ETAT eli ESRAJA:n Turun alueen treenirinki toimii Turussa yhteistyössä EMAC:in aluejaosto Warriors of Westin kanssa. Yhteisenä tavoitteena on pitää aktiivisena ja kasvattaa ratsastusjousiammuntatoimintaa Turussa.
ETAT:in toiminta perustuu tällä hetkellä maasta-ammunnan viikkotreeneihin sekä hieman harvemmin tapahtuviin vierailuihin ESRAJA:n aktiivisimmalle toiminta-alueelle treenaamaan myös hevosten selästä esimerkiksi Mäntsälään Jatilan tallille.
Turun alueen treeniringin treeneihin ovat tervetulleita kaikki ratsastusjousiammunnasta kiinnostuneet. Treeneissämme ei ole varsinaista opetusta, joten suosittelemmekin käymään tällä hetkellä Raisiossa toimivan Living Arrow'n ratsastusjousiammuntatunneilla. Tuntilaisille riittää tarvittaessa myös lainajousia ja -nuolia! ETAT:in porukkakin voi auttaa ammunnassa alkuun, mutta lainakamoja on tarjolla rajoitetummin eikä meistä toistaiseksi kukaan ole oikea opettaja.
ETAT:in treeneihin voit osallistua ottamalla yhteyttä minuun tai Anniin. Löydät meidät myös Facebookista.
Olen nyt vieraillut Tulin luona paljon yksin ja ilman minkäänlaista kuvamateriaalia on tuntunut tylsältä kirjoittaa tännekään. Kenttä on ollut paitsi sula myös kuiva jo pitkään, ja olemme päässeet jo jousiampumaan laukasta pitkästä aikaa. Tuli on nyt myös päässyt etukengistään ja hokeistaan eroon, joten viime lauantaina hän pääsi myös pitkästä aikaa pallopelinkin pariin. Hän oli varsin taitava!
Ammuntakauden aloitin Tulin kanssa itsekseni torstaina, ilman nuoltenkerääjää. Raippateline on kuulkaas hyvä apu, siihen saa lisänuolia, joihin yltää helposti selästä käsin! Lisäksi joitakin nuolia sain kerättyä taulusta takaisin viineeni selästä käsin, mutta maahan menneet olivat auttamatta maassa, Tuli kun ei vielä täysin hallitse nuolten nostamista ja minulle ojentamista, vaikka kehittyykin tempussa kovasti. Yksin ampuessani unohdin ottaa satulan ja suitsien väliin "turvanauhan", mutta minähän en minkään narun takia ala suunnitelmiani vaihtamaan. En varsinkaan, kun Tuli oli tuulisesta säästä huolimatta innokkaan ja urhean oloinen. Laitoin sitten ohjat vain solmuun ja annoin niiden olla kaulalla vapaana. Tuli oli luottamukseni arvoinen.
Eilen Mira tuli pitkästä aikaa mukaani ja sain kuvamateriaalia tännekin jaettavaksi. Tuli oli superinnokas. Kata oli kuulemma palkinnut häntä edeltävänä päivänä laukannostoista maasta käsin, ja tulos oli huomattava. Yleensä Tuli tarjoaa innokkaimpina päivinään laukkaa ravattuaan jonkin aikaa, mutta nyt hän nosti laukan jo kun pyysin vasta ravia. Ravasimme hieman, mutta muuten treeni oli todella laukkapainotteinen. Molempiin suuntiin. Vasenkin laukka sujui nyt hirveän hyvin. Ampumiset tein vain kerran käynnistä ja loput laukasta.
Tavallinen enkkusatula tosiaan lähtee (vai lähti jo?) korjaukseen ja nyt olemme testailleet aussie-satulaa. Hirmuisen mukava vehje, mutta sopii hieman huonosti yhteen nuoliviineni kanssa. Minun nuoleni ovat ratsastaessa melko sylissä, ja satulan etukaari tulee vastaan jos yritän nostaa takapuoltani satulasta. Niinpä olen vain laiskasti istunut satulassa ja ampunut. Huomaan tämän johtavan helposti taantumiseen vanhaan "tekniikkaani" jossa vetopituus on säälittävän lyhyt. Käytän vetäessä koko kehoni jäntevyyttä ja voimaa avuksi, ja istuessa on niin laiska olo, ettei sellaista jäntevyyttä kropasta löydy. Vaikka tiedostan lyhyen vetopituuden tässä, on sitä vaikea lähteä korjaamaan, sillä kehoni kuvittelee olevansa maksimivedossa aikaisemmin kuin milloin se oikeasti on. Vetopituus on siis lyhyt, mutta kroppa sanoo että tässä on nyt maksimi ja tämän pidemmälle ei mene. Toki menisi, jos vetäisi vaan, mutta selässä ehtii miettiä tällaisia aika vähän. Selityksiä, selityksiä.
Osuminen oli sentään parempaa eilen kuin ampuessani yksin viime torstaina. Tällä kertaa ehdin miettiä vasemman käteni suoristamista, mutta en sitä vetopituutta. Torstaina en tainnut miettiä mitään. Ehkä ensi kerralla koitan miettiä kumpaakin kättäni.
Videota treenistä. Tämä ei ilmeisesti jostain syystä toimi puhelimella, mutta tietokoneella pitäisi näkyä. Lopussa on "aina ei oo heppaa" -loppukevennys ja hepaton sovellus unkarilaisesta radasta, jossa pitää ampua kolme nuolta ja ammuttavaa on etuviistossa, sivulla ja takaviistossa.
Tuli alkaa hoksata nostotempun. Hän itseasiassa osaakin sen jo, mutta temppu vaatii vielä paljon hienosäätöä. En esimerkiksi voi vielä käskeä kovinkaan tomerasti Tulia nostamaan, koska se muuttuu silloin raipan potkimiseksi. Pitää vain odottaa ja tuijottaa raippaa päättäväisesti, niin Tuli sitten joskus sen minulle ehkä poimii. Myös irtipäästämisessä on vielä treenattavaa. Joko hän päästää sen ennen kuin minulla on siitä otetta tai ei irrota siitä lainkaan. Temppuun pitää siis vielä lisätä selkeä käsky (olen ahkerasti hokenut "nosta" tempun aikana, mutta noh..) sekä selkeä irrottaminen ja minulle ojentaminen, jos olen jossain muualla kuin Tulin edessä. Tarkoitus kuitenkin olisi viedä tämä homma selkään asti, jolloin ei riitä jos nuolen vain nostaa, vaan minun pitää vielä ylettyä ottamaan se Tulilta. Voi olla, että pääsisin helpommalla jos vain opettelisin itse olemaan ampumatta ohi.
Möykkyvaroitus!
"Mä täs vaan testailen, et miltä maailma näyttäis jos oisin shetlanninponi."
KEVÄT! Kenttä on täysin sula ja lähes kuiva! Viime tiistaina hajonnut satula lähtee korjattavaksi Tanskaan, joten lauantaina ratsastin lampaankarvasatulan kera. Kevään innoittamana menimme puomeja.
Vasen laukka kaipasi taas enemmän viilausta, kovaa tahtoa ja pyhää henkeä, kun taas oikea sujui nätisti rullaten ja pysyi yllä vaikka minkämoisissa kaarteissa. Tulin ravissa pysyin jo melko hyvin silloin kun tarkoituksenikin oli ravata ja keskittymiseni pysyi siinä. Laukannostojen välille tuli etenkin hankalaan vasempaan suuntaan välillä pomppuravia, johon vatsalihakseni eivät sopeutuneet niiden haaveillessa tasaisesta laukasta. Vielä kun hallitsisi ne vatsalihakset myös tällaisissa välitilanteissa niin se laukkakin ehkä sujuisi paremmin...
Puomit olivat hieman venähtäneellä ympyrällä, jota ei kuitenkaan voinut vielä aivan sanoa soikioksi. Tykkään asetella puomit näin, sillä silloin niitä voi mennä sekä ympyrällä että yksittäin.
Jatilan sunnuntaitreeni 12.3.2017 ja muita jousijuttuja
Suuntasimme taas pitkästä aikaa kolmen naisen voimin Jatilan tallille Mäntsälään. Tällä kertaa toivoin alleni kirjavaa hevosherraa nimeltä Sierra. Tykästyin häneen kovasti!
Ostin uusia nuolia ja pääsin testaamaan niitä lauantaina maasta käsin. Suurin osa lauantaina käyttämistäni nuolista oli edelleen vanhoja Aftermath-nuoliani, mutta otin lauantaina mukaani pari uutta testatakseni niitä. Nokit tuntuivat aika kivalta enkä ehkä aiokaan vaihtaa näiden nokkeja (ellen sitten sitä mukaan kun niitä mahdollisesti hajoaa). Nuolet ovat pidempiä kuin vanhat nuoleni ja halusin testata niitä vielä ennen lyhentämispäätöstä. Lauantaina olin uusiin nuoliini kovin tyytyväinen. Ne tuntuivat suuren osan ajasta tietävän tehtävänsä ja suuntasivat keskelle taulua vanhojen nuolten harhaillessa. Nämä on ammuttu noin 10 m päästä.
Sunnuntaina mukanani Jatilassa oli yksi lyhennetty uusi nuoli, kolme pitkää uutta ja neljä vanhaa nuolta. Hevosen selästä en tällä kertaa huomannut kummempia eroja nuolten välillä. Aloitimme käynnistä ja ammuimme jonossa neljään samalla suoralla olevaan tauluun. Tämän jälkeen uudistimme rataa hieman ja aloimme mennä yksitellen ravissa. Muistin ja osasin seistä jalustimilla käynnissä. Ravissa päädyin keventämään taulujen välissä, mutta pyrin nousemaan jalustimille ampumisen ajaksi. Laukka puolestaan nousi hieman nihkeästi ja söi keskittymistä niin, että aivan totaalisesti unohdin miettiä omaa asentoani ampuessa. Olisin halunnut mennä vielä yhden laukan, jotta olisin voinut miettiä vielä sekä ampumista että asentoani. Kun oivallus Sierran laukkavenkoilusta oli saatu, olisi ehkä ollut mahdollista keskittyä olennaiseen. Aika kuitenkin loppui kesken.
Radan ensimmäinen maali oli front shot, joka tuntuu tällä hetkellä äärimmäisen vaikealta. Taulu tuntuu pitkään liian kaukaiselta ja heti seuraavassa hetkessä onkin liian lähellä. Etenkin front shotin maalitaulun ollessa maan tasolla, sen ampuminen tuntuu hankalalta. En tosin ole varma, olisiko se yhtään helpompi jos se olisi korkeammalla.
Toiseen maaliin osuin todella hyvin ja usein, yleensä jopa hyvin lähelle keskikohtaa tai ainakin pistealueelle. Toinen maali oli kohtisuorassa radan kanssa, tuttu juttu!
Kolmas maali oli myös kohtisuorassa, mutta hyvin pian kaarteen jälkeen ja minulla oli usein kaarteen ohjaus vielä kesken. Taulu oli myös siitä hankala, ettei se pidä juuri mitään ääntä. Mielestäni osuin siihenkin verrattain usein, mutta videolta sitä on vaikea huomata.
Olin yllättynyt siitä, kuinka hyvin back shot sujui! Siihenkin osuin melko hyvin (ainakin silloin kun en pudottanut nuolta nokittaessani........) ja huomasin suurta parannusta aiempiin back shotin harjoittelukertoihini. Apua saattoi olla myös tasaisesta ratsustani, joka ei Zirkonin tapaan alkanut kiihdyttää juuri radan lopussa.
Tänään kävin moikkaamassa Tulia, joka sattuikin olemaan lounaalla juuri saapuessani. Aloitin siis treenailemalla jousiammuntaa maasta.
En suostunut menemään lähemmäs taulua. Ammuin koko treenin 20–25 metrin päästä taulusta. Uudet nuoleni ovat vanhoja painavampia ja tässä etäisyydessä sen kyllä huomasi. Vanhojenkin nuolten kanssa oli vaikeuksia "yltää" tauluun, mutta etenkin uusilla lento jäi lyhyeksi ja ne päätyivät laskeutumaan taulun alle. Vanhoja nuolia puolestaan on lähempänä taulun keskikohtaa jopa kolme kappaletta. Yrittäessäni nostaa nuolten lentokorkeutta, tähtäys hävisi. Sain nuolet lentämään ylemmäs, mutta useimmiten ohi taulun. Olipa turhauttavaa! Onneksi Tuli oli mukavalla päällä!
Tulin tehotiistait
Viikko sitten tiistaina sää oli hirveä. Tai onhan se ollut hirveämpikin, mutta kun uskoin kevään jo tulleen, ikävä hyinen tuuli ja lumikuurot lasketaan hirveän sään tunnusmerkkeihin. Kenttä oli vielä jäinen ja epätasainen, joten vein Tulin pellolle. Kauhuirvistin jo valmiiksi, sillä tuulisella säällä Tulilla on usein vaikeuksia erottaa mikä rapina on tiikeri ja mikä on lehti. Kuitenkin Tuli yllätti positiivisesti eikä hätkyillyt lainkaan. Hän ei pelännyt mitään! Vauhtiakin herralla oli. Peltokaan ei ollut pohjaltaan paras mahdollinen, sillä jäätyneet vesilätäköt saattoivat yllättää kesken hyvän vauhtisuoran. Ravailimme kuitenkin paljon ja annoin Tulin ottaa pari laukkapätkääkin pellon parhaimpaan kohtaan. Tämän jälkeen Tuli tosin päätti, että haluaa vain ravata ja laukata pellolla, ja kun minä pyysin loppukäyntejä, Tuli ilmoitti voivansa siinä tapauksessa yhtä hyvin lähteä takaisin talliin. Se on joko vauhdikkaasti tai ei lainkaan!! No, huijasin Tulia käynti-ravisiirtymillä haluamaani suuntaan ja vaivihkaa pois pellolta tekemään loppukäynnit kentälle. Siellä sain raipan käteeni ja kas kummaa Tulia alkoi taas kiinnostaa mennä toivomaani suuntaan KÄVELLEN.
Tänään kenttä olikin pienen pientä loskaista kohtaa lukuunottamatta aivan sula. Mutainen ja märkä tosin. Tuli oli jälleen vauhdikkaalla päällä. Ravit olivat lennokkaat ja aikansa ravattuaan Tuli pyysi itse lupaa laukkaan. Laukat otimme pääty-ympyrälle molempiin suuntiin kun pohja nyt oli vihdoin niin hyvä, että uskalsin ottaa laukassa muutakin kuin suoria pätkiä. Kesken laukan kuitenkin vasen jalustin irtosi satulasta! Tuli oli onneksi innokkuudestaan huolimatta hyvin kuulolla ja heti huomattuaan ratsastajan tenkkapoon hän pysähtyi ja seisoi nätisti odottamassa pulmatuokion ratkaisua. Jalustin siis jäi jalkaani, mutta jalustinkoukku petti. Sain jalustimen takaisin satulaan, mutta en voinut laskea sille enää juurikaan painoa. Se siitä keventämisestä sitten! Lopun aikaa istuin löllykkänä satulassa. Ravikin tuntui yllättäen mahdolliselta istuttavalta kun oli aivan pakko, ja satula oli kuitenkin jalustimia lukuunottamatta tukemassa heiluvaa ruhoani. Noh, toivottavasti satula saadaan kuntoon. Nyt kevään ja kesän koittaessa haaveilen jatkossakin vauhdikkaista treeneistä, eikä mainitsemani heiluva ruho pysy vauhtikyydissä ilman jalustimia!
Tuli nauttii keväästä ja sulasta kentästä, miten ihanaa märkää ja mutaista hiekkaa!
Moi! Tytöllä on vähän flunssaa. Se siis antoi mun kirjoittaa blogiin tällä kertaa. Itse se makaa sängyssä ja rohisee. Sillä oli kyllä vähän flunssaa jo eilen, mutta se tuli silti leikkimään mun kanssa. Mulla oli tosi paljon virtaa ja Tyttö koitti kanavoida sitä ihan vääriin juttuihin, kuten pohkeenväistöön.
Siis oikeesti, onko mitään tylsempää?
Sain ravaillakin, mutta Tyttö ei palkinnut mua mun hienosta ravista, koska ei kuulemma pysy siellä kyydissä lampaankarvasatulalla, ja oli tarkoitus keskittyä tänään johonkin muuhun! Pyh!
Se ravaileminen oli ihan kivaa, kunnes Tyttö alkoi sitten pyytää taas sitä tyhmää pohkeenväistöä!
Sitten Tyttö sentään jo tajus kysyä, että laukattaisko vähän...
Vähän?! Laukataan paljon!
Ja laukataan lisää!
Tytölle jäi edelleen mysteeriksi, että pelästyinkö mä vai innostuinko mä. Otin muutaman koikkaloikan ja ihan vähän heitin peppua, ja Tyttö mätkähti lumeen! Ihme tyyppi! Itse päätin puhista sitten vielä pitkän aika järkyttyneenä pusikolle, koska siellä ehkä oli jotain tai sitten ei. Ainakin piti naamioida se hassuttelu pelästymiseksi kaiken varalta!
Tässä hyvä vinkki kaikille heppakamuilleni: Jos ratsastuksesta ei tule tarpeeksi nameja ja nälkä ehtii yllättää, heittäkää ratsastaja alas, niin saatte ainakin uuden selkäännousunamin! Katsokaa kuitenkin, ettei se loukkaa siinä pudotessaan. Pitää heittää se alas niin, että se pystyy vielä kiipeämään takaisin kyytiin.
Nojoo, mä tosiaan vähän viipotin. Sain laukata vielä senkin jälkeen kun Tyttö oli kerran pudonnut. Olin sitten jo ihan nätisti ja rauhallinen. Sitten Tyttö anto mulle ohjaa ja sano että mun pitää KÄVELLÄ! Kuvitelkaa, KÄVELLÄ! Mun piti kävellä niin kauan, etten enää puuskuttanut. Tuolla lumessa juokseminen oli aika raskasta, mutta kyllä se nyt silti kävelemisen voittaa. Mikähän siinäkin oli, että piti mennä kentälle vaikka pellolla olisi ollut paljon enemmän tilaa viipottaa... Ihan hölmöjä nuo ihmiset pyyntöineen.
Hölmöistä pyynnöistä puheen ollen! Tyttö koittaa opettaa mulle jotain outoa temppua. En oo vielä ihan varma mitä pitäisi tehdä. Suuhun pitää ottaa jotain epämääräisiä juttuja, mut kuitenki herkkua saa sitten kun sen ottaa pois suusta. Välillä Tyttö pistää juttuja maahan, ja vaikka alan potkia niitä kuten palloakin, niin Tyttö ei ole tyytyväinen! Saisi olla kyllä selkeempi pyynnöissään. On se silti ihan kiva Tyttö, sillä on nameja.
Leikkimieliset ratsastusjousiammuntakilpailut maasta ampuen
Kisojen oli alunperin tarkoitus sisältää kaksi luokkaa: hepalla ja ilman. Kuitenkin ratsastettu luokka jätettiin vaihtelevien kelien ja sairastelevan hevosen takia väliin. Flunssakausi oli velottanut osallistujiakin ja meitä osallistui lopulta vain kolme.
Kilpailussa paras asu palkittiin erikseen, joten kasasin tällä kertaa tällaisen asukokonaisuuden. Oikeastaan asukilpailussa helpotti ratsastusluokan poisjääminen. Tuo helma ei olisi hevosen selkään ehkä sopinut.
Suurta panostusta en ehtinyt asuni eteen tekemään (tai siis kaapista kaivamista ja yhdistelemistä suurempaa), mutta tällaisen nahkalerpakekoristeen sain aikaan.
Rata mentiin neljästi ja kolme parasta suoritusta laskettiin. Tarkoitus oli kulkea lähtöpisteestä maaliin 20 sekunnissa ja ampua noin 16 metrin päässä oleviin kahteen maaliin. Maalin keskiosaan osumisesta sai kolme pistettä ja minne tahansa muualle maaliin osumisesta yhden pisteen. Video taitaa olla viimeiseltä kierrokselta, jossa ammuin kaksi nuolta keskelle tauluihin. Ylipäätään muuten hosuin vähän ja taulut tuntuivat kovinkovinkovin kaukaisilta. Miraa lainatakseni, se osuminen ei olisi niin hankalaa, mutta kun ei yllä noin kauas!
Kumpaakin kyynärpäätäni vaivasi jännittyneisyys. Vasen ylitaipuu ja käteni ei ole suora (jolloin en osu sinne minne tähtään) ja oikea kyynärpääni on hivenen liian korkealla. Mutta laitettakoon tällä kertaa kisajännityksen piikkiin!
Mira voitti minut yhdellä pisteellä! Viimeksikin hävisin edeltäjälleni yhdellä pisteellä! Minä ammuin yhden pisteen Miraa enemmän, mutta Mira oli nopeampi ja ylsi aikabonuksilla voittoon. Mira sijoittui siis ensimmäiseksi, minä toiseksi ja Eero kolmanneksi. Kilpailu oli hirmu tasaväkinen ja antoi aineksia ja ideoita treenaamiseen! Ja voitinhan minä sen pukukilpailun sentään :P
Sarjassamme Aina ei oo heppaa, sit pitää olla luova, tai oikeammin Joskus ois heppa, mut sää ei suosi tällä kertaa trampoliiniammuntaa tallin vintillä. On kunnon tekniikantuhoamisleikki tämä! Vetopituudelle ei tosin videon hidastusten perusteella käynyt ihan niin huonosti kuin miltä ampuessa tuntui, mutta moni muu asia kyllä meni pieleen. Ja tähtääminen oli kovin, kovin vaikeaa. Tai ei se tähtääminen, mutta osuminen!
Treenasimme tänään Miran kanssa tallin vintillä sekä leikkimielellä että tosissaan. Keskityimme sekä tekniikkaan että nopeuteen. Mittasimme myös ammunta-aikamme jälleen. Ammuin joulukuun alussa kahdeksan nuolta 22,76 sekunnissa. Tänään mittaustulos ei ollut merkittävästi muuttunut. Tänään ammuin kahdeksan nuolta 22,48 sekunnissa. Otimme ajan kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla pääsin samaan aikaan, mutta hosuin ja osuin vain taulun reunoille. Toisella kerralla päätin hyväksyä vähän huonomman ajan ja koittaa osua paremmin. En tee nopeudella mitään, jos en osu tauluun! Yllättäen pääsin tähtäämiseen keskittyessäni lähes samaan aikaan kuin nopeuteen keskittymällä. Tiedämme siis, kumpaan keskittyminen on tärkeämpää...
Välissä hulluttelimme vähän, teimme yhden tekniikkamietintäammunnan sekä yhden nopeusammunnan. Nopeusammunnan jälkeen oli tarkoitus ottaa vielä lopuksi niin kutsuttu "hyvän mielen ammunta", eli rauhallinen omaan tahtiin ampuminen kunnes on tyytyväinen tuloksiin. Itse olin kuitenkin tyytyväinen jo nopeusammuntaani ja päätin jättää treenin tällä kertaa tämän näköiseen maaliin:
Myönnän kyllä, että ammuimme melko läheltä, ettemme tuhoaisi vintin seinää :P
