulu tuntuu pitkään liian kaukaiselta ja heti seuraavassa hetkessä onkin liian lähellä. Etenkin front shotin maalitaulun ollessa maan tasolla, sen ampuminen tuntuu hankalalta. En tosin ole varma, olisiko se yhtään helpompi jos se olisi korkeammalla.
Toiseen maaliin osuin todella hyvin ja usein, yleensä jopa hyvin lähelle keskikohtaa tai ainakin pistealueelle. Toinen maali oli kohtisuorassa radan kanssa, tuttu juttu!
Kolmas maali oli myös kohtisuorassa, mutta hyvin pian kaarteen jälkeen ja minulla oli usein kaarteen ohjaus vielä kesken. Taulu oli myös siitä hankala, ettei se pidä juuri mitään ääntä. Mielestäni osuin siihenkin verrattain usein, mutta videolta sitä on vaikea huomata.
Olin yllättynyt siitä, kuinka hyvin back shot sujui! Siihenkin osuin melko hyvin (ainakin silloin kun en pudottanut nuolta nokittaessani........) ja huomasin suurta parannusta aiempiin back shotin harjoittelukertoihini. Apua saattoi olla myös tasaisesta ratsustani, joka ei Zirkonin tapaan alkanut kiihdyttää juuri radan lopussa.
Tänään kävin moikkaamassa Tulia, joka sattuikin olemaan lounaalla juuri saapuessani. Aloitin siis treenailemalla jousiammuntaa maasta.
En suostunut menemään lähemmäs taulua. Ammuin koko treenin 20–25 metrin päästä taulusta. Uudet nuoleni ovat vanhoja painavampia ja tässä etäisyydessä sen kyllä huomasi. Vanhojenkin nuolten kanssa oli vaikeuksia "yltää" tauluun, mutta etenkin uusilla lento jäi lyhyeksi ja ne päätyivät laskeutumaan taulun alle. Vanhoja nuolia puolestaan on lähempänä taulun keskikohtaa jopa kolme kappaletta. Yrittäessäni nostaa nuolten lentokorkeutta, tähtäys hävisi. Sain nuolet lentämään ylemmäs, mutta useimmiten ohi taulun. Olipa turhauttavaa! Onneksi Tuli oli mukavalla päällä!
Tulin tehotiistait
Viikko sitten tiistaina sää oli hirveä. Tai onhan se ollut hirveämpikin, mutta kun uskoin kevään jo tulleen, ikävä hyinen tuuli ja lumikuurot lasketaan hirveän sään tunnusmerkkeihin. Kenttä oli vielä jäinen ja epätasainen, joten vein Tulin pellolle. Kauhuirvistin jo valmiiksi, sillä tuulisella säällä Tulilla on usein vaikeuksia erottaa mikä rapina on tiikeri ja mikä on lehti. Kuitenkin Tuli yllätti positiivisesti eikä hätkyillyt lainkaan. Hän ei pelännyt mitään! Vauhtiakin herralla oli. Peltokaan ei ollut pohjaltaan paras mahdollinen, sillä jäätyneet vesilätäköt saattoivat yllättää kesken hyvän vauhtisuoran. Ravailimme kuitenkin paljon ja annoin Tulin ottaa pari laukkapätkääkin pellon parhaimpaan kohtaan. Tämän jälkeen Tuli tosin päätti, että haluaa vain ravata ja laukata pellolla, ja kun minä pyysin loppukäyntejä, Tuli ilmoitti voivansa siinä tapauksessa yhtä hyvin lähteä takaisin talliin. Se on joko vauhdikkaasti tai ei lainkaan!! No, huijasin Tulia käynti-ravisiirtymillä haluamaani suuntaan ja vaivihkaa pois pellolta tekemään loppukäynnit kentälle. Siellä sain raipan käteeni ja kas kummaa Tulia alkoi taas kiinnostaa mennä toivomaani suuntaan KÄVELLEN.
Tänään kenttä olikin pienen pientä loskaista kohtaa lukuunottamatta aivan sula. Mutainen ja märkä tosin. Tuli oli jälleen vauhdikkaalla päällä. Ravit olivat lennokkaat ja aikansa ravattuaan Tuli pyysi itse lupaa laukkaan. Laukat otimme pääty-ympyrälle molempiin suuntiin kun pohja nyt oli vihdoin niin hyvä, että uskalsin ottaa laukassa muutakin kuin suoria pätkiä. Kesken laukan kuitenkin vasen jalustin irtosi satulasta! Tuli oli onneksi innokkuudestaan huolimatta hyvin kuulolla ja heti huomattuaan ratsastajan tenkkapoon hän pysähtyi ja seisoi nätisti odottamassa pulmatuokion ratkaisua. Jalustin siis jäi jalkaani, mutta jalustinkoukku petti. Sain jalustimen takaisin satulaan, mutta en voinut laskea sille enää juurikaan painoa. Se siitä keventämisestä sitten! Lopun aikaa istuin löllykkänä satulassa. Ravikin tuntui yllättäen mahdolliselta istuttavalta kun oli aivan pakko, ja satula oli kuitenkin jalustimia lukuunottamatta tukemassa heiluvaa ruhoani. Noh, toivottavasti satula saadaan kuntoon. Nyt kevään ja kesän koittaessa haaveilen jatkossakin vauhdikkaista treeneistä, eikä mainitsemani heiluva ruho pysy vauhtikyydissä ilman jalustimia!
Tuli nauttii keväästä ja sulasta kentästä, miten ihanaa märkää ja mutaista hiekkaa!
