Jatilan sunnuntaitreeni

Tyylikäs kypäräviritelmäni

Sunnuntaina matkasimme jälleen porukalla Jatilan sunnuntaitreeniin. Tällä kertaa mukanamme oli myös ensikertalaisia. Tällä kertaa minun ratsukseni päätyi aloittelijavarma suomenhevostamma Turre. Treeniimme oli nimetty hevosiksi Sierra, Barbi ja Turre. Halusin vaihtelua, joten Sierraa en tällä kertaa valinnut. Barbi taas on vielä minulle ja pomppupyllylleni liian nopea kaartuvalle radalle. Valitsin siis Turren. Tarkoitus oli muutenkin keskittyä ampumistekniikkaan hevosen selästä, johon hidas ja varma ratsu sopi varsin mainiosti. 

Hevosjärjestelyssä oli sekin etu, että Turren jo koeajaneena oli helpompi neuvoa aloittelevaa ratsastajaa. Ei helppoa, mutta helpompaa! Minä päädyin siis oman treenivuoroni jälkeen ratsastuksenopettajaksi. En tiedä miten siinä niin kävi. On muuten haastavaa hommaa! Kuinka sanallistaa asioita, jotka on vuosikaudet tullut itsellä jo automaationa? Ja mikä tieto on olennaista henkilölle, joka on toista kertaa hevosen selässä? Mikä tieto sekoittaa entisestään? Kaikki kunnia ammattitaitoisille ratsastuksenopettajille, ei ole helppo homma!

Turren mielipide treenistä

Toimin avustajana Turren toiselle ratsastajalle välillä taluttaen, välillä vierellä kävellen ja välillä ratsastaen maasta (eli ohjat tuntumalla kävellen vieressä). Hankalaa tässä oli se, että jouduin turvallisuussyistä kävelemään radan ulkoreunaa ja harppomaan melko pitkiä askelia pysyäkseni innostuneen Turren vauhdissa. 

Ruma kypäräviritelmäni tuotti tämänkaltaisen treenivideon tällä kertaa. Laukkasin vain kahdesti, muuten menin treenin pääasiassa käynnissä ja ravissa. Turren satula olikin melko mukava ja oikea ammunta-asento tuntui melko helpolta pitää. Viimeksi kypäräkameraa käyttäessäni harmittelin, etten voi analysoida omaa tekemistäni täältä käsin, mutta tällä kertaa sää oli suopea ja maahan muodostuva varjoni antaa hieman tuntumaa siitä, miltä olen selässä näyttänyt. Vetopituutta taas sain tarkkailtua katsomalla videoltapaljonko nuolta olisi vielä varaa vetää. Väittäisin, että lopun käyntikierroksella vetopituuskin on jo lähempänä tarpeeksi pitkää kuin aivan liian lyhyttä. 

Tässä on vielä kuva tämänpäiväisestä treenistä. Keskityin tänään paremmin kuin aikoihin! Ehkä se johtui siitä, että treenasin yksin (on ihanaa treenata seurassa, mutta joskus on näemmä hyvä ampua ihan itsekseen!). Tässäkin vedossa on vielä parannettavaa muun muassa hartioiden, lapojen ja kyynärpäiden osalta, mutta vetopituus ei ole aivan säälittävä. Tämä on siis kuvakaappaus videolta ja videolla muutkin nuolet lähtivät liikkeelle tämännäköisestä vedosta. Vielä kun saisi tämän vetopituuden pidettyä selässä ja vielä kisatilanteessakin!

Jatila-kuvista kiitos Jesselle ja Helinälle!