ESRAJA:n pikkujoulukilpailut

ESRAJA:n eli Etelä-Suomen Ratsujousiampujat Ry:n pikkujoulukilpailut Jatilan tallilla Mäntsälässä 4.12.2016

Lähdimme Miran kanssa Turusta ajamaan kahdeksalta aamulla ja saavuimme Mäntsälään Jatilan tallille vähän kymmenen jälkeen. Mira tuli minulle seuraeläimeksi ja kuvaajaksi, eikä yllytyksistäni huolimatta lähtenyt kisaajaksi. Kisat olivat kuitenkin hyvin matalan kynnyksen kisat ja tehty sopimaan kaikentasoisille ratsastusjousiampujille. 

Rata oli maneesin reunoilla ja sen varrella oli viisi taulua. Taulut sai yleisestä ratsasastusjousiammuntakilpailusäännöstä (huh, mikä sana) poiketen ampua mistä tahansa askellajista tai vaikka paikaltaan. Oma tavoitteeni oli ampua ainakin kolme nuolta ja osua jokaisella kierroksella ainakin kerran. Tämä tavoite tavallaan täyttyi, vaikkakaan en ensimmäisellä kierroksellani osunut pistealueelle. Tauluun sentään kuitenkin, ja koska en sen tarkemmin tavoitteessani määritellyt mihin minun on taulusta osuttava, katson tavoitteeni täyttyneeksi. Haaveilin meneväni kaikki kierrokset laukassa siitä huolimatta, että jokainen askellaji kelvattiin. Hevoseen tuli kuitenkin jonkin verran kiinnittää huomiota ja laukkaan pakottaminen vei huomiota ampumiseltani, joten tyydyin etenkin viimeisellä kierroksella jo pelkkään raviin. 

Heppa Zirkonilla oli myös huvittava tapa katsoa mitä tapahtuu. Se ei siis kytännyt maaleja peloissaan, vaan sellaisella opetushevosmaisella uteliaisuudella: "No osuukos tämä täti noihin tauluihin?" Tämäkin hieman häiritsi omaa ampumistani, sillä vaikka Zirkon ei ollut kääntymässä mihinkään, olin vähän koko ajan valmistautunut siihen, että jos poni kääntykin, olen valmiina ohjaamaan! Niinpä sorruin ampumaan aivan liian hutaistusti. Vetopituuskin oli käytännössä todella naurettava. Tästä syytän paitsi hosumistani myös talvivaatetusta. Minulla oli päälläni pitkähihainen, kaksi paksua villapaitaa, fleecetakki ja karvaliivi, ja olo oli melkoisen topattu. Tämä toppaus lienee pulmallinen kevääseen asti. Toivon mukaan vetopituushommat helpottuvat pakkasten helpottaessa. Iranilainen valmentaja Ali olisi kyllä ampunut minut, jos olisi nähnyt vetopituuteni.

Myös istunnalleni on tapahtunut jotakin Iranin jälkeen. Muuta kun jousiammuntaa treenatessani pyrin olemaan puristamatta polvillani. Pyrin samaan kisoissa, sillä Zirkon ei ollut valtavan laukkahaluinen ja polvilla puristaminen ei varmasti olisi auttanut asiaa. Enkä vain enää pysy kevyessä istunnassa. Esteistunnassa pysyisin paremmin, mutta se ei ole jousiammuntaan se ideaalein. Niinpä pönötän pylly satulassa. Harmillista, kuinka nopeasti Iranin opit katoavat kun ei pääse yhtä säännöllisesti treenaamaan. Ammun Miran kanssa maasta kerran viikossa ja käyn ratsastamassa Tulin kanssa 2-3 kertaa viikossa, mutta haluan tehdä muutakin Tulin kanssa kuin ampua. Lisäksi kentän pohja on ollut pitkään liian kova kunnolliseen treeniin ja pellolle en viitsi lähteä ampumaan yksikseni ilman nuoltenkerääjää ja ambulanssinsoittajaa :D 

Kisoissa oli myös pukukilpailu, jonka tähden pukeuduin tonttumaisesti. Itse olin asustuksessani tyytyväisin joulusukkaan, jonka askartelin viineni päälle. Vedin siis nuolia joulusukasta enkä nuoliviinestä! Voittoa tällä asulla ei tullut, mutta asuvoitto meni kyllä oikeaan osoitteeseen. 

Tässä pieni videokooste. Kisoissa oli kyllä aivan mahtava tunnelma, kuten SM-kisoissakin oli. On ihan mahtavaa, että tässä lajissa kaikki kannustavat toisiaan ja kilpailutilanteesta huolimatta kaikki ovat iloisia myös muiden menestyksestä. Kukaan ei toivo, että muilla menisi nuolet ohi. Aina voi itse laittaa paremmaksi, mutta onhan se mukavampi voittaa hyvässä kisassa hyviä "vastustajia" vastaan hyvässä hengessä! Kisoissa jaettiin myös kunniapalkintoja mitä erinäisimmistä syistä. Itse sain kunniamaininnan taktisesta pysähdyksestäni juuri ennen maaliviivaa, josta ammuin vielä yhden nuolen. Sääli, ettei se osunut, sillä hosuin senkin. Virallisissa kisoissahan näin ei voisi tehdä, sillä pisteitä saa vain laukasta ammutuista nuolista, mutta sen mukaan kisataan, millaiset säännöt on laitettu ;) 

Oli kyllä mahtava päivä! Pitkästä ajomatkasta huolimatta onnistuin käyttämään bensaan "vain" 30 euroa, joka kannusti ehkä menemään toistekin! Jatilan tallilla myös treenataan säännöllisesti, ja joskus voisinkin mennä treeneihin sinne. Joka viikko on todellakin liikaa niin lompakollisesti, ajallisesti että autollisestikin, mutta josko silloin tällöin! 

Kuvista kiitos Nuppu Siro, videopätkistä kiitos Miralle!

------

Tänään kävin ratsastamassa Tulin kanssa. Ratsastin taas tarhassa, sillä Pinkki-poni oli maastossa, eikä Almaa voinut jättää yksin tarhaan. Lisäksi kentän pohja on edelleenkin aivan liian kova, tällä kertaa jopa ravaamiseen. Tarhassa uskalsin vähän ravaillakin. Tuli myös tarjosi laukkaa kerran, mutta  taisi itsekin todeta pohjan liian kovaksi sille, sillä ei tarjonnut toiste vaikka kiitin nätisti. En siis myöskään pyytänyt laukkaa enempää. Ratsastin lampaankarvasatulalla ja huomasin keskiviikkona opitun istuntajutun todella auttavan Tulin ravissa pysymiseen. Lampaankarvassa oli tällä kertaa myös se etu, että ehdin vähän ajatella istuntaani pompotuksesta huolimatta. Lampaankarvasatulan takakaari esti sen, etten jokaisella pomppauksella päädy aina vähän taaemmas hevosen selällä, vaan pysyin paikallani ja sain etsittyä käyttööni ne lihakset, joilla Tulin ravissa pystyi istumaan. Jipii!

Rästi-info ja videopaljous

Aikoihin ei taas ole tapahtunut mitään kovin kummallisen jännittävää, joten blogin päivittäminen on tuntunut hivenen turhalta. Tulin kanssa olemme treenailleet minun tasapainoani ilman satulaa. Tulin ravi on kyllä edelleen vaan niin mahdoton istuttava. Cavalierin ratsastustunnilla tosin opin keskiviikkona uuden istuntajutun, joka todennäköisesti olisi tässä(kin) asiassa suuresti avuksi. Viime viikonloppuna ja alkuviikosta en vain vielä osannut sitä. 

Ilman satulaa -treenaus jäi nyt viimeksi siihen, että päätin ottaa Tulin kanssa laukannostoja käynnistä. Ravista en kehtaa niitä häneltä edes pyytää, sillä jos minä pompin siellä kuin 4-vuotias synttäreillään pomppulinnassa, on Tulin varmastikin kovin epämiellyttävä nostaa laukkaa. Lisäksi minulla on ollut ongelmia nimenomaan laukannostossa. Itse laukka ei enää ole tasapainollisesti vaikea, mutta juuri nostohetkellä keikun kummallisesti. Tosin yhdellä laukalla tein ehkä kaikkien aikojen noloimman putoamiseni. Tuli päätti äkkiseltään vaihtaa hivenen suuntaa laukassa ja lähdin vain liukumaan jalka edellä alas. Tuli on niin paksu, ettei istuinluun osuminen selkärankaan jarruta menoa, vaan kerran kun lähtee liukumaan sivulle, niin se on menoa sitten. 

Ratsastin Tulin tarhan pellolla, koska kentän pohja oli kova ja jäässä. Oli minun onneni, että lauman tammat eivät hoksanneet pääsevänsä pellolle metsätarhasta (portti pellolle on auki vain pakkaskeleillä). Ratsastuksen lopuksi päätin saattaa Tulin portista metsään, jotta herrapolo ei kokisi jääneensä ihan yksin. Tässä vaiheessa tytöt tajusivat portin olevan auki, ja siitä vasta riemu syntyi. Alma (kuvassa keskellä) otti kaiken ilon irti ja pomppi ja juoksi. Tuli teki vain sivistyneen kierroksen ravissa, mutta jos olisin ollut selässä tämän riemun alkaessa, olisi Tulin meno voinut olla toinenkin. 

Tuli teki vain rauhallisen ravikierroksen ja suuntasi sitten minun luokseni tarkistamaan, että minullakin oli varmasti kivaa, vaikken riehunutkaan jengin mukana. 


Torstaina harjoittelin Tulin selästä jousiammuntaa ihan yksikseni. Oli kovin näppärää, että nuolenkerääjä puuttui, sillä nyt tauluun oli pakko osua. Pari nuolta tosin pomppasivat maan kautta tauluun hutaistun ampumisen jälkeen. Maa oli niin kova, etten saanut siihen pikatikkuja kujan merkiksi, eikä Tulia juuri huvittanut pysyä uralla. Ampuminen jäi siis välillä kokonaan väliin tai tuli hutaistua, koska piti vapauttaa kädet hevosen ohjaamiseen. Ammuin vain käynnistä ja ravista, sillä pohja oli niin kova. Yritin keskittyä nimenomaan ampumisasentoon, sillä jokin suuri tarkoitus tällekin hitaiden askellajien treenille oli keksittävä. Tuli ihmetteli, että mitäs tämä tällainen jousiammunta on, ettei yhtään saa laukata, ja tarjosi itse kahdesti laukkaa. Lopputreenistä radanpuoleinen ura oli alkanut antaa Tulin hokeille sen verran periksi ja pehmennyt, että uskalsin ottaa siihen yhdet laukkapätkät molempiin suuntiin Tulin toivomuksesta. 


Tiistai on minun ja Miran maasta-ammuntapäivä. Tässä pientä koostetta parista tiistaista. 

Kun lumi on sulanut, maa on likainen, eikä hevosta ole saatavilla, on leikittävä itse heppaa. Video on varsin pimeä, eikä ampumisestani näe juuri mitään, mutta näkyy siellä sentään loikkiva nainen. Se on melkein yhtä hauskaa kuin loikkiva ja jousiampuva nainen. Kyseessä on siis "Aina ei oo heppaa" -treenisarjan kolmas osa. Toisena osana näimme pulkkailujousiammuntaa ja ensimmäinen osa on kesältä ennen blogiajanlaskun alkua, laitanpa senkin nyt tähän. 

Keväällä, kun asfaltti ei ole täynnä lehtiä ja muita roskia, treenaus käy rullaluistimilta. Tässä tekniikkani toki on kovin huono, eikä tämä extremeurheilu lainkaan paranna sitä. Osumia sentään tulee. 

Ratsastusjousiammunta on hauska laji, sillä hepattomaankin treenaukseen vain oma luovuus on rajana. Tällaisten pölöilytreenien jälkeen toki kannattaa ampua maasta myös ihan normaalisti ja keskittyä nimenomaan tekniikkaan. Rullaluistelu, pulkkailu ja ihmislaukkailu toki kehittävät ampumisajoitusta ja liikkeestä ampumista, mutta pelkästään sitä treenaamalla saa kyllä äkkiä ampumisestaan hutaistua, joka etenkin minulla näkyy vetopituuden lyhenemisenä. 

Nyt saimmekin tällä viikolla taas hivenen lunta. Harjoittelimme viime tiistaina tavalliseen tapaamme kerrostalon pihalla. Videon perusteella olen edelleen aavistuksen huolissani vetopituudestani, mutta myös kathrastani. Kathra on siis tuo liike, jonka teen jousella päästettyäni jänteestä. Se on veltto heilautus, sen pitäisi olla tarkempi. Osumia sentään tulee, joten en usko kathrani olevan haitaksi, mutta tuollaisena siitä ei kyllä ole mitään hyötyäkään.

Otimme myös meidän molempien ajat. Ammuimme kahdeksan nuolta. Tässä oma tulokseni. Tähdätkäämme parempaan, mutta ei hosutumpaan!

Huomenna suuntaan Jatilan tallin pikkujoulukisoihin! SM-kisoihin tavoitteeni oli, etten olisi aivan viimeinen ja että osuisin tauluun edes kerran. Sama tavoite lienee nyt ihan hyvä. Tosin, Iranin-matkan ja muun treenailun jälkeen tavoitetta voisi nostaakin. Mitäpä jos tavoitteeni olisikin, etten ole aivan viimeinen ja osuisin jokaisella laukalla edes kerran? Tavoitteisiin voisi ehkä lisätä myös SM-kisoissa ja Iranissa olleen tavoitteen pysyä hevosen selässä.

Talvihupia!

Sunnuntaina harjoittelimme Miran kanssa jousiammuntaa pulkasta. Todella mainio keino treenata vauhdista silloin, kun hevosta ei ole saatavilla, mutta lunta on. 

Kuvista oli mukavaa huomata, että vetopituuteni onkin edelleen ihan hyvä, vaikka ammun nopeasti enkä pidä jousta täydessä vedossa kovin kauaa. Nopeus ei toki haittaa, mikäli tekniikka on oikein ja tuloksetkin puhuvat puolestaan. En ampunut kertaakaan ohi! 

Meillä oli molemmilla viisi nuolta, jotka ammuimme vuorotellen. Kymmenen laskun jälkeen taulu valokuvattiin ja otettiin uusi kierros. Taulu näytti jokaisen kierroksen jälkeen suunnilleen tältä! Oranssit ovat Miran, punavalkeat minun. Tämä kuva taitaa tosin olla otettu kesken kierroksen. Minä olen ampunut vasta neljä ja Mira kolme nuolta.

Mirankin vetopituus ja tekniikka alkaa olla melko hyvä! Kävimme myös viime viikolla Mihain yksityistunnilla yhdessä ja siitä oli varmasti Miralle paljon hyötyä! Oli jo aikakin päästä minun opeistani mestarin oppiin! Tunnilla oli kyllä vaikeaa taas keskittyä moneen kehitystä vaativaan asiaan yhtä aikaa, mutta itsenäisessä treenauksessa voikin sitten miettiä asioita enemmän yksi kerrallaan. Tunnin etu onkin lähinnä se, että tietää mihin keskittyä ja miten. Suurempi työ on useimmiten tehtävä opetuksen jälkeen itsekseen. 

Maanantaina menin Tulin kanssa kentällä lampaankarvasatulalla. Maanantaina sää oli vielä oikein hyvä ja kentällä pystyi laukkailemaankin. Tämä satula oli kovin mukava! Se on vähän kuin menisi ilman satulaa, mutta se on kuitenkin hieman tukena. Lähinnä ehkä siinä, että se ei ole yhtä liukas kuin paljas selkä. Voin myös kuvitella sen mukavaksi lisäksi hevoselle, jolla on kovin ulkoneva selkäranka. Tulilla nyt toki ei ole sitä ongelmaa, hänet on pehmustettu joka suunnasta!

Käynnissä satula oli ehdottomasti maailman mukavin asia. Myös laukassa tämä oli mukava, mutta Tulin ravissa minulla oli pahoja tasapaino-ongelmia. Lähinnä siksi, että Tuli todella nostaa takajalkojaan, mikä on hieno asia, mutta voi jestas kuinka se pompottaa! Normaalin satulan kanssa pompotusta pääsee jalustimien varaan hieman pakoon, mutta ilman satulaa ja lampaankarvalla se pompotus olisi vain kestettävä. Tulia ei onneksi haitannut minun pompinta ja heilunta, kunhan nameja herui tavalliseen tapaan kaikesta siitä, mistä hän on niitä tottunut saamaan. Tänään menin Cavalierin ratsastustunnilla Rauni-ponilla ilman satulaa ja oli mukavaa huomata, että kyllä minä siellä ravissakin pysyn ilman satulaa. Se on vain se Tulin ravi joka on vaikea. Mutta jatkamme treenaamista! 

Tuli tuntuu myös hivenen laihtuneen! Onhan hän edelleen paksu, mutta luulen ettei hän tämän pienemmäksi tulekaan menneisyydessä koetun vatsahaavan ja venyneen mahalaukun takia. Mutta onpahan aina mukavaa mennä ilman satulaa! Ei mene oma häntäluu ihan heti hepan selkärangasta läpi!

Harjoituskilpailut

Pidimme perjantaina pienet harjoituskilpailut tallin peltoradalla. Tulilla kilpaili minun lisäkseni toinenkin kilpailija. Siispä ensimmäistä kertaa Tulin jousiratsukäytökseen luotettiin niin, että otettiin selkään minun jälkeeni Tulille aivan vieras henkilö. 

 Menimme 90 metrin matkan neljästi ja kolme parasta laukkaa laskettiin tuloksiin. Matkalla oli viisi maalia ja niin moneen sai ampua kuin ehti. Maalit olivat 50x50 cm eivätkä mitään perinteisiä ratatauluja. Tauluissa oli punainen keskusta johon ampumisesta sai neljä pistettä ja muualle tauluun osumisesta sai 2 pistettä. 

 Ensimmäisellä laukalla ammuin kerran ja myös osuin sen kerran. Laukka alkoi hieman tahmeasti metsään poistumisella ja pystyin keskittymään ampumiseen vasta radan loppusuoralla. Toisella laukalla Tuli oli hieman ripeämpi, mutta muuten tottelevaisempi ja sain ammuttua (ja osuttua) kahdesti. Sääli vain, että toinen ammuttu nuoli oli aivan radan viimeiseen maaliin ja Tuli kaiketi luuli ampumisen jo olevan siinä kohtaa ohi, sillä herraparka pelästyi maalitaulusta tullutta ääntä niin kamalasti, että paikalta poistuttiin isolla pukkilaukalla. 

Enhän minä siellä sitten kyydissä pysynyt. Ilmat meni pihalle ja haukoin henkeäni hyvän aikaa ennen hengityksen tasaantumista. Muuten en loukannut lainkaan, vaikka kuvastakin näkee hyvin mielenkiintoisen alastuloasennon. Onneksi osaan pudota. En todellakaan ole aina se tasapainoisin ja itsevarmoin ratsastaja, mutta putoamista en pelkää ja sen osaan. Ei pidä jäädä hevoseen roikkumaan ja alas pitäisi vain tumpsahtaa kaikki lihakset rentona. Näin välttää loukkaantumiset suurimmassa osin tapauksia. 

Palasin selkään ja laukkaan lähdettiin pukkilaukan sijaan innokkailla loikilla. Loikkiminen ei haittaa tasapainoani. Pukittaminen on eri juttu, varsinkin siinä mittakaavassa, jota Tuli harrastaa. Jos pitää jo valmiiksi seistä pienessä etukenossa jalustimilla ja heittoliike tulee takaa, satulasta lähtee melko sujuvasti liikkeelle... Puhumattakaan siitä, että tasapainoni ei oikeasti ole vauhdikkaalla hevosella se paras mahdollinen.

Tällä laukalla Tulilla oli vauhtia. En ollut aivan varma oliko Tuli innoissaan vai kauhuissaan, joten jätin ampumatta. Tämä taisi olla Tulin nopeusennätys, hän pääsi 90 metrin radan 9,78 sekuntiin! Normaalinopeus hänellä on yleensä radalla noin 15 sekuntia. Tällä kertaa hän tosin meni enimmät laukkansa noin 12 sekuntiin. 

Jäljellä oli enää neljäs laukka, jonka Tuli meni taas reippaasti, mutta edeltävää rauhallisemmin noin 12 sekuntiin. Tällä kertaa olisi hyvin voinut ampua, mutta jätin varmuuden vuoksi ampumatta. Tulille oli tarkoitus tulla toinen ampuja ja halusin omalta osaltani lopettaa rauhalliseen ja onnistuneeseen laukkaan sekä minun että Tulin osalta. Olin kuitenkin tyytyväinen jo siihen, että pelästymisestään huolimatta Tuli tuntui innokkaalta ja kaikki ampumani nuolet olivat osuneet. Tuli ei enää hypähdellyt edes radan loppupäässä viimeisellä maalilla ja koin Tulin valmiiksi siirtymään minun käsistäni seuraavalle rohkealle ratsastajalle. 

Toinen ratsastaja keksi tekniikan, jossa hän ampui vielä viimeistäkin taulua, otti sen jälkeen välittömästi ohjat käteen ja antoi Tulin kiihdytellä radan päässä, mutta pukittamaan se ei enää päässyt kun ohjat olivat käsissä. En oikein tiedä, miksi kaikki muut maalit oli Tulille ihan okei, mutta viimeinen pelotti. Luulen että Tuli ei tosiaan ollut enää radan loppupäässä varautunut siihen, että sielläkin ammutaan ja saattaa kuulua kolahdus. Tuli oli muuten kuitenkin toisen ratsastajan kanssa oikein hienosti ja olin sekä hepasta että ratsastajasta kovin ylpeä! Uskoinkin, että Tulilla voi hyvin ampua laukassa joku muukin kuin minä. Ja tällähän kertaa pukit osuivat minulle eikä vierailevalle ratsastajalle! Tuli piti tasaisen vauhdin toisen ratsastajan kanssa jokaisella laukalla, loppumetrien kiihdyttelyä lukuunottamatta. Tuli ei pukittanut (koska ratsastaja oli ripeä käsistään) ja osoitti olevansa oikein kelpo jousiratsu muillekin kuin minulle! Hyvä Tuli!

Sijoituin kolmanneksi. Ensimmäisenä oli luonnollisesti Mihai Cozmei. Toisena oli Tulin toinen ratsastaja vain pisteen erolla minuun! Jos olisin ampunut kolmannella ja etenkin neljännellä laukalla ja osunut, olisi kakkosen paikka voinut olla minunkin. Kolmas sija on kuitenkin oikein hyvä, etenkin huomioiden sen, että ammuin vain kahdella laukalla, mutta ne nuolet jotka ammuin, osuivat! Olin oikein tyytyväinen sekä Tuliin, itseeni, että Tulin toiseen ratsastajaan! Jipii! Mukana kisaamassa olivat myös Iranin reissulla mukana olleet Kata, Nina ja Anni. Katan ratsu olisi ollut valmis palaamaan kotiin Mihain tultua selästä alas, joten hevosenhallinnalliset pulmat haittasivat ampumista. Ninan ja Annin hevoset taas menivät 90 metrin radan kuuteen tai jopa viiteen sekuntiin, ja siinä vauhdissa en kyllä ihmettele enää yhtään, jos jokunen nuoli menee taulusta ohi. Huhhuh! Oli kuitenkin oikein mukavat harjoituskilpailut!

Kaikista kuvista kiitos Kerttu Uoti!

Pakkanen, pimeys, pelko ja pelto

Lauantaina saavuin tallille suosimaani kellonaikaa myöhemmin ja oli jo pimeää kun kiipesin Tulipojan selkään. Kentällä on todella hyvä valo, mutta se ei riitä valaisemaan kentän ympärillä olevaa aluetta ja näin ollen Tulia arvelutti kaikki aidan toisella puolen. 

Halusin mennä ilman satulaa, koska en ole aikoihin mennyt ja koska pakkasella on mukava lämmitellä pyllyään hevosen selkää vasten. Heti alkuun Tulipoika oli haluton menemään kentän toiseen päähän, koska se on niin lähellä pimeää ja pelottavaa metsää. Poika myös ehdotti, että voisi kävellä kaksinkertaisella nopeudella jos pääsisi siten aikaisemmin pois. Tämä ei käynyt. Otin Tulin pääty-ympyrälle, jolla pyörimme käynnissä ja pätkittäin ravissa minun lauleskellessa rauhoittavasti. Sitten suurensin vähitellen ympyrää ovaaliksi. Tuli alkoi rohkaistua, kunnes sitten tien katuvalot alkoivat syttyä. Eihän Tuli lamppua pelkää, mutta kävimme suunnilleen tämän keskustelun: 

Tuli: "Hei, taivas vilkkuu!"

Minä: "Joo, ne on nuo lamput."

Tuli: "Niin mutta tuolla vilkkuu taivas!"

Minä: "Niin, se on se lamppu joka syttyy."

Tuli: "En mä nää mitään lamppua! Taivas vilkkuu! TÄÄ EI VOI OLLA NORMAALIA!"

Kentän vieressä olevat lamput siis syttyivät vähitellen, mutta kauempana, metsikön taakse jäävä lamppu etsi täyttä valotehoaan vilkkumalla pitkän aikaa. Tämä sai pimenevän illan taivaan vilkkumaan liilana ja mustana. Tuli ei arvostanut!

Kun lamppu vihdoin syttyi täyteen tehoonsa ja jäi kiltisti palamaan tasaisella valolla, Tuli rauhottui taas hetkeksi. Pian hän jännittyi taas. Enkä tiennyt mistä syystä. Nyt Tuli tuntui hyväksyvän vain kentän porttipäädyn turvalliseksi alueeksi, eikä ollut sielläkään halukas menemään lähelle aitaa. Päätin tulla alas selästä tässä vaiheessa ihan omin avuin, sillä seuraavassa hetkessä olisin todenäköisesti tullut kivuliaammin alas enkä omasta tahdostani. Tuli yritti kyllä olla kovin rohkea. Hän seisoi pitkään analysoimassa tilannetta, yritti sitten kahdesti poistua paikalta, mutta koska hän oli kiinni enkä lähtenyt mukaan, hän seisahtui taas pian ja jatkoi tilanteen arviointia. Sitten hän päästi laivan sumutorvea muistuttavan varoitusäänen lähenevälle vaaralle "Mene pois, tai muuten!!"ja kentän metsäpäädystä tuli esiin Rouva Rusakko. Rouva Rusakko tuli paikalle aivan muina jäniksinä, loikki kentän poikki ja katosi toiseen pusikkoon. Tuli seurasi Rusakon menoa silmä tarkkana. Kävimme sitten vaihtamassa kentän laidalla suitset riimuun ja kävelimme vielä yhteisvoimin koko kenttää ympäri. Yritin aistia Tulista, että missä päin hän milloinkin koki jotakin pelottavaa olevan ja tarjouduin kävelemään suojelevasti edellä. Tuli kuitenkin sanoi, ettei oikein tiennyt mikä nyt enää pelottaa ja missä, mutta on kiva kun on toinenkin uhri maassa. Se monsteri voi sitten syödä ensin minut ja Tuli ehtii sillä välin pakenemaan. Kovin ritarillista..... Lopulta Tuli käveli kanssani ihan irrallaan ympäri kenttää pää rennosti alhaalla. Vein heppasen takaisin pimeään tarhaansa. 

Jäin tallille yöksi, sillä vietimme kekrijuhlaa ja nautin muutaman viinilasin. Aamulla lähdin Tulin kanssa ratsastamaan paremmalla valolla. Laitoin satulan, menin kentältä selkään ja ratsastin sitten Tulin pellolle. Tällä kertaa eri pellolle kuin normaalisti. Tallilla on yksi pelto tien vieressä ja sen takana metsän vieressä toinen pelto, jolla jousiammuntaratakin sijaitsee. Nyt jäimme lähempänä tietä sijaitsevalle pellolle. Sunnuntaiaamun liikenne kun on melko olematonta. 

Menimme aikamme käynnissä ja ravailimme sitten pikkuisen. Tuli tarjosi heti parasta raviaan! Saimme kumpaankin suuntaan parit rauhalliset laukkapätkät ja tämän jälkeen Tuli koki liikkuneensa tarpeeksi ja alkoi ehdotella pellolta poistumista. Neuvottelimme asiasta jonkin aikaa, kunnes Tuli taas suostui viipymään pellolla hyvän hetken. Otimme vielä vähän ravia, mutta pääasiassa kävelimme. Laukkaa en enää pyytänyt, sillä kotoa poispäin mennessä aurinko häikäisi silmiäni ja kotiinpäin laukkaamista en halunnut pellolta poistumisesta haaveilevalle pukkilaukkaponiinille enää edes ehdottaa. Ehkä kymmenen minuutin jälkeen Tuli ehdotti taas poistumista ja tällä kertaa neuvotteluun meni vähän kauemmin. Sain hänet kuitenkin vielä aina pellon toiseen päähän, vaikka kotipäädyssä pitikin aina uudelleen neuvotella. Lopulta olin itsekin suostuvainen lähtemään pellolta, mutta ihan testiksi ohjasin Tulin vielä poispäin muutamaa metriä ennen poistumiskulmaa. Tuli kääntyi mukisematta ja sai palkkioksi sen, että poistuimme pellolta. Kuitenkin, opettaakseni herralle jotakin, päätin viedä sen vielä kentälle. Ehkä hän lakkaa puskemasta pois pellolta, jos ymmärtää ettei se ole sama asia kuin työskentelyn lopettaminen. Pyysin kentällä vielä ravia ja ihan vain laukannostoja. Kentän pohja oli vähän kova ja muhkurainen ja yritin nostaa laukat vain tasaisimpiin kohtiin ja pitää pätkät lyhyinä. Näin Tuli joutui töihin hetkeksi vielä peltoilun jälkeenkin ja pääsi tarhaan sitten kun olimme yhtä mieltä lopettamisesta. 

Jäin vielä hetkeksi ampumaan jousella maasta tallin pihaan. Olin huolissani Iranissa löytyneestä ja Suomessa jälleen karanneesta vetopituudestani, mutta tänään ammuinkin melko hyvin. Keskittyminen oli parempaa kuin asuintaloni pihassa, jossa naapurien lapset leikkivät, pelaavat ja utelevat. Eivät he nuolisateen alle onneksi tule, mutta jotenkin se siitä varmuuden vuoksi varuillaanolo kyllä syö keskittymistä. Tänään suurin osa ampumisista oli melko hyviä ja osumatarkkuuskin vaihtelevasti todella hyvä, melko hyvä tai "oho, nyt mokasin sen ja sen asian". Lopulta ampuminen alkoi tuntua niissä lihaksissa joissa pitääkin ja päätin lopetella ennen kuin ne väsyvät liikaa ja alan korvaamaan kyseisten lihasten käyttöä muilla lihaksilla, jolloin ampuisin jälleen väärin. Ehkä tämä tästä vielä!

Jousiammuntaa Tulilta

Tuli oli sunnuntaina vielä pötköllään pihatossa kun tulin hakemaan häntä. Sentään hän nousi oikein sutjakkaasti ylös ilmoitettuani, että olen hakemassa häntä leikkimään. Talutin Tulin hoitokatokseen ja huomasin, että häntä laahaa jo maata. Katan on ollut tarkoitus leikata sitä, mutta se on niin helppoa unohtaa! Äitini oli mukana tutustumassa Tuliin eikä äitini ole hevosten suhteen kovinkaan kokenut. Hän ei ollut kovin innoissaan kun pyysin häntä vahtimaan Tulia sen aikaa, kun kävisin itse tallissa etsimässä saksia. No, saksia ei äkkiseltään löytynyt ja kuulin Tulin tekevän tuhmuuksia ulkona, joten palasin kiireesti tyhjin käsin. Olin laittanut Tulin hoitokatokseen kiinni vain yhdellä narulla (joskus laitan kahdella molemmin puolin), sillä yleensä hän pysyy paikallaan aivan hyvin. Nyt herra kuitenkin näki tilaisuutensa tulleen ja päätti tulla katoksesta ulos sen verran kuin narun päässä pääsi tulemaan. Tuupin Tulin takaisin paikalleen ja pyysin seisomaan, mutta koska hän sai kerran lähteä katoksesta ilman seurauksia (äitini vain väisti), hän yritti sitä nyt jatkuvasti. En ole aikoihin joutunut korottamaan ääntäni Tulille. Yleensä sellainen sivistynyt paheksuminen riittää kielloksi, mutta nyt jouduin sanomaan paristi vähän kovemmin. Eihän Tuli ole yhtään ilkeä ikinä, mutta käyttää kyllä hyväkseen ihmisten pelkoa tai osaamattomuutta. Päädyin nyrhimään Tulin häntää äitini kynsisaksilla sen verran, ettei Tuli vahingossa astu sen päälle.

Tuli pyöri säätäessäni jalustimia.

Siirryimme kentälle. Herra ei olisi seissyt hetkeäkään. Hän osaa kyllä kävellä vierellä ja pysähtyä kun minäkin pysähdyn, mutta nyt ei vain huvittanut. Yhtään. Muutaman pyörähdyksen jälkeen pääsin selkään ja Tulin energisyys oli jo positiivista ja helpompi kanavoida työskentelyyn eikä sähläämiseen. Häsläävää hevosta on vaikea pyytää vain seisomaan, sillä energiaa olisi johonkin muuhun. Kun sitten päästiin liikkeelle niin Tuli ei ehkä saanut tehdä aivan mitä halusi, mutta sentään minulla oli ehdottaa korvikkeeksi jotakin muuta kuin seisomista. Tuli oli kyllä varsin kummallisella päällä. Hän ei ollut mitenkään tavattoman vauhdikas, mutta menohaluja oli kuitenkin. Toisin kuin estetunnilla, Tulille sopi tänään käynti, ravi ja laukka ihan mikä vain, kunhan seisomaan ei joutunut. Edes namit eivät kelvanneet! Se oli jopa vähän huolestuttavaa, puhummehan kuitenkin Tulista. Tulin naksutinsana on "nami" ja Tuli osaa sen kuultuaan pysähtyä odottamaan namia. Meille on ennenkin käynyt niin, ettei Tuli innostuessaan välitä namista vaan jatkaa laukkaamista, mutta tämä meni jo uusiin ulottuvuuksiin. Pysähtymistä piti todella pyytää, pieni kehotus ei riittänyt, ja sittenkin Tuli odotti namia niin lyhyen aikaa, että harvoin ehdin sitä hänelle antaa ennen kuin herra olikin taas kävelemässä. Välillä hän ei pysähtynyt lainkaan. Ja paristi ehdin antaa hänelle namin huulille, mutta Tuli ei ottanut sitä suuhunsa! Samaa näkkäriä kuin parilla edellisellä kerralla, ja hyvin se on aiemmin kelvannut! Ostin vieläpä "Kunto" -nimistä näkkäriä fitness-miehelle! Mutta ei! Toisaalta namien kelpaamattomuus ei haitannut menoa. Tuli nosti silti nätisti laukan ennen radan alkua ja laukkasi joskus koko suoran, joskus vähemmän. Jostain syystä se radan laukkaaminen oli Tulille tahmeaa, mutta radan jälkeen hän olisi kyllä laukannut vaikka koko kentän ympäri. Ampumiseen keskittyminen oli melko vaikeaa kun piti keskittyä siihen, että Tuli pysyy laukassa. Vedot jäivät taas melko lyhyiksi. Iranissa hevoseen ei tarvinnut radalla kiinnittää mitään huomiota ja kaikki keskittyminen pysyi ampumisessa. Osuin kuitenkin melko hyvin. Välillä kiirehdin taas ampumaan liian aikaisin, ehkä toiveenani ehtiä ampumaan ennen laukan hyytymistä.

Loppua kohden laukka alkoi jo pysyä yllä, vaikka vähän tahmeaa vielä olikin.

Laukan alkaessa sujumaan pyrin myös keskittymään paremmin vetopituuteen ja ampumiskohtaan. Kuitenkaan äitini ei saanut yhtään kuvaa itse vetovaiheesta laukassa. Alkutunnin ravissa ampumisesta on yksi hyvin säälittävällä vedolla varustettu kuva, jota en nyt laita tänne itseäni nolaamaan.

Tullessani selästä alas Tuli vasta oudostuikin! Hän seisoi ensin hetken riiputtamassa miehisiä ruumiinosiaan, kuten aina ratsastuksen jälkeen. Sitten hän etsi sopivan kohdan ja piehtaroi, kuten usein ratsastuksen jälkeen. Mutta sitten herra alkoi kävelyttää itse itseään ja käveli kenttällä edestakaisin. Ihan vapaaehtoisesti. Kun kysyin mennäänkö tarhaan ja tulin riimun ja narun kanssa kohti, Tuli sanoi että ei mennä. "Kävellään vielä! Ja vielä! Nyt voisin tulla tarhaan, eiku... en tuukaan vielä.. Kävelen vielä! Ja vielä!"... Lopulta herra tuli luokseni. Ei halunnut pysähtyä mutta sain puettua riimun herran kävellessä vierelläni. Vein Tulin tarhaan, jossa hän meni heti pihattoon ehkä jatkamaan keskeytyneitä päiväuniaan. Menin hakemaan heinää ja heittelin sitten päiväheinät aidan yli nautittavaksi. Ne kyllä kelpasivat Tulillekin! Mikä lienee nameissa ollut vikana?!

Tuli kävelyttämässä itse itseään.

Tulin haluttomuus pysähtymiseen ja itsensä kävelyttäminen vaikutti mahdolliselta mahakivulta, mutta se tuntui toisaalta hullulta, kun hän oli kuitenkin yhteistyöhaluinen ratsastaa. Jos minulla olisi maha kipeä, en varmasti juoksisi jonkun toisen pyynnöstä yhtään. Tuli oli haluton vain nameihin ja seisomiseen, kaikki muu kävi. Mutta ei tuo ole Tulilta lainkaan normaalia! Tuli tosin myös kakkasi kahdesti. Kerran kun olin selässä vasta aloittelemassa ja kerran kun olin tullut selästä alas. Yleensä Tuli käy vessassa ennen kuin haen hänet töihin, mutta toisaalta nyt herätin hänet päiväunilta ja hän ei kerennyt vessaan. Mutta jos ruuansulatus toimii, niin ei se maha ainakaan kovin kipeä voi olla, eihän? Äitini otti valokuvia kaikesta. Myös Tulin kakkaamisesta. Ja lähikuvan siitä syntyneestä läjästä. En kuitenkaan laita sellaisia kuvia tähän. Riittää, että puhun blogissani julkisesti hevosenkakasta.

Ratsastaessa Tuli oli tahmeaa laukkaa lukuunottamatta oikein yhteistyöhaluinen. Tässä hän näyttää jopa ihan siltä kuin vähän hymyilisi, vaikka ratsastaja puuhaakin jotain kummallista.

Päädyin lopulta siihen tulokseen, että Tulin tammat ovat tarhassa kertoneet Tulin olevan liian paksu, ja hän oli nyt omatoimisesti päättänyt alkaa laihdutuskuurille. En varmaankaan liikuttanut häntä kentällä hänen omaan kuntosuunnitelmaansa laskemaansa määrää, joten hän teki vielä itsekseen parit kuntokävelyt. Nameja hänen tietysti teki kovasti mieli, mutta jos mielii laihtua niin ei voi loputtomasti mässäillä, niinpä hän pitkin hampain jätti namit ottamatta. 

"Mutta Bea, en mä tahdo taikaisin tarhaan, tytöt haukkuu mua läskiksi!"

 (Kuvista kiitos äidilleni!)

Tulipallon pomppupäivä

Jos Tuli on liian pallo hypätäkseen, voimme ainakin pomppia! Kävi ilmi, että kyllä Tulipoika hyppääkin.

Lauantaina Katan oli tarkoitus pitää Tulille ja minulle estetunti. Kaipasin opettajan valvovaa silmää ensimmäiselle yhteiselle hyppykokeilullemme, sillä olin kuullut huhua Tulista, joka tuhmuroi esteillä ratsastajan tai itsensä mokaillessa. Lauantain tunti kuitenkin peruuntui Katan kiireiden takia ja päädyin menemään Tulin kanssa puomeja ihan keskenämme.

Laitoin keskiympyrälle neljä puomia, yhden jokaiselle sivulle, vaikka ympyrällä ei oikein sivuista voikaan puhua, ymmärtänette kuitenkin? Menimme ympyrää alkuun käynnissä kumpaankin suuntaan. Raviin siirtyessä Tuli alkoi jo puhista innokkaana joka askeleella ("puhh, puhh, pörr, pörr!"). Laukattuamme ekan kerran Tuli alkoi nostaa laukkaa jo ihan oma-aloitteisesti ja oli kovasti innoissaan. 

Yleensä Tulin on helpompaa laukata vasenta laukkaa kuin oikeaa, mutta nyt meillä on jo pidemmän aikaa ollut jokin mystinen tapahtumakulku, jossa oikea sujuu vasenta paremmin. Olen itse parempi oikealle ja pystyn varmaankin avittamaan Tulia oikeassa laukassa, jolloin se sujuu Tulilta hieman normaalia paremmin. Sen sijaan jos vasempaan – jonka toimivuus on yleensä ollut melko itsestäänselvää – tulee ongelma, olen minäkin hieman hukassa. Oikeassa laukassa saimme heti mentyä puomiympyrän hienosti. Vasemmassa kierroksessa taas laukkaa oli vaikea ylläpitää ja sen hakemisessa meni tovi. Alkuun ratsastinkin sitten vasemmassa laukassa ovaalia ja ylitimme vain pitkällä sivulla olevat puomit. Siitä pienensin sitten pikkuhiljaa ympyräksi ja saimme onnistuneen laukkaympyrän vasempaankin kierrokseen. Puomit kolahtelivat vähäsen, mutta Tulikin alkoi jo väsyä. 

Estetunti siirtyi tälle päivälle. Lauantain treeni oli todella mainio saada tämän päivän treenin alle. Luottamus Tuliin oli korkealla, kun tiesin herran saattavan vähän innostuakin. Innostuneen hevosen kanssa on niin mukava tehdä hommia! Tuli ei tiputtanut tai kolistellut puomeja kertaakaan! Kerran hypystä tuli hivenen hassu ja Tulilla iski pienenpieni känkkäränkkä sen jälkeen, mutta herra pääsi tästä henkisestä kolahduksesta varsin nopeasti yli ja seuraava hyppy oli jo oikein hieno. 

Kata sanoi, ettei Tulilla ole hypätty ratsastajan kanssa kovinkaan paljoa viime aikoina. Se on kuulemma hypännyt joskus metriäkin, mutta nyt viimeiseen neljään tai viiteen vuoteen sillä on hypätty selästä ehkä neljästi. Tuli kuulemma inhoaa esteitä. Irtohyppäämisen kanssa herra on ihan sujut, mutta ratsastajan kanssa Tulilla on itsevarmuus ehkä hivenen hukassa. Ilmeisesti sitä on vähän vastentahtoisesti hypytetty joskus ja kyseenalaiset valmentajat ovat rankaisseet sitä ikävästi epäonnistuneista hypyistä. Onkos se silloin ihmekään jos tulee vähän känkkäränkkää jalkojen mennessä solmuun? Toki ei aivan sovi logiikkaani, että huonomman hypyn jälkeen lähdetään kaahottamaan ja pukittelemaan. Ratsastajahan kaahottaa selässä mukana ja jos tämä pukin seurauksena putoaa, on se taatusti vihaisempi siitä kuin hassusta hypystä! Tällä kertaa kuitenkin pukeilta säästyttiin ja känkkäränkkä koostui vain vauhdista ja hassusta liikehdinnästä. Tuli tosin tuntee jo minut ja tietää, että minä en rankaise. Olen liiankin kiltti! 

Tuli innostui tänäänkin, kuten osasin vähän odottaa. Ihan tämän mittapuun innostusta kuitenkaan en odottanut. Vielä hypätessämme laukka nousi heti ajatuksesta ja loppuverryttelyyn siirryttyämme Tuli olisi halunnut vain laukata ja laukata ja laukata. Tai sitten kävellä, mutta ei ravata! Hän nosti laukan aina sopivan tilaisuuden tullen tai miksei sopimattomankin. Saimme muuten vahingossa myös superhienoa koottua laukkaa, joka sekin on Tulille normaalisti melko haastavaa. Koottu laukka tuli vieläpä siihen Tulin vaikeaan suuntaan – oikealle! Lopettelimme, kun sain Tulin menemään hienossa ravissa kokonaisen pitkänsivun molempiin suuntiin ilman laukannostoa. Tilanne oli huvittava. Periaatteessahan Tuli ei tehnyt lopputunnista enää yhtään niinkuin pyysin, mutta eipä herraa voi innostumisesta rankaistakaan! On melko hienoa, kun normaalisti hippasen laiska hevonen, jonka on haastavaa laukata, haluaa laukata ja haluaa sitä kovasti ja lisää! Positiivista oli sekin, että tänään vasemmassa laukassa ei ollut enää mitään ongelmaa. Toisaalta taas sääli, koska nyt Kata ei voinut sanoa, mistä se on johtunut ja jos ongelma palaa, olen taas hukassa!

Tuli on kovasti tukevassa kunnossa, onneksi talvi tulee ja tarhassa on vähemmän syötävää. Toisaalta on sääli, että talvi tulee, sillä maakin jäätyy. Haluaisin treenata Tulin kanssa monipuolisesti kaikenlaista (josko se mahakin siitä pienentyisi), mutta esteet jäävät kyllä tauolle maan jäätyessä. Joka tapauksessa tämän onnistuneen treenikerran myötä on selvää, että esteitä tullaan kyllä menemään jatkossakin! 

Kuvasta, videosta ja opetuksesta kiitos Katalle!